Siihen aikaan kun isä lampun osti ja asennushommia

Maanantaina sitten alkoi puuttuvien ilmastointilaitteiden asennus. Kavereiden piti tulla 9:30 aloittamaan hommat, mutta tuntia myöhemmin ei ketään ollut ilmestynyt paikalle. Pari soittoa ja muutamaa kyselyä myöhemmin kaverit sitten ilmestyivät paikalle siinä puoli kaksitoista. Hommat olivat alkaneet vierashuoneesta ja pian Mari soitti, että tavarat vierashuoneessa olivat saaneet hunnun päälleen eli pölyä seinänläpimenosta oli syntynyt aivan kiitettävästi. Pikaisen huoneen tyhjennyksen jälkeen Joonan huone tyhjennettiin ennen kuin kaverit ehtivät sinne asti. Sisäyksikkö saatiin seinään vierashuoneeseen ja putket ulos ulkoyksikköön loogisesti. Joonan huoneessa tuli mutka matkaan, kun asentajien porakone hajosi. Matkaa seinän läpi jatkettiin vasaralla takomalla. Hommaan onneksi saatiin stoppi, eikä seinä ehtinyt kärsiä liikaa ja laitteiden asennus viivästyi seuraavaan päivään. Ilmastointikoneille tarvittiin myös uudet pistorasiat, kun niiden tulee olla samassa ryhmässä geyserien kanssa. Valaistus ja kattopropelit ovat siinä ryhmässä, joka tulee noiden back-up akkujen taakse. Sähkömiehet tulivat siis iltapäivällä pistämään uusia rasioita ja vetämään keskukselta uusia syöttöjä niille. Homma venyi iltaan ja näillä pojilla porakone kyllä toimi. Onneksi meidän Joona ei tunnu pelkäävän porakoneen ääntä eikä ajoittaisia sähkökatkoksia pimeine hetkineen. Sähkömiehet olivat jo kolmannen eli viimeisen pistorasian kimpussa, kun klo 20:30 tuli back-uppatterimies tekemään asennuksiaan loppuun. Varavoima-akut kun oli toimitettu aikaisemmin päivällä. Pojat löivät kämpän pimeäksi ja totuttu iltapuuro sähkövalossa piti vaihtaa muroihin kynttilän valossa. Murojen jälkeen Joona oli jo niin väsynyt, että iltapesu suihkuineen suoritettiin osaksi kynttilänvalossa. Onneksi se tuntui Joonasta olevan vain jännää. Pojalla oli oikein kissanpäivät, kun pääsi taas isin ja äidin väliin oman huoneen ollessa kuin hyrskynmyrskyn jäljiltä jonkun muun toimesta. Onneksi sähkömiehet olivat paikalla, kun tuon back-upin johdotus ei ollutkaan tehty ihan oikein, vaan yksi paluujohto pitää vielä tuoda keskukselle akkupaketilta. Se hommakin jäi sitten huomiselle. Onneksi porukka hilpaisi sentään ennen puolta yhtätoista, että päästiin Marinkin kanssa potkittavaksi tuonne jo miehitettyyn vuoteeseen. Nyt kun eletään sunnuntaita, niin back-up on tuolla toiminnassa ja kaksi kolmesta ilmastointilaitteesta on toiminnassa. Maanantaina pitäisi tuo viimeinen tulla kuntoon.

Välillä sitä miettii issekseen, että onkohan näissä kirjoituksissa mitään järkeä. Tuossakin yllä (siis alla, menee ilmansuunnat sekaisin, kun kirjoittelen tätä tekstinkäsittelyohjelmalla ennen tänne kopioimista) on purnausta verhoista (ovat nyt kunnossa) ja ilmastointilaitteista. Osalla paikallisia ei ole edes ikkunoita mihin salusiineja ripustaisi saati sitten ilmastointilaitteita. Meikäläisillä taas tuntuu olevan huoli internetin puuttuminen. En nyt laske meitä aivan sellaiseen pullamössösukupolveen, joka on aina saanut kaiken haluamansa. Toisaalta kaikesta ei voi kantaa huolta, mutta ihmismäisesti tulee myös käyttäytyä.

Intian elämään on tullut jotenkin adjustoituttua. Kävimme viikolla yhdessä kaupassa, jossa kävimme pre-visitin aikana. Mari ihmetteli ääneen, että valikoimat kaupassa olivat parantuneet viimekäynnin jälkeen. Tavara ei mielestäni ollut muuttunut miksikään, vaan oma ajatusmaailma on vaan sopeutunut pikkuisen tänne. Kaikkeen ei ole totuttu ja tuskin tullaan edes tämän reissun aikana tottumaan.
Otetaan nyt esimerkiksi vaikka niinkin arkipäiväinen asia kuin hehkulamppujen hankinta. Päätin pikaisesti töiden jälkeen käydä ostamassa parit hehkulamput, kun jännitteen ym. heilahtelut eivät olleet kohdelleet silkkihansikkain noita Suomesta raahattuja lamppuja. Työkavereilta sain vinkin, että Lightspro niminen kauppa olisi laatutietoisen ostajan varma valinta kyseiseen hankintaan. Ovella vastaan tuli assistant shop manager, jolle esitin toiveeni ostaa kahdeksan hehkulamppua, neljä e14 kannalla ja neljä e27 kannalla. Täällä on valtaosa lampuista sellaisia sileäkantaisia ilman kierteitä, kuten auton lamput, mutta suurempia. Tilaus kirjoitettiin paperille, jonka jälkeen puotipuksu halusi esitellä minulle kokokaupan repertuaarin. Valaisimet käytiin läpi ja sanoin, että josko tällä kertaa vain nuo kahdeksan lamppua. Minut ohjattiin istumaan sohvalle ja vartin odotuksen jälkeen minulle tultiin esittämään hinta-arvio ostoksistani. Hyväksyin hinnan, kunhan kuitissa oleva määrä muutettaisiin 128 lampusta 8:aan. Taas pieni odotus, niin uusi kaveri tuli näyttämään mallikappaleet ostoksistani. Hyväksyin mallit ja niin varastosta lähdettiin hakemaan valonlähteitä. Kun valonkantaja saapui takasin, sain käydä maksamassa tuotteeni kassalla. Ulos päästyäni oli aikaa kulunut noin kolme varttia sisäänmenosta, joo pikainen keikka.

Pullonsuusta juominen on oma taiteenlajinsa täällä. Mukeja tai laseja käytetään harvoin. Katujuottoloissa tuntuu olevan vaan yksi vesipullo, josta syömingin jälkeen kaikki juovat vuorollansa. Intialaisilla ei vaan ole tapana syleillä huulillansa pullonsuuta vaan pullosta kaadetaan avonaiseen suuhun. Tulee mieleen pikkupoikana nähdyt mummot, jotka ryystivat kaffetta tassista, joka ei myöskään koskettanut huulia. Paikallisilla en sentään ole nähnyt sokerinpalaa huulien välissä jonka läpi juoma menisi ja puhekin lakkaa täällä juomisen ajaksi. Eli oli ne mummot joskus silloin aika kovia jätkiä. Toisaalta noin juodessa ollaan kohteliaita seuraavalle, eikä sulostetuta pulloa omilla erityisillä bakteereilla. Olen pää kenossa yrittänyt juoda noin ja yleensä saanut vain vedet leukapieliin ja rinnoille. Pitänee harjoitella vielä.

Aika suosituksi täällä itsensä tuntee, jos puhelujen määrää käytetään mittarina moiselle asialle. Ei kulu päivääkään, ettei puhelin soisisi ja toisessa päässä tarjottaisiin luottokorttia yms. Mari on jopa ottanut vastaan tarjouksia, jotka tulevat nauhalta Kannadan kielellä. Hevosmiesten tietotoimisto tiesi kertoa, että paikallisen operaattori tai joku siellä tekisi pikkuisen sivubusinesta myymällä ulkomaalaisten numeroita luotto ym. laitoksille. Laillista tuo ei tietääkseni ole täälläkään. Paljon vihaisempia tuntuvat vaan täällä olevan verrattuna Suomalaisiin puhelinmyyjiin, kun ei ole halukas hankkimaan tarjottua tuotetta tai palvelua. Kertaakaan en ole kuullut puhelun lopettajaisiksi hyvän päivän toivotusta, vaan luuri lyödään heti säppiin, kun vastaanottaja vakuuttuu kielteisestä vastauksesta.

Ensimmäiset vieraatkin ovat tulossa ensiviikolla. On mukava saada kävijöitä sieltä kaukaa. Infrastruktuuri pitäisi olla pikkuhiljaa kunnossa vieraiden vastaanottamiseen, kunhan perjantaina ostetut patjat nyt toimitettaisiin kotiin. Eilen lauantaina niitä ei näkynyt, vaikka kotiinkuljetus piti tapahtua silloin, ehkä viikonlopun pyhät ovat hieman sotkeneet asioita.
Katsotaan nyt onko vierailijoilla mitään omia tavaroita mukana, kun meidän toivomuslista Suomesta on ollut melko kattava ja alati laajentuva. Täältä kyllä löytyy melkein kaikkea, jos vaan osaa hakea oikeasta paikasta. Melko usein sitä oikeaa paikkaa vaan ei ole helppo löytää. Suomalaisten tavatessa yleisimpiin puheenaiheisiin kuuluukin mistä kukin on löytänyt mitä hankittavaa tai syötävää. Joten, jos olet tulossa syystä tai toisesta tännepäin ja laukussa on pikkuisenkin vielä tilaa, niin muista kysyä onko jotain tarpeita, kiitos.

Ramille ihan tiedoksi, että en ole vielä päätynyt tuohon Luigi Altonelli luukkiin öljyttyineen kutreineen, olisi ehkä syytä, kuten kuvasta 2b näkyy. Ohessa myös kuva Pappalle tuosta keittiöryhmästä, kuten sovittua.

Salusiineja ja harha-ammuksia

Pihkojen luona kylässä ollessamme Mari bongasi Dianan ja Peten ikkunan edestä hyvännäköiset verhot. Minä en totuttuun tyyliin huomanut mitään. Verhojen hankintapaikkana oli ollut kauppa nimeltään Fabindia. Maantaina sitten Mari oli käynyt hakemassa neljä kappaletta kyseistä killutinta. Verhot olivat mallia valmiit ja 210 cm pitkät eli juuri passelit meidän olohuoneeseen. Kotiin päästyään Mari oli ottanut gardiinit pois paketista ja huomannut, että yksi verhoista oli vähän rikki ja yksi oli lyhyempi kuin muut kolme. Verhot takaisin kauppaan ja siellä alataitoksesta luvattiin päästää vähän ja korjata tuo pikkuisen rikkoontunut kappale. Seuraavana iltana kävimme hakemassa korjatut kaksi verhoa ja samalla mukaan tarttui Joonan huoneeseen ”nojatuoli” mallia Intia, josta saa myös sängyn tarvittaessa. Salusiinit ripustettiin tangoille ja huomattiin, että se rikkinäisenä palautettu verho oli lyhennetty sen lyhyen kanssa samanmittaiseksi. Oli aika hassun näköistä, kun toisessa ikkunassa verhot oli mallia ”bermuuda” ja toisessa sopivan mittaiset. Ei muuta kuin kaikki verhot alas ja kauppaan takaisin ja pyyntö, että kaikki olisivat mallia pitkät. Mari kävi sitten hakemassa kaikki verhot seuraavana päivänä takaisin ja arvatkaapa vaan olivatko kaikki tehty malliksi lyhyet. Katsottiin, että päästövaraa olisi kyllä ollut reilusti kaikissa. Aamulla heti, kun kuski oli heittänyt minun töihin, Mari lähti kauppaan takaisin huomatakseen, että kauppa oli vielä kiinni. Iltäpäivällä sitten Mari oli lähettänyt kuskin viemään verhot takaisin ja kirjoittanut lapun, että ne toimitettaisiin meille kotiin, kun olisivat valmiit. Perjantai-iltana kaveri tuli sitten tuoman pidennetetyt verhot meille. Mari oli Katin kanssa käymässä kaupungilla Suomalaistapaamisessa, joten minä otin ne vastaan. Tuvassa oli melko säpinää, kun samaan aikaan oli pari varavoima-asennusmiestä, pari kaveria sähkömaintenencesta ja ilmastointilaiteasentaja, eikä Joonakaan ollut kaikkein aurinkoisemillaan. Verhot otettiin paketista ja ennen asennusta laitatin ne lattialle mittausta varten. Mitta näytti 202 eikä 210 niin kuin olisi pitänyt, vaikka kaveri kuinka yritti venuttaa niitä. Mies otti verhot takaisin kassiin ja sanoi toimittavansa ne korjattuna takaisin. Katsotaan nyt sitten tulevatko maanataina ja minkä mittaisena. Mari saa näin kyllä päivät hyvin kulumaan. Maanantaina pitäisi myös alkaa puuttuvien maailmastointikoneiden asennus ja varavoima-akkupaketin asennus.

Olin Tuomon kanssa viikonloppuna golfkisoissa. Kilpailu pelattiin Bangaloren Golf Clubilla ja se oli kaksipäiväinen. Lauantaina pelattiin ensimmäinen kierros ja sunnuntaina toinen. Meikäläisen pelihermot eivät olleet aivan Räikkösmäistä luokkaa ja aloitus meni hieman poskelleen. Minun pitäisi saada kunnon aloitus kisoissa, jotta kierros menisi kohtuullisesti. Jatkokaan ei mennyt täysin käsikirjoituksen mukaan, kun väylän 12 avaus karkasi vähän käsistä. Pallon kaari oli kyllä lähes ammattilaisluokkaa pituudessa ja korkeudessa mitattuna, mutta suunta oli pikkuisen pieleen. Aita laidalla kentän, joka on siis kaupungin keskustassa, ei ollutkaan minulle tarpeeksi korkea, vaan palloni teki lähempää tuttavuutta viereisen hotellin liittymässä seisoneeseen riksaan. Riksaan tuli joitain vaurioita (lommo) ja kuski käytti sanoja joita en täysin ymmärtänyt, pelikaverini vaan sanoivat, että jatketaan matkaa. Episodi ei tehnyt peliini parantavaa säväystä, vaan siinä sitä sitten nilkutettiin ja nautittiin. Alkoi käydä selville, että palkinnoille ei olisi asiaa, jossei kauimmalta saapunutta osallistujaa palkittasi. Onneksi lähtiessä oli kaikille sentään jaettu paketti palloja, clubin lippis ja pussillinen tiitä. Vähän myöhemmin kentän kontrolleri tuli kysymään moottoripyörällä, oliko joku meistä oli osunut riksaan. Meikäläinen myönsi ja kontrolli sanoi, että kuski oli käynyt kiihkeänä clubilla ja vaatinut tuhatta rupiaa korvauksia. Kysyin eikö heillä ole vakuutusta ja hän sanoi keskustelevansa clubin sihteerin kanssa mitä tehtäisiin ja palaavansa asiaan, kun olisin kiertänyt loppuun. Nautiskelin todella vielä loppukierroksesta ja pelin jälkeen kävin sanomassa, että voin kyllä maksaa tuon pyydetyn summan. Sehän ei olisi kuin noin 20 euroa. Sihteeri oli eri mieltä ja minua pyydettiin kirjoittamaan paperi, jossa myönsin lyöneeni ulos kentältä ja josta ilmenisi yhteystietoni täällä Intiassa. Katsotaan nyt tuleeko asiasta jotain seuraamuksia vielä. Tänään sunnuntaina sitten ei ollut enää mitään menetettävää joten ei tarvinnut hermoilla. Pelasinkin melko hyvin (90 brutto) ja todella nautiskelin välillä pelistä. Kotona vaan tuli kommenttia, että viikonloppuisin voisi tehdä muutakin kuin juosta valkoisen pallon perässä, kun lauantaina pelkkä kierros kesti 6 tuntia plus selvittelyt siihen päälle.

Kymmenen pisteen kysymys vielä arvatkaapa onko meillä jo netti kotona.

Taisteluvälinehankintaa ja puuhapetehommia

Kommentteja on tullut tuosta Joonan reppukuvasta. Ei kyllä itsekään uskoisi, kun tuota kuvaa katsoo, että meidän vauva täyttää marraskuussa kaksi vuotta. On meinaan niin ison pojan näköinen tuossa kuvassa.

Lieneekö sitten syy kotiin kannetussa tupperivuoressa vai tuosta alivuokralaisesta keskiviikko-iltana alkoi keittiön siivous ja uudelleenjärjestys. Täytyy kyllä myöntää, että tuo tupperikeko oli aika iso suhteutettuna siihen käytettyyn rahamäärän. Mari tuossa kertoi, että kallein kippo tai kuppi maksoi noin kymmenen euroa. Suomessa kuulemma hinnat ovat alkaen tuo kymmenen euroa, mutta pitäähän sitä entistä puolustusministeriä kannattaa, vai ovatkohan Rehnit vielä siinä busineksessa mukana. Nyt on sitten kaapissa sopivia ja jääkaapissa mahtuvia.
Uusi ostosh****tti Home Store oli avattu täällä tuohon Ring Roadille lähelle toimistoa. Kävimme siellä keskiviikkona tutustumassa. Mukaan tarttui meille ja Joonalle uudet aterimet. Joonan setti maksoi 555 paikallista eli noin 10 € ja meidän 24 osainen sarja 3594 eli noin 64 €. Tuo isompi sarja on mielestäni ihan mukiinmenevän näköinen, no joo mahtuvathan nuo kaikki mukiin, ja saa niillä lapottua sakkaa puhe-elimeen. Kärryihin tarttui myös avajaistarjouksessa ollut kassakaappi tai lipas. Sellainen kuitenkin mitä tulee vastaan hotelleissa kooltaan 300*200*200 mm hintaan 2699 eli noin 48 €. Kaapissa on pari reikää takana ja pohjassa, että tuon saa pultattua seinään tai lattiaan kiinni. Kaappi on jopa niin hyvä, ettei iskä saanut sitä kotona auki. Ei ihme että olivat tarjouksessa, kun sinne sisään ei pysty laittamaan mitään eli pitää mennä vaihtamaan se sellaiseen, jota ei ole jo lukittu jonkun toisen toimesta, tuollaisessa näppäimistössä kun on jonnin verran noita eri vaihtoehtoja. Kaupassa uudelleenkäynti toi ratkaisun tuohon kassakaappipulmaan. Master-avain ja ohjeet olivat lukitun kaapin sisällä ja tehtaalla asetetulla avaamiskoodilla saatiin ovi auki.
Lainasin Timolta iskuporakonetta, kun teki mieli puuhastella itse edes jotain. Sain seinään Suomesta tuodun korkkitaulun (piirustuksia ym. varten), sekä pari tuomaamme kattolamppua. Viimeisen valaisimen poraus Joonan huoneeseen jäi sunnuntai-iltaan. Mari seisoi sängyn päällä imuri suunnattuna kohden kattoa ja meikäläinen a-tikkailla pora kädessä. Viidentoista sekunnin jälkeen talosta meni aina sähköt.
Ne tulivat onneksi takaisin aina pikkuisen odottelun jälkeen ja reikä saatiin porattua. Porauksen jälkeen Mari halusi vielä imuroida kattotuulettimen lavat yläpuolelta, kun hän huomasi miten likaiset ne olivatkaan. Sähköt meni taas totuttuun tyyliin, mutta nyt ne eivät tulleetkaan takaisin. Pakko oli soittaa sähkö-maintenanceen ja siellä sanottiin, että koko alue toimii parhaillaan generaattorin varassa ja suurempaa sähkönkulutusta pitäisi välttää. Hups, mistä tuonkin nyt olisi voinut tietää. Porakoneen 850 W ja imurin ottama 1600 W piikkikuorma taisi olla liikaa varavoimalaitokselle. Mies tuli käymään ja nappasi pääsulakkeen irti ja pisti takaisin ja katso valot syttyivät taas. Valaisimien kytkennät päätin sitten jättää maintenancen tehtäväksi, ovat nuo johdot sen verran hurjan näköisiä.

Pappalta tuli Joonalle kortti, jossa luki: ”Moi! Tässä olen miettinyt, että jos me yhdessä hankitaan Royal… Minä maksan sen ”alkuun”, ostat sitten multa kun saat ajokortin. Puhu isällesi, jos hän valikoi ko. pelin ja laitetaan konttiin kun tulette kotiin terv Pappa”. Yksi työkaveri oli tässä juuri tilannut tuollaisen Royal Enfield:n itselleen. Katsotaan saako hän pyytämäänsä vaatimuksenmukaisuustodistusta, jota ilman rekisteröinti Suomeen ollee mahdotonta. Joona ainakin on innoissaan asiasta, vai onkohan pelkästään tuo kortti, joka on tärkeä hänelle. Otin sitten pois tuon osoitteemme tästä ( hyvä huomio Antti). Jos joku haluaa paiskata kortilla, niin osoitteen saa meiltä.

Kissatappelua, Houdinihommia ja alivuokralaisia

Sunnuntaina tuli sitten Lotan, Aleksin ja Anun aika lähteä Intiasta ja Palmista. Marko jää tänne vielä joksikin aikaa, ettei meidän yksin täydy pitää Suomalaisten mainetta yllä tällä alueella. Ei sen puoleen kai sekin onnistuisi. Meillähän on ollut sama kokki Anun ja Markon kanssa, meillä tosin vaan maanantaisin keskiviikkoisin ja perjantaisin. Anulla ja Markolla taas kokki ja kokin mies ovat olleet koko viikon töissä. Kokin mies on tehnyt Anulla ja Markolla siivous ym. hommia. Kun nyt toisilla Suomalaisilla väheni radikaalisti tuo palveluskunnan tarve, niin meillä syntyi meidin ja kokin välille pieniä jännitteitä, kun kokki olisi halunnut lisätä työpanostaan ja samalla ottaa myös oman miehensä meidin tilalle. Ruutitynnyrin sytytyslanka kyti pikkuhiljaa ja pata kattilaa vuorotellen soimasi vaikka kylki oli kummallakin musta. Räjähdyksen sai sitten lopulta aikaan, kun Mari kysyi kokilta miksi hän keittää perunat vesijohtoveteen, kun oli sovittu että siihen käytetään tuota toista vettä. Tästä eteenpäin tarvittaisiin tutkijalautakuntaa selvittämään mitä todella tapahtui. Marin käsityksen mukaan kokki syytti meidiä Marille kielimisestä ja huudon taso nousi jo muutamia desibelejä, ei kuitenkaan työturvallisuusnormien yläpuolelle. Kommunikointi onneksi tapahtui Kannadan kielellä, eikä maailmanlaajuisesti tunnetulla käsirysyn tai nokkapokan murteella. Summa summarum, kokki sanoi, ettei astu meidän taloon, jos meidi on siellä samaan aikaan ja pyysi soittamaan, kun tämä olisi tapahtunut. Marilla vaan ei ollut puhelimen muistissa kokin numeroa. Nyt on sitten meidi myös kokannut ja kokki on ollut tipotiessään. Katsotaan nyt kuinka tästä jatketaan, no ei nälkää olla ainakaan nähty.

Maanantaina Joona ja Mari kävivät Joonan lopputarkastuksessa Manipal sairaalassa. Onneksi Marilla oli lääkärin kirjoittama ruutupaperi mukana, että edellinen diagnoosi selvisi. Vasen korva oli jo parempi, mutta oikeassa oli pikkuinen tulehduksen poikanen. VMTL (selvennettäköön armeijaa käymättömille, että kyseinen lyhenne tarkoittaa vapautusta marssi taistelu ja liikuntakoulutuksesta, muistaakseni) jatkuisi vielä keskiviikkoon asti. Poika kuitenkin oli kuin eri planeetalta, leikki ja söi kuin ennenkin. Keskiviikkona sitten leikkipuisto kavereineen kutsuisi taas poikaa.
Tiistaina kylläkin käytiin jo tutustumassa tuohon Kidds-päiväkotiin. Päiväkoti oli ihan mukiinmenevä ja päätettiin päästää Joona sinne. Tiedä sitten kummalle oli kovempi paikka pistää poika päivähoitoon vanhemmille vai pojalle itselleen. Äiti ei pääse sinne päiväkotiin mukaan, kun on varmaan liian vanha, ja poika pitää portilla luovuttaa henkilökunnalle. Joona sai tavaroita päiväkodista, mm repun ja lippiksen. Nuo tavarat tuntuvat olevan hirvittävän tärkeitä hänelle ja miksei olisi. Jotenkin meidän vauvasta tuli hetkessä iso poika. Kaikki on mennyt Marin mukaan totutellessa hyvin, mitä nyt tekoitku pääsee joka kerta, kun äiti tulee noutamaan. Tähän mennessä ei Joona ole ollut päiväkodissa paria tuntia pidempään näin totutellessa.
Keskiviikkona juteltiin sitten kuskille, josko hän hommaisi sellaisen miehen paikalle tai veisi tuon Marin pyörän jonnekin, jotta tuo lukko saataisiin auki. Kuski teki työtä käskettyä ja toi paikalle paikallisen lukkosepän. Seppä oli takonut jonkin aikaa ja saanut lukon auki, ei nyt kuitenkaan tärvelemättä lukkopesää. Riemu oli rajaton Joonalla, kun keikkuminen lastenistuimessa taas mahdollistuisi. Illalla tultuani töistä lähdettiin pyöräilemään ennen pimeän tuloa. Piti vaan käydä ennen lähtöä tyhjentämässä rakko ettei tarvitsi noita palmuja ravita kesken mankelin veivaamisen. Käytin poikkeuksellisesti tuota alakerrassa olevan vierashuoneen kylpyhuonetta. Ennen asian toimittamista tulin jotenkin katsoneeksi pyttyyn ja siellä pohjalla oli jotain kummallista likaa? Tarkemmin katsoessani tajusin mikä se siellä luurasi. Ei, se ei ollut jallu mikä luuraa, vaan kadonnut polkupyörän avain. Aika kohtalon ivaa juuri kun lukko oli säpälöity, niin avain löytyy. No, on ainakin polkupyörä auki ja Joona pääsee ajeluille. Kuski sitten kävi hankkimassa jostain pientä kettinkiä, että saadaan tuo pyörä naitettua yöksi talon kanssa yhteen.
Nyt kun kerran välillisesti alettiin puhua noita vessajuttuja, niin jatketaan myös niistä. Marilla oli yksi ilta todella pikainen vessakäynti, kun huone olikin jo varattu hänen tietämättään. Ääni oktaavin nousten Mari kehotti minua hankkiutumaan eroon vessassa majailevasta viiksivallusta. Minä tein työtä käskettyä, mutta kaveri, joka oli noin pari kolme senttinen, oli aikas vikkelä kintuistaan. Lopulta sain sen kiinni ja sille annettiin sukelluskoulutusta Hindware nimisessä ”uima-altaassa”. Mari oli jutellut asiasta Katin ja Jussin äidin kanssa ja Jussin äiti oli kuvauksesta tuntenut torakan. Pikku surffailu netissä ja itsekin tulin siihen tulokseen, että torakkahan se meillä oli ollut. Onkohan sillä kavereita. Töissä ja muualla olen nähnyt lavuaareissa ja pisulaareissa sellaisia ”pastilleja”. Olen luullut, että ne ovat vain hajusteita ja kiusana, että huolimattomasti tähdätessä roiskuu silmille, mutta niillä on myös toinen tarkoitus. Pastillit ovatkin naftaliinipalloja, eli sitä tavaraa mitä Mikki Hiiren kaveri Atomiinus tai Eka Vekara (en muista kumpi) söi aina Aku Ankan taskukirjoissa. Noita täytyy nyt pistää joka mahdolliseen viemäriin, että saataisiin nuo kutsumattomat alivuokralaiset häädettyä. Katsotaan tehoavatko, toivottavasti.
Tämä kotiin kytkettävä internetti ei purjehdi myötätuulessa. Viimeiseen kyselyyn tuli vastaus, että Palmista on portit loppu ja meidän kaapelipäätä ei siis ole mahdollista kytkeä ennen kuin on hommattu lisää rautaa tuonne konehuoneen päähän. Tiedä sitten mikä on totuus, mutta tuntuu kestävän tuo netin saaminen.
Kirjoittaessani tätä on tiistai 2.10 Gandhin syntymäpäivä ja samalla vapaa päivä. Mari on Leenan ja Jarin kanssa Eagleton:ssa golfaamassa ja minä olen saanut juuri Joonan päiväunille. Antti oli pyynnöstäni käynyt putsaamassa Oulun levykauppoja kiitos vaan ja yksi paikallinen kiikutti minulle levyjä käydessään työmatkalla Oulussa. Nyt löytyy hyllystä Eppujen, HIM:n ja NIghtwish:n uusin sekä myös Boycott kokoelma. Kirjoittamisesta ei meinaa tulla mitään, kun jään vähän väliä kuuntelemaan tarkemmin tuota yövissyn uusinta. Taidankin tänään lopettaa näihin kuviin ja tunnelmiin, terveisiä vaan kaikille ja tervetuloa tännepäin. Vierashuonekin saatiin kalustettua, kun kollegalta jäi ylimääräiseksi tuollainen parisänky, joten infra vierailuille alkaa olla kunnossa.

Sairastelu jatkuu ja asennushommia

Eipä mennyt tuo Joonan tauti ihan toivomalla ohi. Ilma kun on kuuma kostea hikinen, niin ei toimi kikka joka ikinen. Joonalle nousi kuume alkuviikolla ja ikiliikkujasta tuli pikkuhiljaa joka asiasta rettelöivä riiviö. Meikäläinen pääsi päiviksi karkuun toimistolle, mutta Mari joutui kestämään kaikki mielenpurkaukset. No, selvisi ainakin, ettei poika ole laitoksella vahingossa vaihtunut, vaan on luonteeltaan kuin vanhempansa. Tiistai-iltana Mari onneksi pystyi menemään klubille kuntosalille, että tuli edes jotain vaihtelua päivärytmiin. Torstai-aamuksi Mari oli myös sopinut treffit paikalliseen Kidzee-päiväkotiin, jos vaikka saataisiin Joonalle päivisin ikäistään seuraa. Keskiviikkona oltiin menossa jo niin paljon parempaan suuntaan, että töiden jälkeen lähdettiin kaupunkiin lihakauppaan. Paluumatkalla löydettiin yhdestä kaupasta jopa mansikkajogurttia, joten elämä hymyili taas.
Keskiviikko-iltana Mari kävi klubilla Intialaisessa päähieronnassa. Käsittelyn jälkeen tyynylle oli jäänyt niin paljon hiuksia, että Marin oli pakko tarkistaa peilistä edes jotain jääneen päähän killumaan. Keskiviikko-iltana sitten puuron jälkeen Joona teki selväksi että tänään hän tulisikin äipän ja iskän sänkyyn nukkumaan, eikä omaan huoneeseen. Meidän mennessämme yöpuulle yritin sitten varovasti siirtää Joonaa omaan sänkyynsä; huonoin tuloksin. Joona heräsi ja alkoi itkeä hysteerisesti. Huudosta ei vaan tuntunut tulevan loppua vaikka Marin kanssa kannettiin poikaa vuorotellen. Mari huomasi sitten Joonan harovan toista korvaansa vähän väliä.
Yöstä tuli tosi mielenkiintoinen, kun Joona ei nukkunut kuin korkeintaan tunnin pätkiä ja heräsi sitten suoraan huutoon. Hain jo siinä joutessani ambulanssien numeroita ja mietin miten päästäisiin sairaalaan. Tässä kultaisessa vankilassa asumisessa on haittapuolensakin. Kuskille pistin tekstiviestin, että saa ilmestyä paikalle mahdollisimman aikaisin. Aika ontto olo oli, kun ei tietänyt mitä oikein pitäisi tehdä. Seitsemän maissa sitten kuski viimein tuli ja lähdettiin kohti sairaalaa.
Sairaala, jota muut kanssaveljet ja siskot ovat käyttäneet, on nimeltään Manipal. Kuten Turkulaisesta kirjoitusasusta käy ilmi, on sairaala paremmanpuoleinen ja läskisille kukkaroille tarkoitettu. Odotusaulassa lastensairaalan puolella oli sitten akvaario. Kalat tuntuivat saavan kivun unohduksiin ja ei olisi kyllä arvannut tämän pojan valvoneen huutaen melkein kokoyön. Lääkäritäti sitten löysi pikkuisen tulehduksen vasemmasta korvasta. Tulehdus oli kuitenkin vielä siinä vaiheessa, ettei antibiootteja vielä onneksi määrätty, vaan korvatippoja sekä yskänlääkettä ja röörejä avaavaa kodinputkimiestä. Sairaala käynti kustansi 300 rupiaa(~5 €) ja lääkkeet 160 rupiaa(~2.8 €). Lääkäri täti opasti vielä, että Joonan olisi olla pelkästään sisäpalveluksessa, koska tuo kostea sateinen ilma on kyllästetty viruksilla sekä muilla pöpöillä ja maanantaina sitten näytille uudestaan. Paluumatkalla jätettiin hyvinlevännyt iskä toimistolle töihin, vai pitäisikö sanoa hengailemaan työpaikalle. Korvatipat ovat tehonneet ja Joona on jo melkein entisensä. Saisi kyllä tuo sisäpalvelus loppua, kun dvd:tä, pääasiassa myyrää, on tullut tiirailtua jo aivan tarpeeksi, ainakin äidin ja iskän mielestä.
Aleksin synttäreiden jälkitohinoissa, äidin pyöränavain on joutunut joko hukkaan tai piiloon. Toivottavasti tuohon jälkimmäiseen, koska hukasta sitä ei enää löydy. Pari kertaa ehdittiin käydä pyöräilemässä täällä alueen sisällä ihmettelemässä noita suuria ”linnoja” joita täältä löytyy. Nyt oli Joonan kypärä pakko pistää kaappiin, koska hän kulki se päässä sisällä ja vaati päästä ajelulle. Alkaa tässä olla hyvät neuvot kalliit kun Joonan vemppa loppuu ja ulkoilma kutsuu. Jan ehdotti, että veisin pyörän portista ulos ja seuraisin kun alta aikayksikössä se tiirikoitaisiin auki jonkun paikallisen Houdinin toimesta. Haitta puolena on vaan, että pitäisi ehti sitten väliin, ennen kuin pyörä kokonaan häipyisi auringonlaskuun. Toisena, ehkä toteutettavammassa, vaihtoehdossa kaivan rautasahan pakista ja irinabjörglundlaisesti annan sahan soida. Mari tuossa komppaa vieressä, että joku jätti ottamatta vara-avaimet mukaan. Kolmantena vaihtoehtona on pyytää Suomessa olevia penkomaan meidän siellä olevia tavaroita.

Viime lauantaina tuli myös lähetys vuokraisännältä, kauan kaivattu keittiön kuumavesivaraaja eli paikallisesti geyser. Melkein viikko vierähti maintenance osaston kanssa ihmetellessä kuinka se saataisiin asennettua. Etukäteen ainakin piti käydä homma maksamassa. Perjantaina sitten paikalle tuli kolme putkimiestä ja puuseppä. Puuseppää, jota aina tarvitaan Teuvo Joutselan sanoin, tarvittiin poraamaan kolme reikää keittiönkaappiin. Geyser tuli sitten asennettua. En oikein tiedä olenko jotenkin adjustoitunut pohjoiselle pallonpuoliskolle vai eikö vatupassi toimi päivätasaajan eteläpuolella, mutta vinoon oli vehje asennettu. Porukasta valitettavasti puuttui johtopäätösten tekijä, joten johdonpäästä töpsölin puuttuessa ei tiskivettä saatu vieläkään lämpimäksi. Oikein insinööri maintenance-osastolta piti kutsua paikalle, että puuttuvan ammattilaisen tarve tuli todennettua. Kuvetta piti taas kaivaa ja lauantaiksi luvattiin pistokkeen asennus.
Lauantaina sitten tuli sähkömies asentamaan pistoketta. Pistoke johdon päähän ja seinään. Katkaisimesta virtaskaa perään ja katso. Savua pukkaa geyserin alapuolelta. Äkkiä katkaisin asentoon, jossa elektronit ei enää juokse. Yhdessä ihmeteltyämme ja varmistettuamme kytkennän oikeellisuudesta, soitto insinöörille, joka lupasi tulla käymään. Skootteri rullaten, sari hulmuten hän saapui paikalle ja molemmat sähkömiehen kanssa selitimme mitä tapahtui. Demonstroidaksemme pistimme geyserin vielä päälle ja savua ei noussutkaan enää vaan lämmintä vettä alkoi virrata hanasta. Okei, nämä Intian vehkeet eivät olekaan samanlaisia kuin Eurooppalaiset. Meikäläinenkin on päästänyt muutamasta laitteesta asennussavut ulos ja sen jälkeen ei ole ollut mitään mahdollisuutta saada sitä enää toimimaan. Ihmeiden aika ei ole ohi tai nämä vehkeet ei toimikaan savulla kuten olen tottunut. Ehkä lopullista sanaa ei ole vielä sanottu, kun nyt lauantaina, kun tätä kirjoittelen, ei talon toisessa ryhmässä ole virtoja ollenkaan. Mari lähti Leenan luokse Tupperware-kutsuille ja Joonan nukkuessa meinasin tiskata ihan kuumalla vedellä, mutta kaikki talon varaajat ovatkin ilman sähköä. Ei olisi mitenkään harvinaista, että koko alueelta olisi puolet sähköistä pois, mutta saas nähdä kui äijän käy. Tässä joutessani ja kontrollin puuttuessa päätin kuitenkin palkita itseni mallastetulla tuotteella.

Pankkiin olen yrittänyt valittaa siitä epäonnistuneesta nostosta palvelunumeroon soittamalla, mutta sieltä en ole onnistunut saamaan langan päähän ihmistä. On näköjään sentään jotain mikä on automatisoitu täälläkin. Pistin myös reklamaatiota menemään löytämääni sähköpostiosoitteeseen. Perjantaina tuli pankilta vastaus. Tutkimukset ovat vielä kesken tuossa asiassani, mutta olivat kuitenkin päättäneet pankin toimesta hyvittää tuon summan tililleni. Otan takaisin kaikki pahat sanani tuosta pankista, joita olen ainakin mielessäni viljellyt.

On jäänyt tuossa epähuomiossa kertomatta, että Mari pääsi tutustuman täällä paikalliseen puutarhamyymälään. Meidän ”puutarha” kun on aika anorektisen näköinen naapurien vastaaviin verrattuna. Tuomisina oli sitten köynnöksiä ja kukkia ja muita kasveja. Ihmeellistä on se, että ne tuntuvat kasvavan ihan silmissä. Tuollainen ei niin pieni määrä kasveja kustansi noin 50 €. Eipä taida moinen summa olla kuin näyttää, kun Rauhannummi ensi keväänä alkaa pistää tuota Naantalin kodin pihaa kuntoon. Mari ei vaan päässyt itse lykkäämään sormiaan multaan vaikka kovasti yritti. Puutarhuri ei voinut ymmärtää että madam nyt voisi mustata kynnenalusiaan, joten Marille jäi pelkkä työnjohdollinen rooli (ei tuo rooli mitenkään vieras ole Marille, ainakin, jos minulta kysytään).

Sunnuntaina oli sitten pientä dramatiikkaakin. Jo totuttuun tapaan olin pelaamassa Bangalore Golf Clubilla kierroksen golfia. Kierros vaan jäi kesken, kun Tuomo sai pallosta. Pallo osui rintaan juuri solisluun alapuolelle. Olin hakemassa palloani, kun kuulin huudon ja Tuomo kaatui maahan. Onneksi ei mitään vakavampaa, paitsi taitaa Tuomon rintalihakset olla kipeinä jonkin aikaa.

Telefoonilaitos ja sairastelua

Puhelinta ja nettiyhteyttä olen tässä yrittänyt hoitaa tuonne asunnolle. Ensin otin yhteyttä asunnonvälittäjään josko hän pystyisi auttamaan minua asiassa. Välittäjä kertoi olleensa yhteydessä Airtel:in (paikallinen Sonera tai Radiolinja) ja heidän edustaja tulisi olemaan yhteydessä minuun. Kun mitään ei alkanut kuulua, otin pikkuisen itse selvää. Palmin alueella on ”monopoli” BSNL:llä (paikallinen puhelinosuuskunta) ja silloin pääsee myös liittymään Palmin sisäiseen puhelinverkkoon. Tuo sisäinen verkko on siitä hyvä, että saavat portilta helpommin kiinni, kun on vieraita tulossa. Mari oli hakenut Palmin maintenance toimistolta hakukaavakkeet ja tutkiskelin sitten niitä. Kun kerran tuosta Airtel:in kaverista ei kuulunut mitään, päätin soittaa tuonne BSNL:n toimistoon ja ajattelin ehdottaa tärskyjä toimiston aulassa. Tällä kertaa ei vuori tullutkaan Muhammedin luokse vaan puhelintiedusteluuni vastattiin käynnin heidän toimistollaan olevan pakollinen. Ei muuta kuin maanantaina töiden jälkeen hakemaan tuota toimistoa. Paikka löytyikin pikkuisella hakemisella ja tiskin takana oli noin puolen tusinaa firman edustajaa. Kyselin josko uuden puhelin- ja nettiliittymän avaus onnistuisi.
Juu, kyllä se onnistuisi, mutta pitäisi olla se hakemus täytettynä;
tässäpä olisi, (mitä nyt olen osannut sitä täyttää).
Sitten pitäisi olla valokuva itsestä;
löytyy,( ei se niin onnistunut ole mutta tunnistaa kuitenkin).
passista kopio;
löytyy.
viisumikopio;
löytyy (samassa paperissa, kuin passin kopio).
Todistus, että asun tuossa osoitteessa;
käykö vuokrasopimuksen kopio?
Kyllä käy, mutta sitten pitäisi olla vielä 3000 rupiaa.
Kyllä löytyy.
Hienoa, tulkaa huomenna uudestaan, koska uusia liittymiä avataan vain arkisin klo 10:30–13:30 ja nyt kello on jo melkein viisi.
Kiitos kuitenkin ja palataan huomenna asiaan
Olo oli kuin Pertti Pasasella. Jo ikääntyneemmät lukijat varmaan muistavat tuon Speden sketsin, jossa häneltä pyydetään jossain toimistossa kaikenlaisia papereita ja mikään ei kuitenkaan onnistu. Onneksi olen ollut täällä jo sen aikaa, ettei tuollaiset hetkauta niin paljoa.

Seuraavana päivänä asunnolle oli tulossa käymään kaveri, tsekkaamaan minkä kokoinen varavoima-akku-systeemi pitäisi asentaa, joten olisin jo valmiiksi täällä suunnalla ja voisin tiputtaa tuon hakemuksen. Viime viikollakin yhtenä iltana oli totaalinen black-out ainakin 5 kertaa ja nuo kuulemma pahenee, kun ilma kuumenee. Silloin ihmiset käyttävät enemmän ilmastointilaitteita ja kuormitus nousee verkossa melkoisesti. Mietityttää vaan mikäköhän noiden sähköverkkojen alkuperäinen mitoitusperuste on ollut?
Tiistaina sitten kaveri soittaa ja sanoo olevansa täällä Adarsh Vista:ssa, mutta ei löydä Villaa numero 380. vastaan, että ei ihme, sillä asun Palm Meadows:ssa. Kaveri sanoo, että siinä tapauksessa, hän voi tulla huomenna uudestaan. Kysyin olisiko vielä mitään mahdollisuutta tulla vielä tänään, kun olen varta vasten tullut toimistolta paikalle. Kävi ilmi, että hän ei osannutkaan tulla Palmiin, joten minä ja ehkä paremminkin kuski neuvoi mihin pitäisi saapua. Kaveri saapui ja tarvittava laitteisto saatiin mitoitettua.

Paluumatkalla töihin suoritin vierailun samalla puhelinosuuskuntaan ”pienen” mutkan kautta. Tiskillä sitten yllätykseni oli suuri, kun kaikkia noita edellä mainittuja papereita ja kopioita ei tarvittukaan ja hintakin oli vain 2000 rupiaa? Nyt sitä sitten vaan odotellaan koska asentajat kolkuttelevat ovelle puhelin ja modeemi kainalossaan, että saataisiin Marikin taas internjet:iin kytkettyä. Vielä vaan ei ole ketään näkynyt ja odotus jatkuu.

Juuri kun pääsin kehumasta että kaikki ovat olleet terveinä, niin iski pikkuisen takapakkia. Mari ja Joona molemmat ovat olleet jonkinlaisessa flunssassa. Kuumetta ei ole ollut, mutta yskä on ollut sitäkin pahempi. Joonalla varsinkin tuo tuntuu lähtevän jostain tosi alhaalta ja se ei kuulosta hyvältä. Huushollissa ei ole vielä kuin yksi ilmastointilaite. Ne ovat sellaisia samantyyppisiä kuin nuo Suomessa niin suositut ilmalämpöpumput. Täällä niitä käytetään lähinnä vain viilennykseen. Kolme ilmastointivehjettä on tilauksessa, mutta toimitus ja asennusaikataulusta ei ole vielä tarkempaa tietoa. Tuo ainoa koje sitten pistetään iltaisin, kun aurinko on laskenut posottamaan, mutta ei se jaksa viilentää kuin tuon meidän makuuhuoneen. Joka huoneessa on myös tuollainen propelli katossa. Noiden tuulettimien nopeus on säädettävissä potentiometrillä ja jos ne säädetään täysille, niin verhot melkein tipahtaa verhotangoista. Ainakin niiden kulma lähentelee 45 astetta. Liekö tuo veto sitten aiheuttanut tuon taudin Marille ja Joonalle.
Joonan tauti vaan paheni viikonloppuna. Yskästä ei oikein tahdo tulla loppua. Lauantaina ollessamme Aleksin synttäreillä Joona sai sellaisen yskänkohtauksen, että mahalaukkukin tyhjeni kovasta yskimisestä. siinä jäi sitten juhliminen pikkuisen vajaaksi, kun kokoperhe oli tuossa värillisessä kuolassa. Tuo tauti saisi jo pikkuhiljaa hellittää, ettei tarvitsisi mennä tutustumaan paikallisiin tohtori-setiin.

Päivärytmit eivät ole vielä oikein asettuneet paikoilleen lieko sitten tuosta taudista johtuvia, mutta esimerkiksi Joonan syömisessä on tullut hieman takapakkia, eilenkään ei oikein mikään ollut maistunut. Voihan kyseessä olla myös tietynlainen kulttuurishokki Joonallakin tai tuosta taudista johtuva ruokahaluttomuus, sitä kun ei tiedä.

Pankkiautomaatin kanssa kävi tuossa pikkuinen takapakki. Yhdestä automaatista yritin nostaa rahaa kolme kertaa onnistumatta. Kaksi noista yrityksistä oli hyvitetty takaisin tilille, mutta tietenkin tuo suurin nostoyritys oli jäänyt hyvittämättä. Yriteelin jo soittaa tuollaiseen palvelunumeroon, mutta siellä en saanut kuin automaatin vastaani. Saas nähdä saanko summaa koskaan takaisin vai meneekö sinne saamattomien piikkiin.

Perheellä viikko takana

Hieman yli viikko on vierähtänyt koko perheen voimin täällä Bangaloressa. Tavarat alkavat olla paikoillaan, joten kyllä tätä asuntoa voi jo väliaikaiseksi kodiksi ruveta kutsumaan. Kukaan ei ole ollut vielä pahemmin sairas tai kuin se nyt ottaa. Marilla oli jo jonkinnäköistä flunssaa tuossa lähtiessämme ja se ei ainakaan ole parantunut täällä. Tänään sunnuntaina oli taas aamugolfauksen vuoro ja oli puhuttu, että Mari menisi tänään. No lauantaina oli Jennyn, Linan ja Joelin tuparit. Sinne mentiin, Mari finrexinin ja Buranan voimin. Tarjoilut olivat kohdillaan tupareissa ja suomalaisia oli tupa pullollaan, mahtui sinne joukkoon myös muutama muunkinmaalainen. Meitä suomalaisia alkaa olla parisenkymmentä täälläpäin. Suurimpaa rymistelyä meidän perheestä piti varmaan Joona, kun oli erilaisia leluja kuin kotona ja paljon. Aamulla sitten Mari hammastapurren lähti pelaamaan, vaikka audiot oli melkein kokonaan hukassa, on se kamala tauti minkä saa tuosta golfkärpäsen puremasta. Mari siis lähti viideltä aamulla pelaamaan ja me miehet jäätiin nukkumaan. Joona kylläkään ei ollut tuosta nukkumisesta samaa mieltä iskän kanssa, vaan kuudelta alkoi lastenhuoneesta kuulua äiti huutoja. Huuto vaihtui suhinaan joka kuvaa sanaa isi. Lukuisista yrityksistä huolimatta ei uni enää tahtonut tulla silmään, joten rauhalliseksi ajateltu sunnuntai-aamun lekottelu ei tullut kysymykseen.

Perjantaina Mari kävi kokin kanssa kaupassa. Purkkia ja purnukkaa oli ollut hankintalistalla sekä erilaisia kattiloita ja pannuja. Asiaan vihkiintymättömältä vaikuttaa, että kaikkeen ruokaan on oma spesifioitu ruuanlaittovälineensä. Minunkin ääni kellossa varmaan vaihtuu, kunhan pääsen maistelemaan tuotoksia, sillä sanotaanhan, että parasta Intialaista ruokaa saa kotona. Niin ja ei ainakaan tarvitse keittiönkaappien ammottaa tyhjyyttään. Tähän aiheeseen varmaan palataan jatkossa ja paljon.

Lauantaina sitten ostosten tekeminen jatkui paikallisessa Garuda Moolissa ja lihakaupassa. Aluksi kylläkin käytiin katsastamassa uuneja, sillä paikallisessa keittiössä on tyypillisesti vain kaasukeittotaso. Sähköuuneja kyllä löytyi, mutta ovat sellaisia 30 litran pöytämalleja. Sellainen pitää tässä hankkia, koska muuttokuormassa tuli ei niin pieni määrä kuivahiivaa yms. leivontatarvikkeita ja onhan sitä mukava saada välillä makaronilaatikkoakin.
Garuda Moolissa kierrettiin paikka läpi, mutta onnekseni Marin huono olo oli sitä luokkaa, ettei tarvinnut olla kyllästymiseen asti siellä. Väkeä riitti kyllä jokaiseen putiikkiin. Unohdettiin ottaa aamulla lähtiessä Joonan rattaat mukaan, joten vierailu oli kaikille nautinnollinen.
Lihakauppa taas oli tyhjemmän puoleinen. Suurin osa paikallisista lienee vegetaristeja. Lihakauppa Bamburies oli Richmond Road:lla keskustassa. Palvelutiski oli aivan oven tuntumassa, eli siihen mahtui väliin hyvin seisomaan, mutta ei paljon muuta. Kylmäkassiin tarttui kokonainen naudan sisäfilee, possun fileetä, kanan fileitä, jauhelihaa ja kalaa. Koko lysti maksoi 1511 rupiaa eli noin 27 Euroa. Ei paha tuosta määrästä lihaa.

Portaiden kaiteissa ei tunnu olevan samoja määräyksiä kuin Suomessa. Täkäläisten kaiteiden välistä tuollainen souka poika kuin meidän Joona pääsee putoamaan, joten jotain oli tehtävä. Mari osti kaupasta kolme 15 metrin pakettia narua ja olen väkästellyt narupatentteja noihin kaiteitten väliin. Tuo naru vaan ei riittänyt kuin alkuunsa ja pitää käydä alkuviikolla hakemassa lisää. Lapsiportit pitäisi myös saada teetettyä jossakin.

Palmin clubille liityttiin myös ja saimme hienot kuvalliset clubkortit. Maksoin kuukauden jäsenyyden 3000 rupiaa koko perheeltä. Kuulin nyt Markolta, että jos maksaa vuoden kerrallaan, on se silloin halvempi. Pitää ensikuussa huolehtia sitten koko vuosi. Saadaan samalla muutettua tuo sukupuoli Joonalle oikeaksi, kun kortissa lukee nyt Ms. Joona Aaltonen. Eipä nuo ollut paljoa kuvaa katsoneet, kun olivat noita yhteystietoja kirjoittaneet. Mari ja Joona ovat jo ehtineet käymään altaillakin ja palvelut on hyväksi havaittu.

Marilla tuntuu olla luonnollinen kyky vetää puoleensa kaikenlaisia ötököitä. Ajatusleikki, miksi meikäläinen on Marin kanssa, on syytä lopettaa heti alkuunsa, sillä tiedän mitä ajattelette. Vaikka täällä Palmin alueella iltaisin pyöräilee mies, jolla on varmaan paikallisen Hurriganesin vanha savukone tarakalla. Alue peittyy tuolla sellaiseen savuun, että vanhempaa vapaapalokuntalaista varmaan heikottaisi tuon nähdessään. Jostain kuitenkin niitä mäkäräisiä sun muita lentäviä nuppineuloja ilmaantuu meidän asuntoon. Joonan vuoteen päälle levitettiin moskiittoverkko suojaamaan, sillä Joonallakin oli punaisia paukamia kehossaan. Mari sen sijaan on mallia neulatyyny ja se alkaa pikkuisen ottaa Maria pattiin. Maanantaina pitää mennä kauppoihin hakemaan sellaista pistorasiaan pistettävää hyttyskarkoitinta, joka täytetään jollain nesteellä. Katsotaan sitten onko seuraava kirjoitus vielä sekavampi, kun tuo laite on pukannut sulotuoksujaan pitkin asuntoa. Herkullisemman purenta-alustan läsnäolo on jättänyt meikäläisen kokonaan pois tuosta taksvärkistä, vai liekö hajulla jotain tekemistä tämän asian kanssa; epäilen.

Täällä ollaan nyt sitten koko perhe Intiassa. Aika on kulunut kuin siivillä. Enkä nyt puhu mistään kotkan siivistä vaan pikemminkin tuollaisesta lepakon räpiskelystä. Joona tuossa yritti myös kantaa kortensa kekoon tämän blogin kirjoittamiseen, mutta tuo teksti piti poistaa. Ei mitenkään sivellisyyden tähden vaan pikemminkin yleisen ymmärryksen. Teksti, jonka Joona kirjoitti, oli varmaan konsonanttien määrästä katsottuna tarkoitettu Waleslaisille ja koska heitä kuitenkin on vain vähemmistö lukijakunnasta. No, asiaan veljet.
Lennolle lähdettiin siis Turusta viime keskiviikkona 29.08.07. Kuten kuvasta 2b näkyy, oli noita ”käsimatkatavaroita” hiukkasen verran. Onneksi oltiin Turun kentällä ja puolitutut tsekkarit siellä niin saatiin kaikki myös rattaat otettua matkustamoon mukaan. Matkalaukut painoi myös hiukkasen ja yhtä jouduttiin hieman justeeramaan. Yksi laukku nimittäin painoi 36 kiloa ja määräysten mukaan yksittäinen laukku ei saa painaa 32 kiloa enempää. Ei siinä sitten muu auttanut, kuin luopua läksiäisten valokuva-albumista ja yhdestä punaviinipönikästä. Valitettavasti tuo jälkimmäinen oli ainoa laatuaan. Muut laukut olivat jo hihnalla, joten minkäänlainen vaihtokaan ei onnistunut. Onneksi sentään valkoinen vastaava pönikkä meni ruumaan Joonan matkasängyn sisällä.
Lento Turusta Helsinkiin tehtiin Finncomm:n uutukaisella koneella ja Pappalta ja Mammalta saatu uusi puuha-Pete oli tiukasti mukana. Ihmetys oli kyllä Joonalla aika suuri, kun koneen pyörät irtosivat maasta ja puut sekä talot pienenivät silmissä. Hyvin meni ensimmäinen etappi, vaikka iskää hiukkasen pelotti tuon ylälokeron kestävyys, kun tuo käsipakaasi painoi varmaan toistakymmentä kiloa. Helsingissä sitten tutustuttiin lentokentän leikkihuoneeseen ja vaihdettiin kakkavaipat sekä vaatteet sattuneesta syystä.
Finnairin Helsinki-Mumbai kone oli jokseenkin tyhjä, muistaakseni vain 58 matkustajaa, joten tilaa oli ruhtinaallisesti. Joona juoksenteli pitkin konetta ja yritin opettaa, että suunta tulee olla aina kohti keulaa, koska siellä on parhaimmat paikat ja tarjoilu. Täällä Joona sai oman pienen sängyn, joka painon puolesta passasi kyllä, mutta pituus oli pikkuisen nafti. Joonan ollessa aivan suoraan jalat olivat ulkopuolella, mutta Joonahan nukkuu silleen sykkyrällä. Uni kuitenkin tuli silmään melko helposti ainakin Joonalle. Meikäläistä kiellettiin nukkumasta lattialla Joonan vieressä, joten oli tyytyminen tuohon penkkiin. Kaikki keskirivin paikat oli tuolloin jo valloitettu ja oli tyytyminen tuollaiseen istumapaikkaan.

Perille tultiin paikallista aikaa kuudelta aamulla eli 3:30 Suomen aikaan. Tällä kertaa kaikki laukutkin tulivat perille Mumbaihin. Aika rahtaaminen oli kaikissa kimpsuissa ja kampsuissa, tullaushan piti suorittaa heti maahan tultaessa. Kukaan vaan ei ollut kiinnostunut meidän laukuista, joten siirtymä hoitui nopeasti. Mumbaissa siirryttiin sitten jo totutusti ulkomaan terminaalista kotimaan terminaaliin. Haastetta suoritukseen toi nuo kaikki käsimatkatavarat rattaineen ja paikallisen sukkulabussin pienuus väenpaljouksineen. Jatkolento Bangaloreen oli vasta kymmeneltä, joten kaikki siinä torkuttiin kentällä enemmän tai vähemmän. Mumbaista Bangaloreen tultiin sitten Jet Airways:n kuljettamana.
Bangaloren kentällä oli sitten kuski vastassa ja kun tavaratkin saatiin ahdettua autoon, päästiin matkaamaan kohti Intian kotia ja kaaosta.

Asunnolla sitten odotti yli sata purkamatonta laatikkoa ja lattialla rivi muurahaisia. Onneksi en ollut sopinut mitään torstai-iltapäiväksi, sillä oli aika haastavaa saada koti edes vähän inhimilliseen kuntoon. Iltapäivällä sitten saapui odotettu vieras, jääkaapin toimittajat. Kuorma-auto oli optimoitu tuollaisiin pieniin kuljetuksiin. Kun kaappi oli kannettu sisälle, tuli neuvoja, että seuraavana päivänä tulisi mies asentamaan sen paikalleen ja kytkemään päälle. Sanoin, että no problem, voin tehdä sen itsekin, mutta se ei tuntunut käyvän päinsä. Kun auton takavalot häipyivät mutkaista tietä näkymättömiin, minä passasin kaapin suurin piirtein vaateriin ja pistin töpselin seinään. Pitihän lastenruuat saada lähemmäs absoluuttista nollapistettä. Muuttomiehet olivat luvanneet tulla perjantaina purkamaan laatikoita, mutta ei se paljon lämmittänyt siinä ihmetellessä. Piti nyt ainakin sängyt koota, jotta olisi paikka missä nukkua ja petivaatteetkin olisi kiva juttu. Sängyt tuli koottua ja sänkyvaatteet löytyi sitten viimeisestä laatikosta kuten arvata saattaa. Uni tuli silmään helposti, vaikka kaikki puitteet eivät olleetkaan aivan tiptop kunnossa.
Perjantaina sitten meikäläisellä oli töissä melko kiire päivä, kun oli tietyt hommat jääneet vähän viiimetinkaan. Mari vastaili asunnolla ovella halukkaille meideille, joita kävi solkenaan oven takana tarjoutumassa hommiin. Puutarhuriehdokkaita oli myös melkein jonossa oven takana. Muuttomiehet eivät sitten ilmestyneetkään paikalle odotuksista huolimatta. Soitto taas muuttomiesten pääkallopaikalle ja vastauksena luvattiin miehiä paikalle lauantaina 9:30.
Koska kaikki oli heikunkeikun tai ainakin hyrskynmyrkyn, niin päätettiin lähteä clubille Illalla syömään. Paikka oli aivan positiivinen yllätys ja ruoka, vaikka ei halvimmasta päästä ollutkaan, oli hyvää.

Lauantaina sitten pojat tuli ja purku alkoi. Suurin osa tavaroista löysi paikkansa ja piha tuli täyteen muovia ja pahvia. Tuota pihatavaraa kävi sitten kysymässä muutamakin henkilö, mutta muuttomiehet pitivät niistä mustasukkaisesti kiinni. Anu oli lähettänyt heidän kokkinsa meille perjantaina pikkuisen avuksi ja hän tuli miehensä kanssa jatkamaan lauantaina. Lauantaina kävi myös jääkaappifirman asentaja toteamassa, että olin onnistunut asentamaan jääkaapin oikein ja pyysi nimen paperiin. Kuvaa ei sentään tarvinnut antaa. Tämä loppuviikko on vierähtänyt tavaroita etsiessä.
Mari on palkannut jo meidin, puutarhurin ja kokin. Kokki on sama kuin Anulla ja Markolla, eli osaa laittaa Eurooppalaistakin ruokaa. Tosin kokki käy vaan maanantaisin keskiviikkoisin ja perjantaisin.
Puhelin ja nettiyhteys uupuu vielä, joten Mari ei ole päässyt katsastelemaan mailejaan vielä, jos joku on kirjoitellut.

Muuttokuorma ja yleistä sähläystä

Tiistai-iltana alkoi tuntua, että olin pläänännyt aikataulun liian tiukaksi. Töissä alkoi olla jo aivan kiitettävästi säpinää ja nuo asunto- ja tullausasiat painoivat hiukkasen päälle. Kaiken kukkuraksi olin tilannut liput Suomeen torstai-illaksi. Tullauksesta ei alkanut kuulua mitään, joten ei muuta kuin paikalliseen tapaan soittorumba käyntiin. Vastaukseksi tuli että excuse me söör tullaus on viivästynyt ja tavarat saa ulos näillä näkymin keskiviikkona päivällä ja toimitus torstai aamupäivällä. Tämähän ei sopinut ollenkaan, koska kalenterini oli päivisin buukattu ihan täyteen ja noita tapaamisia ei voinut enää lähteä siirtämään, koska niihin oli tulossa osallistujia muualtakin Intiasta kuin Bangaloresta. Kyselyni aiheutti vastapäässä täydellisen radiohiljaisuuden ja vähän alkoi kylmätä, sillä passinihan oli myös heillä.

Tiistaina välittäjä myös saapui toimistolle tuomaan allekirjoitettuja vuokrasopimuksia ja avaimia.
Avaimia oli sellainen isompi pakastepurkillinen, talon joka oveen eri avain. Eivätkä nuo avaimet olleet mitään pieniä vaan ehkä hiukkasen aitan avaimia kainompia. Mukana tuli myös RF id lähetin autoon, joka avaisi puomin lähestyessä, joten palaveeraaminen vartioiden kanssa jäisi vähäisemmäksi. Mari oli löytänyt jostain Palmin nettisivuilta, että rekisteröiminen tulisi tehdä 7 päivää ennen muuttoa ja samalla pitäisi sopia muuttopäivä jolloin tavarat ja iso kuorma-auto saisi tulla alueelle. Tässä vaiheessa melkein alkoi jo laastarin syönti, mutta välittäjä, kun ei ollut huomannut informoida moisista pikkujutuista, lupasi tulla, kunhan pääsisin offiisilta, kanssani selvittämään asioita tuonne Palmiin.

Asunnolle mentiin töiden jälkeen ja siellä oli vielä komppania miehiä ja naisia viimeistelemässä. Ikkunoita pestiin ja lattioita puunattiin. Okei, eli tämän takia massiivisessa avainröykkiössä ei ollutkaan kuin yksi ulko-oven avain. Toimistot sijaitsivat tenniskenttien alla ja siellä suunnattiin maintenance managerin juttusille. Minulla tai oikeammin välittäjällä oli mukanaan kirje, jossa omistaja ilmoitti vuokranneensa talon meille. Rekisteröintimaksu alueelle piti maksaa, vähän jännitti, kun ohjeissa luki että shekkinä, mutta ottivat sitten kyllä käteistäkin vastaan. Allekirjoittaa piti sitten taas ainakin viiteen eri paikkaan, muun muassa olen vakuuttanut tietäväni alueen säännöt sekä lupautunut käyttäytymään niiden mukaisesti. Managerilla ei ollut mitään sitä vastaan, että kuorma tulisi jo seuraavana päivänä keskiviikkona.
Sitten vain talolle takaisin tarkistamaan mitä oli tullut vuokrattua. Viemärit tuntuivat kaikki toimivan, olihan talo ollut jo asuttu. Näin ei ole kaikilla ollut, jotka ovat muuttaneet uusiin taloihin. Minkäs sille nyt voi jos melkein kaikki pönttöön mahtuva ajautuu sinne tuossa rakennuksen viimeistelyaikana. Sähköjä oli vähän paha tarkistaa, kun yli puolet lampuista tuntui puuttuvan ja makuuhuoneen ilmastointi ei herännyt henkiin. Soitto omistajalle ja puuttuvat lamput luvattiin pistää paikalle. Ilmastoinnin osalta meikäläinen ei osannut painaa kytkimestä pistorasian vieressä, että siihen juoksisi sähköä. Ja vot, ilmastointi alkoi hyrskyttää lämmettyään. Avaimet jouduin vielä jättämään maintenanselle, että saavat hehkulamput paikoilleen.
Keskiviikko päivällä sitten palaverien välissä sain huolitsijafirman managerin kiinni. Oli kuulemma yrittänyt tavoittaa useasti, mutta puhelimeni oli ollut jotenkin varattu vai tavoittamattomissa. Hän sanoi, että tullaus olikin edennyt ja tavarat olisivat asunnolla kuudelta illalla. Huh huh, no en nuolaissut vielä, sillä on sen verran Siperia opettanut meikäläistä.
Marin kanssa tuli puhelimessa pientä hellasäröä, kun ilmoitin etten varmaan ehdi hommaamaan jääkaappia ennen lähtöäni. Joonan kannalta tuo on kyllä tosi huono juttu. Keskiviikkona viimeinen tapaaminen peruuntui, kun osallistuja ei ilmaantunut paikalle. Ei muuta kuin autoon ja jääkaappikauppaan. Tarjolla oli jos jonkinmoista vekotinta. Joku oli suuressa viisaudessaan neuvonut, että älä ota paikallista valmistetta. Pienen pohdinnan jälkeen oli kaksi vaihtoehtoa; Samsung ja LG. Samsung vei voiton, koska siinä oli kaksi kompressoria; oma jääkaapille ja oma pakastimelle. Kaappi ei ollut mikään halpa, kuten täällä eivät muutkaan tuontitavarat, mutta toivottavasti kunnollinen ja toimiva. Toimituksen sovin tapahtuvaksi ensi torstain iltapäiväksi, jolloin meidän pitäisi olla takaisin.
Kaupasta laukkaamalla (laukkaako tuo Toyota muka, no ravaa ainakin) Palmiin ja odottamaan muuttokuormaa. Puoli seitsemän maissa puksutti ”rekka” pihaan ja purkaminen alkoi. Kuorman muodon korkeuden yms. voi nähdä tuosta osion alussa olevasta kuvasta.
Meikäläinen (Mari huomautti liiallisesta meikäläinen-sanan käytöstä tässä blokissa, mutta päätin olla välittämättä tuosta huomautuksesta.) seisoi ulko-ovella inventoijan kanssa ja neuvoi mihin huoneeseen mikäkin laatikko kannetaan. Luultavasti ne meni kuitenkin vääriin ja niitä siirrellään sitten, kun Mari pääsee paikan päälle. Viisi kaveria kantoi itse tavaroita; yksi lavalta lavan reunalle, pari lavalta kuistille ja pari kuistilta haluttuun huoneeseen. Oli jo pimeää, kun viimeiseksi polkupyörät nostettiin sisään.
Entäs purkaminen.
No kävisikö ensiviikon perjantaina? Kyllä käy söör, oli vastaus, joten ei tarvitse hukkua tyhjiin pahveihin.
Vaikka allekirjoitinkin tietäväni alueen säännöt, ei minulla ole hölkäsen pöläystä mihin esim. roskat pitäisi alueella hoitaa. Tuskin niitä sentään paikalliseen tapaan kerätään takapihalle ja poltetaan pimeän tultua.
Olin tuossa muuttotohinassa jo pariin kertaan soitellut Security:lle ja kaivannut toisia avaimia. Yes yes oli molempina kertoina vastattu, kun olin pyytänyt toimitusta talolle, mitään vaan ei kuulunut. Kyselin vielä lähtiessäni portilta noita avaimia ja ne kuulemma löytyisivät maintenance-osastolta tenniskenttien alta.
Siellähän ne sitten olivatkin. Toivottavasti niitä ei ole paljoa enempää liikkeellä, kun nuo tavarat ovat kannettuna sisälle.
Passi taskussa suuntana hotelli viimeistä kertaa tällä erää. Matkalla hotellille pistin matkatoimistoon sähköpostia tuolla mainiolla kommunikaattorillani, että voisinkin lähteä alkuperäisen suunnitelman mukaan torstai-iltana matkaan. Vielä ennen hotellia sain puhelun, että varaus on ok. Tekivät näköjään myöhään hommia sielläkin.

Hotellissa pakkaus päälle, kuinka tuo pakkaaminen voi aina tuntua yhtä vastenmieliseltä. Onneksi nyt tiesi sentään mitä pitäisi pakata, eli omat tavarat laukkuun.
Olen tuossa viimeisten viikkojen aikana aina silloin tällöin jutustellut hotellin henkilökunnan kanssa niitä näitä. Liekö sitten johtunut siitä, kun ilmoitin aamiaisella lähteväni tänään, niin kehotettiin hieman odottamaan. Pikku odotuksen jälkeen hovi tuli kantaen kakkua. Pahoitteli, että teksti kakun päällä ei ollut kiireen vuoksi aivan niin onnistunut kuin hän olisi halunnut. Olin aika yllättynyt, toisaalta voi olla niinkin, että olivat vaan tyytyväisiä, kun pääsivät meikäläisestä eroon ja antoivat kakun? Lähtiessäni kiitin kaikesta ja tarjoilijat toivoivat minun tuovan joskus perheen syömään tai brunssille, kun kerran olisimme maisemissa.
Hotellista aamulla talolle tyhjentämään matkalaukut kaappiin ja sitten heti ”saappiin” (Turo’s hevi G laulua mukaillakseni). Onneksi tuohon suurimpaan lahjaksi saatuun laukkuun sopi tuo pienempi sisään, niin ei tarvitse taiteilla kentällä käsipakaasin ja kahden matkalaukun kanssa. Työpäivä meni nopeasti ja kun taas tuli peruutus. Ehdin siten käydä matkalla kentälle hommaamassa Akun ja Martsan tilaamat kauluspaidat. Paremman ohjeistuksen puutteessa valitsin pojille sellaista hempeämpää ”sisustussuunnittelija lookia”. Saas nähdä kelpaako kuosit.
Kingfisher-airlines kuljetti turvallisesti ja mukavasti minut Bangaloresta Mumbaihin. Matkaa taittui noin tuhat kilometriä ja Mumbaihin tulin noin puoli kymmenen aikoihin illalla. Parina edellisenä kertana olen käyttänyt siirtymiseen Mumbaissa tuota lentokentän sisäistä bussia kotimaan ja ulkomaan terminaalin välillä. Se menee lentokenttäalueen sisällä ja on melko nopea. Viimeksi, kun Timo, Jukka ja Marko kävivät, he sanoivat tulleensa taksilla, kun bussilla ei olisi kerinnyt. Ihmettelin vähän tuota kommenttia itsekseni silloin, mutta en enää. Siirryttäessä terminaalien välillä käyttäen lentokentän ulkopuolella olevaa kuljetusta taksia tai linjuria on tilanne ihan toinen kuin sisäpuolella. Nyt minäkin ymmärrän sen, kun tuli kokeiltua tuota ulkopuolista kuljetusta.
Ilmasto tuntui Mumbaissa myös todella erilaiselta kuin Bangaloressa. Hikeä pukkasi päälle jo taksia odotellessa ja suhteellinen kosteus oli varmaan jotain kahdeksankymmenen luokkaa. Olen hieman varauksellisesti suhtautunut, kun kaikki Bangalorelaiset kehuvat kilpaa tuota paikallista ilmastoa, mutta ainakin tämän kokemuksen mukaan, asiassa saattaa olla jotain päätä tai häntää. Empiiriset tutkimukset tulevat jatkumaan seuraavien kuukausien aikana ja raporttia pukkaan sitten joskus tulemaan.
Pankistakin oli tullut sähköpostia. Ei, kysymyksessä ei ollut tilin ylitys, vaikka kuitenkin niin epäilit, vaan haluaisivat varmistaa väärinkäytön ehkäisemiseksi suuren ostoksen. Tuon jääkaappi-pakastimen ostossa tapahtui niin, ettei nostoraja riittänytkään paikallisessa pankkikortissa, mutta asia kierrettiin höyläämällä korttia kahteen kertaan. Pitänee soittaa pankkiin ja vahvistaa nuo kaksi ostosta, sillä muuten voi olla, ettei jääkaappia tulekaan.

Mumbaissa oli sitten aamulla lähtö Finnairin koneella. Siinä jonossa seistessäni kysyi eräs jo keski-iän ohittanut herrasmies, matkustinko yksin. Vastasin, että kyllä. Vähän myöhemmin tiskille päästyäni tyttö sanoi, että hänen esimies haluaa upgreidata minut. Eihän minulla ollut mitään sitä vastaan ja löysin itseni busineksesta istumasta. Eikä tässä vielä kaikki. Siinä istuskellessani ja tuoremehua Ultima Thule lasista nautiskellessani kuulin tutun äänen. Naantalilainen lentoemäntä Nannahan siellä oli töissä. Nanna on valmentanut joskus vuonna miekka ja kypärä Marin kanssa taitoluistelua. Ei mitään, matka sujui joutuisasti ja kiitoksia paljon Nannalle, että sain seurata laskeutumista ihan aitiopaikalta.

On ihan mukavaa olla taas kotona käymässä ja keskiviikkona suunnataan kokoperheen voimin taas tuonne Intian suuntaan.

Toivottavasti olet Antti jo saanut kamasi, ainakin jotenkin ymmärsin kommentistasi, että Finnairin järjestelmässä se näkyisi. Tuolla peruutetulla shekillä tarkoitin, että annoin tuolle Airtellin (operaattorin) miehelle sellaisen peruutetun shekin, josta he vain saivat tilitietoni. Aika vaarallista, myönnän kyllä, ottaa Marin SIM:n veloitukset suoraveloituksena tililtäni.

Martsa, tuo hemmo kuvassa ei ole meidän alivuokralainen, vaan Mr. Murali meidän alihankkija, joka auttelee näissä asuntoasioissa.

Pistän tuossa myös kuvaa paikallisesta mainoskyltin pystytyksestä. Taitaisi Suomalainen työsuojeluvaltuutettu hakea nitroa jo kiivaasti kielen alle, jos tällaista tapahtuisi Suomessa.

Asuntoasiaa (horror continues) ja vähän muutakin

Intia vietti itsenäisyyspäivää 15. elokuuta. Tämä oli Intian kuudeskymmenes itsenäisyyspäivä ja samalla kansallinen vapaapäivä. Sai meikäläinenkin tehtyä pikkuisen rästiin jääneitä hommia. Lehdistö oli kansallisromanttista hehkutusta pullollaan, kadut ja autot oli koristeltu pienillä ja vähän suuremmilla Intian lipuilla. Eli joka tuutista tuli Intiaa ja miten kaikkien on kannettava kortensa kekoon maan puolesta. Jännä nähdä miten asiat ovat esim. kymmenen vuoden päästä, jos esimerkiksi Intialaisten vauhti pysyy yhtä kovana. Onhan ihan viime viikkoina uutisoitu it-firmojen myynnistä USA:ssa ja Euroopassa Intialaisille. Puhutaanhan jopa Jaguaarin ja Land Roverin myymisestä Intialaiselle Tata:lle.

Kävin sitten tiistaina 14. päivä katsomassa taloa. Siellä oli maalarit hommissaan ja siistiä pintaa tuli. Yläkerta oli jo maalattu. Rappukäytävä ja alakerta odottivat vuoroaan. Nyt kun edelliset vuokralaiset olivat muuttaneet pois, niin uskalsin köntätäkin hieman. Tuolla tarkastuksella ei löytynyt homehtuneita keittiönkaappeja tai muuta sellaista. Oli helpottavaa huomata, ettei vielä ainakaan löytynyt mitään ikäviä yllätyksiä. Vähän ihmetytti tuo paikallinen tapa olla suojaamatta lattioita. Marmori oli pilkullinen kuin dalmatialaisen selkä. Onneksi puuosat, kuten rappujen kaiteet olivat sentään peitetty. Ehkä se on vaan sitten niin, että se suojapaperi maksaa enemmän, kuin tuon lattian puhtaaksi jynssäyttäminen.
Marmoria täällä käytetään, kuin Alvar Finlandia-talon seinissä eli joka paikassa. Onneksi Joona voi olla täällä paljain jaloin, kun muuten tulisi varmaan pito-ongelmia. Allekirjoitettua vuokrasopimusta en ole vieläkään nähnyt, mutta en nyt usko, että tuota huushollia maalaajineen välittäjä ihan lämpimikseen tuli mulle näyttämään. Avaimet pitäisi nyt olla hyppysissä 21. päivä, mutta katsotaan nyt.

Toisaalta olisi ihan hyvä saada nuo avaimet, kun konttimme tullaus on käynnissä parhaillaan. Huolitsijafirman kaveri kävi firmamme aulassa tapaamassa meikäläistä perjantaina. Otti meikäläisen nimmarin ainakin viiteentoista eri paikkaan ja vei passin. Juu luit oikein, passi meni, se kun tarvitaan siellä tullauksessa. Tässä sitä nyt ollaan laittomana siirtolaisena täällä (ehkä ei nyt sentään) ja pois ei pääse kuin uimalla. Taitaisi vaan voimat loppua räpiköidessä, vaikka tuossa hotellin altaalla onkin tullut kuviokelluttua.
Keskiviikkona pitäisi sitten olla tullauksen valmis ja elektroniikkalaitteiden sarjanumerot tarkistettu. Ainakin muilla oli vaan sellaiset laatikot avattu, mitkä olivat sisältäneet elektroniikka tuotteita. Tiukalle menee tuo aikataulutus, joten talon olisi hyvä olla kondiksessa tiistaina.
Ihan hyvä olisi päästä pois täältä viiden tähden vankilasta. Hotelli on aina hotelli ja asunto on asunto. Mietiskelin tuossa juuri, että ihminen on tapojensa vanki. Meikäläinenkin on syönyt joka aamu melkein samanlaista aamiaista. Tarjoilijat tietävät jo tuoda osan valmiiksi, kun ilmestyn aamiaisravintolaan. Kyllä jotain pitäisi tehdä, on meikäläisen luonteenvastaista olla ennalta arvattavissa.

Pankissakin tuli käytyä, kun luottoyhtiöt olivat muistaneet tuoda Naantalin kotiin laskuja ja asuntolaina odottaa lyhennystä. En ole vielä saanut paikallista luottokorttia ja kuitenkin tiettyjä juttuja on pitänyt maksaa. Palkka taas tulee paikalliselle tilille, joten jotain on tehtävä, kun ei viitsi kokeilla löytääkö vouti meikäläisen täältä saakka.

Minulla kun on tietty menneisyys noiden ylinopeussakkojen suhteen ja sen myötä väliaikaiseen kortittomuuteen. Kävin mielessäni pientä ajatusleikkiä ennen lähtöäni; jos olisin jäänyt Suomessa kiinni ylinopeudesta (mitä en nykyään kylläkään enää aja) ja kortti olisi taas otettu joksikin aikaa pois ja sakkoa päälle roppakaupalla. Kortilla en täällä tee mitään, kun en saa ajaa, mutta olisiko maksamattomat sakot ilmoitettu mm maahantuloviranomaisille ja meikäläinen lyöty rautoihin heti Suomeen tullessa. No, tätä en saa koskaan tietää, onnekseni.

Takaisin pankkiasiaan. Nettipankkitunnukset sain kyllä paikallisesta citipankista, ei mitään. Rahan siirtäminen ulkomaille ei vaan onnistukaan sen avulla. Jotta rahoja saa siirrettyä ulkomaille, pitää olla erilaisia todistuksia. Todistus, että olet tienannut tuon rahan, todistus, että siitä summasta on verot maksettu. Selvitys miksi rahoja täytyy siirtää ulkomaille (en uskaltanut tuohon kirjoittaa, että vaimo kotimaassa you know). Sekä allekirjoitus noin viiteen paperiin, kopio passista, viisumista sekä oleskeluluvasta. Siinä sitten hyvässä uskossa, että kaikki tarvittavat paperit ovat matkassa, pankin konttorille. Tällaista asiaa ei hoidettukaan ihan tavallisella tiskillä vaan erillisessä asiakaspalveluoffiisilla. Siellä käytävän perälle ja vasemmalle. Ei mitään löysin perille ja istahdin kirjoituspöydän asiakkaan puolelle. Sain täytettäväksi nipun papereita. Siinä täyttäessäni henkilökohtaisia tietojani alkoi porukkaa lapata vasemmalta ja oikealta. Mitä sitä nyt tuhlaamaan pankkivirkailijan aikaa, kun kerran täyttelin papereita siinä. Oli vaan vähän vierasta näin Suomalaiselle, että en ollutkaan yksin siinä vaan samanaikaisesti lopetettiin jonkun tili ja jollekin etsittiin kortin hukkunutta tunnuslukua. Siinä meikäläinen yritti sitten peitellä papereitaan ja täyttää niitä samalla, huh huh. Summa summarum parin päivän päästä rahat häipyi tililtä ja nyt vaan odotellaan ilmestyykö ne tutulle Suomalaiselle tilille. Aivan vakuuttunut en asiasta ole.

Paikallisen sim-kortin hommasin myös Marille. Tämä tapahtui niin, että assistentti pyysi paikallisen operaattorin edustajan käymään tuohon paljon nähneeseen firman aulaan. Kaveri tuli ja taas tarvittiin kymmenkunta allekirjoitusta eri papereihin, passista ja viisumista kopio sekä passikuva meikäläisestä. Laskutuksen hoitamiseksi tarvittiin peruutettu shekki. Eli nyt meikäläinen on astunut ajassa 20 vuotta taaksepäin ja siirtynyt shekkiaikaan. Meikäläinen teetätti itsestään ensimmäisellä viikolla 30 passikuvaa ja ne tuntuvat hupenevan tässä silmissä joka paikkaan.

Kiitos kaunis kaikille kommentoineille. Mukava huomata, ettei tämä ole ollut vain meikäläisen itselle tekemää amatööriterapiaa, vaan joku tätä lukeekin.

Blogi ja rakennusjuttuja

The Times of India käytti tänään koko sivullisen lehdestään juttuun, joka käsitteli pelkästään blogeja. Näitä blogeja on ollut täällä cyberavaruudessa noin kymmenen vuoden ajan. Aivan täsmällistä päivämäärää ei pystytä hahmottamaan, koska ensimmäistä blogia on alettu pitämään, mutta tuo kymmenen vuotta on aika kutinsa pitävä arvio. Blogeja laskeva Tehnorati laski maailmassa olevan 93.8 miljoonaa blogittajaa maailmanlaajuisesti heinäkuussa 2007, kun maaliskuussa 2003 niitä oli 100 000. Täällä Intiassa blogien pitäminen on toiseksi suosituin internet-aktiviteetti sähköpostin jälkeen. Täällä on blogeja jossa äidit kirjoittavat potalle oppimisesta ja blogeja jossa Bollywood tähdet kirjoittavat filmauksista ja kaikkea siltä väliltä. Onpa täällä jopa sellaisia, jotka ansaitsevat elantonsa kirjoittamalla blogeja tai listaamalla kiinnostavia sellaisia. Kirjoituksessa mainittiin myös kuinka aivan vieraat ihmiset kommentoivat blogeja ja antavat neuvoja esim työhaussa. Liekö sitten lukioiden puute tai Suomalaiskansallinen perintö niin eipä paljon kommentteja ole meikäläiselle herunut. No saapa tässä ainakin viikonlopuiksi jotain tekemistä tuon golffaamisen ohella.

Meikäläinen kyllä hukkaa kohta itsensäkin jonnekin, alkaa ainakin tuntua siltä eli kalustotappioita on kärsitty. Tuo Bangalore Colf Club tuntuu olevan tosi paha paikka meikäläiselle. Viime viikonloppuna jossain välissä siellä katosi Bolle-aurinkolasit. Onneksi meikäläinen omistaa myös toiset arskat, niin ei tarvitse ihan ilman olla. Lauantaina golfkierrokselta tultuani takaisin hotelliin, huomasin, ettei repussa ollutkaan toaletti laukkua. Aamulla kaikessa kiireessä pakkasin sen laukkuuni, kun ajattelin että oma shamppoo ja deodorantti vois olla ihan kiva juttu. Ei muuta kuin alas ja kysymään concierge:ltä josko hän viitsisi soittaa sinne klubille. Ystävällisesti portieerintiskiltä sitten väännettiin numero ja kysyttiin, josko meikäläisen Biotherm pussukka olisi vielä siellä penkillä lahellä juoma-automaattia. Ei kuulemma ollut. Pitää huomenna sunnuntaina kysyä oikein paikanpäältä uudestaan, kun noin 27 sekunnin suostuttelun jälkeen lupasin mennä sinne sunnuntainakin pelaamaan. Olo oli kuitenkin kuin sillä kuuluisalla oravalla kävyn ollessa jäässä. Eihän nuo meikäläisen suihkusaippuat yms. nyt maltaita maksa, mutta oli tuo tuoksu sentään Armaanin.

Tyypilliseen Suomalaiseen tyyliin menin sitten hukuttamaan murheitani saunaan. Kylpylän saunassa tuli sitten viskottua kipollinen vettä kiukaalle ja lähdin hakemaan sitten lisää. Saatuani tuon jo vähän rapistuneen puukiulun lavuaariin hanan alle, tuli henkilökunta väliin. Eihän se sovi, että ihan itse asiakkaat tekee tuollaisia raskaita hommia.
Pistäähän kylpylän henkilökunta ainakin paikallisille jäsenille mm vaatteet henkariin sitä mukaa kun asiakas niitä suvaitsee riisua. Salin puolella ei levytangon painoihin saa itse koskea, vaan painoja pistetään tangolle käskysi mukaan. No poika tuli puku päällä kravatti kaulassa saunaan tuomaan tuota vesikiulua. Naama venahti hänellä pikkuisen pitkäksi, kun hän huomasi märkyyttä teak-lattialla kiukaan alla. Siinä saunassa hän sitten selitti, ettei tuohon sähkölaitteeseen saisi heittää vettä; electricity you know. En sitten vängännyt vastaan, kun näytti siltä, ettei tuo tumma puku ollut paras asuste tilaan. Olisin tietysti voinut kysyä miksi hän sitten toi yleensä sen veden, mutta ei maksanut vaivaa. Pojan lähdettyä, päätin, vaikka sähköiskun uhalla ottaa vielä pienet löylyt.
Pitää kyllä ruveta pitämään tarkempaa huolta noista tavaroistani, sillä muuten tulee satikutia, kun Mari saapuu tänne. No tuleehan sitä nytkin, kun tyhmästi menin ihan vapaaehtoisesti paljastamaan nuo hukkaamiseni.
Tuo pussukka löytyi tänään sunnuntaina, kun olin pelaamassa. Siellä pukuhuoneessa on mies, jonka tehtävänä on huoltaa jäsenten kengät pelikierroksen jälkeen ja pitää huolta muutenkin pukuhuoneen siisteydestä. Kerroin hänelle, että olin Mr Sunilin vieras ja että olin eilen unohtanut pussukkani sinne. En tiedä auttoiko tuo nimen sanominen, mutta pussukka löytyi heti yhdestä kaapista ja kaikki tavarat oli jopa siellä sisällä. 200 rupiaa tippiä vaihtoi omistajaa ja molemmat näytöimme olevan tyytyväisiä. Sunil kyllä torui minua liian isosta tippaamisesta, kun menin melkein 4 euroa antamaan.

Palatakseni tuohon suosikkiaiheeseeni vuokrasopimukseen, niin arvatkaapa mitä. En ole vieläkään saanut sitä, mutta välittäjä lähetti perjantaina sähköpostia, että se on toimitettu kuriiripostilla omistajalle allekirjoitettavaksi. Takaisin tuo pitäisi sitten tulla tiistaina…

Vatsatautikin on toistaiseksi taaksejäänyttä elämää. Olen unohtanut viimeviikonlopun kauheudet jopa niin hyvin, että söin kalaa tänään. Kalaa monsuuniaikana, olikohan se nyt ihan viisasta. Eikä tässä vielä kaikki, vaan se kala oli raakaa. En vaan voinut vastustaa kiusausta, kun lauantaisen kierroksen jälkeen mentiin porukalla Jussin hotellissa olevaan Japanilaiseen ravintolaa. Listalla oli niin mielenkiintoinen sushi-lajitelma, että olihan sitä pakko maistaa. Lauantai-iltana olin vielä ainakin sitä mieltä, että ne olivat tosi hyvän makuisia. Toivottavasti nuo kalat tuotetaan jostain vähän kauempaa.

Rakentamisbuumi tuntuu olevan täälläkin päällänsä ja joka puolella kaupunkin laidoilla tuntuu uutta rakennusta nousevan. Rakentamistyylistä päätellen sata Intialaista lapiomiestä on varmaan halvempaa kuin kaivurin hommaaminen työmaalle. Toisaalta tällä väkimäärällä on hyvä osoittaa mahdollisimman monelle jonkinlaista hommaa.
Rakennettavat talot eivät vaan ole niitä kaikkein pienimpiä ja elementtirakentaminen ei ole saanut jalansijaa täällä. Suomalainen työsuojeluvaltuutettukin varmaan hakisi melko pian nitroa kielen alle, sillä niin hurjalta näyttä esimerkiksi nuo kerrostalojen bambusta kyhätyt telineet. Siellä telineillä sitten killutaan ilman minkäänlaisia turvavaljaita ja varusteita. On aika ihme, jos noista hommista selvitään ilman minkäänlaisia miehistötappioita. Rakentamismateriaalina puu tuntuu olevan melko harvinaista ainakin rungon teossa. Suurin osa rakennuksista on sellaista lecasoraharkkoa, eli kivitaloja pykäilevät täällä. Jopa räystää näkyy olevan betonista ja kattotuolit raudasta. Sattuneesta syystä mitään eristeitä ei täälläl taloissa tarvita ja viemäritkin voidaan tehdä ilman jäätymisvaaraa ulkoseinän tuulettuvammalle puolelle.

Suomeenkin on sitten helleaalto iskenyt. Lämpölukemat näyttävät olevan aivan Bangalorelaisia. Täällä vaan nuo lukemat ovat alhaisia. Mari ja Joona olivat lähteneet seilaamaan Mamman ja Pappan kanssa. Mahdottoman hienoa, että joku sentään pääsee merelle. Joonakin kuulosti viihtyvän, kun soittelin kuulumisia. Joka tapauksessa, toivottavasti jo ensi viikolla pystyttäisiin speksaamaan tuo Marin ja Joonan tulopäivämäärä ja saadaan koko perhe taas kokoon.

Elämä voittaa, ehkä

No niin näin maanantai-iltana elämä alkaa pikkuhiljaa voittaa, ei se kyllä sitä merkitse, että näihin kirjoituksiin jotain järkeä tulisi, mutta kai te kaikki kaksi lukijaa sen nyt kestätte. On juhlan paikka, ole syönyt puolisen tuntia sitten eikä Hindware ole kutsunut viehkeine valkoisine kylkineen syleilyynsä. Tänään toimistolla huomasi todella eron näissä toimistokulttuureissa. Tuossa kun käytiin läpi viikonlopun tekemisiä, niin paikalliset kollegat olivat osanottavaisia meikäläisen viikonlopun kokemuksista. Sanoivat, että olisivat olleet enemmän huolestuneita, jos tällaista ei olisi tapahtunut. Suomessa taas olisi varmaan tullut tiukkaa kommenttia ja ei varmaan pienintäkään empaattisuuden siementä. Tiedä sitten kumpi on se parempi vaihtoehto.

Pikkuhiljaa alkaa kyllä vaikuttamaan siltä, että noilla Suomen kollegoilla on kuskin puhelinnumero ja että ”tupurin taberman” Troberg tai ”vistan lapsenkasvoinen veijari” Marttila-Onnela ovat soittaneet hänelle. Soitinta ei ollut asennettu vieläkään tänä viikonloppuna, oli ollut jotain menoa tai muuta sellaista ja jäi kuselat soittamatta. No meikäläinen ei muutenkaan ollut kaikkein vastaanottavaisimmalla tuulella, niin ei muuta kuin kysymään toimistolla Mr. Muralilta tuosta kuskin työsopimuksesta. Siinä sitten iltapäivällä pidettiin kolmestaan palaveria, mistä meikäläinen ei ymmärtänyt puoliakaan, kun on tämä paikallinen ”pakkoruotsi” vielä opettelematta. Päädyttiin kuitenkin siihen, ettei kuskia vielä vaihdeta ja soittimen asennuksen pitäisi tapahtua ensi lauantaina. Eihän tuo mikään maailmanloppu ole, mutta kai tässä katsotaan ”söör”:in venyvyyden rajoja.
Tuomo oli kuulemma vähän ”opastanut” kuskiaan tuosta torven käytöstä ja meikäläisenkin kuski lopetti yhtäkkiä viimeviikolla torven käytön. Valoja vaan räpsyteltiin kiihtyvällä tahdilla. Asiasta puhuttaessa joku heitti pointin, että se voi olla turvattomampaa, kun ei käytä täällä torvea kuin toitottaen. Yritin sitten tänään sopia kuskin kanssa, että torvea voi vapaasti käyttää, paitsi ruuhkassa jumissa seisoessa. Käytän sanaa yritin, koska aina en ole varma puhummeko samaa kieltä ollenkaan. Ainakin torvi alkoi törähdellä taas vanhaan malliin.

Eka palkkakin sitten tulla tömpsähti avatulle paikalliselle tilille, sääli vaan että summan perässä oli rupian merkki eikä euron. Kyllä dollarin merkki myös olisi kelvannut, vaikka se nyt vähän syvällä soutaakin. Pankki lähetti tänään postia. Tuli shekkivihko, juu luit oikein shekkivihko. Herranjestas ei meikäläinen ole nähnyt ennen shekkivihkoa kuin joskus isoveli Atsolla ja ehkä Marin isällä Ilkalla oli moinen, kun Marin kanssa alettiin joskus 80-luvun loppupuolella, siis viime vuosisadalla. Ei kai tässä muu auta kuin opetella niiden kirjoittamista. No joka päivä oppii jotain uutta.

Meikäläinen on varmaan harrikirvesniemimäisesti viikonloppuna vessassa istuessaan pitänyt päätä vinossa, kun vasemman puoleinen niska on aivan jumissa. Eipä hätää tuossa poika, kun kävi petiä avaamassa, jätti päivän mietelauseen kanssa myös ”tyyny menuun”. Sitä pikku vihkosta selaillessa siellä näkyy olevan allergia, tupakoivien, hevosjouhisten tyynyjen ohella myös erikois-niskatukityynyjä tyrkyllä. Pitää varmaan soittaa housekeeping:iin ja pyytää sellaista. Katsotaan sitten kääntyykö pää enää ollenkaan aamulla.

Asunnon vuokrasopimus kuulemma tullaan hakemaan huomenna allekirjoitettavaksi, stay tuned, niin arvoitus ratkeaa, ehkä seuraavassa jaksossa.

Tuon edellisen kirjoituksen kuva muuten on paikallisen torin kalatiskistä. Ei ollut mitenkään rohkaisevan näköinen näin meikäläisen vinkkelistä katsottuna.

Päivitystä tai päivittelyä

Tulikohan nuolaistua tuossa asuntoasiassa liian aikaisin? Viime viikolla ei sitten tullut vielä allekirjoitettua vuokrasopimusta. Vuokrasopimusta on postitettu puolin ja toisin vuokraisännän ja meidän alihankkijan välillä. Meikäläinen ei ole ollut jakelussa mukana ja en tiedä kaikkia käänteitä. Viimeksi perjantaina piti olla allekirjoitus, mutta nyt vuokrasopimukseen oli lisätty, että talon maalaus menisi meidän piikkiin ja näinhän ei sovittu. Alihankkija Mr. Murali kyllä väitti, että sopimus on tehty ja nämä ovat enää ”kananrehua”. Itse en ole aivan niin varma, kun ei ole kokomusta niin paljon tämän maan tavoista vielä. Kollega Jussi on etsinyt kämppää elokuun alusta lähtien ja hän on jopa hyväksynyt muutaman tarjouksen, mutta vuokraisäntä on sitten jälkeenpäin ilmoittanut saaneensa paremman tarjouksen. Ei ole aivan poissuljettua, että noilla expat alueilla päivystää välittäjiä, jotka pongaavat mitä taloja näytetään. Siksi en ole pakkautunut esimerkiksi kuvaamaan tuota ”meidän” taloa ulkoapäin, kun ei sitä koskaan tiedä. Voi kuulostaa vähän vainoharhaiselta, mutta meitä on niin monenlaisia yrittäjiä ja raha puhuu. Toivottavasti sopimus saadaan allekirjoitettua jo ensiviikolla ja huoli pois tästä asuntoasiasta. Kymmenes päivä, jolloin edelliset vuokralaiset lähtevät pois, on jo ensi perjantaina.

Iski muuten epäilys, että meidän kuski tietää jotain tuosta naurava kulkuri jutusta. Ajattelen näin, koska viime viikonloppuna lasit saivat kyllä tummat kalvot, mutta soitin oli edelleen asentamatta. Katsotaan nyt sitten maanantaina onko tänä lauantaina soitin saatu asennettua. Joihinkin näihin Innovoihin on asennettu sellainen soitin, jotka toistavat dvd-levyjä ja näyttö on asennettu kattoon. Täällä ei välttämättä kyllä tarvita sellaista, kun Joonalla riitätä ihmettelemistä ihan ulos ikkunastakin katsomalla. Kuskin sopimushan on 6 päivää viikossa 8-18, eli sunnuntait vapaat. Monet tai melkein kaikki jo tällä olevat ovat tehneet sitten itse erillisen sopimuksen kuskin kanssa tuosta ulkopuolelle jäävästä ajasta. Joku politiikka on maksaa 200 rupiaa viikolla ylimenevästä ajasta ja 250 sunnuntaista. Jotkut taas maksavat könttäsumman kuukausittain. Pitänee keskustella Marin kanssa mitä tehdään, en tosin vielä tiedä onko kuski yleensä suostuvainen ajamaan sunnuntaisin. Näiden kuluneiden päivien aikana olen käyttänyt autoa vain offiisiaikoihin ja lauantaithan ovat menneet lasien tummennuksessa ja nyt soittimen asennuksessa. Mahtaakohan kuski olla aivan kypsä, kun ei ole tullut lainkaan lisätuloa. Kuskihan tulee aamuisin hakemaan meikäläisen täältä hotellilta ja vie töihin. Sitten kuski odottaa päivän siellä autohallissa muiden kuskien kanssa ja työpäivän loputtua kuskaa meikäläisen takaisin hotelliin. Sitten kun saadaan asunto, niin auto tulee seisomaan meidän autotallissa tai oikeammin katoksessa, kun sitä ei tarvita. Eli kuski tulee aamuisin jollain muulla kulkuneuvolla meille, ajaa päivän, jättää auton katokseen ja lähtee kotiin. Tämä oli ollut kova pala erään kollegan kuskille, kun oli tottunut pitämään iltaisin autoa. Meikäläisellä jotenkin toinen tankillinen polttoainetta kului hirvittävän nopeasti eli onkohan iltaisin ajettu jotain ylimääräistä. No ei kaikesta voi ruveta heti nipottamaan.

Joonan kanssa yritin jutella puhelimessa, aika laihoin tuloksin. Poika on varmaan vähän vihainen kun iskä on ”hylännyt” hänet ja matkustanut kauas. Teki muuten isän itsetunnolle gutaa, kun ulkona menevä helikopteri kiinnosti enemmän, kuin isän kanssa juttelu puhelimessa. No Marin mukaan kyllä valokuvia katsotaan päivittäin jopa isistä. Ei tälle tilanteelle nyt mitään voi, pitää vaan sinnitellä. Suomesta kävi Timo, Jukka ja Marko piipahtamassa viimeviikolla, oli ihan mukavaa nähdä tuttuja naamoja taas vaihteeksi. Aika outoa vaan, kun pojat lähtivät takaisin kotiin, niin meikäläinen jäi tänne. En osaa oikein selittää, mutta ei kai sitä ole täysin kotiutunut vielä varsinkaan tänne hotellihuoneeseen ja ilman perhettä.

Nyt on sitten koettu kunnon mahatauti, tai oikeammin se on täysillä päällä nyt sunnuntaina. Meikäläinen naputtelee tätä peiton alla lahjaksi saadut paksut suomiverkkarit päällä. Lauantaina oltiin taas Eagleton:ssa pelaamassa Jarin, Antin ja Jussin kanssa. Sain nipistettyä muutaman lyönnin verrattuna viikon takaiseen kierrokseen. Syötiin sitten pientä huokopalaa siellä klubilla, meikäläinen otti kanaa. Sitten jo takaisin tulomatkalla alkoi autossa olla pikkuisen huono olo. Päästyäni hotelliin tuli sitten vietettyä aikaa enemmän pöntöllä kuin poissa sieltä. Yllättävää kuinka paljon sellaista nestettä ihmisestä voi erittyä. Mitään ei voinut pistää suuhunsa, jos etäisyys vessaan oli yli kuusi metriä. Kaiken lisäksi Tuomo oli puhunut meikäläisen pelaamaan puolestaan sunnuntaiaamuna. Tuomo on tutustunut yhteen vuokravälittäjään, joka pelaa Bangalore Golf Clubilla joka sunnuntai klo 5:45 alkaen. Hän kerää kaksi ryhmää pelaajia pelaamaan kanssaan. Tämä oli hieno mahdollisuus, koska tuonne klubille ei pääse pelaamaan ilman jonkun jäsenen kutsua. No meikäläinen ammensi ”varpusparvia” vielä ainakin kahdelta yöllä, joten tuntui mahdottomalta tuo pelaaminen. Kello soitti varttia vaille viisi ja olo ei tuntunut enää kuumeiselta, vatsa kylläkin oli eloisa. Ei muuta kuin pari immodoumia naamaan ja baanalle. Yllättävän hyvin kierros meni, vaikka välillä piti ottaa puusta tukea vatsan kramppailessa. Näin jälkeenpäin ajatellen ei tainnut olla aivan järkevimmästä päästä mennä pelaamaan. Nyt on sitten varmaan taas kuume päällänsä. Ei paljoa ole tullut syötyä, nestettä eli vettä pitää yrittää tankata. Tällainen sairastaminen ei ole kaikkein mukavinta yksin täällä hotellissa, saa ainakin oikein kieriskellä itsesäälissä. Positiivisia puolia kun oikein haetaan, niin näin päässee ylimääräisistä kiloista pikkuisen eroon.