Nyt napsahti kikkailematta sekä jälkipolttoa

Nyt sitten napsahti tuolla liikenteessä. Onneksi ei meille henkilökohtaisesti, mutta kuskillemme Shankarille. Shankar lähti tuosta pari viikkoa sitten perjantai-iltapäivällä kotia kohti moottoripyörällään meidän ajojen jälkeen. Illalla sitten soitettiin vieraasta numerosta. Kyseessä oli tuon meidän käytössä olevan auton omistaja, joka ilmoitti Shankarin joutuneen kolariin tuolla ulommalla kehätiellä. Mitä ymmärsin tuosta puheesta, kuski oli toimitettu sairaalaan ja osallisena oli ollut ainakin maastoauto ja traktori. Tutkimukset osoittaisivat oliko luita murskana. Seuraavana aamuna sitten toisen Suomalaisen kuski toi meidän kuskimme pikkuveljen korvaamaan vakituista kuskia. Varovasti poika ajoi, joskus liiankin varovasti. Viikon päästä Shankar palasi takaisin hommiin. Nilkutus oli kova ja kasvoista näki, ettei kypäräpakosta huolimatta kyseinen vehje ollut päässä rysähdyksen tapahtuessa. Asfaltti-ihottumaa löytyi siis kaikista näkyvistä paikoista ja kulkukin oli vaivalloista. Tähän päivään mennessä ei kuski ole pystynyt esim. ajamaan vielä partaansa.

Osalla meikäläisen kollegoilla alkaa olla työpäivät Intiassa jo ehtoon puolella ja aamukampoja on viritelty. Meikäläisellekin tulee tässä kohta vuosi täyteen ja viisumikin happanee. Eräänä iltana sitten pukkasi sähköpostia puhelimeen, jossa ilmoitettiin Merjan ja Jarin muuttomyynnistä. Ensimmäisenä listalla oli Landmannin kaasugrilli, joten ei muuta kuin heti vastausta sorvaamaan ja ostohalukkuutta ilmoittamaan. Meillehän ilmoitettiin silloin, kun pakkasimme omaa konttiamme, ettei tarvittavia regulaattoreita ja kaasupulloja grillikäyttöön löytyisi täältä. Ja kukut, täällähän kaikki toimii kaasulla, ja olemmekin harmitelleet muiden ohella tuota grillin puuttumista. No nyt oli sentään onni myötä ja olin ensimmäinen tarjoaja. Grilli oli myös kirvoittanut ostohalukkuutta muissa. Viikolla sitten Mari kävi noutamassa kapistuksen meidän parvekkeelle. Kauppaan kuului myös 17 kilon kaasupullo, alkuperäinen pressu ja kissanhiekkaa. Ihmettelin pikkuisen tuota kissanhiekkaa, mutta grillissä on parilan ja polttimien alla tuollainen kerääjäkaukalo, johon rasvat yms. tippuivat. Tuo hiekka oli täytettäväksi tuohon kaukaloon ja se kerää siististi tippuvat nesteet talteen ja helpottaa suuresti puhtaanapitämistä.
Lauantaina sitten grilli pääsi jo tositoimiin, kun olimme kutsuneet syömään jenkkiperheen sekä saksalais-englantilaisperheen. Onneksi grilli on isohko, koska tarjottavaan kuului vihannesnyyttejä, makkaraa, naudanfileetä ja tietenkin kanaa. Aloitin kyllä paahtoleipien kärvennyksellä, koska teimme myös tomaattioliiviöljybasilikavalkosipuli ”Brucetta” soosia. Kastikkeeksi nyytteihin ja lihoille emme voineet tehdä tuota tyypillistä kermaviili-valkosipuli kastiketta, kun kermaviili on täällä tuntematonta. Onneksi jogurttia sentään löytyy ja puristelinkin meidän valkosipulipuristimen ihan solmuun saakka. Makkarat eivät todellakaan olleet nähneet jauhoja edes kaukaa ja makkaramestari kehotti keittämään kyrsiä ennen grillaamista. Näin sitten tehtiinkin. Ruuat onnistuivat ihan hyvin vaikka itse kehunkin. Jotain käryä tuosta kapineesta on pakko ollut tulla, koska päätä jomotti aamulla, vai liekö syynä grillimestarin sisäisesti käyttämä marinadi.

Pappalta tuli kirje, jossa oli pari Naantali tarraa. Toinen oli hieno VG-vaakuna ja toinen maisemakuvatarra. Noita sitten soviteltiin tuonne Innovan perälistoon, sillä en halunnut pistää sinne kaikilla olevaa siniristilippua. Pitänee sitten kesälomalla käydä kysymässä sponsorirahaa, kun kerran mainostamme kotikaupunkiamme täällä maailmalla, heh heh. Vielä en ole uskaltautunut mopolla ulos portista suuntaamaan, vaan olen ajeleskellut täällä alueen sisällä, mutta eiköhän kohta jo mennä tuonne pölyyn ja tuiskeeseen.

Tajusin, kun kerrottiin, että parilla hyvällä ystävällä on tullut pyöreitä vuosia täyteen. Paljon onnea siis Kimmolle Muonioon ja Artolle Turkkuse vanhenemisen johdosta. Toivottavasti nähdään kesällä, niin voidaan nostella maljoja.

Torstai on toivoa täynnä tai onko?

Helteet vaan jatkuvat, mutta nyt on sentään ollut muutamana päivänä tai yönä ukkosmyrskyjä niin lämpötila on laskenut edes hetkellisesti hieman siedettävämmälle tasolle. Sisälämpötila on siinä 30 asteen molemmin puolin (yläkerran aulassa on iltapäivisin noin 35 astetta) ja iltaisin on sitten pidettävä ilmastointilaitteet päällä, jos vaan sähköä riittää. Iltapäivisin on kuuma ja auringonpaiste on niin pistävä, että on parempi pysytellä sisätiloissa. Joonalla on edelleen kesälomaa päiväkodista, niin pyrimme järjestämään ohjelmaa lapsille myös suomalaisten ikätovereiden kesken. Torstaina oli lasten leivontapäivä ja olin tehnyt suomalaista hiivaa käyttäen perinteisen pullataikinan valmiiksi ennen vieraiden tuloa. Joonan nukkuessa päiväunia tein korvapuusteja ja puolet taikinasta jäi sitten lapsille.

Terhi ja Kati saapuivat lastensa Antin, Liisan, Juhon ja Matin kanssa ja leikkituokion jälkeen alkoi lasten leivontaurakka. Taikina sai aivan uuden muodon jauhojen, rusinoiden ja kanelin ym. avulla. Korvapuustit olivat jo kohonneet mukavasti pelillä, mutta meillä oli ongelma: sähköt olivat olleet poissa toista tuntia. Onhan meillä varasysteemi sähkökatkoksiin, mutta esim. uunille ei virtaa riitä. Lapset saivat leivonnaisensa valmiiksi ja jäimme siis odottamaan sähköä.

Petrikin tuli ajoissa töistä kotiin, kun oltiin pitkästä aikaa lähdössä naisten kesken ulos syömään ja iltaa istumaan. Annoin siinä sitten Petrille ohjeet, että kun sähkökatko on ohi niin pullat paistettaan näin ja ellei sähköä tule ajoissa niin pullat roskiin. Hieman ennen kuutta starttasimme naisten kesken kohti TGI Fridaysia, mutta tunnin ajomatkan jälkeen meitä odotti pienoinen yllätys; ravintola oli suljettu to-la. Niin käsittämättömältä kuin se kuulostaakin, niin täällä on vaalit lauantaina ja kuulimme, että hallitus on määrännyt, että alkoholia ei tarjoilla tai myydä to-la välisenä aikana. Myöhemmin kuulimme, että alkoholin myyntikiellolla pyritään rauhoittamaan vaalien alusaika, ettei turhaa rettelöintiä tapahtuisi. Pitäisikö Suomessa harkita vastaavaa mallia? Siinä sitten päädyimme illanviettoon läheisen Leela Gallerian kahvilaan ja ajattelimme nauttia pienen iltapalan sekä pullollisen vettä. Eipä vastoinkäymiset vielä tähän päättyneet sillä kahvilasta oli vesi loppu eikä listoilla ollut lainkaan virvoitusjuomia. No olihan siellä kahvia, teetä ja erilaisia hedelmäjuomia niin kyllä jano saatiin sammutettua.

Illanvietto sujui kaikesta huolimatta mukavasti ja täytyy myöntää, että kyllä oli mukava päästä vähän tuulettumaan ilman perheen miesväkeä. Kotiin palattiin ajoissa ja siellä ne pullat oli edelleen paistamatta. Eipä muuta kun roskis esiin ja päivän työ kipattiin jätesäkkiin. Ehkäpä koirat tai apinat saivat taikinasta hyvän yöpalan ja hiivan turvottaman vatsan. Tässä vaiheessa sähkökatko oli kestänyt noin 10 tuntia ja meitä alkoi jo hieman jännittää kuinka pitkään meidän varajärjestelmä toimii eli milloin on aika tyhjentää jääkaappi ja pakastin. Sähkökatkoihin on täällä jo totuttu, sillä niitä tapahtuu lähes päivittäin, mutta monen tunnin katkoksia on ollut harvemmin. Onneksi tälläkin kertaa varasähkö riitti, kun loppuilta oltiin varmuuden vuoksi säästöliekillä eli yhden hehkulampun varassa.

Torstaista kuitenkin selvittiin ja viikonloppu on edessä. Lauantaina on jälleen aikainen herätys sillä golfkentälle lähdetään aamulla klo 5. Meidän on tarkoitus osallistua BGC:n kentällä kisoihin ja sunnuntaina ei sitten pelata lainkaan, kun vietämme äitienpäivää ja mennään kokeilemaan Hotelli Taj West Endin samppanja brunssia.

Koska meidän puhelin ja netti ei ole ollut toiminnassa muutamaan päivään niin blogin päivittäminen on hieman viivästynyt. Viikonloppu tuli ja meni, golfkierros tuli pelattua ja äitienpäivän brunssi oli mitä mahtavin. Liitteenä kuvat leivontatuokiosta, brunssilta, naapurin papaijapuusta ja Forum ostoskeskuksen lasten leikkipaikalta.

Lämpöhalvatus uhkaa

Joonan leikkikoulu aloitti kesäloman 17.4 ja jatkuu taas kesäkuun alussa. Täällä on siis kesä.
Sen kyllä huomaakin lämpötilasta, se kun alkaa olla enemmän kuin meikäläisen ikä. Ehkä liioittelen pikkuisen, mutta kyllä täällä on yli 40 asteisia päiviä ollut. Lämpötila ei sitten pahemmin laske yölläkään, joten pikku hiki puntissa täällä saa kokoajan käyskennellä.
Päiväisten virikkeiden puuttuminen on antanut haasteita Marille, miten aktivoida Joonaa. Poika alkaa olla siinä iässä, että pieni uhmaikä puskee päälle. Yleisin käytettävä lause tuntuu olevan - ei kai. Hienoa on havaita se, että poika on oppinut uimaan kellukkeilla ja polskuttelee koiraa ihan mallikkaasti.
Iskä on äidin kauhuksikin aloittanut pojan musiikkikasvatuksen. Aika laaja-alaisesti ollaan käyty musiikkikirjastoa läpi painottuen kuitenkin lastenlauluihin. Pienen nokipojan ohella tuntuu muunkinlainen musiikki kolahtavan. Esim Pearl Jam:n State of Love and Trust toimii kuin väärä raha ja Tehosekoittimen lyriikoita kuunnellaan tarkkaan. Orf:n Carmina Buranaa ei sentään ole vielä kokeiltu.

Huhtikuussa oli ihan mukavasti vieraita, tai tuttuja siis Suomesta käymässä. Outi ja Timo piipahtivat vajaan viikon reissulla. Timo tosin teki töitä melkein koko matkan ajan. Marjo-sisko ja kummityttöni Katja olivat myös käymässä täällä. Katjalta jäi varmaan puolet näkemättä ja kokematta, mitä hän oli suunnitellut. Ainoa huono puoli noissa vieraissa on, että tulee syötyä ja juotua ihan liikaa ja liikunta tuppaa jäämään minimiin. Ehkä tuo on vain meikäläisen huonoa itsekuria, kun tuliaisetkin ovat aina aivan vastustamattomia. Toisaalta saatiin painoa tippumaankin tuollaisen kunnon mahataudin avustamana. Tuo ilo tosin ei kestänyt pitkään, sillä paino pompsahti takaisin, kun maha alkoi taas hyväksyä edes nestettä sisäänsä.

Tiedä sitten johtuuko ilmojen lämpiämisestä vai mistä, mutta ötököitä tuntuu taas olevan ihan omiksi tarpeiksi. Suomesta tuodut puurohiutaleet joutuivat hyökkäyksen kohteeksi, mutta onneksi Aku oli tulossa käymään ja hänellä oli tilaa matkalaukussa. Jauhopurkki oli jäänyt kunnolla sulkematta ja kohta keittiön kaapista tuli valkoinen vana ulos. Pienen pienet ötökät valtasivat jauhopurkin ja kuljettivat sitä piilopaikkaansa. Siinä tuli sitten niiden jauhojen käyttöaika täyteen. Jauhopurkin ollessa pesussa oli uusi jauhopussi jäänyt vahingossa auki ja sieltä löytyi sitten koko torakkaperhe (5 kpl) pitämässä orgioita viikset väpättäen. Tuossa vaiheessa tässä kuumuudessa alkoi Marilla olla huumori aika piukassa ja aikaistettu kesälomakin on käynyt hänellä mielessä.
Wapun aattona kuitenkin päätettiin pikkuisen juhlia ja syödä oikein lihapullia ja muusia. Korppujauhoja ja sipulikeittopussi olivat tulleet Suomesta kontin mukana. Mari teki taikinan ja näytti maidille miten loppu pitäisi hoitaa. Lihapullista tuli kuulemma tosi hyviä. Paiston jälkeen maidille tuli päivä täyteen ja Mari hipsi yläkertaan, Joonan ottaessa päivätorkkuja, lukemaan sähköposteja. Kesken postien luvun keittiöstä kuului jotain ääntä ja Mari ryntäsi katsomaan. Kissahan siellä oli keittiöön sipsuttanut aukinaisesta takaovesta. Siinä kannellisen lasivuoan äärellä katti oli yrittänyt päästä pyöryköihin käsiksi, mutta pelästyi Marin ilmestyessä keittiön ovelle. Kissa säpsähti sen verran, että pukkasi lasivuoan tasolta lattialle, jolloin keittiö oli täynnä lasinsiruisia lihapullia. Se niistä lihapullista. Onneksi pakkasesta löytyi Leinosilta peritty kevyt HK:n sininen, joka sitten pistettiin uuniin ja syötiin muusin kanssa.

Krikettiäkin tuli nyt sitten koetettua firman team building tilaisuudessa. Peli tuntuu olevan henki ja elämä täällä Intiassa. Töissäkin kahvipaikoilla televisioiden äärellä on tungosta, kun pelejä on käynnissä ja lehdissä kirjoitellaan pelaajista kuin meillä formula-ajajista konsanaan.

Kuninkaallista kuumetta eli Royal-maniaa

Olemme saaneet tähän mennessä kolme hääkutsua (kaikki meiltä töistä), mutta emme ole valitettavasti päässeet noihin yhteenkään. Pitäisi varmaan ottaa selvää miten paikallisissa häissä tulisi sitten käyttäytyä. Naimakaupathan täällä ovat vielä suurimmaksi osaksi sovittuja juttuja sukujen päämiesten välillä. Yhdessäkin työhaastattelussa, kun kyseltiin motiiveja hakea meidän firmaan, niin vastaus oli pikkuisen yllättävä. Haastateltava sanoi, että hänen isänsä saa puhuttua hänelle paremman vaimon, jos hän pääsee tänne töihin. Siinä olikin sitten pähkimistä, oliko tuo syy oikeasti hyvä vai ei.

