Joululomaa Malediiveilla

Joulua edeltavä aika oli aika kiireistä, vaikka noita perinteisiä jouluvalmisteluja ei tarvinnutkaan tehdä. Ensin kävivät kontrollerit Tuija ja Mikko tutkimassa tilejä ja sitten Timo, Marko ja Jukka kävivät muuten vaan hutkimassa. Toivottavasti Tuija sai kaikki viemisensä ehjänä perille Ouluun. Pakettejakin tuli postissa ja Marille tuli reissu paikalliseen postitoimistoon. Toimisto ei ollut kaikkein helpompia löytää ensinnäkään ja sitten sen löydyttyä ei paketit ollutkaan aivan siisteissä riveissä hyllyssä odottamassa. Toimiston väki oli hakenut paketteja ja vihdoin joku oli muistanut niiden olevan jonkun pöydän alla. Neiti tai rouva ei vaan voinut mennä tarkistamaan asiaa ennen kuin pöydän vieressä oleva mies oli saanut puhelunsa puhuttua. Kuten ennenkin on tainnut tulla mainittua, on tämä maa noita äijäkulttuurin viimeisiä saarekkeita. Joona sai mm hienon tyynyliinan ja lakaisukoneen ja meillä on nyt varmaan Intian ainoa SF Blues levy omistuskirjoituksin.

Firman kanssa tehtyyn sopimukseeni kuuluu puolivuosittain ”recreation trip” johonkin läheiseen paikkaan. Tähän on varattu tietty budjetti per perheenjäsen ja Mari oli jo pidemmän aikaa ammattilaisena kyörännyt sopivaa matkakohdetta, kun tuo nettikin saatiin toimimaan. Jonkin ajan kuluttua löytyikin budjettiin menevä reissu Malediiveille ja kun emme saaneetkaan Jouluksi vieraita, päätimme viettää Joulun siellä.
Lähtöpäivää arvottiin kyllä pitkän aikaa, kun kukaan ei ollut varma pääsemmekö 23. vai 24. päivä lähtevään koneeseen. 21 päivä tuli Malediivilaiselta matkatoimistolta sähköposti, jossa pyydettiin meitä hakemaan lentoliput paikallisesta Indian Airlinesin toimistolta ja ilmoittamaan takaisin milloin tuo matka olisi. Mistään ei selvinnyt mistä Bangaloren offiisilta nuo liput pitäisi noutaa, joten päätimme seuraavana päivänä mennä lentokentälle katsomaan, josko sieltä. Lentokentältä onnistuin sitten saamaan meidän lippuvihkot, kun kyseinen lentoyhtiö ei vielä tunnustanut sähköisiä lippuja. Lipuissa luki lähtöpäiväksi 23 joulukuuta, eli lähtö olisi jo huomenna. Ei muuta kuin sähköpostia Malediiveille ja pakkaamaan. Varaukseen kuului majoitus Thulhagiri nimisessä saaressa 24-29 joulukuuta, joten jotain piti matkatoimiston keksiä ensimmäiseksi yöksi, kun saari oli täynnä 23 päivä. Pian tulikin ilmoitus, että majoittuisimme pääsaarelle Maleen ensimmäiseksi yöksi.

Lähtö sujui enimmittä kommelluksitta ja lentokaan ei ollut tuntia enempää myöhässä. Malediivien lentokentälle tulimme noin kahden tunnin lentomatkan jälkeen aaton aattona. Paikallinen kenttä sijaitsee omassa saaressaan, jossa sitten ei olekaan muuta kuin kenttä. Sieltä kuljetukset eteenpäin hoituvat joko veneellä tai vesitasoilla. Mari oli valinnut majapaikan myös sillä perusteella, että se olisi venematkan päässä. Kentällä oli meitä matkatoimiston edustaja vastassa ja hän ohjasti meidät paikalliseen vesibussiin, joka kyyditsi meidät pääsaarelle.
Hotellimme sijaitsi saaren pääkadun varrella, joka ulottui saaren päästä päähän ja oli noin 1.7 kilometriä pitkä. Hotellissa kirjaiduimme sisälle ja menimme lounaalle. Lounas tarjoiltiin ja Joona keskittyi pääasiassa jälkiruokakakkuun. Itse ajattelin palkita itseni oluella, kuullakseni, että tarjolla oli vain alkoholiton vaihtoehto, olihan Malediivit muslimilainen valtio. Ei mitään, kyllä ruoka huuhtoutui alas tuollakin vaihtoehdolla. Huoneeseen mennessämme huomasimme sen olevan aika hieno. WC-istuinkin oli tehty marmorista, no oli se sen verran matala kuitenkin, että ”kassien” pesun sai melkein kaupanpäälliseksi. Joonalle ei vaan ollut mitään nukkumapaikkaa, joten takaisin respaan, kun kerran hänestä oli maksettu suolainen hinta. Respa lupasi ottaa yhteyttä agenttiin ja me päätimme mennä kaupungille. Kaupungilla oli hienoa huomata, ettei väkeä ollutkaan tungokseen asti ja kaupasta tarttui mukaan pari rantalelua Joonalle. Takaisin palattuamme respa ilmoitti, että meidät siirretään toiseen hotelliin, koska heillä ei ole tarjota meille sellaista huonetta, jossa Joonalle olisi oma punkka. Ei muuta kuin kamat kantoon ja hotellin vaihto. Toinen hotelli ei ollut niin hieno ja uusi kuin ensimmäinen, mutta kyllä se paremman puutteessa kelpasi hyvinkin. Malen pääsaari oli piukkaan rakennettu kuin mikä tahansa kaupunki, eikä sykähdyttänyt paljoakaan.
Aattoaamuna sitten matka vei takaisin lentokenttäsaarelle, jossa odotimme varmaan muita samalle saarelle tulijoita. Pikkuisen odottelun jälkeen meidät ohjattiin sellaiseen Cris Craft:iin jossa oli 16 istumapaikkaa ja kaksi kaks’satasta Yamahaa peräpeilissä. Kuski painoi yli 5000 kierrosta koneessa ja noin vartin päästä plaanattiin Thulhagiri:n saarelle. Laiturille tultaessa oli siellä toistakymmentä ”slummia” eli huoneistoja jotka oli rakennettu vedenvaraan. Maissa oli sitten lisäksi huoneistoja tai sellaisia ilmastoituja ”mökkejä”, joihin meidätkin oli majoitettu. Terassilta oli noin 15 metriä mereen ja käytännössä meidän ”oma” ranta alkoi heti terassilta. Saari oli niin pieni, että Joonakin jaksoi kävellä sen ympäri. Saarelle tulimme sandaalit jalassa, mutta loman aikana emme jalkineita käyttäneet, sillä jopa ravintolan päivällisellä oli tapana olla paljain jaloin, olihan ravintolan lattia Joonan iloksi pelkkää hiekkaa…

Reissumme oli varustettu täyshoidolla, johon kuuluivat aamiainen, lounas ja päivällinen. Ruokajuomista joutui maksamaan erikseen, mutta tarjolla oli sentään noita holillisiakin vaihtoehtoja. Tämä oli todellakin paikka lepäämiseen ja se olikin tarpeen, kun kesällä jäi tuo kesälomakin pitämättä tämän komennuksen takia. Aika meni rannalla leikkien ja odottaen seuraavaa ruokailua. Ihmetellä pitää onko joku maansiirtourakoitsija joskus tehnyt hyvät rahat valkoisella sepelillä, kun kaikki rannat oli kyllästetty valkoisella hienolla hiekalla. Sukeltamaan en sitten mennyt, kun jäi tuo suoritettu kortti Suomeen. Mutta snorklaamassa käytiin Marin kanssa vuorotellen. Retkelläkin käytiin, jossa tutustuttiin lähisaariin, joten nähtiin paikallista originaalielämä ja muita resortteja.
Paikallisten asuttamassa saaressa oli kylläkin matkamuistomyymälöitä, joiden myyjät olivat hyeenana kimpussa. Kaikista päästiin kyllä aika nopeasti erron, kun Joona tutustui myynnissä olevaan kalanleukaan perusteellisemmin ja loukkasi sormensa teräviin hampaisiin. Huutoa tuli kuin vanhasta palosireenistä ja kauppiaat päättivät olla kaukana tuosta äänilähteestä. Päivät menivät nopsaan, vaikka tekemistä ei ollutkaan hiekkakakkujen rakentamisen lisäksi paljoakaan. Pukkikin löysi aattona majapaikkaan tietysti, vaikka naamarin takaa paistoikin vähän ruskettuneemmat kasvot.
Paikka oli ehkä liian hieno meille, koska Mari tykkäsi kovasti.

Lauantaina lennettin takaisin ja palattiin Bangaloreen. Tiedä sitten oliko tuo loma hyvästä, kun taas palattuamme arkeen huomattiin mitä kaikkea täällä ei ole tarjolla. No kyllä tähän tottuu ja meillä on asiat paremmin kuin suurimmalla osalla ihmisistä täällä. On uuden vuoden aatto ja tätä kirjoitettaessa Joona on käynyt pulikoimassa parvekkeella olevassa altaassa.

Hyvää Uutta Vuotta!

Hauskaa Joulua!

Jouluterveiset aurinkoisesta Bangaloresta.

Onnea 90v Suomi

Lauantaina juhlittiin pikkuisen myöhässä vetreää ysikymppistä. Yhteisö täällä alkaa olla jo sen kokoinen, että se mahdollisti kahdet eri bileet. Ei vielä siinneet Suomalaiset pitivät bileitään jo oikeana päivänä torstaina. Molempiin kinkereihin riitti väkeä siinä parinkymmenen molemmin puolin, joten meitä on täällä jo ihan kohtuullisesti. Mari järkkäili noita lauantain keimejä, jotka oli päätetty järjestää Palmin Clubilla. Bow wow vout klubin managerin kanssa aloitettiin hyvissä ajoin ja Mari sai sovittua, jos tarpeeksi väkeä tulisi, he järjestäisivät meille yksityistilaisuuden, jossa mm juomat olisivat ravintolahintoja edullisempia. Sähköpostit lentelevät ja pian huomattiin, että tarvittava määrä saataisiin kokoon. Lisä palavereja ja Mari sai ruoka- ja juomalistat päätettäväksi. Kylpyläosastolla käytiin sopimassa ryhmän tulosta kysymässä hinnat. Ilmoittautumisen lisäksi tiedusteltiin myös ihmisiltä, mitä he halusivat juoda ja liitteeksi pistettiin juomahinnasto. Koska suurin osa oli meikäläisen kollegoja, pystyin kokoamaan rahat etukäteen pois ja osa kävi meillä maksamassa Marille.
Klubilla sitten kun kävimme varmistamassa tulomme, kuulimme managerilta, että ruoka tarjoiltaisiinkin vasta klo 19. Tämähän ei sopinut alkuunkaan, kun mukana oli lapsiperheitä ja saunominen ja uiminen oli päätetty aloittaa 14:30. manageri sanoi tarvitsevansa esimieheltään luvan noin poikkeukselliseen aikatauluun ja palaavansa huomenna asiaan. Seuraavana päivänä Mari kävi sitten sopimassa, että ruoka tarjoiltaisiin klo 18 ja juomabufetti olisi auki klo 15 lähtien.
Lauantai-aamuna kävin sitten ensin tökkimässä tututtuun tapaan valkoista palloa reikään ja pääsin kotiin vasta klo 14:20. Joona onneksi veteli päivähirsiä vielä tuolloin, joten suuremmalta hellasäröltä vältyttiin.
Suomi-kledjut päälle ja klubille vastaanottamaan vieraita. Kylpyläosastolla sitten sähläilyä maksun kanssa, kun kaikki ei koleasta säästä johtuen saunonut ja uinutkaan. Onneksi nuo hinnat ei ollut niin pahoja, noin neljä euroa per naama, niin ei kenellekään tullut mitään suuria menetyksiä.

