Mauritius ja lähtölaskenta

Vappua vietimme hieman erilaisissa tunnelmissa. Lensimme Bangaloresta viikoksi Mauritiukselle ja majapaikan löysimme saaren pohjoispuolelta Le Canonnier hotellista. Hotellin valintaan vaikutti tällä kertaa eniten se, että sieltä löytyi kansainvälinen lastenklubi nimeltä Bob Marlin, jonne pääsivät myös 3-vuotiaat kuluttamaan loputonta energiaansa. Ekan päivän vietimme yhdessä tutustuen alueeseen ja illallisella Joona näki lastenklubilaisille tarkoitetun alueen, jossa lapset söivät yhdessä klubin ohjaajien kanssa. Poikaa ei tahtonut millään saada pidettyä pois alueelta ja lupasimme hänen pääsevän sinne seuraavana päivänä. Aamulla ilmoitimme Joonan klubiin ja päivän kuluessa kävimme kysymässä, jos hän tulisi jo pois, mutta eipä poika malttanut lähteä ja lopulta illallisen jälkeen hän suvaitsi lähteä huoneeseen nukkumaan. Olihan se hienoa istua ravintolassa rauhassa syömässä ja nähdä Joonan viihtyvän toisten lasten seurassa saman ravintolan toisessa päässä.

Seuraavina päivinä Joona viihtyi klubilla välillä enemmän ja väillä vähemmän. Ongelmaksi taisi muodostua se, että suurin osa lapsista oli vanhempia ja lähes kaikki olivat ranskankielisiä. Ohjaajat puhuivat kyllä englantia Joonalle, mutta lasten leikeistä jäi usein ulkopuolelle, kun ei ollutkaan yhteistä kieltä. Joona kuitenkin halusi klubille aamulla muutamaksi tunniksi ja pääsimme Petrin kanssa pari kertaa snorklaamaan ja täytyy sanoa, että kyllä oli hieno kokemus. Aivan kuin olisi uinut suuressa akvaariossa, eriväriset kalat uivat ympärillä ja koralliriutta välkehti eri värein. Vedestä ei olisi malttanut tulla pois, ei pelkästään kalojen takia, mutta myös puhdas ja lämmin vesi oli aika houkutteleva. Joonan veimme katsomaan kaloja lasipohjaveneellä ja kyllä siinä riitti hetken ihmeteltävää.

Lomalla piti tehdä vaikka mitä, mutta lopulta kävimme vain pari kertaa läheisessä kylässä ja muuten aika vierähti lomakeitaassa. Mikäs siellä ollessa, hyvää ruokaa, ohjelmaa ja tekemistä riitti kaikille. Lomalla tuli ladattua akkuja riittävästi ja kotiin palattuamme aloitimme muuttovalmistelut ja viimehetken shoppailut.

Nepal kiehtoo ja hämmentää

Tällä kertaa lähdin matkaan naisporukalla ja Petri jäi kotiin Joonan kanssa. Lähtö oli aamulla varhain ja lensimme Delhin kautta Katmanduun. En odottanut matkalta paljoakaan, en osannut aavistaa kuinka paljon tällä äärimmäisen köyhällä maalla on tarjottavaa.
Katmandussa kävelimme kapeilla kujilla ja kävimme myös paikallisessa matkatoimistossa varaamassa auton sekä kuskin seuraavalle päivälle. Aamulla lähdimme matkaan määränpäänä Nagarkot ja pian lähdön jälkeen saimme todeta, että tiet ovat vieläkin huonommassa kunnossa kuin Bangaloressa ja ruuhkia riitti myös täällä. Tutustuimme matkalla Unescon maailmanperintökohteeseen Bhaktapurin vanhaan kaupunkiin ja täytyy myöntää, että paikka oli ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Palkkaamamme opas kertoili paikan historiasta ja huomasin kameran muistikortin täyttyvän vinhaa vauhtia. Matka jatkui Nagarkotiin, josta löytyy useita armeijan alueita piikkilanka-aitojen takana, mutta jota myös pidetään yhtenä parhaana Katmandun laakson paikkana vuorien katseluun. Kirkkaalla säällä varmimmin syys-tammikuussa maisemat ovat kuvien perusteella aivan uskomattoman kauniit, mutta meille osui pilvinen päivä, joten tyydyimme parin tunnin patikointiin sekä Himalajan vuorijonojen ja Mt. Everestin katseluun kuvista…

Seuraavana aamuna hyppäsimme taksiin ja lähdimme tutustumaan Katmandun lukuisiin nähtävyyksiin. Ensin oli vuorossa buddhalaisten pyhiimpiin paikkoihin lukeutuva Boudhanath Stupa, seuraavaksi Hindujen Pashupatinath temppeli. Temppelin edustalla kulkee tosi likainen, mutta samalla myös tosi pyhä joki ja joen rannalla hindut polttavat kuolleiden omaistensa ruumiit. Oppaan kertoman mukaan, jos vainaja on perheen isä sytyttää perheen vanhin poika tulen vainajan suusta ja vastaavasti äidin kohdalla perheen nuorin poika sytyttää tulen. Temppelin edustalla polttaminen on kalliimpaa, kun taas sillan toisella puolella toimitus on halvempaa. Vainajia tuotiin sillan molemmille puolille ja seremonioita seurasivat sekä paikalliset että turistit joen vastarannan rinteeltä. Vastarannan jyrkkään kallioseinämään on rakennettu myös ”asuntoja”, joissa pyhät miehet asuvat.

Seuraavalle päivälle varasimme jälleen auton ja matkasimme Kakaniin, toiseen vuoristokylään. Edelleen toiveena oli nähdä lumihuippuiset vuoret ja tällä kertaa meitä onnisti. Näimme mm. Ganesh huiput, jotka kohoavat reiluun 7.000 m. Kakanissa saimme palkattua kylän opettajan oppaaksemme ja kiertelimme alueella muutaman tunnin. Kyllä alkoi patikointi jo tuntua jaloissa, kun Bangaloressa on tottunut autokyytiin ovelta ovelle ja hyötyliikunta on täysin mahdotonta.
Loppuajan vietimme Katmadussa ja kävimme vielä tutustumassa aivan kaupungin kyljessä sijaitsevassa Patanin kaupungissa. Patanin Durbar Square oli todella vaikuttava, mutta täytyy sanoa, että puolet jäi näkemättä, kun olo oli hieman heikko. Liekö ollut sitten edellisenä iltana nautittu ruoka tai mikä lie, mutta kyllä hotellihuoneen sänky oli paras paikka loppupäiväksi. Onneksi mukana oli vadelma-mustikka keittoja, niin sain syötyä muutakin kuin keitettyä riisiä. Seuraavana aamuna olo oli jo huomattavasti parempi ja pääsin vielä ostoksille ennen paluulentoa. Kotiin pääsimme lopulta myöhään maanantai iltana, kiitos loistavalle matkaseuralle.

Seuraava pätkä on lainattu Iltalehden matkailuosiosta. Tässä kiteytettynä niitä asioita, mitä olen nähnyt sekä kokenut ja yrittänyt prosessoida mielessäni.
Vishnumat-joen varrella sijaitseva temppelialue on kuin satukirjasta. Päätemppeli Pashupatinath muistuttaa koristeellisuudessaan ja näyttävyydessään linnaa. Alueella kuljeskelevat pyhät miehet eli shadut voisivat hyvin olla taruolentoja. Shadut ovat selvästi ylpeitä pitkistä sotkuisista kutreistaan ja napaan asti ulottuvista parroistaan. Elantonsa he saavat matkailijoiden maksamista pienistä kuvauspalkkiosta. Osa miehistä on kehittänyt sitä varten erityisiä ohjelmanumeroita, toiset tyytyvät sukimaan pitkiä viiksiään. Joillekin riittää paikallaan istuskelu pienessä hasishuurussa. Joessa polskuttavat, riemusta kiljuvat lapset palauttavat todellisuuteen. Virran vietäväksi heitetyt kukat täplittävät auringossa kimaltavaa vettä. Joen rannalla savuavat vainajien palavat ruumiit.Keskustan Thamel-alueella elämä on ihan erilaista. Kaupungissa vierailevat matkailijat ovat valinneet sen oleskelu- ja kohtauspaikakseen. Eikä ihme, sillä kaikki tarpeelliset palvelut ovat siellä käden ulottuvilla. Edulliset pikkuhotellit, kahvilat, baarit ja ruokapaikat sijaitsevat lähes vieri vieressä. Ilmassa on rentoa seikkailun makua. Monet matkailijoista ovat lähdössä vuoristovaellukselle tai jo tulossa sieltä. Osalla kulkijoista on selvästi takanaan useamman kuukauden kiertolaiselämä. Alue kuhisee kaupustelijoita ja katukauppiaita. Erityisen suosittuja ovat tiibetiläiset Thanka-maalaukset. Katmandussa on kymmeniä liikkeitä, jotka ovat erikoistuneet näihin uskonnollisaiheisiin käsinmaalattuihin töihin. Hehkuvat värit ja pienet yksityiskohdat tekevät maalauksista todellisia taideteoksia.Katmandun kaduilla köyhyys elää rinnan vanhan loiston kanssa. Vaatimattomat talohökkelit, viimeisiään vetelevät autonromut ja niukalla toimeentulolla elävät ihmiset hallitsevat yleisilmettä. Siitä huolimatta löytyy alueita, joissa näkyy seudun muinainen vauraus. Kaupungissa ja sen ympäristössä on kolme erilaista vanhan kaupungin aluetta, joissa voi palata hetkeksi menneeseen. Näissä 1100–1700 -luvuilla rakennetuissa keskuksissa ovat aikoinaan sijainneet kuninkaiden palatsit. Linnat, lukemattomat temppelit ja muut uljaat rakennukset kertovat menneestä kukoistuksesta. Kiehtovia yksityiskohtia ja koristuksia ei ole säästelty. Nykyään kaikki alueet ovat Unescon suojelukohteita.Bhaktaburin vanha kaupunki on laajin ja vaikuttavin. Kuninkaalliset eivät tosin enää asu siellä, ja palatsin sisäpihan uima-allas on paksun leväkerroksen peitossa. Turistien matkamuistomyymälät ja ravintolat ovat valitettavasti löytäneet tiensä tähänkin maailmankolkkaan. Muuten elämä muistuttaa vanhoja aikoja. Aukiolla kuivatellaan viljaa auringossa, ja vieressä ahertavat savenvalajat ruukkujensa kanssa. Kadunkulmassa ruohotupsua nyhtävä lehmä sulautuu ympäristöön ohimatelevaa autoa paremmin. Temppelin yläportaat osoittautuvat mainioksi tarkkailupaikaksi. Alhaalla hyöriviä ihmisiä eivät tapittavat silmäparit häiritse. Voi seurata naisjoukkoa, joka on kokoontunut katualtaaseen pesemään pyykkiä. Tai talutusnuorassa kävelevää lammasta. Voi myös sulkea silmänsä ja kuunnella kaupungin kuhinaa, joka ei koskaan täysin hiljene.

