Pitää mainita noista puistoista vielä, Marin kun tuossa alla aloitteli. Bangalore Mirror (eli nyt tulee taas paikallista sanomalehtikatsausta. Vieläköhän kyseinen ohjelma tulee yleisradion tuutista, kun muistan pienenä tuskastuneeni aina, kun se alkoi) käsitteli Bangaloren puistoja artikkelissaan ihan uudesta vinkkelistä. Täällä nimittäin on jouduttu karsimaan puistojen pensaita, kun ne ovat mahdollistaneet toimintaa, joka on hyvin epäsuotavaa ja häiritsevää. Paikallisen valtauskonnon mukaanhan eivät vastakkaiset sukupuutot saa olla tekemisissä toistensa kanssa ennen kuin pappi on sanonut mitä hän täällä nyt sitten sanookaan, tuskin aamenta monissa tapauksissa. Puistot puskineen ovat täten mahdollistaneet lähemmän tutustumisen vastakkaiseen sukupuoleen, vaikka ei tämä olisikaan se vanhempien valitsema mielitietty, jonka kanssa pitää mennä naimisiin. Myös jo vihityt pariskunnat saattavat asua pienissä asunnoissa muun perheen kanssa, joten velvollisuuksien suorittaminen saattaa olla hankalaa, jos vaikka anoppi punkkaa siinä samalla patjalla nuorikoiden välissä. Suurin osa solmittavista avioliitoista täällä on vielä sovittuja, eli vanhemmat valitsevat tulevan puolison lapselleen. Muistan kuulleeni tapauksesta, jossa kaveri oli ollut jenkeissä töissä ja vanhemmat olivat valinneet hänelle vaimon. Poika matkusti Intiaan, näki vaimonsa ja meni naimisiin sekä palasi takaisin nuorikkonsa kanssa. Oli sitä rakkautta sitten kuulemma ruvennut löytymään parin vuoden päästä. Erilaiset ovat siis soidinmenot täällä, tiedä sitten mikä on parempi tapa. Tiukka kuri vastakkaiseen sukupuoleen aiheuttaa täällä myös sellaista, josta meikäläinen saa pikkuisen kylmiä väristyksiä pitkin selkäpiitä. Miehillä täällä on tapana kulkea käsi kädessä tai kaulakkain. Se ei kuulemma tarkoita muuta, kuin he ovat hyviä ystäviä, mutta eivät kuitenkaan ”niin hyviä ystäviä”. Oli miten oli, on minun pakko katsoa muualle, kun noita tapauksia kaupungilla ja toimistolla näkyy. Tässä tuntee itsensä ahdasmieliseksi Suomalaiseksi.
Kävin tuossa siis piipahtamassa Suomessa ja tullessani oli taas matkalaukut täynnä tarpeellista tilattua tavaraa. Puntarin vastapaino meni taas pikkuisen ylipainon puolelle ja toruja tuli tiskin takaa. Onneksi en joutunut maksamaan ylipainosta mitään, joten ei tarvinnut ruveta karsimaan pois housuvaippoja ja Muksu hedelmäsoseita tai ruisleipiä. Yksi Oltermanni mallia 17 prossaa ja toinenkin juusto oli jotenkin eksynyt laukkuun, puhumattakaan Joonalle tuoduista paketeista. Mumbain kentällä sitten laukun ja golfmailoja sisältävän pahvilaatikon saapuessa hihnaa pitkin muistelin yhtä urbaania legendaa, jota Suomalaisten keskuudessa kerrotaan. Ainakin Bangaloren kentällä laukut jotka tullissa joutuvat tarkempaan syyniin merkitään ennen hihnalle laittamista liidulla rastilla. Noita rasteja en ainakaan löytänyt omista laukuista, vaan voipi olla että Mumbaissa meno on erilaista kuin Bangaloressa. Mumbaihin tosin oli tullut läpivalaisu kaikille laukuille tuolla tullissa, mutta ei kukaan puuttunut matkalaukkuni sisältöön. Pitkästä laatikosta tosin kysyttiin mitä se sisältää ja mitään ongelmaa ei ollut kun vastasin golfmailoja.
Suomessa tuli sen verran katsottua tuota töllötintä, että huomasin, etten ole kyllä kaivannut yhtään noita tv-chättejä.
