Vielä asumisesta ja muustakin

Perjantaina oli sitten tapaaminen vuokranvälittäjän ja talon omistajan kanssa. Tilanne oli pikkuisen jännittävä, mikä tulisi vastaus olemaan heidän suunnastaan. Siinä sitten istuttiin nökötettiin: minä ja meidän alihankkija ja nuo kaksi edellä mainittuja neuvotteluhuoneessa pöydän vastakkaisilla puolilla. Omistaja sanoi, että häntä on neuvottu, luultavasti tuttujen toimesta, odottamaan vielä. Joku kuulemma vielä maksaisi lähemmäksi heidän pyytämää vuokraa. Meikäläinen sanoi, että olkoon sitten niin, mutta onkohan hän laskenut, että jos tuo ei tapahdu kuukauteen, niin koko hyöty odottelusta on sitten menetetty ja kokonaisansiot pienemmät heille. Siinä sitten hymyiltiin puolin ja toisin ja olin jo ihan varma, että amatööri tässä joutuu takaisin jakkaroille opettelemaan kaupankäyntiä. Kiitin heitä vaivasta ja sanoin, että voidaan lopettaa kummankin ajan tuhlaaminen. Välittäjä ja omistaja katsoivat toisiaan ja sanoivat, että tehdään sitten se sopimus tuolla meidän ehdottamalla hinnalla. Huh huh, aika hienoa, meikäläinen yritti olla viilipyttyosastoa ja vastasin, että hienoa. Meidän alihankkija alkoi sitten selostaa, miten vuokra maksetaan ja miten vakuudet hoidetaan yms. No niin nyt on sitten tehty esisopimus 2400 neliöjalan talosta. Neliömetreiksi muutettuna tuo on noin 220 neliömetriä. Nyt on sitten tilaa, jos joku toivottavasti haluaa tulla käymään meillä tämän komennuksen aikana. Tarjolla on oma makuuhuone vieraille vieläpä omalla kylpyhuoneella, aattelepa ite.
Asunnon vapautumisaikataulu ei ole aivan optimaalinen, mutta kaikkea ei voi saada. Asunto vapautuu edellisistä vuokralaisista 10. elokuuta. Sitten vuokraisäntä korjauttaa mahdolliset vahingot ja maalauttaa koko talon uudelleen, sisäpuolelta siis. Muutto on siis optimaalisimmillaan kahdennenkymmenennen päivän kieppeillä. Talossa ei ole myöskään ilmastointilaitetta muuta kuin master bedroom:ssa, mutta onneksi firman politiikkaan kuuluu tarjota ilmastointilaitteet kaikkiin makuuhuoneisiin. Jääkaappia pitäisi myös tässä, kun on aikaa, mennä liikkeisiin katselemaan. Tuo kuva muuten tuossa edellisen kirjoituksen alussa on siitä pienemmästä talosta. Huomasin juuri, etten ole ottanut yhtään kuvaa siitä talosta, josta vuokrasopimus nyt tehdään. Jotenkin, kun se oli asuttu, en halunnut ottaa muiden tavaroista ja huushollista kuvia. Olisi nyt sentään voinut ulkoa ottaa kuvan talosta, no ehkä myöhemmin.

Autoakin kävin nyt kuskin kanssa tankkaamassa. Nafta maksaa täällä 35,85 rupia litra eli noin 65 senttiä litra. Mitähän se siellä Myllyn ABC:llä oikein maksaakaan, yli euron muistaakseni. Paikallinen luotto tai pankkikortin olisi mukava jo pikkuhiljaa saapua, kun olen makseskellut kotimaisella kortilla ja sinne kotimaan tilille ei kyllä palkkaa ainakaan enää makseta. Meikäläisten käytössä oleva Innova Toyota meni nyt sitten viikonloppuna lasien kalvotukseen ja soittimen asennukseen. Kuskille evästin, jos sain viestini perille, että mahdollisimman tummalla kalvolla saisi sitten tintata nuo lasit.
Aina silloin tällöin liikennevaloissa joku ei niin hyväosainen työntää kasvonsa lasiin kiinni pyytäen jotain. Siinä sitten on vältettävä katsekontaktia, ettei tulisi vaan yllyttäneeksi jatkamaan anelua. Yritä tuollainen sitten saada opetettua meidän Joonalle. Marille ainakin selitettiin Overseas Womans Club (OWC) kokouksessa, että nuo kadulla kerjäävät ihmiset ovat lähes kaikki jonkun syndikaatin vallassa ja eivät saa pitää rahoja, jotka kerjäämällä saavat. Hyvän tekeväisyyteen löytyy parempiakin keinoja. Kaiken kaikkiaan tätä populaa täällä on niin paljon, ettei eriarvoisuuden näkemiseltä voi mitenkään välttyä. Jollain meistä ei todellakaan ole kirjaimellisesti mitään.
Soitinkin on mukava saada tuohon autoon, niin voi vaikka kuunnella radiota matkustettaessa, en ole kyllä vielä tutustunut paikallisiin radiokanaviin. Sain kyllä töistä lähtiäisiksi Jean Pierre Kusela’n Naurava Kulkuri kappaleen. Sitä pitäisi antajan mukaan soittaa sitten ”ripiitillä” autostereoista kokoajan ja katsoa kuinka kauan kestää, ennen kuin kuski sanoo itsensä irti. Ihan toteuttamisen arvoinen idea, pitää vaan kokeilla ennen Marin ja Joonan saapumista, ettei väärä henkilö sano itseään irti tästä keikasta.

Lehdissä huomiota on saanut liikenteen melu. Melua on mittailtu viimeksi viisi vuotta sitten ja verrattuna sen aikaisiin tuloksiin melu on noussut paikoittain jopa 200 %. Pahimmissa paikoissa on mitattu jopa 96 dB:n lukemia, ja muistaakseni kuulosuojain suositus Suomessa on yli 85 dB:n lukemilla.
Sunnuntaisessa The Economic Times lehdessä oli juttu juuri täällä julkaistusta Honda Civic:stä. Tuollainen 1.8 Civic maksaa täällä (tai ainakin Delhissä) 1151000 inr (noin 21000 €) ja vastaavasti RS Skoda 1345266 inr ja Toyota Corolla H5 (mikähän malli tuo on) 1253000. Juttua oli myös autojen jälkimarkkinoinnista ja huolloista sekä varaosista. Kasvanut vauraus täällä on tuonut katukuviin Porscheja, Lamborghineja, Bentleytä jne. Huollot ja varaosien saanti tuntuu vaan olevan ongelmallista. Lehdessä käytettiin esimerkkinä erästä tuttua Saksalaista merkkiä jonka TT-malliin oli tullut vika. Omistaja oli heti ottanut yhteyttä Delhin toimipisteeseen. Mitään ei ollut tapahtunut. Kun radiohiljaisuutta oli kestänyt yli viikon, oli omistaja ottanut yhteyttä suoraan pääkallopaikalle Saksaan. Vasta sitten oli apua alkanut saada. Erikoisen auton omistajaa kehotetaankin ottamaan, kuljettajan ajamana, aina toinen tavallinen auto mukaan tai ajamaan perässä, jos jotain sattuisi tapahtumaan.

Valkoista palloakin kävin eilen lauantaina pitkästä aikaa yrittämässä tunkea kahdeksaantoista reikään. Oli aika hienoa, kun viime kesinä Suomessa tuo rakentaminen on vienyt tuon golfausajan, käydä pelaamassa. Peli ei nyt mitään kehuttavaa ollut (tulos 108), mutta tuntui kivalta pelata ja se on pääasia. Omat mailani ja kengät sun muut tarvikkeet ovat siellä merikontissa, mutta kentältä sai vuokrata mailoja. Kenttänä toimi Eagleton:in kenttä, joka oli ihan mukava layoutiltaan, ei mikään hirmu paha. Greenfee eli pelimaksu oli viikonloppuna 1500 inr kierros eli noin 27 euroa. Jos jäseneksi tahtoisi paikallisille kentille, pitäisi jonottaa kuulemma ainakin puolivuotta ennen hyväksymistä, Mari varmaan voi selvitellä noita saavuttuaan.
Pelaamassa olin Suomalaisen Antin kanssa, joka on suorittanut green card:in vasta tänävuonna. Hyvin Antti kyllä pelasi. Antti oli myös käynyt räätälillä pukua teettämässä. Puvun kangas maksoi 2185 paikallista ja ompelu sovituksineen 3000 siihen päälle. Alle sadalla eurolla pääsee siis mittatilauspuvun omistajaksi ja homma hoituu viikossa. Pitää tsekata tuo Antin puku, kunhan se valmistuu. Antti ja Jussi lähtivät tänäänkin sunnuntaina pelaamaan, mutta meikäläinen ei varmaan eilen osannut juoda vettä tarpeeksi tai oleilu yli neljä tuntia auringossa tottumatta teki vaan tepposet, niin jätin pikkuisen huonovointisena pelaamisen väliin. Pelin jälkeen otetuilla olusilla ei voi olla mitenkään mitään tekemistä tuon olon kanssa.

Otsikoita paljon täällä Intiassa viikon aikana on saanut Intialaisen lääkärin tutkinta Australiassa. Bangaloresta kotoisin olevaa lääkäriä syytettiin avunannosta Lontoossa tapahtuneihin terrori-iskuihin kesäkuun lopussa. Todisteet osallisuudesta vaan olivatkin vääriä ja lääkärin pitäisi palata tänään Intiaan takaisin. Luultavasti tapauksesta on kirjoitettu myös Suomen lehdissä?
Urheilusivuja täällä hallitsee kriketti. MM-kisat ovat nyt menossa Englannissa. Olisi mukava pistää tähän tilanne, joka kisoissa on tällä hetkellä, mutta kun en toisellakaan lukemalla ymmärtänyt miten kukin maa on sijoittunut tällä hetkellä ja miten pistelasku menee, niin olkoon nyt sitten. Jossain vaiheessa Intialla ainakin meni huonosti kriketissä, sillä lehdissä kirjoiteltiin, että lapsille järjestettävien krikettileirien osanotto oli romahtanut. Tuo aukko sivistyksessä on kyllä paikattava ennen kuin kotiin on tulemista.
Harry Potter ja Britney Spears ovat kilpailleet seurapiirisivujen suosiosta paikallisten filmitähtien ja laulajien kanssa.

