Päiväkoti ja arkirutiinit

Arki pyörii jo niin normaalilla rutiinilla, että hieman jännittää mitä tulevan Suomen vierailun jälkeen mahtaa tapahtua. Olen kuullut, että aikaero on tuottanut tänne palatessa hieman enemmän ongelmia ja lisäksi sekä aikuiset että lapset ovat sairastelleet jonkin verran palattuaan Suomesta takaisin. Toivottavasti meille ei käy niin ja voimme jatkaa arjen pyörittämistä samaan vanhaan malliin eli Petri lähtee aamulla töihin ennen kello kahdeksaa, jotta kuljettaja ehtisi takaisin Palmiin ennen ruuhkaa. Paikalliset menevät töihin aika myöhään niin pahimmat ruuhkat ovat siinä klo 9-11 välillä. Meidän kuski Shankar vie sitten Joonan päiväkotiin siinä yhdeksän paikkeilla ja hakee yhden paikkeilla niin saadaan poika kotiin päiväunille. Joona vaihtoi joulukuussa päiväkotiin nimeltä Step by Step ja on viihtynyt paikassa ensimmäisestä päivästä lähtien. Paikka on pieni, noin 25 lasta joista noin 10 on länsimaalaista ja loput intialaisia. Olin varannut Joonalle paikan päivähoidon puolelta puolipäiväisenä, mutta hän kuulemma osallistuu toisten lasten mukana ns. pre-school ohjelmaan. Kyllä se meille sopii, jos poika haluaa aloittaa ”koulun”, mutta epäilen, että tässä on enemmänkin kyse siitä, että hänestä voidaan nyt veloittaa suurempi kuukausimaksu.

Viikko-ohjelmasta sen verran, että maanantaisin odottelen yleensä kotona, että Famla (meidän maid) saapuu töihin noin klo 9.30. Saan kerrottua hänelle pitääkö kokata ja jos kokataan niin mitä ja kuinka tulista jne. Tämän voisi kirjoittaa paperille, mutta kotiapu ei osaa lukea tai kirjoittaa englantia niin kirjeenvaihto ei onnistu. Lisäksi pitää muistuttaa, että talon ainoa matto pitää muistaa imuroida pari kertaa viikossa ym. Lattiat kyllä pestään automaattisesti päivittäin, mutta imuria ei muisteta käyttää. Viikonlopun jälkeen huomaa kuinka paljon likaa ja pölyä on kertynyt ja kun on likaa ja pölyä niin kertyy enemmän pieniä tai vähän suurempiakin ötököitä... Maanantaina tai alkuviikolla tulee yleensä käytyä kaupassa ja tarkistettua mitä on tarjolla. Täällä on hyvä piipahtaa kaupassa aika usein, siis ainakin Palmin alueen sisällä olevissa kaupoissa, kun ei koskaan tiedä mitä tavaraa on milloinkin tarjolla. Esim. Joona juo täällä Nestlen rasvatonta maitoa ja yleensä ostamme sitä laatikollisen (12l) kerrallaan. Keskiviikkona huomasin, että maito on vähissä, niin kävin ensin Palmin kaupoissa, mutta kyseistä maitoa ei ollut saatavilla. Seuraavaksi kävin autolla lähikaupassa, mutta eipä sielläkään ollut keltaista maitoa. Seuraavana päivänä kävin toisessa lähikaupassa, mutta eipä sieltäkään saanut maitoa, joten takaisin Palmin kauppaan, mutta turhaan. Ostin varmuuden vuoksi Nestlen sinistä täysmaitoa, kun tuntui sekin hupenevan hyllystä, että saadaan edes puuroa pojalle. Seuraavaksi pitää lähteä autolla keskustan suuntaan, sillä siellä on yhdessä kaupassa yleensä maitoa saatavilla, mutta ajoaika yhteen suuntaan on ½-1h ruuhkasta riippuen. Onhan täällä tarjolla muitakin maitomerkkejä, mutta niitä ei uskalla keittämättä juoda eli ensin keitetään päivän maitosatsi ja jäähdytetään se sitten jääkaapissa, kätevää vai mitä.

Muutama viikko sitten Famla kyseli, jos tietäisin hänelle toista työpaikkaa. Hän voisi siivota pari tuntia illassa, kun tarvitsee rahaa lastensa koulunkäyntiin. Lupasin hänelle palkankorotuksen, jos hän tulisi töihin myös lauantaina tai sunnuntaina aamulla varhain niin me päästään molemmat kävelemään sen maagisen valkoisen pallon perässä. Täällä kotiavut ovat usein töissä kuusi päivää viikossa tai jopa seitsemän niin kyllä meidän tarjous otettiin ilolla vastaan eikä meidän enää tarvitse arpoa, kumpi pääsee pelaamaan.

Alkuvuoden ailahtelua

Viimeisestä päivityksestä on jo hiukkasen vierähtänyt hiekkaa tiimalasissa ja paljon on ehtinyt tapahtuakin. Töissä on ollut pikkuisen säpinää ja iltaisin/viikonloppuisin ei jotenkin vaan ole kerinnyt päivittelemään. Me jouduimme mm lakon keskelle. Kahdeskymmenespäivä tammikuuta sunnuntai-iltana kuski ilmoitti, että huomenna olisi lakko. Minä siihen ihmettelemään, että mikä lakko. Selvisi sitten pienellä tutkiskelulla, että kuorma-autokuskit menisivät lakkoon, koska autoihin oli tulossa pakolliseksi nopeuden rajoitin. Kaikki ammattiautoilijat menisivät myös myötätuntolakkoon.
Täällä Intiassa tunnistaa autojen rekisterikilvistä erityyppiset kuskit. Paikallisilla, jotka ajavat itse, on valkopohjaiset rekisterikilvet. Autoilla, joissa on ammattikuskit, kuten meillä, ovat taas keltapohjaiset rekisterikilvet. Riksoissa on myös keltaiset kilvet, vaikka noiden kuskien ammattimaisuudesta voidaan olla montaa mielipuolta. Vaarallisimmat kuskit silti löytyvät mustapohjaisten rekisterikilpisten autojen ratin ja penkin välistä, sillä noita ohjastavat ulkomaalaiset itseajavat säföörit.
Lakossa olivat siis kaikki keltakilpiset ajoneuvot noita riksoja lukuun ottamatta ja maanantaina ei auttanut kuin olla kotona ja tehdä töitä sieltä käsin. Kalle tuli juuri maanantaina Suomesta, mutta hän onnistui pääsemään toimistolle jonkun yksityisen kyydissä. Suomesta oli myös tulossa muita ja yrittelin selvitellä miten heidän kuljetukset hoidettaisiin. Lakon ilmoitettiin loppuvan tiistaina ja kuski tulikin aamulla. Töissä lainasin Kallelle autoa, jotta hän pääsi lentokentälle. Auton jo lähdettyä, kuulinkin, että lakko oli vielä päällä ja että keltakilpisiä autoja, jotka olivat liikkeellä, oli mm kivitetty rikkureina. No Kalle kuitenkin pääsi ilman välikohtauksia kentälle ja muut Suomalaiset myöhästyivät Frankfurtin jatkolennolta, niin ongelmanratkaisu siirtyi seuraavaksi päiväksi. Lakko loppui sitten tiistai-iltana ihan aikuisten oikeesti ja palattiin taas normaaliin päiväjärjestykseen. En kyllä löytänyt mistään informaatiota, tulivatko nuo nopeudenrajoittimet kuorma-autoihin vai ei.

Porukkaa on ollut eri Suomen toimistoilta ihan mukavasti käymässä täällä. Mukavasti nuo vierailut ovat katkaisseet meidän arkirutiineja. Pikkuisen eri ohjelma on ollut vaan kaikilla, niin mitään standardivierailupaketteja ei pysty eikä sen puoleen haluttaisikaan tehdä. Hienoa on kyllä nähdä, miten nuo vierailut ovat vaikuttaneet. On se näille paikallisillekin ihan eri tehdä hommia sellaisen tyypin kanssa, jonka on ihan oikeasti nähnyt.
Normaalien kestotilauskohteiden, Fazerin sinisen ja ruisleivän, lisäksi me saimme Akun mukana mm. Heikin lähettämää peurasta tehtyä makkaraa. Tuo Luonnonmaan metsissä samoilleen hirvieläimen kyrsä maistui kyllä meille kaikille tosi hyvin. Vaikka paikalliset ruuat ovat tosi hyviä, pieni vaihtelu Intialaiseen ruokaan on enemmän kuin tervetullutta. Aku kun saapui tänne lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, niin saimme siitä hyvän syyn mennä Leelaan sunnuntaibrunssille. Me nautimme olostamme notkuvien ruokapöytien äärellä ja juomatkin kuuluivat totuttuun tyyliin hintaan, niin nautittua tuli kokorahan edestä.
Olihan edellisenä iltana ollut Höynälöiden tupaantuliaiset, josta me miehet kyllä lähdimme ajoissa nukkumaan, eli Marilla oli pikkuisen käynnistymisvaikeuksia.

Lauantai olimme käymässä kaupungissa vierailevan Disney Magic Show esityksessä. Mari oli varannut netistä liput heti, kun ne tulivat myyntiin ja olimmekin melkein eturivissä. Joona istui suurimman osan puolentoista tunnin esityksestä kuin nakutettuna jommankumman sylissä ja ihmetteli. Lavalla taikatemppujen ohessa esiintyivät Mikki, Minni, Aku, Iines ja Hessu. Olipa siellä jopa Lumikki, Ihmemaan Liisa, Prinsessa Ruusunen ja vielä muitakin. Esityksen jälkeen Mari lähti muiden tyttöjen kanssa pikkuisen baanalle.

Ilmojen lämmettyä on kuvaan taas astuneet ystävämme torakat. Keittiön alakaapissa olleet perunat ym. juurekset olivat varmaan houkutelleet perheen paikalle. Loppukuusta, kun Mari ja Joona lähtevät käymään Suomessa, täytyy tilata myrkyttäjä paikalle. Muutamalla kollegalla tuollainen toimenpide on tehty ja tuulettaa pitää viisi tuntia tuon jälkeen. Tuo toimenpide kohdistuu kuulemma viemäreihin. Paikallista ajatustapaa kuvastaa se, kun joku oli ihmetellyt miten sitten voi tuulettaa, jos samalla pitää pysyä poissa kotoa. Vastauksena oli ihmetelty, että eikö teillä sitten ole meidiä…

Keralan jokilabyrintit

Hampin retken jälkeen ”lepäsimme” maanantaipäivän eli teimme uusia matkajärjestelyjä seuraavaa kohdetta varten. Hampin matkalla taisimme päättää, että lähdetään Keralaan jokiristeilylle. Enpä olisi uskonut, että saamme hoidettua kaikki järjestelyt, sillä meidän piti varata lennot seuraavaksi aamuksi Keralan Kochiniin, lentokenttäkuljetukset, majoitus jostain lomakohteesta sekä parin vuorokauden jokiristeily asuntolaivalla eikä tässä vielä kaikki sillä varasimme vielä mamman, pappan ja Hirvosten jatkolennot sekä teimme Delhin ja Agran matkajärjestelyjä. Nyt tuli sitten testattua mm. erilaisia nettivarausjärjestelmiä ja siinä matkajärjestelyjä tehdessä tuli aivan työpäivä mieleen tai mitä siitä nyt muistan pitkän hoitovapaan jälkeen.

Tiistaina oli pyhäpäivä ja Petri lähti klo 5 golffaamaan, sillä hän ei päässyt retkelle mukaan vaan jäi loppuviikoksi töihin raatamaan. Muu matkaseurue lähti lentokentälle klo 7 ja edessä oli noin tunnin lento Keralan Kochiniin ja edelleen parin tunnin ajomatka Alleppeyn kaupunkiin. Kerala on rannikolla sijaitseva vauraampi osavaltio ja Suomen Kuvalehden mukaan kommunistien ja Jumalan yhteisyritys. Onhan se niin, että Jumala on antanut hulppeat luonnonvarat eivätkä ihmiset ole varmoja, kumpaa heidän pitäisi kiittää, kommunisteja vai Jumalaa. No kiittämisestä puheenollen niin meidän on syytä kiittää Petrin työkaveria Keralan matkajärjestelyistä sillä saimme hyviä vinkkejä ja linkkejä mm. http://www.lakepalaceresort.com/, jossa majoitumme ennen varsinaista risteilyä.

Risteily olikin sitten todella mieleenpainuva kokemus. Meillä oli kolmen makuuhuoneen (ilmastoinnilla) jokilaiva ja miehistöön kuului kokki ja kolme muuta jäsentä, jotka toimivat mm. kippareina. Laiva haki meidät lomakohteesta aivan majapaikkamme oven edestä ja retki backwatersin jokilabyrinttiin saattoi alkaa. Laivaa ohjattiin edestä ja kipparilla oli sateenvarjo suojanaan, ei sateen vuoksi vaan pistävän auringonpaisteen. Kyllä meidän kelpasi nauttia tarjoiluista ja upeista maisemista oleskelutilan sohvaryhmällä, sillä bambusta tehdyn laivan oleskelutila pysyi kohtuullisen viileänä. Laivan etuosa oli hyvinkin avonaista tilaa ja isot ikkuna-aukot aiheuttivat meille tai ainakin pappalle muutamia ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun Joona kävi kurkottelemassa milloin mistäkin aukosta. Onneksi lapsi ei pudonnut jokeen, vaikka juna ja unipupu lensivät yli laidan virran vietäväksi.

Kyselimme henkilökunnalta merikorttia tai jonkinlaista karttaa, josta näkisimme missä seikkailemme, mutta ei sellaista ainakaan meidän laivasta löytynyt, mutta ei silti eksytty ja olihan maa kokoajan näkyvissä. Maa oli siis sellainen kapea kaistale joen ja riisipellon välillä, jonne paikalliset olivat rakentaneet talonsa, koulut, kirkot jne. Lapsia kuljetettiin kouluun vesibussilla ja keltaisenvaaran virkaa toimitti vesibussi tai erilaiset pienet kanootit tms. Kaksi yötä vietimme laivalla ja perjantaina auto oli meitä vastassa satamassa ja vei meidät pienelle kiertoajelulle ja edelleen lentokentälle, josta mamma, pappa ja Hirvoset jatkoivat matkaansa Delhiin. Minun ja Joonan koneen oli määrä lähteä vasta illalla, joten kuljettaja vei meidät vielä kaupungille ja myöhemmin palasimme takaisin lentokentälle.

Nandi Hills ja retki Hampiin

Uusi vuosi tuli ja meni, Mari jopa väittää valvoneensa vuorokauden vaihtumiseen asti, mutta iskä ja Joona olivat silloin jo tukevasti unten mailla. Huomattiin nyt uuden vuoden jälkeen, että tulipa sitten tinakauha ja tinat turhaan pakattua konttiin.

Marin vanhemmat (Maisa ja Ilkka) saapuivat Hirvosten (Mirja ja Kari) kanssa yhdeksäs päivä meille vierailulle. Matka tännepäin sujui mallikkaasti vaikka Mumbaissa oli koneen vaihto. Luvattua bussia vaan ei koskaan saapunut ja terminaalien vaihto suoritettiin ilmastoidussa taksissa, jossa ilmastoinnin virkaa suoritti aukinainen akkuna.
Päivän levon jälkeen muut paitsi perheen töissäoleva lähtivät tutustumaan Nandi Hills:lle katsomaan Tipu sulttaanin, joka hallitsi Mysorea 1700-luvun lopulla, rotkoa ja sen päällä olevaa temppeliä. Siellä oleva 2000 jalan melkein pystysuora pudotus Tipu’s drop oli ollut vaikuttava. Tuolta töröltä on lähetetty tuomittuja pikavauhtia alas Tipu sulttaanin aikoihin.
Viikonlopuksi sitten vuokrattiin toinen Innova, kun kaikki eivät mahtuisi yhtä aikaa tuohon meidän työsuhdekulkuneuvoon. Matkan suunnaksi lauantai-aamuna muodostui Hampi, joka on juuri valittu maailman luonnonsäätiön suojelukohteeksi. Hampi oli 1500-luvulla Hindu valtion pääkaupunki, joka hallitsi rannikolta rannikolle. Hampi tuhoutui vuonna 1565, mutta mahtavat rauniot ovat vielä jäljellä kertomassa tuon valtakunnan suuruudesta ja mahtavuudesta.
Mahtavuus oli kaukana noissa ajomatkoissa Bangaloresta Hampiin ja takaisin. Näillä Intialaisilla autokuskeilla täytyy olla jokin kuudes vaisto normaalien viiden lisäksi. Viittaan tässä siihen, että ohitukset tehtiin jopa nolla näkyvyydellä. Tie oli ruuhkaisa, koska rekkoja oli ihan omiksi tarpeiksi liikkeellä, ja niistä piti päästä tietysti heti ohi. Tuohon 350 kilometrin matkaan suuntaansa käytettiin noin 7.5 tuntia per siivu. Matkalla tievarsilla viljelevät maajussit olivat heittäneet riisiä tielle autojen yliajettaviksi, varmaan varstoja ei ole vielä keksitty täällä tai sitten noin se oli helpompaa erottaa jyvät akanoista.
Matkamme vei ensin Hospet nimiseen kaupunkiin, joka on aivan Hampin kyljessä. Äkkilähtö kun oli, emme olleet varanneet minkäänlaista majoitusta etukäteen, vaan luotimme, että pään saa kallistaa johonkin sopivaan paikkaan. Ensimmäisessä kaupungin parhaimassa hotellissa ei ollut sijaa meille, mutta suosittelivat sentään toista paikkaa, josta kolme huonetta löytyi. Kamat huoneisiin, jotka eivät noin Eurooppalaisella mittapuulla olleet kehuttavia ja lounaalle alakerran ravintolaan.
Ihan maittavan lounaan jälkeen suuntasimme Hampin rauniokaupunkiin. Rauniot ja muinaiset taideteokset hakattuna kiveen olivat katsomisen arvoisia. Ehkä näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä kannattanut ottaa joku niistä ympärillä pörränneistä opaskokelaista, jotta olisi saanut pikkuisen enemmän irti tuosta paikasta. No joka tapauksessa hienoa oli.Uupuneina päivän retken jälkeen käytimme taas alakerran muonitusmajaa hyväksemme ja ruokailun ohessa juoksimme vuorotellen Joonan perässä, kun ympäristö ei ollut kaikken turvallisinta tuollaiselle vilkkaalle kaksivuotiaalle. Levolle laskimme kuumahkoon huoneeseen. Minä kun olen lahjakas tuossa nukkumisessa, ei unen saanti tuottanut mitään suurempaa tuskaa. Keskellä yötä Mari herätti minut kovakouraisesti, kun meillä oli kaveri huoneessa. Ei se mikään niin kauhean suuri ollut, mutta suurin näkemäni torakka kuitenkin. Pikaisen jaagaamisoperaation jälkeen torakka siirtyi muille metsästysmaille ja loppuyö meni nukkuessa. Paluu meni totuttuun pikataivaltyyliin ja todistinpa sellaistakin ihmettä, että Ilkka-pappa meni ehkä kauhusta aivan sanattomaksi.

Joululomaa Malediiveilla

Joulua edeltavä aika oli aika kiireistä, vaikka noita perinteisiä jouluvalmisteluja ei tarvinnutkaan tehdä. Ensin kävivät kontrollerit Tuija ja Mikko tutkimassa tilejä ja sitten Timo, Marko ja Jukka kävivät muuten vaan hutkimassa. Toivottavasti Tuija sai kaikki viemisensä ehjänä perille Ouluun. Pakettejakin tuli postissa ja Marille tuli reissu paikalliseen postitoimistoon. Toimisto ei ollut kaikkein helpompia löytää ensinnäkään ja sitten sen löydyttyä ei paketit ollutkaan aivan siisteissä riveissä hyllyssä odottamassa. Toimiston väki oli hakenut paketteja ja vihdoin joku oli muistanut niiden olevan jonkun pöydän alla. Neiti tai rouva ei vaan voinut mennä tarkistamaan asiaa ennen kuin pöydän vieressä oleva mies oli saanut puhelunsa puhuttua. Kuten ennenkin on tainnut tulla mainittua, on tämä maa noita äijäkulttuurin viimeisiä saarekkeita. Joona sai mm hienon tyynyliinan ja lakaisukoneen ja meillä on nyt varmaan Intian ainoa SF Blues levy omistuskirjoituksin.

Firman kanssa tehtyyn sopimukseeni kuuluu puolivuosittain ”recreation trip” johonkin läheiseen paikkaan. Tähän on varattu tietty budjetti per perheenjäsen ja Mari oli jo pidemmän aikaa ammattilaisena kyörännyt sopivaa matkakohdetta, kun tuo nettikin saatiin toimimaan. Jonkin ajan kuluttua löytyikin budjettiin menevä reissu Malediiveille ja kun emme saaneetkaan Jouluksi vieraita, päätimme viettää Joulun siellä.
Lähtöpäivää arvottiin kyllä pitkän aikaa, kun kukaan ei ollut varma pääsemmekö 23. vai 24. päivä lähtevään koneeseen. 21 päivä tuli Malediivilaiselta matkatoimistolta sähköposti, jossa pyydettiin meitä hakemaan lentoliput paikallisesta Indian Airlinesin toimistolta ja ilmoittamaan takaisin milloin tuo matka olisi. Mistään ei selvinnyt mistä Bangaloren offiisilta nuo liput pitäisi noutaa, joten päätimme seuraavana päivänä mennä lentokentälle katsomaan, josko sieltä. Lentokentältä onnistuin sitten saamaan meidän lippuvihkot, kun kyseinen lentoyhtiö ei vielä tunnustanut sähköisiä lippuja. Lipuissa luki lähtöpäiväksi 23 joulukuuta, eli lähtö olisi jo huomenna. Ei muuta kuin sähköpostia Malediiveille ja pakkaamaan. Varaukseen kuului majoitus Thulhagiri nimisessä saaressa 24-29 joulukuuta, joten jotain piti matkatoimiston keksiä ensimmäiseksi yöksi, kun saari oli täynnä 23 päivä. Pian tulikin ilmoitus, että majoittuisimme pääsaarelle Maleen ensimmäiseksi yöksi.

Lähtö sujui enimmittä kommelluksitta ja lentokaan ei ollut tuntia enempää myöhässä. Malediivien lentokentälle tulimme noin kahden tunnin lentomatkan jälkeen aaton aattona. Paikallinen kenttä sijaitsee omassa saaressaan, jossa sitten ei olekaan muuta kuin kenttä. Sieltä kuljetukset eteenpäin hoituvat joko veneellä tai vesitasoilla. Mari oli valinnut majapaikan myös sillä perusteella, että se olisi venematkan päässä. Kentällä oli meitä matkatoimiston edustaja vastassa ja hän ohjasti meidät paikalliseen vesibussiin, joka kyyditsi meidät pääsaarelle.
Hotellimme sijaitsi saaren pääkadun varrella, joka ulottui saaren päästä päähän ja oli noin 1.7 kilometriä pitkä. Hotellissa kirjaiduimme sisälle ja menimme lounaalle. Lounas tarjoiltiin ja Joona keskittyi pääasiassa jälkiruokakakkuun. Itse ajattelin palkita itseni oluella, kuullakseni, että tarjolla oli vain alkoholiton vaihtoehto, olihan Malediivit muslimilainen valtio. Ei mitään, kyllä ruoka huuhtoutui alas tuollakin vaihtoehdolla. Huoneeseen mennessämme huomasimme sen olevan aika hieno. WC-istuinkin oli tehty marmorista, no oli se sen verran matala kuitenkin, että ”kassien” pesun sai melkein kaupanpäälliseksi. Joonalle ei vaan ollut mitään nukkumapaikkaa, joten takaisin respaan, kun kerran hänestä oli maksettu suolainen hinta. Respa lupasi ottaa yhteyttä agenttiin ja me päätimme mennä kaupungille. Kaupungilla oli hienoa huomata, ettei väkeä ollutkaan tungokseen asti ja kaupasta tarttui mukaan pari rantalelua Joonalle. Takaisin palattuamme respa ilmoitti, että meidät siirretään toiseen hotelliin, koska heillä ei ole tarjota meille sellaista huonetta, jossa Joonalle olisi oma punkka. Ei muuta kuin kamat kantoon ja hotellin vaihto. Toinen hotelli ei ollut niin hieno ja uusi kuin ensimmäinen, mutta kyllä se paremman puutteessa kelpasi hyvinkin. Malen pääsaari oli piukkaan rakennettu kuin mikä tahansa kaupunki, eikä sykähdyttänyt paljoakaan.
Aattoaamuna sitten matka vei takaisin lentokenttäsaarelle, jossa odotimme varmaan muita samalle saarelle tulijoita. Pikkuisen odottelun jälkeen meidät ohjattiin sellaiseen Cris Craft:iin jossa oli 16 istumapaikkaa ja kaksi kaks’satasta Yamahaa peräpeilissä. Kuski painoi yli 5000 kierrosta koneessa ja noin vartin päästä plaanattiin Thulhagiri:n saarelle. Laiturille tultaessa oli siellä toistakymmentä ”slummia” eli huoneistoja jotka oli rakennettu vedenvaraan. Maissa oli sitten lisäksi huoneistoja tai sellaisia ilmastoituja ”mökkejä”, joihin meidätkin oli majoitettu. Terassilta oli noin 15 metriä mereen ja käytännössä meidän ”oma” ranta alkoi heti terassilta. Saari oli niin pieni, että Joonakin jaksoi kävellä sen ympäri. Saarelle tulimme sandaalit jalassa, mutta loman aikana emme jalkineita käyttäneet, sillä jopa ravintolan päivällisellä oli tapana olla paljain jaloin, olihan ravintolan lattia Joonan iloksi pelkkää hiekkaa…

Reissumme oli varustettu täyshoidolla, johon kuuluivat aamiainen, lounas ja päivällinen. Ruokajuomista joutui maksamaan erikseen, mutta tarjolla oli sentään noita holillisiakin vaihtoehtoja. Tämä oli todellakin paikka lepäämiseen ja se olikin tarpeen, kun kesällä jäi tuo kesälomakin pitämättä tämän komennuksen takia. Aika meni rannalla leikkien ja odottaen seuraavaa ruokailua. Ihmetellä pitää onko joku maansiirtourakoitsija joskus tehnyt hyvät rahat valkoisella sepelillä, kun kaikki rannat oli kyllästetty valkoisella hienolla hiekalla. Sukeltamaan en sitten mennyt, kun jäi tuo suoritettu kortti Suomeen. Mutta snorklaamassa käytiin Marin kanssa vuorotellen. Retkelläkin käytiin, jossa tutustuttiin lähisaariin, joten nähtiin paikallista originaalielämä ja muita resortteja.
Paikallisten asuttamassa saaressa oli kylläkin matkamuistomyymälöitä, joiden myyjät olivat hyeenana kimpussa. Kaikista päästiin kyllä aika nopeasti erron, kun Joona tutustui myynnissä olevaan kalanleukaan perusteellisemmin ja loukkasi sormensa teräviin hampaisiin. Huutoa tuli kuin vanhasta palosireenistä ja kauppiaat päättivät olla kaukana tuosta äänilähteestä. Päivät menivät nopsaan, vaikka tekemistä ei ollutkaan hiekkakakkujen rakentamisen lisäksi paljoakaan. Pukkikin löysi aattona majapaikkaan tietysti, vaikka naamarin takaa paistoikin vähän ruskettuneemmat kasvot.
Paikka oli ehkä liian hieno meille, koska Mari tykkäsi kovasti.

Lauantaina lennettin takaisin ja palattiin Bangaloreen. Tiedä sitten oliko tuo loma hyvästä, kun taas palattuamme arkeen huomattiin mitä kaikkea täällä ei ole tarjolla. No kyllä tähän tottuu ja meillä on asiat paremmin kuin suurimmalla osalla ihmisistä täällä. On uuden vuoden aatto ja tätä kirjoitettaessa Joona on käynyt pulikoimassa parvekkeella olevassa altaassa.

Hyvää Uutta Vuotta!

Hauskaa Joulua!

Jouluterveiset aurinkoisesta Bangaloresta.

Onnea 90v Suomi

Lauantaina juhlittiin pikkuisen myöhässä vetreää ysikymppistä. Yhteisö täällä alkaa olla jo sen kokoinen, että se mahdollisti kahdet eri bileet. Ei vielä siinneet Suomalaiset pitivät bileitään jo oikeana päivänä torstaina. Molempiin kinkereihin riitti väkeä siinä parinkymmenen molemmin puolin, joten meitä on täällä jo ihan kohtuullisesti. Mari järkkäili noita lauantain keimejä, jotka oli päätetty järjestää Palmin Clubilla. Bow wow vout klubin managerin kanssa aloitettiin hyvissä ajoin ja Mari sai sovittua, jos tarpeeksi väkeä tulisi, he järjestäisivät meille yksityistilaisuuden, jossa mm juomat olisivat ravintolahintoja edullisempia. Sähköpostit lentelevät ja pian huomattiin, että tarvittava määrä saataisiin kokoon. Lisä palavereja ja Mari sai ruoka- ja juomalistat päätettäväksi. Kylpyläosastolla käytiin sopimassa ryhmän tulosta kysymässä hinnat. Ilmoittautumisen lisäksi tiedusteltiin myös ihmisiltä, mitä he halusivat juoda ja liitteeksi pistettiin juomahinnasto. Koska suurin osa oli meikäläisen kollegoja, pystyin kokoamaan rahat etukäteen pois ja osa kävi meillä maksamassa Marille.
Klubilla sitten kun kävimme varmistamassa tulomme, kuulimme managerilta, että ruoka tarjoiltaisiinkin vasta klo 19. Tämähän ei sopinut alkuunkaan, kun mukana oli lapsiperheitä ja saunominen ja uiminen oli päätetty aloittaa 14:30. manageri sanoi tarvitsevansa esimieheltään luvan noin poikkeukselliseen aikatauluun ja palaavansa huomenna asiaan. Seuraavana päivänä Mari kävi sitten sopimassa, että ruoka tarjoiltaisiin klo 18 ja juomabufetti olisi auki klo 15 lähtien.
Lauantai-aamuna kävin sitten ensin tökkimässä tututtuun tapaan valkoista palloa reikään ja pääsin kotiin vasta klo 14:20. Joona onneksi veteli päivähirsiä vielä tuolloin, joten suuremmalta hellasäröltä vältyttiin.
Suomi-kledjut päälle ja klubille vastaanottamaan vieraita. Kylpyläosastolla sitten sähläilyä maksun kanssa, kun kaikki ei koleasta säästä johtuen saunonut ja uinutkaan. Onneksi nuo hinnat ei ollut niin pahoja, noin neljä euroa per naama, niin ei kenellekään tullut mitään suuria menetyksiä.

Sauna-osastolla sitten tuli ensimmäiset sanomiset. Suomalaiseen tapaan saunaan menivät kaikki kynnellekykenevät. Seinällä oli vaan taulu, jossa alle viisitoistavuotiailta evättiin hikihuoneeseen meno. Paikalla oli jo parikin manageria, kun pääsin paikalle. Pyysin neuvottelua ulkopuolella ja sinne siirryttiinkin. Ei auttanut, että yritin vedota itsenäisyyspäiväämme ja siihen faktaan, että me olemme aikaisemmin jopa syntyneet saunassa. Pahoittelin asiaa ja minulle huomautettiin myös, että juomien vieminen saunaan on ehdottomasti kiellettyä. Informoin muita asiasta ja neuvoin isompia poika sanomaan olevansa viisitoista vuotiaita. Miehet taas alkoivat kulkea saunaan pyyhe elegantisti pistettynä toisen käden päälle. Mitähän siellä pyyhkeen alla mahtoikaan olla?
Seuraavaksi tuli sitten joku pikkubosseista ilmoittamaan, ettei tilaamaamme määrää 650 ml olutpulloja ollutkaan ja eilisten juhlien jälkeen oli tuo edullisempi samppakalja päässyt loppumaan. Opastimme Marin kanssa häntä ystävällisesti, että oli jo sovittu aikaisemmin, että jos ei isompia pulloja ole, korvataan ne kahdella 330 ml vastaavalla. Tuo ei kuulemma käynyt mitenkään päinsä, kun hinnat oli niin erit noille tuotteille. Kaivoin meille annetun hinnaston esiin ja näytin ettei hinnaneroa ollut oikeastaan lainkaan. Ryökäle sanoi tuohon, että tuo hinnasto on vanha ja noilla hinnoilla ei todellakaan enää myydä mitään. Ei muuta kuin pyytämään isompaa dirikkaa paikalle, mutta hän ei ollutkaan tullut vielä töihin. Pikku pelko iski istumalihakseen, että paljonko tuleekaan nyt persnettoa. Ihmeellisesti kuitenkin tarvittavat kuohujuomat löytyivätkin.
Ruokailu alkoi ja tarjoilupöydät oli pyynnöstä tehty sinivalkoisiksi. Ruoka oli ainakin mielestäni tosi hyvää, vaikka tilattua keittoa ei alkuun meinannutkaan löytyä mistään, mutta onneksi taas pieni neuvottelu auttoi. Pikkupomo kävi jossain vaiheessa sanomassa, että olimme onnekkaita ja juomat tarjoiltaisiin jo sovittuun hintaan, joten ylimääräistä taksvärkkiä ei jouduttaisi mistään hommaamaan.
Ilta vierähti nopeasti, lieneekö noilla pikku epäselvyyksillä ollut tuollainen aikavievä taipumus. Ennen yhtätoista meitä loppuja, jotka olimme jäljellä, pyydettiin poistumaan, kun meistä oli kuulemma valitettu ja ravintola oli jo mennyt kiinni aikaa sitten.
Jatkoille siirryimme sitten Markon melkein tyhjään lukaaliin. Marko kun on lähdössä viikon päästä takaisin Suomeen ja me jäämme ainoiksi Fennomaaneiksi tänne Palmiin. Vaikka muistankin jatkoista ainakin hämäriä pätkiä, lienee parasta lopettaa näihin kuviin ja tunnelmiin. Kerrottakoon sentään, että mm donitsi tuli tehtyä Marko kämpän edustalle, enkä puhu leivonnaisesta.
Onnea vaan näin jälkikäteen kaikille Suomalaisille itsenäisyyspäivän johdosta ja pitäkää lippu korkealla missä sitten lienettekin.

Sunnuntai-päivä on mennyt tässä ihan harakoille, kun en ole enää niin nuori mies niin ei tuo nukkuminenkaan ole kuin pistäisi rahaa pankkiin. Marikin sai skypetettyä pitkiästä aikaa Minnan kanssa Rauman suuntaan, kun Joona oli mennyt yöpuulle, joten sain kirjoitella kaikessa rauhassa blogia.

Puistopuuhat, joulumyyjäiset ja siirappipiparkakut

Pitää mainita noista puistoista vielä, Marin kun tuossa alla aloitteli. Bangalore Mirror (eli nyt tulee taas paikallista sanomalehtikatsausta. Vieläköhän kyseinen ohjelma tulee yleisradion tuutista, kun muistan pienenä tuskastuneeni aina, kun se alkoi) käsitteli Bangaloren puistoja artikkelissaan ihan uudesta vinkkelistä. Täällä nimittäin on jouduttu karsimaan puistojen pensaita, kun ne ovat mahdollistaneet toimintaa, joka on hyvin epäsuotavaa ja häiritsevää. Paikallisen valtauskonnon mukaanhan eivät vastakkaiset sukupuutot saa olla tekemisissä toistensa kanssa ennen kuin pappi on sanonut mitä hän täällä nyt sitten sanookaan, tuskin aamenta monissa tapauksissa. Puistot puskineen ovat täten mahdollistaneet lähemmän tutustumisen vastakkaiseen sukupuoleen, vaikka ei tämä olisikaan se vanhempien valitsema mielitietty, jonka kanssa pitää mennä naimisiin. Myös jo vihityt pariskunnat saattavat asua pienissä asunnoissa muun perheen kanssa, joten velvollisuuksien suorittaminen saattaa olla hankalaa, jos vaikka anoppi punkkaa siinä samalla patjalla nuorikoiden välissä. Suurin osa solmittavista avioliitoista täällä on vielä sovittuja, eli vanhemmat valitsevat tulevan puolison lapselleen. Muistan kuulleeni tapauksesta, jossa kaveri oli ollut jenkeissä töissä ja vanhemmat olivat valinneet hänelle vaimon. Poika matkusti Intiaan, näki vaimonsa ja meni naimisiin sekä palasi takaisin nuorikkonsa kanssa. Oli sitä rakkautta sitten kuulemma ruvennut löytymään parin vuoden päästä. Erilaiset ovat siis soidinmenot täällä, tiedä sitten mikä on parempi tapa. Tiukka kuri vastakkaiseen sukupuoleen aiheuttaa täällä myös sellaista, josta meikäläinen saa pikkuisen kylmiä väristyksiä pitkin selkäpiitä. Miehillä täällä on tapana kulkea käsi kädessä tai kaulakkain. Se ei kuulemma tarkoita muuta, kuin he ovat hyviä ystäviä, mutta eivät kuitenkaan ”niin hyviä ystäviä”. Oli miten oli, on minun pakko katsoa muualle, kun noita tapauksia kaupungilla ja toimistolla näkyy. Tässä tuntee itsensä ahdasmieliseksi Suomalaiseksi.

Kävin tuossa siis piipahtamassa Suomessa ja tullessani oli taas matkalaukut täynnä tarpeellista tilattua tavaraa. Puntarin vastapaino meni taas pikkuisen ylipainon puolelle ja toruja tuli tiskin takaa. Onneksi en joutunut maksamaan ylipainosta mitään, joten ei tarvinnut ruveta karsimaan pois housuvaippoja ja Muksu hedelmäsoseita tai ruisleipiä. Yksi Oltermanni mallia 17 prossaa ja toinenkin juusto oli jotenkin eksynyt laukkuun, puhumattakaan Joonalle tuoduista paketeista. Mumbain kentällä sitten laukun ja golfmailoja sisältävän pahvilaatikon saapuessa hihnaa pitkin muistelin yhtä urbaania legendaa, jota Suomalaisten keskuudessa kerrotaan. Ainakin Bangaloren kentällä laukut jotka tullissa joutuvat tarkempaan syyniin merkitään ennen hihnalle laittamista liidulla rastilla. Noita rasteja en ainakaan löytänyt omista laukuista, vaan voipi olla että Mumbaissa meno on erilaista kuin Bangaloressa. Mumbaihin tosin oli tullut läpivalaisu kaikille laukuille tuolla tullissa, mutta ei kukaan puuttunut matkalaukkuni sisältöön. Pitkästä laatikosta tosin kysyttiin mitä se sisältää ja mitään ongelmaa ei ollut kun vastasin golfmailoja.
Suomessa tuli sen verran katsottua tuota töllötintä, että huomasin, etten ole kyllä kaivannut yhtään noita tv-chättejä.

Lauantaina sitten oltiin OWC:n (Overseas Woman Club) järjestämässä joulumyyjäisissä. Tuo järjestö tekee täällä paljon hyväntekeväisyyttä ja tuostakin tapahtumasta meni tuottoa hyvään tarkoitukseen. Pyhän Markuksen katedraalin piha oli pullollaan erilaisia kojuja, joissa myytiin käsityötarvikkeita ja kaikkea muuta. Iskä ja Joona saivat (ostaa) Bangalore rygby-clubin t-paidat. Äiti taas osti pasmiinan itselleen. Joululauluja soitettiin siellä Hammondilla ja rekiajelu oli paikalliseen tyyliin härkävetoinen ja pyörällisillä vankkureilla. Joonalle ostettiin myös kuponki, joka oikeutti kuvaan paikallisen joulupukin kanssa. Iskälle oli pikkuisen pettymys, kun pukki ei ollutkaan tummaihoinen, kuin viimevuonna. Joona oli erimieltä tuon anorektisen valkoparran polvelle istumisesta ja kameralle hymyilemisestä. Ongelma ratkaistiin, kun äitikin tuli mukaan yhdeksi tontuksi kuvattavaksi.
Myyjäisistä löydettiin myös tuparilahja, kun illalla olisi yhden Suomalaisen perheen tupaantuliaiset. Tuonne tupaantuliaisiin ei vaan koskaan päästy, koska kuskin kanssa tuli pieni informaatiokatkos. Kuskimme on tyypillinen mies, koska kaksi asiaa ei pysy päässä yhtä aikaa. Kotiin myyjäisistä tullessamme olin sopivinani vielä ajosta tupaantuliaisiin illalla ja golf-kuljetuksesta viideltä sunnuntai-aamuna. Illalla ei kuskia vaan kuulunut ja odottelun jälkeen soitin hänelle kuullakseni, että hän on kotona. Ei sieltä sitten enää kannattanut lähteä kyyditsemään meitä, joten päätimme mennä klubille syömään, tulisi pikkuhiljaa tuo ravintolakulttuuri tutuksi Joonalle. Onneksi kuski ilmestyi sentään sunnuntai-aamuna, niin pääsin pelaamaan. Tällä kertaa en saanut aiheutettua vahinkoa millekään.

Maanantaina Joona vaihtoi sitten päivähoitopaikkaa. Vanhassa paikassahan ei voinut olla kuin kaksi tuntia arkipäivisin, niin tuo oli pikkuisen vähän. Äiti kun on löytänyt mm Mahjong ja Golf kavereita täältä Palmista. Ties keneen tuo poika on tullut, kun on niin sopeutuvainen, ettei näkynyt kuin perävalot, kun Mari oli hänet uuteen paikkaan vienyt. Katsotaan nyt miten jatkossa, mutta nyt ollaan sovittu puolipäivähoidosta.

Joulun tunnelma alkaa pikkuisen levitä tänne ilmastosta huolimatta. Mari pyöräytti eilen piparkakkutaikinan ja kotihengetär paistoi ne tänään tuossa hankitussa uunissa. Ihmetellä pitää kuinka paljon yhdestä taikinasta tulee oikein pipareita. Tällä tarkoitan sitä, että edellisinä vuosina on tuo taikina jotenkin mystisesti kadonnut ennen uunipellille joutumista. Joona näköjään on tullut äitiinsä, kun tuntuu tuo taikina maistuvan ihan kiitettävästi hänellekin. Lämpötilakin huitelee iltaisin tuossa kahdenkymmenen kieppeillä ja iltaisin laskee pikkuisen siitä.

Kiitos Jaana postipojan kiikuttamasta ihan perinteisestä kirjeestä ja joulukalenterista. Joonalla on nyt noita kalentereita, kun niitä tuntui olevan aika paljon noissa kantamissani nyssyköissä, yksi on jopa myyräaiheinen.

Cubbon Park, Lalbagh Botanical Garden ja Bannerghatta National Park

Petrin Suomen reissun aikana kävimme Joonan, Juhon ja Katin kanssa mm. keskustassa sijaitsevassa Cubbon Parkissa. Puisto on suuri ja yksi osa siitä on suunnattu lapsille tai lapsenmielisille kaikkine härveleineen ja laitteineen. Joonan suosikki on tietysti aluetta kiertävä juna ja siihen olemme uskaltaneet mennä, mutta loput härvelit taidamme jättää paikallisten käyttöön sillä ainakaan minun rohkeus ei riitä niiden kokeiluun.

Puistoon saapui pari bussilastillista pieniä alle kouluikäisiä lapsia ja oli siellä mukana pari valvojaa. Lapsia kuhisi kuin muurahaiskeossa muurahaisia ja kyllä Joona ja Juho vähän aikaa ihmettelivät mitä oikein tapahtuu, mutta menivät sitten mukaan leikkimään. Kyllä siinä hieman hirvitti katsoa, kun lapset innoissaan leikki kiipeilytelineissä, keinuissa ja liukumäissä, sillä yksikään laite ei varmaan menisi EU:n turvamääräyksistä läpi. Turvallisuusjuttujen lisäksi täällä on kaikkia jätejuttuja, jopa leikkipuistoissa. Muutama roskis löytyi, mutta osasta puutui pohja tai sitten ne olivat niin avonaisia, että kaikennäköiset ja kokoiset elukat levittävät roskat ympäriinsä. Roskista tuli mieleen paikallinen jätteenpolttolaitos, enkä nyt tarkoita mitään Orikedon jätteenpolttolaitosta vaan täällä se toimii niin, että laitos perustetaan siihen kohtaan mistä löytyy paljon roskia ja tällä kertaa lasten leikkipuistossa savusi kolmessa paikassa.

Seuraava retkikohteemme olikin paljon siistimpi: Lalbagh Botanical Garden. Nyt vaan taitaa olla kasvien lepokausi, sillä puistossa oli yllättävän vähän kukkivia kasveja, mutta vehreyttä riitti ja löytyi sentään paikka, missä pääsi suhteellisen helposti kulkemaan rattaiden kanssa. Täällä ei näe lastenrattaita kovinkaan usein ainakaan paikallisten keskuudessa eikä täällä oikein pääse liikkumaan rattaiden kanssa edes kaupoissa. Hyllyrivit ovat yleensä niin lähellä toisiaan, että Joona saa kiskottua tavaraa hyllyiltä, jos nyt ylipäätään rattailla pääsee hyllyjen väliin, sillä kulku on yleensä tukittu pahvilaatikoilla mistä henkilökunta purkaa tavaraa hyllyihin.

Lauantaina oli vuorossa Bannerghatta National Park. Päätimme lähteä matkaan yhdellä autolla ja siinä olikin tekemistä, että saatiin autoon kolme lasten turvaistuinta ja tietysti saman verran lapsia, kahdet rattaat ja kolme aikuista, joista yksi oli tosin kuski. Mahduimme kuitenkin ja suuntasimme noin 20 km päässä sijaitsevaan puistoon (matka-aika noin tunti / suunta). Tutustuminen alkoi safarikierroksella, jossa kuljettajan kaasujalka oli hieman raskas. Oli täysi työ pysyä penkillä ja pitää Joona sylissä varsinkin, kun Joona luuli päässeensä Linnanmäelle vuoristoradalle, hihkui ja heilui innosta. Mitä enemmän mutkiteltiin ja mitä suurempi töyssy tuli vastaan niin sitä enemmän Joona nautti kyydistä. Onneksi kuski ymmärsi pysähtyä, kun tiikerit ja leijonat kävelivät vastaan, niin saatiin ihastella niitä tosi läheltä. Safarikierroksen jälkeen jaksoimme vielä reippailla eläintarhassa ja näimme heti alkuun mm. Python-käärmeen ja Intiankobran. Onneksi matelijat olivat häkeissään, mutta vältin silti menemästä liian lähelle, jos kuitenkin pääsevät karkuun…

Kulkuneuvokauppias, nimettymistä ja reissulassetusta

Bangarore Mirror uhrasi puolisivullista palstatilastaan perjantaina 16.11.07 poliisien Royal Enfield:lle. Nuoremmat konstaapelit ovat alkaneet vaatia uudemmanmallisia ja kevyempiä moottoripyöriä, kun nuo ovat heidän mielestään niin klohjoja ja painavia. Vanhemmat konstat taas surevat sen menettämistä, kun jopa sen moottorin ääni on ollut omiaan herättämään kunnioitusta ja jopa saanut rikolliset toisiin aatoksiin ennen kolttosiin ryhtymistä. Pitäileepä pitää silmät auki, jos noita vanhoja poliisi- ja militaaripyöriä huutokaupattaisiin jossakin, niin voisi vaikka harkita sellaisen hankkimista. Paikallinen Royal edustajakin kävi toimiston parkkipaikalla esittelemässä myytäviä tuotteitaan. Kahdesti hän ehti jo tehdä treffeiltä oharin, mutta kolmas kerta, kuten sanotaan, madon nappaa. Pääkohteena oli jo yhden expatin hankkima Bullet Machismo 500 malli kromattuine tankkeineen. Vaatimuksenmukaisuustodistus tuntui vaan olevan se kanittava asia. Kun sanoimme seitsemän kaupan olevan melko varman, jos sellainen paperi järjestyisi tehtaalta, alkoi rupiat vilistä kauppiaan silmissä, kuin aku ankassa konsanaan. Puotipuksu lupasi yrittävänsä kovin hankkia tuota todistusta ja me lupasimme kovin olla ostavinamme pyöriä. Katsotaan nyt sitten tuleeko tuollaista kotiintuomista. Asiaan vihkiintymättömille kerrottakoon, että 1909 Royal Enfield julkaisi ensimmäisen moottoripyöränsä. Ensimmäisen maailmansodan aikana yhtiö toimitti pyöriä Brittien armeijalle ja vuonna 1931 julkaistiin nelitahtinen yksisylinterinen pyörä joka ristittiin Bullet:ksi. 1949 Bullet julkaistiin Intiassa, kun Madras Motors voitti tarjouskilpailun armeijalle toimitettaviksi pyöriksi. Armeija vaati vuonna 1955, että busineksen teko jatkuisi Madras Motor:n kanssa vain, jos valmistus tapahtuisi paikallisesti. Tästä johtuen perustettiin Enfield India, joka jatkoi pyörien valmistusta. Vuonna 1993 Eicher group osti Enfield Indian ja muutti yhtiön nimen Royal Enfield Motors Limited:ksi.

Sunnuntaina olivat sitten kuljettajan tyttären nimenantojuhlat. Kutsun saimme jo viikko sitten tullessamme sieltä isänpäivän brunssilta. Kyselin asiantuntijoilta eli paikallisilta töissä miten tuohon pitäisi suhtautua. Osa oli sitä mieltä, että tässä haluttiin vaan kahisevaa. Toiset taas sanoivat kuskin haluavan lujittaa meidän työsuhdetta. Joka tapauksessa minun pitäisi mennä yksin ilman perhettä, jos menisin. Lahjaksi olisi hyvä antaa rahaa, mutta ei nollaan päättyvää summaa, eli seteli ja rupian kolikko esimerkiksi. Otan vielä joskus selvää näistä tavoista, vaan eipä taida meikäläisen sopimuksessa olla siihen tarpeeksi pituutta. Kuljettaja oli hommannut virkaveljensä kuljettamaan minua juhliinsa. Paikka oli vaan pikkuisen hakusessa ja tulimme paikalle yli puolisen tuntia myöhässä. Soitimme myös kuskille, joka neuvoi meidät perille viimemetreillä. Seremonia tapahtui luultavasti koulussa tyhjässä luokkahuoneessa. Kuljettajan perhe oli lattialla istumassa ja edessä oli ”alttari” kookoksineen ja muine tarvittavine tavaroineen. Paikallinen pappi luki loitsujaan, soitti kelloaan, poltti suitsukkeita ja teki kaikenmoista, josta en ole niin tietoinen mitä. En ollut todellakaan viimeinen paikalletulija ja kuljettaja suvereenisti siinä lattialla istuessaan papin vieressä puhui puhelimeen ja neuvoi ihmisiä paikalle. Tuntuu tuo puhelinkulttuuri olevan paljon höllempää täällä kuin kotona. Itse kannatan tuota kotoista mallia kyllä paremmin. Kokemuksena tapahtuma oli kyllä hieno, vaikka meikäläistä tuijotettiin, kuin sonni uutta veräjää. Lähtiessäni kuljettaja ja pari muuta sukuun kuuluvaa miestä saattoi minut autolle asti kiittäen osallistumisesta.

Sunnuntai-iltana tuli sitten ajankohtaiseksi lähtö kohti Suomea. Olimme jo aikaisemmin pohtineet, josko Joona ja Mari tulisivat myöskin mukaan. Mahdollisuutta vatvottiin puolin ja toisin, mutta loppujen lopuksi he päättivät jäädä Intiaan, joona on päässyt hyvään vauhtiin päiväkodissa sekä katse Suomen sääkarttaan näin marraskuussa antoivat potkua päätöksentekoon. Aika oudolta vaan tuntui, kun piti loppuperhe jättää Intiaan. Illalla sitten lentoyhtiö lähetti parikin viestiä kännykkään, että Banggalore-Mumbai lento olisi myöhässä. No ei ekstra-aika ole koskaan pahitteeksi tuolla lentokentällä. Sunnuntai-iltana on pari muutakin matkalla jonnekin. Koneeseen sitten jo päästyämme kuulutettiin lääkäriä, joku oli saanut jonkinlaisen sairaskohtauksen. Sairastunut henkilö poistettiin sitten koneesta ja käsimatkatavarat piti sen jälkeen tunnistaa. Mietin, että kävivätköhän he penkomassa myös ruumassa tuon henkilön laukut pois. Epäilen kyllä, sillä aikaa ei tuohon turvallisuustarkastukseen tuhlattu liiemmälti. No matkaan päästiin. Lennon piti kestää puolitoistatuntia ja aloin hiukkasen ihmetellä kahden tunnin jälkeen mikä on oikein meno. Kapteeni parahiksi kuulutteli, että olimme myöhästyneet kiitotien päässä olevan reiän, johon meille oli varattu aika. Silloin olimme numero 40 jonotuslistalla ja jatkaisimme kiertelyä Mumbain ympärillä. Alas sitten vihdoin päästiin ja olimme vaan noin kolmisen tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Onneksi finski lähtisi vasta aamulla kohti Helsinkiä. Täällä Intiassa ruumaanmenevät matkalaukut pitää turvatarkistuttaa eli läpivalaisuttaa ennen chekkausta. Mumbain kentällä olitiin tarkempia kuin Bangaloren päässä. Laukkuni ollessa sen verran tyhjä lähtiessäni, olin pakannut sinne painoksi pari giniä ja laatikollisen Kingfisher-olutta, niitä kun ei muka suomesta saa. Turvamiehet käskivät minua avaamaan laukkuni läpivalaisun jälkeen. Ensin kysyttiin, montako pulloa minulla oli laukussa. Kaksi vastasin. Sen jälkeen pyydettiin ottamaan pois nuo oluet ja sanottiin, etten voisi kuljettaa niitä ruumaanmenevässä laukussa. Pari tölkkiä kyllä menisi, mutta koko keissi, ei käy. Kysyin mitä eroa on sitten muutamalla tölkillä verrattuna kahteenkymmeneenneljään. Tämän jälkeen minua pyydettiin ottamaan yksi pois muovien sisältä. Sitä tölkkiä ravisteltiin ja kun se ei ravistelusta vuotanut, niin tulivat päätökseen, että saisinkin viedä nuo matkatavaroissa. Kirjoittelen tätä odotellessani Mumbain kentällä, joten on arvoitus vielä tulevatko nuo oluset turvallisesti Suomeen.

Eipä loppuneet kommellukset turvamiesten kanssa vieläkään, täällä Helsinskin lentoasemalla tarttuivat meikkilaukussa olleeseen geeliin eli nyt on sitten vaan elämä edessä eikä tukka takana. Tämä Vantaan kenttä tuntuu lähes autiomaiselta näin maanantaina klo 15 tuon Intian elämän jälkeen. Yksi unohtunut asia tuli heti mieleen, kun tulin koneesta ulos nimittäin takki. En ole tottunut pitämään takkia moneen kuukauteen ja tällä ilmalla moinen olisi tarpeen. Onneksi ei täällä eikä Turkkusessa ole pitkiä ulkosiirtymiä. Vähän vielä pitää hullua jännityksessä, kun saan matkalaukun vasta Turussa. Miten lie tölkkien kanssa käynyt.

Yhtäjuhlaa ja telofooninorsun pidennystä

Viimeviikolla oli täällä Divali aika. Divali tai Diwali tai Deepavali on hindujen tärkeä juhla, josta on tullut Intian kansallinen juhlapäivä uskonnosta riippumatta. Suoraan käännettynä tuo merkitsee valon juhlaa tai lamppujen juhlaa ja symboloi hyvän voittoa pahuudesta. Deepavalia juhlitaan hindulaisen kalenterin seitsemännen (Ashwayua) kuukauden lopussa, joka nyt sattui Marraskuuhun meidän ajanlaskumme mukaan. Juhliessa sytytellään valoja (mekin näimme kaupungilla kokonaisia tornitaloja koristellun miljoonilla pienillä valoilla) ja ammuskellaan raketteja (niitä paukuteltiin ihan Joonan pelästymiseen asti).
Perinteisesti juhlaan kuuluu viisi peräkkäistä juhlapäivää, joista jokaisella on oma merkityksensä, mutta vapaata töistä meillä oli vain torstai. Jotenkin tuli tuosta juhlasta ostoshysterioineen mieleen meikäläinen joulu.

Isänpäivänä sitten Suomalaiset (ketkä olivat maisemissa) kokoontuivat brunssille Olive Beach nimiseen ravintolaan. Kukahan tuonkin paikan on alun perin löytänyt, kun ei itse meinattu löytää neuvoista huolimatta. Brunssi kustansi 1700 rupiaa per lätty, eli hirvittävästi paikallisessa mittakaavassa. Pöydät notkuivat kaikkea erikoista ja hyvää syömistä. Juomat kuuluivat myös hintaan paitsi ehkä tuo vesi, jota ei sitten tullutkaan juoduksi. Aloitettiin isänpäivän kunniaksi sitten kuohuviinillä ja jatkettiin muilla juomilla. Mari tyypilliseen tapaan oli meistä järkevämpi ja minä persompi. Maanantai-aamun pikkuisen onton olon pistän kyllä noiden syötyjen ostereiden piikkiin, joita yhden toisen expatin kanssa nautittiin. Mistään muusta ei voinut olla kyse, koska myös hänellä oli pikkuisen ontto olo maanantaina. Mahtoivatko kokit siten kunnolla haistella noita limanuljaskoja, kun availivat niitä. Toisaalta kyseessä voi olla tietysti myös harjoituksen puute.
Joonaa yritettiin nukuttaa matkalla tuonne ja hän nukahtikin peräti 20 minuutiksi. Yritettiin siinä syödessä sitten saada poikaa nukkumaan, mutta kuka nyt täysinäisten tarjottimien ääressä haluaisi koisia. Mieli ei ollut tuollaisten torkkujen jälkeen Joonalla kaikkein aurinkoisin ja ravintola sai kuulla mitä mieltä poika oli keskeytyneistä päivätorkuistaan. Ilme kirkastui nopeasti, kun nenään eteen tuotiin kakkua, joka maistuikin kiitettävästi. Sitten alkoi poika jälleen hyrrättä ja tutkia ravintolaa. Ilmeistä on siis että tuollaiset pikkupojat käyvät kakulla ja jäätelöllä (ainakin näin isänpäivänä). Loppuajan Joona sitten kierteli, ei aivan kävelyvauhtia, ympäri ravintolaa ja hauskutti henkilökuntaa. Kotiin tultuamme isää väsytti tuo syöminen niin, että sohva kutsui. Sohvalta sitten Mari pyysi ystävällisesti illalla vääntämään ruhoni tuonne makuuhuoneeseen. Onneksi tuo päivä on vaan kerran vuodessa.
Juttelimme myös tuolla brunssilla riksan käytöstä, joka meillä on vielä kokematta. Eräs kollega sanoi, että hän baarista tullessaan maksaa riksakuskille 200 ylimääräistä, että hän saa itse ajaa kotiin. Siinä vaiheessa iltaa ei nimittäin ole aina niin selvää kumpi on paremmassa ajokunnossa. Tiedä sitten onko juttu pelkkää legendaa, mutta hyvältä se kuulosti ainakin siinä vaiheessa iltapäivää.

Suomenmatkaani tuossa valmistellessani huomattiin, että Marin täkäläisestä SIM:stä ei pysty soittamaan lainkaan ulkomaan puheluita. Ehkä en ole tilatessani tarkkana miehenä aktivoinut tuota, ettei Mari lörpöttelisi turhaan kalliita ulkomaanpuheluita. No, nyt jäin sitten kiinni ja palvelu piti saada aktiiviseksi. Korttihan on minun nimissä, joten ajattelin, että soitto asiakaspalveluun riittää, väärin. Esitin puhelimessa asiani ja minulle vastattiin, että palvelu avattaisiin, kunhan toimittaisin heille kopion tilinauhastani. Pitäähän sitä nyt varmistua, että asiakas on maksukykyinen, jos kerran alkaa soitella ties mihin. Ei auttanut mitään, sähköpostia vaan operaattorin suuntaan ja toiveena, että kate riittäisi. Viesti tuli takaisin, että tilipussi riittää (heh heh eivät tiedä, että Mari on tuo joka puhuu), mutta vielä pitäisi toimittaa passista kopio heille. Tämä tietysti on jo kertaalleen toimitettu, kun tuota yhteyttä on availtu ensimmäisen kerran. En sentään alkanut kysellä onko tullut hukattua jo kertaalleen toimittamani, vaan lupasin kilttinä poikana toimittaa sen pikimmiten. Katsotaan nyt aukeaako tuo rajojen ulkopuolinen maailma myös tuolle puhelimelle tulevaisuudessa.

Nettiyhteyksiä ja 2-vuotiskemuja

Perjantaina Mari oli sitten Joonan kanssa Palm Meadows:n äiti lapsi playgroup tapaamisessa. Siellä sitten oli sovittu, että seuraavasta tapaamisesta ilmoitetaan sähköpostitse. Mari siihen noitumaan, että meillä ei ole vielä nettiyhteyttä eikä siten kunnon accessia sähköpostiin. Muut ladyt siinä sitten taivastelivat ja puheeksi oli tullut, että alueella on myös toinen palveluntarjoaja tuon BSNL:n lisäksi, josta muut olivat saaneet nopeammin bittitaivaan ihmeellisen universumin käyttöönsä.
Lauantaina sitten matka suuntasi maintenance-osastolle. Sieltä löytyi kun löytyikin sellainen pieni huone, joka oli täynnä reitittimiä ja kytkimiä. Johtojen ja laitteiden sekamelska näytti ulkopuolisen silmissä kaaosmaiselta, mutta voinhan olla väärässäkin, eikä olisi muuten ensimmäinen kerta tässäkään maassa. Huoneessa oli lisäksi kolme tai neljä miestä, joilta sitten kyselemään, että ei mitään nettiä olisi tarjolla. Yksi kaveri sitten kyseli villamme numeroa. Vastattuani 380 phase 2, hän hetkisen mietittyään sanoi, että ei ongelmaa. Edellisillä vuokralaisilla kun heidän mukaan oli ollut jo kyseinen yhteys ja heidän johdotus pitäisi löytyä jostain talon kulmilta. Kyllä sieltä löytyy sellainen sininen verkkojohto, ja se osoittautui heidän kaapelikseen. Asennuskin luvattiin sitten heti tapahtuvaksi. Kaveri tuli sitten piipahtamaan ja kyseli mihin haluaisimme verkkoletkun. Vierashuone oli ajatelmissa, vastasin. Pian sitten koputus kuului vierashuoneen ikkunan takaa, avasin ikkunan ja minua pyydettiin mittaamaan tarvittava verkkonarun määrä. Kun johdinta oli tarpeeksi sisällä, ei muuta kuin lujalla työnnöllä ikkuna kiinni ja sinne se piuha litistyi ikkunan ja karmin väliin. Kommenttia tietysti tuli takavasemmalta, että mites nyt tuuletetaan, kun tuo ikkuna oli juuri sitä toimitusta varten. No pystyn kyllä luultavasti noin vaativaan asennushommaan itsekin, jos sisääntuloreittiä pitää vielä muuttaa. Pikkuisen ihmeellistä, kun ei tarvitakaan mitään asdl-modeemia vaan piuha suoraan verkkokorttiin ja menox, noin niinku yksinkertaistettuna. Pitää mitata joskus joutessani millaista haipakkaa tuo yhteys tarjoaa käyttäjälleen.
Skypekin tuntuu pelittävän (vink vink kaikki tutut), kun Mamman ja Pappan kanssa sunnuntai-iltana tuli juteltua. Joonakin tunsi vielä isovanhempansa, kun kuva kulki Naantalista tänne Bangaloreen. Marin voi löytää tuolta skypehakemistosta Bangaloren kohdalta. Pikku muistutuksena vaan, että täällä kun on ikuinen kesä, niin kelloja ei rukattu lainkaan viimeviikonloppuna, joten aikaero Suomeen on nyt 3.5 tuntia.

Lauantaina sitten aloitin taas, ties kuinka monetta kertaa paremman elämän. Kuntosalia tuli tahkottua ja urheilua katsottua telkkarista, siinä juoksumatolla pinkoessa. Klubin pukuhuonetilojen saunakin tuli kojeistettua. Saunassa ajauduin juttelemaan vanhemman herrasmiehen kanssa, joka oli toinen urhea paikallisessa hikikaapissa. Sanon urhea siksi, koska nuo kiukaan sähkökytkennät eivät olleet aivan suomalaisen standardin mukaisia ja sähkö tuossa vastuslaatikossa pätki jotenkin ihmeellisesti.
Olin siis unohtanut kaikki kotisaunan opetukset. Muistan siellä minulle sanotun, että saunassa ollaan kuin kirkossa ja mitä meikä menee täällä tekemään höpöttelemällä. No kuitenkin mies oli alun perin Houstonista USA:sta eläkkeellä öljybusineksesta. Oli ollut tekemisissä paljon Norjalaisten ja Venäläisten kanssa. Juttu siis kääntyi pohjoismaiseen juomakulttuuriin, jos sitä kulttuuriksi voi sanoa ja avantouintiin. En välttämättä oikaissut kaikkia stereotypioita, mitä hanellä oli kyseisistä asioista, kun tiedän, ettei minun täällä tarvitse todistaa miehuuttani avannossa käynnillä.
Ilma täällä tuntuu olevan lämpiämään päin. Siellä lehtitietojen mukaan on ensimmäiset lumetkin (vai oliko se räntää) saatu jo Etelä-Suomeen. Tuntuu oudolta, kun jokasyksyinen perunannosto on jäänyt väliin. Toivottavasti kuitenkin Laitilassa on pellonantimet saatu nostettua, eikä kolera vienyt kaikkia mukuloita, perunan siis.

2-vuotis synttärijuhlatkin ovat nyt autuaasti ohi. Vieraita oli noin 15 aikuista ja noin tusinan verran lapsia. Valmistelut koki pienoisen takaiskun aamupäivällä, kun sähköt päättivät olla tulematta meille. Back-up:n varassa sitten siinä kärvisteltiin ja suunnitelmat meni pikkuisen uusiksi, kun esim. uunis ei voinut ajatellakaan käyttää. Pieneksi purtavaksi oli suunniteltu tarjottavan juhlan aiheeseen sopivia hot dog:ja. Hodari sämpylöitä oli metsästetty ympäri kaupunkia jo koko loppuviikko ja nakkejakin oli löytynyt. Onneksi liesi toimi kaasulla, joten lämmittelin siinä pannulla nakkeja ja höyryttelin sämpylöitä kattilassa (kunnes kattila paloi pikkuisen pohjaan, eli olen onnistunut polttamaan pelkän veden pohjaan). Neljä kakkua olimme myös tilanneet tuosta Herb and Spice:sta, joista kylläkin meni vain kolme. Toivottavasti Mari pitää jonkinmoisia rääppiäisiä, koska muuten nuo jäänteet ovat kohtalokkaita meikäläisen paremman elämän suhteen. Kaiken kaikkiaan kemut menivät ihan hyvin ja Joona sai hienoja lahjoja paljon. Kiitos myös sinne Suomeen kaikista syntymäpäivätoivotuksista. On tämä nykyaika ihmeellistä.

Valkoisia tiikereitä ja heiluttavia veturimiehiä

Perjantaina sitten saapuivat siskoni Mervi ja hänen miehensä Tapio. Tapsalla oli tullut työmatka tänne suuntaan ja Mervi oli bongannut Finnairilta halvat liput, joten he päättivät tulla käymään. Matkustavaiset olivat ”pirteitä” melkein vuorokauden matkustamisesta, joten raahasimme heidät perjantai-iltana klubille nauttimaan buffeen antimista. Sain myös varattua meille tiiaus ajan Eagletonista ja kun Tuomo lainasi yhdet mailat, niin lauantaina oli vuorossa pienen valkoisen pallon hakkaamista. Eagletonissa oli kilpailupäivä, joten lähtöaika oli lauantaina vasta klo 14. Tuohon aikaan lauantaina oli vaan pari muutakin liikkeellä, joten tavallisesti kolmen vartin matka kesti kaksi ja puoli tuntia. Joona jäi mielellään Mervin kanssa kotiin, kun me muut lähdimme pelaamaan. Koko kierrosta emme kerinneet pelata, ennen kuin pimeys laski harsonsa päällemme, mutta suurimman osan kylläkin. Paluumatka sujui jo totuttuun tyyliin yli kahdessa tunnissa ja olimme noin klo 21 kotona jälleen.

Sunnuntai-aamuna lähdimme seitsemältä Mysoreen, joka on noin kahdensadan kilometrin päässä Bangaloresta. Matka sujui melko joutuisasti. Mysore on maailman perintö kaupunki ja Karnatagan entinen pääkaupunki ennen kuin Bangalore otti se paikan. Mysoressa suuntasimme ensin Sri Jayachamarajendra eläintarhaan. Siellä on kattava kattaus harvinaisia eläimiä, kuten Tapiiri, simpansseja, gorilla, kirahveja, seeproja ja valkoisia tiikereitä. Välillä tuntui, että Joona olisi ollut yksi nähtävyyksistä, kun häntä valokuvattiin ahkerasti ja käytiin nipistelemässä poskesta. Tarha oli lapsiystävällinen, koska eläimiä pääsi melko lähelle katsomaan. Kierrokseen meni parisen tuntia, jonka jälkeen olimme jo valmiita nauttimaan lounaan. Kuski vei meidät hotelliin nauttimaan lounasta, jonka jälkeen tutustuimme maailmankuuluun Mysoren silkkiin hotellin viereisessä myymälässä. Täysin vatsoin aloimme kiipeilyn Chamundi kukkulalle onneksi sentään autolla. Tuolla töröllä sijaitsee Chamundeshwarin temppeli, jossa emme käyneet sisällä, sekä Mahishasura paholaisenpatsas. Pyhä Chamundeshwari surmasi tarinan mukaan tuon Mahishasuran, jonka mukaan Mysoren kaupunki on saanut nimensä. Kukkulalla oli totuttuun Intialaiseen tyyliin ihan riittävästi porukkaa. Meidän kimpussa olivat tietenkin kerjäläiset ja erilaisten valokuvien sekä muunlaisen krääsän kauppaajat. Mahdollisuus olisi myös ollut kavuta 1000 askelmaa temppelille, mutta jäi nyt sitten tällä kertaa väliin. Alastullessa pysähdyimme vielä matkanvarrella olleen yhdestä kivestä veistetyn 16 jalkaisen Nandi härän luona.

Alastultuamme suuntasimme kohden Mysore Palacea. Palatsin ympärillä oli taas joukko kaupustelijoita ja me vaaleine ihoinemme olimme kuin punainen vaate härälle. Palatsi on rakennettu vuosina 1897–1912 ja oli ulkoa tosi upean näköinen. Sisältä paikkaa kävivät tarkastamassa vain Mari ja Mervi. Me miehet vahdimme heidän kenkiään ulkona. Palatsin ulkopuolella olisi ollut mahdollisuus myös ratsastaa kamelilla tai ronsulla, mutta jätimme mahdollisuuden käyttämättä. Sateen uhka oli myös ilmeinen, joten emme jääneet odottamaan pimeäntuloa ja 97000 palatsin ulkovalon sytyttämistä.

Kotimatkalla tarkastimme vielä St. Philomenan kadetrialin, joka on tuplahuippuineen eräs Intian suurimmista kirkoista. Sade painoi jo päälle, joten suuntasimme nokkamme kohden Bangalorea. Alkanut sade yltyi melkomoiseksi, kun näimme mm. tuollaisen samanlaisen Toyotan kuin meillä uponneen akseleitaan myöten tien reunalle. Kotimatka sujui kuitenkin turvallisesti paahtaen keskikaistaa (vaikkei oltukaan menossa Amarilloon.)

Tapsa lähti sitten tiistaina työasioilleen ja Mervi jäi vielä pariksi päiväksi. Joonalla oli hauskaa, kun hän pääsi pariksi yöksi ”retkelle” Mervin viereen alakerran vierashuoneeseen. Naisväki ja Joona viettivät sitten pari päivää kaupoissa kierrellen ja olin ihan tyytyväinen, kun sain olla toimistolla töissä. Mervi lähti kohden Mumbaita sitten torstaina. Kyllä aika vierähti sitten nopeasti. Nyt sitten vaan toivotaan, että saamme lisää vieraita taloon.

Joonan syntymäpäivä on nyt sitten sunnuntaina, mutta mammalta ja pappalta Mervin ja Tapsan mukana tullut junarata oli pakko jo avata ennen. Jotenkin Joona on nyt veturimiehet heiluttaa vaiheessa ja kaikki junat kiinnostavat hurjasti. Kaikki muut lelut ovat jääneet melkein vaille mielenkiintoa ja junarata on ainoa mikä kiinnostaa. Sunnuntaiksi on sitten kutsuttu lapsellista porukkaa meille synttärikahville ja me kävimme hakemassa Joonalle hänen ensimmäisen polkupyöränsä. Luvassa on siis enemmän hyötyliikuntaa vanhemmille.

Siihen aikaan kun isä lampun osti ja asennushommia

Maanantaina sitten alkoi puuttuvien ilmastointilaitteiden asennus. Kavereiden piti tulla 9:30 aloittamaan hommat, mutta tuntia myöhemmin ei ketään ollut ilmestynyt paikalle. Pari soittoa ja muutamaa kyselyä myöhemmin kaverit sitten ilmestyivät paikalle siinä puoli kaksitoista. Hommat olivat alkaneet vierashuoneesta ja pian Mari soitti, että tavarat vierashuoneessa olivat saaneet hunnun päälleen eli pölyä seinänläpimenosta oli syntynyt aivan kiitettävästi. Pikaisen huoneen tyhjennyksen jälkeen Joonan huone tyhjennettiin ennen kuin kaverit ehtivät sinne asti. Sisäyksikkö saatiin seinään vierashuoneeseen ja putket ulos ulkoyksikköön loogisesti. Joonan huoneessa tuli mutka matkaan, kun asentajien porakone hajosi. Matkaa seinän läpi jatkettiin vasaralla takomalla. Hommaan onneksi saatiin stoppi, eikä seinä ehtinyt kärsiä liikaa ja laitteiden asennus viivästyi seuraavaan päivään. Ilmastointikoneille tarvittiin myös uudet pistorasiat, kun niiden tulee olla samassa ryhmässä geyserien kanssa. Valaistus ja kattopropelit ovat siinä ryhmässä, joka tulee noiden back-up akkujen taakse. Sähkömiehet tulivat siis iltapäivällä pistämään uusia rasioita ja vetämään keskukselta uusia syöttöjä niille. Homma venyi iltaan ja näillä pojilla porakone kyllä toimi. Onneksi meidän Joona ei tunnu pelkäävän porakoneen ääntä eikä ajoittaisia sähkökatkoksia pimeine hetkineen. Sähkömiehet olivat jo kolmannen eli viimeisen pistorasian kimpussa, kun klo 20:30 tuli back-uppatterimies tekemään asennuksiaan loppuun. Varavoima-akut kun oli toimitettu aikaisemmin päivällä. Pojat löivät kämpän pimeäksi ja totuttu iltapuuro sähkövalossa piti vaihtaa muroihin kynttilän valossa. Murojen jälkeen Joona oli jo niin väsynyt, että iltapesu suihkuineen suoritettiin osaksi kynttilänvalossa. Onneksi se tuntui Joonasta olevan vain jännää. Pojalla oli oikein kissanpäivät, kun pääsi taas isin ja äidin väliin oman huoneen ollessa kuin hyrskynmyrskyn jäljiltä jonkun muun toimesta. Onneksi sähkömiehet olivat paikalla, kun tuon back-upin johdotus ei ollutkaan tehty ihan oikein, vaan yksi paluujohto pitää vielä tuoda keskukselle akkupaketilta. Se hommakin jäi sitten huomiselle. Onneksi porukka hilpaisi sentään ennen puolta yhtätoista, että päästiin Marinkin kanssa potkittavaksi tuonne jo miehitettyyn vuoteeseen. Nyt kun eletään sunnuntaita, niin back-up on tuolla toiminnassa ja kaksi kolmesta ilmastointilaitteesta on toiminnassa. Maanantaina pitäisi tuo viimeinen tulla kuntoon.

Välillä sitä miettii issekseen, että onkohan näissä kirjoituksissa mitään järkeä. Tuossakin yllä (siis alla, menee ilmansuunnat sekaisin, kun kirjoittelen tätä tekstinkäsittelyohjelmalla ennen tänne kopioimista) on purnausta verhoista (ovat nyt kunnossa) ja ilmastointilaitteista. Osalla paikallisia ei ole edes ikkunoita mihin salusiineja ripustaisi saati sitten ilmastointilaitteita. Meikäläisillä taas tuntuu olevan huoli internetin puuttuminen. En nyt laske meitä aivan sellaiseen pullamössösukupolveen, joka on aina saanut kaiken haluamansa. Toisaalta kaikesta ei voi kantaa huolta, mutta ihmismäisesti tulee myös käyttäytyä.

Intian elämään on tullut jotenkin adjustoituttua. Kävimme viikolla yhdessä kaupassa, jossa kävimme pre-visitin aikana. Mari ihmetteli ääneen, että valikoimat kaupassa olivat parantuneet viimekäynnin jälkeen. Tavara ei mielestäni ollut muuttunut miksikään, vaan oma ajatusmaailma on vaan sopeutunut pikkuisen tänne. Kaikkeen ei ole totuttu ja tuskin tullaan edes tämän reissun aikana tottumaan.
Otetaan nyt esimerkiksi vaikka niinkin arkipäiväinen asia kuin hehkulamppujen hankinta. Päätin pikaisesti töiden jälkeen käydä ostamassa parit hehkulamput, kun jännitteen ym. heilahtelut eivät olleet kohdelleet silkkihansikkain noita Suomesta raahattuja lamppuja. Työkavereilta sain vinkin, että Lightspro niminen kauppa olisi laatutietoisen ostajan varma valinta kyseiseen hankintaan. Ovella vastaan tuli assistant shop manager, jolle esitin toiveeni ostaa kahdeksan hehkulamppua, neljä e14 kannalla ja neljä e27 kannalla. Täällä on valtaosa lampuista sellaisia sileäkantaisia ilman kierteitä, kuten auton lamput, mutta suurempia. Tilaus kirjoitettiin paperille, jonka jälkeen puotipuksu halusi esitellä minulle kokokaupan repertuaarin. Valaisimet käytiin läpi ja sanoin, että josko tällä kertaa vain nuo kahdeksan lamppua. Minut ohjattiin istumaan sohvalle ja vartin odotuksen jälkeen minulle tultiin esittämään hinta-arvio ostoksistani. Hyväksyin hinnan, kunhan kuitissa oleva määrä muutettaisiin 128 lampusta 8:aan. Taas pieni odotus, niin uusi kaveri tuli näyttämään mallikappaleet ostoksistani. Hyväksyin mallit ja niin varastosta lähdettiin hakemaan valonlähteitä. Kun valonkantaja saapui takasin, sain käydä maksamassa tuotteeni kassalla. Ulos päästyäni oli aikaa kulunut noin kolme varttia sisäänmenosta, joo pikainen keikka.

Pullonsuusta juominen on oma taiteenlajinsa täällä. Mukeja tai laseja käytetään harvoin. Katujuottoloissa tuntuu olevan vaan yksi vesipullo, josta syömingin jälkeen kaikki juovat vuorollansa. Intialaisilla ei vaan ole tapana syleillä huulillansa pullonsuuta vaan pullosta kaadetaan avonaiseen suuhun. Tulee mieleen pikkupoikana nähdyt mummot, jotka ryystivat kaffetta tassista, joka ei myöskään koskettanut huulia. Paikallisilla en sentään ole nähnyt sokerinpalaa huulien välissä jonka läpi juoma menisi ja puhekin lakkaa täällä juomisen ajaksi. Eli oli ne mummot joskus silloin aika kovia jätkiä. Toisaalta noin juodessa ollaan kohteliaita seuraavalle, eikä sulostetuta pulloa omilla erityisillä bakteereilla. Olen pää kenossa yrittänyt juoda noin ja yleensä saanut vain vedet leukapieliin ja rinnoille. Pitänee harjoitella vielä.

Aika suosituksi täällä itsensä tuntee, jos puhelujen määrää käytetään mittarina moiselle asialle. Ei kulu päivääkään, ettei puhelin soisisi ja toisessa päässä tarjottaisiin luottokorttia yms. Mari on jopa ottanut vastaan tarjouksia, jotka tulevat nauhalta Kannadan kielellä. Hevosmiesten tietotoimisto tiesi kertoa, että paikallisen operaattori tai joku siellä tekisi pikkuisen sivubusinesta myymällä ulkomaalaisten numeroita luotto ym. laitoksille. Laillista tuo ei tietääkseni ole täälläkään. Paljon vihaisempia tuntuvat vaan täällä olevan verrattuna Suomalaisiin puhelinmyyjiin, kun ei ole halukas hankkimaan tarjottua tuotetta tai palvelua. Kertaakaan en ole kuullut puhelun lopettajaisiksi hyvän päivän toivotusta, vaan luuri lyödään heti säppiin, kun vastaanottaja vakuuttuu kielteisestä vastauksesta.

Ensimmäiset vieraatkin ovat tulossa ensiviikolla. On mukava saada kävijöitä sieltä kaukaa. Infrastruktuuri pitäisi olla pikkuhiljaa kunnossa vieraiden vastaanottamiseen, kunhan perjantaina ostetut patjat nyt toimitettaisiin kotiin. Eilen lauantaina niitä ei näkynyt, vaikka kotiinkuljetus piti tapahtua silloin, ehkä viikonlopun pyhät ovat hieman sotkeneet asioita.
Katsotaan nyt onko vierailijoilla mitään omia tavaroita mukana, kun meidän toivomuslista Suomesta on ollut melko kattava ja alati laajentuva. Täältä kyllä löytyy melkein kaikkea, jos vaan osaa hakea oikeasta paikasta. Melko usein sitä oikeaa paikkaa vaan ei ole helppo löytää. Suomalaisten tavatessa yleisimpiin puheenaiheisiin kuuluukin mistä kukin on löytänyt mitä hankittavaa tai syötävää. Joten, jos olet tulossa syystä tai toisesta tännepäin ja laukussa on pikkuisenkin vielä tilaa, niin muista kysyä onko jotain tarpeita, kiitos.

Ramille ihan tiedoksi, että en ole vielä päätynyt tuohon Luigi Altonelli luukkiin öljyttyineen kutreineen, olisi ehkä syytä, kuten kuvasta 2b näkyy. Ohessa myös kuva Pappalle tuosta keittiöryhmästä, kuten sovittua.

Salusiineja ja harha-ammuksia

Pihkojen luona kylässä ollessamme Mari bongasi Dianan ja Peten ikkunan edestä hyvännäköiset verhot. Minä en totuttuun tyyliin huomanut mitään. Verhojen hankintapaikkana oli ollut kauppa nimeltään Fabindia. Maantaina sitten Mari oli käynyt hakemassa neljä kappaletta kyseistä killutinta. Verhot olivat mallia valmiit ja 210 cm pitkät eli juuri passelit meidän olohuoneeseen. Kotiin päästyään Mari oli ottanut gardiinit pois paketista ja huomannut, että yksi verhoista oli vähän rikki ja yksi oli lyhyempi kuin muut kolme. Verhot takaisin kauppaan ja siellä alataitoksesta luvattiin päästää vähän ja korjata tuo pikkuisen rikkoontunut kappale. Seuraavana iltana kävimme hakemassa korjatut kaksi verhoa ja samalla mukaan tarttui Joonan huoneeseen ”nojatuoli” mallia Intia, josta saa myös sängyn tarvittaessa. Salusiinit ripustettiin tangoille ja huomattiin, että se rikkinäisenä palautettu verho oli lyhennetty sen lyhyen kanssa samanmittaiseksi. Oli aika hassun näköistä, kun toisessa ikkunassa verhot oli mallia ”bermuuda” ja toisessa sopivan mittaiset. Ei muuta kuin kaikki verhot alas ja kauppaan takaisin ja pyyntö, että kaikki olisivat mallia pitkät. Mari kävi sitten hakemassa kaikki verhot seuraavana päivänä takaisin ja arvatkaapa vaan olivatko kaikki tehty malliksi lyhyet. Katsottiin, että päästövaraa olisi kyllä ollut reilusti kaikissa. Aamulla heti, kun kuski oli heittänyt minun töihin, Mari lähti kauppaan takaisin huomatakseen, että kauppa oli vielä kiinni. Iltäpäivällä sitten Mari oli lähettänyt kuskin viemään verhot takaisin ja kirjoittanut lapun, että ne toimitettaisiin meille kotiin, kun olisivat valmiit. Perjantai-iltana kaveri tuli sitten tuoman pidennetetyt verhot meille. Mari oli Katin kanssa käymässä kaupungilla Suomalaistapaamisessa, joten minä otin ne vastaan. Tuvassa oli melko säpinää, kun samaan aikaan oli pari varavoima-asennusmiestä, pari kaveria sähkömaintenencesta ja ilmastointilaiteasentaja, eikä Joonakaan ollut kaikkein aurinkoisemillaan. Verhot otettiin paketista ja ennen asennusta laitatin ne lattialle mittausta varten. Mitta näytti 202 eikä 210 niin kuin olisi pitänyt, vaikka kaveri kuinka yritti venuttaa niitä. Mies otti verhot takaisin kassiin ja sanoi toimittavansa ne korjattuna takaisin. Katsotaan nyt sitten tulevatko maanataina ja minkä mittaisena. Mari saa näin kyllä päivät hyvin kulumaan. Maanantaina pitäisi myös alkaa puuttuvien maailmastointikoneiden asennus ja varavoima-akkupaketin asennus.

Olin Tuomon kanssa viikonloppuna golfkisoissa. Kilpailu pelattiin Bangaloren Golf Clubilla ja se oli kaksipäiväinen. Lauantaina pelattiin ensimmäinen kierros ja sunnuntaina toinen. Meikäläisen pelihermot eivät olleet aivan Räikkösmäistä luokkaa ja aloitus meni hieman poskelleen. Minun pitäisi saada kunnon aloitus kisoissa, jotta kierros menisi kohtuullisesti. Jatkokaan ei mennyt täysin käsikirjoituksen mukaan, kun väylän 12 avaus karkasi vähän käsistä. Pallon kaari oli kyllä lähes ammattilaisluokkaa pituudessa ja korkeudessa mitattuna, mutta suunta oli pikkuisen pieleen. Aita laidalla kentän, joka on siis kaupungin keskustassa, ei ollutkaan minulle tarpeeksi korkea, vaan palloni teki lähempää tuttavuutta viereisen hotellin liittymässä seisoneeseen riksaan. Riksaan tuli joitain vaurioita (lommo) ja kuski käytti sanoja joita en täysin ymmärtänyt, pelikaverini vaan sanoivat, että jatketaan matkaa. Episodi ei tehnyt peliini parantavaa säväystä, vaan siinä sitä sitten nilkutettiin ja nautittiin. Alkoi käydä selville, että palkinnoille ei olisi asiaa, jossei kauimmalta saapunutta osallistujaa palkittasi. Onneksi lähtiessä oli kaikille sentään jaettu paketti palloja, clubin lippis ja pussillinen tiitä. Vähän myöhemmin kentän kontrolleri tuli kysymään moottoripyörällä, oliko joku meistä oli osunut riksaan. Meikäläinen myönsi ja kontrolli sanoi, että kuski oli käynyt kiihkeänä clubilla ja vaatinut tuhatta rupiaa korvauksia. Kysyin eikö heillä ole vakuutusta ja hän sanoi keskustelevansa clubin sihteerin kanssa mitä tehtäisiin ja palaavansa asiaan, kun olisin kiertänyt loppuun. Nautiskelin todella vielä loppukierroksesta ja pelin jälkeen kävin sanomassa, että voin kyllä maksaa tuon pyydetyn summan. Sehän ei olisi kuin noin 20 euroa. Sihteeri oli eri mieltä ja minua pyydettiin kirjoittamaan paperi, jossa myönsin lyöneeni ulos kentältä ja josta ilmenisi yhteystietoni täällä Intiassa. Katsotaan nyt tuleeko asiasta jotain seuraamuksia vielä. Tänään sunnuntaina sitten ei ollut enää mitään menetettävää joten ei tarvinnut hermoilla. Pelasinkin melko hyvin (90 brutto) ja todella nautiskelin välillä pelistä. Kotona vaan tuli kommenttia, että viikonloppuisin voisi tehdä muutakin kuin juosta valkoisen pallon perässä, kun lauantaina pelkkä kierros kesti 6 tuntia plus selvittelyt siihen päälle.

Kymmenen pisteen kysymys vielä arvatkaapa onko meillä jo netti kotona.

Taisteluvälinehankintaa ja puuhapetehommia

Kommentteja on tullut tuosta Joonan reppukuvasta. Ei kyllä itsekään uskoisi, kun tuota kuvaa katsoo, että meidän vauva täyttää marraskuussa kaksi vuotta. On meinaan niin ison pojan näköinen tuossa kuvassa.

Lieneekö sitten syy kotiin kannetussa tupperivuoressa vai tuosta alivuokralaisesta keskiviikko-iltana alkoi keittiön siivous ja uudelleenjärjestys. Täytyy kyllä myöntää, että tuo tupperikeko oli aika iso suhteutettuna siihen käytettyyn rahamäärän. Mari tuossa kertoi, että kallein kippo tai kuppi maksoi noin kymmenen euroa. Suomessa kuulemma hinnat ovat alkaen tuo kymmenen euroa, mutta pitäähän sitä entistä puolustusministeriä kannattaa, vai ovatkohan Rehnit vielä siinä busineksessa mukana. Nyt on sitten kaapissa sopivia ja jääkaapissa mahtuvia.
Uusi ostosh****tti Home Store oli avattu täällä tuohon Ring Roadille lähelle toimistoa. Kävimme siellä keskiviikkona tutustumassa. Mukaan tarttui meille ja Joonalle uudet aterimet. Joonan setti maksoi 555 paikallista eli noin 10 € ja meidän 24 osainen sarja 3594 eli noin 64 €. Tuo isompi sarja on mielestäni ihan mukiinmenevän näköinen, no joo mahtuvathan nuo kaikki mukiin, ja saa niillä lapottua sakkaa puhe-elimeen. Kärryihin tarttui myös avajaistarjouksessa ollut kassakaappi tai lipas. Sellainen kuitenkin mitä tulee vastaan hotelleissa kooltaan 300*200*200 mm hintaan 2699 eli noin 48 €. Kaapissa on pari reikää takana ja pohjassa, että tuon saa pultattua seinään tai lattiaan kiinni. Kaappi on jopa niin hyvä, ettei iskä saanut sitä kotona auki. Ei ihme että olivat tarjouksessa, kun sinne sisään ei pysty laittamaan mitään eli pitää mennä vaihtamaan se sellaiseen, jota ei ole jo lukittu jonkun toisen toimesta, tuollaisessa näppäimistössä kun on jonnin verran noita eri vaihtoehtoja. Kaupassa uudelleenkäynti toi ratkaisun tuohon kassakaappipulmaan. Master-avain ja ohjeet olivat lukitun kaapin sisällä ja tehtaalla asetetulla avaamiskoodilla saatiin ovi auki.
Lainasin Timolta iskuporakonetta, kun teki mieli puuhastella itse edes jotain. Sain seinään Suomesta tuodun korkkitaulun (piirustuksia ym. varten), sekä pari tuomaamme kattolamppua. Viimeisen valaisimen poraus Joonan huoneeseen jäi sunnuntai-iltaan. Mari seisoi sängyn päällä imuri suunnattuna kohden kattoa ja meikäläinen a-tikkailla pora kädessä. Viidentoista sekunnin jälkeen talosta meni aina sähköt.
Ne tulivat onneksi takaisin aina pikkuisen odottelun jälkeen ja reikä saatiin porattua. Porauksen jälkeen Mari halusi vielä imuroida kattotuulettimen lavat yläpuolelta, kun hän huomasi miten likaiset ne olivatkaan. Sähköt meni taas totuttuun tyyliin, mutta nyt ne eivät tulleetkaan takaisin. Pakko oli soittaa sähkö-maintenanceen ja siellä sanottiin, että koko alue toimii parhaillaan generaattorin varassa ja suurempaa sähkönkulutusta pitäisi välttää. Hups, mistä tuonkin nyt olisi voinut tietää. Porakoneen 850 W ja imurin ottama 1600 W piikkikuorma taisi olla liikaa varavoimalaitokselle. Mies tuli käymään ja nappasi pääsulakkeen irti ja pisti takaisin ja katso valot syttyivät taas. Valaisimien kytkennät päätin sitten jättää maintenancen tehtäväksi, ovat nuo johdot sen verran hurjan näköisiä.

Pappalta tuli Joonalle kortti, jossa luki: ”Moi! Tässä olen miettinyt, että jos me yhdessä hankitaan Royal… Minä maksan sen ”alkuun”, ostat sitten multa kun saat ajokortin. Puhu isällesi, jos hän valikoi ko. pelin ja laitetaan konttiin kun tulette kotiin terv Pappa”. Yksi työkaveri oli tässä juuri tilannut tuollaisen Royal Enfield:n itselleen. Katsotaan saako hän pyytämäänsä vaatimuksenmukaisuustodistusta, jota ilman rekisteröinti Suomeen ollee mahdotonta. Joona ainakin on innoissaan asiasta, vai onkohan pelkästään tuo kortti, joka on tärkeä hänelle. Otin sitten pois tuon osoitteemme tästä ( hyvä huomio Antti). Jos joku haluaa paiskata kortilla, niin osoitteen saa meiltä.