Sauna-osastolla sitten tuli ensimmäiset sanomiset. Suomalaiseen tapaan saunaan menivät kaikki kynnellekykenevät. Seinällä oli vaan taulu, jossa alle viisitoistavuotiailta evättiin hikihuoneeseen meno. Paikalla oli jo parikin manageria, kun pääsin paikalle. Pyysin neuvottelua ulkopuolella ja sinne siirryttiinkin. Ei auttanut, että yritin vedota itsenäisyyspäiväämme ja siihen faktaan, että me olemme aikaisemmin jopa syntyneet saunassa. Pahoittelin asiaa ja minulle huomautettiin myös, että juomien vieminen saunaan on ehdottomasti kiellettyä. Informoin muita asiasta ja neuvoin isompia poika sanomaan olevansa viisitoista vuotiaita. Miehet taas alkoivat kulkea saunaan pyyhe elegantisti pistettynä toisen käden päälle. Mitähän siellä pyyhkeen alla mahtoikaan olla?
Seuraavaksi tuli sitten joku pikkubosseista ilmoittamaan, ettei tilaamaamme määrää 650 ml olutpulloja ollutkaan ja eilisten juhlien jälkeen oli tuo edullisempi samppakalja päässyt loppumaan. Opastimme Marin kanssa häntä ystävällisesti, että oli jo sovittu aikaisemmin, että jos ei isompia pulloja ole, korvataan ne kahdella 330 ml vastaavalla. Tuo ei kuulemma käynyt mitenkään päinsä, kun hinnat oli niin erit noille tuotteille. Kaivoin meille annetun hinnaston esiin ja näytin ettei hinnaneroa ollut oikeastaan lainkaan. Ryökäle sanoi tuohon, että tuo hinnasto on vanha ja noilla hinnoilla ei todellakaan enää myydä mitään. Ei muuta kuin pyytämään isompaa dirikkaa paikalle, mutta hän ei ollutkaan tullut vielä töihin. Pikku pelko iski istumalihakseen, että paljonko tuleekaan nyt persnettoa. Ihmeellisesti kuitenkin tarvittavat kuohujuomat löytyivätkin.
Ruokailu alkoi ja tarjoilupöydät oli pyynnöstä tehty sinivalkoisiksi. Ruoka oli ainakin mielestäni tosi hyvää, vaikka tilattua keittoa ei alkuun meinannutkaan löytyä mistään, mutta onneksi taas pieni neuvottelu auttoi. Pikkupomo kävi jossain vaiheessa sanomassa, että olimme onnekkaita ja juomat tarjoiltaisiin jo sovittuun hintaan, joten ylimääräistä taksvärkkiä ei jouduttaisi mistään hommaamaan.
Ilta vierähti nopeasti, lieneekö noilla pikku epäselvyyksillä ollut tuollainen aikavievä taipumus. Ennen yhtätoista meitä loppuja, jotka olimme jäljellä, pyydettiin poistumaan, kun meistä oli kuulemma valitettu ja ravintola oli jo mennyt kiinni aikaa sitten.
Jatkoille siirryimme sitten Markon melkein tyhjään lukaaliin. Marko kun on lähdössä viikon päästä takaisin Suomeen ja me jäämme ainoiksi Fennomaaneiksi tänne Palmiin. Vaikka muistankin jatkoista ainakin hämäriä pätkiä, lienee parasta lopettaa näihin kuviin ja tunnelmiin. Kerrottakoon sentään, että mm donitsi tuli tehtyä Marko kämpän edustalle, enkä puhu leivonnaisesta.
Onnea vaan näin jälkikäteen kaikille Suomalaisille itsenäisyyspäivän johdosta ja pitäkää lippu korkealla missä sitten lienettekin.

Sunnuntai-päivä on mennyt tässä ihan harakoille, kun en ole enää niin nuori mies niin ei tuo nukkuminenkaan ole kuin pistäisi rahaa pankkiin. Marikin sai skypetettyä pitkiästä aikaa Minnan kanssa Rauman suuntaan, kun Joona oli mennyt yöpuulle, joten sain kirjoitella kaikessa rauhassa blogia.

