Cubbon Park, Lalbagh Botanical Garden ja Bannerghatta National Park

Petrin Suomen reissun aikana kävimme Joonan, Juhon ja Katin kanssa mm. keskustassa sijaitsevassa Cubbon Parkissa. Puisto on suuri ja yksi osa siitä on suunnattu lapsille tai lapsenmielisille kaikkine härveleineen ja laitteineen. Joonan suosikki on tietysti aluetta kiertävä juna ja siihen olemme uskaltaneet mennä, mutta loput härvelit taidamme jättää paikallisten käyttöön sillä ainakaan minun rohkeus ei riitä niiden kokeiluun.

Puistoon saapui pari bussilastillista pieniä alle kouluikäisiä lapsia ja oli siellä mukana pari valvojaa. Lapsia kuhisi kuin muurahaiskeossa muurahaisia ja kyllä Joona ja Juho vähän aikaa ihmettelivät mitä oikein tapahtuu, mutta menivät sitten mukaan leikkimään. Kyllä siinä hieman hirvitti katsoa, kun lapset innoissaan leikki kiipeilytelineissä, keinuissa ja liukumäissä, sillä yksikään laite ei varmaan menisi EU:n turvamääräyksistä läpi. Turvallisuusjuttujen lisäksi täällä on kaikkia jätejuttuja, jopa leikkipuistoissa. Muutama roskis löytyi, mutta osasta puutui pohja tai sitten ne olivat niin avonaisia, että kaikennäköiset ja kokoiset elukat levittävät roskat ympäriinsä. Roskista tuli mieleen paikallinen jätteenpolttolaitos, enkä nyt tarkoita mitään Orikedon jätteenpolttolaitosta vaan täällä se toimii niin, että laitos perustetaan siihen kohtaan mistä löytyy paljon roskia ja tällä kertaa lasten leikkipuistossa savusi kolmessa paikassa.

Seuraava retkikohteemme olikin paljon siistimpi: Lalbagh Botanical Garden. Nyt vaan taitaa olla kasvien lepokausi, sillä puistossa oli yllättävän vähän kukkivia kasveja, mutta vehreyttä riitti ja löytyi sentään paikka, missä pääsi suhteellisen helposti kulkemaan rattaiden kanssa. Täällä ei näe lastenrattaita kovinkaan usein ainakaan paikallisten keskuudessa eikä täällä oikein pääse liikkumaan rattaiden kanssa edes kaupoissa. Hyllyrivit ovat yleensä niin lähellä toisiaan, että Joona saa kiskottua tavaraa hyllyiltä, jos nyt ylipäätään rattailla pääsee hyllyjen väliin, sillä kulku on yleensä tukittu pahvilaatikoilla mistä henkilökunta purkaa tavaraa hyllyihin.

Lauantaina oli vuorossa Bannerghatta National Park. Päätimme lähteä matkaan yhdellä autolla ja siinä olikin tekemistä, että saatiin autoon kolme lasten turvaistuinta ja tietysti saman verran lapsia, kahdet rattaat ja kolme aikuista, joista yksi oli tosin kuski. Mahduimme kuitenkin ja suuntasimme noin 20 km päässä sijaitsevaan puistoon (matka-aika noin tunti / suunta). Tutustuminen alkoi safarikierroksella, jossa kuljettajan kaasujalka oli hieman raskas. Oli täysi työ pysyä penkillä ja pitää Joona sylissä varsinkin, kun Joona luuli päässeensä Linnanmäelle vuoristoradalle, hihkui ja heilui innosta. Mitä enemmän mutkiteltiin ja mitä suurempi töyssy tuli vastaan niin sitä enemmän Joona nautti kyydistä. Onneksi kuski ymmärsi pysähtyä, kun tiikerit ja leijonat kävelivät vastaan, niin saatiin ihastella niitä tosi läheltä. Safarikierroksen jälkeen jaksoimme vielä reippailla eläintarhassa ja näimme heti alkuun mm. Python-käärmeen ja Intiankobran. Onneksi matelijat olivat häkeissään, mutta vältin silti menemästä liian lähelle, jos kuitenkin pääsevät karkuun…

Kulkuneuvokauppias, nimettymistä ja reissulassetusta

Bangarore Mirror uhrasi puolisivullista palstatilastaan perjantaina 16.11.07 poliisien Royal Enfield:lle. Nuoremmat konstaapelit ovat alkaneet vaatia uudemmanmallisia ja kevyempiä moottoripyöriä, kun nuo ovat heidän mielestään niin klohjoja ja painavia. Vanhemmat konstat taas surevat sen menettämistä, kun jopa sen moottorin ääni on ollut omiaan herättämään kunnioitusta ja jopa saanut rikolliset toisiin aatoksiin ennen kolttosiin ryhtymistä. Pitäileepä pitää silmät auki, jos noita vanhoja poliisi- ja militaaripyöriä huutokaupattaisiin jossakin, niin voisi vaikka harkita sellaisen hankkimista. Paikallinen Royal edustajakin kävi toimiston parkkipaikalla esittelemässä myytäviä tuotteitaan. Kahdesti hän ehti jo tehdä treffeiltä oharin, mutta kolmas kerta, kuten sanotaan, madon nappaa. Pääkohteena oli jo yhden expatin hankkima Bullet Machismo 500 malli kromattuine tankkeineen. Vaatimuksenmukaisuustodistus tuntui vaan olevan se kanittava asia. Kun sanoimme seitsemän kaupan olevan melko varman, jos sellainen paperi järjestyisi tehtaalta, alkoi rupiat vilistä kauppiaan silmissä, kuin aku ankassa konsanaan. Puotipuksu lupasi yrittävänsä kovin hankkia tuota todistusta ja me lupasimme kovin olla ostavinamme pyöriä. Katsotaan nyt sitten tuleeko tuollaista kotiintuomista. Asiaan vihkiintymättömille kerrottakoon, että 1909 Royal Enfield julkaisi ensimmäisen moottoripyöränsä. Ensimmäisen maailmansodan aikana yhtiö toimitti pyöriä Brittien armeijalle ja vuonna 1931 julkaistiin nelitahtinen yksisylinterinen pyörä joka ristittiin Bullet:ksi. 1949 Bullet julkaistiin Intiassa, kun Madras Motors voitti tarjouskilpailun armeijalle toimitettaviksi pyöriksi. Armeija vaati vuonna 1955, että busineksen teko jatkuisi Madras Motor:n kanssa vain, jos valmistus tapahtuisi paikallisesti. Tästä johtuen perustettiin Enfield India, joka jatkoi pyörien valmistusta. Vuonna 1993 Eicher group osti Enfield Indian ja muutti yhtiön nimen Royal Enfield Motors Limited:ksi.

Sunnuntaina olivat sitten kuljettajan tyttären nimenantojuhlat. Kutsun saimme jo viikko sitten tullessamme sieltä isänpäivän brunssilta. Kyselin asiantuntijoilta eli paikallisilta töissä miten tuohon pitäisi suhtautua. Osa oli sitä mieltä, että tässä haluttiin vaan kahisevaa. Toiset taas sanoivat kuskin haluavan lujittaa meidän työsuhdetta. Joka tapauksessa minun pitäisi mennä yksin ilman perhettä, jos menisin. Lahjaksi olisi hyvä antaa rahaa, mutta ei nollaan päättyvää summaa, eli seteli ja rupian kolikko esimerkiksi. Otan vielä joskus selvää näistä tavoista, vaan eipä taida meikäläisen sopimuksessa olla siihen tarpeeksi pituutta. Kuljettaja oli hommannut virkaveljensä kuljettamaan minua juhliinsa. Paikka oli vaan pikkuisen hakusessa ja tulimme paikalle yli puolisen tuntia myöhässä. Soitimme myös kuskille, joka neuvoi meidät perille viimemetreillä. Seremonia tapahtui luultavasti koulussa tyhjässä luokkahuoneessa. Kuljettajan perhe oli lattialla istumassa ja edessä oli ”alttari” kookoksineen ja muine tarvittavine tavaroineen. Paikallinen pappi luki loitsujaan, soitti kelloaan, poltti suitsukkeita ja teki kaikenmoista, josta en ole niin tietoinen mitä. En ollut todellakaan viimeinen paikalletulija ja kuljettaja suvereenisti siinä lattialla istuessaan papin vieressä puhui puhelimeen ja neuvoi ihmisiä paikalle. Tuntuu tuo puhelinkulttuuri olevan paljon höllempää täällä kuin kotona. Itse kannatan tuota kotoista mallia kyllä paremmin. Kokemuksena tapahtuma oli kyllä hieno, vaikka meikäläistä tuijotettiin, kuin sonni uutta veräjää. Lähtiessäni kuljettaja ja pari muuta sukuun kuuluvaa miestä saattoi minut autolle asti kiittäen osallistumisesta.

Sunnuntai-iltana tuli sitten ajankohtaiseksi lähtö kohti Suomea. Olimme jo aikaisemmin pohtineet, josko Joona ja Mari tulisivat myöskin mukaan. Mahdollisuutta vatvottiin puolin ja toisin, mutta loppujen lopuksi he päättivät jäädä Intiaan, joona on päässyt hyvään vauhtiin päiväkodissa sekä katse Suomen sääkarttaan näin marraskuussa antoivat potkua päätöksentekoon. Aika oudolta vaan tuntui, kun piti loppuperhe jättää Intiaan. Illalla sitten lentoyhtiö lähetti parikin viestiä kännykkään, että Banggalore-Mumbai lento olisi myöhässä. No ei ekstra-aika ole koskaan pahitteeksi tuolla lentokentällä. Sunnuntai-iltana on pari muutakin matkalla jonnekin. Koneeseen sitten jo päästyämme kuulutettiin lääkäriä, joku oli saanut jonkinlaisen sairaskohtauksen. Sairastunut henkilö poistettiin sitten koneesta ja käsimatkatavarat piti sen jälkeen tunnistaa. Mietin, että kävivätköhän he penkomassa myös ruumassa tuon henkilön laukut pois. Epäilen kyllä, sillä aikaa ei tuohon turvallisuustarkastukseen tuhlattu liiemmälti. No matkaan päästiin. Lennon piti kestää puolitoistatuntia ja aloin hiukkasen ihmetellä kahden tunnin jälkeen mikä on oikein meno. Kapteeni parahiksi kuulutteli, että olimme myöhästyneet kiitotien päässä olevan reiän, johon meille oli varattu aika. Silloin olimme numero 40 jonotuslistalla ja jatkaisimme kiertelyä Mumbain ympärillä. Alas sitten vihdoin päästiin ja olimme vaan noin kolmisen tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Onneksi finski lähtisi vasta aamulla kohti Helsinkiä. Täällä Intiassa ruumaanmenevät matkalaukut pitää turvatarkistuttaa eli läpivalaisuttaa ennen chekkausta. Mumbain kentällä olitiin tarkempia kuin Bangaloren päässä. Laukkuni ollessa sen verran tyhjä lähtiessäni, olin pakannut sinne painoksi pari giniä ja laatikollisen Kingfisher-olutta, niitä kun ei muka suomesta saa. Turvamiehet käskivät minua avaamaan laukkuni läpivalaisun jälkeen. Ensin kysyttiin, montako pulloa minulla oli laukussa. Kaksi vastasin. Sen jälkeen pyydettiin ottamaan pois nuo oluet ja sanottiin, etten voisi kuljettaa niitä ruumaanmenevässä laukussa. Pari tölkkiä kyllä menisi, mutta koko keissi, ei käy. Kysyin mitä eroa on sitten muutamalla tölkillä verrattuna kahteenkymmeneenneljään. Tämän jälkeen minua pyydettiin ottamaan yksi pois muovien sisältä. Sitä tölkkiä ravisteltiin ja kun se ei ravistelusta vuotanut, niin tulivat päätökseen, että saisinkin viedä nuo matkatavaroissa. Kirjoittelen tätä odotellessani Mumbain kentällä, joten on arvoitus vielä tulevatko nuo oluset turvallisesti Suomeen.

Eipä loppuneet kommellukset turvamiesten kanssa vieläkään, täällä Helsinskin lentoasemalla tarttuivat meikkilaukussa olleeseen geeliin eli nyt on sitten vaan elämä edessä eikä tukka takana. Tämä Vantaan kenttä tuntuu lähes autiomaiselta näin maanantaina klo 15 tuon Intian elämän jälkeen. Yksi unohtunut asia tuli heti mieleen, kun tulin koneesta ulos nimittäin takki. En ole tottunut pitämään takkia moneen kuukauteen ja tällä ilmalla moinen olisi tarpeen. Onneksi ei täällä eikä Turkkusessa ole pitkiä ulkosiirtymiä. Vähän vielä pitää hullua jännityksessä, kun saan matkalaukun vasta Turussa. Miten lie tölkkien kanssa käynyt.

Yhtäjuhlaa ja telofooninorsun pidennystä

Viimeviikolla oli täällä Divali aika. Divali tai Diwali tai Deepavali on hindujen tärkeä juhla, josta on tullut Intian kansallinen juhlapäivä uskonnosta riippumatta. Suoraan käännettynä tuo merkitsee valon juhlaa tai lamppujen juhlaa ja symboloi hyvän voittoa pahuudesta. Deepavalia juhlitaan hindulaisen kalenterin seitsemännen (Ashwayua) kuukauden lopussa, joka nyt sattui Marraskuuhun meidän ajanlaskumme mukaan. Juhliessa sytytellään valoja (mekin näimme kaupungilla kokonaisia tornitaloja koristellun miljoonilla pienillä valoilla) ja ammuskellaan raketteja (niitä paukuteltiin ihan Joonan pelästymiseen asti).
Perinteisesti juhlaan kuuluu viisi peräkkäistä juhlapäivää, joista jokaisella on oma merkityksensä, mutta vapaata töistä meillä oli vain torstai. Jotenkin tuli tuosta juhlasta ostoshysterioineen mieleen meikäläinen joulu.

Isänpäivänä sitten Suomalaiset (ketkä olivat maisemissa) kokoontuivat brunssille Olive Beach nimiseen ravintolaan. Kukahan tuonkin paikan on alun perin löytänyt, kun ei itse meinattu löytää neuvoista huolimatta. Brunssi kustansi 1700 rupiaa per lätty, eli hirvittävästi paikallisessa mittakaavassa. Pöydät notkuivat kaikkea erikoista ja hyvää syömistä. Juomat kuuluivat myös hintaan paitsi ehkä tuo vesi, jota ei sitten tullutkaan juoduksi. Aloitettiin isänpäivän kunniaksi sitten kuohuviinillä ja jatkettiin muilla juomilla. Mari tyypilliseen tapaan oli meistä järkevämpi ja minä persompi. Maanantai-aamun pikkuisen onton olon pistän kyllä noiden syötyjen ostereiden piikkiin, joita yhden toisen expatin kanssa nautittiin. Mistään muusta ei voinut olla kyse, koska myös hänellä oli pikkuisen ontto olo maanantaina. Mahtoivatko kokit siten kunnolla haistella noita limanuljaskoja, kun availivat niitä. Toisaalta kyseessä voi olla tietysti myös harjoituksen puute.
Joonaa yritettiin nukuttaa matkalla tuonne ja hän nukahtikin peräti 20 minuutiksi. Yritettiin siinä syödessä sitten saada poikaa nukkumaan, mutta kuka nyt täysinäisten tarjottimien ääressä haluaisi koisia. Mieli ei ollut tuollaisten torkkujen jälkeen Joonalla kaikkein aurinkoisin ja ravintola sai kuulla mitä mieltä poika oli keskeytyneistä päivätorkuistaan. Ilme kirkastui nopeasti, kun nenään eteen tuotiin kakkua, joka maistuikin kiitettävästi. Sitten alkoi poika jälleen hyrrättä ja tutkia ravintolaa. Ilmeistä on siis että tuollaiset pikkupojat käyvät kakulla ja jäätelöllä (ainakin näin isänpäivänä). Loppuajan Joona sitten kierteli, ei aivan kävelyvauhtia, ympäri ravintolaa ja hauskutti henkilökuntaa. Kotiin tultuamme isää väsytti tuo syöminen niin, että sohva kutsui. Sohvalta sitten Mari pyysi ystävällisesti illalla vääntämään ruhoni tuonne makuuhuoneeseen. Onneksi tuo päivä on vaan kerran vuodessa.
Juttelimme myös tuolla brunssilla riksan käytöstä, joka meillä on vielä kokematta. Eräs kollega sanoi, että hän baarista tullessaan maksaa riksakuskille 200 ylimääräistä, että hän saa itse ajaa kotiin. Siinä vaiheessa iltaa ei nimittäin ole aina niin selvää kumpi on paremmassa ajokunnossa. Tiedä sitten onko juttu pelkkää legendaa, mutta hyvältä se kuulosti ainakin siinä vaiheessa iltapäivää.

Suomenmatkaani tuossa valmistellessani huomattiin, että Marin täkäläisestä SIM:stä ei pysty soittamaan lainkaan ulkomaan puheluita. Ehkä en ole tilatessani tarkkana miehenä aktivoinut tuota, ettei Mari lörpöttelisi turhaan kalliita ulkomaanpuheluita. No, nyt jäin sitten kiinni ja palvelu piti saada aktiiviseksi. Korttihan on minun nimissä, joten ajattelin, että soitto asiakaspalveluun riittää, väärin. Esitin puhelimessa asiani ja minulle vastattiin, että palvelu avattaisiin, kunhan toimittaisin heille kopion tilinauhastani. Pitäähän sitä nyt varmistua, että asiakas on maksukykyinen, jos kerran alkaa soitella ties mihin. Ei auttanut mitään, sähköpostia vaan operaattorin suuntaan ja toiveena, että kate riittäisi. Viesti tuli takaisin, että tilipussi riittää (heh heh eivät tiedä, että Mari on tuo joka puhuu), mutta vielä pitäisi toimittaa passista kopio heille. Tämä tietysti on jo kertaalleen toimitettu, kun tuota yhteyttä on availtu ensimmäisen kerran. En sentään alkanut kysellä onko tullut hukattua jo kertaalleen toimittamani, vaan lupasin kilttinä poikana toimittaa sen pikimmiten. Katsotaan nyt aukeaako tuo rajojen ulkopuolinen maailma myös tuolle puhelimelle tulevaisuudessa.

Nettiyhteyksiä ja 2-vuotiskemuja

Perjantaina Mari oli sitten Joonan kanssa Palm Meadows:n äiti lapsi playgroup tapaamisessa. Siellä sitten oli sovittu, että seuraavasta tapaamisesta ilmoitetaan sähköpostitse. Mari siihen noitumaan, että meillä ei ole vielä nettiyhteyttä eikä siten kunnon accessia sähköpostiin. Muut ladyt siinä sitten taivastelivat ja puheeksi oli tullut, että alueella on myös toinen palveluntarjoaja tuon BSNL:n lisäksi, josta muut olivat saaneet nopeammin bittitaivaan ihmeellisen universumin käyttöönsä.
Lauantaina sitten matka suuntasi maintenance-osastolle. Sieltä löytyi kun löytyikin sellainen pieni huone, joka oli täynnä reitittimiä ja kytkimiä. Johtojen ja laitteiden sekamelska näytti ulkopuolisen silmissä kaaosmaiselta, mutta voinhan olla väärässäkin, eikä olisi muuten ensimmäinen kerta tässäkään maassa. Huoneessa oli lisäksi kolme tai neljä miestä, joilta sitten kyselemään, että ei mitään nettiä olisi tarjolla. Yksi kaveri sitten kyseli villamme numeroa. Vastattuani 380 phase 2, hän hetkisen mietittyään sanoi, että ei ongelmaa. Edellisillä vuokralaisilla kun heidän mukaan oli ollut jo kyseinen yhteys ja heidän johdotus pitäisi löytyä jostain talon kulmilta. Kyllä sieltä löytyy sellainen sininen verkkojohto, ja se osoittautui heidän kaapelikseen. Asennuskin luvattiin sitten heti tapahtuvaksi. Kaveri tuli sitten piipahtamaan ja kyseli mihin haluaisimme verkkoletkun. Vierashuone oli ajatelmissa, vastasin. Pian sitten koputus kuului vierashuoneen ikkunan takaa, avasin ikkunan ja minua pyydettiin mittaamaan tarvittava verkkonarun määrä. Kun johdinta oli tarpeeksi sisällä, ei muuta kuin lujalla työnnöllä ikkuna kiinni ja sinne se piuha litistyi ikkunan ja karmin väliin. Kommenttia tietysti tuli takavasemmalta, että mites nyt tuuletetaan, kun tuo ikkuna oli juuri sitä toimitusta varten. No pystyn kyllä luultavasti noin vaativaan asennushommaan itsekin, jos sisääntuloreittiä pitää vielä muuttaa. Pikkuisen ihmeellistä, kun ei tarvitakaan mitään asdl-modeemia vaan piuha suoraan verkkokorttiin ja menox, noin niinku yksinkertaistettuna. Pitää mitata joskus joutessani millaista haipakkaa tuo yhteys tarjoaa käyttäjälleen.
Skypekin tuntuu pelittävän (vink vink kaikki tutut), kun Mamman ja Pappan kanssa sunnuntai-iltana tuli juteltua. Joonakin tunsi vielä isovanhempansa, kun kuva kulki Naantalista tänne Bangaloreen. Marin voi löytää tuolta skypehakemistosta Bangaloren kohdalta. Pikku muistutuksena vaan, että täällä kun on ikuinen kesä, niin kelloja ei rukattu lainkaan viimeviikonloppuna, joten aikaero Suomeen on nyt 3.5 tuntia.

Lauantaina sitten aloitin taas, ties kuinka monetta kertaa paremman elämän. Kuntosalia tuli tahkottua ja urheilua katsottua telkkarista, siinä juoksumatolla pinkoessa. Klubin pukuhuonetilojen saunakin tuli kojeistettua. Saunassa ajauduin juttelemaan vanhemman herrasmiehen kanssa, joka oli toinen urhea paikallisessa hikikaapissa. Sanon urhea siksi, koska nuo kiukaan sähkökytkennät eivät olleet aivan suomalaisen standardin mukaisia ja sähkö tuossa vastuslaatikossa pätki jotenkin ihmeellisesti.
Olin siis unohtanut kaikki kotisaunan opetukset. Muistan siellä minulle sanotun, että saunassa ollaan kuin kirkossa ja mitä meikä menee täällä tekemään höpöttelemällä. No kuitenkin mies oli alun perin Houstonista USA:sta eläkkeellä öljybusineksesta. Oli ollut tekemisissä paljon Norjalaisten ja Venäläisten kanssa. Juttu siis kääntyi pohjoismaiseen juomakulttuuriin, jos sitä kulttuuriksi voi sanoa ja avantouintiin. En välttämättä oikaissut kaikkia stereotypioita, mitä hanellä oli kyseisistä asioista, kun tiedän, ettei minun täällä tarvitse todistaa miehuuttani avannossa käynnillä.
Ilma täällä tuntuu olevan lämpiämään päin. Siellä lehtitietojen mukaan on ensimmäiset lumetkin (vai oliko se räntää) saatu jo Etelä-Suomeen. Tuntuu oudolta, kun jokasyksyinen perunannosto on jäänyt väliin. Toivottavasti kuitenkin Laitilassa on pellonantimet saatu nostettua, eikä kolera vienyt kaikkia mukuloita, perunan siis.

2-vuotis synttärijuhlatkin ovat nyt autuaasti ohi. Vieraita oli noin 15 aikuista ja noin tusinan verran lapsia. Valmistelut koki pienoisen takaiskun aamupäivällä, kun sähköt päättivät olla tulematta meille. Back-up:n varassa sitten siinä kärvisteltiin ja suunnitelmat meni pikkuisen uusiksi, kun esim. uunis ei voinut ajatellakaan käyttää. Pieneksi purtavaksi oli suunniteltu tarjottavan juhlan aiheeseen sopivia hot dog:ja. Hodari sämpylöitä oli metsästetty ympäri kaupunkia jo koko loppuviikko ja nakkejakin oli löytynyt. Onneksi liesi toimi kaasulla, joten lämmittelin siinä pannulla nakkeja ja höyryttelin sämpylöitä kattilassa (kunnes kattila paloi pikkuisen pohjaan, eli olen onnistunut polttamaan pelkän veden pohjaan). Neljä kakkua olimme myös tilanneet tuosta Herb and Spice:sta, joista kylläkin meni vain kolme. Toivottavasti Mari pitää jonkinmoisia rääppiäisiä, koska muuten nuo jäänteet ovat kohtalokkaita meikäläisen paremman elämän suhteen. Kaiken kaikkiaan kemut menivät ihan hyvin ja Joona sai hienoja lahjoja paljon. Kiitos myös sinne Suomeen kaikista syntymäpäivätoivotuksista. On tämä nykyaika ihmeellistä.

Valkoisia tiikereitä ja heiluttavia veturimiehiä

Perjantaina sitten saapuivat siskoni Mervi ja hänen miehensä Tapio. Tapsalla oli tullut työmatka tänne suuntaan ja Mervi oli bongannut Finnairilta halvat liput, joten he päättivät tulla käymään. Matkustavaiset olivat ”pirteitä” melkein vuorokauden matkustamisesta, joten raahasimme heidät perjantai-iltana klubille nauttimaan buffeen antimista. Sain myös varattua meille tiiaus ajan Eagletonista ja kun Tuomo lainasi yhdet mailat, niin lauantaina oli vuorossa pienen valkoisen pallon hakkaamista. Eagletonissa oli kilpailupäivä, joten lähtöaika oli lauantaina vasta klo 14. Tuohon aikaan lauantaina oli vaan pari muutakin liikkeellä, joten tavallisesti kolmen vartin matka kesti kaksi ja puoli tuntia. Joona jäi mielellään Mervin kanssa kotiin, kun me muut lähdimme pelaamaan. Koko kierrosta emme kerinneet pelata, ennen kuin pimeys laski harsonsa päällemme, mutta suurimman osan kylläkin. Paluumatka sujui jo totuttuun tyyliin yli kahdessa tunnissa ja olimme noin klo 21 kotona jälleen.

Sunnuntai-aamuna lähdimme seitsemältä Mysoreen, joka on noin kahdensadan kilometrin päässä Bangaloresta. Matka sujui melko joutuisasti. Mysore on maailman perintö kaupunki ja Karnatagan entinen pääkaupunki ennen kuin Bangalore otti se paikan. Mysoressa suuntasimme ensin Sri Jayachamarajendra eläintarhaan. Siellä on kattava kattaus harvinaisia eläimiä, kuten Tapiiri, simpansseja, gorilla, kirahveja, seeproja ja valkoisia tiikereitä. Välillä tuntui, että Joona olisi ollut yksi nähtävyyksistä, kun häntä valokuvattiin ahkerasti ja käytiin nipistelemässä poskesta. Tarha oli lapsiystävällinen, koska eläimiä pääsi melko lähelle katsomaan. Kierrokseen meni parisen tuntia, jonka jälkeen olimme jo valmiita nauttimaan lounaan. Kuski vei meidät hotelliin nauttimaan lounasta, jonka jälkeen tutustuimme maailmankuuluun Mysoren silkkiin hotellin viereisessä myymälässä. Täysin vatsoin aloimme kiipeilyn Chamundi kukkulalle onneksi sentään autolla. Tuolla töröllä sijaitsee Chamundeshwarin temppeli, jossa emme käyneet sisällä, sekä Mahishasura paholaisenpatsas. Pyhä Chamundeshwari surmasi tarinan mukaan tuon Mahishasuran, jonka mukaan Mysoren kaupunki on saanut nimensä. Kukkulalla oli totuttuun Intialaiseen tyyliin ihan riittävästi porukkaa. Meidän kimpussa olivat tietenkin kerjäläiset ja erilaisten valokuvien sekä muunlaisen krääsän kauppaajat. Mahdollisuus olisi myös ollut kavuta 1000 askelmaa temppelille, mutta jäi nyt sitten tällä kertaa väliin. Alastullessa pysähdyimme vielä matkanvarrella olleen yhdestä kivestä veistetyn 16 jalkaisen Nandi härän luona.

Alastultuamme suuntasimme kohden Mysore Palacea. Palatsin ympärillä oli taas joukko kaupustelijoita ja me vaaleine ihoinemme olimme kuin punainen vaate härälle. Palatsi on rakennettu vuosina 1897–1912 ja oli ulkoa tosi upean näköinen. Sisältä paikkaa kävivät tarkastamassa vain Mari ja Mervi. Me miehet vahdimme heidän kenkiään ulkona. Palatsin ulkopuolella olisi ollut mahdollisuus myös ratsastaa kamelilla tai ronsulla, mutta jätimme mahdollisuuden käyttämättä. Sateen uhka oli myös ilmeinen, joten emme jääneet odottamaan pimeäntuloa ja 97000 palatsin ulkovalon sytyttämistä.

Kotimatkalla tarkastimme vielä St. Philomenan kadetrialin, joka on tuplahuippuineen eräs Intian suurimmista kirkoista. Sade painoi jo päälle, joten suuntasimme nokkamme kohden Bangalorea. Alkanut sade yltyi melkomoiseksi, kun näimme mm. tuollaisen samanlaisen Toyotan kuin meillä uponneen akseleitaan myöten tien reunalle. Kotimatka sujui kuitenkin turvallisesti paahtaen keskikaistaa (vaikkei oltukaan menossa Amarilloon.)

Tapsa lähti sitten tiistaina työasioilleen ja Mervi jäi vielä pariksi päiväksi. Joonalla oli hauskaa, kun hän pääsi pariksi yöksi ”retkelle” Mervin viereen alakerran vierashuoneeseen. Naisväki ja Joona viettivät sitten pari päivää kaupoissa kierrellen ja olin ihan tyytyväinen, kun sain olla toimistolla töissä. Mervi lähti kohden Mumbaita sitten torstaina. Kyllä aika vierähti sitten nopeasti. Nyt sitten vaan toivotaan, että saamme lisää vieraita taloon.

Joonan syntymäpäivä on nyt sitten sunnuntaina, mutta mammalta ja pappalta Mervin ja Tapsan mukana tullut junarata oli pakko jo avata ennen. Jotenkin Joona on nyt veturimiehet heiluttaa vaiheessa ja kaikki junat kiinnostavat hurjasti. Kaikki muut lelut ovat jääneet melkein vaille mielenkiintoa ja junarata on ainoa mikä kiinnostaa. Sunnuntaiksi on sitten kutsuttu lapsellista porukkaa meille synttärikahville ja me kävimme hakemassa Joonalle hänen ensimmäisen polkupyöränsä. Luvassa on siis enemmän hyötyliikuntaa vanhemmille.