Täällä ollaan nyt sitten koko perhe Intiassa. Aika on kulunut kuin siivillä. Enkä nyt puhu mistään kotkan siivistä vaan pikemminkin tuollaisesta lepakon räpiskelystä. Joona tuossa yritti myös kantaa kortensa kekoon tämän blogin kirjoittamiseen, mutta tuo teksti piti poistaa. Ei mitenkään sivellisyyden tähden vaan pikemminkin yleisen ymmärryksen. Teksti, jonka Joona kirjoitti, oli varmaan konsonanttien määrästä katsottuna tarkoitettu Waleslaisille ja koska heitä kuitenkin on vain vähemmistö lukijakunnasta. No, asiaan veljet.
Lennolle lähdettiin siis Turusta viime keskiviikkona 29.08.07. Kuten kuvasta 2b näkyy, oli noita ”käsimatkatavaroita” hiukkasen verran. Onneksi oltiin Turun kentällä ja puolitutut tsekkarit siellä niin saatiin kaikki myös rattaat otettua matkustamoon mukaan. Matkalaukut painoi myös hiukkasen ja yhtä jouduttiin hieman justeeramaan. Yksi laukku nimittäin painoi 36 kiloa ja määräysten mukaan yksittäinen laukku ei saa painaa 32 kiloa enempää. Ei siinä sitten muu auttanut, kuin luopua läksiäisten valokuva-albumista ja yhdestä punaviinipönikästä. Valitettavasti tuo jälkimmäinen oli ainoa laatuaan. Muut laukut olivat jo hihnalla, joten minkäänlainen vaihtokaan ei onnistunut. Onneksi sentään valkoinen vastaava pönikkä meni ruumaan Joonan matkasängyn sisällä.
Lento Turusta Helsinkiin tehtiin Finncomm:n uutukaisella koneella ja Pappalta ja Mammalta saatu uusi puuha-Pete oli tiukasti mukana. Ihmetys oli kyllä Joonalla aika suuri, kun koneen pyörät irtosivat maasta ja puut sekä talot pienenivät silmissä. Hyvin meni ensimmäinen etappi, vaikka iskää hiukkasen pelotti tuon ylälokeron kestävyys, kun tuo käsipakaasi painoi varmaan toistakymmentä kiloa. Helsingissä sitten tutustuttiin lentokentän leikkihuoneeseen ja vaihdettiin kakkavaipat sekä vaatteet sattuneesta syystä.
Finnairin Helsinki-Mumbai kone oli jokseenkin tyhjä, muistaakseni vain 58 matkustajaa, joten tilaa oli ruhtinaallisesti. Joona juoksenteli pitkin konetta ja yritin opettaa, että suunta tulee olla aina kohti keulaa, koska siellä on parhaimmat paikat ja tarjoilu. Täällä Joona sai oman pienen sängyn, joka painon puolesta passasi kyllä, mutta pituus oli pikkuisen nafti. Joonan ollessa aivan suoraan jalat olivat ulkopuolella, mutta Joonahan nukkuu silleen sykkyrällä. Uni kuitenkin tuli silmään melko helposti ainakin Joonalle. Meikäläistä kiellettiin nukkumasta lattialla Joonan vieressä, joten oli tyytyminen tuohon penkkiin. Kaikki keskirivin paikat oli tuolloin jo valloitettu ja oli tyytyminen tuollaiseen istumapaikkaan.

Perille tultiin paikallista aikaa kuudelta aamulla eli 3:30 Suomen aikaan. Tällä kertaa kaikki laukutkin tulivat perille Mumbaihin. Aika rahtaaminen oli kaikissa kimpsuissa ja kampsuissa, tullaushan piti suorittaa heti maahan tultaessa. Kukaan vaan ei ollut kiinnostunut meidän laukuista, joten siirtymä hoitui nopeasti. Mumbaissa siirryttiin sitten jo totutusti ulkomaan terminaalista kotimaan terminaaliin. Haastetta suoritukseen toi nuo kaikki käsimatkatavarat rattaineen ja paikallisen sukkulabussin pienuus väenpaljouksineen. Jatkolento Bangaloreen oli vasta kymmeneltä, joten kaikki siinä torkuttiin kentällä enemmän tai vähemmän. Mumbaista Bangaloreen tultiin sitten Jet Airways:n kuljettamana.
Bangaloren kentällä oli sitten kuski vastassa ja kun tavaratkin saatiin ahdettua autoon, päästiin matkaamaan kohti Intian kotia ja kaaosta.

Asunnolla sitten odotti yli sata purkamatonta laatikkoa ja lattialla rivi muurahaisia. Onneksi en ollut sopinut mitään torstai-iltapäiväksi, sillä oli aika haastavaa saada koti edes vähän inhimilliseen kuntoon. Iltapäivällä sitten saapui odotettu vieras, jääkaapin toimittajat. Kuorma-auto oli optimoitu tuollaisiin pieniin kuljetuksiin. Kun kaappi oli kannettu sisälle, tuli neuvoja, että seuraavana päivänä tulisi mies asentamaan sen paikalleen ja kytkemään päälle. Sanoin, että no problem, voin tehdä sen itsekin, mutta se ei tuntunut käyvän päinsä. Kun auton takavalot häipyivät mutkaista tietä näkymättömiin, minä passasin kaapin suurin piirtein vaateriin ja pistin töpselin seinään. Pitihän lastenruuat saada lähemmäs absoluuttista nollapistettä. Muuttomiehet olivat luvanneet tulla perjantaina purkamaan laatikoita, mutta ei se paljon lämmittänyt siinä ihmetellessä. Piti nyt ainakin sängyt koota, jotta olisi paikka missä nukkua ja petivaatteetkin olisi kiva juttu. Sängyt tuli koottua ja sänkyvaatteet löytyi sitten viimeisestä laatikosta kuten arvata saattaa. Uni tuli silmään helposti, vaikka kaikki puitteet eivät olleetkaan aivan tiptop kunnossa.
Perjantaina sitten meikäläisellä oli töissä melko kiire päivä, kun oli tietyt hommat jääneet vähän viiimetinkaan. Mari vastaili asunnolla ovella halukkaille meideille, joita kävi solkenaan oven takana tarjoutumassa hommiin. Puutarhuriehdokkaita oli myös melkein jonossa oven takana. Muuttomiehet eivät sitten ilmestyneetkään paikalle odotuksista huolimatta. Soitto taas muuttomiesten pääkallopaikalle ja vastauksena luvattiin miehiä paikalle lauantaina 9:30.
Koska kaikki oli heikunkeikun tai ainakin hyrskynmyrkyn, niin päätettiin lähteä clubille Illalla syömään. Paikka oli aivan positiivinen yllätys ja ruoka, vaikka ei halvimmasta päästä ollutkaan, oli hyvää.

Lauantaina sitten pojat tuli ja purku alkoi. Suurin osa tavaroista löysi paikkansa ja piha tuli täyteen muovia ja pahvia. Tuota pihatavaraa kävi sitten kysymässä muutamakin henkilö, mutta muuttomiehet pitivät niistä mustasukkaisesti kiinni. Anu oli lähettänyt heidän kokkinsa meille perjantaina pikkuisen avuksi ja hän tuli miehensä kanssa jatkamaan lauantaina. Lauantaina kävi myös jääkaappifirman asentaja toteamassa, että olin onnistunut asentamaan jääkaapin oikein ja pyysi nimen paperiin. Kuvaa ei sentään tarvinnut antaa. Tämä loppuviikko on vierähtänyt tavaroita etsiessä.
Mari on palkannut jo meidin, puutarhurin ja kokin. Kokki on sama kuin Anulla ja Markolla, eli osaa laittaa Eurooppalaistakin ruokaa. Tosin kokki käy vaan maanantaisin keskiviikkoisin ja perjantaisin.
Puhelin ja nettiyhteys uupuu vielä, joten Mari ei ole päässyt katsastelemaan mailejaan vielä, jos joku on kirjoitellut.