Telefoonilaitos ja sairastelua

Puhelinta ja nettiyhteyttä olen tässä yrittänyt hoitaa tuonne asunnolle. Ensin otin yhteyttä asunnonvälittäjään josko hän pystyisi auttamaan minua asiassa. Välittäjä kertoi olleensa yhteydessä Airtel:in (paikallinen Sonera tai Radiolinja) ja heidän edustaja tulisi olemaan yhteydessä minuun. Kun mitään ei alkanut kuulua, otin pikkuisen itse selvää. Palmin alueella on ”monopoli” BSNL:llä (paikallinen puhelinosuuskunta) ja silloin pääsee myös liittymään Palmin sisäiseen puhelinverkkoon. Tuo sisäinen verkko on siitä hyvä, että saavat portilta helpommin kiinni, kun on vieraita tulossa. Mari oli hakenut Palmin maintenance toimistolta hakukaavakkeet ja tutkiskelin sitten niitä. Kun kerran tuosta Airtel:in kaverista ei kuulunut mitään, päätin soittaa tuonne BSNL:n toimistoon ja ajattelin ehdottaa tärskyjä toimiston aulassa. Tällä kertaa ei vuori tullutkaan Muhammedin luokse vaan puhelintiedusteluuni vastattiin käynnin heidän toimistollaan olevan pakollinen. Ei muuta kuin maanantaina töiden jälkeen hakemaan tuota toimistoa. Paikka löytyikin pikkuisella hakemisella ja tiskin takana oli noin puolen tusinaa firman edustajaa. Kyselin josko uuden puhelin- ja nettiliittymän avaus onnistuisi.
Juu, kyllä se onnistuisi, mutta pitäisi olla se hakemus täytettynä;
tässäpä olisi, (mitä nyt olen osannut sitä täyttää).
Sitten pitäisi olla valokuva itsestä;
löytyy,( ei se niin onnistunut ole mutta tunnistaa kuitenkin).
passista kopio;
löytyy.
viisumikopio;
löytyy (samassa paperissa, kuin passin kopio).
Todistus, että asun tuossa osoitteessa;
käykö vuokrasopimuksen kopio?
Kyllä käy, mutta sitten pitäisi olla vielä 3000 rupiaa.
Kyllä löytyy.
Hienoa, tulkaa huomenna uudestaan, koska uusia liittymiä avataan vain arkisin klo 10:30–13:30 ja nyt kello on jo melkein viisi.
Kiitos kuitenkin ja palataan huomenna asiaan
Olo oli kuin Pertti Pasasella. Jo ikääntyneemmät lukijat varmaan muistavat tuon Speden sketsin, jossa häneltä pyydetään jossain toimistossa kaikenlaisia papereita ja mikään ei kuitenkaan onnistu. Onneksi olen ollut täällä jo sen aikaa, ettei tuollaiset hetkauta niin paljoa.

Seuraavana päivänä asunnolle oli tulossa käymään kaveri, tsekkaamaan minkä kokoinen varavoima-akku-systeemi pitäisi asentaa, joten olisin jo valmiiksi täällä suunnalla ja voisin tiputtaa tuon hakemuksen. Viime viikollakin yhtenä iltana oli totaalinen black-out ainakin 5 kertaa ja nuo kuulemma pahenee, kun ilma kuumenee. Silloin ihmiset käyttävät enemmän ilmastointilaitteita ja kuormitus nousee verkossa melkoisesti. Mietityttää vaan mikäköhän noiden sähköverkkojen alkuperäinen mitoitusperuste on ollut?
Tiistaina sitten kaveri soittaa ja sanoo olevansa täällä Adarsh Vista:ssa, mutta ei löydä Villaa numero 380. vastaan, että ei ihme, sillä asun Palm Meadows:ssa. Kaveri sanoo, että siinä tapauksessa, hän voi tulla huomenna uudestaan. Kysyin olisiko vielä mitään mahdollisuutta tulla vielä tänään, kun olen varta vasten tullut toimistolta paikalle. Kävi ilmi, että hän ei osannutkaan tulla Palmiin, joten minä ja ehkä paremminkin kuski neuvoi mihin pitäisi saapua. Kaveri saapui ja tarvittava laitteisto saatiin mitoitettua.

Paluumatkalla töihin suoritin vierailun samalla puhelinosuuskuntaan ”pienen” mutkan kautta. Tiskillä sitten yllätykseni oli suuri, kun kaikkia noita edellä mainittuja papereita ja kopioita ei tarvittukaan ja hintakin oli vain 2000 rupiaa? Nyt sitä sitten vaan odotellaan koska asentajat kolkuttelevat ovelle puhelin ja modeemi kainalossaan, että saataisiin Marikin taas internjet:iin kytkettyä. Vielä vaan ei ole ketään näkynyt ja odotus jatkuu.

Juuri kun pääsin kehumasta että kaikki ovat olleet terveinä, niin iski pikkuisen takapakkia. Mari ja Joona molemmat ovat olleet jonkinlaisessa flunssassa. Kuumetta ei ole ollut, mutta yskä on ollut sitäkin pahempi. Joonalla varsinkin tuo tuntuu lähtevän jostain tosi alhaalta ja se ei kuulosta hyvältä. Huushollissa ei ole vielä kuin yksi ilmastointilaite. Ne ovat sellaisia samantyyppisiä kuin nuo Suomessa niin suositut ilmalämpöpumput. Täällä niitä käytetään lähinnä vain viilennykseen. Kolme ilmastointivehjettä on tilauksessa, mutta toimitus ja asennusaikataulusta ei ole vielä tarkempaa tietoa. Tuo ainoa koje sitten pistetään iltaisin, kun aurinko on laskenut posottamaan, mutta ei se jaksa viilentää kuin tuon meidän makuuhuoneen. Joka huoneessa on myös tuollainen propelli katossa. Noiden tuulettimien nopeus on säädettävissä potentiometrillä ja jos ne säädetään täysille, niin verhot melkein tipahtaa verhotangoista. Ainakin niiden kulma lähentelee 45 astetta. Liekö tuo veto sitten aiheuttanut tuon taudin Marille ja Joonalle.
Joonan tauti vaan paheni viikonloppuna. Yskästä ei oikein tahdo tulla loppua. Lauantaina ollessamme Aleksin synttäreillä Joona sai sellaisen yskänkohtauksen, että mahalaukkukin tyhjeni kovasta yskimisestä. siinä jäi sitten juhliminen pikkuisen vajaaksi, kun kokoperhe oli tuossa värillisessä kuolassa. Tuo tauti saisi jo pikkuhiljaa hellittää, ettei tarvitsisi mennä tutustumaan paikallisiin tohtori-setiin.

Päivärytmit eivät ole vielä oikein asettuneet paikoilleen lieko sitten tuosta taudista johtuvia, mutta esimerkiksi Joonan syömisessä on tullut hieman takapakkia, eilenkään ei oikein mikään ollut maistunut. Voihan kyseessä olla myös tietynlainen kulttuurishokki Joonallakin tai tuosta taudista johtuva ruokahaluttomuus, sitä kun ei tiedä.

Pankkiautomaatin kanssa kävi tuossa pikkuinen takapakki. Yhdestä automaatista yritin nostaa rahaa kolme kertaa onnistumatta. Kaksi noista yrityksistä oli hyvitetty takaisin tilille, mutta tietenkin tuo suurin nostoyritys oli jäänyt hyvittämättä. Yriteelin jo soittaa tuollaiseen palvelunumeroon, mutta siellä en saanut kuin automaatin vastaani. Saas nähdä saanko summaa koskaan takaisin vai meneekö sinne saamattomien piikkiin.

Perheellä viikko takana

Hieman yli viikko on vierähtänyt koko perheen voimin täällä Bangaloressa. Tavarat alkavat olla paikoillaan, joten kyllä tätä asuntoa voi jo väliaikaiseksi kodiksi ruveta kutsumaan. Kukaan ei ole ollut vielä pahemmin sairas tai kuin se nyt ottaa. Marilla oli jo jonkinnäköistä flunssaa tuossa lähtiessämme ja se ei ainakaan ole parantunut täällä. Tänään sunnuntaina oli taas aamugolfauksen vuoro ja oli puhuttu, että Mari menisi tänään. No lauantaina oli Jennyn, Linan ja Joelin tuparit. Sinne mentiin, Mari finrexinin ja Buranan voimin. Tarjoilut olivat kohdillaan tupareissa ja suomalaisia oli tupa pullollaan, mahtui sinne joukkoon myös muutama muunkinmaalainen. Meitä suomalaisia alkaa olla parisenkymmentä täälläpäin. Suurimpaa rymistelyä meidän perheestä piti varmaan Joona, kun oli erilaisia leluja kuin kotona ja paljon. Aamulla sitten Mari hammastapurren lähti pelaamaan, vaikka audiot oli melkein kokonaan hukassa, on se kamala tauti minkä saa tuosta golfkärpäsen puremasta. Mari siis lähti viideltä aamulla pelaamaan ja me miehet jäätiin nukkumaan. Joona kylläkään ei ollut tuosta nukkumisesta samaa mieltä iskän kanssa, vaan kuudelta alkoi lastenhuoneesta kuulua äiti huutoja. Huuto vaihtui suhinaan joka kuvaa sanaa isi. Lukuisista yrityksistä huolimatta ei uni enää tahtonut tulla silmään, joten rauhalliseksi ajateltu sunnuntai-aamun lekottelu ei tullut kysymykseen.

Perjantaina Mari kävi kokin kanssa kaupassa. Purkkia ja purnukkaa oli ollut hankintalistalla sekä erilaisia kattiloita ja pannuja. Asiaan vihkiintymättömältä vaikuttaa, että kaikkeen ruokaan on oma spesifioitu ruuanlaittovälineensä. Minunkin ääni kellossa varmaan vaihtuu, kunhan pääsen maistelemaan tuotoksia, sillä sanotaanhan, että parasta Intialaista ruokaa saa kotona. Niin ja ei ainakaan tarvitse keittiönkaappien ammottaa tyhjyyttään. Tähän aiheeseen varmaan palataan jatkossa ja paljon.

Lauantaina sitten ostosten tekeminen jatkui paikallisessa Garuda Moolissa ja lihakaupassa. Aluksi kylläkin käytiin katsastamassa uuneja, sillä paikallisessa keittiössä on tyypillisesti vain kaasukeittotaso. Sähköuuneja kyllä löytyi, mutta ovat sellaisia 30 litran pöytämalleja. Sellainen pitää tässä hankkia, koska muuttokuormassa tuli ei niin pieni määrä kuivahiivaa yms. leivontatarvikkeita ja onhan sitä mukava saada välillä makaronilaatikkoakin.
Garuda Moolissa kierrettiin paikka läpi, mutta onnekseni Marin huono olo oli sitä luokkaa, ettei tarvinnut olla kyllästymiseen asti siellä. Väkeä riitti kyllä jokaiseen putiikkiin. Unohdettiin ottaa aamulla lähtiessä Joonan rattaat mukaan, joten vierailu oli kaikille nautinnollinen.
Lihakauppa taas oli tyhjemmän puoleinen. Suurin osa paikallisista lienee vegetaristeja. Lihakauppa Bamburies oli Richmond Road:lla keskustassa. Palvelutiski oli aivan oven tuntumassa, eli siihen mahtui väliin hyvin seisomaan, mutta ei paljon muuta. Kylmäkassiin tarttui kokonainen naudan sisäfilee, possun fileetä, kanan fileitä, jauhelihaa ja kalaa. Koko lysti maksoi 1511 rupiaa eli noin 27 Euroa. Ei paha tuosta määrästä lihaa.

Portaiden kaiteissa ei tunnu olevan samoja määräyksiä kuin Suomessa. Täkäläisten kaiteiden välistä tuollainen souka poika kuin meidän Joona pääsee putoamaan, joten jotain oli tehtävä. Mari osti kaupasta kolme 15 metrin pakettia narua ja olen väkästellyt narupatentteja noihin kaiteitten väliin. Tuo naru vaan ei riittänyt kuin alkuunsa ja pitää käydä alkuviikolla hakemassa lisää. Lapsiportit pitäisi myös saada teetettyä jossakin.

Palmin clubille liityttiin myös ja saimme hienot kuvalliset clubkortit. Maksoin kuukauden jäsenyyden 3000 rupiaa koko perheeltä. Kuulin nyt Markolta, että jos maksaa vuoden kerrallaan, on se silloin halvempi. Pitää ensikuussa huolehtia sitten koko vuosi. Saadaan samalla muutettua tuo sukupuoli Joonalle oikeaksi, kun kortissa lukee nyt Ms. Joona Aaltonen. Eipä nuo ollut paljoa kuvaa katsoneet, kun olivat noita yhteystietoja kirjoittaneet. Mari ja Joona ovat jo ehtineet käymään altaillakin ja palvelut on hyväksi havaittu.