Lauantaina sitten oltiin OWC:n (Overseas Woman Club) järjestämässä joulumyyjäisissä. Tuo järjestö tekee täällä paljon hyväntekeväisyyttä ja tuostakin tapahtumasta meni tuottoa hyvään tarkoitukseen. Pyhän Markuksen katedraalin piha oli pullollaan erilaisia kojuja, joissa myytiin käsityötarvikkeita ja kaikkea muuta. Iskä ja Joona saivat (ostaa) Bangalore rygby-clubin t-paidat. Äiti taas osti pasmiinan itselleen. Joululauluja soitettiin siellä Hammondilla ja rekiajelu oli paikalliseen tyyliin härkävetoinen ja pyörällisillä vankkureilla. Joonalle ostettiin myös kuponki, joka oikeutti kuvaan paikallisen joulupukin kanssa. Iskälle oli pikkuisen pettymys, kun pukki ei ollutkaan tummaihoinen, kuin viimevuonna. Joona oli erimieltä tuon anorektisen valkoparran polvelle istumisesta ja kameralle hymyilemisestä. Ongelma ratkaistiin, kun äitikin tuli mukaan yhdeksi tontuksi kuvattavaksi.
Myyjäisistä löydettiin myös tuparilahja, kun illalla olisi yhden Suomalaisen perheen tupaantuliaiset. Tuonne tupaantuliaisiin ei vaan koskaan päästy, koska kuskin kanssa tuli pieni informaatiokatkos. Kuskimme on tyypillinen mies, koska kaksi asiaa ei pysy päässä yhtä aikaa. Kotiin myyjäisistä tullessamme olin sopivinani vielä ajosta tupaantuliaisiin illalla ja golf-kuljetuksesta viideltä sunnuntai-aamuna. Illalla ei kuskia vaan kuulunut ja odottelun jälkeen soitin hänelle kuullakseni, että hän on kotona. Ei sieltä sitten enää kannattanut lähteä kyyditsemään meitä, joten päätimme mennä klubille syömään, tulisi pikkuhiljaa tuo ravintolakulttuuri tutuksi Joonalle. Onneksi kuski ilmestyi sentään sunnuntai-aamuna, niin pääsin pelaamaan. Tällä kertaa en saanut aiheutettua vahinkoa millekään.
Maanantaina Joona vaihtoi sitten päivähoitopaikkaa. Vanhassa paikassahan ei voinut olla kuin kaksi tuntia arkipäivisin, niin tuo oli pikkuisen vähän. Äiti kun on löytänyt mm Mahjong ja Golf kavereita täältä Palmista. Ties keneen tuo poika on tullut, kun on niin sopeutuvainen, ettei näkynyt kuin perävalot, kun Mari oli hänet uuteen paikkaan vienyt. Katsotaan nyt miten jatkossa, mutta nyt ollaan sovittu puolipäivähoidosta.
Joulun tunnelma alkaa pikkuisen levitä tänne ilmastosta huolimatta. Mari pyöräytti eilen piparkakkutaikinan ja kotihengetär paistoi ne tänään tuossa hankitussa uunissa. Ihmetellä pitää kuinka paljon yhdestä taikinasta tulee oikein pipareita. Tällä tarkoitan sitä, että edellisinä vuosina on tuo taikina jotenkin mystisesti kadonnut ennen uunipellille joutumista. Joona näköjään on tullut äitiinsä, kun tuntuu tuo taikina maistuvan ihan kiitettävästi hänellekin. Lämpötilakin huitelee iltaisin tuossa kahdenkymmenen kieppeillä ja iltaisin laskee pikkuisen siitä.
Kiitos Jaana postipojan kiikuttamasta ihan perinteisestä kirjeestä ja joulukalenterista. Joonalla on nyt noita kalentereita, kun niitä tuntui olevan aika paljon noissa kantamissani nyssyköissä, yksi on jopa myyräaiheinen.
Kävin tuossa siis piipahtamassa Suomessa ja tullessani oli taas matkalaukut täynnä tarpeellista tilattua tavaraa. Puntarin vastapaino meni taas pikkuisen ylipainon puolelle ja toruja tuli tiskin takaa. Onneksi en joutunut maksamaan ylipainosta mitään, joten ei tarvinnut ruveta karsimaan pois housuvaippoja ja Muksu hedelmäsoseita tai ruisleipiä. Yksi Oltermanni mallia 17 prossaa ja toinenkin juusto oli jotenkin eksynyt laukkuun, puhumattakaan Joonalle tuoduista paketeista. Mumbain kentällä sitten laukun ja golfmailoja sisältävän pahvilaatikon saapuessa hihnaa pitkin muistelin yhtä urbaania legendaa, jota Suomalaisten keskuudessa kerrotaan. Ainakin Bangaloren kentällä laukut jotka tullissa joutuvat tarkempaan syyniin merkitään ennen hihnalle laittamista liidulla rastilla. Noita rasteja en ainakaan löytänyt omista laukuista, vaan voipi olla että Mumbaissa meno on erilaista kuin Bangaloressa. Mumbaihin tosin oli tullut läpivalaisu kaikille laukuille tuolla tullissa, mutta ei kukaan puuttunut matkalaukkuni sisältöön. Pitkästä laatikosta tosin kysyttiin mitä se sisältää ja mitään ongelmaa ei ollut kun vastasin golfmailoja.
Suomessa tuli sen verran katsottua tuota töllötintä, että huomasin, etten ole kyllä kaivannut yhtään noita tv-chättejä.
Lauantaina sitten oltiin OWC:n (Overseas Woman Club) järjestämässä joulumyyjäisissä. Tuo järjestö tekee täällä paljon hyväntekeväisyyttä ja tuostakin tapahtumasta meni tuottoa hyvään tarkoitukseen. Pyhän Markuksen katedraalin piha oli pullollaan erilaisia kojuja, joissa myytiin käsityötarvikkeita ja kaikkea muuta. Iskä ja Joona saivat (ostaa) Bangalore rygby-clubin t-paidat. Äiti taas osti pasmiinan itselleen. Joululauluja soitettiin siellä Hammondilla ja rekiajelu oli paikalliseen tyyliin härkävetoinen ja pyörällisillä vankkureilla. Joonalle ostettiin myös kuponki, joka oikeutti kuvaan paikallisen joulupukin kanssa. Iskälle oli pikkuisen pettymys, kun pukki ei ollutkaan tummaihoinen, kuin viimevuonna. Joona oli erimieltä tuon anorektisen valkoparran polvelle istumisesta ja kameralle hymyilemisestä. Ongelma ratkaistiin, kun äitikin tuli mukaan yhdeksi tontuksi kuvattavaksi.
Myyjäisistä löydettiin myös tuparilahja, kun illalla olisi yhden Suomalaisen perheen tupaantuliaiset. Tuonne tupaantuliaisiin ei vaan koskaan päästy, koska kuskin kanssa tuli pieni informaatiokatkos. Kuskimme on tyypillinen mies, koska kaksi asiaa ei pysy päässä yhtä aikaa. Kotiin myyjäisistä tullessamme olin sopivinani vielä ajosta tupaantuliaisiin illalla ja golf-kuljetuksesta viideltä sunnuntai-aamuna. Illalla ei kuskia vaan kuulunut ja odottelun jälkeen soitin hänelle kuullakseni, että hän on kotona. Ei sieltä sitten enää kannattanut lähteä kyyditsemään meitä, joten päätimme mennä klubille syömään, tulisi pikkuhiljaa tuo ravintolakulttuuri tutuksi Joonalle. Onneksi kuski ilmestyi sentään sunnuntai-aamuna, niin pääsin pelaamaan. Tällä kertaa en saanut aiheutettua vahinkoa millekään.
Maanantaina Joona vaihtoi sitten päivähoitopaikkaa. Vanhassa paikassahan ei voinut olla kuin kaksi tuntia arkipäivisin, niin tuo oli pikkuisen vähän. Äiti kun on löytänyt mm Mahjong ja Golf kavereita täältä Palmista. Ties keneen tuo poika on tullut, kun on niin sopeutuvainen, ettei näkynyt kuin perävalot, kun Mari oli hänet uuteen paikkaan vienyt. Katsotaan nyt miten jatkossa, mutta nyt ollaan sovittu puolipäivähoidosta.
Joulun tunnelma alkaa pikkuisen levitä tänne ilmastosta huolimatta. Mari pyöräytti eilen piparkakkutaikinan ja kotihengetär paistoi ne tänään tuossa hankitussa uunissa. Ihmetellä pitää kuinka paljon yhdestä taikinasta tulee oikein pipareita. Tällä tarkoitan sitä, että edellisinä vuosina on tuo taikina jotenkin mystisesti kadonnut ennen uunipellille joutumista. Joona näköjään on tullut äitiinsä, kun tuntuu tuo taikina maistuvan ihan kiitettävästi hänellekin. Lämpötilakin huitelee iltaisin tuossa kahdenkymmenen kieppeillä ja iltaisin laskee pikkuisen siitä.
Kiitos Jaana postipojan kiikuttamasta ihan perinteisestä kirjeestä ja joulukalenterista. Joonalla on nyt noita kalentereita, kun niitä tuntui olevan aika paljon noissa kantamissani nyssyköissä, yksi on jopa myyräaiheinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti