Järjetöntä menoa ja matka entisille Portugalin valloituksille

26. Marraskuuta illalla alkoi sitten Mumbaissa paukkua. Meidät tieto tavoitti vasta seuraavan päivän aamuna. Paikallinen uutisointi raportoi terroristi-iskuista ja kuinka terroristit tietoisesti olivat hakeneet ulkomaalaisia kohteita, nimettynä erikoisesti englantilaiset ja yhdysvaltalaiset. Tiedotusvälineet mässäilivät alkupäivän suorilla reportaaseilla paikanpäältä kunnes tilanne meni ehkä paikallisestikin liian raa’aksi ja suora lähetys keskeytettiin. Tilanne saatiin aisoihin parissa päivässä, jolloin uhriluku oli noussut 173:een. Yksi terroristi kymmenestä osallistuneesta saatiin elävänä kiinni ja kuulusteluista tihkuneiden tietojen mukaan toinen mokoma olisi koulutettu Intian iskuihin samalla kertaa kuin heidät? Turvatoimia on siis kiristetty ympäri Intiaa ja olo ei ole ollut niin kotoinen ja turvallinen. Lentokentät ovat melkein jatkuvassa hälytystilassa ja turvallisuuden on viestitty vietävän äärimmilleen.

Kaiken tämän keskellä aloimme suunnitella reissua Goa:lle, kun Mari täyttäisi pian Suomen merkkipäivän jälkeen pyöreitä, sekä tiistai 9.12. olisi vapaapäivä täällä Karnatakassa.
Lennon buukkaamisessa ei ollut suurempia ongelmia ja hyvätasoinen majoituskin löytyi helposti. Perjantaina kävi pikkuisen ajatuksissa olisiko sitä turvallista kuitenkaan näyttää naamaansa lentokentällä ja lentokoneessa, mutta päätimme lähteä lauantaina matkaan. Kentän kulmalle oli pystytetty niittykasematti ja sotilaita oli siellä passissa hiekkasäkkien takana. Kentällä myös turvatarkastuksia oli tavallista enemmän ja huomasin vasta jälkeenpäin kuinka tyhjältä kenttä vaikuttaa kuvassa, jonka nappasin Joonasta.

Goa oli joo, no olihan se hieno, mutta ei mitenkään erikoinen mielestäni. Johtopäätökset voivat olla myös liian hätäisiä, niinkuin kuvaan kuuluu, perustuen matkaan lentokentältä lomahotelliin; hotellimakoiluun ja paluumatkaan. Kaiken lisäksi Venäläiset näyttivät löytäneen paikan, melkein luuli olevansa Anttilassa 90-luvun alussa. Kyltit ja ruokalistat olivat jopa kyyrisin aakkosin. Kolmisen vuorokautta sitten tuli rentouduttua, juhlittua itsenäisyyttä, synttäreitä ja ennen kaikkea uitua sekä altaassa että meren kuohuissa.

Joulun odotus on todenteolla alkanut, kun tänä vuonna starttaamme kohti Suomea 16.12. ja kuulopuheiden mukaan joulupukkikin osaa etsiä meitä sieltä suunnalta, mikäli pappaan on uskominen. Pitänee yrittää josko jonkun kulkuneuvon saisi jostain allensa.

Paluu näihin kuvioihin tapahtuu sitten seuraavan vuoden puolella.

Ostoshysteriaa, ryöstö ja sairastelua

Joona oli iloinen päästessään takaisin Intian kotiin, tämä onkin hänelle se varsinainen koti sillä poika on viettänyt täällä lähes puolet elämästään. Jälleennäkemisen riemu oli suuri, kun Shankar (kuljettaja) oli vastassa lentokentällä. Kovasti Joona esitteli Shankarille, että mukana on mamma ja pappa. Reilu tunnin ajomatkan jälkeen oli seuraava riemun paikka, kun saavuimme kotiin ja Famla (maid) oli vastassa ovella ja odottihan kotona kaikki lelut sekä junarata.

Joona oli innoissaan saadessaan esitellä mammalle ja pappalle lelujaan. Eka päivä menikin ihmetellessä ja laukkuja tyhjentäessä. Muutaman päivän otimme rauhallisesti, kävimme ostoksilla, nautimme auringosta sekä poikkeuksellisen lämpimistä päivistä. Sunnuntaina juhlimme isänpäivää (valitettavasti Petri oli tässä vaiheessa jo jenkeissä) Leela hotellin brunssilla http://www.theleela.com/ ja samalla suunnittelimme viikon ohjelmaa.

Ensimmäinen retki tehtiin Shivanasamudram vesiputouksille. Matkaa ei ollut kuin reilut 100 km, mutta siihen meni yli kolme tuntia yhteen suuntaan. Tie oli paikoittain tosi huonossa kunnossa ja siihen päälle vielä ruuhkat ja ajo pikkukylien läpi teki matkasta tosi pitkän. No päästiin vihdoin putouksille ja kyllä siellä vettä tuntui riittävän. Olimme varautuneet piknikille ja päätimme siinä nauttia kahvit ja syödä herkulliset ruisleivät, mutta meidät ryöstettiin. Aliarvioimme vastustajan ja meidät ryöstettiin keskellä kirkasta päivää, ryöstäjä oli apina. Olin juuri ottamassa repusta ruisleipiä, kun apina hyppäsi melkein syliin ja nappasi muovipussin mukaansa. Toivon vaan, että ryöstäjällä meni vatsa tosi sekaisin syötyään meidän ruisleivät. Paluumatkalla pysähdyimme katsomaan silkkiviljelmää, näimme silkkiperhosen toukan sekä koteloita kasvualustalla.

Joonalla oli torstaina vapaata päiväkodista (lastenpäivä), joten suuntasimme aamulla varhain Mysoreen ja matkalla poikkesimme Ranganathittu Bird Sanctuariin katsomaan lintuja ja krokotiilejä sekä pysähdyimme Brindavan puutarhaan, josta löytyy myös useita suihkulähteitä, mutta tällä kertaa vain muutama niistä oli toiminnassa. Puutarha on valtavan padon vieressä, nähtävyys jo sinänsä. Jatkoimme sitten Mysoreen lounaalle ja eläintarhaan sekä poikkesimme pikaisesti Chamundi Hillsille katsomaan temppeliä ja maisemia. Ajoimme vielä Mysoren palatsin ohi ennen kotimatkaa. Joona onneksi nukkui autossa mennen tullen tai katsoi elokuvia niin matka meni suhteellisen kivuttomasti.

Perjantaina Joonan päiväkodissa juhlittiin lastenpäivää ja teemana oli naamiaiset. Vanhemmat oli kutsuttu mukaan, joten menimme paikalle klo 10. Varoittelin mammaa ja pappaa, että mikäli olemme ajoissa paikalla niin saa varautua ainakin puolen tunnin odotteluun ennen ohjelman alkua ja niin siinä myös kävi. Lapset jo hieman hermostuivat ja alkoivat olla kuumissaan naamiaisasusteissa. Lopulta ohjelma alkoi ja lapset tulivat yksitellen lavalle esittäytymään.
Viikonloppu koitti ja lauantaina aamulla Petri saapui takaisin jenkkilästä (aikaero 10h). Lähdimme vielä lauantaina päivällä ostoksille ja poikkesimme sopivasti yhteen silkkikauppaan, josta oli aivan pakko tilata erinäinen määrä uusia vaatteita. Pappa oli jo ennen tätä liikettä uusinut vaatekaapistaan ainakin puolet, mutta kyllä tämän liikkeen jälkeen määrä taisi vielä hieman muuttua. En välttynyt minäkään kiusaukselta ja tuli siinä hankittua mm. silkkimekko ja bleiseri.

Eipä siinä tainnut olla mitään järkeä, mutta sunnuntaina lähdimme aamulla klo 5 golffaamaan ja mamma ja pappa tulivat Joonan kanssa hakemaan meidät golfkentältä, kun vuorossa oli brunssi
Taj West End hotellissa. Siinä se loppupäivä vierähtikin mukavasti.

Tiistaina juhlimme suomalaisten lasten kesken Joonan 3v ja Juhon 4v synttäreitä. Kiitos Katille, kun hoidit suurimman osan järjestelyistä. Yhdessä kävimme tilaamassa pojille kakut, Juho oli toivonut Disneyn Autot sarjasta autokakkua ja Joona toivoi Tuomas veturia. Siinä olikin säätämistä, että saimme sopivat kakut ja samalla tilasimme päiväkotiin noin 40 hengen yhteiskakun. Juhla sujui vauhdikkaasti, pihalla oli iso pomppulinna ja siellä lapset riehuivat aikansa ja tietysti pöytä notkui herkkuja. Illalla ei poika malttanut mennä nukkumaan, liekö syönyt liikaa kakkua…

Tiedä sitä mitä oli syönyt, mutta noin klo 4 yöllä Joona oksensi meidän sänkyyn. Oksentelu jatkui läpi yön ja aamun eikä mikään pysynyt sisällä. Täällä on ollut muutaman viikon liikkeellä oksennustautia, tauti on ollut raju, mutta mennyt yleensä ohi päivässä. Joonan tauti tuntui pahenevan ja päälle iski vielä ripuli, siinä vaiheessa lähdimme paikalliselle klinikalle. Petri oli samaan aikaan sairaana, kuume ja vatsatauti. Klinikalla lääkäri ei suostunut laittamaan Joonalle tippaa, mutta totesi pojan olevan hieman kuivunut. Saimme antibiootin lisäksi pahoinvointia estävää lääkettä sekä suun kautta nesteytystä minkä Joona sitten reippaasti joi. Labratulosten mukaan Joonalla oli bakteerin aiheuttama vatsatauti. Olimme klinikalla nelisen tuntia, mamma kävi välillä keittämässä kotona puuroa, sillä haluttiin varmistaa, että poika syö ja ruoka pysyy sisällä. Illalla pääsimme kotiin ohjeiden ja lääkkeiden kera. Yöllä oksentelu jatkui, mutta torstai oli toivoa täynnä, Joona voi paremmin ja Petri oli toipunut taudistaan.