Marilla tuntuu olla luonnollinen kyky vetää puoleensa kaikenlaisia ötököitä. Ajatusleikki, miksi meikäläinen on Marin kanssa, on syytä lopettaa heti alkuunsa, sillä tiedän mitä ajattelette. Vaikka täällä Palmin alueella iltaisin pyöräilee mies, jolla on varmaan paikallisen Hurriganesin vanha savukone tarakalla. Alue peittyy tuolla sellaiseen savuun, että vanhempaa vapaapalokuntalaista varmaan heikottaisi tuon nähdessään. Jostain kuitenkin niitä mäkäräisiä sun muita lentäviä nuppineuloja ilmaantuu meidän asuntoon. Joonan vuoteen päälle levitettiin moskiittoverkko suojaamaan, sillä Joonallakin oli punaisia paukamia kehossaan. Mari sen sijaan on mallia neulatyyny ja se alkaa pikkuisen ottaa Maria pattiin. Maanantaina pitää mennä kauppoihin hakemaan sellaista pistorasiaan pistettävää hyttyskarkoitinta, joka täytetään jollain nesteellä. Katsotaan sitten onko seuraava kirjoitus vielä sekavampi, kun tuo laite on pukannut sulotuoksujaan pitkin asuntoa. Herkullisemman purenta-alustan läsnäolo on jättänyt meikäläisen kokonaan pois tuosta taksvärkistä, vai liekö hajulla jotain tekemistä tämän asian kanssa; epäilen.

Täällä ollaan nyt sitten koko perhe Intiassa. Aika on kulunut kuin siivillä. Enkä nyt puhu mistään kotkan siivistä vaan pikemminkin tuollaisesta lepakon räpiskelystä. Joona tuossa yritti myös kantaa kortensa kekoon tämän blogin kirjoittamiseen, mutta tuo teksti piti poistaa. Ei mitenkään sivellisyyden tähden vaan pikemminkin yleisen ymmärryksen. Teksti, jonka Joona kirjoitti, oli varmaan konsonanttien määrästä katsottuna tarkoitettu Waleslaisille ja koska heitä kuitenkin on vain vähemmistö lukijakunnasta. No, asiaan veljet.
Lennolle lähdettiin siis Turusta viime keskiviikkona 29.08.07. Kuten kuvasta 2b näkyy, oli noita ”käsimatkatavaroita” hiukkasen verran. Onneksi oltiin Turun kentällä ja puolitutut tsekkarit siellä niin saatiin kaikki myös rattaat otettua matkustamoon mukaan. Matkalaukut painoi myös hiukkasen ja yhtä jouduttiin hieman justeeramaan. Yksi laukku nimittäin painoi 36 kiloa ja määräysten mukaan yksittäinen laukku ei saa painaa 32 kiloa enempää. Ei siinä sitten muu auttanut, kuin luopua läksiäisten valokuva-albumista ja yhdestä punaviinipönikästä. Valitettavasti tuo jälkimmäinen oli ainoa laatuaan. Muut laukut olivat jo hihnalla, joten minkäänlainen vaihtokaan ei onnistunut. Onneksi sentään valkoinen vastaava pönikkä meni ruumaan Joonan matkasängyn sisällä.
Lento Turusta Helsinkiin tehtiin Finncomm:n uutukaisella koneella ja Pappalta ja Mammalta saatu uusi puuha-Pete oli tiukasti mukana. Ihmetys oli kyllä Joonalla aika suuri, kun koneen pyörät irtosivat maasta ja puut sekä talot pienenivät silmissä. Hyvin meni ensimmäinen etappi, vaikka iskää hiukkasen pelotti tuon ylälokeron kestävyys, kun tuo käsipakaasi painoi varmaan toistakymmentä kiloa. Helsingissä sitten tutustuttiin lentokentän leikkihuoneeseen ja vaihdettiin kakkavaipat sekä vaatteet sattuneesta syystä.
Finnairin Helsinki-Mumbai kone oli jokseenkin tyhjä, muistaakseni vain 58 matkustajaa, joten tilaa oli ruhtinaallisesti. Joona juoksenteli pitkin konetta ja yritin opettaa, että suunta tulee olla aina kohti keulaa, koska siellä on parhaimmat paikat ja tarjoilu. Täällä Joona sai oman pienen sängyn, joka painon puolesta passasi kyllä, mutta pituus oli pikkuisen nafti. Joonan ollessa aivan suoraan jalat olivat ulkopuolella, mutta Joonahan nukkuu silleen sykkyrällä. Uni kuitenkin tuli silmään melko helposti ainakin Joonalle. Meikäläistä kiellettiin nukkumasta lattialla Joonan vieressä, joten oli tyytyminen tuohon penkkiin. Kaikki keskirivin paikat oli tuolloin jo valloitettu ja oli tyytyminen tuollaiseen istumapaikkaan.

Perille tultiin paikallista aikaa kuudelta aamulla eli 3:30 Suomen aikaan. Tällä kertaa kaikki laukutkin tulivat perille Mumbaihin. Aika rahtaaminen oli kaikissa kimpsuissa ja kampsuissa, tullaushan piti suorittaa heti maahan tultaessa. Kukaan vaan ei ollut kiinnostunut meidän laukuista, joten siirtymä hoitui nopeasti. Mumbaissa siirryttiin sitten jo totutusti ulkomaan terminaalista kotimaan terminaaliin. Haastetta suoritukseen toi nuo kaikki käsimatkatavarat rattaineen ja paikallisen sukkulabussin pienuus väenpaljouksineen. Jatkolento Bangaloreen oli vasta kymmeneltä, joten kaikki siinä torkuttiin kentällä enemmän tai vähemmän. Mumbaista Bangaloreen tultiin sitten Jet Airways:n kuljettamana.
Bangaloren kentällä oli sitten kuski vastassa ja kun tavaratkin saatiin ahdettua autoon, päästiin matkaamaan kohti Intian kotia ja kaaosta.

Asunnolla sitten odotti yli sata purkamatonta laatikkoa ja lattialla rivi muurahaisia. Onneksi en ollut sopinut mitään torstai-iltapäiväksi, sillä oli aika haastavaa saada koti edes vähän inhimilliseen kuntoon. Iltapäivällä sitten saapui odotettu vieras, jääkaapin toimittajat. Kuorma-auto oli optimoitu tuollaisiin pieniin kuljetuksiin. Kun kaappi oli kannettu sisälle, tuli neuvoja, että seuraavana päivänä tulisi mies asentamaan sen paikalleen ja kytkemään päälle. Sanoin, että no problem, voin tehdä sen itsekin, mutta se ei tuntunut käyvän päinsä. Kun auton takavalot häipyivät mutkaista tietä näkymättömiin, minä passasin kaapin suurin piirtein vaateriin ja pistin töpselin seinään. Pitihän lastenruuat saada lähemmäs absoluuttista nollapistettä. Muuttomiehet olivat luvanneet tulla perjantaina purkamaan laatikoita, mutta ei se paljon lämmittänyt siinä ihmetellessä. Piti nyt ainakin sängyt koota, jotta olisi paikka missä nukkua ja petivaatteetkin olisi kiva juttu. Sängyt tuli koottua ja sänkyvaatteet löytyi sitten viimeisestä laatikosta kuten arvata saattaa. Uni tuli silmään helposti, vaikka kaikki puitteet eivät olleetkaan aivan tiptop kunnossa.
Perjantaina sitten meikäläisellä oli töissä melko kiire päivä, kun oli tietyt hommat jääneet vähän viiimetinkaan. Mari vastaili asunnolla ovella halukkaille meideille, joita kävi solkenaan oven takana tarjoutumassa hommiin. Puutarhuriehdokkaita oli myös melkein jonossa oven takana. Muuttomiehet eivät sitten ilmestyneetkään paikalle odotuksista huolimatta. Soitto taas muuttomiesten pääkallopaikalle ja vastauksena luvattiin miehiä paikalle lauantaina 9:30.
Koska kaikki oli heikunkeikun tai ainakin hyrskynmyrkyn, niin päätettiin lähteä clubille Illalla syömään. Paikka oli aivan positiivinen yllätys ja ruoka, vaikka ei halvimmasta päästä ollutkaan, oli hyvää.

Lauantaina sitten pojat tuli ja purku alkoi. Suurin osa tavaroista löysi paikkansa ja piha tuli täyteen muovia ja pahvia. Tuota pihatavaraa kävi sitten kysymässä muutamakin henkilö, mutta muuttomiehet pitivät niistä mustasukkaisesti kiinni. Anu oli lähettänyt heidän kokkinsa meille perjantaina pikkuisen avuksi ja hän tuli miehensä kanssa jatkamaan lauantaina. Lauantaina kävi myös jääkaappifirman asentaja toteamassa, että olin onnistunut asentamaan jääkaapin oikein ja pyysi nimen paperiin. Kuvaa ei sentään tarvinnut antaa. Tämä loppuviikko on vierähtänyt tavaroita etsiessä.
Mari on palkannut jo meidin, puutarhurin ja kokin. Kokki on sama kuin Anulla ja Markolla, eli osaa laittaa Eurooppalaistakin ruokaa. Tosin kokki käy vaan maanantaisin keskiviikkoisin ja perjantaisin.
Puhelin ja nettiyhteys uupuu vielä, joten Mari ei ole päässyt katsastelemaan mailejaan vielä, jos joku on kirjoitellut.

Muuttokuorma ja yleistä sähläystä

Tiistai-iltana alkoi tuntua, että olin pläänännyt aikataulun liian tiukaksi. Töissä alkoi olla jo aivan kiitettävästi säpinää ja nuo asunto- ja tullausasiat painoivat hiukkasen päälle. Kaiken kukkuraksi olin tilannut liput Suomeen torstai-illaksi. Tullauksesta ei alkanut kuulua mitään, joten ei muuta kuin paikalliseen tapaan soittorumba käyntiin. Vastaukseksi tuli että excuse me söör tullaus on viivästynyt ja tavarat saa ulos näillä näkymin keskiviikkona päivällä ja toimitus torstai aamupäivällä. Tämähän ei sopinut ollenkaan, koska kalenterini oli päivisin buukattu ihan täyteen ja noita tapaamisia ei voinut enää lähteä siirtämään, koska niihin oli tulossa osallistujia muualtakin Intiasta kuin Bangaloresta. Kyselyni aiheutti vastapäässä täydellisen radiohiljaisuuden ja vähän alkoi kylmätä, sillä passinihan oli myös heillä.

Tiistaina välittäjä myös saapui toimistolle tuomaan allekirjoitettuja vuokrasopimuksia ja avaimia.
Avaimia oli sellainen isompi pakastepurkillinen, talon joka oveen eri avain. Eivätkä nuo avaimet olleet mitään pieniä vaan ehkä hiukkasen aitan avaimia kainompia. Mukana tuli myös RF id lähetin autoon, joka avaisi puomin lähestyessä, joten palaveeraaminen vartioiden kanssa jäisi vähäisemmäksi. Mari oli löytänyt jostain Palmin nettisivuilta, että rekisteröiminen tulisi tehdä 7 päivää ennen muuttoa ja samalla pitäisi sopia muuttopäivä jolloin tavarat ja iso kuorma-auto saisi tulla alueelle. Tässä vaiheessa melkein alkoi jo laastarin syönti, mutta välittäjä, kun ei ollut huomannut informoida moisista pikkujutuista, lupasi tulla, kunhan pääsisin offiisilta, kanssani selvittämään asioita tuonne Palmiin.

Asunnolle mentiin töiden jälkeen ja siellä oli vielä komppania miehiä ja naisia viimeistelemässä. Ikkunoita pestiin ja lattioita puunattiin. Okei, eli tämän takia massiivisessa avainröykkiössä ei ollutkaan kuin yksi ulko-oven avain. Toimistot sijaitsivat tenniskenttien alla ja siellä suunnattiin maintenance managerin juttusille. Minulla tai oikeammin välittäjällä oli mukanaan kirje, jossa omistaja ilmoitti vuokranneensa talon meille. Rekisteröintimaksu alueelle piti maksaa, vähän jännitti, kun ohjeissa luki että shekkinä, mutta ottivat sitten kyllä käteistäkin vastaan. Allekirjoittaa piti sitten taas ainakin viiteen eri paikkaan, muun muassa olen vakuuttanut tietäväni alueen säännöt sekä lupautunut käyttäytymään niiden mukaisesti. Managerilla ei ollut mitään sitä vastaan, että kuorma tulisi jo seuraavana päivänä keskiviikkona.
Sitten vain talolle takaisin tarkistamaan mitä oli tullut vuokrattua. Viemärit tuntuivat kaikki toimivan, olihan talo ollut jo asuttu. Näin ei ole kaikilla ollut, jotka ovat muuttaneet uusiin taloihin. Minkäs sille nyt voi jos melkein kaikki pönttöön mahtuva ajautuu sinne tuossa rakennuksen viimeistelyaikana. Sähköjä oli vähän paha tarkistaa, kun yli puolet lampuista tuntui puuttuvan ja makuuhuoneen ilmastointi ei herännyt henkiin. Soitto omistajalle ja puuttuvat lamput luvattiin pistää paikalle. Ilmastoinnin osalta meikäläinen ei osannut painaa kytkimestä pistorasian vieressä, että siihen juoksisi sähköä. Ja vot, ilmastointi alkoi hyrskyttää lämmettyään. Avaimet jouduin vielä jättämään maintenanselle, että saavat hehkulamput paikoilleen.
Keskiviikko päivällä sitten palaverien välissä sain huolitsijafirman managerin kiinni. Oli kuulemma yrittänyt tavoittaa useasti, mutta puhelimeni oli ollut jotenkin varattu vai tavoittamattomissa. Hän sanoi, että tullaus olikin edennyt ja tavarat olisivat asunnolla kuudelta illalla. Huh huh, no en nuolaissut vielä, sillä on sen verran Siperia opettanut meikäläistä.
Marin kanssa tuli puhelimessa pientä hellasäröä, kun ilmoitin etten varmaan ehdi hommaamaan jääkaappia ennen lähtöäni. Joonan kannalta tuo on kyllä tosi huono juttu. Keskiviikkona viimeinen tapaaminen peruuntui, kun osallistuja ei ilmaantunut paikalle. Ei muuta kuin autoon ja jääkaappikauppaan. Tarjolla oli jos jonkinmoista vekotinta. Joku oli suuressa viisaudessaan neuvonut, että älä ota paikallista valmistetta. Pienen pohdinnan jälkeen oli kaksi vaihtoehtoa; Samsung ja LG. Samsung vei voiton, koska siinä oli kaksi kompressoria; oma jääkaapille ja oma pakastimelle. Kaappi ei ollut mikään halpa, kuten täällä eivät muutkaan tuontitavarat, mutta toivottavasti kunnollinen ja toimiva. Toimituksen sovin tapahtuvaksi ensi torstain iltapäiväksi, jolloin meidän pitäisi olla takaisin.
Kaupasta laukkaamalla (laukkaako tuo Toyota muka, no ravaa ainakin) Palmiin ja odottamaan muuttokuormaa. Puoli seitsemän maissa puksutti ”rekka” pihaan ja purkaminen alkoi. Kuorman muodon korkeuden yms. voi nähdä tuosta osion alussa olevasta kuvasta.
Meikäläinen (Mari huomautti liiallisesta meikäläinen-sanan käytöstä tässä blokissa, mutta päätin olla välittämättä tuosta huomautuksesta.) seisoi ulko-ovella inventoijan kanssa ja neuvoi mihin huoneeseen mikäkin laatikko kannetaan. Luultavasti ne meni kuitenkin vääriin ja niitä siirrellään sitten, kun Mari pääsee paikan päälle. Viisi kaveria kantoi itse tavaroita; yksi lavalta lavan reunalle, pari lavalta kuistille ja pari kuistilta haluttuun huoneeseen. Oli jo pimeää, kun viimeiseksi polkupyörät nostettiin sisään.
Entäs purkaminen.
No kävisikö ensiviikon perjantaina? Kyllä käy söör, oli vastaus, joten ei tarvitse hukkua tyhjiin pahveihin.
Vaikka allekirjoitinkin tietäväni alueen säännöt, ei minulla ole hölkäsen pöläystä mihin esim. roskat pitäisi alueella hoitaa. Tuskin niitä sentään paikalliseen tapaan kerätään takapihalle ja poltetaan pimeän tultua.
Olin tuossa muuttotohinassa jo pariin kertaan soitellut Security:lle ja kaivannut toisia avaimia. Yes yes oli molempina kertoina vastattu, kun olin pyytänyt toimitusta talolle, mitään vaan ei kuulunut. Kyselin vielä lähtiessäni portilta noita avaimia ja ne kuulemma löytyisivät maintenance-osastolta tenniskenttien alta.
Siellähän ne sitten olivatkin. Toivottavasti niitä ei ole paljoa enempää liikkeellä, kun nuo tavarat ovat kannettuna sisälle.
Passi taskussa suuntana hotelli viimeistä kertaa tällä erää. Matkalla hotellille pistin matkatoimistoon sähköpostia tuolla mainiolla kommunikaattorillani, että voisinkin lähteä alkuperäisen suunnitelman mukaan torstai-iltana matkaan. Vielä ennen hotellia sain puhelun, että varaus on ok. Tekivät näköjään myöhään hommia sielläkin.

Hotellissa pakkaus päälle, kuinka tuo pakkaaminen voi aina tuntua yhtä vastenmieliseltä. Onneksi nyt tiesi sentään mitä pitäisi pakata, eli omat tavarat laukkuun.
Olen tuossa viimeisten viikkojen aikana aina silloin tällöin jutustellut hotellin henkilökunnan kanssa niitä näitä. Liekö sitten johtunut siitä, kun ilmoitin aamiaisella lähteväni tänään, niin kehotettiin hieman odottamaan. Pikku odotuksen jälkeen hovi tuli kantaen kakkua. Pahoitteli, että teksti kakun päällä ei ollut kiireen vuoksi aivan niin onnistunut kuin hän olisi halunnut. Olin aika yllättynyt, toisaalta voi olla niinkin, että olivat vaan tyytyväisiä, kun pääsivät meikäläisestä eroon ja antoivat kakun? Lähtiessäni kiitin kaikesta ja tarjoilijat toivoivat minun tuovan joskus perheen syömään tai brunssille, kun kerran olisimme maisemissa.
Hotellista aamulla talolle tyhjentämään matkalaukut kaappiin ja sitten heti ”saappiin” (Turo’s hevi G laulua mukaillakseni). Onneksi tuohon suurimpaan lahjaksi saatuun laukkuun sopi tuo pienempi sisään, niin ei tarvitse taiteilla kentällä käsipakaasin ja kahden matkalaukun kanssa. Työpäivä meni nopeasti ja kun taas tuli peruutus. Ehdin siten käydä matkalla kentälle hommaamassa Akun ja Martsan tilaamat kauluspaidat. Paremman ohjeistuksen puutteessa valitsin pojille sellaista hempeämpää ”sisustussuunnittelija lookia”. Saas nähdä kelpaako kuosit.
Kingfisher-airlines kuljetti turvallisesti ja mukavasti minut Bangaloresta Mumbaihin. Matkaa taittui noin tuhat kilometriä ja Mumbaihin tulin noin puoli kymmenen aikoihin illalla. Parina edellisenä kertana olen käyttänyt siirtymiseen Mumbaissa tuota lentokentän sisäistä bussia kotimaan ja ulkomaan terminaalin välillä. Se menee lentokenttäalueen sisällä ja on melko nopea. Viimeksi, kun Timo, Jukka ja Marko kävivät, he sanoivat tulleensa taksilla, kun bussilla ei olisi kerinnyt. Ihmettelin vähän tuota kommenttia itsekseni silloin, mutta en enää. Siirryttäessä terminaalien välillä käyttäen lentokentän ulkopuolella olevaa kuljetusta taksia tai linjuria on tilanne ihan toinen kuin sisäpuolella. Nyt minäkin ymmärrän sen, kun tuli kokeiltua tuota ulkopuolista kuljetusta.
Ilmasto tuntui Mumbaissa myös todella erilaiselta kuin Bangaloressa. Hikeä pukkasi päälle jo taksia odotellessa ja suhteellinen kosteus oli varmaan jotain kahdeksankymmenen luokkaa. Olen hieman varauksellisesti suhtautunut, kun kaikki Bangalorelaiset kehuvat kilpaa tuota paikallista ilmastoa, mutta ainakin tämän kokemuksen mukaan, asiassa saattaa olla jotain päätä tai häntää. Empiiriset tutkimukset tulevat jatkumaan seuraavien kuukausien aikana ja raporttia pukkaan sitten joskus tulemaan.
Pankistakin oli tullut sähköpostia. Ei, kysymyksessä ei ollut tilin ylitys, vaikka kuitenkin niin epäilit, vaan haluaisivat varmistaa väärinkäytön ehkäisemiseksi suuren ostoksen. Tuon jääkaappi-pakastimen ostossa tapahtui niin, ettei nostoraja riittänytkään paikallisessa pankkikortissa, mutta asia kierrettiin höyläämällä korttia kahteen kertaan. Pitänee soittaa pankkiin ja vahvistaa nuo kaksi ostosta, sillä muuten voi olla, ettei jääkaappia tulekaan.

Mumbaissa oli sitten aamulla lähtö Finnairin koneella. Siinä jonossa seistessäni kysyi eräs jo keski-iän ohittanut herrasmies, matkustinko yksin. Vastasin, että kyllä. Vähän myöhemmin tiskille päästyäni tyttö sanoi, että hänen esimies haluaa upgreidata minut. Eihän minulla ollut mitään sitä vastaan ja löysin itseni busineksesta istumasta. Eikä tässä vielä kaikki. Siinä istuskellessani ja tuoremehua Ultima Thule lasista nautiskellessani kuulin tutun äänen. Naantalilainen lentoemäntä Nannahan siellä oli töissä. Nanna on valmentanut joskus vuonna miekka ja kypärä Marin kanssa taitoluistelua. Ei mitään, matka sujui joutuisasti ja kiitoksia paljon Nannalle, että sain seurata laskeutumista ihan aitiopaikalta.

On ihan mukavaa olla taas kotona käymässä ja keskiviikkona suunnataan kokoperheen voimin taas tuonne Intian suuntaan.

Toivottavasti olet Antti jo saanut kamasi, ainakin jotenkin ymmärsin kommentistasi, että Finnairin järjestelmässä se näkyisi. Tuolla peruutetulla shekillä tarkoitin, että annoin tuolle Airtellin (operaattorin) miehelle sellaisen peruutetun shekin, josta he vain saivat tilitietoni. Aika vaarallista, myönnän kyllä, ottaa Marin SIM:n veloitukset suoraveloituksena tililtäni.

Martsa, tuo hemmo kuvassa ei ole meidän alivuokralainen, vaan Mr. Murali meidän alihankkija, joka auttelee näissä asuntoasioissa.

Pistän tuossa myös kuvaa paikallisesta mainoskyltin pystytyksestä. Taitaisi Suomalainen työsuojeluvaltuutettu hakea nitroa jo kiivaasti kielen alle, jos tällaista tapahtuisi Suomessa.

Asuntoasiaa (horror continues) ja vähän muutakin

Intia vietti itsenäisyyspäivää 15. elokuuta. Tämä oli Intian kuudeskymmenes itsenäisyyspäivä ja samalla kansallinen vapaapäivä. Sai meikäläinenkin tehtyä pikkuisen rästiin jääneitä hommia. Lehdistö oli kansallisromanttista hehkutusta pullollaan, kadut ja autot oli koristeltu pienillä ja vähän suuremmilla Intian lipuilla. Eli joka tuutista tuli Intiaa ja miten kaikkien on kannettava kortensa kekoon maan puolesta. Jännä nähdä miten asiat ovat esim. kymmenen vuoden päästä, jos esimerkiksi Intialaisten vauhti pysyy yhtä kovana. Onhan ihan viime viikkoina uutisoitu it-firmojen myynnistä USA:ssa ja Euroopassa Intialaisille. Puhutaanhan jopa Jaguaarin ja Land Roverin myymisestä Intialaiselle Tata:lle.

Kävin sitten tiistaina 14. päivä katsomassa taloa. Siellä oli maalarit hommissaan ja siistiä pintaa tuli. Yläkerta oli jo maalattu. Rappukäytävä ja alakerta odottivat vuoroaan. Nyt kun edelliset vuokralaiset olivat muuttaneet pois, niin uskalsin köntätäkin hieman. Tuolla tarkastuksella ei löytynyt homehtuneita keittiönkaappeja tai muuta sellaista. Oli helpottavaa huomata, ettei vielä ainakaan löytynyt mitään ikäviä yllätyksiä. Vähän ihmetytti tuo paikallinen tapa olla suojaamatta lattioita. Marmori oli pilkullinen kuin dalmatialaisen selkä. Onneksi puuosat, kuten rappujen kaiteet olivat sentään peitetty. Ehkä se on vaan sitten niin, että se suojapaperi maksaa enemmän, kuin tuon lattian puhtaaksi jynssäyttäminen.
Marmoria täällä käytetään, kuin Alvar Finlandia-talon seinissä eli joka paikassa. Onneksi Joona voi olla täällä paljain jaloin, kun muuten tulisi varmaan pito-ongelmia. Allekirjoitettua vuokrasopimusta en ole vieläkään nähnyt, mutta en nyt usko, että tuota huushollia maalaajineen välittäjä ihan lämpimikseen tuli mulle näyttämään. Avaimet pitäisi nyt olla hyppysissä 21. päivä, mutta katsotaan nyt.

Toisaalta olisi ihan hyvä saada nuo avaimet, kun konttimme tullaus on käynnissä parhaillaan. Huolitsijafirman kaveri kävi firmamme aulassa tapaamassa meikäläistä perjantaina. Otti meikäläisen nimmarin ainakin viiteentoista eri paikkaan ja vei passin. Juu luit oikein, passi meni, se kun tarvitaan siellä tullauksessa. Tässä sitä nyt ollaan laittomana siirtolaisena täällä (ehkä ei nyt sentään) ja pois ei pääse kuin uimalla. Taitaisi vaan voimat loppua räpiköidessä, vaikka tuossa hotellin altaalla onkin tullut kuviokelluttua.
Keskiviikkona pitäisi sitten olla tullauksen valmis ja elektroniikkalaitteiden sarjanumerot tarkistettu. Ainakin muilla oli vaan sellaiset laatikot avattu, mitkä olivat sisältäneet elektroniikka tuotteita. Tiukalle menee tuo aikataulutus, joten talon olisi hyvä olla kondiksessa tiistaina.
Ihan hyvä olisi päästä pois täältä viiden tähden vankilasta. Hotelli on aina hotelli ja asunto on asunto. Mietiskelin tuossa juuri, että ihminen on tapojensa vanki. Meikäläinenkin on syönyt joka aamu melkein samanlaista aamiaista. Tarjoilijat tietävät jo tuoda osan valmiiksi, kun ilmestyn aamiaisravintolaan. Kyllä jotain pitäisi tehdä, on meikäläisen luonteenvastaista olla ennalta arvattavissa.