Sulamista

Huh hellettä. Ei kyllä saisi valittaa, mutta näin pohjolan pojalle alkaa kyllä olla pikkuisen liikaa. Päivällä tuossa ihmettelin, mahtaako kuivahiivat kaapissa säilyä kuntoisena, kun mittari viipotti pikkuisen yli neljääkymmentä. Kesä on siis saapunut Bangaloreen. Ei näissä illoissakaan ole valittamista, äsken kun iltasatua luin, niin hieno herätyskello kertoi 30,5 olevan illan lukeman. Taustalla jyrisee ukkonen, joka toivottavasti klaaraa vähän ilmaa, kun ehkä juuri tuosta ukkosesta johtuen sähköt ovat poissa. Olemme siis varavoiman varassa ja se ei pysty noita ilmastointilaitteita pyörittämään, onneksi valot ja netti toimii sentään.

Olemme Joonan kanssa olleet miehissä kotona, kun Mari on naisten kanssa retkellä Nepalissa keskiviikosta maanantaihin. Onneksi päiväkodin varsinaisen lukukauden loputtua siellä on ollut summer camp, joten olen päässyt töihin melkein normaalisti. Yllättävän hyvin meillä on ainakin tähän asti mennyt kahdestaan, vaikka muutamia mittelöjä on käyty tuosta pomon paikasta kotona. Aika vekkuli tai kiero tuo poika osaa jo halutessaan olla, keneen mahtaa olla tullut…

Mari on tuossa aikaisemmin jo käynyt joogassa tai pitäisikö se kirjoittaa yoga, mutta meikä on pitänyt sitä lähinnä hymistelykerhona. Enpä pidä enää. Tuolla meidän kaupan yläkerrassa oli aloittanut Artistic yoga tunnit kolme kertaa viikossa ja Samulin kehotuksesta meninkin kokeilemaan. On näköjään noita joogia erilaisia, kun koulun vanha kuntopiiri tuli meikäläiselle tuosta mieleen ja paita märkänä kotiin sieltä astelin. Nyt olen pikkuisen koukussa, ja mietin miten tuota saisi sitten Suomessa jatkettua. Kolme kertaa viikossa tunnin sessio on saanut meikäläisenkin taipumaan muutaman millin enemmän kuin ennen ja huomaamaan miten ”notkeassa kunnossa” olenkaan ollut. Tämän paikallisen ryhmän gurun sivut löytyvät osoitteesta http://www.bharatthakur.com/ArtisticYoga.html

Ennen pääsiäistä oli paikallisen OWC-klubin järjestämä egg hunt. Kutsu oli avoin ja samalla tarjottaisiin aamiaista ihan sopuhintaan. Ihmetystä herätti vain se että paikka olisi yhden rouvan perheen asunnossa tai takapihalla. No eipä ihmetelty enää, kun päästiin paikalle, oli meinaan talo sen kokoinen. Etupihalla talon yhteydessä oli neljän auton talli ja kuin vahingossa oli kahden ovet auki. Sieltä sitten pilkotti pari Audia, Q7 ja A6:n, ei paha. Takapihalla oli sitten erilliset vessat sisältävä kuntoilu rakennus, ihan kunnon kokoinen uima-allas sekä lääniä munanmetsästykselle, pomppulinnalle, trampoliinille, hattara ja popcorn-koneelle yms. Jollain firmoilla on näköjään pikkuisen isommat vuokralimitit kuin meikäläisillä. Ei silti onnellinen saa olla, että on töitä, ainakin vielä. Joona oli retkestä niin innoissaan, että tuli vanhempien kauhuksi vähän holtittomasti pomppulinnasta ulos, mutta onneksi ei käynyt pahemmin.

Yhdessä paikallisessa ravintelissa yhtenä kauniina lauantaina oli näytillä entisöityjä Vespoja. Meikä heti kyypparilta kysymään mistä ne ovat kotoisin. Tarjoilija antoi kaverin yhteystiedot ja huonostihan siinä kävi, kun sulovilenmäisesti halvalla sai. ”Marilla” on nyt sitten 63-mallinen 150 kuutioinen Vespa, jolla hän on jopa harjoitellut ajamaan täällä alueella. Taitaa vaan tuo rahtaaminen Suomeen maksaa enemmän kuin tuosta maksoin, firma kun on tehnyt päätöksen ettei konttiin saa pistää enää moottoriajoneuvoja.

Elsan synttäreitä pidettiin täällä myös ja Joona sai hienon ”tatuoinnin” käteen. Nythän Elsa on jo Suomessa ja vain Samuli on tulossa takaisin ainakin toistaiseksi.
Lähdön meininkiä tuntuu täällä yleisesti olevan, mitä esim juttuja kuulostelee hiekkalaatikolla. Me expatit olemme tietyllä tavalla ajateltuna kalliimpia kuin paikalliset ja nykyisessä maailmantilassa säästöjä haetaan ymmärrettävästi joka paikasta.

Oli sitten tullut eräskin merkkipaalu kierretyksi, josta huomaa vanhentuneen. Olen ollut lukion kolmannella luokalla 25 vuotta sitten ja luokkakokous olisi ollut Laitilassa asian tiimoilta. Pikkuisen harmitti, kun en sitten päässyt mukaan, kun lälkimainingeista päätellen ihan hauskaa oli ollut.

Juhlat päiväkodissa

Helmikuun 28 päivä oli sitten päiväkodissa first annual day celebration. Vanhemmille oli jo etukäteen tullut ohjeet millaisiin vetimiin lapsi pitäisi pukea kyseisenä päivänä ja garderoobia piti jopa käydä ennakkoon näyttämässä ja hyväksyttämässä. Joonalle tämä tarkoitti valkoista kauluspaitaa rusettia ja mustia pitkiä housuja sekä mustia kenkiä. Ei ollut mikään turhan helppo nakki hommata noita täältä, mutta onneksi viimeinen puuttuva osa rusetti löytyi ”tyylitietoisen” Höynälän vaatekaapista. Vanhempien kukkarolla myös käytiin sponssaamaan juhlien järjestelyjä. Harjoitukset olivat käynnissä jo hyvän aikaa ennen varsinaista h-hetkeä, mutta kyselyistä huolimatta, ei kotona saanut selvää kuvaa tulevista tapahtumista.

Juhlapäivän koittaessa oli päiväkodin viereiselle tontille pykätty pystyyn iso teltta, jonka yhdessä päässä oli esiintymislava ja onneksi toinen pääty oli auki. Lapset vietiin paikalle jo etukäteen ja pääasiassa vanhemmista koostunut juhlayleisö valui paikalle vähän myöhemmin. Teltassa todella tarkeni ja ennen kuin esitykset alkoivat, oli vuorossa juhlapuhe ja kunniavieraan kiitospuhe. Kaiken kruunasi vielä paikalle hankittu videokuvaaja, jolla oli kameransa päällä ainakin 200 wattinen halogeeni sokeeraamassa ja lämmittämässä mukavasti vielä tuota tunnelmaa.

Tanssi ja lauluesitysten alkaessa nuo sivuasiat melkein unohtuivat ja ei voinut kuin ihaillen seurata lasten touhuja. Kovan työn opettajat olivat nähneet, kun koreografioita katsoi ja ihmetteli. Joonakin oli ainakin kolmessa numerossa mukana ja yhdessä vielä aika keskeisessä. En tiedä mistä oli oppi tullut, mutta kumarrukset olivat päivän syvimmät aina taputusten alkaessa.
Lopuksi oli vielä ruokaa ja kakkua tarjolla, joten suuhun jäi todella hyvä maku.
Myöhemmin sitten saatiin vielä ostaa tuo kuvattu video ja valokuvia päivästä.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Tässä muutamia yleiskuvia kaupungilta ja kotimme läheltä

Kotimme lähellä sijaitseva ostospaikka Marathahalli

Erilaisia liskoja vilahtelee sekä sisällä että ulkona.

100 Feet Road Indiranagar

Eagletonin golfkentän caddejä http://www.eagletonindia.com/

Kukkaloistoa kesät ja talvet

Hautajaissaattue talomme takana kulkevalla tiellä.

Hyttysmies sumuttaa palmut varmasti jollain terveellisellä aineella...

Yksi meidän suosikkipaikoista, The Leela Palace http://www.theleela.com/

Pääsiäismunien etsintä Leelan pihalla

ja syöntiä terassilla...

Hmm, vieläkö sitä jaksaisi hieman jälkiruokaa...

Rautaisia Neitsyitä, Suurlähettiläitä ja juoksevia hevosia

Hongkongista palattiin sitten takaisin seitsemäs helmikuuta aikaisin aamuyöllä. Huomasimme loppumatkalla, että Joonan rakas myyrä oli isiltä jäänyt pakkausvaiheessa Disney hotellin sänkyyn. No viimeisestä hotellista avulias tyttö otti yhteyttä tuohon toiseen majoituslaitokseen ja pehmolelu löytyi kun löytyikin. Miten vaan saada se takaisin. Eipä hätää Disney hoiti homman ja UPS kiikutti lelujyrsijän ilman kustannuksia tuonne meikäläisen työpaikalle. Palvelusta jäi vähintäänkin hyvä maku suuhun.

Siinä toimistolla sitten viikolla Jani kyseli, josko Iron Maidenin keikka kiinnostaisi, kun hän oli hommannut paikalliseen konserttiin viisi lippua. No, minuahan ei tuollaiseen tilaisuuteen tarvitse kahdesti pyydellä ja kun hintakin oli edullinen eli 1600 inr (25 €). Jani sai kaikki muutkin liput kaupaksi ja hommasi sitten vielä yhden, kun tuore isä Santtukin oli tulossa Suomesta. Itse konsertti oli sitten 15.2. sunnuntaina ja paikkana oli Palace Grounds täällä Bangaloressa. Olin sitten sunnuntai-aamuna verryttelemässä tyypillisesti golf-kentällä ja sen jälkeen aloin soitella, mihin aikaan lähdettäisiin kinkereihin. Pojat vastailivat Leela Palacesta, missä olivat perheineen sunnuntai-brunssilla. Lupasin ottaa meidän auton ja koukata pojat mukaan mennessäni. Paikalle päästyäni, kävi kutsu, että tulehan käymän sisällä tai siis ulkona terassilla, missä syömingit oli loppumaisillaan. Näihin brunsseihin kuuluu hintaan siis myös juomat, joten pojat olivat jälkiruuaksi tilanneet noin 20 gini tonic:a. Pitihän siinä sitten ennen lähtöä auttaa poloisia ja matkaankin yllättävää kyllä sentään päästiin. Itse konsertti alue oli suuri kenttä, jossa ensin piti käydä lunastamassa liput ja sitten ruumiintarkastuksen kautta festarialueelle. Kaikki ei tietenkään päässeet läpi, kun mielikuvitusta ei ollut tarpeeksi plakkarimatin kätkemiseen ja nyt en puhu itsestäni. Seuraavalla aukiolla oli ruoka ja juomapisteitä, joita sai Intialaiseen tyyliin kuponkeja vastaan. Kupongit taas pitivät hankkia eri kioskilta. Aukiolla oli myös benji-hyppyä tarjolla, mutta näytti vähän, että köysi olisi mitoitettu paikallisen painoiselle, eikä tullut moista kokeiltua. Mitä kyllä hommattiin, oli mustat kiertuepaidat, kun minunkin Suomi t-paita ei oikein soveltunut noiden mustapaitojen joukkoon. Itse lava-akti oli tosi hyvä, kun soittolistalla oli myös vanhempaa harvinaisempaakin materiaalia. Hikipäässä tuli keikkaa seurattua ja löysin itseni jossain vaiheessa aivan lavan viereltä noin kolmannesta rivistä. Kinkerit loppuivat aikanaan ja kotiinkin päästiin, mutta ei siitä ehkä sen enempää.

