Keralan jokilabyrintit

Hampin retken jälkeen ”lepäsimme” maanantaipäivän eli teimme uusia matkajärjestelyjä seuraavaa kohdetta varten. Hampin matkalla taisimme päättää, että lähdetään Keralaan jokiristeilylle. Enpä olisi uskonut, että saamme hoidettua kaikki järjestelyt, sillä meidän piti varata lennot seuraavaksi aamuksi Keralan Kochiniin, lentokenttäkuljetukset, majoitus jostain lomakohteesta sekä parin vuorokauden jokiristeily asuntolaivalla eikä tässä vielä kaikki sillä varasimme vielä mamman, pappan ja Hirvosten jatkolennot sekä teimme Delhin ja Agran matkajärjestelyjä. Nyt tuli sitten testattua mm. erilaisia nettivarausjärjestelmiä ja siinä matkajärjestelyjä tehdessä tuli aivan työpäivä mieleen tai mitä siitä nyt muistan pitkän hoitovapaan jälkeen.

Tiistaina oli pyhäpäivä ja Petri lähti klo 5 golffaamaan, sillä hän ei päässyt retkelle mukaan vaan jäi loppuviikoksi töihin raatamaan. Muu matkaseurue lähti lentokentälle klo 7 ja edessä oli noin tunnin lento Keralan Kochiniin ja edelleen parin tunnin ajomatka Alleppeyn kaupunkiin. Kerala on rannikolla sijaitseva vauraampi osavaltio ja Suomen Kuvalehden mukaan kommunistien ja Jumalan yhteisyritys. Onhan se niin, että Jumala on antanut hulppeat luonnonvarat eivätkä ihmiset ole varmoja, kumpaa heidän pitäisi kiittää, kommunisteja vai Jumalaa. No kiittämisestä puheenollen niin meidän on syytä kiittää Petrin työkaveria Keralan matkajärjestelyistä sillä saimme hyviä vinkkejä ja linkkejä mm. http://www.lakepalaceresort.com/, jossa majoitumme ennen varsinaista risteilyä.

Risteily olikin sitten todella mieleenpainuva kokemus. Meillä oli kolmen makuuhuoneen (ilmastoinnilla) jokilaiva ja miehistöön kuului kokki ja kolme muuta jäsentä, jotka toimivat mm. kippareina. Laiva haki meidät lomakohteesta aivan majapaikkamme oven edestä ja retki backwatersin jokilabyrinttiin saattoi alkaa. Laivaa ohjattiin edestä ja kipparilla oli sateenvarjo suojanaan, ei sateen vuoksi vaan pistävän auringonpaisteen. Kyllä meidän kelpasi nauttia tarjoiluista ja upeista maisemista oleskelutilan sohvaryhmällä, sillä bambusta tehdyn laivan oleskelutila pysyi kohtuullisen viileänä. Laivan etuosa oli hyvinkin avonaista tilaa ja isot ikkuna-aukot aiheuttivat meille tai ainakin pappalle muutamia ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun Joona kävi kurkottelemassa milloin mistäkin aukosta. Onneksi lapsi ei pudonnut jokeen, vaikka juna ja unipupu lensivät yli laidan virran vietäväksi.

Kyselimme henkilökunnalta merikorttia tai jonkinlaista karttaa, josta näkisimme missä seikkailemme, mutta ei sellaista ainakaan meidän laivasta löytynyt, mutta ei silti eksytty ja olihan maa kokoajan näkyvissä. Maa oli siis sellainen kapea kaistale joen ja riisipellon välillä, jonne paikalliset olivat rakentaneet talonsa, koulut, kirkot jne. Lapsia kuljetettiin kouluun vesibussilla ja keltaisenvaaran virkaa toimitti vesibussi tai erilaiset pienet kanootit tms. Kaksi yötä vietimme laivalla ja perjantaina auto oli meitä vastassa satamassa ja vei meidät pienelle kiertoajelulle ja edelleen lentokentälle, josta mamma, pappa ja Hirvoset jatkoivat matkaansa Delhiin. Minun ja Joonan koneen oli määrä lähteä vasta illalla, joten kuljettaja vei meidät vielä kaupungille ja myöhemmin palasimme takaisin lentokentälle.

Nandi Hills ja retki Hampiin

Uusi vuosi tuli ja meni, Mari jopa väittää valvoneensa vuorokauden vaihtumiseen asti, mutta iskä ja Joona olivat silloin jo tukevasti unten mailla. Huomattiin nyt uuden vuoden jälkeen, että tulipa sitten tinakauha ja tinat turhaan pakattua konttiin.

Marin vanhemmat (Maisa ja Ilkka) saapuivat Hirvosten (Mirja ja Kari) kanssa yhdeksäs päivä meille vierailulle. Matka tännepäin sujui mallikkaasti vaikka Mumbaissa oli koneen vaihto. Luvattua bussia vaan ei koskaan saapunut ja terminaalien vaihto suoritettiin ilmastoidussa taksissa, jossa ilmastoinnin virkaa suoritti aukinainen akkuna.
Päivän levon jälkeen muut paitsi perheen töissäoleva lähtivät tutustumaan Nandi Hills:lle katsomaan Tipu sulttaanin, joka hallitsi Mysorea 1700-luvun lopulla, rotkoa ja sen päällä olevaa temppeliä. Siellä oleva 2000 jalan melkein pystysuora pudotus Tipu’s drop oli ollut vaikuttava. Tuolta töröltä on lähetetty tuomittuja pikavauhtia alas Tipu sulttaanin aikoihin.
Viikonlopuksi sitten vuokrattiin toinen Innova, kun kaikki eivät mahtuisi yhtä aikaa tuohon meidän työsuhdekulkuneuvoon. Matkan suunnaksi lauantai-aamuna muodostui Hampi, joka on juuri valittu maailman luonnonsäätiön suojelukohteeksi. Hampi oli 1500-luvulla Hindu valtion pääkaupunki, joka hallitsi rannikolta rannikolle. Hampi tuhoutui vuonna 1565, mutta mahtavat rauniot ovat vielä jäljellä kertomassa tuon valtakunnan suuruudesta ja mahtavuudesta.
Mahtavuus oli kaukana noissa ajomatkoissa Bangaloresta Hampiin ja takaisin. Näillä Intialaisilla autokuskeilla täytyy olla jokin kuudes vaisto normaalien viiden lisäksi. Viittaan tässä siihen, että ohitukset tehtiin jopa nolla näkyvyydellä. Tie oli ruuhkaisa, koska rekkoja oli ihan omiksi tarpeiksi liikkeellä, ja niistä piti päästä tietysti heti ohi. Tuohon 350 kilometrin matkaan suuntaansa käytettiin noin 7.5 tuntia per siivu. Matkalla tievarsilla viljelevät maajussit olivat heittäneet riisiä tielle autojen yliajettaviksi, varmaan varstoja ei ole vielä keksitty täällä tai sitten noin se oli helpompaa erottaa jyvät akanoista.
Matkamme vei ensin Hospet nimiseen kaupunkiin, joka on aivan Hampin kyljessä. Äkkilähtö kun oli, emme olleet varanneet minkäänlaista majoitusta etukäteen, vaan luotimme, että pään saa kallistaa johonkin sopivaan paikkaan. Ensimmäisessä kaupungin parhaimassa hotellissa ei ollut sijaa meille, mutta suosittelivat sentään toista paikkaa, josta kolme huonetta löytyi. Kamat huoneisiin, jotka eivät noin Eurooppalaisella mittapuulla olleet kehuttavia ja lounaalle alakerran ravintolaan.
Ihan maittavan lounaan jälkeen suuntasimme Hampin rauniokaupunkiin. Rauniot ja muinaiset taideteokset hakattuna kiveen olivat katsomisen arvoisia. Ehkä näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä kannattanut ottaa joku niistä ympärillä pörränneistä opaskokelaista, jotta olisi saanut pikkuisen enemmän irti tuosta paikasta. No joka tapauksessa hienoa oli.Uupuneina päivän retken jälkeen käytimme taas alakerran muonitusmajaa hyväksemme ja ruokailun ohessa juoksimme vuorotellen Joonan perässä, kun ympäristö ei ollut kaikken turvallisinta tuollaiselle vilkkaalle kaksivuotiaalle. Levolle laskimme kuumahkoon huoneeseen. Minä kun olen lahjakas tuossa nukkumisessa, ei unen saanti tuottanut mitään suurempaa tuskaa. Keskellä yötä Mari herätti minut kovakouraisesti, kun meillä oli kaveri huoneessa. Ei se mikään niin kauhean suuri ollut, mutta suurin näkemäni torakka kuitenkin. Pikaisen jaagaamisoperaation jälkeen torakka siirtyi muille metsästysmaille ja loppuyö meni nukkuessa. Paluu meni totuttuun pikataivaltyyliin ja todistinpa sellaistakin ihmettä, että Ilkka-pappa meni ehkä kauhusta aivan sanattomaksi.