Pankissakin tuli käytyä, kun luottoyhtiöt olivat muistaneet tuoda Naantalin kotiin laskuja ja asuntolaina odottaa lyhennystä. En ole vielä saanut paikallista luottokorttia ja kuitenkin tiettyjä juttuja on pitänyt maksaa. Palkka taas tulee paikalliselle tilille, joten jotain on tehtävä, kun ei viitsi kokeilla löytääkö vouti meikäläisen täältä saakka.

Minulla kun on tietty menneisyys noiden ylinopeussakkojen suhteen ja sen myötä väliaikaiseen kortittomuuteen. Kävin mielessäni pientä ajatusleikkiä ennen lähtöäni; jos olisin jäänyt Suomessa kiinni ylinopeudesta (mitä en nykyään kylläkään enää aja) ja kortti olisi taas otettu joksikin aikaa pois ja sakkoa päälle roppakaupalla. Kortilla en täällä tee mitään, kun en saa ajaa, mutta olisiko maksamattomat sakot ilmoitettu mm maahantuloviranomaisille ja meikäläinen lyöty rautoihin heti Suomeen tullessa. No, tätä en saa koskaan tietää, onnekseni.

Takaisin pankkiasiaan. Nettipankkitunnukset sain kyllä paikallisesta citipankista, ei mitään. Rahan siirtäminen ulkomaille ei vaan onnistukaan sen avulla. Jotta rahoja saa siirrettyä ulkomaille, pitää olla erilaisia todistuksia. Todistus, että olet tienannut tuon rahan, todistus, että siitä summasta on verot maksettu. Selvitys miksi rahoja täytyy siirtää ulkomaille (en uskaltanut tuohon kirjoittaa, että vaimo kotimaassa you know). Sekä allekirjoitus noin viiteen paperiin, kopio passista, viisumista sekä oleskeluluvasta. Siinä sitten hyvässä uskossa, että kaikki tarvittavat paperit ovat matkassa, pankin konttorille. Tällaista asiaa ei hoidettukaan ihan tavallisella tiskillä vaan erillisessä asiakaspalveluoffiisilla. Siellä käytävän perälle ja vasemmalle. Ei mitään löysin perille ja istahdin kirjoituspöydän asiakkaan puolelle. Sain täytettäväksi nipun papereita. Siinä täyttäessäni henkilökohtaisia tietojani alkoi porukkaa lapata vasemmalta ja oikealta. Mitä sitä nyt tuhlaamaan pankkivirkailijan aikaa, kun kerran täyttelin papereita siinä. Oli vaan vähän vierasta näin Suomalaiselle, että en ollutkaan yksin siinä vaan samanaikaisesti lopetettiin jonkun tili ja jollekin etsittiin kortin hukkunutta tunnuslukua. Siinä meikäläinen yritti sitten peitellä papereitaan ja täyttää niitä samalla, huh huh. Summa summarum parin päivän päästä rahat häipyi tililtä ja nyt vaan odotellaan ilmestyykö ne tutulle Suomalaiselle tilille. Aivan vakuuttunut en asiasta ole.

Paikallisen sim-kortin hommasin myös Marille. Tämä tapahtui niin, että assistentti pyysi paikallisen operaattorin edustajan käymään tuohon paljon nähneeseen firman aulaan. Kaveri tuli ja taas tarvittiin kymmenkunta allekirjoitusta eri papereihin, passista ja viisumista kopio sekä passikuva meikäläisestä. Laskutuksen hoitamiseksi tarvittiin peruutettu shekki. Eli nyt meikäläinen on astunut ajassa 20 vuotta taaksepäin ja siirtynyt shekkiaikaan. Meikäläinen teetätti itsestään ensimmäisellä viikolla 30 passikuvaa ja ne tuntuvat hupenevan tässä silmissä joka paikkaan.

Kiitos kaunis kaikille kommentoineille. Mukava huomata, ettei tämä ole ollut vain meikäläisen itselle tekemää amatööriterapiaa, vaan joku tätä lukeekin.

Blogi ja rakennusjuttuja

The Times of India käytti tänään koko sivullisen lehdestään juttuun, joka käsitteli pelkästään blogeja. Näitä blogeja on ollut täällä cyberavaruudessa noin kymmenen vuoden ajan. Aivan täsmällistä päivämäärää ei pystytä hahmottamaan, koska ensimmäistä blogia on alettu pitämään, mutta tuo kymmenen vuotta on aika kutinsa pitävä arvio. Blogeja laskeva Tehnorati laski maailmassa olevan 93.8 miljoonaa blogittajaa maailmanlaajuisesti heinäkuussa 2007, kun maaliskuussa 2003 niitä oli 100 000. Täällä Intiassa blogien pitäminen on toiseksi suosituin internet-aktiviteetti sähköpostin jälkeen. Täällä on blogeja jossa äidit kirjoittavat potalle oppimisesta ja blogeja jossa Bollywood tähdet kirjoittavat filmauksista ja kaikkea siltä väliltä. Onpa täällä jopa sellaisia, jotka ansaitsevat elantonsa kirjoittamalla blogeja tai listaamalla kiinnostavia sellaisia. Kirjoituksessa mainittiin myös kuinka aivan vieraat ihmiset kommentoivat blogeja ja antavat neuvoja esim työhaussa. Liekö sitten lukioiden puute tai Suomalaiskansallinen perintö niin eipä paljon kommentteja ole meikäläiselle herunut. No saapa tässä ainakin viikonlopuiksi jotain tekemistä tuon golffaamisen ohella.

Meikäläinen kyllä hukkaa kohta itsensäkin jonnekin, alkaa ainakin tuntua siltä eli kalustotappioita on kärsitty. Tuo Bangalore Colf Club tuntuu olevan tosi paha paikka meikäläiselle. Viime viikonloppuna jossain välissä siellä katosi Bolle-aurinkolasit. Onneksi meikäläinen omistaa myös toiset arskat, niin ei tarvitse ihan ilman olla. Lauantaina golfkierrokselta tultuani takaisin hotelliin, huomasin, ettei repussa ollutkaan toaletti laukkua. Aamulla kaikessa kiireessä pakkasin sen laukkuuni, kun ajattelin että oma shamppoo ja deodorantti vois olla ihan kiva juttu. Ei muuta kuin alas ja kysymään concierge:ltä josko hän viitsisi soittaa sinne klubille. Ystävällisesti portieerintiskiltä sitten väännettiin numero ja kysyttiin, josko meikäläisen Biotherm pussukka olisi vielä siellä penkillä lahellä juoma-automaattia. Ei kuulemma ollut. Pitää huomenna sunnuntaina kysyä oikein paikanpäältä uudestaan, kun noin 27 sekunnin suostuttelun jälkeen lupasin mennä sinne sunnuntainakin pelaamaan. Olo oli kuitenkin kuin sillä kuuluisalla oravalla kävyn ollessa jäässä. Eihän nuo meikäläisen suihkusaippuat yms. nyt maltaita maksa, mutta oli tuo tuoksu sentään Armaanin.

Tyypilliseen Suomalaiseen tyyliin menin sitten hukuttamaan murheitani saunaan. Kylpylän saunassa tuli sitten viskottua kipollinen vettä kiukaalle ja lähdin hakemaan sitten lisää. Saatuani tuon jo vähän rapistuneen puukiulun lavuaariin hanan alle, tuli henkilökunta väliin. Eihän se sovi, että ihan itse asiakkaat tekee tuollaisia raskaita hommia.
Pistäähän kylpylän henkilökunta ainakin paikallisille jäsenille mm vaatteet henkariin sitä mukaa kun asiakas niitä suvaitsee riisua. Salin puolella ei levytangon painoihin saa itse koskea, vaan painoja pistetään tangolle käskysi mukaan. No poika tuli puku päällä kravatti kaulassa saunaan tuomaan tuota vesikiulua. Naama venahti hänellä pikkuisen pitkäksi, kun hän huomasi märkyyttä teak-lattialla kiukaan alla. Siinä saunassa hän sitten selitti, ettei tuohon sähkölaitteeseen saisi heittää vettä; electricity you know. En sitten vängännyt vastaan, kun näytti siltä, ettei tuo tumma puku ollut paras asuste tilaan. Olisin tietysti voinut kysyä miksi hän sitten toi yleensä sen veden, mutta ei maksanut vaivaa. Pojan lähdettyä, päätin, vaikka sähköiskun uhalla ottaa vielä pienet löylyt.
Pitää kyllä ruveta pitämään tarkempaa huolta noista tavaroistani, sillä muuten tulee satikutia, kun Mari saapuu tänne. No tuleehan sitä nytkin, kun tyhmästi menin ihan vapaaehtoisesti paljastamaan nuo hukkaamiseni.
Tuo pussukka löytyi tänään sunnuntaina, kun olin pelaamassa. Siellä pukuhuoneessa on mies, jonka tehtävänä on huoltaa jäsenten kengät pelikierroksen jälkeen ja pitää huolta muutenkin pukuhuoneen siisteydestä. Kerroin hänelle, että olin Mr Sunilin vieras ja että olin eilen unohtanut pussukkani sinne. En tiedä auttoiko tuo nimen sanominen, mutta pussukka löytyi heti yhdestä kaapista ja kaikki tavarat oli jopa siellä sisällä. 200 rupiaa tippiä vaihtoi omistajaa ja molemmat näytöimme olevan tyytyväisiä. Sunil kyllä torui minua liian isosta tippaamisesta, kun menin melkein 4 euroa antamaan.

Palatakseni tuohon suosikkiaiheeseeni vuokrasopimukseen, niin arvatkaapa mitä. En ole vieläkään saanut sitä, mutta välittäjä lähetti perjantaina sähköpostia, että se on toimitettu kuriiripostilla omistajalle allekirjoitettavaksi. Takaisin tuo pitäisi sitten tulla tiistaina…

Vatsatautikin on toistaiseksi taaksejäänyttä elämää. Olen unohtanut viimeviikonlopun kauheudet jopa niin hyvin, että söin kalaa tänään. Kalaa monsuuniaikana, olikohan se nyt ihan viisasta. Eikä tässä vielä kaikki, vaan se kala oli raakaa. En vaan voinut vastustaa kiusausta, kun lauantaisen kierroksen jälkeen mentiin porukalla Jussin hotellissa olevaan Japanilaiseen ravintolaa. Listalla oli niin mielenkiintoinen sushi-lajitelma, että olihan sitä pakko maistaa. Lauantai-iltana olin vielä ainakin sitä mieltä, että ne olivat tosi hyvän makuisia. Toivottavasti nuo kalat tuotetaan jostain vähän kauempaa.

Rakentamisbuumi tuntuu olevan täälläkin päällänsä ja joka puolella kaupunkin laidoilla tuntuu uutta rakennusta nousevan. Rakentamistyylistä päätellen sata Intialaista lapiomiestä on varmaan halvempaa kuin kaivurin hommaaminen työmaalle. Toisaalta tällä väkimäärällä on hyvä osoittaa mahdollisimman monelle jonkinlaista hommaa.
Rakennettavat talot eivät vaan ole niitä kaikkein pienimpiä ja elementtirakentaminen ei ole saanut jalansijaa täällä. Suomalainen työsuojeluvaltuutettukin varmaan hakisi melko pian nitroa kielen alle, sillä niin hurjalta näyttä esimerkiksi nuo kerrostalojen bambusta kyhätyt telineet. Siellä telineillä sitten killutaan ilman minkäänlaisia turvavaljaita ja varusteita. On aika ihme, jos noista hommista selvitään ilman minkäänlaisia miehistötappioita. Rakentamismateriaalina puu tuntuu olevan melko harvinaista ainakin rungon teossa. Suurin osa rakennuksista on sellaista lecasoraharkkoa, eli kivitaloja pykäilevät täällä. Jopa räystää näkyy olevan betonista ja kattotuolit raudasta. Sattuneesta syystä mitään eristeitä ei täälläl taloissa tarvita ja viemäritkin voidaan tehdä ilman jäätymisvaaraa ulkoseinän tuulettuvammalle puolelle.

Suomeenkin on sitten helleaalto iskenyt. Lämpölukemat näyttävät olevan aivan Bangalorelaisia. Täällä vaan nuo lukemat ovat alhaisia. Mari ja Joona olivat lähteneet seilaamaan Mamman ja Pappan kanssa. Mahdottoman hienoa, että joku sentään pääsee merelle. Joonakin kuulosti viihtyvän, kun soittelin kuulumisia. Joka tapauksessa, toivottavasti jo ensi viikolla pystyttäisiin speksaamaan tuo Marin ja Joonan tulopäivämäärä ja saadaan koko perhe taas kokoon.

