Sunnuntaina tuli sitten Lotan, Aleksin ja Anun aika lähteä Intiasta ja Palmista. Marko jää tänne vielä joksikin aikaa, ettei meidän yksin täydy pitää Suomalaisten mainetta yllä tällä alueella. Ei sen puoleen kai sekin onnistuisi. Meillähän on ollut sama kokki Anun ja Markon kanssa, meillä tosin vaan maanantaisin keskiviikkoisin ja perjantaisin. Anulla ja Markolla taas kokki ja kokin mies ovat olleet koko viikon töissä. Kokin mies on tehnyt Anulla ja Markolla siivous ym. hommia. Kun nyt toisilla Suomalaisilla väheni radikaalisti tuo palveluskunnan tarve, niin meillä syntyi meidin ja kokin välille pieniä jännitteitä, kun kokki olisi halunnut lisätä työpanostaan ja samalla ottaa myös oman miehensä meidin tilalle. Ruutitynnyrin sytytyslanka kyti pikkuhiljaa ja pata kattilaa vuorotellen soimasi vaikka kylki oli kummallakin musta. Räjähdyksen sai sitten lopulta aikaan, kun Mari kysyi kokilta miksi hän keittää perunat vesijohtoveteen, kun oli sovittu että siihen käytetään tuota toista vettä. Tästä eteenpäin tarvittaisiin tutkijalautakuntaa selvittämään mitä todella tapahtui. Marin käsityksen mukaan kokki syytti meidiä Marille kielimisestä ja huudon taso nousi jo muutamia desibelejä, ei kuitenkaan työturvallisuusnormien yläpuolelle. Kommunikointi onneksi tapahtui Kannadan kielellä, eikä maailmanlaajuisesti tunnetulla käsirysyn tai nokkapokan murteella. Summa summarum, kokki sanoi, ettei astu meidän taloon, jos meidi on siellä samaan aikaan ja pyysi soittamaan, kun tämä olisi tapahtunut. Marilla vaan ei ollut puhelimen muistissa kokin numeroa. Nyt on sitten meidi myös kokannut ja kokki on ollut tipotiessään. Katsotaan nyt kuinka tästä jatketaan, no ei nälkää olla ainakaan nähty.
Maanantaina Joona ja Mari kävivät Joonan lopputarkastuksessa Manipal sairaalassa. Onneksi Marilla oli lääkärin kirjoittama ruutupaperi mukana, että edellinen diagnoosi selvisi. Vasen korva oli jo parempi, mutta oikeassa oli pikkuinen tulehduksen poikanen. VMTL (selvennettäköön armeijaa käymättömille, että kyseinen lyhenne tarkoittaa vapautusta marssi taistelu ja liikuntakoulutuksesta, muistaakseni) jatkuisi vielä keskiviikkoon asti. Poika kuitenkin oli kuin eri planeetalta, leikki ja söi kuin ennenkin. Keskiviikkona sitten leikkipuisto kavereineen kutsuisi taas poikaa.
Tiistaina kylläkin käytiin jo tutustumassa tuohon Kidds-päiväkotiin. Päiväkoti oli ihan mukiinmenevä ja päätettiin päästää Joona sinne. Tiedä sitten kummalle oli kovempi paikka pistää poika päivähoitoon vanhemmille vai pojalle itselleen. Äiti ei pääse sinne päiväkotiin mukaan, kun on varmaan liian vanha, ja poika pitää portilla luovuttaa henkilökunnalle. Joona sai tavaroita päiväkodista, mm repun ja lippiksen. Nuo tavarat tuntuvat olevan hirvittävän tärkeitä hänelle ja miksei olisi. Jotenkin meidän vauvasta tuli hetkessä iso poika. Kaikki on mennyt Marin mukaan totutellessa hyvin, mitä nyt tekoitku pääsee joka kerta, kun äiti tulee noutamaan. Tähän mennessä ei Joona ole ollut päiväkodissa paria tuntia pidempään näin totutellessa.
Keskiviikkona juteltiin sitten kuskille, josko hän hommaisi sellaisen miehen paikalle tai veisi tuon Marin pyörän jonnekin, jotta tuo lukko saataisiin auki. Kuski teki työtä käskettyä ja toi paikalle paikallisen lukkosepän. Seppä oli takonut jonkin aikaa ja saanut lukon auki, ei nyt kuitenkaan tärvelemättä lukkopesää. Riemu oli rajaton Joonalla, kun keikkuminen lastenistuimessa taas mahdollistuisi. Illalla tultuani töistä lähdettiin pyöräilemään ennen pimeän tuloa. Piti vaan käydä ennen lähtöä tyhjentämässä rakko ettei tarvitsi noita palmuja ravita kesken mankelin veivaamisen. Käytin poikkeuksellisesti tuota alakerrassa olevan vierashuoneen kylpyhuonetta. Ennen asian toimittamista tulin jotenkin katsoneeksi pyttyyn ja siellä pohjalla oli jotain kummallista likaa? Tarkemmin katsoessani tajusin mikä se siellä luurasi. Ei, se ei ollut jallu mikä luuraa, vaan kadonnut polkupyörän avain. Aika kohtalon ivaa juuri kun lukko oli säpälöity, niin avain löytyy. No, on ainakin polkupyörä auki ja Joona pääsee ajeluille. Kuski sitten kävi hankkimassa jostain pientä kettinkiä, että saadaan tuo pyörä naitettua yöksi talon kanssa yhteen.
Nyt kun kerran välillisesti alettiin puhua noita vessajuttuja, niin jatketaan myös niistä. Marilla oli yksi ilta todella pikainen vessakäynti, kun huone olikin jo varattu hänen tietämättään. Ääni oktaavin nousten Mari kehotti minua hankkiutumaan eroon vessassa majailevasta viiksivallusta. Minä tein työtä käskettyä, mutta kaveri, joka oli noin pari kolme senttinen, oli aikas vikkelä kintuistaan. Lopulta sain sen kiinni ja sille annettiin sukelluskoulutusta Hindware nimisessä ”uima-altaassa”. Mari oli jutellut asiasta Katin ja Jussin äidin kanssa ja Jussin äiti oli kuvauksesta tuntenut torakan. Pikku surffailu netissä ja itsekin tulin siihen tulokseen, että torakkahan se meillä oli ollut. Onkohan sillä kavereita. Töissä ja muualla olen nähnyt lavuaareissa ja pisulaareissa sellaisia ”pastilleja”. Olen luullut, että ne ovat vain hajusteita ja kiusana, että huolimattomasti tähdätessä roiskuu silmille, mutta niillä on myös toinen tarkoitus. Pastillit ovatkin naftaliinipalloja, eli sitä tavaraa mitä Mikki Hiiren kaveri Atomiinus tai Eka Vekara (en muista kumpi) söi aina Aku Ankan taskukirjoissa. Noita täytyy nyt pistää joka mahdolliseen viemäriin, että saataisiin nuo kutsumattomat alivuokralaiset häädettyä. Katsotaan tehoavatko, toivottavasti.
Tämä kotiin kytkettävä internetti ei purjehdi myötätuulessa. Viimeiseen kyselyyn tuli vastaus, että Palmista on portit loppu ja meidän kaapelipäätä ei siis ole mahdollista kytkeä ennen kuin on hommattu lisää rautaa tuonne konehuoneen päähän. Tiedä sitten mikä on totuus, mutta tuntuu kestävän tuo netin saaminen.
Kirjoittaessani tätä on tiistai 2.10 Gandhin syntymäpäivä ja samalla vapaa päivä. Mari on Leenan ja Jarin kanssa Eagleton:ssa golfaamassa ja minä olen saanut juuri Joonan päiväunille. Antti oli pyynnöstäni käynyt putsaamassa Oulun levykauppoja kiitos vaan ja yksi paikallinen kiikutti minulle levyjä käydessään työmatkalla Oulussa. Nyt löytyy hyllystä Eppujen, HIM:n ja NIghtwish:n uusin sekä myös Boycott kokoelma. Kirjoittamisesta ei meinaa tulla mitään, kun jään vähän väliä kuuntelemaan tarkemmin tuota yövissyn uusinta. Taidankin tänään lopettaa näihin kuviin ja tunnelmiin, terveisiä vaan kaikille ja tervetuloa tännepäin. Vierashuonekin saatiin kalustettua, kun kollegalta jäi ylimääräiseksi tuollainen parisänky, joten infra vierailuille alkaa olla kunnossa.
Maanantaina Joona ja Mari kävivät Joonan lopputarkastuksessa Manipal sairaalassa. Onneksi Marilla oli lääkärin kirjoittama ruutupaperi mukana, että edellinen diagnoosi selvisi. Vasen korva oli jo parempi, mutta oikeassa oli pikkuinen tulehduksen poikanen. VMTL (selvennettäköön armeijaa käymättömille, että kyseinen lyhenne tarkoittaa vapautusta marssi taistelu ja liikuntakoulutuksesta, muistaakseni) jatkuisi vielä keskiviikkoon asti. Poika kuitenkin oli kuin eri planeetalta, leikki ja söi kuin ennenkin. Keskiviikkona sitten leikkipuisto kavereineen kutsuisi taas poikaa.
Tiistaina kylläkin käytiin jo tutustumassa tuohon Kidds-päiväkotiin. Päiväkoti oli ihan mukiinmenevä ja päätettiin päästää Joona sinne. Tiedä sitten kummalle oli kovempi paikka pistää poika päivähoitoon vanhemmille vai pojalle itselleen. Äiti ei pääse sinne päiväkotiin mukaan, kun on varmaan liian vanha, ja poika pitää portilla luovuttaa henkilökunnalle. Joona sai tavaroita päiväkodista, mm repun ja lippiksen. Nuo tavarat tuntuvat olevan hirvittävän tärkeitä hänelle ja miksei olisi. Jotenkin meidän vauvasta tuli hetkessä iso poika. Kaikki on mennyt Marin mukaan totutellessa hyvin, mitä nyt tekoitku pääsee joka kerta, kun äiti tulee noutamaan. Tähän mennessä ei Joona ole ollut päiväkodissa paria tuntia pidempään näin totutellessa.
Keskiviikkona juteltiin sitten kuskille, josko hän hommaisi sellaisen miehen paikalle tai veisi tuon Marin pyörän jonnekin, jotta tuo lukko saataisiin auki. Kuski teki työtä käskettyä ja toi paikalle paikallisen lukkosepän. Seppä oli takonut jonkin aikaa ja saanut lukon auki, ei nyt kuitenkaan tärvelemättä lukkopesää. Riemu oli rajaton Joonalla, kun keikkuminen lastenistuimessa taas mahdollistuisi. Illalla tultuani töistä lähdettiin pyöräilemään ennen pimeän tuloa. Piti vaan käydä ennen lähtöä tyhjentämässä rakko ettei tarvitsi noita palmuja ravita kesken mankelin veivaamisen. Käytin poikkeuksellisesti tuota alakerrassa olevan vierashuoneen kylpyhuonetta. Ennen asian toimittamista tulin jotenkin katsoneeksi pyttyyn ja siellä pohjalla oli jotain kummallista likaa? Tarkemmin katsoessani tajusin mikä se siellä luurasi. Ei, se ei ollut jallu mikä luuraa, vaan kadonnut polkupyörän avain. Aika kohtalon ivaa juuri kun lukko oli säpälöity, niin avain löytyy. No, on ainakin polkupyörä auki ja Joona pääsee ajeluille. Kuski sitten kävi hankkimassa jostain pientä kettinkiä, että saadaan tuo pyörä naitettua yöksi talon kanssa yhteen.
Nyt kun kerran välillisesti alettiin puhua noita vessajuttuja, niin jatketaan myös niistä. Marilla oli yksi ilta todella pikainen vessakäynti, kun huone olikin jo varattu hänen tietämättään. Ääni oktaavin nousten Mari kehotti minua hankkiutumaan eroon vessassa majailevasta viiksivallusta. Minä tein työtä käskettyä, mutta kaveri, joka oli noin pari kolme senttinen, oli aikas vikkelä kintuistaan. Lopulta sain sen kiinni ja sille annettiin sukelluskoulutusta Hindware nimisessä ”uima-altaassa”. Mari oli jutellut asiasta Katin ja Jussin äidin kanssa ja Jussin äiti oli kuvauksesta tuntenut torakan. Pikku surffailu netissä ja itsekin tulin siihen tulokseen, että torakkahan se meillä oli ollut. Onkohan sillä kavereita. Töissä ja muualla olen nähnyt lavuaareissa ja pisulaareissa sellaisia ”pastilleja”. Olen luullut, että ne ovat vain hajusteita ja kiusana, että huolimattomasti tähdätessä roiskuu silmille, mutta niillä on myös toinen tarkoitus. Pastillit ovatkin naftaliinipalloja, eli sitä tavaraa mitä Mikki Hiiren kaveri Atomiinus tai Eka Vekara (en muista kumpi) söi aina Aku Ankan taskukirjoissa. Noita täytyy nyt pistää joka mahdolliseen viemäriin, että saataisiin nuo kutsumattomat alivuokralaiset häädettyä. Katsotaan tehoavatko, toivottavasti.
Tämä kotiin kytkettävä internetti ei purjehdi myötätuulessa. Viimeiseen kyselyyn tuli vastaus, että Palmista on portit loppu ja meidän kaapelipäätä ei siis ole mahdollista kytkeä ennen kuin on hommattu lisää rautaa tuonne konehuoneen päähän. Tiedä sitten mikä on totuus, mutta tuntuu kestävän tuo netin saaminen.
Kirjoittaessani tätä on tiistai 2.10 Gandhin syntymäpäivä ja samalla vapaa päivä. Mari on Leenan ja Jarin kanssa Eagleton:ssa golfaamassa ja minä olen saanut juuri Joonan päiväunille. Antti oli pyynnöstäni käynyt putsaamassa Oulun levykauppoja kiitos vaan ja yksi paikallinen kiikutti minulle levyjä käydessään työmatkalla Oulussa. Nyt löytyy hyllystä Eppujen, HIM:n ja NIghtwish:n uusin sekä myös Boycott kokoelma. Kirjoittamisesta ei meinaa tulla mitään, kun jään vähän väliä kuuntelemaan tarkemmin tuota yövissyn uusinta. Taidankin tänään lopettaa näihin kuviin ja tunnelmiin, terveisiä vaan kaikille ja tervetuloa tännepäin. Vierashuonekin saatiin kalustettua, kun kollegalta jäi ylimääräiseksi tuollainen parisänky, joten infra vierailuille alkaa olla kunnossa.
2 kommenttia:
Mukava kuulla, että tuli levyt tarpeeseen :) Pienellä vaivallahan nuo saa lähetettyä. Kun tietää paikallisen postin toiminnan (kesäkuussa lähettämistäni korteista ensimmäinenkään ei ole vielä saapunut) niin voin toimitella jatkossakin.
Moro vaan teille sinne täältä Laitilan perukoilta. On sen verran väsyttävä aamu että päätin heittää pitkän matkan terveiset sinne päin kun tässä lueskelin teidän uusinta tarinan pätkää.
Kaikkee hyvvee ja sanottakoon että aivan yhtäläisin pikku ongelma kääntein täällä painitaan vaikka kyseessä on työmaa :-)
Tommi Se.
Lähetä kommentti