No niin näin maanantai-iltana elämä alkaa pikkuhiljaa voittaa, ei se kyllä sitä merkitse, että näihin kirjoituksiin jotain järkeä tulisi, mutta kai te kaikki kaksi lukijaa sen nyt kestätte. On juhlan paikka, ole syönyt puolisen tuntia sitten eikä Hindware ole kutsunut viehkeine valkoisine kylkineen syleilyynsä. Tänään toimistolla huomasi todella eron näissä toimistokulttuureissa. Tuossa kun käytiin läpi viikonlopun tekemisiä, niin paikalliset kollegat olivat osanottavaisia meikäläisen viikonlopun kokemuksista. Sanoivat, että olisivat olleet enemmän huolestuneita, jos tällaista ei olisi tapahtunut. Suomessa taas olisi varmaan tullut tiukkaa kommenttia ja ei varmaan pienintäkään empaattisuuden siementä. Tiedä sitten kumpi on se parempi vaihtoehto.
Pikkuhiljaa alkaa kyllä vaikuttamaan siltä, että noilla Suomen kollegoilla on kuskin puhelinnumero ja että ”tupurin taberman” Troberg tai ”vistan lapsenkasvoinen veijari” Marttila-Onnela ovat soittaneet hänelle. Soitinta ei ollut asennettu vieläkään tänä viikonloppuna, oli ollut jotain menoa tai muuta sellaista ja jäi kuselat soittamatta. No meikäläinen ei muutenkaan ollut kaikkein vastaanottavaisimmalla tuulella, niin ei muuta kuin kysymään toimistolla Mr. Muralilta tuosta kuskin työsopimuksesta. Siinä sitten iltapäivällä pidettiin kolmestaan palaveria, mistä meikäläinen ei ymmärtänyt puoliakaan, kun on tämä paikallinen ”pakkoruotsi” vielä opettelematta. Päädyttiin kuitenkin siihen, ettei kuskia vielä vaihdeta ja soittimen asennuksen pitäisi tapahtua ensi lauantaina. Eihän tuo mikään maailmanloppu ole, mutta kai tässä katsotaan ”söör”:in venyvyyden rajoja.
Tuomo oli kuulemma vähän ”opastanut” kuskiaan tuosta torven käytöstä ja meikäläisenkin kuski lopetti yhtäkkiä viimeviikolla torven käytön. Valoja vaan räpsyteltiin kiihtyvällä tahdilla. Asiasta puhuttaessa joku heitti pointin, että se voi olla turvattomampaa, kun ei käytä täällä torvea kuin toitottaen. Yritin sitten tänään sopia kuskin kanssa, että torvea voi vapaasti käyttää, paitsi ruuhkassa jumissa seisoessa. Käytän sanaa yritin, koska aina en ole varma puhummeko samaa kieltä ollenkaan. Ainakin torvi alkoi törähdellä taas vanhaan malliin.
Eka palkkakin sitten tulla tömpsähti avatulle paikalliselle tilille, sääli vaan että summan perässä oli rupian merkki eikä euron. Kyllä dollarin merkki myös olisi kelvannut, vaikka se nyt vähän syvällä soutaakin. Pankki lähetti tänään postia. Tuli shekkivihko, juu luit oikein shekkivihko. Herranjestas ei meikäläinen ole nähnyt ennen shekkivihkoa kuin joskus isoveli Atsolla ja ehkä Marin isällä Ilkalla oli moinen, kun Marin kanssa alettiin joskus 80-luvun loppupuolella, siis viime vuosisadalla. Ei kai tässä muu auta kuin opetella niiden kirjoittamista. No joka päivä oppii jotain uutta.
Meikäläinen on varmaan harrikirvesniemimäisesti viikonloppuna vessassa istuessaan pitänyt päätä vinossa, kun vasemman puoleinen niska on aivan jumissa. Eipä hätää tuossa poika, kun kävi petiä avaamassa, jätti päivän mietelauseen kanssa myös ”tyyny menuun”. Sitä pikku vihkosta selaillessa siellä näkyy olevan allergia, tupakoivien, hevosjouhisten tyynyjen ohella myös erikois-niskatukityynyjä tyrkyllä. Pitää varmaan soittaa housekeeping:iin ja pyytää sellaista. Katsotaan sitten kääntyykö pää enää ollenkaan aamulla.
Asunnon vuokrasopimus kuulemma tullaan hakemaan huomenna allekirjoitettavaksi, stay tuned, niin arvoitus ratkeaa, ehkä seuraavassa jaksossa.
Tuon edellisen kirjoituksen kuva muuten on paikallisen torin kalatiskistä. Ei ollut mitenkään rohkaisevan näköinen näin meikäläisen vinkkelistä katsottuna.
Pikkuhiljaa alkaa kyllä vaikuttamaan siltä, että noilla Suomen kollegoilla on kuskin puhelinnumero ja että ”tupurin taberman” Troberg tai ”vistan lapsenkasvoinen veijari” Marttila-Onnela ovat soittaneet hänelle. Soitinta ei ollut asennettu vieläkään tänä viikonloppuna, oli ollut jotain menoa tai muuta sellaista ja jäi kuselat soittamatta. No meikäläinen ei muutenkaan ollut kaikkein vastaanottavaisimmalla tuulella, niin ei muuta kuin kysymään toimistolla Mr. Muralilta tuosta kuskin työsopimuksesta. Siinä sitten iltapäivällä pidettiin kolmestaan palaveria, mistä meikäläinen ei ymmärtänyt puoliakaan, kun on tämä paikallinen ”pakkoruotsi” vielä opettelematta. Päädyttiin kuitenkin siihen, ettei kuskia vielä vaihdeta ja soittimen asennuksen pitäisi tapahtua ensi lauantaina. Eihän tuo mikään maailmanloppu ole, mutta kai tässä katsotaan ”söör”:in venyvyyden rajoja.
Tuomo oli kuulemma vähän ”opastanut” kuskiaan tuosta torven käytöstä ja meikäläisenkin kuski lopetti yhtäkkiä viimeviikolla torven käytön. Valoja vaan räpsyteltiin kiihtyvällä tahdilla. Asiasta puhuttaessa joku heitti pointin, että se voi olla turvattomampaa, kun ei käytä täällä torvea kuin toitottaen. Yritin sitten tänään sopia kuskin kanssa, että torvea voi vapaasti käyttää, paitsi ruuhkassa jumissa seisoessa. Käytän sanaa yritin, koska aina en ole varma puhummeko samaa kieltä ollenkaan. Ainakin torvi alkoi törähdellä taas vanhaan malliin.
Eka palkkakin sitten tulla tömpsähti avatulle paikalliselle tilille, sääli vaan että summan perässä oli rupian merkki eikä euron. Kyllä dollarin merkki myös olisi kelvannut, vaikka se nyt vähän syvällä soutaakin. Pankki lähetti tänään postia. Tuli shekkivihko, juu luit oikein shekkivihko. Herranjestas ei meikäläinen ole nähnyt ennen shekkivihkoa kuin joskus isoveli Atsolla ja ehkä Marin isällä Ilkalla oli moinen, kun Marin kanssa alettiin joskus 80-luvun loppupuolella, siis viime vuosisadalla. Ei kai tässä muu auta kuin opetella niiden kirjoittamista. No joka päivä oppii jotain uutta.
Meikäläinen on varmaan harrikirvesniemimäisesti viikonloppuna vessassa istuessaan pitänyt päätä vinossa, kun vasemman puoleinen niska on aivan jumissa. Eipä hätää tuossa poika, kun kävi petiä avaamassa, jätti päivän mietelauseen kanssa myös ”tyyny menuun”. Sitä pikku vihkosta selaillessa siellä näkyy olevan allergia, tupakoivien, hevosjouhisten tyynyjen ohella myös erikois-niskatukityynyjä tyrkyllä. Pitää varmaan soittaa housekeeping:iin ja pyytää sellaista. Katsotaan sitten kääntyykö pää enää ollenkaan aamulla.
Asunnon vuokrasopimus kuulemma tullaan hakemaan huomenna allekirjoitettavaksi, stay tuned, niin arvoitus ratkeaa, ehkä seuraavassa jaksossa.
Tuon edellisen kirjoituksen kuva muuten on paikallisen torin kalatiskistä. Ei ollut mitenkään rohkaisevan näköinen näin meikäläisen vinkkelistä katsottuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti