05 elokuuta 2007

Päivitystä tai päivittelyä


Tulikohan nuolaistua tuossa asuntoasiassa liian aikaisin? Viime viikolla ei sitten tullut vielä allekirjoitettua vuokrasopimusta. Vuokrasopimusta on postitettu puolin ja toisin vuokraisännän ja meidän alihankkijan välillä. Meikäläinen ei ole ollut jakelussa mukana ja en tiedä kaikkia käänteitä. Viimeksi perjantaina piti olla allekirjoitus, mutta nyt vuokrasopimukseen oli lisätty, että talon maalaus menisi meidän piikkiin ja näinhän ei sovittu. Alihankkija Mr. Murali kyllä väitti, että sopimus on tehty ja nämä ovat enää ”kananrehua”. Itse en ole aivan niin varma, kun ei ole kokomusta niin paljon tämän maan tavoista vielä. Kollega Jussi on etsinyt kämppää elokuun alusta lähtien ja hän on jopa hyväksynyt muutaman tarjouksen, mutta vuokraisäntä on sitten jälkeenpäin ilmoittanut saaneensa paremman tarjouksen. Ei ole aivan poissuljettua, että noilla expat alueilla päivystää välittäjiä, jotka pongaavat mitä taloja näytetään. Siksi en ole pakkautunut esimerkiksi kuvaamaan tuota ”meidän” taloa ulkoapäin, kun ei sitä koskaan tiedä. Voi kuulostaa vähän vainoharhaiselta, mutta meitä on niin monenlaisia yrittäjiä ja raha puhuu. Toivottavasti sopimus saadaan allekirjoitettua jo ensiviikolla ja huoli pois tästä asuntoasiasta. Kymmenes päivä, jolloin edelliset vuokralaiset lähtevät pois, on jo ensi perjantaina.

Iski muuten epäilys, että meidän kuski tietää jotain tuosta naurava kulkuri jutusta. Ajattelen näin, koska viime viikonloppuna lasit saivat kyllä tummat kalvot, mutta soitin oli edelleen asentamatta. Katsotaan nyt sitten maanantaina onko tänä lauantaina soitin saatu asennettua. Joihinkin näihin Innovoihin on asennettu sellainen soitin, jotka toistavat dvd-levyjä ja näyttö on asennettu kattoon. Täällä ei välttämättä kyllä tarvita sellaista, kun Joonalla riitätä ihmettelemistä ihan ulos ikkunastakin katsomalla. Kuskin sopimushan on 6 päivää viikossa 8-18, eli sunnuntait vapaat. Monet tai melkein kaikki jo tällä olevat ovat tehneet sitten itse erillisen sopimuksen kuskin kanssa tuosta ulkopuolelle jäävästä ajasta. Joku politiikka on maksaa 200 rupiaa viikolla ylimenevästä ajasta ja 250 sunnuntaista. Jotkut taas maksavat könttäsumman kuukausittain. Pitänee keskustella Marin kanssa mitä tehdään, en tosin vielä tiedä onko kuski yleensä suostuvainen ajamaan sunnuntaisin. Näiden kuluneiden päivien aikana olen käyttänyt autoa vain offiisiaikoihin ja lauantaithan ovat menneet lasien tummennuksessa ja nyt soittimen asennuksessa. Mahtaakohan kuski olla aivan kypsä, kun ei ole tullut lainkaan lisätuloa. Kuskihan tulee aamuisin hakemaan meikäläisen täältä hotellilta ja vie töihin. Sitten kuski odottaa päivän siellä autohallissa muiden kuskien kanssa ja työpäivän loputtua kuskaa meikäläisen takaisin hotelliin. Sitten kun saadaan asunto, niin auto tulee seisomaan meidän autotallissa tai oikeammin katoksessa, kun sitä ei tarvita. Eli kuski tulee aamuisin jollain muulla kulkuneuvolla meille, ajaa päivän, jättää auton katokseen ja lähtee kotiin. Tämä oli ollut kova pala erään kollegan kuskille, kun oli tottunut pitämään iltaisin autoa. Meikäläisellä jotenkin toinen tankillinen polttoainetta kului hirvittävän nopeasti eli onkohan iltaisin ajettu jotain ylimääräistä. No ei kaikesta voi ruveta heti nipottamaan.

Joonan kanssa yritin jutella puhelimessa, aika laihoin tuloksin. Poika on varmaan vähän vihainen kun iskä on ”hylännyt” hänet ja matkustanut kauas. Teki muuten isän itsetunnolle gutaa, kun ulkona menevä helikopteri kiinnosti enemmän, kuin isän kanssa juttelu puhelimessa. No Marin mukaan kyllä valokuvia katsotaan päivittäin jopa isistä. Ei tälle tilanteelle nyt mitään voi, pitää vaan sinnitellä. Suomesta kävi Timo, Jukka ja Marko piipahtamassa viimeviikolla, oli ihan mukavaa nähdä tuttuja naamoja taas vaihteeksi. Aika outoa vaan, kun pojat lähtivät takaisin kotiin, niin meikäläinen jäi tänne. En osaa oikein selittää, mutta ei kai sitä ole täysin kotiutunut vielä varsinkaan tänne hotellihuoneeseen ja ilman perhettä.

Nyt on sitten koettu kunnon mahatauti, tai oikeammin se on täysillä päällä nyt sunnuntaina. Meikäläinen naputtelee tätä peiton alla lahjaksi saadut paksut suomiverkkarit päällä. Lauantaina oltiin taas Eagleton:ssa pelaamassa Jarin, Antin ja Jussin kanssa. Sain nipistettyä muutaman lyönnin verrattuna viikon takaiseen kierrokseen. Syötiin sitten pientä huokopalaa siellä klubilla, meikäläinen otti kanaa. Sitten jo takaisin tulomatkalla alkoi autossa olla pikkuisen huono olo. Päästyäni hotelliin tuli sitten vietettyä aikaa enemmän pöntöllä kuin poissa sieltä. Yllättävää kuinka paljon sellaista nestettä ihmisestä voi erittyä. Mitään ei voinut pistää suuhunsa, jos etäisyys vessaan oli yli kuusi metriä. Kaiken lisäksi Tuomo oli puhunut meikäläisen pelaamaan puolestaan sunnuntaiaamuna. Tuomo on tutustunut yhteen vuokravälittäjään, joka pelaa Bangalore Golf Clubilla joka sunnuntai klo 5:45 alkaen. Hän kerää kaksi ryhmää pelaajia pelaamaan kanssaan. Tämä oli hieno mahdollisuus, koska tuonne klubille ei pääse pelaamaan ilman jonkun jäsenen kutsua. No meikäläinen ammensi ”varpusparvia” vielä ainakin kahdelta yöllä, joten tuntui mahdottomalta tuo pelaaminen. Kello soitti varttia vaille viisi ja olo ei tuntunut enää kuumeiselta, vatsa kylläkin oli eloisa. Ei muuta kuin pari immodoumia naamaan ja baanalle. Yllättävän hyvin kierros meni, vaikka välillä piti ottaa puusta tukea vatsan kramppailessa. Näin jälkeenpäin ajatellen ei tainnut olla aivan järkevimmästä päästä mennä pelaamaan. Nyt on sitten varmaan taas kuume päällänsä. Ei paljoa ole tullut syötyä, nestettä eli vettä pitää yrittää tankata. Tällainen sairastaminen ei ole kaikkein mukavinta yksin täällä hotellissa, saa ainakin oikein kieriskellä itsesäälissä. Positiivisia puolia kun oikein haetaan, niin näin päässee ylimääräisistä kiloista pikkuisen eroon.

Ei kommentteja: