Lauantaina juhlittiin pikkuisen myöhässä vetreää ysikymppistä. Yhteisö täällä alkaa olla jo sen kokoinen, että se mahdollisti kahdet eri bileet. Ei vielä siinneet Suomalaiset pitivät bileitään jo oikeana päivänä torstaina. Molempiin kinkereihin riitti väkeä siinä parinkymmenen molemmin puolin, joten meitä on täällä jo ihan kohtuullisesti. Mari järkkäili noita lauantain keimejä, jotka oli päätetty järjestää Palmin Clubilla. Bow wow vout klubin managerin kanssa aloitettiin hyvissä ajoin ja Mari sai sovittua, jos tarpeeksi väkeä tulisi, he järjestäisivät meille yksityistilaisuuden, jossa mm juomat olisivat ravintolahintoja edullisempia. Sähköpostit lentelevät ja pian huomattiin, että tarvittava määrä saataisiin kokoon. Lisä palavereja ja Mari sai ruoka- ja juomalistat päätettäväksi. Kylpyläosastolla käytiin sopimassa ryhmän tulosta kysymässä hinnat. Ilmoittautumisen lisäksi tiedusteltiin myös ihmisiltä, mitä he halusivat juoda ja liitteeksi pistettiin juomahinnasto. Koska suurin osa oli meikäläisen kollegoja, pystyin kokoamaan rahat etukäteen pois ja osa kävi meillä maksamassa Marille.
Klubilla sitten kun kävimme varmistamassa tulomme, kuulimme managerilta, että ruoka tarjoiltaisiinkin vasta klo 19. Tämähän ei sopinut alkuunkaan, kun mukana oli lapsiperheitä ja saunominen ja uiminen oli päätetty aloittaa 14:30. manageri sanoi tarvitsevansa esimieheltään luvan noin poikkeukselliseen aikatauluun ja palaavansa huomenna asiaan. Seuraavana päivänä Mari kävi sitten sopimassa, että ruoka tarjoiltaisiin klo 18 ja juomabufetti olisi auki klo 15 lähtien.
Lauantai-aamuna kävin sitten ensin tökkimässä tututtuun tapaan valkoista palloa reikään ja pääsin kotiin vasta klo 14:20. Joona onneksi veteli päivähirsiä vielä tuolloin, joten suuremmalta hellasäröltä vältyttiin.
Suomi-kledjut päälle ja klubille vastaanottamaan vieraita. Kylpyläosastolla sitten sähläilyä maksun kanssa, kun kaikki ei koleasta säästä johtuen saunonut ja uinutkaan. Onneksi nuo hinnat ei ollut niin pahoja, noin neljä euroa per naama, niin ei kenellekään tullut mitään suuria menetyksiä.
Sauna-osastolla sitten tuli ensimmäiset sanomiset. Suomalaiseen tapaan saunaan menivät kaikki kynnellekykenevät. Seinällä oli vaan taulu, jossa alle viisitoistavuotiailta evättiin hikihuoneeseen meno. Paikalla oli jo parikin manageria, kun pääsin paikalle. Pyysin neuvottelua ulkopuolella ja sinne siirryttiinkin. Ei auttanut, että yritin vedota itsenäisyyspäiväämme ja siihen faktaan, että me olemme aikaisemmin jopa syntyneet saunassa. Pahoittelin asiaa ja minulle huomautettiin myös, että juomien vieminen saunaan on ehdottomasti kiellettyä. Informoin muita asiasta ja neuvoin isompia poika sanomaan olevansa viisitoista vuotiaita. Miehet taas alkoivat kulkea saunaan pyyhe elegantisti pistettynä toisen käden päälle. Mitähän siellä pyyhkeen alla mahtoikaan olla?
Seuraavaksi tuli sitten joku pikkubosseista ilmoittamaan, ettei tilaamaamme määrää 650 ml olutpulloja ollutkaan ja eilisten juhlien jälkeen oli tuo edullisempi samppakalja päässyt loppumaan. Opastimme Marin kanssa häntä ystävällisesti, että oli jo sovittu aikaisemmin, että jos ei isompia pulloja ole, korvataan ne kahdella 330 ml vastaavalla. Tuo ei kuulemma käynyt mitenkään päinsä, kun hinnat oli niin erit noille tuotteille. Kaivoin meille annetun hinnaston esiin ja näytin ettei hinnaneroa ollut oikeastaan lainkaan. Ryökäle sanoi tuohon, että tuo hinnasto on vanha ja noilla hinnoilla ei todellakaan enää myydä mitään. Ei muuta kuin pyytämään isompaa dirikkaa paikalle, mutta hän ei ollutkaan tullut vielä töihin. Pikku pelko iski istumalihakseen, että paljonko tuleekaan nyt persnettoa. Ihmeellisesti kuitenkin tarvittavat kuohujuomat löytyivätkin.
Ruokailu alkoi ja tarjoilupöydät oli pyynnöstä tehty sinivalkoisiksi. Ruoka oli ainakin mielestäni tosi hyvää, vaikka tilattua keittoa ei alkuun meinannutkaan löytyä mistään, mutta onneksi taas pieni neuvottelu auttoi. Pikkupomo kävi jossain vaiheessa sanomassa, että olimme onnekkaita ja juomat tarjoiltaisiin jo sovittuun hintaan, joten ylimääräistä taksvärkkiä ei jouduttaisi mistään hommaamaan.
Ilta vierähti nopeasti, lieneekö noilla pikku epäselvyyksillä ollut tuollainen aikavievä taipumus. Ennen yhtätoista meitä loppuja, jotka olimme jäljellä, pyydettiin poistumaan, kun meistä oli kuulemma valitettu ja ravintola oli jo mennyt kiinni aikaa sitten.
Jatkoille siirryimme sitten Markon melkein tyhjään lukaaliin. Marko kun on lähdössä viikon päästä takaisin Suomeen ja me jäämme ainoiksi Fennomaaneiksi tänne Palmiin. Vaikka muistankin jatkoista ainakin hämäriä pätkiä, lienee parasta lopettaa näihin kuviin ja tunnelmiin. Kerrottakoon sentään, että mm donitsi tuli tehtyä Marko kämpän edustalle, enkä puhu leivonnaisesta.
Onnea vaan näin jälkikäteen kaikille Suomalaisille itsenäisyyspäivän johdosta ja pitäkää lippu korkealla missä sitten lienettekin.
Sunnuntai-päivä on mennyt tässä ihan harakoille, kun en ole enää niin nuori mies niin ei tuo nukkuminenkaan ole kuin pistäisi rahaa pankkiin. Marikin sai skypetettyä pitkiästä aikaa Minnan kanssa Rauman suuntaan, kun Joona oli mennyt yöpuulle, joten sain kirjoitella kaikessa rauhassa blogia.

3 kommenttia:
Heippa! Löydettiin sitten mekin vihdoin ja viimein tänne teidän kuulumisianne katsomaan. Kivat sivut on!
Joonasta on tullut jo pieni poika, kun kaikki vauvamaisuuskin ja se pienikin pyöreys on kadonnut. Meillä noita 2v.-kekkereitä juhlitaan sitten tammikuussa. Äkkiä se aika menee...
Oli kyllä hassua törmätä Petriin Myllyssä, vaikka taisi Petri olla vähän enemmän sekaisin kuin me. :)
Hyvää Joulua teille kaikille ja (toistaiseksi taas) lumettomia terveisiä Naantalista!
t:Minna, Jyri ja Topias
Heippa Bangaloren poppoo!
Kuumeisesti etsin teidän osoitettanne blogista,muistin nähneeni sen joskus...
MArilta sain kerran tekstiviestin ja vastasinkin takaisin, onkohan tullut perille? Sen jälkeen vaihdon puhelinta ja viestit jäivät edelliseen koneeseen... eli nyt ei puh.nroakaan...toimiiko MArilla sähköposti jo?
Täällä Kaarinassa aurinko paistaa ja ruoho vihertää...olemme lähdössä joulunviettoon tuonne kaakonkulmille Luumäkeen, yleensä takuuvarma lumikohde;)
Matias ja Tino innoissaan aina katselee Joonan kuvia, kyselee kovasti milloin Joona tulee takaisin. Nähdään viimeistään sitten kesällä...
Oikein Iloista ja Lystiä Joulua Teille sinne kauas!!
t. Tino,Matias, Minna &Tero
Kiitos mielenkiintoinen blogi
Lähetä kommentti