Lisäsin tuonne ensimmäiseen kirjoitukseen sen juhlista otetun ”kehystettävän kuvan”. Tuossa on heinäkuulta joukko vieraita tai siis tuttuja ystäviä meidän Naantalin parvekkeella. Toivottavasti kaikki kuvassa olevat muistivat kirjoittaa nimensä siihen kehykseen, johon tämä kuva pistetään. Alkuperäinen kehystetty kuva tulee sitten Marin ja Joonan mukana tänne Intiaan.

Asuntoasiaa

Asunnon haku alkaa olla kuumimmillaan. Pre-visitillä katsastettiin Marin kanssa mahdolliset alueet ja nyt on jatkunut itse kämpän haku näiltä alueilta. Vuokrasopimuksen tekeminen ei ollut mahdollista pre-visitillä. Alueita, mistä katsottiin, oli kolme kappaletta; Adarsh Vista (http://www.adarshdevelopers.com/projects/vista/Vista_clubhouse.html), Prestige Ozone ja Palm Meadows (http://www.adarshdevelopers.com/projects/palmmeadows/palm_faclities.html).
Firmaan palkattu alihankkija vei meitä silloin kesäkuun lopussa noihin kahteen ensimmäiseen ja Palmiin kutsuttiin itsemme kylään erään kollegan luokse.
Adarsh Vista oli aivan mukavan näköinen paikka. Klubilla oli uima-allas, lasten leikkipuisto, sekä palloilukentät. Alueella ei vaan ollut yhtään Suomalaisia ja tuskin on tulossakaan. Koulubussit eivät nimittäin käy kuulema kääntymässä tuolla ollenkaan ja toiseksi meitä epäilytti hieman tuo vieressä sijaitseva järvi. Kuinka niin järvi ihmetyttää, ollaanhan Suomesta, tuhansien järvien maasta. Juuri nämä tuhannet järvet ovat opettaneet, että missä järvi siellä hyttyset. Täälläpäin niitä hyttysiä vaan kutsutaan moskiitoiksi ja ne voivat levittää sitä m-juttua. No, ei kun seuraavan alueen kimppuun.
Prestige Ozone näytti tosi hienolta, juuri valmistuneelta. Täällä myös asuu suurin osa härmänkieltä puhuvia Bangalorelaisia. Hieman syvemmältä pintaa raapaistessa kävi ilmi, että alueen täyttöprosentti oli vasta jotain kolmenkymmenen luokkaa ja kaikki talot oli tehty vasta ulkoa valmiiksi. Pitää siis katsoa, että naapuritalot ovat valmiita, ennen kuin alkaa vuokrasopimukseen puumerkkiä rustaamaan. Suurin pettymys oli klubi. Kuntosali oli ollut tulossa valmiiksi ensi viikolla viimeiset seitsemän kuukautta. Ai, mikä pettymys, kun tarkoitus olisi ainakin saada tästä gotleettisesta tomumajasta edes vähän atleettinen. Ilman kuntosalia se voi olla vaikeaa, kun tuo mittarikin on jo neljänkympin paremmalla puolella. Ilman kuntosaliakin pystyy elämään, tunnen monta ihmistä, jotka eivät ole mokomaan laitokseen koskaan jalallaan astuneet. Saliakin suurempi puute on altaan puuttuminen, tai allas on, mutta siinä ei ole vettä. Ensin meidän annettiin ymmärtää, että kyseessä on vain siivouksen ajaksi tehty tyhjennys, mutta tarkempi tunkion kaivaminen selvitti, että altaasta oli irronnut laattoja ja se on korjauksen alla. Altaan valmistumisaikataulusta voisi sitten vaikka pistää vedonlyönnin pystyyn. Eli Ozonessa olisi uudet kämpät, mutta ei paljoa mahdollisuutta vesi ym. aktiviteetteihin. Joona, kun on aika aktiivinen, noin lievästi ilmaistuna, alkaa noiden fasiliteettien puuttuminen hieman arveluttaa.
Palm Meadows on jo jonnin aikaa sitten valmistunut alue. Joidenkin mielestä se on täynnä Jenkkejä, niitä ihmisiä eikä purukumia. Palmia meidän firmaan palkattu alihankkija ei edes halunnut näyttää, koska sopimuksessamme mainittu asumiseen varattu summa ei tulisi mitenkään riittämään tuolle alueelle. Kuten edellä mainittiin, siellä asuu kuitenkin yksi Suomalainen perhe, jonka luona kyläilimme. Alueella on paljon palmuja, siitä kai tuo nimikin tulee ja kaikki on valmista. Palveluista mainittakoon mm. kauppa, josta saa ei niin tehokkaasti viljeltyjä tuotteita. Tiedä sitten ruiskuttavatko paikalliset luomuviljelijät öisin, niin kuin olen kuullut jossain muualla tapahtuvan. Alueella on myös hotelli ja pankkiautomaatti!! Klubi oli tosi hieno. Lasten sisäleikkihuone, sisäallas, kuntosali, joogahuone pari ravintolaa; ulkona lasten ja aikuisten allas ym. Mari oli myyty, kun näki tämän alueen. Nyt pitäisi ratkaista vaan tuo rahahomma.

Tätä asumisdilemmaa sitten pohdittiin koko tulomatka pre-visitiltä ja kotona tosi hartaasti. Mari meidän perheen rahakirstun vahtina ei ollut valmis pulittamaan omasta pussista osaa. Toisaalta Nea ja Arto, pitkään ulkomailla asuneet ystävämme, painottivat, että asunnon ja ympäristön tulisi olla mieluinen. Mikä siis neuvoksi, Mari (tai me yhdessä tietenkin) oli päättänyt että Palmiin asumaan.
Ei muuta kun kone auki ja nettiä selaamaan. Netistä löytyikin välittäjiä, joilla oli tarjolla taloja Palm:sta. Mari lähetteli muutamaan lisätietopyyntöjä ja joku jopa vastasikin. Kaksi välittäjää erottui joukosta antamalla sähköpostitse lisätietoja. Alkoi hirvittävä tinkiminen… Toinen, jonka välittämä talo oli hieman pienempi, tuli melko pian alle tuon firman maksaman limitin (tai oli sitä jo alun alkaen, en muista tarkkaan) ja toinen suuremman talon välittäjä pikkuhiljaa tuli 50 000 yli budjetista aina 15 000 yli budjettiin.

Välittäjät soittivat firman asuntoasioista vastaavalle alihankkijalle, jotta varmistettiin, että firman vuokramaksukäytännöt yms. sopivat heille. Vasta, kun nuo olivat selviä, lähdin katsomaan taloja. Pienempi oli ihan siisti ja fiksu, kuulemma Hollantilaiset olivat juuri lähteneet siitä. Koko oli huomattavasti pienempi, kuin esim. Ozonen vastaavan hintaisissa taloissa. Isompi talo oli vielä asuttu, joten joka kolkkaa en kehdannut nuohota. Yleisesti suurempi oli pikkuisen fiksumpi. Samalla välittäjä ilmoitti, että heidän pyyntö olisi vielä 10 000 yli budjetin. No, siinäpä sitten olisikin miettimistä. Puhelinlangat kävivät kuumana vielä iltapäivällä, ja pohdittiin, mitä pitäisi tehdä. Selvältä näytti ainakin se, että firman budjetilla olisi mahdollista päästä Palm:iin, jos tuo pienempi on vielä vapaa sitten kun tämä souvi loppuu…
Ilmoitin firman alihankkijalle, että olemme valmiita ottamaan sen isomman kämpän, jos se mahtuu budjettiin ja eikun palaveri pystyyn välittäjän kanssa. Välittäjä tuli toimistolle ja sanoi, että vuokraisäntä voi tarjota asuntoon pesukoneen, jääkaapin ja mehusekoittimen. Meikä taas selitti, että tuo vapautumisaikataulu elokuun puolenvälin jälkeen on pikkuisen huono ja yläkerran terassilta näkyvä piikkilanka-aika oli vähän pelottanut Maria puhelimessa. Argumentointi molemmin puolin alkaa olla taktikoivaa. Toisaalta sanoin, että nuo edellä mainitut kodinkoneet tulevat maksamaan minulle 160000 rupeaa, kun sopimuksen pituus olisi se 16 kuukautta ja nuo tavarat täällä ei tosiaankaan maksa noin paljoa. Sanoin, että se firman budjetoima summa on meidän tarjous, mitä tehdään. Välittäjä soitti omistajalle ja omistaja sanoi vaimonsa tulevan Bangaloreen illalla. Seuraavana päivänä antaisivat vastauksensa. Saas kattoo ny jääkö tästä vain luu käteen 180€:n/kk takia vai natsaako.

Huolintaliike lähestyi sähköpostilla ilmoittaen, että konttimme olisi hyvällä tuurilla täällä Bangaloressa 10. elokuuta. Konttihan pakattiin Naantalissa ennen Juhannusta ja Helsingistä se lähti seilaamaan 29. kesäkuuta. Kuusi viikkoa näyttäisi siis menevän tuossa touhussa. Aika hauskaa, että kontti menee ensin Chennai:hin itärannikolle, josta se kuljetetaan tänne Bangaloreen ja tullataan täällä. On sitten Intian niemimaan kiertänyttä tavaraa. Mielenkiintoista katsoa mitkä kaikki laatikot on avattu, kun saadaan tavarat sitten joskus.

Menin varmaan liian aikaisin kehumaan vatsani teräksisyyttä, sillä tietyt merkit alkavat olla ilmassa.

Intia sai, kuten Suomi jo aikaisemmin, ensimmäisen naispresidentin kautta aikojen, Pratibha Devisingh Patil. Hän vannoi virkavalansa keskiviikkona iltapäivällä. Mietityttää tässä vaan nuo valtaoikeudet nykyaikaisilla presidenteillä, kun ymmärtääkseni täällä Intiassa on Englantilaisten perintönä vahva asema pääministerillä.

Monsuunista ja ruuasta

Näin heinäkuussa täällä Intiassa on Monsuuni eli sadekausi. Bangaloreen paikallisten mukaan eivät sateet iske niin pahasti kuin alaville maille. Enpä tiedä sitten mikä on niin pahasti, kun yhtenäkin yönä vettä oli tullut 83 mm eli melkein 10 senttiä. Satanut on siis jonnin verran, mutta pääosin öisin. Nyt tietenkin, kun kirjoitin noin, alkaa myös päivisin esteri viskoa vettä taivaalta. Tuo 83 mm:n ryöpsähdys oli aiheuttanut jo jonkinmoista vahinkoa kaupungissa. Teiden varsille pystytettyjä turva-aitoja oli kaatunut mm pysäköityjen autojen päälle ja vesi oli puskenut asuntoihin sisään. Kalan syömistä ei myöskään suositella monsuunin aikana, sillä sadevesi huuhtoo ties mitä tuonne vesistöihin. Pitänee jättää affenat sitten myöhemmälle kokeilulle.
Lämpötila huiskii siinä 26–28 °C, eli ei niin hirvittävän kuumaa. Autossa tuota lämpöä ei edes tunne, kun kuskilla tuntuu olevan ”pikapakastusnappi” ilmastointilaitteesta pysyvästi pohjassa. Innovassa on myös ilmantulon kattosuulakkeet joka istuimelle erikseen, niin kyllä saa niskavillat kyytiä siinä puhurissa.
Ei saa valittaa, sillä tuo ilmastointi on hieno keksintö. Täytyy vaan päästä yksimielisyyteen säädöistä, ennen kuin Mari ja Joona saapuvat.

Suurimmilta vatsavaivoilta (kop kop koputan puhdasta teakia) olen vielä säästynyt. Toisaalta, olen vasta viikon ollut täällä ja Helsinki-Vantaalta ostettu iltavatsalääkeleka on vielä keimeissä mukana. Myös mukana tuotuja maitohappobakteereja olen muistaessani ottanut aamiaisen yhteydessä eli aika harvoin. Malariakuuri on päällä, vaikka en ole paikallisiin hämärän renkeihin vielä törmännyt, hyvä niin.
Tämä hotelli on kylläkin niin hyvätasoinen, että täällä voi syödä mitä tahansa, mutta lounaat olen syönyt ihan kiltisti työpaikkaruokalassa. Työpaikkaruokalassa on tarjolla joka päivä erilaisia kattauksia. Pohjoisintialaista, Eteläintialaista, liharuokaa, pizzaa tai lämpimiä leipiä. Tähän mennessä olen yrittänyt tutustua tuohon Eteläintialaiseen vaihtoehtoon, maassa maan tavalla nääs. Pizzoista ja lämpimistä voileivistä olen vielä pysynyt erossa. Tuollainen Eteläintialainen lounas kustantaa 30 rupeaa. Maksun jälkeen otat metallisen tarjottimen, missä on koloja eri ruokalajeille (yritän liittää kuvan tuosta tarjottimesta, sillä yksi kuva ja tuhat sanaa…). Sitten matät tuolle tarjottimelle eri kulhoista mitä haluat ja ei kun syömään. Ruoka täällä Intiassa on mielestäni ihan hyvää, vaikka muutama kauemmin paikalla ollut heimoveli sanoi parin kuukauden jälkeen Intialaisen ruuan tulevan korvistakin ulos. Katsotaan kuis äijän käy. Sivistys ei vielä riitä selvittämään mitä tuohon tarjottimelle tulee lapattua, no pavut sentään tunnen.

Täällä ollaan

Puolessa valissä heinäkuuta meikäläinen sitten otti ja lähti kohti Intiaa. Helpottavinta melkein oli se, ettei kukaan enää kysyisi: ”Ai, etkö sä ole vielä lähtenyt sinne mihin nyt sun pitikään lähteä”. Myönnettäkööt nyt näin jälkeenpäin, että taikurikin oli hiukkaisen ihmeessään, josko temppu onnistuu.

Tulomatkalla oli mahdollisuus kojeistaa Finnairin juuri aloittamia Mumbain lentoja. Kone oli tupaten täynnä enimmäkseen ei-suomalaisia, lienevätkö kesähinnat vaiko nopea lentoaika houkutellut, joten käytettävissä olevat tilat eivät olleet liian isot. Lento lähti illalla kahdeksalta Suomen aikaa ja kesti 7 tuntia, tämä on nopeampi muihin lentoyhtiöihin verrattuna, koska Finnair saa käyttää ylilennoissaan Venäjän ilmatilaa. Ennenkuin ruuat ja tax-freekärryt olivat kierätetty ympäri konetta, koneesta ei tehty hämärää (siis valaistuksesta puhutaan). Kun vihdoin oli mahdollista kallistaa päätä, muuta ei ilman rahallista korvausta ollut mahdollista oikein kallistaa, oli jo puoliyö. Kone laskeutui puoli neljältä aamulla Suomen aikaa. Sitä ennen oli tarjoiltu aamiaista ja herätty hyvin nukutun yön jäljiltä. Voi pojat, kun tuntui olo levänneeltä, laskeuduttaessa kuudelta paikallista aikaa Mumbaihin. Fiksuimmat lukijat voivat tästä laskea, että aikaero Intian ja Suomen välillä on kaksi ja puoli tuntia. Positiivisena pointtina sanottakoot, että laukut tulivat matkassa tällä kertaa.

