Sairastelu jatkuu ja asennushommia

Eipä mennyt tuo Joonan tauti ihan toivomalla ohi. Ilma kun on kuuma kostea hikinen, niin ei toimi kikka joka ikinen. Joonalle nousi kuume alkuviikolla ja ikiliikkujasta tuli pikkuhiljaa joka asiasta rettelöivä riiviö. Meikäläinen pääsi päiviksi karkuun toimistolle, mutta Mari joutui kestämään kaikki mielenpurkaukset. No, selvisi ainakin, ettei poika ole laitoksella vahingossa vaihtunut, vaan on luonteeltaan kuin vanhempansa. Tiistai-iltana Mari onneksi pystyi menemään klubille kuntosalille, että tuli edes jotain vaihtelua päivärytmiin. Torstai-aamuksi Mari oli myös sopinut treffit paikalliseen Kidzee-päiväkotiin, jos vaikka saataisiin Joonalle päivisin ikäistään seuraa. Keskiviikkona oltiin menossa jo niin paljon parempaan suuntaan, että töiden jälkeen lähdettiin kaupunkiin lihakauppaan. Paluumatkalla löydettiin yhdestä kaupasta jopa mansikkajogurttia, joten elämä hymyili taas.
Keskiviikko-iltana Mari kävi klubilla Intialaisessa päähieronnassa. Käsittelyn jälkeen tyynylle oli jäänyt niin paljon hiuksia, että Marin oli pakko tarkistaa peilistä edes jotain jääneen päähän killumaan. Keskiviikko-iltana sitten puuron jälkeen Joona teki selväksi että tänään hän tulisikin äipän ja iskän sänkyyn nukkumaan, eikä omaan huoneeseen. Meidän mennessämme yöpuulle yritin sitten varovasti siirtää Joonaa omaan sänkyynsä; huonoin tuloksin. Joona heräsi ja alkoi itkeä hysteerisesti. Huudosta ei vaan tuntunut tulevan loppua vaikka Marin kanssa kannettiin poikaa vuorotellen. Mari huomasi sitten Joonan harovan toista korvaansa vähän väliä.
Yöstä tuli tosi mielenkiintoinen, kun Joona ei nukkunut kuin korkeintaan tunnin pätkiä ja heräsi sitten suoraan huutoon. Hain jo siinä joutessani ambulanssien numeroita ja mietin miten päästäisiin sairaalaan. Tässä kultaisessa vankilassa asumisessa on haittapuolensakin. Kuskille pistin tekstiviestin, että saa ilmestyä paikalle mahdollisimman aikaisin. Aika ontto olo oli, kun ei tietänyt mitä oikein pitäisi tehdä. Seitsemän maissa sitten kuski viimein tuli ja lähdettiin kohti sairaalaa.
Sairaala, jota muut kanssaveljet ja siskot ovat käyttäneet, on nimeltään Manipal. Kuten Turkulaisesta kirjoitusasusta käy ilmi, on sairaala paremmanpuoleinen ja läskisille kukkaroille tarkoitettu. Odotusaulassa lastensairaalan puolella oli sitten akvaario. Kalat tuntuivat saavan kivun unohduksiin ja ei olisi kyllä arvannut tämän pojan valvoneen huutaen melkein kokoyön. Lääkäritäti sitten löysi pikkuisen tulehduksen vasemmasta korvasta. Tulehdus oli kuitenkin vielä siinä vaiheessa, ettei antibiootteja vielä onneksi määrätty, vaan korvatippoja sekä yskänlääkettä ja röörejä avaavaa kodinputkimiestä. Sairaala käynti kustansi 300 rupiaa(~5 €) ja lääkkeet 160 rupiaa(~2.8 €). Lääkäri täti opasti vielä, että Joonan olisi olla pelkästään sisäpalveluksessa, koska tuo kostea sateinen ilma on kyllästetty viruksilla sekä muilla pöpöillä ja maanantaina sitten näytille uudestaan. Paluumatkalla jätettiin hyvinlevännyt iskä toimistolle töihin, vai pitäisikö sanoa hengailemaan työpaikalle. Korvatipat ovat tehonneet ja Joona on jo melkein entisensä. Saisi kyllä tuo sisäpalvelus loppua, kun dvd:tä, pääasiassa myyrää, on tullut tiirailtua jo aivan tarpeeksi, ainakin äidin ja iskän mielestä.
Aleksin synttäreiden jälkitohinoissa, äidin pyöränavain on joutunut joko hukkaan tai piiloon. Toivottavasti tuohon jälkimmäiseen, koska hukasta sitä ei enää löydy. Pari kertaa ehdittiin käydä pyöräilemässä täällä alueen sisällä ihmettelemässä noita suuria ”linnoja” joita täältä löytyy. Nyt oli Joonan kypärä pakko pistää kaappiin, koska hän kulki se päässä sisällä ja vaati päästä ajelulle. Alkaa tässä olla hyvät neuvot kalliit kun Joonan vemppa loppuu ja ulkoilma kutsuu. Jan ehdotti, että veisin pyörän portista ulos ja seuraisin kun alta aikayksikössä se tiirikoitaisiin auki jonkun paikallisen Houdinin toimesta. Haitta puolena on vaan, että pitäisi ehti sitten väliin, ennen kuin pyörä kokonaan häipyisi auringonlaskuun. Toisena, ehkä toteutettavammassa, vaihtoehdossa kaivan rautasahan pakista ja irinabjörglundlaisesti annan sahan soida. Mari tuossa komppaa vieressä, että joku jätti ottamatta vara-avaimet mukaan. Kolmantena vaihtoehtona on pyytää Suomessa olevia penkomaan meidän siellä olevia tavaroita.

Viime lauantaina tuli myös lähetys vuokraisännältä, kauan kaivattu keittiön kuumavesivaraaja eli paikallisesti geyser. Melkein viikko vierähti maintenance osaston kanssa ihmetellessä kuinka se saataisiin asennettua. Etukäteen ainakin piti käydä homma maksamassa. Perjantaina sitten paikalle tuli kolme putkimiestä ja puuseppä. Puuseppää, jota aina tarvitaan Teuvo Joutselan sanoin, tarvittiin poraamaan kolme reikää keittiönkaappiin. Geyser tuli sitten asennettua. En oikein tiedä olenko jotenkin adjustoitunut pohjoiselle pallonpuoliskolle vai eikö vatupassi toimi päivätasaajan eteläpuolella, mutta vinoon oli vehje asennettu. Porukasta valitettavasti puuttui johtopäätösten tekijä, joten johdonpäästä töpsölin puuttuessa ei tiskivettä saatu vieläkään lämpimäksi. Oikein insinööri maintenance-osastolta piti kutsua paikalle, että puuttuvan ammattilaisen tarve tuli todennettua. Kuvetta piti taas kaivaa ja lauantaiksi luvattiin pistokkeen asennus.
Lauantaina sitten tuli sähkömies asentamaan pistoketta. Pistoke johdon päähän ja seinään. Katkaisimesta virtaskaa perään ja katso. Savua pukkaa geyserin alapuolelta. Äkkiä katkaisin asentoon, jossa elektronit ei enää juokse. Yhdessä ihmeteltyämme ja varmistettuamme kytkennän oikeellisuudesta, soitto insinöörille, joka lupasi tulla käymään. Skootteri rullaten, sari hulmuten hän saapui paikalle ja molemmat sähkömiehen kanssa selitimme mitä tapahtui. Demonstroidaksemme pistimme geyserin vielä päälle ja savua ei noussutkaan enää vaan lämmintä vettä alkoi virrata hanasta. Okei, nämä Intian vehkeet eivät olekaan samanlaisia kuin Eurooppalaiset. Meikäläinenkin on päästänyt muutamasta laitteesta asennussavut ulos ja sen jälkeen ei ole ollut mitään mahdollisuutta saada sitä enää toimimaan. Ihmeiden aika ei ole ohi tai nämä vehkeet ei toimikaan savulla kuten olen tottunut. Ehkä lopullista sanaa ei ole vielä sanottu, kun nyt lauantaina, kun tätä kirjoittelen, ei talon toisessa ryhmässä ole virtoja ollenkaan. Mari lähti Leenan luokse Tupperware-kutsuille ja Joonan nukkuessa meinasin tiskata ihan kuumalla vedellä, mutta kaikki talon varaajat ovatkin ilman sähköä. Ei olisi mitenkään harvinaista, että koko alueelta olisi puolet sähköistä pois, mutta saas nähdä kui äijän käy. Tässä joutessani ja kontrollin puuttuessa päätin kuitenkin palkita itseni mallastetulla tuotteella.

Pankkiin olen yrittänyt valittaa siitä epäonnistuneesta nostosta palvelunumeroon soittamalla, mutta sieltä en ole onnistunut saamaan langan päähän ihmistä. On näköjään sentään jotain mikä on automatisoitu täälläkin. Pistin myös reklamaatiota menemään löytämääni sähköpostiosoitteeseen. Perjantaina tuli pankilta vastaus. Tutkimukset ovat vielä kesken tuossa asiassani, mutta olivat kuitenkin päättäneet pankin toimesta hyvittää tuon summan tililleni. Otan takaisin kaikki pahat sanani tuosta pankista, joita olen ainakin mielessäni viljellyt.

On jäänyt tuossa epähuomiossa kertomatta, että Mari pääsi tutustuman täällä paikalliseen puutarhamyymälään. Meidän ”puutarha” kun on aika anorektisen näköinen naapurien vastaaviin verrattuna. Tuomisina oli sitten köynnöksiä ja kukkia ja muita kasveja. Ihmeellistä on se, että ne tuntuvat kasvavan ihan silmissä. Tuollainen ei niin pieni määrä kasveja kustansi noin 50 €. Eipä taida moinen summa olla kuin näyttää, kun Rauhannummi ensi keväänä alkaa pistää tuota Naantalin kodin pihaa kuntoon. Mari ei vaan päässyt itse lykkäämään sormiaan multaan vaikka kovasti yritti. Puutarhuri ei voinut ymmärtää että madam nyt voisi mustata kynnenalusiaan, joten Marille jäi pelkkä työnjohdollinen rooli (ei tuo rooli mitenkään vieras ole Marille, ainakin, jos minulta kysytään).

Sunnuntaina oli sitten pientä dramatiikkaakin. Jo totuttuun tapaan olin pelaamassa Bangalore Golf Clubilla kierroksen golfia. Kierros vaan jäi kesken, kun Tuomo sai pallosta. Pallo osui rintaan juuri solisluun alapuolelle. Olin hakemassa palloani, kun kuulin huudon ja Tuomo kaatui maahan. Onneksi ei mitään vakavampaa, paitsi taitaa Tuomon rintalihakset olla kipeinä jonkin aikaa.

Telefoonilaitos ja sairastelua

Puhelinta ja nettiyhteyttä olen tässä yrittänyt hoitaa tuonne asunnolle. Ensin otin yhteyttä asunnonvälittäjään josko hän pystyisi auttamaan minua asiassa. Välittäjä kertoi olleensa yhteydessä Airtel:in (paikallinen Sonera tai Radiolinja) ja heidän edustaja tulisi olemaan yhteydessä minuun. Kun mitään ei alkanut kuulua, otin pikkuisen itse selvää. Palmin alueella on ”monopoli” BSNL:llä (paikallinen puhelinosuuskunta) ja silloin pääsee myös liittymään Palmin sisäiseen puhelinverkkoon. Tuo sisäinen verkko on siitä hyvä, että saavat portilta helpommin kiinni, kun on vieraita tulossa. Mari oli hakenut Palmin maintenance toimistolta hakukaavakkeet ja tutkiskelin sitten niitä. Kun kerran tuosta Airtel:in kaverista ei kuulunut mitään, päätin soittaa tuonne BSNL:n toimistoon ja ajattelin ehdottaa tärskyjä toimiston aulassa. Tällä kertaa ei vuori tullutkaan Muhammedin luokse vaan puhelintiedusteluuni vastattiin käynnin heidän toimistollaan olevan pakollinen. Ei muuta kuin maanantaina töiden jälkeen hakemaan tuota toimistoa. Paikka löytyikin pikkuisella hakemisella ja tiskin takana oli noin puolen tusinaa firman edustajaa. Kyselin josko uuden puhelin- ja nettiliittymän avaus onnistuisi.
Juu, kyllä se onnistuisi, mutta pitäisi olla se hakemus täytettynä;
tässäpä olisi, (mitä nyt olen osannut sitä täyttää).
Sitten pitäisi olla valokuva itsestä;
löytyy,( ei se niin onnistunut ole mutta tunnistaa kuitenkin).
passista kopio;
löytyy.
viisumikopio;
löytyy (samassa paperissa, kuin passin kopio).
Todistus, että asun tuossa osoitteessa;
käykö vuokrasopimuksen kopio?
Kyllä käy, mutta sitten pitäisi olla vielä 3000 rupiaa.
Kyllä löytyy.
Hienoa, tulkaa huomenna uudestaan, koska uusia liittymiä avataan vain arkisin klo 10:30–13:30 ja nyt kello on jo melkein viisi.
Kiitos kuitenkin ja palataan huomenna asiaan
Olo oli kuin Pertti Pasasella. Jo ikääntyneemmät lukijat varmaan muistavat tuon Speden sketsin, jossa häneltä pyydetään jossain toimistossa kaikenlaisia papereita ja mikään ei kuitenkaan onnistu. Onneksi olen ollut täällä jo sen aikaa, ettei tuollaiset hetkauta niin paljoa.