Elämä voittaa, ehkä

No niin näin maanantai-iltana elämä alkaa pikkuhiljaa voittaa, ei se kyllä sitä merkitse, että näihin kirjoituksiin jotain järkeä tulisi, mutta kai te kaikki kaksi lukijaa sen nyt kestätte. On juhlan paikka, ole syönyt puolisen tuntia sitten eikä Hindware ole kutsunut viehkeine valkoisine kylkineen syleilyynsä. Tänään toimistolla huomasi todella eron näissä toimistokulttuureissa. Tuossa kun käytiin läpi viikonlopun tekemisiä, niin paikalliset kollegat olivat osanottavaisia meikäläisen viikonlopun kokemuksista. Sanoivat, että olisivat olleet enemmän huolestuneita, jos tällaista ei olisi tapahtunut. Suomessa taas olisi varmaan tullut tiukkaa kommenttia ja ei varmaan pienintäkään empaattisuuden siementä. Tiedä sitten kumpi on se parempi vaihtoehto.

Pikkuhiljaa alkaa kyllä vaikuttamaan siltä, että noilla Suomen kollegoilla on kuskin puhelinnumero ja että ”tupurin taberman” Troberg tai ”vistan lapsenkasvoinen veijari” Marttila-Onnela ovat soittaneet hänelle. Soitinta ei ollut asennettu vieläkään tänä viikonloppuna, oli ollut jotain menoa tai muuta sellaista ja jäi kuselat soittamatta. No meikäläinen ei muutenkaan ollut kaikkein vastaanottavaisimmalla tuulella, niin ei muuta kuin kysymään toimistolla Mr. Muralilta tuosta kuskin työsopimuksesta. Siinä sitten iltapäivällä pidettiin kolmestaan palaveria, mistä meikäläinen ei ymmärtänyt puoliakaan, kun on tämä paikallinen ”pakkoruotsi” vielä opettelematta. Päädyttiin kuitenkin siihen, ettei kuskia vielä vaihdeta ja soittimen asennuksen pitäisi tapahtua ensi lauantaina. Eihän tuo mikään maailmanloppu ole, mutta kai tässä katsotaan ”söör”:in venyvyyden rajoja.
Tuomo oli kuulemma vähän ”opastanut” kuskiaan tuosta torven käytöstä ja meikäläisenkin kuski lopetti yhtäkkiä viimeviikolla torven käytön. Valoja vaan räpsyteltiin kiihtyvällä tahdilla. Asiasta puhuttaessa joku heitti pointin, että se voi olla turvattomampaa, kun ei käytä täällä torvea kuin toitottaen. Yritin sitten tänään sopia kuskin kanssa, että torvea voi vapaasti käyttää, paitsi ruuhkassa jumissa seisoessa. Käytän sanaa yritin, koska aina en ole varma puhummeko samaa kieltä ollenkaan. Ainakin torvi alkoi törähdellä taas vanhaan malliin.

Eka palkkakin sitten tulla tömpsähti avatulle paikalliselle tilille, sääli vaan että summan perässä oli rupian merkki eikä euron. Kyllä dollarin merkki myös olisi kelvannut, vaikka se nyt vähän syvällä soutaakin. Pankki lähetti tänään postia. Tuli shekkivihko, juu luit oikein shekkivihko. Herranjestas ei meikäläinen ole nähnyt ennen shekkivihkoa kuin joskus isoveli Atsolla ja ehkä Marin isällä Ilkalla oli moinen, kun Marin kanssa alettiin joskus 80-luvun loppupuolella, siis viime vuosisadalla. Ei kai tässä muu auta kuin opetella niiden kirjoittamista. No joka päivä oppii jotain uutta.

Meikäläinen on varmaan harrikirvesniemimäisesti viikonloppuna vessassa istuessaan pitänyt päätä vinossa, kun vasemman puoleinen niska on aivan jumissa. Eipä hätää tuossa poika, kun kävi petiä avaamassa, jätti päivän mietelauseen kanssa myös ”tyyny menuun”. Sitä pikku vihkosta selaillessa siellä näkyy olevan allergia, tupakoivien, hevosjouhisten tyynyjen ohella myös erikois-niskatukityynyjä tyrkyllä. Pitää varmaan soittaa housekeeping:iin ja pyytää sellaista. Katsotaan sitten kääntyykö pää enää ollenkaan aamulla.

Asunnon vuokrasopimus kuulemma tullaan hakemaan huomenna allekirjoitettavaksi, stay tuned, niin arvoitus ratkeaa, ehkä seuraavassa jaksossa.

Tuon edellisen kirjoituksen kuva muuten on paikallisen torin kalatiskistä. Ei ollut mitenkään rohkaisevan näköinen näin meikäläisen vinkkelistä katsottuna.

Päivitystä tai päivittelyä

Tulikohan nuolaistua tuossa asuntoasiassa liian aikaisin? Viime viikolla ei sitten tullut vielä allekirjoitettua vuokrasopimusta. Vuokrasopimusta on postitettu puolin ja toisin vuokraisännän ja meidän alihankkijan välillä. Meikäläinen ei ole ollut jakelussa mukana ja en tiedä kaikkia käänteitä. Viimeksi perjantaina piti olla allekirjoitus, mutta nyt vuokrasopimukseen oli lisätty, että talon maalaus menisi meidän piikkiin ja näinhän ei sovittu. Alihankkija Mr. Murali kyllä väitti, että sopimus on tehty ja nämä ovat enää ”kananrehua”. Itse en ole aivan niin varma, kun ei ole kokomusta niin paljon tämän maan tavoista vielä. Kollega Jussi on etsinyt kämppää elokuun alusta lähtien ja hän on jopa hyväksynyt muutaman tarjouksen, mutta vuokraisäntä on sitten jälkeenpäin ilmoittanut saaneensa paremman tarjouksen. Ei ole aivan poissuljettua, että noilla expat alueilla päivystää välittäjiä, jotka pongaavat mitä taloja näytetään. Siksi en ole pakkautunut esimerkiksi kuvaamaan tuota ”meidän” taloa ulkoapäin, kun ei sitä koskaan tiedä. Voi kuulostaa vähän vainoharhaiselta, mutta meitä on niin monenlaisia yrittäjiä ja raha puhuu. Toivottavasti sopimus saadaan allekirjoitettua jo ensiviikolla ja huoli pois tästä asuntoasiasta. Kymmenes päivä, jolloin edelliset vuokralaiset lähtevät pois, on jo ensi perjantaina.

Iski muuten epäilys, että meidän kuski tietää jotain tuosta naurava kulkuri jutusta. Ajattelen näin, koska viime viikonloppuna lasit saivat kyllä tummat kalvot, mutta soitin oli edelleen asentamatta. Katsotaan nyt sitten maanantaina onko tänä lauantaina soitin saatu asennettua. Joihinkin näihin Innovoihin on asennettu sellainen soitin, jotka toistavat dvd-levyjä ja näyttö on asennettu kattoon. Täällä ei välttämättä kyllä tarvita sellaista, kun Joonalla riitätä ihmettelemistä ihan ulos ikkunastakin katsomalla. Kuskin sopimushan on 6 päivää viikossa 8-18, eli sunnuntait vapaat. Monet tai melkein kaikki jo tällä olevat ovat tehneet sitten itse erillisen sopimuksen kuskin kanssa tuosta ulkopuolelle jäävästä ajasta. Joku politiikka on maksaa 200 rupiaa viikolla ylimenevästä ajasta ja 250 sunnuntaista. Jotkut taas maksavat könttäsumman kuukausittain. Pitänee keskustella Marin kanssa mitä tehdään, en tosin vielä tiedä onko kuski yleensä suostuvainen ajamaan sunnuntaisin. Näiden kuluneiden päivien aikana olen käyttänyt autoa vain offiisiaikoihin ja lauantaithan ovat menneet lasien tummennuksessa ja nyt soittimen asennuksessa. Mahtaakohan kuski olla aivan kypsä, kun ei ole tullut lainkaan lisätuloa. Kuskihan tulee aamuisin hakemaan meikäläisen täältä hotellilta ja vie töihin. Sitten kuski odottaa päivän siellä autohallissa muiden kuskien kanssa ja työpäivän loputtua kuskaa meikäläisen takaisin hotelliin. Sitten kun saadaan asunto, niin auto tulee seisomaan meidän autotallissa tai oikeammin katoksessa, kun sitä ei tarvita. Eli kuski tulee aamuisin jollain muulla kulkuneuvolla meille, ajaa päivän, jättää auton katokseen ja lähtee kotiin. Tämä oli ollut kova pala erään kollegan kuskille, kun oli tottunut pitämään iltaisin autoa. Meikäläisellä jotenkin toinen tankillinen polttoainetta kului hirvittävän nopeasti eli onkohan iltaisin ajettu jotain ylimääräistä. No ei kaikesta voi ruveta heti nipottamaan.

Joonan kanssa yritin jutella puhelimessa, aika laihoin tuloksin. Poika on varmaan vähän vihainen kun iskä on ”hylännyt” hänet ja matkustanut kauas. Teki muuten isän itsetunnolle gutaa, kun ulkona menevä helikopteri kiinnosti enemmän, kuin isän kanssa juttelu puhelimessa. No Marin mukaan kyllä valokuvia katsotaan päivittäin jopa isistä. Ei tälle tilanteelle nyt mitään voi, pitää vaan sinnitellä. Suomesta kävi Timo, Jukka ja Marko piipahtamassa viimeviikolla, oli ihan mukavaa nähdä tuttuja naamoja taas vaihteeksi. Aika outoa vaan, kun pojat lähtivät takaisin kotiin, niin meikäläinen jäi tänne. En osaa oikein selittää, mutta ei kai sitä ole täysin kotiutunut vielä varsinkaan tänne hotellihuoneeseen ja ilman perhettä.

Nyt on sitten koettu kunnon mahatauti, tai oikeammin se on täysillä päällä nyt sunnuntaina. Meikäläinen naputtelee tätä peiton alla lahjaksi saadut paksut suomiverkkarit päällä. Lauantaina oltiin taas Eagleton:ssa pelaamassa Jarin, Antin ja Jussin kanssa. Sain nipistettyä muutaman lyönnin verrattuna viikon takaiseen kierrokseen. Syötiin sitten pientä huokopalaa siellä klubilla, meikäläinen otti kanaa. Sitten jo takaisin tulomatkalla alkoi autossa olla pikkuisen huono olo. Päästyäni hotelliin tuli sitten vietettyä aikaa enemmän pöntöllä kuin poissa sieltä. Yllättävää kuinka paljon sellaista nestettä ihmisestä voi erittyä. Mitään ei voinut pistää suuhunsa, jos etäisyys vessaan oli yli kuusi metriä. Kaiken lisäksi Tuomo oli puhunut meikäläisen pelaamaan puolestaan sunnuntaiaamuna. Tuomo on tutustunut yhteen vuokravälittäjään, joka pelaa Bangalore Golf Clubilla joka sunnuntai klo 5:45 alkaen. Hän kerää kaksi ryhmää pelaajia pelaamaan kanssaan. Tämä oli hieno mahdollisuus, koska tuonne klubille ei pääse pelaamaan ilman jonkun jäsenen kutsua. No meikäläinen ammensi ”varpusparvia” vielä ainakin kahdelta yöllä, joten tuntui mahdottomalta tuo pelaaminen. Kello soitti varttia vaille viisi ja olo ei tuntunut enää kuumeiselta, vatsa kylläkin oli eloisa. Ei muuta kuin pari immodoumia naamaan ja baanalle. Yllättävän hyvin kierros meni, vaikka välillä piti ottaa puusta tukea vatsan kramppailessa. Näin jälkeenpäin ajatellen ei tainnut olla aivan järkevimmästä päästä mennä pelaamaan. Nyt on sitten varmaan taas kuume päällänsä. Ei paljoa ole tullut syötyä, nestettä eli vettä pitää yrittää tankata. Tällainen sairastaminen ei ole kaikkein mukavinta yksin täällä hotellissa, saa ainakin oikein kieriskellä itsesäälissä. Positiivisia puolia kun oikein haetaan, niin näin päässee ylimääräisistä kiloista pikkuisen eroon.

Vielä asumisesta ja muustakin

Perjantaina oli sitten tapaaminen vuokranvälittäjän ja talon omistajan kanssa. Tilanne oli pikkuisen jännittävä, mikä tulisi vastaus olemaan heidän suunnastaan. Siinä sitten istuttiin nökötettiin: minä ja meidän alihankkija ja nuo kaksi edellä mainittuja neuvotteluhuoneessa pöydän vastakkaisilla puolilla. Omistaja sanoi, että häntä on neuvottu, luultavasti tuttujen toimesta, odottamaan vielä. Joku kuulemma vielä maksaisi lähemmäksi heidän pyytämää vuokraa. Meikäläinen sanoi, että olkoon sitten niin, mutta onkohan hän laskenut, että jos tuo ei tapahdu kuukauteen, niin koko hyöty odottelusta on sitten menetetty ja kokonaisansiot pienemmät heille. Siinä sitten hymyiltiin puolin ja toisin ja olin jo ihan varma, että amatööri tässä joutuu takaisin jakkaroille opettelemaan kaupankäyntiä. Kiitin heitä vaivasta ja sanoin, että voidaan lopettaa kummankin ajan tuhlaaminen. Välittäjä ja omistaja katsoivat toisiaan ja sanoivat, että tehdään sitten se sopimus tuolla meidän ehdottamalla hinnalla. Huh huh, aika hienoa, meikäläinen yritti olla viilipyttyosastoa ja vastasin, että hienoa. Meidän alihankkija alkoi sitten selostaa, miten vuokra maksetaan ja miten vakuudet hoidetaan yms. No niin nyt on sitten tehty esisopimus 2400 neliöjalan talosta. Neliömetreiksi muutettuna tuo on noin 220 neliömetriä. Nyt on sitten tilaa, jos joku toivottavasti haluaa tulla käymään meillä tämän komennuksen aikana. Tarjolla on oma makuuhuone vieraille vieläpä omalla kylpyhuoneella, aattelepa ite.
Asunnon vapautumisaikataulu ei ole aivan optimaalinen, mutta kaikkea ei voi saada. Asunto vapautuu edellisistä vuokralaisista 10. elokuuta. Sitten vuokraisäntä korjauttaa mahdolliset vahingot ja maalauttaa koko talon uudelleen, sisäpuolelta siis. Muutto on siis optimaalisimmillaan kahdennenkymmenennen päivän kieppeillä. Talossa ei ole myöskään ilmastointilaitetta muuta kuin master bedroom:ssa, mutta onneksi firman politiikkaan kuuluu tarjota ilmastointilaitteet kaikkiin makuuhuoneisiin. Jääkaappia pitäisi myös tässä, kun on aikaa, mennä liikkeisiin katselemaan. Tuo kuva muuten tuossa edellisen kirjoituksen alussa on siitä pienemmästä talosta. Huomasin juuri, etten ole ottanut yhtään kuvaa siitä talosta, josta vuokrasopimus nyt tehdään. Jotenkin, kun se oli asuttu, en halunnut ottaa muiden tavaroista ja huushollista kuvia. Olisi nyt sentään voinut ulkoa ottaa kuvan talosta, no ehkä myöhemmin.

Autoakin kävin nyt kuskin kanssa tankkaamassa. Nafta maksaa täällä 35,85 rupia litra eli noin 65 senttiä litra. Mitähän se siellä Myllyn ABC:llä oikein maksaakaan, yli euron muistaakseni. Paikallinen luotto tai pankkikortin olisi mukava jo pikkuhiljaa saapua, kun olen makseskellut kotimaisella kortilla ja sinne kotimaan tilille ei kyllä palkkaa ainakaan enää makseta. Meikäläisten käytössä oleva Innova Toyota meni nyt sitten viikonloppuna lasien kalvotukseen ja soittimen asennukseen. Kuskille evästin, jos sain viestini perille, että mahdollisimman tummalla kalvolla saisi sitten tintata nuo lasit.
Aina silloin tällöin liikennevaloissa joku ei niin hyväosainen työntää kasvonsa lasiin kiinni pyytäen jotain. Siinä sitten on vältettävä katsekontaktia, ettei tulisi vaan yllyttäneeksi jatkamaan anelua. Yritä tuollainen sitten saada opetettua meidän Joonalle. Marille ainakin selitettiin Overseas Womans Club (OWC) kokouksessa, että nuo kadulla kerjäävät ihmiset ovat lähes kaikki jonkun syndikaatin vallassa ja eivät saa pitää rahoja, jotka kerjäämällä saavat. Hyvän tekeväisyyteen löytyy parempiakin keinoja. Kaiken kaikkiaan tätä populaa täällä on niin paljon, ettei eriarvoisuuden näkemiseltä voi mitenkään välttyä. Jollain meistä ei todellakaan ole kirjaimellisesti mitään.
Soitinkin on mukava saada tuohon autoon, niin voi vaikka kuunnella radiota matkustettaessa, en ole kyllä vielä tutustunut paikallisiin radiokanaviin. Sain kyllä töistä lähtiäisiksi Jean Pierre Kusela’n Naurava Kulkuri kappaleen. Sitä pitäisi antajan mukaan soittaa sitten ”ripiitillä” autostereoista kokoajan ja katsoa kuinka kauan kestää, ennen kuin kuski sanoo itsensä irti. Ihan toteuttamisen arvoinen idea, pitää vaan kokeilla ennen Marin ja Joonan saapumista, ettei väärä henkilö sano itseään irti tästä keikasta.

Lehdissä huomiota on saanut liikenteen melu. Melua on mittailtu viimeksi viisi vuotta sitten ja verrattuna sen aikaisiin tuloksiin melu on noussut paikoittain jopa 200 %. Pahimmissa paikoissa on mitattu jopa 96 dB:n lukemia, ja muistaakseni kuulosuojain suositus Suomessa on yli 85 dB:n lukemilla.
Sunnuntaisessa The Economic Times lehdessä oli juttu juuri täällä julkaistusta Honda Civic:stä. Tuollainen 1.8 Civic maksaa täällä (tai ainakin Delhissä) 1151000 inr (noin 21000 €) ja vastaavasti RS Skoda 1345266 inr ja Toyota Corolla H5 (mikähän malli tuo on) 1253000. Juttua oli myös autojen jälkimarkkinoinnista ja huolloista sekä varaosista. Kasvanut vauraus täällä on tuonut katukuviin Porscheja, Lamborghineja, Bentleytä jne. Huollot ja varaosien saanti tuntuu vaan olevan ongelmallista. Lehdessä käytettiin esimerkkinä erästä tuttua Saksalaista merkkiä jonka TT-malliin oli tullut vika. Omistaja oli heti ottanut yhteyttä Delhin toimipisteeseen. Mitään ei ollut tapahtunut. Kun radiohiljaisuutta oli kestänyt yli viikon, oli omistaja ottanut yhteyttä suoraan pääkallopaikalle Saksaan. Vasta sitten oli apua alkanut saada. Erikoisen auton omistajaa kehotetaankin ottamaan, kuljettajan ajamana, aina toinen tavallinen auto mukaan tai ajamaan perässä, jos jotain sattuisi tapahtumaan.

Valkoista palloakin kävin eilen lauantaina pitkästä aikaa yrittämässä tunkea kahdeksaantoista reikään. Oli aika hienoa, kun viime kesinä Suomessa tuo rakentaminen on vienyt tuon golfausajan, käydä pelaamassa. Peli ei nyt mitään kehuttavaa ollut (tulos 108), mutta tuntui kivalta pelata ja se on pääasia. Omat mailani ja kengät sun muut tarvikkeet ovat siellä merikontissa, mutta kentältä sai vuokrata mailoja. Kenttänä toimi Eagleton:in kenttä, joka oli ihan mukava layoutiltaan, ei mikään hirmu paha. Greenfee eli pelimaksu oli viikonloppuna 1500 inr kierros eli noin 27 euroa. Jos jäseneksi tahtoisi paikallisille kentille, pitäisi jonottaa kuulemma ainakin puolivuotta ennen hyväksymistä, Mari varmaan voi selvitellä noita saavuttuaan.
Pelaamassa olin Suomalaisen Antin kanssa, joka on suorittanut green card:in vasta tänävuonna. Hyvin Antti kyllä pelasi. Antti oli myös käynyt räätälillä pukua teettämässä. Puvun kangas maksoi 2185 paikallista ja ompelu sovituksineen 3000 siihen päälle. Alle sadalla eurolla pääsee siis mittatilauspuvun omistajaksi ja homma hoituu viikossa. Pitää tsekata tuo Antin puku, kunhan se valmistuu. Antti ja Jussi lähtivät tänäänkin sunnuntaina pelaamaan, mutta meikäläinen ei varmaan eilen osannut juoda vettä tarpeeksi tai oleilu yli neljä tuntia auringossa tottumatta teki vaan tepposet, niin jätin pikkuisen huonovointisena pelaamisen väliin. Pelin jälkeen otetuilla olusilla ei voi olla mitenkään mitään tekemistä tuon olon kanssa.

Otsikoita paljon täällä Intiassa viikon aikana on saanut Intialaisen lääkärin tutkinta Australiassa. Bangaloresta kotoisin olevaa lääkäriä syytettiin avunannosta Lontoossa tapahtuneihin terrori-iskuihin kesäkuun lopussa. Todisteet osallisuudesta vaan olivatkin vääriä ja lääkärin pitäisi palata tänään Intiaan takaisin. Luultavasti tapauksesta on kirjoitettu myös Suomen lehdissä?
Urheilusivuja täällä hallitsee kriketti. MM-kisat ovat nyt menossa Englannissa. Olisi mukava pistää tähän tilanne, joka kisoissa on tällä hetkellä, mutta kun en toisellakaan lukemalla ymmärtänyt miten kukin maa on sijoittunut tällä hetkellä ja miten pistelasku menee, niin olkoon nyt sitten. Jossain vaiheessa Intialla ainakin meni huonosti kriketissä, sillä lehdissä kirjoiteltiin, että lapsille järjestettävien krikettileirien osanotto oli romahtanut. Tuo aukko sivistyksessä on kyllä paikattava ennen kuin kotiin on tulemista.
Harry Potter ja Britney Spears ovat kilpailleet seurapiirisivujen suosiosta paikallisten filmitähtien ja laulajien kanssa.

Lisäsin tuonne ensimmäiseen kirjoitukseen sen juhlista otetun ”kehystettävän kuvan”. Tuossa on heinäkuulta joukko vieraita tai siis tuttuja ystäviä meidän Naantalin parvekkeella. Toivottavasti kaikki kuvassa olevat muistivat kirjoittaa nimensä siihen kehykseen, johon tämä kuva pistetään. Alkuperäinen kehystetty kuva tulee sitten Marin ja Joonan mukana tänne Intiaan.

Asuntoasiaa

Asunnon haku alkaa olla kuumimmillaan. Pre-visitillä katsastettiin Marin kanssa mahdolliset alueet ja nyt on jatkunut itse kämpän haku näiltä alueilta. Vuokrasopimuksen tekeminen ei ollut mahdollista pre-visitillä. Alueita, mistä katsottiin, oli kolme kappaletta; Adarsh Vista (http://www.adarshdevelopers.com/projects/vista/Vista_clubhouse.html), Prestige Ozone ja Palm Meadows (http://www.adarshdevelopers.com/projects/palmmeadows/palm_faclities.html).
Firmaan palkattu alihankkija vei meitä silloin kesäkuun lopussa noihin kahteen ensimmäiseen ja Palmiin kutsuttiin itsemme kylään erään kollegan luokse.
Adarsh Vista oli aivan mukavan näköinen paikka. Klubilla oli uima-allas, lasten leikkipuisto, sekä palloilukentät. Alueella ei vaan ollut yhtään Suomalaisia ja tuskin on tulossakaan. Koulubussit eivät nimittäin käy kuulema kääntymässä tuolla ollenkaan ja toiseksi meitä epäilytti hieman tuo vieressä sijaitseva järvi. Kuinka niin järvi ihmetyttää, ollaanhan Suomesta, tuhansien järvien maasta. Juuri nämä tuhannet järvet ovat opettaneet, että missä järvi siellä hyttyset. Täälläpäin niitä hyttysiä vaan kutsutaan moskiitoiksi ja ne voivat levittää sitä m-juttua. No, ei kun seuraavan alueen kimppuun.
Prestige Ozone näytti tosi hienolta, juuri valmistuneelta. Täällä myös asuu suurin osa härmänkieltä puhuvia Bangalorelaisia. Hieman syvemmältä pintaa raapaistessa kävi ilmi, että alueen täyttöprosentti oli vasta jotain kolmenkymmenen luokkaa ja kaikki talot oli tehty vasta ulkoa valmiiksi. Pitää siis katsoa, että naapuritalot ovat valmiita, ennen kuin alkaa vuokrasopimukseen puumerkkiä rustaamaan. Suurin pettymys oli klubi. Kuntosali oli ollut tulossa valmiiksi ensi viikolla viimeiset seitsemän kuukautta. Ai, mikä pettymys, kun tarkoitus olisi ainakin saada tästä gotleettisesta tomumajasta edes vähän atleettinen. Ilman kuntosalia se voi olla vaikeaa, kun tuo mittarikin on jo neljänkympin paremmalla puolella. Ilman kuntosaliakin pystyy elämään, tunnen monta ihmistä, jotka eivät ole mokomaan laitokseen koskaan jalallaan astuneet. Saliakin suurempi puute on altaan puuttuminen, tai allas on, mutta siinä ei ole vettä. Ensin meidän annettiin ymmärtää, että kyseessä on vain siivouksen ajaksi tehty tyhjennys, mutta tarkempi tunkion kaivaminen selvitti, että altaasta oli irronnut laattoja ja se on korjauksen alla. Altaan valmistumisaikataulusta voisi sitten vaikka pistää vedonlyönnin pystyyn. Eli Ozonessa olisi uudet kämpät, mutta ei paljoa mahdollisuutta vesi ym. aktiviteetteihin. Joona, kun on aika aktiivinen, noin lievästi ilmaistuna, alkaa noiden fasiliteettien puuttuminen hieman arveluttaa.
Palm Meadows on jo jonnin aikaa sitten valmistunut alue. Joidenkin mielestä se on täynnä Jenkkejä, niitä ihmisiä eikä purukumia. Palmia meidän firmaan palkattu alihankkija ei edes halunnut näyttää, koska sopimuksessamme mainittu asumiseen varattu summa ei tulisi mitenkään riittämään tuolle alueelle. Kuten edellä mainittiin, siellä asuu kuitenkin yksi Suomalainen perhe, jonka luona kyläilimme. Alueella on paljon palmuja, siitä kai tuo nimikin tulee ja kaikki on valmista. Palveluista mainittakoon mm. kauppa, josta saa ei niin tehokkaasti viljeltyjä tuotteita. Tiedä sitten ruiskuttavatko paikalliset luomuviljelijät öisin, niin kuin olen kuullut jossain muualla tapahtuvan. Alueella on myös hotelli ja pankkiautomaatti!! Klubi oli tosi hieno. Lasten sisäleikkihuone, sisäallas, kuntosali, joogahuone pari ravintolaa; ulkona lasten ja aikuisten allas ym. Mari oli myyty, kun näki tämän alueen. Nyt pitäisi ratkaista vaan tuo rahahomma.

Tätä asumisdilemmaa sitten pohdittiin koko tulomatka pre-visitiltä ja kotona tosi hartaasti. Mari meidän perheen rahakirstun vahtina ei ollut valmis pulittamaan omasta pussista osaa. Toisaalta Nea ja Arto, pitkään ulkomailla asuneet ystävämme, painottivat, että asunnon ja ympäristön tulisi olla mieluinen. Mikä siis neuvoksi, Mari (tai me yhdessä tietenkin) oli päättänyt että Palmiin asumaan.
Ei muuta kun kone auki ja nettiä selaamaan. Netistä löytyikin välittäjiä, joilla oli tarjolla taloja Palm:sta. Mari lähetteli muutamaan lisätietopyyntöjä ja joku jopa vastasikin. Kaksi välittäjää erottui joukosta antamalla sähköpostitse lisätietoja. Alkoi hirvittävä tinkiminen… Toinen, jonka välittämä talo oli hieman pienempi, tuli melko pian alle tuon firman maksaman limitin (tai oli sitä jo alun alkaen, en muista tarkkaan) ja toinen suuremman talon välittäjä pikkuhiljaa tuli 50 000 yli budjetista aina 15 000 yli budjettiin.

Välittäjät soittivat firman asuntoasioista vastaavalle alihankkijalle, jotta varmistettiin, että firman vuokramaksukäytännöt yms. sopivat heille. Vasta, kun nuo olivat selviä, lähdin katsomaan taloja. Pienempi oli ihan siisti ja fiksu, kuulemma Hollantilaiset olivat juuri lähteneet siitä. Koko oli huomattavasti pienempi, kuin esim. Ozonen vastaavan hintaisissa taloissa. Isompi talo oli vielä asuttu, joten joka kolkkaa en kehdannut nuohota. Yleisesti suurempi oli pikkuisen fiksumpi. Samalla välittäjä ilmoitti, että heidän pyyntö olisi vielä 10 000 yli budjetin. No, siinäpä sitten olisikin miettimistä. Puhelinlangat kävivät kuumana vielä iltapäivällä, ja pohdittiin, mitä pitäisi tehdä. Selvältä näytti ainakin se, että firman budjetilla olisi mahdollista päästä Palm:iin, jos tuo pienempi on vielä vapaa sitten kun tämä souvi loppuu…
Ilmoitin firman alihankkijalle, että olemme valmiita ottamaan sen isomman kämpän, jos se mahtuu budjettiin ja eikun palaveri pystyyn välittäjän kanssa. Välittäjä tuli toimistolle ja sanoi, että vuokraisäntä voi tarjota asuntoon pesukoneen, jääkaapin ja mehusekoittimen. Meikä taas selitti, että tuo vapautumisaikataulu elokuun puolenvälin jälkeen on pikkuisen huono ja yläkerran terassilta näkyvä piikkilanka-aika oli vähän pelottanut Maria puhelimessa. Argumentointi molemmin puolin alkaa olla taktikoivaa. Toisaalta sanoin, että nuo edellä mainitut kodinkoneet tulevat maksamaan minulle 160000 rupeaa, kun sopimuksen pituus olisi se 16 kuukautta ja nuo tavarat täällä ei tosiaankaan maksa noin paljoa. Sanoin, että se firman budjetoima summa on meidän tarjous, mitä tehdään. Välittäjä soitti omistajalle ja omistaja sanoi vaimonsa tulevan Bangaloreen illalla. Seuraavana päivänä antaisivat vastauksensa. Saas kattoo ny jääkö tästä vain luu käteen 180€:n/kk takia vai natsaako.

Huolintaliike lähestyi sähköpostilla ilmoittaen, että konttimme olisi hyvällä tuurilla täällä Bangaloressa 10. elokuuta. Konttihan pakattiin Naantalissa ennen Juhannusta ja Helsingistä se lähti seilaamaan 29. kesäkuuta. Kuusi viikkoa näyttäisi siis menevän tuossa touhussa. Aika hauskaa, että kontti menee ensin Chennai:hin itärannikolle, josta se kuljetetaan tänne Bangaloreen ja tullataan täällä. On sitten Intian niemimaan kiertänyttä tavaraa. Mielenkiintoista katsoa mitkä kaikki laatikot on avattu, kun saadaan tavarat sitten joskus.

Menin varmaan liian aikaisin kehumaan vatsani teräksisyyttä, sillä tietyt merkit alkavat olla ilmassa.

Intia sai, kuten Suomi jo aikaisemmin, ensimmäisen naispresidentin kautta aikojen, Pratibha Devisingh Patil. Hän vannoi virkavalansa keskiviikkona iltapäivällä. Mietityttää tässä vaan nuo valtaoikeudet nykyaikaisilla presidenteillä, kun ymmärtääkseni täällä Intiassa on Englantilaisten perintönä vahva asema pääministerillä.

Monsuunista ja ruuasta

Näin heinäkuussa täällä Intiassa on Monsuuni eli sadekausi. Bangaloreen paikallisten mukaan eivät sateet iske niin pahasti kuin alaville maille. Enpä tiedä sitten mikä on niin pahasti, kun yhtenäkin yönä vettä oli tullut 83 mm eli melkein 10 senttiä. Satanut on siis jonnin verran, mutta pääosin öisin. Nyt tietenkin, kun kirjoitin noin, alkaa myös päivisin esteri viskoa vettä taivaalta. Tuo 83 mm:n ryöpsähdys oli aiheuttanut jo jonkinmoista vahinkoa kaupungissa. Teiden varsille pystytettyjä turva-aitoja oli kaatunut mm pysäköityjen autojen päälle ja vesi oli puskenut asuntoihin sisään. Kalan syömistä ei myöskään suositella monsuunin aikana, sillä sadevesi huuhtoo ties mitä tuonne vesistöihin. Pitänee jättää affenat sitten myöhemmälle kokeilulle.
Lämpötila huiskii siinä 26–28 °C, eli ei niin hirvittävän kuumaa. Autossa tuota lämpöä ei edes tunne, kun kuskilla tuntuu olevan ”pikapakastusnappi” ilmastointilaitteesta pysyvästi pohjassa. Innovassa on myös ilmantulon kattosuulakkeet joka istuimelle erikseen, niin kyllä saa niskavillat kyytiä siinä puhurissa.
Ei saa valittaa, sillä tuo ilmastointi on hieno keksintö. Täytyy vaan päästä yksimielisyyteen säädöistä, ennen kuin Mari ja Joona saapuvat.

Suurimmilta vatsavaivoilta (kop kop koputan puhdasta teakia) olen vielä säästynyt. Toisaalta, olen vasta viikon ollut täällä ja Helsinki-Vantaalta ostettu iltavatsalääkeleka on vielä keimeissä mukana. Myös mukana tuotuja maitohappobakteereja olen muistaessani ottanut aamiaisen yhteydessä eli aika harvoin. Malariakuuri on päällä, vaikka en ole paikallisiin hämärän renkeihin vielä törmännyt, hyvä niin.
Tämä hotelli on kylläkin niin hyvätasoinen, että täällä voi syödä mitä tahansa, mutta lounaat olen syönyt ihan kiltisti työpaikkaruokalassa. Työpaikkaruokalassa on tarjolla joka päivä erilaisia kattauksia. Pohjoisintialaista, Eteläintialaista, liharuokaa, pizzaa tai lämpimiä leipiä. Tähän mennessä olen yrittänyt tutustua tuohon Eteläintialaiseen vaihtoehtoon, maassa maan tavalla nääs. Pizzoista ja lämpimistä voileivistä olen vielä pysynyt erossa. Tuollainen Eteläintialainen lounas kustantaa 30 rupeaa. Maksun jälkeen otat metallisen tarjottimen, missä on koloja eri ruokalajeille (yritän liittää kuvan tuosta tarjottimesta, sillä yksi kuva ja tuhat sanaa…). Sitten matät tuolle tarjottimelle eri kulhoista mitä haluat ja ei kun syömään. Ruoka täällä Intiassa on mielestäni ihan hyvää, vaikka muutama kauemmin paikalla ollut heimoveli sanoi parin kuukauden jälkeen Intialaisen ruuan tulevan korvistakin ulos. Katsotaan kuis äijän käy. Sivistys ei vielä riitä selvittämään mitä tuohon tarjottimelle tulee lapattua, no pavut sentään tunnen.

Täällä ollaan

Puolessa valissä heinäkuuta meikäläinen sitten otti ja lähti kohti Intiaa. Helpottavinta melkein oli se, ettei kukaan enää kysyisi: ”Ai, etkö sä ole vielä lähtenyt sinne mihin nyt sun pitikään lähteä”. Myönnettäkööt nyt näin jälkeenpäin, että taikurikin oli hiukkaisen ihmeessään, josko temppu onnistuu.

Tulomatkalla oli mahdollisuus kojeistaa Finnairin juuri aloittamia Mumbain lentoja. Kone oli tupaten täynnä enimmäkseen ei-suomalaisia, lienevätkö kesähinnat vaiko nopea lentoaika houkutellut, joten käytettävissä olevat tilat eivät olleet liian isot. Lento lähti illalla kahdeksalta Suomen aikaa ja kesti 7 tuntia, tämä on nopeampi muihin lentoyhtiöihin verrattuna, koska Finnair saa käyttää ylilennoissaan Venäjän ilmatilaa. Ennenkuin ruuat ja tax-freekärryt olivat kierätetty ympäri konetta, koneesta ei tehty hämärää (siis valaistuksesta puhutaan). Kun vihdoin oli mahdollista kallistaa päätä, muuta ei ilman rahallista korvausta ollut mahdollista oikein kallistaa, oli jo puoliyö. Kone laskeutui puoli neljältä aamulla Suomen aikaa. Sitä ennen oli tarjoiltu aamiaista ja herätty hyvin nukutun yön jäljiltä. Voi pojat, kun tuntui olo levänneeltä, laskeuduttaessa kuudelta paikallista aikaa Mumbaihin. Fiksuimmat lukijat voivat tästä laskea, että aikaero Intian ja Suomen välillä on kaksi ja puoli tuntia. Positiivisena pointtina sanottakoot, että laukut tulivat matkassa tällä kertaa.

Intiaan tullessa pitää myös täyttää maanhantulokuponki (en nyt muista sen virallista nimeä). Siihen täytetään henkilökohtaiset tiedot, lennon numero, lennon lähtöportti, osoitteet kotona ja perillä yms. Intiaan matkustettaessa tulee olla myös haettu erillinen viisumi Intian suurlähetystöstä ennen matkaa. Tämä viisumi myönnetään melko pikaisesti eli viidessä työpäivässä ja hakemuksen voi tulostaa täytettäväksi Suomen Intian suurlähetystön internet sivuilta (www.indianembassy.fi). Tippatätiltä kannattaa myös tarkistaa, että rokotukset ovat kunnossa ja huomioida, että jotkut rokotukset ottavat aikansa pistämisen jälkeen ennen kuin ovat täysillä efektiivisiä. Toivottavasti meidän Joona on jo unohtanut saamansa kahdeksan piikkiä, joita ei onneksi annettu kaikkia samalla kertaa.

Mumbaissa oli sitten vuorossa laukkujen tullaus Intiaan ja siirtyminen kotimaanterminaaliin. Laukut voi tsekata jo ulkomaan terminaalissa tullauksen jälkeen jatkolennolle ainakin Jet Airways:llä. Pitää vaan sitten muistaa siirtää kaikki Helsingistä ostetut promillepitoiset vatsalääkkeet käsimatkatavaroista ruumaan meneviin laukkuihin. Tämän siirron tulee sitten tapahtua ennen laukkujen läpivalaisua tai muuten tulee uusinta reissu läpivalaisuun. Intiassa ei saa viedä nesteitä tai ainakaan alkoholia käsimatkatavaroissa. Jos matkalaukut sattuvat olemaan hukassa, niin kuin meidän pre-visitillä, kenttävirkailijat ystävällisesti hankkivat sinulle laatikon, jossa lasiset laulukirjat voi pistää ruumaan (Mari on expertti tässä).

Jet Airways, joka hoiti maan sisäisen siirtämisen, oli positiivinen yllätys. Meikä kuvitteli jotain enisen Aeroflotin kaltaista kokemusta; kipparit mantteleissaan, mutta olin väärässä. Koneet olivat tosi uusia ja siistejä, eikä palvelussa ollut pienintäkään valittamista. Toisaalta nukuin melkein kokomatkan Mumbaista Bangaloreen.
Bangaloren kentällä tajusin, etten ollutkaan varannut mitään kyytiä sieltä pois ja vähän oli ihmettelemistä miten sieltä hotelliin pitäisi mennä. Taksit ovat kuin joskus Tallinnassa konsanaan, enkä vielä tiedä minkä väriseen kuuluu olla astumatta. Onneksi olin Mumbaissa tutustunut kollegaan, joka ystävällisesti tarjoitui ottamaan meikäläisen tilaamansa auton kyytiin. Kollegalle varattu auto vaan oli sellainen pieni Tata (vastaa varmaan sellaista pientä Daihatsua Suomessa), joten laukkujen mukaansaaminen aiheutti pientä puntaroimista. No autossahan oli kattoteline ja lentokentän parkkipaikka mustanaan avuliaita miehiä. Meikäläisen laukut painoivat vaan hiukkasen enemmän kuin nuo sallitut 30 kiloa. Katolle nuo köytettiin lopulta ehkä viiden ihmisen voimin ja hotellille päästiin, ihme kyllä.

Hotellina samoin kuin pre-visitillä on Leela Palace Bangalore. Hotelli on luultavasti paras mikä Bangaloresta löytyy ja hinnatkin sitten sen mukaisia. Asunto pitäisi löytää mahdollisimman pian, ettei ”hotellikuolema” pääse yllättämään, sillä uskokaa pois, hotellissa pitkään käkkiminen ei ole mitään mannaa. Töihinkin löysin ja niihin sai tarttua yhtään aikailematta.

Leelan yhteydessä on kauppakeskus ja kylpylä. Kauppakeskuksessa on Boss:n ym. butiikkeja ja hinnat sen mukaisia. Kengännauhoja sieltä ei kuitenkaan etsimälläkään löytynyt, joten jokseenkin turha paikka meikäläisen mielestä. Pitää ottaa heti sanat takaisin, sillä ostinhan sieltä Reebookin myymälästä uudet tossut. Halvat olivat ainakin Suomen hintatasoon verrattuna, tiedä sitten paikallisesta hintatasosta. Kyllä nyt tulee taas urheiltua, kun on uudet tossut.
Kylpyläosasto on kuin kotipaikkakunnan Naantalin vastaava, paitsi ei. Kuntosali juoksumattoineen ja steppereineen on parasta mitä meikäläinen on nähnyt, mutta mitä meikäläinen nyt olisi yleensä nähnyt. Sauna Tylon kiukaineen löytyy sekä höyrysauna. Sisäallas on pore sellainen ja ulkona on varmaan 25 metrin allas ja lasten allas. Sitten löytyy vielä erilaisia toimenpidehuoneita; hierontaa yms., sekä joogatila. Meikä on päätynyt kokeilemaan uima-allasta ja kuntosalia, ne kun kuuluvat huoneen hintaan. Hölkätä jolkotettua tulee ihan huomaamatta, kun saa katsella omaa telkkaria siinä suoraan maton edessä. Kanava täytyy kyllä huolella valita, kun en ole vielä päässyt sisälle noihin Bollywood filmeihin.

Ylenmääräinen vedessä kluttaaminen ja paikallinen ilmasto tuntuvat vaikuttavan kehoon. Hiukset tuntuvat reagoivan jotenkin toisin kuin Suomessa ja paikalliset miehet näyttävätkin suosivan jonkinlaisia öljyhoitoja hiuksiinsa. Meikä on vielä yrittänyt pärjätä tuomallani terva shamppoolla, mutta katsotaan toimiiko. Riittäkööt tämä nyt noista kosmetologisista hommista, ne kun ei ole koskaan ollut millään meikäläisen mukavuusalueella.

Liikenteestä on kyllä pakko kirjoittaa. Yhdellä sanalla ilmaistuna se on hirvittävää. Onneksi meikäläisen sopimukseen kuuluu auto ja kuski. Ei meikäläinen kuitenkaan saa ajaa täällä, vai olisikohan kansainvälinen ajokortti täällä voimassa? Liikenne on oikeanpuoleista, siis samalla puolella ajelevat kuin Englantilaiset, toisaalta tuostakin säännöstä otetaan suuria taiteellisia vapauksia mahdollisuuden niin tarjoutuessa. Meille tarjotaan täällä neljää vaihtoehtoa autoiksi, valita pitää Toyotan, Hondan, Mahindran tai Chervoletin valillä. Suurin osa expateista kuulemma valitsee tuon Toyota Innovan (http://www.innovabharat.com/), jossa on istuimia kolmessa rivissä ja istutaan vähän korkeammalla. Tällainen oli jo meikäläisellekin tilattu, vaikka olisi vähän kutkuttanut tuollainen Mahindra Scorpio. No eipähän tule ainakaan tehtyä Marttilaa kateelliseksi, kun tuo Mahindra on suurempi SUV kuin Honda CRV. Matkan kesto on aina arvoitus, kun liikenteestä ei voi tietää. Riksatakseja on kaupungissa, herra tietää, vaikka kuinka paljon. Myös moottoripyörät ja skootterit kuuluvat erottamattomasti kaupunkikuvaan. Royal Enfield:jä näkyy, mutta nykyaikaisemmat pyörät ovat kyllä selvänä enemmistönä. Kuutioita pyörissä on siinä sadan kieppeillä ja ainakin HeroHondissa näyttää olevan se vanha kone pohjana, joka oli käytössä mm Monkey:ssä siellä Suomessa. Kulkuvälineiden hinnoista ei ole vielä mitään käsitystä, mutta palaan siihen vaikka myöhemmin.

Yleistä jorinaa ja pre-visit

Tässä olisi tarkoitus väsäillä jotain blogin tynkää meidän perheen elämästä ja olosta täällä mihin Kolumbus luuli päässeensä, kun löysi Amerikan. Tarkemmin tässä olisi kirjoitella olostamme Bangaloressa Intiassa. Kirjoitusasusta ja oikeinkirotuksesta en mene valalle, mutta Jenni (veljen-tyttö-äidinkielenopettaja) voi joutessaan, jos lukee joskus tätä, korjailla pahimmat mokat kuntoon. No ainakaan Heli Laaksoseksi Heli Laaksosen paikalle ei ole tarkoitus ruveta, vaik määki ole siält kanapitäjäst tämä tramppaamise piänempänä alottanu.

Bangalore (nimi muuttu tässä ajan kuluessa Bengaluru:ksi) on Karnatakan osavaltion pääkaupunki. Bangalore sijaitsee Intian sisämaassa Etelä-Intiassa. Asukkaita siellä tai täällä on vähän yli Suomen verran eli 6.5 miljoonaa, tehden siitä Intian kolmanneksi suurimman kaupungin. Tämä väkimäärä on sijoittunut 741 neliökilometrin alueelle eli noin 7126 ihmistä / neliökilometri. Vuosina 1991–2001 väkiluvun kasvu oli ollut 38 %, joka teki kaupungista Intian nopeimmin kasvavan metropolin. Näin keskivertoisena Suomalaisena tuon väkimäärän kyllä huomaa kadulla, kaupoissa melkein missä vaan. Suurempia kaupunkeja ovat Delhi ja Mumbai ja kolmannesta sijasta kamppailevat myös Chennai ja Kolkata. Asemaltaan meren pinnasta kaupunki sijaitsee 920 metrin korkeudessa. Kaukana kotoa ja ylhäällä ollaan. Kuulopuheiden mukaan perunoidenkin keittäminen kestää kauemmin tässä ilmanalassa. No kartasta, vaikka google earth:sta voi tarkistaa missä tämä Bangalore sijaitsee. Nippelitietona vielä mainittakoot vielä, että ensimmäiset maininnat kirjallisuudessa Bangalolesta löytyvät 900 A.D., mutta kirjoitettua historiaa löytyy vasta 1500-luvulta lähtien. Nykyään Bangalore tunnetaan ”Intian piilaaksona”.

Perheeseemme kuuluu Joona 1v 8 kk, Mari vähän vanhempi ja Petri vähän Mariakin vanhempi. Blogia olisi tarkoitus päivittää kaikkien kauhuksi epätasaisin väliajoin. Mitään säännöllistä päivitystä en tässäkään rupea lupaamaan, koska tästä ei ole tarkoitus tehdä mitään stressin aiheuttajaa kenellekään (sitä riittää muutenkin tarpeeksi [latojan huomautus]).
No, kuitenkin tarkoitus olisi kuvailla vähän tarkemmin, kuin yhdessä netistä rakennusaikana löytämässäni rakennuspäiväkirjassa. Siinä kuvailtiin ensin pohjien ja sokkelin tekoa muutama sivu höystettynä noin viidelläkymmenellä (50) valokuvalla ja seuraava päivitys oli muutto taloon. Se muuttojakso alkoi huomautuksella, että talonrakennuksessa tuohon väliin sokkelista muuttoon kuuluu muutamia teknisesti monimutkaisia juttuja, jota ei aleta siinä selostamaan.

Tänne Intiaan lähtö sai alkunsa jo yli vuosi sitten, kun meidän firma päätti lähteä panostamaan voimakkaammin Intian suunnalle. Tämä tapahtui helmikuussa 2006, kun ensimmäisiä tietoja alkoi kuulua. Meikä siinä aluksi osittain vitsinäkin sanoi olevan valmis lähtemään.
Pikuhiljaa alkoi näyttää siltä, että lähtö olisikin ihan aikuisten oikeasti mahdollista. Marikin, ehkä raskaudesta ja synnytyksestä vielä sekaisin, lupasi lähteä mukaan ja Joonalta ei kysytty mitään, niin ei muuta kuin toteuttamaan. Matkassa oli muutamia mutkia ja homma realisoitui vasta nyt heinäkuussa 2007. Kiitos Jormalle, Timolle ja Kallelle ja muille, että tämä tuli mahdolliseksi.

Intiaan töihin lähtö herätti ystävissä ja sukulaisissa kovastikin ristiriitaisia tunteita. Onneksi suurin osa oli, että vau hieno mahdollisuus ja olette te rohkeita, kun uskallatte lähteä. Toisaalta taas jotkut pitivät ihan latvasta lahoina, kun viemme pienen poikamme sinne jonnekin. No, nyt ei ainakaan tarvitse seuraavaa kolmeakymmentä vuotta pienessä honössä harmitella; kun ei tullut silloin joskus lähdettyä, ja mahdollisuus lähteäkin oli. Onneksi kollegat olivat sentään mielissään päästessään minusta joksikin aikaa eroon:-).

Pre-visitillä käytiin Marin kanssa heti Juhannuksen 07 jälkeen. Noin viikko pyörittiin Bangaloressa katsoen asuinalueita ja hakien kauppoja. Ostosten tekeminen ei olekaan niin yksinkertainen juttu, kun Suomessa lähi-prismaan tai citymarkettiin meno. Kauppoja kyllä riittää, mutta mitä tavaroita löytyy mistäkin kaupasta, on ainakin tässä vaiheessa vielä pienen sumuverhon takana. No hommaa ei helpottanut yhtään se, että meidän matkalaukut hukkuivat johonkin menomatkalla reitillä Helsinki Lontoo Mumbai Bangalore ja niitä ei saatu takaisin koko reissun aikana. Meikäläinenkin, kuin mikäkin ”nöösipoika”, oli jättänyt varakalsarit yms. pois käsimatkatavaroista ja siinä sitä sitten oltiin. Siinä oli sitten ihmettelemistä mistä naiselle alusvaatteita. Miehille kyllä löytyi silkkipaitaa ja kalsareita melkein jokatoisesta liikkeestä, mutta naisten juttu olikin mutkaisempi. Kollegan vaimo (kiitos vaan Leena) osasi ohjata meidät oikeaan liikkeeseen, joten siitä jotenkin selvittiin, mutta ei ilman nyrkkipyykkiä.

Asuinalueet, mihin expatteja (ulkomailla komennuksella olevia) yritetään ohjailla, ovat aidattuja vartioituja yhteisöjä. Näissä on 50–300 enemmän tai vähemmän samanlaista taloa ja klubi. Klubit ovat hyvin eritasoisia riippuen alueesta. On klubeja, jossa on uima-allas ja sulkapallo ja tenniskenttä ja on Klubeja, joissa on pari ravintolaa, täydellinen kuntosali, muutama uima-allas ja pelikentät. Alueiden hintataso on paikalliseen hintatasoon verrattuna tosi kallis. No, ymmärtää sen osittain, kun kertoo, että Jenkit ovat olleet täällä jo jonkun tovin. Tyypillinen talon vuokra on siinä sadantuhannen rupian hujakoissa ja kun 1 € on noin 50 rupia, niin siitä voi sitten laskea. Asuntoja katsottiin kaakkois Bangaloresta, koska offiisi on myös siellä suunnalla ja työmatkat on hyvä minimoida tässä liikenteessä.

Viikko pre-visitillä vierähti kuin siivillä ja paljon jäi vielä näkemättäkin. Kotiin päästiin kesäkuun jo laskeutuessa levolle. Takaisin lennettiin Bangaloresta Lontooseen ja sieltä Helsinkiin. Edessä Suomessa oli vielä paikallisen työpisteen tyhjennys. Voi venäjä mitä kaikkea sinne laatkoihin ja kaappeihin ehtii kerääntyä melkein neljäntoista vuoden aikana; no Rami sai varmaan kuorittua kerman päältä…
Läksiäisbileetkin pidettiin ja oltaisiin varmaan saatu häätö, jos ei asuttaisi omakotitalossa. Kiitoksia paljon kaikille osallistuneille (kutsutuille ja yllätysvieraille), oli ihan mukavat kinkerit.