Suomen Intian suurlähettiläs Asko Numminen vaimoineen tuli vierailulle Bangaloreen. Kutsu oli saapunut meille kaikille, jotka olemme ilmoittautuneet suurlähetystöön täällä oleviksi. Tiistai-iltana 17.2. oli pienimuotoinen vastaanotto Taj West End hotellissa. Siellä sitten pikkupurtavan ja juominkien kanssa juteltiin sivistyneesti lähettilään ja muiden Suomalaisten kanssa. Meitä on aika paljon täällä muitakin kuin meidän firmalaisia. Meille esiteltiin myös Suomen Bangaloren kunniakonsuli, joka oli miehensä kanssa myös kokkaroimassa. Saimme kutsun päivälliselle jonain iltana kunniakonsulin luokse, mutta käyntikorttini lienee häneltä hukkunut, kun ei ainakaan vielä ole mitään kuulunut eikä näkynyt.
Lähettiläs kävi myös firmassa tutustumassa seuraavana päivänä ja hän ihmetteli kuinka paljon meitä oikein täällä onkaan, läheskään kaikki kun eivät ole ilmoittautuneet tuonne Suomen lähetystöön.

OWC (Overseas women`s club), mihin Marikin kuuluu, järjesti mahdollisuuden päästä seuraamaan laukkakilpailuja 21.2. Liput maksoivat melkein saman kun Maidenin konserttiin, mutta siitä meni osa hyväntekeväisyyteen ja hintaan kuuluivat myös ruuat ja juomat. Eli ei muuta kuin laukalle.
Kyseessä olivat myös pukujuhlat, joten minäkin lähdin alennusmyynteihin, kun tummapuku ja yli 30 astetta ei oikein tuntunut houkuttelevalta yhdistelmältä. Löytyihän sitä sitten pinkki kauluspaita ja valkoinen klubitakki, miksihän olivat 70 % alennuksessa. Pisteenä iin päälle löytyi vielä hatut meille molemmille. Mari oli paikalla Kytökarinen ja Talvioiden ohella, kun minä kolopallokilpailun jälkeen ehdin paikalle. Jotenkin tuli mieleen oikein siirtomaameininki, kun meidän paikka oli neljännessä kerroksessa ilmastoidussa tilassa, missä oli tv screenit ja erilliset vedonlyöntiluukut. Paikalliset tungeksivat maantasolla helteessä. Hissille mennessä törmäsin kaveriin, jota ei päästetty sisälle, kun hänellä ei ollut krakaa. Myöhemmin kyllä törmäsin häneen ylhäällä ja tyylikkäästi oli vyö sidottu kaulan ympärille. Toto ei oikein tuonut mitään, kun panostin suurimpiin kertoimiin vedonlyönnissä ja nehän tunnetusti ovat hitaimmille koneille. Kokemus sinänsä eikä mistään huonoimmasta päästä, Marillekin oli hattu takaisin tullessa tarpeen. Ei kukaan haluaisi ostaa halvalla valkoista klubitakkia ja pinkkiä paitaa.

Tässä alkaa komennuksen loppu olla loppusuoralla ja mitään hankintoja ei ollut vielä muutama viikko sitten aloitettu. Pitihän meidän hommata vaikka mitä tuonne Naantalin torppaan täältä. No nyt on sitten pää saatu auki. Stanley Butiikista (http://www.stanleyboutique.com/index2.htm) hommattiin nyt sitten takkahuoneen kulmasohva malli Longiness ja pari Barcelona tuolia raheineen. Sohvasta tehdään tuuma syvempi ja saman verran korkeampi kuin standardiversio, kun alkuperäinen ei oikein sopinut meikäläisille. Verhokauppoja Mari myös pohtii, kun tuo silkki raakana tai blissin kanssa ei ole niin kallista täällä.

Paluukrapula ja toinen Englannin siirtomaa

Paluu menneisyyteen ei ollut helppo Joulun jälkeen, ainakaan minulla. Kuten jo aikaisemmin varmaan olen todennut, ei Suomessa saisi olla liian pitkään, kun pääsee tottumaan. Turvallisesti kyllä päästiin tulemaan Lontoon kautta takaisin. Lontoossa kentällä kun aikaa tapettiin, kierreltiin uuden terminaali viiden kauppoja. Punnan kurssi oli suosiollinen, joten tein hankintoja arskalasikaupasta. Ei pitäisi. Luonnonlakihan sanoo, että mitä kalliimmat lasit sitä onnettomuusherkempiä ne ovat. Eli kyseisiä Oakley:tä ei enää ole.
Paluu krapula ei ollut pelkästään fyysistä vaan myös moraalista. Panu Rajalan Waltari-kirjan ohella tuli Suomessa ahmittua ihan kiitettävästi myös Jouluherkkuja kinkusta suklaaseen ja kaikkea siitä väliltä. Läheltä piti, etteivät perineet ylipainomaksua meikäläisestä. Näin vanhempana sitä huomaa, että mikä laulaen tulee se ei viheltäen menekään, ja nyt en tarkoita Irwinin lailla rahaa.
Täällä Palmissa meitä fennosskandeja on siunaantunut yhtäkkiä joukolla muitakin. Tuo läheinen Ozone-alue on tullut kalliiksi vuokrankorotuksineen, joten tämä Palm on vetänyt väkeä puoleensa.
Joonakin on saanut seuraa päiväkotimatkoillensa, toki jo aikaisemmin, Elsasta. Eräänä päivänä, kun Joona tuli kimppakyydissä kotiin lapset sanoivat, että Joona oli työntänyt kiven nenään; isin poika siis. Mari tutkiskeli pojan sieraimia ja heti ei näkynytkään mitään. Pikkuisen kriittisemmän tarkastelun jälkeen vieras moreeninpala löytyikin hajukaluston peränurkista köllöttämässä. Vaikka Sanna ja Mari kahteen naiseen yrittivät saada pinsetin avustuksella tuota palaa vierasta maata pois klyyvarista, oli menestys heikko. Palmissa oleva tohtorisetä oli vaan naureskellut, ettei hänellä ollut sopivia pinsettejä, joten Shankar suuntasi Innovan keulan kohden RxDx-vastaanottoa. Kyseisessä puljussa sitten kivi saatiin ongittua pois ja puolen tunnin jälkeen kun veri ei roiskunut, lupa tuli lähteä kotiin.

Tammikuun lopulla sitten oli vuorossa puolivuotinen recreation trippi. Tällä kertaa lähdimme itään päin ja kohteena oli Hongkong. Seuraksi saimme Savolaisten nelihenkisen perheen, joten Joonallekin oli luvassa muuta seuraa kuin tylsät isi ja äiti. Lento oli taas helpohko, kun Bangaloresta oli suora yhteys Hongkongiin, vain lähtöaika oli yöllä kuinkas muuten. Majoituimme Kowloonin puolelle ja ohjelmistoon kuului kaikki mitä turistimatkalta vaaditaan shoppailusta aina avokattoisella saitsii’ing bussilla kruisailuun. Minä kuolasin koko matkan ajan uutta digitaalista järjestelmäkameraa tuon nykyisen pokkarin tilalle, kun ne olivat puolet Suomen hinnoista. Ihme kyllä järki voitti tai varovaisuus, kun tuo lamapeikko on nurkan takana, eikä tulevaisuudesta varmasti tiedä ja kun tuon hinnalla maksaa parit lainan lyhennykset Suomeen.
Pari yötä ja päivää vietettiin myös Hongkongin Disney World:ssa. Joona, Antti ja Liisa olivat aika täpinöissään noista Disney hahmoista ja erilaisista vemputtimista, teattereista yms. Tarjolla oli hotellissa jopa aamiaista Hessun ja Pluton ja Mikin seurassa. Joonalla oli naamakin pesemättä monta päivää ettei Lumikin huulen jäljet kuluisi pois poskesta.
Vaikka kameraa ei tullutkaan hankittua (mikä joskus kyllä vieläkin kismittää), olivat laukut silti täynnä muuta tuotavaa. Joona kävi mm. ostamassa itselleen uudet aurinkolasit rikkoontuneiden tilalle.
Savolaisille kiitos luonnikkaasta matkaseurasta.

Joulun taikaa

Kyllä on taas aikaa vierähtänyt viime päivityksestä. Suomessa oltiin joulunvietossa ja hieman haikein mielin lähdimme takaisin, paitsi meidän pikkumies, joka kyseli jo päiviä ennen lähtöä, että koska lähdetään lentokonekentälle. Joonalla oli monta ikimuistoista päivää lomansa aikana ja yksi oli retki Jaskan ja pappan kanssa pakettiautolla kuusimetsään ja kävi sitten niin, että poika tuli kotiin kolmen kuusen kanssa. Onneksi riitti, että vain yksi puu tuotiin sisälle. Joulu meni mukavasti ja kyllä pääsimme helpolla valmistelujen suhteen, kun istuimme mamman ja pappan luona valmiiseen joulupöytään. Joulupukki osasi etsiä meitä oikeasta osoitteesta. Ikkunasta näimme valkoparran tulevan ja siinä sitten Joona ihmetteli, että missä kaikki lahjat ovat, kun pukilla ei ole kädessä mitään… Kiitos vielä pukille, kun ehdit piipahtamaan. Joonan kirjoittama kirje oli löytänyt perille, kun pitkään haaveena ollut Mack-rekka oli siellä lukuisten muiden lahjojen joukossa.

Tammikuun alkupuolella palasimme takaisin ja hyvin on arki taas lähtenyt pyörimään. Lensimme tällä kertaa Lontoon kautta ja tietysti kävi kuten pre-visitillä, matkalaukku oli hukkunut välillä Turku-Hel-Lon-Bangalore. Kotona tyhjensimme muut laukut ja inventoimme mitä puuttuu ja olihan siellä vaikka mitä mm. ruisleivät, puurohiutaleet, viinipönikät, kirjoja, makeisia jne. Olimme toiveikkaita ja kuvittelimme laukun saapuvat parin päivän kuluessa, mutta toisin kävi ja 10 vuorokautta saimme odotella eikä ruisleivät olleet enää parhaassa mahdollisessa kunnossa. No onneksi kaikki kylmätavarat mm. juustot oli toisessa laukussa ja nyt on saatu nauttia Oltermannia leivänpäällä.

Järjetöntä menoa ja matka entisille Portugalin valloituksille

26. Marraskuuta illalla alkoi sitten Mumbaissa paukkua. Meidät tieto tavoitti vasta seuraavan päivän aamuna. Paikallinen uutisointi raportoi terroristi-iskuista ja kuinka terroristit tietoisesti olivat hakeneet ulkomaalaisia kohteita, nimettynä erikoisesti englantilaiset ja yhdysvaltalaiset. Tiedotusvälineet mässäilivät alkupäivän suorilla reportaaseilla paikanpäältä kunnes tilanne meni ehkä paikallisestikin liian raa’aksi ja suora lähetys keskeytettiin. Tilanne saatiin aisoihin parissa päivässä, jolloin uhriluku oli noussut 173:een. Yksi terroristi kymmenestä osallistuneesta saatiin elävänä kiinni ja kuulusteluista tihkuneiden tietojen mukaan toinen mokoma olisi koulutettu Intian iskuihin samalla kertaa kuin heidät? Turvatoimia on siis kiristetty ympäri Intiaa ja olo ei ole ollut niin kotoinen ja turvallinen. Lentokentät ovat melkein jatkuvassa hälytystilassa ja turvallisuuden on viestitty vietävän äärimmilleen.

Kaiken tämän keskellä aloimme suunnitella reissua Goa:lle, kun Mari täyttäisi pian Suomen merkkipäivän jälkeen pyöreitä, sekä tiistai 9.12. olisi vapaapäivä täällä Karnatakassa.
Lennon buukkaamisessa ei ollut suurempia ongelmia ja hyvätasoinen majoituskin löytyi helposti. Perjantaina kävi pikkuisen ajatuksissa olisiko sitä turvallista kuitenkaan näyttää naamaansa lentokentällä ja lentokoneessa, mutta päätimme lähteä lauantaina matkaan. Kentän kulmalle oli pystytetty niittykasematti ja sotilaita oli siellä passissa hiekkasäkkien takana. Kentällä myös turvatarkastuksia oli tavallista enemmän ja huomasin vasta jälkeenpäin kuinka tyhjältä kenttä vaikuttaa kuvassa, jonka nappasin Joonasta.

Goa oli joo, no olihan se hieno, mutta ei mitenkään erikoinen mielestäni. Johtopäätökset voivat olla myös liian hätäisiä, niinkuin kuvaan kuuluu, perustuen matkaan lentokentältä lomahotelliin; hotellimakoiluun ja paluumatkaan. Kaiken lisäksi Venäläiset näyttivät löytäneen paikan, melkein luuli olevansa Anttilassa 90-luvun alussa. Kyltit ja ruokalistat olivat jopa kyyrisin aakkosin. Kolmisen vuorokautta sitten tuli rentouduttua, juhlittua itsenäisyyttä, synttäreitä ja ennen kaikkea uitua sekä altaassa että meren kuohuissa.

Joulun odotus on todenteolla alkanut, kun tänä vuonna starttaamme kohti Suomea 16.12. ja kuulopuheiden mukaan joulupukkikin osaa etsiä meitä sieltä suunnalta, mikäli pappaan on uskominen. Pitänee yrittää josko jonkun kulkuneuvon saisi jostain allensa.

Paluu näihin kuvioihin tapahtuu sitten seuraavan vuoden puolella.

Ostoshysteriaa, ryöstö ja sairastelua

Joona oli iloinen päästessään takaisin Intian kotiin, tämä onkin hänelle se varsinainen koti sillä poika on viettänyt täällä lähes puolet elämästään. Jälleennäkemisen riemu oli suuri, kun Shankar (kuljettaja) oli vastassa lentokentällä. Kovasti Joona esitteli Shankarille, että mukana on mamma ja pappa. Reilu tunnin ajomatkan jälkeen oli seuraava riemun paikka, kun saavuimme kotiin ja Famla (maid) oli vastassa ovella ja odottihan kotona kaikki lelut sekä junarata.

Joona oli innoissaan saadessaan esitellä mammalle ja pappalle lelujaan. Eka päivä menikin ihmetellessä ja laukkuja tyhjentäessä. Muutaman päivän otimme rauhallisesti, kävimme ostoksilla, nautimme auringosta sekä poikkeuksellisen lämpimistä päivistä. Sunnuntaina juhlimme isänpäivää (valitettavasti Petri oli tässä vaiheessa jo jenkeissä) Leela hotellin brunssilla http://www.theleela.com/ ja samalla suunnittelimme viikon ohjelmaa.

Ensimmäinen retki tehtiin Shivanasamudram vesiputouksille. Matkaa ei ollut kuin reilut 100 km, mutta siihen meni yli kolme tuntia yhteen suuntaan. Tie oli paikoittain tosi huonossa kunnossa ja siihen päälle vielä ruuhkat ja ajo pikkukylien läpi teki matkasta tosi pitkän. No päästiin vihdoin putouksille ja kyllä siellä vettä tuntui riittävän. Olimme varautuneet piknikille ja päätimme siinä nauttia kahvit ja syödä herkulliset ruisleivät, mutta meidät ryöstettiin. Aliarvioimme vastustajan ja meidät ryöstettiin keskellä kirkasta päivää, ryöstäjä oli apina. Olin juuri ottamassa repusta ruisleipiä, kun apina hyppäsi melkein syliin ja nappasi muovipussin mukaansa. Toivon vaan, että ryöstäjällä meni vatsa tosi sekaisin syötyään meidän ruisleivät. Paluumatkalla pysähdyimme katsomaan silkkiviljelmää, näimme silkkiperhosen toukan sekä koteloita kasvualustalla.

Joonalla oli torstaina vapaata päiväkodista (lastenpäivä), joten suuntasimme aamulla varhain Mysoreen ja matkalla poikkesimme Ranganathittu Bird Sanctuariin katsomaan lintuja ja krokotiilejä sekä pysähdyimme Brindavan puutarhaan, josta löytyy myös useita suihkulähteitä, mutta tällä kertaa vain muutama niistä oli toiminnassa. Puutarha on valtavan padon vieressä, nähtävyys jo sinänsä. Jatkoimme sitten Mysoreen lounaalle ja eläintarhaan sekä poikkesimme pikaisesti Chamundi Hillsille katsomaan temppeliä ja maisemia. Ajoimme vielä Mysoren palatsin ohi ennen kotimatkaa. Joona onneksi nukkui autossa mennen tullen tai katsoi elokuvia niin matka meni suhteellisen kivuttomasti.

Perjantaina Joonan päiväkodissa juhlittiin lastenpäivää ja teemana oli naamiaiset. Vanhemmat oli kutsuttu mukaan, joten menimme paikalle klo 10. Varoittelin mammaa ja pappaa, että mikäli olemme ajoissa paikalla niin saa varautua ainakin puolen tunnin odotteluun ennen ohjelman alkua ja niin siinä myös kävi. Lapset jo hieman hermostuivat ja alkoivat olla kuumissaan naamiaisasusteissa. Lopulta ohjelma alkoi ja lapset tulivat yksitellen lavalle esittäytymään.
Viikonloppu koitti ja lauantaina aamulla Petri saapui takaisin jenkkilästä (aikaero 10h). Lähdimme vielä lauantaina päivällä ostoksille ja poikkesimme sopivasti yhteen silkkikauppaan, josta oli aivan pakko tilata erinäinen määrä uusia vaatteita. Pappa oli jo ennen tätä liikettä uusinut vaatekaapistaan ainakin puolet, mutta kyllä tämän liikkeen jälkeen määrä taisi vielä hieman muuttua. En välttynyt minäkään kiusaukselta ja tuli siinä hankittua mm. silkkimekko ja bleiseri.

Eipä siinä tainnut olla mitään järkeä, mutta sunnuntaina lähdimme aamulla klo 5 golffaamaan ja mamma ja pappa tulivat Joonan kanssa hakemaan meidät golfkentältä, kun vuorossa oli brunssi
Taj West End hotellissa. Siinä se loppupäivä vierähtikin mukavasti.

Tiistaina juhlimme suomalaisten lasten kesken Joonan 3v ja Juhon 4v synttäreitä. Kiitos Katille, kun hoidit suurimman osan järjestelyistä. Yhdessä kävimme tilaamassa pojille kakut, Juho oli toivonut Disneyn Autot sarjasta autokakkua ja Joona toivoi Tuomas veturia. Siinä olikin säätämistä, että saimme sopivat kakut ja samalla tilasimme päiväkotiin noin 40 hengen yhteiskakun. Juhla sujui vauhdikkaasti, pihalla oli iso pomppulinna ja siellä lapset riehuivat aikansa ja tietysti pöytä notkui herkkuja. Illalla ei poika malttanut mennä nukkumaan, liekö syönyt liikaa kakkua…

Tiedä sitä mitä oli syönyt, mutta noin klo 4 yöllä Joona oksensi meidän sänkyyn. Oksentelu jatkui läpi yön ja aamun eikä mikään pysynyt sisällä. Täällä on ollut muutaman viikon liikkeellä oksennustautia, tauti on ollut raju, mutta mennyt yleensä ohi päivässä. Joonan tauti tuntui pahenevan ja päälle iski vielä ripuli, siinä vaiheessa lähdimme paikalliselle klinikalle. Petri oli samaan aikaan sairaana, kuume ja vatsatauti. Klinikalla lääkäri ei suostunut laittamaan Joonalle tippaa, mutta totesi pojan olevan hieman kuivunut. Saimme antibiootin lisäksi pahoinvointia estävää lääkettä sekä suun kautta nesteytystä minkä Joona sitten reippaasti joi. Labratulosten mukaan Joonalla oli bakteerin aiheuttama vatsatauti. Olimme klinikalla nelisen tuntia, mamma kävi välillä keittämässä kotona puuroa, sillä haluttiin varmistaa, että poika syö ja ruoka pysyy sisällä. Illalla pääsimme kotiin ohjeiden ja lääkkeiden kera. Yöllä oksentelu jatkui, mutta torstai oli toivoa täynnä, Joona voi paremmin ja Petri oli toipunut taudistaan.

Torstaina illalla tuli puhelinsoitto meidän silkkikaupasta. Räätälin isoisä oli sairastunut eikä vaatteita voida toimittaa aikataulussa, hmm… Pienen neuvottelun jälkeen sovittiin, että räätäli tulee aamulla klo 8 meille kotiin, jotta voimme sovittaa vaatteet ja tarvittavat korjaukset ehditään tehdä ennen illan lentoa Delhiin (eipä ollut kiireinen aikataulu). Niin tosiaan, meidän kaikkien piti lentää Delhiin saattamaan mammaa ja pappaa ja samalla meidän piti viettää viikonloppu Delhissä. Torstaina illalla päätimme, että vaikka Joona voi jo paremmin niin Petri lähtee yksin Delhiin ja minä jään kotiin toipilaan kanssa. Varasimme illalla myöhään netistä lentoliput Delhiin ja laitoimme majoituksesta kyselyn eteenpäin. Aamulla tarkistimme sähköpostit ja huomasimme, että Petrin paluu Delhistä oli ok, mutta menoliput illan koneeseen puutuu.

Aamulla räätäli tuli sovittuun aikaan (mitä suuresti ihmettelen) ja samoihin aikoihin huomasimme, että Joonan kunto oli taas huonompi. Siinä yritimme sovittaa vaatteita ja hoitaa oksentelevaa poikaa sekä soitella puuttuvien lentolippujen perään, huh huh. Matkatoimistoon olin varmaan reilu tunnin yhteydessä, sillä tapaus ei ollut aivan tavanomainen. Ensinnäkin tuli ongelmia, kun yritin hoitaa asioita, mitkä oli varattu Petrin koodeilla ja maksettu Petrin luottokortilla jne. Petri oli tietysti palaverissa ja asiat oli saatava kuntoon. Useiden varmistuksien jälkeen asiaa alettiin selvittää ja luvattiin lähettää liput parin tunnin kuluessa. Tämä tieto riitti minulle ja soitin Petrille, että nyt lähden viemään Joonaa sairaalaan, että pääseekö hän mukaan. Haimme Petrin töistä ja ajoimme lähimpään ”kunnon” sairaalaan Manipaliin. Siellä pienen odottelun jälkeen Joona punnittiin ja mitattiin. Taas pienen odottelun jälkeen kandi tai vastaava teki alustavan tutkimuksen ja kyseli lapsen tilasta sekä tutki paikallisen klinikan paperit ja lääkkeet. Taas pienen odottelun jälkeen pääsimme lääkärille, joka teki diagnoosin. Tässä tapauksessa meidät päätettiin ottaa osastolle ja siirryimme ensin ensiapupoliklinikalle, jossa laitettiin kanyyli Joonan käteen. Sieltä Petrin piti mennä suorittamaan ennakkomaksu meidän oleskelusta (25.000INR) ja siitä sitten siirryimme kahdeksanteen kerrokseen - yksityishuoneeseen. No eipä ollut huone mikään ihmeellinen, mutta kuitenkin oma huone wc:llä ja hoitaja tuli paikalle, kun kelloa soitti. Lisäksi oli noin kolme eri lääkärikierrosta päivässä. Joona sai tipan kautta lääkkeitä myös yöllä klo 3 (hyvästi yöunet)sekä välillä nesteytystä tipan kautta. Ruokavalio oli täysin hänen itsensä päätettävissä eli keksejä, pillimehuja, nannaa jne. Perjantaista tiistaihin olimme lopulta sairaalassa. Petri tuli Delhistä lauantaina illalla suoraan sairaalaan, mutta oli parempi, että hän menee kotiin nukkumaan ja minä jään sairaalaan. Sunnuntaina aamulla oli vahdin vaihto ja pääsin kotiin suihkuun ja hakemaan tarvikkeita, herkkuja, lukemista jne. Päästessäni takaisin sairaalaan menin hetkeksi nukkumaan. Maanantaina sama juttu eli Petri töiden jälkeen sairaalaan ja minä pääsin hetkeksi lepäämään. Onneksi Joona oli jo paljon paremmassa kunnossa, mutta halusimme olla vielä yhden yön sairaalassa, sillä lapsi ei ollut vielä syönyt ruokaa kertaakaan.

Tiistaina lääkärikierroksen jälkeen saimme luvan lähteä, kunhan saamme tarvittavat lääkkeet mukaamme ja maksamme laskun. Kuljettajamme Shankar odotteli jo ulkona, niin soitin hänet apuun, sillä viiden päivän kuluessa olimme saaneet aika paljon tavaraan sairaalaan ja tarvitsin hieman kantoapua. Eikä muuta kun tavarat ja lapsi autoon ja vihdoinkin kohti kotia. Eipä hyvä tuuri jatkunut pitkään, Petri soitti et hän on tosi kipeä, jos voisimme tulla toimiston kautta. Eipä muuta, kun haettiin sieltä potilas kotiin sairastamaan. Joona oli väsynyt ja nukkui paljon ja niin teki myös Petri. Hän oli lähes 39 asteen kuumeessa ja vatsataudissa. Minä olin vielä kunnossa ja yritin hoitaa samalla potilasta ja toipilasta…

Joona toipui nopeasti, toki hän oli väsynyt, mutta ruokahalu palasi ja virtaa alkoi olla turhankin paljon. Petri sairasti pari päivää ja pikku hiljaa myös hänen kunto on alkanut palata ennalleen. Elämä palasi vihdoinkin suhteellisen normaaliin tilaan meidän perheessä.

Jobin postia

Malesian loppumatka ei mennytkään niin vauhdikkaasti ja hienosti kuin alku. Aluksi sain tiedon, että äidin tila oli huomattavasti huonontunut ja pari päivää myöhemmin tuli tieto hänen nukkuneen pois.
Tällaisiin juttuihin ei osaa koskaan varautua ja jotenkin isku tuli vasten kasvoja vielä voimakkaammin, kun olimme kaukana poissa kotoa.
Näin parin kuukauden ja hautajaistenkin jälkeen, en ole täysin varma olenko sisäistänyt asiaa täysin vielä. Äidin hoito oli myös viimeaikoina täysin sisarieni ja veljeni varassa, ja tuokin juttu ei ole kaikkein helpoin itselle myönnettäväksi. Isän hautajaisin tulin silloin joskus Japanista ja nyt äidin hautajaisiin tultiin Intiasta. Tilaisuus oli hieno ja pappi puhu kauniisti, mikäli nyt oikein muistan. Kyllä nuo ovat kaikenpuolin aina raskaat kinkerit.

Joona täytti myös Suomen reissun aikana kolme vuotta ja vastapainoksi seuraavana viikonloppuna pidettiin synttäreitä. Mielessä kävi myös, että alkuperäinen sopimus olisi nyt loppunut. Joona pääsi myös jäähalliin kokeileman ensikertaa luistimia ja poika piti parkuvana raahata pois, kun ei olisi millään halunnut lopettaa sirklaamista. Paluu Bangaloreen ei ollut nyt mitenkään helppo. Onneksi Marin vanhemmat tulivat samaa matkaa meille kylään. Lähdin siitä sitten parin kotona vietetyn päivän jälkeen jenkkeihin koulutettavaksi ja muut jäivät seikkailemaan Intiaan

Malesia ja vähän muuta

Viime päivityksestä onkin vierähtänyt todella pitkä aika ja paljon on tapahtunut tässä välissä. Syyskuussa Joona mainitsi leikin tiimellyksessä korvan olevan pipi ja taas jatkoi leikkejään kavereidensa kanssa. Ajattelin, et on parempi viedä lapsi lääkäriin ettei yöllä ala armoton huuto ja paikallisella RxDx klinikalla lastenlääkäri totesikin, että molemmat korvat olivat tulehtuneet sekä nenä/nielu. Oli miten oli niin lääkkeitä tuli sitten joka lähtöön, oli mm. korvatippoja, kahta erilaista antibioottia ja kotihoidoksi höyryhengitystä. Lääkkeet tehosivat ja poika tuli nopeasti kuntoon ja hyvä niin sillä olimme lähdössä matkalle.

Syyskuun lopulla suuntasimme Malesiaan ja ensin rentouduimme Penangissa ja sitten shoppailimme Kuala Lumpurissa. Asuimme Singaporen matkalla hyväksi koetun Shanri La ketjun hotelleissa eikä ollut huono valinta http://www.shangri-la.com/. Tarkoitus oli tutustua Penangiin yhtenä päivänä, mutta meidät yllätti trooppinen rankkasade eikä auttanut kuin mennä ostoskeskukseen kuluttamaan aikaa ja ehkä myös hieman rahaa. Viihdyimme tosi hyvin laajalla hotellialueella mistä löytyi jokaiselle jotakin; rentoutumista, kuntosalia, uintia, seikkailua, jalkahierontaa ja ennen kaikkea hyvät ruuat ja juomat… Olimme varanneet sellaisen huonetyypin mihin sisältyi mm. iltapäivän tee/kahvi sekä suolaiset että makeat pikkupurtavat ja illalla ennen päivällistä saimme nauttia pieniä alkupaloja shampanjan/coctailien kera. Myönnettäköön, viihdyimme Penangin lomakohteessa, mutta ei ollut hassumpaa Kuala Lumpurissakaan. Hotelli aivan Twin Towersia vastapäätä ja kaikki ostosmahdollisuudet kävelymatkan päässä, niin siellä voi paikoittain jopa kävellä ja sitä ei olla montaa kertaa Intiassa koettu. Kyllä me myös kävimme kiertoajelulla, perhospuistossa, kansallismuseossa ja Joonan suosikkipaikassa katsomassa kaloja, käärmeitä, liskoja, hämähäkkejä jne. Kuvat ja video kertokoon lisää.

Kahdeksankätisiä norsupäisiä Jumalia ja muuta kuumeilua

Kolmas syyskuuta vietettiin Gansesha festivaalia, tämä päivä on se jolloin Lord Ganeshan uskotaan suoneen läsnäolonsa maanpäällä hänelle omistautuneille. Ganesha on yksi tärkeimmistä Hindulaisista jumalista ja häntä pidetään hyvän onnen, viisauden ja älykkyyden jumalana. Ganesha on Sivan ja Parvatin poika. Hänellä on kahdeksan kättä ja norsun pää. Koska Ganesha ei päästänyt Sivaa vaimonsa luokse, sivalsi Siva Ganeshalta pään poikki. Tästä vaimo veti pikkuisen hernettä nenään ja lepytelläkseen puolisoaan Siva lupasi antaa Ganeshalle uuden pään. Hätäpäissään hän otti sen ensimmäiseltä vastaantulijalta, joka sitten sattui olemaan norsu. Ganeshalla on myös ainoastaan yksi syöksyhammas, koska hän menetti toisen heittäessään sillä kuuta, joka nauroi, kun Ganeshan vatsa repesi liiasta herkkujen syönnistä.
Festivaalin aikana Ganeshan kuvia kuljetetaan ympäri pitäjää tanssin, laulun ja fanfaarien säestämänä, kunnes kukkien, kookosten ja kamferin uhrausten jälkeen patsaat kuljetetaan joelle, mihin ne upotetaan.
Kuudes päivä lauantaina olimme paikallisessa teatterissa katsomassa Noddy:a eli Suomalaisittain Nipsua. Tapahtuma oli mukavampi kuin edellinen Disney Show, koska musiikki ei soinut niin kovin. Tosin tuohon musiikkiin on tottunut, kun kaupoissakin rytmi raikaa aika kovalla volyymilla. Esitys oli myös interaktiivinen, eli lapset pääsivät osallistumaan. Oli mukava huomata, että Joona koki esiintymisen ihan luonnollisena ja mukavana, kun hän pääsi näyttämölle mukaan tanssimaan tiputanssia. Joonalle esitys oli puheissa pääasiana vielä monta päivää jälkeenpäin.
Joona on nyt ollut pari päivää aika korkeassa kuumeessa. Onneksi nyt sunnuntai-iltana se näyttää olevan laskemaanpäin. Loppuviikolla oli jo pikkuista yskää, joten tavallisesta flunssasta lienee kyse. Täällä suomalaisten lasten keskuudessa on todistettu myös enterorokkoa, jota on kutsuttu myös suu- ja sorkkataudiksi, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä karjaeläinten vastaavan kanssa.
Yksi jo kotiin palannut expatti ilmoitteli, että heidän perheestään oli löytynyt Helico-bakteeri, joka alussa saattaa olla vaaraton, mutta myöhemmin aiheuttaa vatsahaavan tai mahalaukun syövän. Tuo ei selviä missään normaalissa tohtorisedän syynissä, vaan puhallus-, veri- tai ulostekokeessa. Mihinkä kaikkiin tutkimuksiin lobotomian lisäksi oikein pitää mennä, kun täältä joskus palaa.
Kotiin ei kuitenkaan olla tulossa nyt lokakuussa, sillä menin kirjoittamaan buukstaavin alle jatkosopimukseen, joten paluu koettaa näillä näkymin vasta kesäkuussa 2009, jos ei mitään mullistavaa tapahdu.
Kävin katselemassa tuossa statistiikkaa. Tätä blogia on sen olemassaolon aikana käyty lukemassa yli 10 000 kertaa. Sehän merkkaa melkein kolmekymmentä osumaa joka päivä. Herranjestas, pitäisiköhän pistää tämä salasanan taakse, että voisi vähän kontrolloida tuota lukemista ??

Singapore Sling

15. elokuuta vietettiin taas Intian itsenäisyyspäivää ja turvallisuusosasto varoitteli mahdollisista levottomuuksista. Perheessämme oleva matkatoimistovirkailija oli jo hyvissä ajoin varannut meille matkan Singaporeen. Lähdimme keskiviikko iltana ja tulimme takaisin maanantai-iltana, joten pidin samalla pari päivää lomaa. Hotelliksi valikoitui Sentoosan saarelta Rasa Sentoosa niminen lukaali. Mikähän tuosta meidän pojasta tulee, kun odotteli matkaa ja lentokoneeseen pääsyä tosi innokkaasti. Lentokin oli suoraan Bangaloresta Singapore Airlinesilla ja matka-aika oli kohtuullinen 4,5 tuntia mikäli muistan oikein.

Saavuimme torstai-aamulla aikaisin Singaporeen ja kulttuurishokki oli melkoinen. Lentokentällä oli kylttejä jotka ilmoittivat kadulle sylkemisen ja roskaamisen olevan kriminalisoituja. Kaikki muodollisuudet olivat nopeasti ohi ja etukäteen tilattu taksi oli meitä noutamassa kentältä. Hotellin varauksessa luki, että huoneen saa vasta klo 15 iltapäivällä ja minä ja Mari emme olleet levänneet mitenkään loistavasti. Vastaanottotiskillä meille ilmoitettiin, että vapaita huoneita olisi meidän luokassa, eli ylhäältä merinäköalalla, joten saatiin huokaista helpotuksesta. Siinä sitten kokoperhe otti kaunistavat, ennen kuin lähdettiin seikkailemaan.

Sentosan saari on Singaporen etelärannalla ja sinne pääseminen maksaa, jossei asu siellä. Saarella oli myös pari golfpyhättöä, joita valitettavasti kuolattiin vaan ulkopuolelta. Saaren eri nähtävyyksiin oli asukkaille ilmainen bussikuljetus. Siinä sitten ensimmäinen päivä meni vedenalaisessa maailmassa, jossa oli tosi hienoja akvaarioita kaloineen. Siellä oli mm maalla liukuhihna, jossa ei tarvinnut muuta kuin seistä ja ihmetellä. Akvaario siellä oli rakennettu molemmille puolille hihnaa, sekä myös sen yläpuolelle, joten pää pyöri ihan kiitettävästi. Samalla pääsylipulla pääsi myös toisella puolella saarta olevaan delfiininäytökseen, joten ei muuta kuin bussi alle ja menoksi. Aika tiukalle meni tuo aikataulutus ja alku show’sta jäi näkemättä. Näytöksen jälkeen pyörittiin silmät ympyrkäisenä rannalla ja kaupoissa tuossa saarella ja ajettiin tietenkin paikallisella ”muumi-junalla”. Hotelliin tultuamme menimme illalliselle nautiskelemaan ja meikäläinen santsasi sushia muutamaan kertaan, mutta vähemmän kuin Joona vaahtokarkkeja ja jäätelöä.

Perjantaina sitten otimme taksin paikalliseen eläintarhaan, josta olimme kuulleet paljon kehuja. Paikalle saavuttuamme meistä otettiin tervetuliaiskuvat oikein ruåttinlaivameininkiin ja lyötiin lappuja käteen. Noita lipukoita vastaan saisi sitten lunastaa kuvia portin jälkeen. Pyörimme junalla ensin ympäri koko alueen, että saisimme jonkinlaisen käsityksen mitä olisi odotettavissa. Ajelun jälkeen suunnistimmekin sitten norsunäytökseen, jossa elefantit tekivät kaikenlaisia temppuja. Näytöksen jälkeen oli rahaa vastaan mahdollista mennä syöttämään ronsuja ja Joona ilmoitti tomerasti haluavansa antaa dumbolle banaaneja. Jäin vahtimaan laukkuja ja Mari ja Joona menivät sitten ruokintapuuhiin. Oli aika koomisen näköistä, kun Mari yritti ottaa kuvia ja samalla piteli pojasta kiinni, ettei Joona pudonnut aidan väärälle puolelle. Vietimmekin sitten koko loppupäivän eläintarhassa. Ratsastimme norsulla, katselimme eri näytöksiä. Joona sai jopa merileijonalta muiskun poskelle ja poika kokeili emun pyrstösulkia, kun silmä sattui pikkuisen välttymään kengurupuistossa. Oma kylmäallas oli jopa jääkarhuille, jotka kisailivat siellä keskenään. Eri ruokintoja pääsimme myös seuraamaan mm. virtahepojen ja valkoisien tiikereiden syömistä. Ajan kulumista ei edes huomannut ja lähtiessä kävimme yllättävästi poismenoreitille sijoitetussa kaupassa ja lunastamassa muistitikun, johon oli talletettu meistä otetut kuvat.

Lauantaina sitten lähdimme aamiaisen jälkeen junalla, joka oli kuin kaksi veturia peräkkäin, saarelta mantereelle. Juna vei meidät suoraan Vivo-ostoshelvettiin, joka oli mainoksen mukaan yhdeksän jalkapallokentän kokoinen. Sieltä sitten metrolla keskikaupungille maailman kuuluisalle ostoskadulle Orchard Road:lle. Toinen toistaan hienompia putiikkeja tuli kierrettyä ja mm halpoja digikameroita ihmetellessä. Meitä poikia alkoi jo hieman väsyttää, mutta kunniallahan tuosta selvittiin illalla takaisin hotelliinkin. Syömässä kävimme paikallisessa katukuppilassa, jossa parit nuudeliannokset upposivat mukavasti.

Loppuretki meni sitten hotellin hienoilla altailla ja ostoksilla. Mukaan tarttui ihan liiankin paljon tavaraa, mutta sulovilenmaisesti oli halpaa. Ostospäivän huipennus ainakin Joonan mielestä oli kabiinihissi, jolla palasimme takaisin Sentosan saarelle. Paluulento sujui ihan mukavasti. Bangaloren tulli ihmetteli meidän nyssyköitä ja meinasimme joutua parempaankin syyniin, mutta väsynyt Joona rattaissa osasi kiukutella ihan oikeaan aikaan ja tullimies katsoi parhaimmaksi päästää meidät läpi.

Paluu arkeen oli tosi hyydyttävä, koska kotimatka oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Vettä satoi ja pimeällä liikenne oli vähintäänkin tukossa. Oli rikkoontuneita rekkoja, jotka olivat tulppana; veden täyttämiä sillanalusia, johon pikkuautot hyytyivät jne. Normaalisti puolentoistotunnin matka kesti ainakin kaksi kertaa pidempään.

Kirjoittelen tätä parhaillaan Delhin lentokentällä, kun olen tulossa pikavisiitille Suomeen pariin palaveriin. Samalla pääsen myös katsomaan äitiä, koska nuo uutiset koskien häntä eivät ole olleet mitään mukavia. Tällaisissa tilanteissa ei ole mitään herkkua olla kaukana läheisistään.

Chilin tuoksuista kuljetusta

Viime päivityksestä onkin taas aikaa, liekö tuo monsuuni vienyt tehoja vai mikä onkaan. En kyllä muista, että viime vuonna olisi satanut näin paljon ja olleen näin kylmää. No toisaalta en muista paljoa muutakaan vuoden takaisista asioista. Mari sai möykön pois vatsastaan antibiooteilla ja elämä palasi taas normaaleihin raiteisiin. Minullahan tuli heinäkuussa vuosi täällä täyteen ja Marilla ja Joonalla tulee tuo etappi ylitettäväksi tuossa elo- syyskuun vaihteessa. Herran jestas kun aika hölköttää, mutta onneksi ei kuitenkaan vanhene, ainakaan omasta mielestä ja kauneus on katsojan silmissä.

Kuskimme Shankar on kuljetellut meitä ympäri Karnatakaa ja melko hyvin ollaan toimeen tultu. Tuon kuskin saamisessa täytyy näköjään olla tuuriakin, kun eräällä kanssalusijalla on menossa jo olikohan se yhdeksäs chafööri. Muistan kun näin Shankarin ensi kertaa esittäydyin, että olen Petri. Shankar vastasi; yes söör. Ei ei sanoin Petri ja vastaukseksi sain taas yes söör. No tuota sananpartta käytetään aina tarvittaessa, kun hän ei ymmärrä mitä sanotaan, sillä onhan pomolle epäkohtelijasta sanoa kieltävästi tai ettei ole ymmärtänyt asiaa. No koputetaan kuitenkin puuta, sillä Joonankin kanssa kuski tulee toimeen ja vie ja hakee tarvittaessa yksin pojan päiväkodista.

Automme oli koristeltu kukkaseppelein, kun tulimme heinäkuussa Suomesta ja Shankar oli hakemassa meitä. Etumaisesta hinauskoukusta roikkuu chilejä ym. kasveja, jotka varmaan tuovat hyvää onnea kuljetuksiin. Aamulla, jos peräpää on kadulle päin pitää aina ensin nytkäyttää peltilehmää eteenpäin, koska aamua ei voi aloittaa peräyttämällä, koska se tuo huonoa onnea. Sisällä tyypillisen ilmanraikastajan ohella on jokin hindusymboli kojetaulun päällä ja se on merkkipäivästä riippuen kukitettu tai seppelöity. Ehkä vielä olen unohtanut jotain juttuja, kun ne alkavat olla jo itsestään selvyyksiä.

Juhlia, pommeja ja alkueläimiä

25.7. oli sitten firman family day suuressa hallissa. Tapahtuma oli järjestetty alkavaksi klo 15 suuressa ”messukeskuksessa”. Minäkin lähdin sitten puoliltapäivin töistä kotiin hakemaan Maria ja Joonaa. Kotona sitten lähtövalmistelujen aikana eräs kollegani soitti ja kehotti avaamaan uutiskanavan. Töllöttimestä päälle hyökkäsivät suuret otsikot pommeista Bangaloressa. Ei paljon naurattanut, kun kerrottiin, että 5 pommia oli räjähtänyt eripuolilla kaupunkia.
Pikkuisen pohdiskelun jälkeen päätimme kuitenkin lähteä juhlimaan. Pelipaikalle pääsimme turvallisesti ja siellä kuulimme pommien lukumäärän nousseen kahdeksaan. Olo ei ollut mikään omenainen noita uutisia kuunnellessa. Sisään kuitenkin mentiin tai päästiin, kun turvatarkastukset olivat huipussaan ja olin unohtanut henkilökorttini kotiin. Onneksi naama oli jo ehtinyt kulua firman turvamiehien verkkokalvoille. Juhlissa ensimmäiseksi huomion vei pomppulinna, missä Joona pomppi aina hikeen asti. Sitten käytiin morjenstamassa Disney-hahmoja, joita liikuskeli hallissa. Ilmapalloista saatiin myös hattu ja miekka, jonka heiluttelu tulee varmaan meillä miehillä selkäytimestä, kun onnistui ihan ensimmäisellä kerralla. Käsivarteenkin ilmestyi piirros, joka isän mielestä oli hämähäkkimies, mutta Joonan mielestä lentokone. Karikatyyripiirtäjän edessä Joona hädintuskin istui tarvittavaa aikaa, lieköhän siksi kuva ollut pikkuisen vaikeasti tunnistettavissa. Paikalliseen tyyliin hallissa musiikki raikasi ihan voimakkailla volyymillä, mutta ei se meidän perhettä suuremmin häirinnyt. Kotiinpäin lähdettiin ennen 20:30 alkanutta illallista. Pikkuisen paluumatkalla ja tässä myöhemminkin on mietityttänyt nuo pommi-iskut. Myöhemmin vielä on löytynyt ainakin yksi suutari ja lehdistä on saanut lukea uusista iskuista eri puolilla Intiaa.
Mekaanikkokin sitten kävi vaihtamassa tuon Royalin satulan sellaisiin norsunkorva-mallisiin erillisiin satuloihin. Noissa mietityttää vaan, kun se kuskin satula on aika paljon isompi ja kuitenkin mies yleensä ajaa sitä pyörää ja nainen istuu takana. Taitaa kuitenkin olla parempi menemättä tuossa pohdiskelussa pidemmälle. Sanottakoon vielä, että kannentiivistekin tuossa samalla vaihdettiin, kun kerran vuosi pikkuisen.

Tiistaiaamuna sitten Mari alkoi tuntea olonsa hiukkasen kummalliseksi ja eriö tuntui kutsuvan aika tiheään tahtiin. Maanantai-iltana olimme käyneet viemässä rekisteröintipaperit ulkomaalaistoimistoon ja tiistaina piti hakea lupalappu täällä oleskelemiseen. Keskustaan lähdimme tuossa iltapäivällä ja Marin vointi ei ollut parannut päivän aikana. Lupalappu saatiin kouraan ja offiisilta piti jatkaa Forummooliin, kun SMS:llä oli Tommy’s Hillfiger lähestynyt ilmoittaakseen suuresta alennusmyynnistä. Sain kuitenkin puhuttua, että lähdimme suoraan kotiin, joten tilanne oli vakava, kun alennetut rätit ja lumput eivät kiinnostaneet.
Mari pomppasi kotiin tultuamme suoraan vaatteet päällä vällyjen väliin ja sovitteli kuumemittaria kainaloon. Tuo digitaalinen ihme kuitenkin ehti aina sammua, kun lämpö nousi sellaista tahtia, ettei tasaista lukemaa tullut. Mitä saatiin mitattua, ennen buranan astumista kehiin, oli 40.2 celsius asteikolla, eli aivan riittävästi.

Aamulla sitten Joona vietiin päiväkotiin ja Marin kanssa sairaalaan. Mari otettiin sisään hoitolaitokseen ja tyhjentynyttä kehoa ravittiin liuoksella suoraan suoneen lisättynä antibiooteilla. Diagnoosi oli näytteiden tutkimisen jälkeen, että Marilla on alkueläimen aiheuttama amebiaasi sisällään. Ruuasta tai juomasta nuo kuulemma tulee. Päivän tiputtelun jälkeen Mari pääsi sitten kotiin, mutta illalla jätökset olivat lähes pelkkää verta, joten aamulla taas takaisin sairaalaan. Tänään taas yritetään, josko lääkkeet olisivat purreet ja olo alkaisi muuttua normaaliksi.

Kesäloma Suomessa ja paluu arkeen

Kesälomaa pitkästä aikaa tuli vietettyä Suomessa oikein kolmen viikon edestä. Tulimme jo Suomeen vähän aikaisemmin, koska tein pikkuisen töitä Suomessa. Vanhentunet viisumit kävimme myös uusimassa Helsingin Intian konsulaatissa. Jotain on tarttunut täältä Intiasta näköjään liiveihin, kun aloin tinkaamaan konsulaatissa noista viisumien pituudesta. No, hyvään kompromissiin päästiin.
Siellä oli koti odottamassa Naantalissa ja paluu entiseen oli liiankin helppoa. Joonalla alkoi leikit naapurin poikien kanssa, kuin ei olisi lainkaan ollut poissa. Mari kävi ihmettelemässä kauppojen valikoimia ja tavaramäärää ja minä senkun haahuilin vaan. No ei vaiskaan, aika loppui todella kesken. Paljon jäi tekemättä mitä olin suunnitellut ja ihmisiä näkemättä ja tapaamatta. Lähtö takaisin heinäkuun puolessa välissä ei todellakaan ollut helppoa meille kenellekään, kun joutui lähtemään uusien perunoiden, voimariinin ja sillin ääreltä.

Paluu Bangaloreen sujui tuttua Turku-Helsinki-Mumbai-Bangalore reittiä. Olin valinnut tiistain lentopäiväksi, kun kuvittelin tuolloin Mumbain koneen olevan pikkuisen tyhjempi, ja kukut. Kone oli täynnä kuin Turusen pyssy, ainakin verhon takapuoli eli turistiluokka. Emme päässeet edes istumaan rinnakkain, joten jäi pikkuisen korjattavaa ja selvitettävää ensi reissua silmälläpitäen.
”Pakollista” tuomista oli taas niin paljon, että vain oleellinen tavara mahtui mukaan. Tavaraa näytti lentokentän vastaanottotiskin vaa’an mukaan olevan yli 70 kiloa, mutta ei siihen kukaan puuttunut, lieko sitten ollut edes liikakiloja. Joonan rattaista taas pikkuisen väännettiin kättä, saako ne hyttiin vai ei. Nuo ovat kyllä tarpeelliset Mumbain päässä, missä siirtymät eivät ole kaikkein lyhyimpiä ja kone laskeutuu aamu-yöllä Suomen aikaa.
Paluussa ei paljoa ollut eksotiikkaa, kun tiesimme ihan tarkkaan mikä oli odottamassa, ehkä on hyväkin, että tämä päivittäminen vähän viivästyi, ettei tule liian kärkevästi sanottua. Joona sai pappalta paketin, jonka sai avata vasta perillä. Paketista tuli esille pienet Reino-aamutossut. Kyllä noilla kelpaa tallustella maailmalla.
Jokin pöpö napattiin kanssa tullessa, kun monsuuni on vetisimmillään. Yskittiin koko perhe kilpaa ja välillä köhä oli kotoisin aika syvältä keuhkotuubista. Muuten kaikki oli niin kuin jätettiin, paitsi maidi oli täyttänyt keittiön kaapit uudelleen lomalla tehdyn tuholaistorjunnan jälkeen.

Monsuunia sisällä ja ulkona

Joona lauleskelee kaikkien laulujen mukana, mitä vaan suinkin osaa. Eräänä iltana hyräilin itsekseni Sliippareiden ei oo kioskilla nakkeja biisiä, joka on alun perin Little Richard:n Keep on Knocking. Joona tarttui heti kertosäkeeseen mukaan. En kuollaksenikaan sitten muistanut koko kappaleen sanoja, joten netti auki ja hakemaan. Ei löytynyt sanoja eikä kappaletta, ihme kyllä. Tosin jäin juutuubiin kiinni koko illaksi (Joonan nukkumaanmenon jälkeen). Surffaamisen jälkeen mietitytti tosi kovasti olikohan se tosiaan Elvis, joka keksi rokettirollin, kun kovaa kamaa löytyi ennen tai samoihin aikoihin mm. tuolta pikku-rikulta. Tommi sitten oli ystävä hädässä ja lähetti tuon kyseisen Sleepy Sleepersin kappaleen, jota nyt sitten ollaan kuunneltu. Vanhaksi tässä alkaa tuntea itsensä, kun tätä kirjoittaessani katselen ja kuuntelen samalla History Channel:lta tulevaa Metallica Black-ohjelmaa. En kuvitellun Metallican vielä olevan historiakamaa, mutta niin se aika laahustaa.

Eräänä aamuna oli sitten meidän kylppärissä tarjolla lämmin suihku samalla, kun istui pytyllä. Toisin sanoen katonrajaan pultattu lämminvesivaraaja oli päättänyt ruveta vuotamaan. Soitto maintenanceen ja rööriroopet riensivät paikallistamaan vikaa. Vika oli lämminvesivaraajassa, kuten osasimme päätellä. Paikalle kutsuttiin sitten erikoistuneet merkkiliikkeen miehet, jotka diagnosoivat vian tarkemmin ja lupasivat tulla seuraavana päivänä kello 13 ehjäämään kojeen. No kavereita ei kuulunut vielä kolmeltakaan ja Marin piti lähteä asioille. Olivat sitten tulleet sen jälkeen ja jättäneet käyntikorttinsa oven väliin. Uusi aika saatiin sitten sovittua seuraavaksi päiväksi ja taas saa nauttia lämpimästä suihkusta.

Bensan hinnasta on ollut kova polemiikki myös täällä Intiassa ja hinnankorotuspaineet ovat olleet kovat. Alkuviikosta lähti liikkeelle huhu, että hintoja tullaan korottamaan. Sen seurauksena tapahtui aika ihmeellistä. Huoltoasemat löivät pumput lukkoon ja kieltäytyivät myymästä polttoainetta. Katsos liemestä saa paremman katteen, jos sen saakin myydä kalliimmalla parin päivän päästä. Tänään sitten uudet hinnat julkistettiin ja kalliimpaa menovettä oli taas ostettavissa.

Ilmasto täällä osaa lukea kalenteria, kun kesäkuun vaihtuessa alkoi monsuuni. Ilma on mukavasti viilennyt ja sataa tiputtanut on harvasepäivä, tosin vasta iltaisin kello 17 jälkeen ja kestoltaan noin vartin. Suomen matka kesälomineen kurkistelee jo ihan nurkan takana ja mitä lähemmäksi se tulee, sitä enemmän sitä odottaa. Tähänkin päivittelemiseen tulee nyt sitten luova tauko, mikä tekstin laadusta päätellen on ihan paikallaan

Kiitos kommentista Marjaleena, autetaan mielellämme, mutta voisitko lähettää meille jotenkin fiksusti yhteystietosi. Sen verran, että tuo Kanadalainen koulu sijaitsee tuolla toisella puolella kaupunkia, joten jos austelee täällä meilläpäin, tulevat koulumatkat aika pitkiksi ja aikaavieviksi.

Coorg, The Scotland of India

Viime perjantaina oli meidän vuoro pitää lasten playgroup. Eipä siinä ole paljon järjestämistä, kun emännän on määrä tarjota juotavat ja muuten homma hoituu nyyttäriperiaatteella. Olen opettanut Famlan leipomaan korvapuusteja niin hän siinä aamupäivän leipoi kovalla kiireellä, sillä pelkäsimme, että tulee taas sähkökatko ja pullat jäävät jälleen paistamatta. Onneksi näin ei käynyt ja vieraat saivat vastaleivottuja pullia ja hyvin tuntui maistuvan sekä aikuisille että lapsille. Jossain vaiheessa laskin, että meitä oli noin 10 aikuista ja 15 lasta niin kyllä sitä menoa riitti. Onneksi olin pyytänyt, että Famla jää vielä siivoamaan vieraiden lähdettyä niin saatiin heti omenamehut ja keksinmurut pois lattialta.

Vieraiden lähdettyä Joona leikki sohvalla ja hyppäsi sieltä alas huonolla menestyksellä. Hetken oli hiljaista ja sitten alkoi itku ja veri valui huulesta. Hampaat olivat iskeytyneet alahuuleen ja jälki oli sen mukainen. Sitä siinä paranneltiin ja tilanteen rauhoituttua Joona oksensi ja halusi sitten nukkumaan. Oltuaan hetken omassa sängyssään hän siirtyi meidän sänkyyn ja oksensi sinne sitten seuraavaksi. Eipä muuta kun lakanat vaihtoon ja Petri pesemään petauspatjaa. Tämä oli Joonan ensimmäinen oksennustauti ja tilanteen teki kurjaksi se, että olimme lähdössä aamulla klo 6 Virtasen perheen kanssa retkelle maaseudulle ja vuoristoon.

Viideltä oli herätys, mutta sehän on meillä viikonloppuisin aivan normaalia, sillä yleensä siihen aikaan ollaan jo matkalla golfkentälle. Joona nukkui yön hyvin ja päätimme lähteä matkaan. Ensimmäinen kunnon pysähdys oli muutaman tunnin ajomatkan jälkeen paikassa nimeltä Ranganathittu Wildlife Sanctuary. Tämä on tärkeä lintujen pesimäpaikka ja lintubongarit ovat jäljittäneet lintulajeja niinkin kaukaa kuin Siperiasta, Australiasta ja pohjois-Amerikasta. Vuokrasimme veneen soutajalla ja pääsimme näkemään lukemattoman määrän erilaisia lintuja ja muutaman krokotiilin sekä jättiläislepakot. Tämän pysähdyksen yhteydessä lapset saivat välipalaa ja siinä kävi sitten niin, että Joona oksensi autossa kaiken mitä oli suuhunsa laittanut. Onneksi poika nukahti tämän jälkeen ja meidän matka jatku pienten kylien ja maaseudun halki kohti vuoristoa ja kahviviljelmiä. Matkalla pysähdyimme Orange County lomakeskuksessa lounaalla ja sieltä jatkoimme vielä Madikeriin, josta olimme varanneet majoituksen kahdeksi yöksi.

Aamiaisen jälkeen lähdimme Nagarholen kansallispuistoon ja vaikka matka oli pitkä ja tie huono niin maisemat olivat upeat. Matkalla kävimme vielä katsomassa Irupu vesiputoukset ja tarinan mukaan putouksen vesi on erittäin pyhää ja olihan siellä intialaisia kylpemässä. Putousten jälkeen ajoimme kansallispuistoon ja siellä teimme noin tunnin kierroksen safaribussilla. Puistossa on mahdollista nähdä erilaisia villieläimiä luonnonvaraisena mm. panttereita, tiikereitä, norsuja, biisoneita, antilooppeja, kauriita jne. Lisäksi siellä on 250 erilaista lintulajia sekä käärmeitä ja krokotiileja. Mitään takeita ei anneta yhdenkään eläimen näkemiseen sillä alue on valtava, mutta onneksi näimme mm. kauriita ja norsuja. Kierroksen jälkeen lähdimme paluumatkalle ja illaksi hotelliin. Joona voi tänään paremmin, mutta tauti oli tarttuvaa sorttia ja illallisen jälkeen oli minun vuoro, mutta jätettäköön yksityiskohdat kertomatta.

Maanantaina aamulla lähdimme paluumatkalle, mutta pysähdyimme ensin Dubare elefanttileirillä, jossa pääsimme seuraamaan elefanttien aamupesua ja tähän olisi jopa itse saanut osallistua, mutta jätimme väliin. Kävimme kyllä sitten silittämässä norsuja ja Joona jopa uskalsi mennä yhden selkään, tosin rohkeus petti eikä poikaa naurattanut lainkaan norsun selässä. Elefanttileirin jälkeen ajoimme vielä Little Tibettiin, toiseksi suurin Tiibettiläinen luostari Intiassa ja kyllä täytyy sanoa, että paikka oli vaikuttava.

Nyt napsahti kikkailematta sekä jälkipolttoa

Nyt sitten napsahti tuolla liikenteessä. Onneksi ei meille henkilökohtaisesti, mutta kuskillemme Shankarille. Shankar lähti tuosta pari viikkoa sitten perjantai-iltapäivällä kotia kohti moottoripyörällään meidän ajojen jälkeen. Illalla sitten soitettiin vieraasta numerosta. Kyseessä oli tuon meidän käytössä olevan auton omistaja, joka ilmoitti Shankarin joutuneen kolariin tuolla ulommalla kehätiellä. Mitä ymmärsin tuosta puheesta, kuski oli toimitettu sairaalaan ja osallisena oli ollut ainakin maastoauto ja traktori. Tutkimukset osoittaisivat oliko luita murskana. Seuraavana aamuna sitten toisen Suomalaisen kuski toi meidän kuskimme pikkuveljen korvaamaan vakituista kuskia. Varovasti poika ajoi, joskus liiankin varovasti. Viikon päästä Shankar palasi takaisin hommiin. Nilkutus oli kova ja kasvoista näki, ettei kypäräpakosta huolimatta kyseinen vehje ollut päässä rysähdyksen tapahtuessa. Asfaltti-ihottumaa löytyi siis kaikista näkyvistä paikoista ja kulkukin oli vaivalloista. Tähän päivään mennessä ei kuski ole pystynyt esim. ajamaan vielä partaansa.

Osalla meikäläisen kollegoilla alkaa olla työpäivät Intiassa jo ehtoon puolella ja aamukampoja on viritelty. Meikäläisellekin tulee tässä kohta vuosi täyteen ja viisumikin happanee. Eräänä iltana sitten pukkasi sähköpostia puhelimeen, jossa ilmoitettiin Merjan ja Jarin muuttomyynnistä. Ensimmäisenä listalla oli Landmannin kaasugrilli, joten ei muuta kuin heti vastausta sorvaamaan ja ostohalukkuutta ilmoittamaan. Meillehän ilmoitettiin silloin, kun pakkasimme omaa konttiamme, ettei tarvittavia regulaattoreita ja kaasupulloja grillikäyttöön löytyisi täältä. Ja kukut, täällähän kaikki toimii kaasulla, ja olemmekin harmitelleet muiden ohella tuota grillin puuttumista. No nyt oli sentään onni myötä ja olin ensimmäinen tarjoaja. Grilli oli myös kirvoittanut ostohalukkuutta muissa. Viikolla sitten Mari kävi noutamassa kapistuksen meidän parvekkeelle. Kauppaan kuului myös 17 kilon kaasupullo, alkuperäinen pressu ja kissanhiekkaa. Ihmettelin pikkuisen tuota kissanhiekkaa, mutta grillissä on parilan ja polttimien alla tuollainen kerääjäkaukalo, johon rasvat yms. tippuivat. Tuo hiekka oli täytettäväksi tuohon kaukaloon ja se kerää siististi tippuvat nesteet talteen ja helpottaa suuresti puhtaanapitämistä.
Lauantaina sitten grilli pääsi jo tositoimiin, kun olimme kutsuneet syömään jenkkiperheen sekä saksalais-englantilaisperheen. Onneksi grilli on isohko, koska tarjottavaan kuului vihannesnyyttejä, makkaraa, naudanfileetä ja tietenkin kanaa. Aloitin kyllä paahtoleipien kärvennyksellä, koska teimme myös tomaattioliiviöljybasilikavalkosipuli ”Brucetta” soosia. Kastikkeeksi nyytteihin ja lihoille emme voineet tehdä tuota tyypillistä kermaviili-valkosipuli kastiketta, kun kermaviili on täällä tuntematonta. Onneksi jogurttia sentään löytyy ja puristelinkin meidän valkosipulipuristimen ihan solmuun saakka. Makkarat eivät todellakaan olleet nähneet jauhoja edes kaukaa ja makkaramestari kehotti keittämään kyrsiä ennen grillaamista. Näin sitten tehtiinkin. Ruuat onnistuivat ihan hyvin vaikka itse kehunkin. Jotain käryä tuosta kapineesta on pakko ollut tulla, koska päätä jomotti aamulla, vai liekö syynä grillimestarin sisäisesti käyttämä marinadi.

Pappalta tuli kirje, jossa oli pari Naantali tarraa. Toinen oli hieno VG-vaakuna ja toinen maisemakuvatarra. Noita sitten soviteltiin tuonne Innovan perälistoon, sillä en halunnut pistää sinne kaikilla olevaa siniristilippua. Pitänee sitten kesälomalla käydä kysymässä sponsorirahaa, kun kerran mainostamme kotikaupunkiamme täällä maailmalla, heh heh. Vielä en ole uskaltautunut mopolla ulos portista suuntaamaan, vaan olen ajeleskellut täällä alueen sisällä, mutta eiköhän kohta jo mennä tuonne pölyyn ja tuiskeeseen.

Tajusin, kun kerrottiin, että parilla hyvällä ystävällä on tullut pyöreitä vuosia täyteen. Paljon onnea siis Kimmolle Muonioon ja Artolle Turkkuse vanhenemisen johdosta. Toivottavasti nähdään kesällä, niin voidaan nostella maljoja.