Seuraavana päivänä asunnolle oli tulossa käymään kaveri, tsekkaamaan minkä kokoinen varavoima-akku-systeemi pitäisi asentaa, joten olisin jo valmiiksi täällä suunnalla ja voisin tiputtaa tuon hakemuksen. Viime viikollakin yhtenä iltana oli totaalinen black-out ainakin 5 kertaa ja nuo kuulemma pahenee, kun ilma kuumenee. Silloin ihmiset käyttävät enemmän ilmastointilaitteita ja kuormitus nousee verkossa melkoisesti. Mietityttää vaan mikäköhän noiden sähköverkkojen alkuperäinen mitoitusperuste on ollut?
Tiistaina sitten kaveri soittaa ja sanoo olevansa täällä Adarsh Vista:ssa, mutta ei löydä Villaa numero 380. vastaan, että ei ihme, sillä asun Palm Meadows:ssa. Kaveri sanoo, että siinä tapauksessa, hän voi tulla huomenna uudestaan. Kysyin olisiko vielä mitään mahdollisuutta tulla vielä tänään, kun olen varta vasten tullut toimistolta paikalle. Kävi ilmi, että hän ei osannutkaan tulla Palmiin, joten minä ja ehkä paremminkin kuski neuvoi mihin pitäisi saapua. Kaveri saapui ja tarvittava laitteisto saatiin mitoitettua.

Paluumatkalla töihin suoritin vierailun samalla puhelinosuuskuntaan ”pienen” mutkan kautta. Tiskillä sitten yllätykseni oli suuri, kun kaikkia noita edellä mainittuja papereita ja kopioita ei tarvittukaan ja hintakin oli vain 2000 rupiaa? Nyt sitä sitten vaan odotellaan koska asentajat kolkuttelevat ovelle puhelin ja modeemi kainalossaan, että saataisiin Marikin taas internjet:iin kytkettyä. Vielä vaan ei ole ketään näkynyt ja odotus jatkuu.

Juuri kun pääsin kehumasta että kaikki ovat olleet terveinä, niin iski pikkuisen takapakkia. Mari ja Joona molemmat ovat olleet jonkinlaisessa flunssassa. Kuumetta ei ole ollut, mutta yskä on ollut sitäkin pahempi. Joonalla varsinkin tuo tuntuu lähtevän jostain tosi alhaalta ja se ei kuulosta hyvältä. Huushollissa ei ole vielä kuin yksi ilmastointilaite. Ne ovat sellaisia samantyyppisiä kuin nuo Suomessa niin suositut ilmalämpöpumput. Täällä niitä käytetään lähinnä vain viilennykseen. Kolme ilmastointivehjettä on tilauksessa, mutta toimitus ja asennusaikataulusta ei ole vielä tarkempaa tietoa. Tuo ainoa koje sitten pistetään iltaisin, kun aurinko on laskenut posottamaan, mutta ei se jaksa viilentää kuin tuon meidän makuuhuoneen. Joka huoneessa on myös tuollainen propelli katossa. Noiden tuulettimien nopeus on säädettävissä potentiometrillä ja jos ne säädetään täysille, niin verhot melkein tipahtaa verhotangoista. Ainakin niiden kulma lähentelee 45 astetta. Liekö tuo veto sitten aiheuttanut tuon taudin Marille ja Joonalle.
Joonan tauti vaan paheni viikonloppuna. Yskästä ei oikein tahdo tulla loppua. Lauantaina ollessamme Aleksin synttäreillä Joona sai sellaisen yskänkohtauksen, että mahalaukkukin tyhjeni kovasta yskimisestä. siinä jäi sitten juhliminen pikkuisen vajaaksi, kun kokoperhe oli tuossa värillisessä kuolassa. Tuo tauti saisi jo pikkuhiljaa hellittää, ettei tarvitsisi mennä tutustumaan paikallisiin tohtori-setiin.

Päivärytmit eivät ole vielä oikein asettuneet paikoilleen lieko sitten tuosta taudista johtuvia, mutta esimerkiksi Joonan syömisessä on tullut hieman takapakkia, eilenkään ei oikein mikään ollut maistunut. Voihan kyseessä olla myös tietynlainen kulttuurishokki Joonallakin tai tuosta taudista johtuva ruokahaluttomuus, sitä kun ei tiedä.

Pankkiautomaatin kanssa kävi tuossa pikkuinen takapakki. Yhdestä automaatista yritin nostaa rahaa kolme kertaa onnistumatta. Kaksi noista yrityksistä oli hyvitetty takaisin tilille, mutta tietenkin tuo suurin nostoyritys oli jäänyt hyvittämättä. Yriteelin jo soittaa tuollaiseen palvelunumeroon, mutta siellä en saanut kuin automaatin vastaani. Saas nähdä saanko summaa koskaan takaisin vai meneekö sinne saamattomien piikkiin.

Perheellä viikko takana

Hieman yli viikko on vierähtänyt koko perheen voimin täällä Bangaloressa. Tavarat alkavat olla paikoillaan, joten kyllä tätä asuntoa voi jo väliaikaiseksi kodiksi ruveta kutsumaan. Kukaan ei ole ollut vielä pahemmin sairas tai kuin se nyt ottaa. Marilla oli jo jonkinnäköistä flunssaa tuossa lähtiessämme ja se ei ainakaan ole parantunut täällä. Tänään sunnuntaina oli taas aamugolfauksen vuoro ja oli puhuttu, että Mari menisi tänään. No lauantaina oli Jennyn, Linan ja Joelin tuparit. Sinne mentiin, Mari finrexinin ja Buranan voimin. Tarjoilut olivat kohdillaan tupareissa ja suomalaisia oli tupa pullollaan, mahtui sinne joukkoon myös muutama muunkinmaalainen. Meitä suomalaisia alkaa olla parisenkymmentä täälläpäin. Suurimpaa rymistelyä meidän perheestä piti varmaan Joona, kun oli erilaisia leluja kuin kotona ja paljon. Aamulla sitten Mari hammastapurren lähti pelaamaan, vaikka audiot oli melkein kokonaan hukassa, on se kamala tauti minkä saa tuosta golfkärpäsen puremasta. Mari siis lähti viideltä aamulla pelaamaan ja me miehet jäätiin nukkumaan. Joona kylläkään ei ollut tuosta nukkumisesta samaa mieltä iskän kanssa, vaan kuudelta alkoi lastenhuoneesta kuulua äiti huutoja. Huuto vaihtui suhinaan joka kuvaa sanaa isi. Lukuisista yrityksistä huolimatta ei uni enää tahtonut tulla silmään, joten rauhalliseksi ajateltu sunnuntai-aamun lekottelu ei tullut kysymykseen.

Perjantaina Mari kävi kokin kanssa kaupassa. Purkkia ja purnukkaa oli ollut hankintalistalla sekä erilaisia kattiloita ja pannuja. Asiaan vihkiintymättömältä vaikuttaa, että kaikkeen ruokaan on oma spesifioitu ruuanlaittovälineensä. Minunkin ääni kellossa varmaan vaihtuu, kunhan pääsen maistelemaan tuotoksia, sillä sanotaanhan, että parasta Intialaista ruokaa saa kotona. Niin ja ei ainakaan tarvitse keittiönkaappien ammottaa tyhjyyttään. Tähän aiheeseen varmaan palataan jatkossa ja paljon.

Lauantaina sitten ostosten tekeminen jatkui paikallisessa Garuda Moolissa ja lihakaupassa. Aluksi kylläkin käytiin katsastamassa uuneja, sillä paikallisessa keittiössä on tyypillisesti vain kaasukeittotaso. Sähköuuneja kyllä löytyi, mutta ovat sellaisia 30 litran pöytämalleja. Sellainen pitää tässä hankkia, koska muuttokuormassa tuli ei niin pieni määrä kuivahiivaa yms. leivontatarvikkeita ja onhan sitä mukava saada välillä makaronilaatikkoakin.
Garuda Moolissa kierrettiin paikka läpi, mutta onnekseni Marin huono olo oli sitä luokkaa, ettei tarvinnut olla kyllästymiseen asti siellä. Väkeä riitti kyllä jokaiseen putiikkiin. Unohdettiin ottaa aamulla lähtiessä Joonan rattaat mukaan, joten vierailu oli kaikille nautinnollinen.
Lihakauppa taas oli tyhjemmän puoleinen. Suurin osa paikallisista lienee vegetaristeja. Lihakauppa Bamburies oli Richmond Road:lla keskustassa. Palvelutiski oli aivan oven tuntumassa, eli siihen mahtui väliin hyvin seisomaan, mutta ei paljon muuta. Kylmäkassiin tarttui kokonainen naudan sisäfilee, possun fileetä, kanan fileitä, jauhelihaa ja kalaa. Koko lysti maksoi 1511 rupiaa eli noin 27 Euroa. Ei paha tuosta määrästä lihaa.

Portaiden kaiteissa ei tunnu olevan samoja määräyksiä kuin Suomessa. Täkäläisten kaiteiden välistä tuollainen souka poika kuin meidän Joona pääsee putoamaan, joten jotain oli tehtävä. Mari osti kaupasta kolme 15 metrin pakettia narua ja olen väkästellyt narupatentteja noihin kaiteitten väliin. Tuo naru vaan ei riittänyt kuin alkuunsa ja pitää käydä alkuviikolla hakemassa lisää. Lapsiportit pitäisi myös saada teetettyä jossakin.

Palmin clubille liityttiin myös ja saimme hienot kuvalliset clubkortit. Maksoin kuukauden jäsenyyden 3000 rupiaa koko perheeltä. Kuulin nyt Markolta, että jos maksaa vuoden kerrallaan, on se silloin halvempi. Pitää ensikuussa huolehtia sitten koko vuosi. Saadaan samalla muutettua tuo sukupuoli Joonalle oikeaksi, kun kortissa lukee nyt Ms. Joona Aaltonen. Eipä nuo ollut paljoa kuvaa katsoneet, kun olivat noita yhteystietoja kirjoittaneet. Mari ja Joona ovat jo ehtineet käymään altaillakin ja palvelut on hyväksi havaittu.

Marilla tuntuu olla luonnollinen kyky vetää puoleensa kaikenlaisia ötököitä. Ajatusleikki, miksi meikäläinen on Marin kanssa, on syytä lopettaa heti alkuunsa, sillä tiedän mitä ajattelette. Vaikka täällä Palmin alueella iltaisin pyöräilee mies, jolla on varmaan paikallisen Hurriganesin vanha savukone tarakalla. Alue peittyy tuolla sellaiseen savuun, että vanhempaa vapaapalokuntalaista varmaan heikottaisi tuon nähdessään. Jostain kuitenkin niitä mäkäräisiä sun muita lentäviä nuppineuloja ilmaantuu meidän asuntoon. Joonan vuoteen päälle levitettiin moskiittoverkko suojaamaan, sillä Joonallakin oli punaisia paukamia kehossaan. Mari sen sijaan on mallia neulatyyny ja se alkaa pikkuisen ottaa Maria pattiin. Maanantaina pitää mennä kauppoihin hakemaan sellaista pistorasiaan pistettävää hyttyskarkoitinta, joka täytetään jollain nesteellä. Katsotaan sitten onko seuraava kirjoitus vielä sekavampi, kun tuo laite on pukannut sulotuoksujaan pitkin asuntoa. Herkullisemman purenta-alustan läsnäolo on jättänyt meikäläisen kokonaan pois tuosta taksvärkistä, vai liekö hajulla jotain tekemistä tämän asian kanssa; epäilen.

Täällä ollaan nyt sitten koko perhe Intiassa. Aika on kulunut kuin siivillä. Enkä nyt puhu mistään kotkan siivistä vaan pikemminkin tuollaisesta lepakon räpiskelystä. Joona tuossa yritti myös kantaa kortensa kekoon tämän blogin kirjoittamiseen, mutta tuo teksti piti poistaa. Ei mitenkään sivellisyyden tähden vaan pikemminkin yleisen ymmärryksen. Teksti, jonka Joona kirjoitti, oli varmaan konsonanttien määrästä katsottuna tarkoitettu Waleslaisille ja koska heitä kuitenkin on vain vähemmistö lukijakunnasta. No, asiaan veljet.
Lennolle lähdettiin siis Turusta viime keskiviikkona 29.08.07. Kuten kuvasta 2b näkyy, oli noita ”käsimatkatavaroita” hiukkasen verran. Onneksi oltiin Turun kentällä ja puolitutut tsekkarit siellä niin saatiin kaikki myös rattaat otettua matkustamoon mukaan. Matkalaukut painoi myös hiukkasen ja yhtä jouduttiin hieman justeeramaan. Yksi laukku nimittäin painoi 36 kiloa ja määräysten mukaan yksittäinen laukku ei saa painaa 32 kiloa enempää. Ei siinä sitten muu auttanut, kuin luopua läksiäisten valokuva-albumista ja yhdestä punaviinipönikästä. Valitettavasti tuo jälkimmäinen oli ainoa laatuaan. Muut laukut olivat jo hihnalla, joten minkäänlainen vaihtokaan ei onnistunut. Onneksi sentään valkoinen vastaava pönikkä meni ruumaan Joonan matkasängyn sisällä.
Lento Turusta Helsinkiin tehtiin Finncomm:n uutukaisella koneella ja Pappalta ja Mammalta saatu uusi puuha-Pete oli tiukasti mukana. Ihmetys oli kyllä Joonalla aika suuri, kun koneen pyörät irtosivat maasta ja puut sekä talot pienenivät silmissä. Hyvin meni ensimmäinen etappi, vaikka iskää hiukkasen pelotti tuon ylälokeron kestävyys, kun tuo käsipakaasi painoi varmaan toistakymmentä kiloa. Helsingissä sitten tutustuttiin lentokentän leikkihuoneeseen ja vaihdettiin kakkavaipat sekä vaatteet sattuneesta syystä.
Finnairin Helsinki-Mumbai kone oli jokseenkin tyhjä, muistaakseni vain 58 matkustajaa, joten tilaa oli ruhtinaallisesti. Joona juoksenteli pitkin konetta ja yritin opettaa, että suunta tulee olla aina kohti keulaa, koska siellä on parhaimmat paikat ja tarjoilu. Täällä Joona sai oman pienen sängyn, joka painon puolesta passasi kyllä, mutta pituus oli pikkuisen nafti. Joonan ollessa aivan suoraan jalat olivat ulkopuolella, mutta Joonahan nukkuu silleen sykkyrällä. Uni kuitenkin tuli silmään melko helposti ainakin Joonalle. Meikäläistä kiellettiin nukkumasta lattialla Joonan vieressä, joten oli tyytyminen tuohon penkkiin. Kaikki keskirivin paikat oli tuolloin jo valloitettu ja oli tyytyminen tuollaiseen istumapaikkaan.

Perille tultiin paikallista aikaa kuudelta aamulla eli 3:30 Suomen aikaan. Tällä kertaa kaikki laukutkin tulivat perille Mumbaihin. Aika rahtaaminen oli kaikissa kimpsuissa ja kampsuissa, tullaushan piti suorittaa heti maahan tultaessa. Kukaan vaan ei ollut kiinnostunut meidän laukuista, joten siirtymä hoitui nopeasti. Mumbaissa siirryttiin sitten jo totutusti ulkomaan terminaalista kotimaan terminaaliin. Haastetta suoritukseen toi nuo kaikki käsimatkatavarat rattaineen ja paikallisen sukkulabussin pienuus väenpaljouksineen. Jatkolento Bangaloreen oli vasta kymmeneltä, joten kaikki siinä torkuttiin kentällä enemmän tai vähemmän. Mumbaista Bangaloreen tultiin sitten Jet Airways:n kuljettamana.
Bangaloren kentällä oli sitten kuski vastassa ja kun tavaratkin saatiin ahdettua autoon, päästiin matkaamaan kohti Intian kotia ja kaaosta.

Asunnolla sitten odotti yli sata purkamatonta laatikkoa ja lattialla rivi muurahaisia. Onneksi en ollut sopinut mitään torstai-iltapäiväksi, sillä oli aika haastavaa saada koti edes vähän inhimilliseen kuntoon. Iltapäivällä sitten saapui odotettu vieras, jääkaapin toimittajat. Kuorma-auto oli optimoitu tuollaisiin pieniin kuljetuksiin. Kun kaappi oli kannettu sisälle, tuli neuvoja, että seuraavana päivänä tulisi mies asentamaan sen paikalleen ja kytkemään päälle. Sanoin, että no problem, voin tehdä sen itsekin, mutta se ei tuntunut käyvän päinsä. Kun auton takavalot häipyivät mutkaista tietä näkymättömiin, minä passasin kaapin suurin piirtein vaateriin ja pistin töpselin seinään. Pitihän lastenruuat saada lähemmäs absoluuttista nollapistettä. Muuttomiehet olivat luvanneet tulla perjantaina purkamaan laatikoita, mutta ei se paljon lämmittänyt siinä ihmetellessä. Piti nyt ainakin sängyt koota, jotta olisi paikka missä nukkua ja petivaatteetkin olisi kiva juttu. Sängyt tuli koottua ja sänkyvaatteet löytyi sitten viimeisestä laatikosta kuten arvata saattaa. Uni tuli silmään helposti, vaikka kaikki puitteet eivät olleetkaan aivan tiptop kunnossa.
Perjantaina sitten meikäläisellä oli töissä melko kiire päivä, kun oli tietyt hommat jääneet vähän viiimetinkaan. Mari vastaili asunnolla ovella halukkaille meideille, joita kävi solkenaan oven takana tarjoutumassa hommiin. Puutarhuriehdokkaita oli myös melkein jonossa oven takana. Muuttomiehet eivät sitten ilmestyneetkään paikalle odotuksista huolimatta. Soitto taas muuttomiesten pääkallopaikalle ja vastauksena luvattiin miehiä paikalle lauantaina 9:30.
Koska kaikki oli heikunkeikun tai ainakin hyrskynmyrkyn, niin päätettiin lähteä clubille Illalla syömään. Paikka oli aivan positiivinen yllätys ja ruoka, vaikka ei halvimmasta päästä ollutkaan, oli hyvää.

Lauantaina sitten pojat tuli ja purku alkoi. Suurin osa tavaroista löysi paikkansa ja piha tuli täyteen muovia ja pahvia. Tuota pihatavaraa kävi sitten kysymässä muutamakin henkilö, mutta muuttomiehet pitivät niistä mustasukkaisesti kiinni. Anu oli lähettänyt heidän kokkinsa meille perjantaina pikkuisen avuksi ja hän tuli miehensä kanssa jatkamaan lauantaina. Lauantaina kävi myös jääkaappifirman asentaja toteamassa, että olin onnistunut asentamaan jääkaapin oikein ja pyysi nimen paperiin. Kuvaa ei sentään tarvinnut antaa. Tämä loppuviikko on vierähtänyt tavaroita etsiessä.
Mari on palkannut jo meidin, puutarhurin ja kokin. Kokki on sama kuin Anulla ja Markolla, eli osaa laittaa Eurooppalaistakin ruokaa. Tosin kokki käy vaan maanantaisin keskiviikkoisin ja perjantaisin.
Puhelin ja nettiyhteys uupuu vielä, joten Mari ei ole päässyt katsastelemaan mailejaan vielä, jos joku on kirjoitellut.