Intiaan tullessa pitää myös täyttää maanhantulokuponki (en nyt muista sen virallista nimeä). Siihen täytetään henkilökohtaiset tiedot, lennon numero, lennon lähtöportti, osoitteet kotona ja perillä yms. Intiaan matkustettaessa tulee olla myös haettu erillinen viisumi Intian suurlähetystöstä ennen matkaa. Tämä viisumi myönnetään melko pikaisesti eli viidessä työpäivässä ja hakemuksen voi tulostaa täytettäväksi Suomen Intian suurlähetystön internet sivuilta (www.indianembassy.fi). Tippatätiltä kannattaa myös tarkistaa, että rokotukset ovat kunnossa ja huomioida, että jotkut rokotukset ottavat aikansa pistämisen jälkeen ennen kuin ovat täysillä efektiivisiä. Toivottavasti meidän Joona on jo unohtanut saamansa kahdeksan piikkiä, joita ei onneksi annettu kaikkia samalla kertaa.

Mumbaissa oli sitten vuorossa laukkujen tullaus Intiaan ja siirtyminen kotimaanterminaaliin. Laukut voi tsekata jo ulkomaan terminaalissa tullauksen jälkeen jatkolennolle ainakin Jet Airways:llä. Pitää vaan sitten muistaa siirtää kaikki Helsingistä ostetut promillepitoiset vatsalääkkeet käsimatkatavaroista ruumaan meneviin laukkuihin. Tämän siirron tulee sitten tapahtua ennen laukkujen läpivalaisua tai muuten tulee uusinta reissu läpivalaisuun. Intiassa ei saa viedä nesteitä tai ainakaan alkoholia käsimatkatavaroissa. Jos matkalaukut sattuvat olemaan hukassa, niin kuin meidän pre-visitillä, kenttävirkailijat ystävällisesti hankkivat sinulle laatikon, jossa lasiset laulukirjat voi pistää ruumaan (Mari on expertti tässä).

Jet Airways, joka hoiti maan sisäisen siirtämisen, oli positiivinen yllätys. Meikä kuvitteli jotain enisen Aeroflotin kaltaista kokemusta; kipparit mantteleissaan, mutta olin väärässä. Koneet olivat tosi uusia ja siistejä, eikä palvelussa ollut pienintäkään valittamista. Toisaalta nukuin melkein kokomatkan Mumbaista Bangaloreen.
Bangaloren kentällä tajusin, etten ollutkaan varannut mitään kyytiä sieltä pois ja vähän oli ihmettelemistä miten sieltä hotelliin pitäisi mennä. Taksit ovat kuin joskus Tallinnassa konsanaan, enkä vielä tiedä minkä väriseen kuuluu olla astumatta. Onneksi olin Mumbaissa tutustunut kollegaan, joka ystävällisesti tarjoitui ottamaan meikäläisen tilaamansa auton kyytiin. Kollegalle varattu auto vaan oli sellainen pieni Tata (vastaa varmaan sellaista pientä Daihatsua Suomessa), joten laukkujen mukaansaaminen aiheutti pientä puntaroimista. No autossahan oli kattoteline ja lentokentän parkkipaikka mustanaan avuliaita miehiä. Meikäläisen laukut painoivat vaan hiukkasen enemmän kuin nuo sallitut 30 kiloa. Katolle nuo köytettiin lopulta ehkä viiden ihmisen voimin ja hotellille päästiin, ihme kyllä.

Hotellina samoin kuin pre-visitillä on Leela Palace Bangalore. Hotelli on luultavasti paras mikä Bangaloresta löytyy ja hinnatkin sitten sen mukaisia. Asunto pitäisi löytää mahdollisimman pian, ettei ”hotellikuolema” pääse yllättämään, sillä uskokaa pois, hotellissa pitkään käkkiminen ei ole mitään mannaa. Töihinkin löysin ja niihin sai tarttua yhtään aikailematta.

Leelan yhteydessä on kauppakeskus ja kylpylä. Kauppakeskuksessa on Boss:n ym. butiikkeja ja hinnat sen mukaisia. Kengännauhoja sieltä ei kuitenkaan etsimälläkään löytynyt, joten jokseenkin turha paikka meikäläisen mielestä. Pitää ottaa heti sanat takaisin, sillä ostinhan sieltä Reebookin myymälästä uudet tossut. Halvat olivat ainakin Suomen hintatasoon verrattuna, tiedä sitten paikallisesta hintatasosta. Kyllä nyt tulee taas urheiltua, kun on uudet tossut.
Kylpyläosasto on kuin kotipaikkakunnan Naantalin vastaava, paitsi ei. Kuntosali juoksumattoineen ja steppereineen on parasta mitä meikäläinen on nähnyt, mutta mitä meikäläinen nyt olisi yleensä nähnyt. Sauna Tylon kiukaineen löytyy sekä höyrysauna. Sisäallas on pore sellainen ja ulkona on varmaan 25 metrin allas ja lasten allas. Sitten löytyy vielä erilaisia toimenpidehuoneita; hierontaa yms., sekä joogatila. Meikä on päätynyt kokeilemaan uima-allasta ja kuntosalia, ne kun kuuluvat huoneen hintaan. Hölkätä jolkotettua tulee ihan huomaamatta, kun saa katsella omaa telkkaria siinä suoraan maton edessä. Kanava täytyy kyllä huolella valita, kun en ole vielä päässyt sisälle noihin Bollywood filmeihin.

Ylenmääräinen vedessä kluttaaminen ja paikallinen ilmasto tuntuvat vaikuttavan kehoon. Hiukset tuntuvat reagoivan jotenkin toisin kuin Suomessa ja paikalliset miehet näyttävätkin suosivan jonkinlaisia öljyhoitoja hiuksiinsa. Meikä on vielä yrittänyt pärjätä tuomallani terva shamppoolla, mutta katsotaan toimiiko. Riittäkööt tämä nyt noista kosmetologisista hommista, ne kun ei ole koskaan ollut millään meikäläisen mukavuusalueella.

Liikenteestä on kyllä pakko kirjoittaa. Yhdellä sanalla ilmaistuna se on hirvittävää. Onneksi meikäläisen sopimukseen kuuluu auto ja kuski. Ei meikäläinen kuitenkaan saa ajaa täällä, vai olisikohan kansainvälinen ajokortti täällä voimassa? Liikenne on oikeanpuoleista, siis samalla puolella ajelevat kuin Englantilaiset, toisaalta tuostakin säännöstä otetaan suuria taiteellisia vapauksia mahdollisuuden niin tarjoutuessa. Meille tarjotaan täällä neljää vaihtoehtoa autoiksi, valita pitää Toyotan, Hondan, Mahindran tai Chervoletin valillä. Suurin osa expateista kuulemma valitsee tuon Toyota Innovan (http://www.innovabharat.com/), jossa on istuimia kolmessa rivissä ja istutaan vähän korkeammalla. Tällainen oli jo meikäläisellekin tilattu, vaikka olisi vähän kutkuttanut tuollainen Mahindra Scorpio. No eipähän tule ainakaan tehtyä Marttilaa kateelliseksi, kun tuo Mahindra on suurempi SUV kuin Honda CRV. Matkan kesto on aina arvoitus, kun liikenteestä ei voi tietää. Riksatakseja on kaupungissa, herra tietää, vaikka kuinka paljon. Myös moottoripyörät ja skootterit kuuluvat erottamattomasti kaupunkikuvaan. Royal Enfield:jä näkyy, mutta nykyaikaisemmat pyörät ovat kyllä selvänä enemmistönä. Kuutioita pyörissä on siinä sadan kieppeillä ja ainakin HeroHondissa näyttää olevan se vanha kone pohjana, joka oli käytössä mm Monkey:ssä siellä Suomessa. Kulkuvälineiden hinnoista ei ole vielä mitään käsitystä, mutta palaan siihen vaikka myöhemmin.

Yleistä jorinaa ja pre-visit

Tässä olisi tarkoitus väsäillä jotain blogin tynkää meidän perheen elämästä ja olosta täällä mihin Kolumbus luuli päässeensä, kun löysi Amerikan. Tarkemmin tässä olisi kirjoitella olostamme Bangaloressa Intiassa. Kirjoitusasusta ja oikeinkirotuksesta en mene valalle, mutta Jenni (veljen-tyttö-äidinkielenopettaja) voi joutessaan, jos lukee joskus tätä, korjailla pahimmat mokat kuntoon. No ainakaan Heli Laaksoseksi Heli Laaksosen paikalle ei ole tarkoitus ruveta, vaik määki ole siält kanapitäjäst tämä tramppaamise piänempänä alottanu.

Bangalore (nimi muuttu tässä ajan kuluessa Bengaluru:ksi) on Karnatakan osavaltion pääkaupunki. Bangalore sijaitsee Intian sisämaassa Etelä-Intiassa. Asukkaita siellä tai täällä on vähän yli Suomen verran eli 6.5 miljoonaa, tehden siitä Intian kolmanneksi suurimman kaupungin. Tämä väkimäärä on sijoittunut 741 neliökilometrin alueelle eli noin 7126 ihmistä / neliökilometri. Vuosina 1991–2001 väkiluvun kasvu oli ollut 38 %, joka teki kaupungista Intian nopeimmin kasvavan metropolin. Näin keskivertoisena Suomalaisena tuon väkimäärän kyllä huomaa kadulla, kaupoissa melkein missä vaan. Suurempia kaupunkeja ovat Delhi ja Mumbai ja kolmannesta sijasta kamppailevat myös Chennai ja Kolkata. Asemaltaan meren pinnasta kaupunki sijaitsee 920 metrin korkeudessa. Kaukana kotoa ja ylhäällä ollaan. Kuulopuheiden mukaan perunoidenkin keittäminen kestää kauemmin tässä ilmanalassa. No kartasta, vaikka google earth:sta voi tarkistaa missä tämä Bangalore sijaitsee. Nippelitietona vielä mainittakoot vielä, että ensimmäiset maininnat kirjallisuudessa Bangalolesta löytyvät 900 A.D., mutta kirjoitettua historiaa löytyy vasta 1500-luvulta lähtien. Nykyään Bangalore tunnetaan ”Intian piilaaksona”.

Perheeseemme kuuluu Joona 1v 8 kk, Mari vähän vanhempi ja Petri vähän Mariakin vanhempi. Blogia olisi tarkoitus päivittää kaikkien kauhuksi epätasaisin väliajoin. Mitään säännöllistä päivitystä en tässäkään rupea lupaamaan, koska tästä ei ole tarkoitus tehdä mitään stressin aiheuttajaa kenellekään (sitä riittää muutenkin tarpeeksi [latojan huomautus]).
No, kuitenkin tarkoitus olisi kuvailla vähän tarkemmin, kuin yhdessä netistä rakennusaikana löytämässäni rakennuspäiväkirjassa. Siinä kuvailtiin ensin pohjien ja sokkelin tekoa muutama sivu höystettynä noin viidelläkymmenellä (50) valokuvalla ja seuraava päivitys oli muutto taloon. Se muuttojakso alkoi huomautuksella, että talonrakennuksessa tuohon väliin sokkelista muuttoon kuuluu muutamia teknisesti monimutkaisia juttuja, jota ei aleta siinä selostamaan.

Tänne Intiaan lähtö sai alkunsa jo yli vuosi sitten, kun meidän firma päätti lähteä panostamaan voimakkaammin Intian suunnalle. Tämä tapahtui helmikuussa 2006, kun ensimmäisiä tietoja alkoi kuulua. Meikä siinä aluksi osittain vitsinäkin sanoi olevan valmis lähtemään.
Pikuhiljaa alkoi näyttää siltä, että lähtö olisikin ihan aikuisten oikeasti mahdollista. Marikin, ehkä raskaudesta ja synnytyksestä vielä sekaisin, lupasi lähteä mukaan ja Joonalta ei kysytty mitään, niin ei muuta kuin toteuttamaan. Matkassa oli muutamia mutkia ja homma realisoitui vasta nyt heinäkuussa 2007. Kiitos Jormalle, Timolle ja Kallelle ja muille, että tämä tuli mahdolliseksi.

Intiaan töihin lähtö herätti ystävissä ja sukulaisissa kovastikin ristiriitaisia tunteita. Onneksi suurin osa oli, että vau hieno mahdollisuus ja olette te rohkeita, kun uskallatte lähteä. Toisaalta taas jotkut pitivät ihan latvasta lahoina, kun viemme pienen poikamme sinne jonnekin. No, nyt ei ainakaan tarvitse seuraavaa kolmeakymmentä vuotta pienessä honössä harmitella; kun ei tullut silloin joskus lähdettyä, ja mahdollisuus lähteäkin oli. Onneksi kollegat olivat sentään mielissään päästessään minusta joksikin aikaa eroon:-).

Pre-visitillä käytiin Marin kanssa heti Juhannuksen 07 jälkeen. Noin viikko pyörittiin Bangaloressa katsoen asuinalueita ja hakien kauppoja. Ostosten tekeminen ei olekaan niin yksinkertainen juttu, kun Suomessa lähi-prismaan tai citymarkettiin meno. Kauppoja kyllä riittää, mutta mitä tavaroita löytyy mistäkin kaupasta, on ainakin tässä vaiheessa vielä pienen sumuverhon takana. No hommaa ei helpottanut yhtään se, että meidän matkalaukut hukkuivat johonkin menomatkalla reitillä Helsinki Lontoo Mumbai Bangalore ja niitä ei saatu takaisin koko reissun aikana. Meikäläinenkin, kuin mikäkin ”nöösipoika”, oli jättänyt varakalsarit yms. pois käsimatkatavaroista ja siinä sitä sitten oltiin. Siinä oli sitten ihmettelemistä mistä naiselle alusvaatteita. Miehille kyllä löytyi silkkipaitaa ja kalsareita melkein jokatoisesta liikkeestä, mutta naisten juttu olikin mutkaisempi. Kollegan vaimo (kiitos vaan Leena) osasi ohjata meidät oikeaan liikkeeseen, joten siitä jotenkin selvittiin, mutta ei ilman nyrkkipyykkiä.

Asuinalueet, mihin expatteja (ulkomailla komennuksella olevia) yritetään ohjailla, ovat aidattuja vartioituja yhteisöjä. Näissä on 50–300 enemmän tai vähemmän samanlaista taloa ja klubi. Klubit ovat hyvin eritasoisia riippuen alueesta. On klubeja, jossa on uima-allas ja sulkapallo ja tenniskenttä ja on Klubeja, joissa on pari ravintolaa, täydellinen kuntosali, muutama uima-allas ja pelikentät. Alueiden hintataso on paikalliseen hintatasoon verrattuna tosi kallis. No, ymmärtää sen osittain, kun kertoo, että Jenkit ovat olleet täällä jo jonkun tovin. Tyypillinen talon vuokra on siinä sadantuhannen rupian hujakoissa ja kun 1 € on noin 50 rupia, niin siitä voi sitten laskea. Asuntoja katsottiin kaakkois Bangaloresta, koska offiisi on myös siellä suunnalla ja työmatkat on hyvä minimoida tässä liikenteessä.

Viikko pre-visitillä vierähti kuin siivillä ja paljon jäi vielä näkemättäkin. Kotiin päästiin kesäkuun jo laskeutuessa levolle. Takaisin lennettiin Bangaloresta Lontooseen ja sieltä Helsinkiin. Edessä Suomessa oli vielä paikallisen työpisteen tyhjennys. Voi venäjä mitä kaikkea sinne laatkoihin ja kaappeihin ehtii kerääntyä melkein neljäntoista vuoden aikana; no Rami sai varmaan kuorittua kerman päältä…
Läksiäisbileetkin pidettiin ja oltaisiin varmaan saatu häätö, jos ei asuttaisi omakotitalossa. Kiitoksia paljon kaikille osallistuneille (kutsutuille ja yllätysvieraille), oli ihan mukavat kinkerit.