Mauritius ja lähtölaskenta

Vappua vietimme hieman erilaisissa tunnelmissa. Lensimme Bangaloresta viikoksi Mauritiukselle ja majapaikan löysimme saaren pohjoispuolelta Le Canonnier hotellista. Hotellin valintaan vaikutti tällä kertaa eniten se, että sieltä löytyi kansainvälinen lastenklubi nimeltä Bob Marlin, jonne pääsivät myös 3-vuotiaat kuluttamaan loputonta energiaansa. Ekan päivän vietimme yhdessä tutustuen alueeseen ja illallisella Joona näki lastenklubilaisille tarkoitetun alueen, jossa lapset söivät yhdessä klubin ohjaajien kanssa. Poikaa ei tahtonut millään saada pidettyä pois alueelta ja lupasimme hänen pääsevän sinne seuraavana päivänä. Aamulla ilmoitimme Joonan klubiin ja päivän kuluessa kävimme kysymässä, jos hän tulisi jo pois, mutta eipä poika malttanut lähteä ja lopulta illallisen jälkeen hän suvaitsi lähteä huoneeseen nukkumaan. Olihan se hienoa istua ravintolassa rauhassa syömässä ja nähdä Joonan viihtyvän toisten lasten seurassa saman ravintolan toisessa päässä.

Seuraavina päivinä Joona viihtyi klubilla välillä enemmän ja väillä vähemmän. Ongelmaksi taisi muodostua se, että suurin osa lapsista oli vanhempia ja lähes kaikki olivat ranskankielisiä. Ohjaajat puhuivat kyllä englantia Joonalle, mutta lasten leikeistä jäi usein ulkopuolelle, kun ei ollutkaan yhteistä kieltä. Joona kuitenkin halusi klubille aamulla muutamaksi tunniksi ja pääsimme Petrin kanssa pari kertaa snorklaamaan ja täytyy sanoa, että kyllä oli hieno kokemus. Aivan kuin olisi uinut suuressa akvaariossa, eriväriset kalat uivat ympärillä ja koralliriutta välkehti eri värein. Vedestä ei olisi malttanut tulla pois, ei pelkästään kalojen takia, mutta myös puhdas ja lämmin vesi oli aika houkutteleva. Joonan veimme katsomaan kaloja lasipohjaveneellä ja kyllä siinä riitti hetken ihmeteltävää.

Lomalla piti tehdä vaikka mitä, mutta lopulta kävimme vain pari kertaa läheisessä kylässä ja muuten aika vierähti lomakeitaassa. Mikäs siellä ollessa, hyvää ruokaa, ohjelmaa ja tekemistä riitti kaikille. Lomalla tuli ladattua akkuja riittävästi ja kotiin palattuamme aloitimme muuttovalmistelut ja viimehetken shoppailut.

Nepal kiehtoo ja hämmentää

Tällä kertaa lähdin matkaan naisporukalla ja Petri jäi kotiin Joonan kanssa. Lähtö oli aamulla varhain ja lensimme Delhin kautta Katmanduun. En odottanut matkalta paljoakaan, en osannut aavistaa kuinka paljon tällä äärimmäisen köyhällä maalla on tarjottavaa.
Katmandussa kävelimme kapeilla kujilla ja kävimme myös paikallisessa matkatoimistossa varaamassa auton sekä kuskin seuraavalle päivälle. Aamulla lähdimme matkaan määränpäänä Nagarkot ja pian lähdön jälkeen saimme todeta, että tiet ovat vieläkin huonommassa kunnossa kuin Bangaloressa ja ruuhkia riitti myös täällä. Tutustuimme matkalla Unescon maailmanperintökohteeseen Bhaktapurin vanhaan kaupunkiin ja täytyy myöntää, että paikka oli ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Palkkaamamme opas kertoili paikan historiasta ja huomasin kameran muistikortin täyttyvän vinhaa vauhtia. Matka jatkui Nagarkotiin, josta löytyy useita armeijan alueita piikkilanka-aitojen takana, mutta jota myös pidetään yhtenä parhaana Katmandun laakson paikkana vuorien katseluun. Kirkkaalla säällä varmimmin syys-tammikuussa maisemat ovat kuvien perusteella aivan uskomattoman kauniit, mutta meille osui pilvinen päivä, joten tyydyimme parin tunnin patikointiin sekä Himalajan vuorijonojen ja Mt. Everestin katseluun kuvista…

Seuraavana aamuna hyppäsimme taksiin ja lähdimme tutustumaan Katmandun lukuisiin nähtävyyksiin. Ensin oli vuorossa buddhalaisten pyhiimpiin paikkoihin lukeutuva Boudhanath Stupa, seuraavaksi Hindujen Pashupatinath temppeli. Temppelin edustalla kulkee tosi likainen, mutta samalla myös tosi pyhä joki ja joen rannalla hindut polttavat kuolleiden omaistensa ruumiit. Oppaan kertoman mukaan, jos vainaja on perheen isä sytyttää perheen vanhin poika tulen vainajan suusta ja vastaavasti äidin kohdalla perheen nuorin poika sytyttää tulen. Temppelin edustalla polttaminen on kalliimpaa, kun taas sillan toisella puolella toimitus on halvempaa. Vainajia tuotiin sillan molemmille puolille ja seremonioita seurasivat sekä paikalliset että turistit joen vastarannan rinteeltä. Vastarannan jyrkkään kallioseinämään on rakennettu myös ”asuntoja”, joissa pyhät miehet asuvat.

Seuraavalle päivälle varasimme jälleen auton ja matkasimme Kakaniin, toiseen vuoristokylään. Edelleen toiveena oli nähdä lumihuippuiset vuoret ja tällä kertaa meitä onnisti. Näimme mm. Ganesh huiput, jotka kohoavat reiluun 7.000 m. Kakanissa saimme palkattua kylän opettajan oppaaksemme ja kiertelimme alueella muutaman tunnin. Kyllä alkoi patikointi jo tuntua jaloissa, kun Bangaloressa on tottunut autokyytiin ovelta ovelle ja hyötyliikunta on täysin mahdotonta.
Loppuajan vietimme Katmadussa ja kävimme vielä tutustumassa aivan kaupungin kyljessä sijaitsevassa Patanin kaupungissa. Patanin Durbar Square oli todella vaikuttava, mutta täytyy sanoa, että puolet jäi näkemättä, kun olo oli hieman heikko. Liekö ollut sitten edellisenä iltana nautittu ruoka tai mikä lie, mutta kyllä hotellihuoneen sänky oli paras paikka loppupäiväksi. Onneksi mukana oli vadelma-mustikka keittoja, niin sain syötyä muutakin kuin keitettyä riisiä. Seuraavana aamuna olo oli jo huomattavasti parempi ja pääsin vielä ostoksille ennen paluulentoa. Kotiin pääsimme lopulta myöhään maanantai iltana, kiitos loistavalle matkaseuralle.

Seuraava pätkä on lainattu Iltalehden matkailuosiosta. Tässä kiteytettynä niitä asioita, mitä olen nähnyt sekä kokenut ja yrittänyt prosessoida mielessäni.
Vishnumat-joen varrella sijaitseva temppelialue on kuin satukirjasta. Päätemppeli Pashupatinath muistuttaa koristeellisuudessaan ja näyttävyydessään linnaa. Alueella kuljeskelevat pyhät miehet eli shadut voisivat hyvin olla taruolentoja. Shadut ovat selvästi ylpeitä pitkistä sotkuisista kutreistaan ja napaan asti ulottuvista parroistaan. Elantonsa he saavat matkailijoiden maksamista pienistä kuvauspalkkiosta. Osa miehistä on kehittänyt sitä varten erityisiä ohjelmanumeroita, toiset tyytyvät sukimaan pitkiä viiksiään. Joillekin riittää paikallaan istuskelu pienessä hasishuurussa. Joessa polskuttavat, riemusta kiljuvat lapset palauttavat todellisuuteen. Virran vietäväksi heitetyt kukat täplittävät auringossa kimaltavaa vettä. Joen rannalla savuavat vainajien palavat ruumiit.Keskustan Thamel-alueella elämä on ihan erilaista. Kaupungissa vierailevat matkailijat ovat valinneet sen oleskelu- ja kohtauspaikakseen. Eikä ihme, sillä kaikki tarpeelliset palvelut ovat siellä käden ulottuvilla. Edulliset pikkuhotellit, kahvilat, baarit ja ruokapaikat sijaitsevat lähes vieri vieressä. Ilmassa on rentoa seikkailun makua. Monet matkailijoista ovat lähdössä vuoristovaellukselle tai jo tulossa sieltä. Osalla kulkijoista on selvästi takanaan useamman kuukauden kiertolaiselämä. Alue kuhisee kaupustelijoita ja katukauppiaita. Erityisen suosittuja ovat tiibetiläiset Thanka-maalaukset. Katmandussa on kymmeniä liikkeitä, jotka ovat erikoistuneet näihin uskonnollisaiheisiin käsinmaalattuihin töihin. Hehkuvat värit ja pienet yksityiskohdat tekevät maalauksista todellisia taideteoksia.Katmandun kaduilla köyhyys elää rinnan vanhan loiston kanssa. Vaatimattomat talohökkelit, viimeisiään vetelevät autonromut ja niukalla toimeentulolla elävät ihmiset hallitsevat yleisilmettä. Siitä huolimatta löytyy alueita, joissa näkyy seudun muinainen vauraus. Kaupungissa ja sen ympäristössä on kolme erilaista vanhan kaupungin aluetta, joissa voi palata hetkeksi menneeseen. Näissä 1100–1700 -luvuilla rakennetuissa keskuksissa ovat aikoinaan sijainneet kuninkaiden palatsit. Linnat, lukemattomat temppelit ja muut uljaat rakennukset kertovat menneestä kukoistuksesta. Kiehtovia yksityiskohtia ja koristuksia ei ole säästelty. Nykyään kaikki alueet ovat Unescon suojelukohteita.Bhaktaburin vanha kaupunki on laajin ja vaikuttavin. Kuninkaalliset eivät tosin enää asu siellä, ja palatsin sisäpihan uima-allas on paksun leväkerroksen peitossa. Turistien matkamuistomyymälät ja ravintolat ovat valitettavasti löytäneet tiensä tähänkin maailmankolkkaan. Muuten elämä muistuttaa vanhoja aikoja. Aukiolla kuivatellaan viljaa auringossa, ja vieressä ahertavat savenvalajat ruukkujensa kanssa. Kadunkulmassa ruohotupsua nyhtävä lehmä sulautuu ympäristöön ohimatelevaa autoa paremmin. Temppelin yläportaat osoittautuvat mainioksi tarkkailupaikaksi. Alhaalla hyöriviä ihmisiä eivät tapittavat silmäparit häiritse. Voi seurata naisjoukkoa, joka on kokoontunut katualtaaseen pesemään pyykkiä. Tai talutusnuorassa kävelevää lammasta. Voi myös sulkea silmänsä ja kuunnella kaupungin kuhinaa, joka ei koskaan täysin hiljene.

Sulamista

Huh hellettä. Ei kyllä saisi valittaa, mutta näin pohjolan pojalle alkaa kyllä olla pikkuisen liikaa. Päivällä tuossa ihmettelin, mahtaako kuivahiivat kaapissa säilyä kuntoisena, kun mittari viipotti pikkuisen yli neljääkymmentä. Kesä on siis saapunut Bangaloreen. Ei näissä illoissakaan ole valittamista, äsken kun iltasatua luin, niin hieno herätyskello kertoi 30,5 olevan illan lukeman. Taustalla jyrisee ukkonen, joka toivottavasti klaaraa vähän ilmaa, kun ehkä juuri tuosta ukkosesta johtuen sähköt ovat poissa. Olemme siis varavoiman varassa ja se ei pysty noita ilmastointilaitteita pyörittämään, onneksi valot ja netti toimii sentään.

Olemme Joonan kanssa olleet miehissä kotona, kun Mari on naisten kanssa retkellä Nepalissa keskiviikosta maanantaihin. Onneksi päiväkodin varsinaisen lukukauden loputtua siellä on ollut summer camp, joten olen päässyt töihin melkein normaalisti. Yllättävän hyvin meillä on ainakin tähän asti mennyt kahdestaan, vaikka muutamia mittelöjä on käyty tuosta pomon paikasta kotona. Aika vekkuli tai kiero tuo poika osaa jo halutessaan olla, keneen mahtaa olla tullut…

Mari on tuossa aikaisemmin jo käynyt joogassa tai pitäisikö se kirjoittaa yoga, mutta meikä on pitänyt sitä lähinnä hymistelykerhona. Enpä pidä enää. Tuolla meidän kaupan yläkerrassa oli aloittanut Artistic yoga tunnit kolme kertaa viikossa ja Samulin kehotuksesta meninkin kokeilemaan. On näköjään noita joogia erilaisia, kun koulun vanha kuntopiiri tuli meikäläiselle tuosta mieleen ja paita märkänä kotiin sieltä astelin. Nyt olen pikkuisen koukussa, ja mietin miten tuota saisi sitten Suomessa jatkettua. Kolme kertaa viikossa tunnin sessio on saanut meikäläisenkin taipumaan muutaman millin enemmän kuin ennen ja huomaamaan miten ”notkeassa kunnossa” olenkaan ollut. Tämän paikallisen ryhmän gurun sivut löytyvät osoitteesta http://www.bharatthakur.com/ArtisticYoga.html

Ennen pääsiäistä oli paikallisen OWC-klubin järjestämä egg hunt. Kutsu oli avoin ja samalla tarjottaisiin aamiaista ihan sopuhintaan. Ihmetystä herätti vain se että paikka olisi yhden rouvan perheen asunnossa tai takapihalla. No eipä ihmetelty enää, kun päästiin paikalle, oli meinaan talo sen kokoinen. Etupihalla talon yhteydessä oli neljän auton talli ja kuin vahingossa oli kahden ovet auki. Sieltä sitten pilkotti pari Audia, Q7 ja A6:n, ei paha. Takapihalla oli sitten erilliset vessat sisältävä kuntoilu rakennus, ihan kunnon kokoinen uima-allas sekä lääniä munanmetsästykselle, pomppulinnalle, trampoliinille, hattara ja popcorn-koneelle yms. Jollain firmoilla on näköjään pikkuisen isommat vuokralimitit kuin meikäläisillä. Ei silti onnellinen saa olla, että on töitä, ainakin vielä. Joona oli retkestä niin innoissaan, että tuli vanhempien kauhuksi vähän holtittomasti pomppulinnasta ulos, mutta onneksi ei käynyt pahemmin.

Yhdessä paikallisessa ravintelissa yhtenä kauniina lauantaina oli näytillä entisöityjä Vespoja. Meikä heti kyypparilta kysymään mistä ne ovat kotoisin. Tarjoilija antoi kaverin yhteystiedot ja huonostihan siinä kävi, kun sulovilenmäisesti halvalla sai. ”Marilla” on nyt sitten 63-mallinen 150 kuutioinen Vespa, jolla hän on jopa harjoitellut ajamaan täällä alueella. Taitaa vaan tuo rahtaaminen Suomeen maksaa enemmän kuin tuosta maksoin, firma kun on tehnyt päätöksen ettei konttiin saa pistää enää moottoriajoneuvoja.

Elsan synttäreitä pidettiin täällä myös ja Joona sai hienon ”tatuoinnin” käteen. Nythän Elsa on jo Suomessa ja vain Samuli on tulossa takaisin ainakin toistaiseksi.
Lähdön meininkiä tuntuu täällä yleisesti olevan, mitä esim juttuja kuulostelee hiekkalaatikolla. Me expatit olemme tietyllä tavalla ajateltuna kalliimpia kuin paikalliset ja nykyisessä maailmantilassa säästöjä haetaan ymmärrettävästi joka paikasta.

Oli sitten tullut eräskin merkkipaalu kierretyksi, josta huomaa vanhentuneen. Olen ollut lukion kolmannella luokalla 25 vuotta sitten ja luokkakokous olisi ollut Laitilassa asian tiimoilta. Pikkuisen harmitti, kun en sitten päässyt mukaan, kun lälkimainingeista päätellen ihan hauskaa oli ollut.

Juhlat päiväkodissa

Helmikuun 28 päivä oli sitten päiväkodissa first annual day celebration. Vanhemmille oli jo etukäteen tullut ohjeet millaisiin vetimiin lapsi pitäisi pukea kyseisenä päivänä ja garderoobia piti jopa käydä ennakkoon näyttämässä ja hyväksyttämässä. Joonalle tämä tarkoitti valkoista kauluspaitaa rusettia ja mustia pitkiä housuja sekä mustia kenkiä. Ei ollut mikään turhan helppo nakki hommata noita täältä, mutta onneksi viimeinen puuttuva osa rusetti löytyi ”tyylitietoisen” Höynälän vaatekaapista. Vanhempien kukkarolla myös käytiin sponssaamaan juhlien järjestelyjä. Harjoitukset olivat käynnissä jo hyvän aikaa ennen varsinaista h-hetkeä, mutta kyselyistä huolimatta, ei kotona saanut selvää kuvaa tulevista tapahtumista.

Juhlapäivän koittaessa oli päiväkodin viereiselle tontille pykätty pystyyn iso teltta, jonka yhdessä päässä oli esiintymislava ja onneksi toinen pääty oli auki. Lapset vietiin paikalle jo etukäteen ja pääasiassa vanhemmista koostunut juhlayleisö valui paikalle vähän myöhemmin. Teltassa todella tarkeni ja ennen kuin esitykset alkoivat, oli vuorossa juhlapuhe ja kunniavieraan kiitospuhe. Kaiken kruunasi vielä paikalle hankittu videokuvaaja, jolla oli kameransa päällä ainakin 200 wattinen halogeeni sokeeraamassa ja lämmittämässä mukavasti vielä tuota tunnelmaa.

Tanssi ja lauluesitysten alkaessa nuo sivuasiat melkein unohtuivat ja ei voinut kuin ihaillen seurata lasten touhuja. Kovan työn opettajat olivat nähneet, kun koreografioita katsoi ja ihmetteli. Joonakin oli ainakin kolmessa numerossa mukana ja yhdessä vielä aika keskeisessä. En tiedä mistä oli oppi tullut, mutta kumarrukset olivat päivän syvimmät aina taputusten alkaessa.
Lopuksi oli vielä ruokaa ja kakkua tarjolla, joten suuhun jäi todella hyvä maku.
Myöhemmin sitten saatiin vielä ostaa tuo kuvattu video ja valokuvia päivästä.