Torstaina illalla tuli puhelinsoitto meidän silkkikaupasta. Räätälin isoisä oli sairastunut eikä vaatteita voida toimittaa aikataulussa, hmm… Pienen neuvottelun jälkeen sovittiin, että räätäli tulee aamulla klo 8 meille kotiin, jotta voimme sovittaa vaatteet ja tarvittavat korjaukset ehditään tehdä ennen illan lentoa Delhiin (eipä ollut kiireinen aikataulu). Niin tosiaan, meidän kaikkien piti lentää Delhiin saattamaan mammaa ja pappaa ja samalla meidän piti viettää viikonloppu Delhissä. Torstaina illalla päätimme, että vaikka Joona voi jo paremmin niin Petri lähtee yksin Delhiin ja minä jään kotiin toipilaan kanssa. Varasimme illalla myöhään netistä lentoliput Delhiin ja laitoimme majoituksesta kyselyn eteenpäin. Aamulla tarkistimme sähköpostit ja huomasimme, että Petrin paluu Delhistä oli ok, mutta menoliput illan koneeseen puutuu.

Aamulla räätäli tuli sovittuun aikaan (mitä suuresti ihmettelen) ja samoihin aikoihin huomasimme, että Joonan kunto oli taas huonompi. Siinä yritimme sovittaa vaatteita ja hoitaa oksentelevaa poikaa sekä soitella puuttuvien lentolippujen perään, huh huh. Matkatoimistoon olin varmaan reilu tunnin yhteydessä, sillä tapaus ei ollut aivan tavanomainen. Ensinnäkin tuli ongelmia, kun yritin hoitaa asioita, mitkä oli varattu Petrin koodeilla ja maksettu Petrin luottokortilla jne. Petri oli tietysti palaverissa ja asiat oli saatava kuntoon. Useiden varmistuksien jälkeen asiaa alettiin selvittää ja luvattiin lähettää liput parin tunnin kuluessa. Tämä tieto riitti minulle ja soitin Petrille, että nyt lähden viemään Joonaa sairaalaan, että pääseekö hän mukaan. Haimme Petrin töistä ja ajoimme lähimpään ”kunnon” sairaalaan Manipaliin. Siellä pienen odottelun jälkeen Joona punnittiin ja mitattiin. Taas pienen odottelun jälkeen kandi tai vastaava teki alustavan tutkimuksen ja kyseli lapsen tilasta sekä tutki paikallisen klinikan paperit ja lääkkeet. Taas pienen odottelun jälkeen pääsimme lääkärille, joka teki diagnoosin. Tässä tapauksessa meidät päätettiin ottaa osastolle ja siirryimme ensin ensiapupoliklinikalle, jossa laitettiin kanyyli Joonan käteen. Sieltä Petrin piti mennä suorittamaan ennakkomaksu meidän oleskelusta (25.000INR) ja siitä sitten siirryimme kahdeksanteen kerrokseen - yksityishuoneeseen. No eipä ollut huone mikään ihmeellinen, mutta kuitenkin oma huone wc:llä ja hoitaja tuli paikalle, kun kelloa soitti. Lisäksi oli noin kolme eri lääkärikierrosta päivässä. Joona sai tipan kautta lääkkeitä myös yöllä klo 3 (hyvästi yöunet)sekä välillä nesteytystä tipan kautta. Ruokavalio oli täysin hänen itsensä päätettävissä eli keksejä, pillimehuja, nannaa jne. Perjantaista tiistaihin olimme lopulta sairaalassa. Petri tuli Delhistä lauantaina illalla suoraan sairaalaan, mutta oli parempi, että hän menee kotiin nukkumaan ja minä jään sairaalaan. Sunnuntaina aamulla oli vahdin vaihto ja pääsin kotiin suihkuun ja hakemaan tarvikkeita, herkkuja, lukemista jne. Päästessäni takaisin sairaalaan menin hetkeksi nukkumaan. Maanantaina sama juttu eli Petri töiden jälkeen sairaalaan ja minä pääsin hetkeksi lepäämään. Onneksi Joona oli jo paljon paremmassa kunnossa, mutta halusimme olla vielä yhden yön sairaalassa, sillä lapsi ei ollut vielä syönyt ruokaa kertaakaan.

Tiistaina lääkärikierroksen jälkeen saimme luvan lähteä, kunhan saamme tarvittavat lääkkeet mukaamme ja maksamme laskun. Kuljettajamme Shankar odotteli jo ulkona, niin soitin hänet apuun, sillä viiden päivän kuluessa olimme saaneet aika paljon tavaraan sairaalaan ja tarvitsin hieman kantoapua. Eikä muuta kun tavarat ja lapsi autoon ja vihdoinkin kohti kotia. Eipä hyvä tuuri jatkunut pitkään, Petri soitti et hän on tosi kipeä, jos voisimme tulla toimiston kautta. Eipä muuta, kun haettiin sieltä potilas kotiin sairastamaan. Joona oli väsynyt ja nukkui paljon ja niin teki myös Petri. Hän oli lähes 39 asteen kuumeessa ja vatsataudissa. Minä olin vielä kunnossa ja yritin hoitaa samalla potilasta ja toipilasta…

Joona toipui nopeasti, toki hän oli väsynyt, mutta ruokahalu palasi ja virtaa alkoi olla turhankin paljon. Petri sairasti pari päivää ja pikku hiljaa myös hänen kunto on alkanut palata ennalleen. Elämä palasi vihdoinkin suhteellisen normaaliin tilaan meidän perheessä.

Jobin postia

Malesian loppumatka ei mennytkään niin vauhdikkaasti ja hienosti kuin alku. Aluksi sain tiedon, että äidin tila oli huomattavasti huonontunut ja pari päivää myöhemmin tuli tieto hänen nukkuneen pois.
Tällaisiin juttuihin ei osaa koskaan varautua ja jotenkin isku tuli vasten kasvoja vielä voimakkaammin, kun olimme kaukana poissa kotoa.
Näin parin kuukauden ja hautajaistenkin jälkeen, en ole täysin varma olenko sisäistänyt asiaa täysin vielä. Äidin hoito oli myös viimeaikoina täysin sisarieni ja veljeni varassa, ja tuokin juttu ei ole kaikkein helpoin itselle myönnettäväksi. Isän hautajaisin tulin silloin joskus Japanista ja nyt äidin hautajaisiin tultiin Intiasta. Tilaisuus oli hieno ja pappi puhu kauniisti, mikäli nyt oikein muistan. Kyllä nuo ovat kaikenpuolin aina raskaat kinkerit.

Joona täytti myös Suomen reissun aikana kolme vuotta ja vastapainoksi seuraavana viikonloppuna pidettiin synttäreitä. Mielessä kävi myös, että alkuperäinen sopimus olisi nyt loppunut. Joona pääsi myös jäähalliin kokeileman ensikertaa luistimia ja poika piti parkuvana raahata pois, kun ei olisi millään halunnut lopettaa sirklaamista. Paluu Bangaloreen ei ollut nyt mitenkään helppo. Onneksi Marin vanhemmat tulivat samaa matkaa meille kylään. Lähdin siitä sitten parin kotona vietetyn päivän jälkeen jenkkeihin koulutettavaksi ja muut jäivät seikkailemaan Intiaan

Malesia ja vähän muuta

Viime päivityksestä onkin vierähtänyt todella pitkä aika ja paljon on tapahtunut tässä välissä. Syyskuussa Joona mainitsi leikin tiimellyksessä korvan olevan pipi ja taas jatkoi leikkejään kavereidensa kanssa. Ajattelin, et on parempi viedä lapsi lääkäriin ettei yöllä ala armoton huuto ja paikallisella RxDx klinikalla lastenlääkäri totesikin, että molemmat korvat olivat tulehtuneet sekä nenä/nielu. Oli miten oli niin lääkkeitä tuli sitten joka lähtöön, oli mm. korvatippoja, kahta erilaista antibioottia ja kotihoidoksi höyryhengitystä. Lääkkeet tehosivat ja poika tuli nopeasti kuntoon ja hyvä niin sillä olimme lähdössä matkalle.

Syyskuun lopulla suuntasimme Malesiaan ja ensin rentouduimme Penangissa ja sitten shoppailimme Kuala Lumpurissa. Asuimme Singaporen matkalla hyväksi koetun Shanri La ketjun hotelleissa eikä ollut huono valinta http://www.shangri-la.com/. Tarkoitus oli tutustua Penangiin yhtenä päivänä, mutta meidät yllätti trooppinen rankkasade eikä auttanut kuin mennä ostoskeskukseen kuluttamaan aikaa ja ehkä myös hieman rahaa. Viihdyimme tosi hyvin laajalla hotellialueella mistä löytyi jokaiselle jotakin; rentoutumista, kuntosalia, uintia, seikkailua, jalkahierontaa ja ennen kaikkea hyvät ruuat ja juomat… Olimme varanneet sellaisen huonetyypin mihin sisältyi mm. iltapäivän tee/kahvi sekä suolaiset että makeat pikkupurtavat ja illalla ennen päivällistä saimme nauttia pieniä alkupaloja shampanjan/coctailien kera. Myönnettäköön, viihdyimme Penangin lomakohteessa, mutta ei ollut hassumpaa Kuala Lumpurissakaan. Hotelli aivan Twin Towersia vastapäätä ja kaikki ostosmahdollisuudet kävelymatkan päässä, niin siellä voi paikoittain jopa kävellä ja sitä ei olla montaa kertaa Intiassa koettu. Kyllä me myös kävimme kiertoajelulla, perhospuistossa, kansallismuseossa ja Joonan suosikkipaikassa katsomassa kaloja, käärmeitä, liskoja, hämähäkkejä jne. Kuvat ja video kertokoon lisää.

Kahdeksankätisiä norsupäisiä Jumalia ja muuta kuumeilua

Kolmas syyskuuta vietettiin Gansesha festivaalia, tämä päivä on se jolloin Lord Ganeshan uskotaan suoneen läsnäolonsa maanpäällä hänelle omistautuneille. Ganesha on yksi tärkeimmistä Hindulaisista jumalista ja häntä pidetään hyvän onnen, viisauden ja älykkyyden jumalana. Ganesha on Sivan ja Parvatin poika. Hänellä on kahdeksan kättä ja norsun pää. Koska Ganesha ei päästänyt Sivaa vaimonsa luokse, sivalsi Siva Ganeshalta pään poikki. Tästä vaimo veti pikkuisen hernettä nenään ja lepytelläkseen puolisoaan Siva lupasi antaa Ganeshalle uuden pään. Hätäpäissään hän otti sen ensimmäiseltä vastaantulijalta, joka sitten sattui olemaan norsu. Ganeshalla on myös ainoastaan yksi syöksyhammas, koska hän menetti toisen heittäessään sillä kuuta, joka nauroi, kun Ganeshan vatsa repesi liiasta herkkujen syönnistä.
Festivaalin aikana Ganeshan kuvia kuljetetaan ympäri pitäjää tanssin, laulun ja fanfaarien säestämänä, kunnes kukkien, kookosten ja kamferin uhrausten jälkeen patsaat kuljetetaan joelle, mihin ne upotetaan.
Kuudes päivä lauantaina olimme paikallisessa teatterissa katsomassa Noddy:a eli Suomalaisittain Nipsua. Tapahtuma oli mukavampi kuin edellinen Disney Show, koska musiikki ei soinut niin kovin. Tosin tuohon musiikkiin on tottunut, kun kaupoissakin rytmi raikaa aika kovalla volyymilla. Esitys oli myös interaktiivinen, eli lapset pääsivät osallistumaan. Oli mukava huomata, että Joona koki esiintymisen ihan luonnollisena ja mukavana, kun hän pääsi näyttämölle mukaan tanssimaan tiputanssia. Joonalle esitys oli puheissa pääasiana vielä monta päivää jälkeenpäin.
Joona on nyt ollut pari päivää aika korkeassa kuumeessa. Onneksi nyt sunnuntai-iltana se näyttää olevan laskemaanpäin. Loppuviikolla oli jo pikkuista yskää, joten tavallisesta flunssasta lienee kyse. Täällä suomalaisten lasten keskuudessa on todistettu myös enterorokkoa, jota on kutsuttu myös suu- ja sorkkataudiksi, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä karjaeläinten vastaavan kanssa.
Yksi jo kotiin palannut expatti ilmoitteli, että heidän perheestään oli löytynyt Helico-bakteeri, joka alussa saattaa olla vaaraton, mutta myöhemmin aiheuttaa vatsahaavan tai mahalaukun syövän. Tuo ei selviä missään normaalissa tohtorisedän syynissä, vaan puhallus-, veri- tai ulostekokeessa. Mihinkä kaikkiin tutkimuksiin lobotomian lisäksi oikein pitää mennä, kun täältä joskus palaa.
Kotiin ei kuitenkaan olla tulossa nyt lokakuussa, sillä menin kirjoittamaan buukstaavin alle jatkosopimukseen, joten paluu koettaa näillä näkymin vasta kesäkuussa 2009, jos ei mitään mullistavaa tapahdu.
Kävin katselemassa tuossa statistiikkaa. Tätä blogia on sen olemassaolon aikana käyty lukemassa yli 10 000 kertaa. Sehän merkkaa melkein kolmekymmentä osumaa joka päivä. Herranjestas, pitäisiköhän pistää tämä salasanan taakse, että voisi vähän kontrolloida tuota lukemista ??

Singapore Sling

15. elokuuta vietettiin taas Intian itsenäisyyspäivää ja turvallisuusosasto varoitteli mahdollisista levottomuuksista. Perheessämme oleva matkatoimistovirkailija oli jo hyvissä ajoin varannut meille matkan Singaporeen. Lähdimme keskiviikko iltana ja tulimme takaisin maanantai-iltana, joten pidin samalla pari päivää lomaa. Hotelliksi valikoitui Sentoosan saarelta Rasa Sentoosa niminen lukaali. Mikähän tuosta meidän pojasta tulee, kun odotteli matkaa ja lentokoneeseen pääsyä tosi innokkaasti. Lentokin oli suoraan Bangaloresta Singapore Airlinesilla ja matka-aika oli kohtuullinen 4,5 tuntia mikäli muistan oikein.

Saavuimme torstai-aamulla aikaisin Singaporeen ja kulttuurishokki oli melkoinen. Lentokentällä oli kylttejä jotka ilmoittivat kadulle sylkemisen ja roskaamisen olevan kriminalisoituja. Kaikki muodollisuudet olivat nopeasti ohi ja etukäteen tilattu taksi oli meitä noutamassa kentältä. Hotellin varauksessa luki, että huoneen saa vasta klo 15 iltapäivällä ja minä ja Mari emme olleet levänneet mitenkään loistavasti. Vastaanottotiskillä meille ilmoitettiin, että vapaita huoneita olisi meidän luokassa, eli ylhäältä merinäköalalla, joten saatiin huokaista helpotuksesta. Siinä sitten kokoperhe otti kaunistavat, ennen kuin lähdettiin seikkailemaan.

Sentosan saari on Singaporen etelärannalla ja sinne pääseminen maksaa, jossei asu siellä. Saarella oli myös pari golfpyhättöä, joita valitettavasti kuolattiin vaan ulkopuolelta. Saaren eri nähtävyyksiin oli asukkaille ilmainen bussikuljetus. Siinä sitten ensimmäinen päivä meni vedenalaisessa maailmassa, jossa oli tosi hienoja akvaarioita kaloineen. Siellä oli mm maalla liukuhihna, jossa ei tarvinnut muuta kuin seistä ja ihmetellä. Akvaario siellä oli rakennettu molemmille puolille hihnaa, sekä myös sen yläpuolelle, joten pää pyöri ihan kiitettävästi. Samalla pääsylipulla pääsi myös toisella puolella saarta olevaan delfiininäytökseen, joten ei muuta kuin bussi alle ja menoksi. Aika tiukalle meni tuo aikataulutus ja alku show’sta jäi näkemättä. Näytöksen jälkeen pyörittiin silmät ympyrkäisenä rannalla ja kaupoissa tuossa saarella ja ajettiin tietenkin paikallisella ”muumi-junalla”. Hotelliin tultuamme menimme illalliselle nautiskelemaan ja meikäläinen santsasi sushia muutamaan kertaan, mutta vähemmän kuin Joona vaahtokarkkeja ja jäätelöä.

Perjantaina sitten otimme taksin paikalliseen eläintarhaan, josta olimme kuulleet paljon kehuja. Paikalle saavuttuamme meistä otettiin tervetuliaiskuvat oikein ruåttinlaivameininkiin ja lyötiin lappuja käteen. Noita lipukoita vastaan saisi sitten lunastaa kuvia portin jälkeen. Pyörimme junalla ensin ympäri koko alueen, että saisimme jonkinlaisen käsityksen mitä olisi odotettavissa. Ajelun jälkeen suunnistimmekin sitten norsunäytökseen, jossa elefantit tekivät kaikenlaisia temppuja. Näytöksen jälkeen oli rahaa vastaan mahdollista mennä syöttämään ronsuja ja Joona ilmoitti tomerasti haluavansa antaa dumbolle banaaneja. Jäin vahtimaan laukkuja ja Mari ja Joona menivät sitten ruokintapuuhiin. Oli aika koomisen näköistä, kun Mari yritti ottaa kuvia ja samalla piteli pojasta kiinni, ettei Joona pudonnut aidan väärälle puolelle. Vietimmekin sitten koko loppupäivän eläintarhassa. Ratsastimme norsulla, katselimme eri näytöksiä. Joona sai jopa merileijonalta muiskun poskelle ja poika kokeili emun pyrstösulkia, kun silmä sattui pikkuisen välttymään kengurupuistossa. Oma kylmäallas oli jopa jääkarhuille, jotka kisailivat siellä keskenään. Eri ruokintoja pääsimme myös seuraamaan mm. virtahepojen ja valkoisien tiikereiden syömistä. Ajan kulumista ei edes huomannut ja lähtiessä kävimme yllättävästi poismenoreitille sijoitetussa kaupassa ja lunastamassa muistitikun, johon oli talletettu meistä otetut kuvat.

Lauantaina sitten lähdimme aamiaisen jälkeen junalla, joka oli kuin kaksi veturia peräkkäin, saarelta mantereelle. Juna vei meidät suoraan Vivo-ostoshelvettiin, joka oli mainoksen mukaan yhdeksän jalkapallokentän kokoinen. Sieltä sitten metrolla keskikaupungille maailman kuuluisalle ostoskadulle Orchard Road:lle. Toinen toistaan hienompia putiikkeja tuli kierrettyä ja mm halpoja digikameroita ihmetellessä. Meitä poikia alkoi jo hieman väsyttää, mutta kunniallahan tuosta selvittiin illalla takaisin hotelliinkin. Syömässä kävimme paikallisessa katukuppilassa, jossa parit nuudeliannokset upposivat mukavasti.

Loppuretki meni sitten hotellin hienoilla altailla ja ostoksilla. Mukaan tarttui ihan liiankin paljon tavaraa, mutta sulovilenmaisesti oli halpaa. Ostospäivän huipennus ainakin Joonan mielestä oli kabiinihissi, jolla palasimme takaisin Sentosan saarelle. Paluulento sujui ihan mukavasti. Bangaloren tulli ihmetteli meidän nyssyköitä ja meinasimme joutua parempaankin syyniin, mutta väsynyt Joona rattaissa osasi kiukutella ihan oikeaan aikaan ja tullimies katsoi parhaimmaksi päästää meidät läpi.

Paluu arkeen oli tosi hyydyttävä, koska kotimatka oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Vettä satoi ja pimeällä liikenne oli vähintäänkin tukossa. Oli rikkoontuneita rekkoja, jotka olivat tulppana; veden täyttämiä sillanalusia, johon pikkuautot hyytyivät jne. Normaalisti puolentoistotunnin matka kesti ainakin kaksi kertaa pidempään.

Kirjoittelen tätä parhaillaan Delhin lentokentällä, kun olen tulossa pikavisiitille Suomeen pariin palaveriin. Samalla pääsen myös katsomaan äitiä, koska nuo uutiset koskien häntä eivät ole olleet mitään mukavia. Tällaisissa tilanteissa ei ole mitään herkkua olla kaukana läheisistään.

Chilin tuoksuista kuljetusta

Viime päivityksestä onkin taas aikaa, liekö tuo monsuuni vienyt tehoja vai mikä onkaan. En kyllä muista, että viime vuonna olisi satanut näin paljon ja olleen näin kylmää. No toisaalta en muista paljoa muutakaan vuoden takaisista asioista. Mari sai möykön pois vatsastaan antibiooteilla ja elämä palasi taas normaaleihin raiteisiin. Minullahan tuli heinäkuussa vuosi täällä täyteen ja Marilla ja Joonalla tulee tuo etappi ylitettäväksi tuossa elo- syyskuun vaihteessa. Herran jestas kun aika hölköttää, mutta onneksi ei kuitenkaan vanhene, ainakaan omasta mielestä ja kauneus on katsojan silmissä.

Kuskimme Shankar on kuljetellut meitä ympäri Karnatakaa ja melko hyvin ollaan toimeen tultu. Tuon kuskin saamisessa täytyy näköjään olla tuuriakin, kun eräällä kanssalusijalla on menossa jo olikohan se yhdeksäs chafööri. Muistan kun näin Shankarin ensi kertaa esittäydyin, että olen Petri. Shankar vastasi; yes söör. Ei ei sanoin Petri ja vastaukseksi sain taas yes söör. No tuota sananpartta käytetään aina tarvittaessa, kun hän ei ymmärrä mitä sanotaan, sillä onhan pomolle epäkohtelijasta sanoa kieltävästi tai ettei ole ymmärtänyt asiaa. No koputetaan kuitenkin puuta, sillä Joonankin kanssa kuski tulee toimeen ja vie ja hakee tarvittaessa yksin pojan päiväkodista.

Automme oli koristeltu kukkaseppelein, kun tulimme heinäkuussa Suomesta ja Shankar oli hakemassa meitä. Etumaisesta hinauskoukusta roikkuu chilejä ym. kasveja, jotka varmaan tuovat hyvää onnea kuljetuksiin. Aamulla, jos peräpää on kadulle päin pitää aina ensin nytkäyttää peltilehmää eteenpäin, koska aamua ei voi aloittaa peräyttämällä, koska se tuo huonoa onnea. Sisällä tyypillisen ilmanraikastajan ohella on jokin hindusymboli kojetaulun päällä ja se on merkkipäivästä riippuen kukitettu tai seppelöity. Ehkä vielä olen unohtanut jotain juttuja, kun ne alkavat olla jo itsestään selvyyksiä.

Juhlia, pommeja ja alkueläimiä

25.7. oli sitten firman family day suuressa hallissa. Tapahtuma oli järjestetty alkavaksi klo 15 suuressa ”messukeskuksessa”. Minäkin lähdin sitten puoliltapäivin töistä kotiin hakemaan Maria ja Joonaa. Kotona sitten lähtövalmistelujen aikana eräs kollegani soitti ja kehotti avaamaan uutiskanavan. Töllöttimestä päälle hyökkäsivät suuret otsikot pommeista Bangaloressa. Ei paljon naurattanut, kun kerrottiin, että 5 pommia oli räjähtänyt eripuolilla kaupunkia.
Pikkuisen pohdiskelun jälkeen päätimme kuitenkin lähteä juhlimaan. Pelipaikalle pääsimme turvallisesti ja siellä kuulimme pommien lukumäärän nousseen kahdeksaan. Olo ei ollut mikään omenainen noita uutisia kuunnellessa. Sisään kuitenkin mentiin tai päästiin, kun turvatarkastukset olivat huipussaan ja olin unohtanut henkilökorttini kotiin. Onneksi naama oli jo ehtinyt kulua firman turvamiehien verkkokalvoille. Juhlissa ensimmäiseksi huomion vei pomppulinna, missä Joona pomppi aina hikeen asti. Sitten käytiin morjenstamassa Disney-hahmoja, joita liikuskeli hallissa. Ilmapalloista saatiin myös hattu ja miekka, jonka heiluttelu tulee varmaan meillä miehillä selkäytimestä, kun onnistui ihan ensimmäisellä kerralla. Käsivarteenkin ilmestyi piirros, joka isän mielestä oli hämähäkkimies, mutta Joonan mielestä lentokone. Karikatyyripiirtäjän edessä Joona hädintuskin istui tarvittavaa aikaa, lieköhän siksi kuva ollut pikkuisen vaikeasti tunnistettavissa. Paikalliseen tyyliin hallissa musiikki raikasi ihan voimakkailla volyymillä, mutta ei se meidän perhettä suuremmin häirinnyt. Kotiinpäin lähdettiin ennen 20:30 alkanutta illallista. Pikkuisen paluumatkalla ja tässä myöhemminkin on mietityttänyt nuo pommi-iskut. Myöhemmin vielä on löytynyt ainakin yksi suutari ja lehdistä on saanut lukea uusista iskuista eri puolilla Intiaa.
Mekaanikkokin sitten kävi vaihtamassa tuon Royalin satulan sellaisiin norsunkorva-mallisiin erillisiin satuloihin. Noissa mietityttää vaan, kun se kuskin satula on aika paljon isompi ja kuitenkin mies yleensä ajaa sitä pyörää ja nainen istuu takana. Taitaa kuitenkin olla parempi menemättä tuossa pohdiskelussa pidemmälle. Sanottakoon vielä, että kannentiivistekin tuossa samalla vaihdettiin, kun kerran vuosi pikkuisen.

Tiistaiaamuna sitten Mari alkoi tuntea olonsa hiukkasen kummalliseksi ja eriö tuntui kutsuvan aika tiheään tahtiin. Maanantai-iltana olimme käyneet viemässä rekisteröintipaperit ulkomaalaistoimistoon ja tiistaina piti hakea lupalappu täällä oleskelemiseen. Keskustaan lähdimme tuossa iltapäivällä ja Marin vointi ei ollut parannut päivän aikana. Lupalappu saatiin kouraan ja offiisilta piti jatkaa Forummooliin, kun SMS:llä oli Tommy’s Hillfiger lähestynyt ilmoittaakseen suuresta alennusmyynnistä. Sain kuitenkin puhuttua, että lähdimme suoraan kotiin, joten tilanne oli vakava, kun alennetut rätit ja lumput eivät kiinnostaneet.
Mari pomppasi kotiin tultuamme suoraan vaatteet päällä vällyjen väliin ja sovitteli kuumemittaria kainaloon. Tuo digitaalinen ihme kuitenkin ehti aina sammua, kun lämpö nousi sellaista tahtia, ettei tasaista lukemaa tullut. Mitä saatiin mitattua, ennen buranan astumista kehiin, oli 40.2 celsius asteikolla, eli aivan riittävästi.

Aamulla sitten Joona vietiin päiväkotiin ja Marin kanssa sairaalaan. Mari otettiin sisään hoitolaitokseen ja tyhjentynyttä kehoa ravittiin liuoksella suoraan suoneen lisättynä antibiooteilla. Diagnoosi oli näytteiden tutkimisen jälkeen, että Marilla on alkueläimen aiheuttama amebiaasi sisällään. Ruuasta tai juomasta nuo kuulemma tulee. Päivän tiputtelun jälkeen Mari pääsi sitten kotiin, mutta illalla jätökset olivat lähes pelkkää verta, joten aamulla taas takaisin sairaalaan. Tänään taas yritetään, josko lääkkeet olisivat purreet ja olo alkaisi muuttua normaaliksi.

Kesäloma Suomessa ja paluu arkeen

Kesälomaa pitkästä aikaa tuli vietettyä Suomessa oikein kolmen viikon edestä. Tulimme jo Suomeen vähän aikaisemmin, koska tein pikkuisen töitä Suomessa. Vanhentunet viisumit kävimme myös uusimassa Helsingin Intian konsulaatissa. Jotain on tarttunut täältä Intiasta näköjään liiveihin, kun aloin tinkaamaan konsulaatissa noista viisumien pituudesta. No, hyvään kompromissiin päästiin.
Siellä oli koti odottamassa Naantalissa ja paluu entiseen oli liiankin helppoa. Joonalla alkoi leikit naapurin poikien kanssa, kuin ei olisi lainkaan ollut poissa. Mari kävi ihmettelemässä kauppojen valikoimia ja tavaramäärää ja minä senkun haahuilin vaan. No ei vaiskaan, aika loppui todella kesken. Paljon jäi tekemättä mitä olin suunnitellut ja ihmisiä näkemättä ja tapaamatta. Lähtö takaisin heinäkuun puolessa välissä ei todellakaan ollut helppoa meille kenellekään, kun joutui lähtemään uusien perunoiden, voimariinin ja sillin ääreltä.

Paluu Bangaloreen sujui tuttua Turku-Helsinki-Mumbai-Bangalore reittiä. Olin valinnut tiistain lentopäiväksi, kun kuvittelin tuolloin Mumbain koneen olevan pikkuisen tyhjempi, ja kukut. Kone oli täynnä kuin Turusen pyssy, ainakin verhon takapuoli eli turistiluokka. Emme päässeet edes istumaan rinnakkain, joten jäi pikkuisen korjattavaa ja selvitettävää ensi reissua silmälläpitäen.
”Pakollista” tuomista oli taas niin paljon, että vain oleellinen tavara mahtui mukaan. Tavaraa näytti lentokentän vastaanottotiskin vaa’an mukaan olevan yli 70 kiloa, mutta ei siihen kukaan puuttunut, lieko sitten ollut edes liikakiloja. Joonan rattaista taas pikkuisen väännettiin kättä, saako ne hyttiin vai ei. Nuo ovat kyllä tarpeelliset Mumbain päässä, missä siirtymät eivät ole kaikkein lyhyimpiä ja kone laskeutuu aamu-yöllä Suomen aikaa.
Paluussa ei paljoa ollut eksotiikkaa, kun tiesimme ihan tarkkaan mikä oli odottamassa, ehkä on hyväkin, että tämä päivittäminen vähän viivästyi, ettei tule liian kärkevästi sanottua. Joona sai pappalta paketin, jonka sai avata vasta perillä. Paketista tuli esille pienet Reino-aamutossut. Kyllä noilla kelpaa tallustella maailmalla.
Jokin pöpö napattiin kanssa tullessa, kun monsuuni on vetisimmillään. Yskittiin koko perhe kilpaa ja välillä köhä oli kotoisin aika syvältä keuhkotuubista. Muuten kaikki oli niin kuin jätettiin, paitsi maidi oli täyttänyt keittiön kaapit uudelleen lomalla tehdyn tuholaistorjunnan jälkeen.