Puistopuuhat, joulumyyjäiset ja siirappipiparkakut

Pitää mainita noista puistoista vielä, Marin kun tuossa alla aloitteli. Bangalore Mirror (eli nyt tulee taas paikallista sanomalehtikatsausta. Vieläköhän kyseinen ohjelma tulee yleisradion tuutista, kun muistan pienenä tuskastuneeni aina, kun se alkoi) käsitteli Bangaloren puistoja artikkelissaan ihan uudesta vinkkelistä. Täällä nimittäin on jouduttu karsimaan puistojen pensaita, kun ne ovat mahdollistaneet toimintaa, joka on hyvin epäsuotavaa ja häiritsevää. Paikallisen valtauskonnon mukaanhan eivät vastakkaiset sukupuutot saa olla tekemisissä toistensa kanssa ennen kuin pappi on sanonut mitä hän täällä nyt sitten sanookaan, tuskin aamenta monissa tapauksissa. Puistot puskineen ovat täten mahdollistaneet lähemmän tutustumisen vastakkaiseen sukupuoleen, vaikka ei tämä olisikaan se vanhempien valitsema mielitietty, jonka kanssa pitää mennä naimisiin. Myös jo vihityt pariskunnat saattavat asua pienissä asunnoissa muun perheen kanssa, joten velvollisuuksien suorittaminen saattaa olla hankalaa, jos vaikka anoppi punkkaa siinä samalla patjalla nuorikoiden välissä. Suurin osa solmittavista avioliitoista täällä on vielä sovittuja, eli vanhemmat valitsevat tulevan puolison lapselleen. Muistan kuulleeni tapauksesta, jossa kaveri oli ollut jenkeissä töissä ja vanhemmat olivat valinneet hänelle vaimon. Poika matkusti Intiaan, näki vaimonsa ja meni naimisiin sekä palasi takaisin nuorikkonsa kanssa. Oli sitä rakkautta sitten kuulemma ruvennut löytymään parin vuoden päästä. Erilaiset ovat siis soidinmenot täällä, tiedä sitten mikä on parempi tapa. Tiukka kuri vastakkaiseen sukupuoleen aiheuttaa täällä myös sellaista, josta meikäläinen saa pikkuisen kylmiä väristyksiä pitkin selkäpiitä. Miehillä täällä on tapana kulkea käsi kädessä tai kaulakkain. Se ei kuulemma tarkoita muuta, kuin he ovat hyviä ystäviä, mutta eivät kuitenkaan ”niin hyviä ystäviä”. Oli miten oli, on minun pakko katsoa muualle, kun noita tapauksia kaupungilla ja toimistolla näkyy. Tässä tuntee itsensä ahdasmieliseksi Suomalaiseksi.

Kävin tuossa siis piipahtamassa Suomessa ja tullessani oli taas matkalaukut täynnä tarpeellista tilattua tavaraa. Puntarin vastapaino meni taas pikkuisen ylipainon puolelle ja toruja tuli tiskin takaa. Onneksi en joutunut maksamaan ylipainosta mitään, joten ei tarvinnut ruveta karsimaan pois housuvaippoja ja Muksu hedelmäsoseita tai ruisleipiä. Yksi Oltermanni mallia 17 prossaa ja toinenkin juusto oli jotenkin eksynyt laukkuun, puhumattakaan Joonalle tuoduista paketeista. Mumbain kentällä sitten laukun ja golfmailoja sisältävän pahvilaatikon saapuessa hihnaa pitkin muistelin yhtä urbaania legendaa, jota Suomalaisten keskuudessa kerrotaan. Ainakin Bangaloren kentällä laukut jotka tullissa joutuvat tarkempaan syyniin merkitään ennen hihnalle laittamista liidulla rastilla. Noita rasteja en ainakaan löytänyt omista laukuista, vaan voipi olla että Mumbaissa meno on erilaista kuin Bangaloressa. Mumbaihin tosin oli tullut läpivalaisu kaikille laukuille tuolla tullissa, mutta ei kukaan puuttunut matkalaukkuni sisältöön. Pitkästä laatikosta tosin kysyttiin mitä se sisältää ja mitään ongelmaa ei ollut kun vastasin golfmailoja.
Suomessa tuli sen verran katsottua tuota töllötintä, että huomasin, etten ole kyllä kaivannut yhtään noita tv-chättejä.

Lauantaina sitten oltiin OWC:n (Overseas Woman Club) järjestämässä joulumyyjäisissä. Tuo järjestö tekee täällä paljon hyväntekeväisyyttä ja tuostakin tapahtumasta meni tuottoa hyvään tarkoitukseen. Pyhän Markuksen katedraalin piha oli pullollaan erilaisia kojuja, joissa myytiin käsityötarvikkeita ja kaikkea muuta. Iskä ja Joona saivat (ostaa) Bangalore rygby-clubin t-paidat. Äiti taas osti pasmiinan itselleen. Joululauluja soitettiin siellä Hammondilla ja rekiajelu oli paikalliseen tyyliin härkävetoinen ja pyörällisillä vankkureilla. Joonalle ostettiin myös kuponki, joka oikeutti kuvaan paikallisen joulupukin kanssa. Iskälle oli pikkuisen pettymys, kun pukki ei ollutkaan tummaihoinen, kuin viimevuonna. Joona oli erimieltä tuon anorektisen valkoparran polvelle istumisesta ja kameralle hymyilemisestä. Ongelma ratkaistiin, kun äitikin tuli mukaan yhdeksi tontuksi kuvattavaksi.
Myyjäisistä löydettiin myös tuparilahja, kun illalla olisi yhden Suomalaisen perheen tupaantuliaiset. Tuonne tupaantuliaisiin ei vaan koskaan päästy, koska kuskin kanssa tuli pieni informaatiokatkos. Kuskimme on tyypillinen mies, koska kaksi asiaa ei pysy päässä yhtä aikaa. Kotiin myyjäisistä tullessamme olin sopivinani vielä ajosta tupaantuliaisiin illalla ja golf-kuljetuksesta viideltä sunnuntai-aamuna. Illalla ei kuskia vaan kuulunut ja odottelun jälkeen soitin hänelle kuullakseni, että hän on kotona. Ei sieltä sitten enää kannattanut lähteä kyyditsemään meitä, joten päätimme mennä klubille syömään, tulisi pikkuhiljaa tuo ravintolakulttuuri tutuksi Joonalle. Onneksi kuski ilmestyi sentään sunnuntai-aamuna, niin pääsin pelaamaan. Tällä kertaa en saanut aiheutettua vahinkoa millekään.

Maanantaina Joona vaihtoi sitten päivähoitopaikkaa. Vanhassa paikassahan ei voinut olla kuin kaksi tuntia arkipäivisin, niin tuo oli pikkuisen vähän. Äiti kun on löytänyt mm Mahjong ja Golf kavereita täältä Palmista. Ties keneen tuo poika on tullut, kun on niin sopeutuvainen, ettei näkynyt kuin perävalot, kun Mari oli hänet uuteen paikkaan vienyt. Katsotaan nyt miten jatkossa, mutta nyt ollaan sovittu puolipäivähoidosta.

Joulun tunnelma alkaa pikkuisen levitä tänne ilmastosta huolimatta. Mari pyöräytti eilen piparkakkutaikinan ja kotihengetär paistoi ne tänään tuossa hankitussa uunissa. Ihmetellä pitää kuinka paljon yhdestä taikinasta tulee oikein pipareita. Tällä tarkoitan sitä, että edellisinä vuosina on tuo taikina jotenkin mystisesti kadonnut ennen uunipellille joutumista. Joona näköjään on tullut äitiinsä, kun tuntuu tuo taikina maistuvan ihan kiitettävästi hänellekin. Lämpötilakin huitelee iltaisin tuossa kahdenkymmenen kieppeillä ja iltaisin laskee pikkuisen siitä.

Kiitos Jaana postipojan kiikuttamasta ihan perinteisestä kirjeestä ja joulukalenterista. Joonalla on nyt noita kalentereita, kun niitä tuntui olevan aika paljon noissa kantamissani nyssyköissä, yksi on jopa myyräaiheinen.