Suomalainen ”tähtireportteri” oli näköjään käynyt piipahtamassa Mumbaissa ja tehnytkin kaksi reissua samalla. Jotenkin pisti oikein naurattamaan nuo kokemukset ja ennen kaikkea odotukset mitkä olivat olleet ennen matkaa tuolla päänupissa. Tekstissähän sanotaan odotuksena olleen Brittihallinnon aikainen elegantti Bombay. No tuo hallinto loppui 60 vuotta sitten. Tuossa vielä linkki, josta voi repiä huumoria: http://www.iltasanomat.fi/matkailu/t/ritanripeat/1507054


Meidän expattien joukossa on riehunut aikamoinen tauti, meinaan tuo vanhojen Royal Enfield:en hankkiminen. No ehkä liioittelen vähän, mutta eräälläkin lähtevällä kollegalla on noita autokatoksessaan 5 kappaletta ja toisella on jo kolmas tulossa kunnostuksesta. Tuo moottoripyörähän perustuu 50-luvulla Englannissa tehtyyn pyörään ja se on säilynyt aika paljon alkuperäisessä asussaan noista päivistä. Olen tuossa enemmän tai vähemmän aktiivisesti seuraillut noita markkinoita. Moottoripyöriähän täällä on myös paljon ja niitä käytetään koko perheen liikuttamiseen. Royal on suuressa arvossa paikallisesti ja se onkin suuri pyörä kaikkien silmissä, kun pääosa kalustosta on tuollaista satakuutioista kikotinta.

Autokuskit ovat myös tajunneet meidän kiinnostuksen pyöriä kohtaan ja ottaneet vinkistä vaarin. Kuski ilmoitti minulle eräänä päivänä, että hänen ystävällään olisi myytävänä 70-mallinen Enfield. Kyselin, että onkohan alkuperäinen. Etsiskelen nimittäin mahdollisimman alkuperäistä kapinetta, jos vaikka sen saisi kotona sitten museovakuutuksiin. Vastaus oli myöntävä, joten ei muuta kun kone näytille. Peli tuotiinkin katsastettavaksi ja olihan se erikoinen uusine aluvanteineen kaikkineen. Seuraavaksi löysin netistä, mistäpä muualta, 61-mallisen Bulletin. Kävimme kuskin kanssa tuota katsomassa ja se vaikuttikin ihan hienolta. Myyjä ilmoitti vielä, että alkuperäinenkin mittari olisi tallella. Hinta oli vaan pikkuisen suolainen ja jätin asian hautumaan. Kuljettaja ilmoitti sitten, että olisi toinenkin 70-mallinen tarjolla toisella kuskilla, joka oli myös Royal-mekaanikko. Pyörä tuotiin pihaan ja heti pisti silmiin uudenmalliset kahvat ja jälkiasennus vilkut. Lähdin kuitenkin kojeistamaan fillaria ja tultuani takaisin kokeilin pahuttaan tööttiä ja valoja, virhe. Kytkennöissä oli jotain pikkuisen häikkää ja toimintasavut nousi vaan lampun kuupan sisältä. No, hätä ei ollut tämännäköinen vaan seuraavana päivänä tuli kaveri pistämään johdot kuntoon. Ei mitään vaihdettu, vaan erkkaria näytettiin rikkinäisiin kohtiin. Näytti niin hurjalta, että lainasin kaverille hieman kutistesukkaa pakistani käytettäväksi. Ei mitään, rukki jätettiin härsylle tuohon meidän pihaan ja tinkiminen aloitettiin. Pojat pyysivät siitä 60 tuhatta paikallista, olivat varmaan saaneet hyvin myös noista, jotka olivat myyneet muille ulkomaalaisnaamoille. Minä kuitenkin tarjosin siitä 40 tuhatta ja dollarin kuvat suuresta provikasta tuntui hiipuvan kuskini iiriksistä. Asemasotaa käytiin jonkin aikaa ja kun en lämmennyt asialle tulivat ja hakivat tehopakkauksen pois pihasta. Yksissä Suomalaisten läksiäisissä sitten kuulin, että yksi kollega oli ostanut tuon pyörän. Sanoin, että olin tarjonnut siitä 40 ja se olisi lähtenyt 60:llä, kyselin vielä samaan hengenvetoon mitä hän oli siitä maksanut. Kaveri sanoi, että se oli syntymäpäivälahja vaimolta. Hän sanoi myös, ettei hän tiennyt hintaa ja lähti pois. Pitäisi pitää suuta soukemmalla ettei toisille tulisi pahaa mieltä, jos vaikka ovat maksaneet ylihintaa. No, toisten vaimot vaan ostelee miehelleen moottoripyöriä lahjaksi.

Koko asia ehti taas hautumaan jonkin aikaa ja jonain iltana päätin tekstitellä tuolle hienon 61:n omistajalle. Kaveri vastasikin, että singeri on vielä myynnissä ja hierominen alkoi taas. Muutama viesti ja puhelinsoitto myöhemmin oli sovittu hinnasta. Jotta pyörä saataisiin nimiini, tarvittiin taas muutama passikuva, passikopio ja osoitevarmennus, jolla todistettiin minun asuvan täällä. Kolmisen viikkoa myöhemmin pyörä sitten kurvattiin tuohon pihaan. Aivan alkuperäinen ei tuokaan ole, sillä ainakin alkuperäisen Amali-kaasarin tilalla on tuollainen Mikumi-kopio. Edellinen omistaja vielä läksiäisiksi varoitteli viemästä pyörää huoltoon, jos itse en pääse paikalle. Alkuperäiset osat esim. messinkiset osat ovat kuulema haluttua tavaraa ja vaihtuvat mystisesti uudempiin. Olen siis onnellinen Royal Enfield omistaja ja se on vanhempi kuin minä. Käytännössähän pappa ja Joona ovat tuon luvanneet ostaa.
Ropaaminen on myös jo alkanut, kun ajon puutteesta on tuo vanha 6 volttinen akku kyykähtänyt ja kaasuvaijeri jumitti yhdellä lenkillä. Lisähaastetta tuon ajamiseen tuo, että jarrupoljin onkin vasemmalla ja vaihdevipu oikealla. Hieno peli kaiken kaikkiaan.
Suomeen tuonnille vaan tuli pienoinen mutka matkaan, kun firma on pikkuisen tunannut politiikkaansa, eli mitään moottoriajoneuvoja ei saa pistää konttiin vaikka siellä olisi tyhjää tilaa ja maksaisi itse kaikki tuosta tulevat kustannukset. Muutama jo kotiinlähtevä kanssaveli on yrittänyt saada poikkeusta asiaan, vaan tuntuupi olevan mahdotonta taistelua tuulimyllyjä vastaan.
Pitäsikö noita nyt sitten ostaa itsekin muutama, kun hevosmiestentietotoimiston mukaan viiden kuljetus Suomeen maksaa saman kuin yhden.

Tuossa vielä lopuksi pätkää rauhallisesta sunnuntai-iltapäivän liikenteestä ja onpa kuvaan jopa "eksynyt" tuollainen kaverillinen kävely.

Elämää palmupuun varjossa

Mari ja Joona kävivät piipahtamassa pari viikkoa Suomessa ja meikäläiselle tuli työmatka Suomeen, joten olimme viimeisen viikon kaikki Suomessa. Mari oli tavalliseen tyyliin miettinyt etukäteen mitä pitää tehdä ja heillä olikin melkein minuuttiaikataulu Suomessa. Minä suoritin kotimaanmatkailua Naantalin, Oulun, Helsingin ja Tampereen välillä, joten yhteistä aikaa ei paljoa ollut. Ensimmäisellä viikollaan Joona ja Mari näkivät koko Turun talven tai ainakin talven ennen pääsiäistä. Siellähän on lehtitietojen mukaan tullut nyt pienoinen taka-talvi. Turkulaiset kyllä sanovat, että siellä on nyt kesä, kun palloseura ei pelaa enää kiekkoa ja rantapallojakin on jo nähty.
Suomessa myös Joonan puhekupla jotenkin puhkesi ja jopa lauseita alkoi pulputa suusta, eikä puhe ole sen jälkeen loppunutkaan; äitinsä poika siis.
Kävimme myös tervehtimässä Laitilan mummua, äitiäni, joka oli taas päässyt kotiin sairaalasta. Vuoden vaihteessa alkoi kuulua uutisia, että äidin tila ei ollut parhaimpia mahdollisia. Sairaalareissujakin oli eikä tilanne näyttänyt yhtään hyvältä. Toisaalta tällaisessa tilanteessa on aika rankaa olla näin kaukana ja en pysty muiden sisarusten ohella osallistumaan ja vierailemaan paikalla viikonloppuisin.

Näin puolen vuoden jälkeen elämä alkaa tasoittua pikkuhiljaa täällä ja normaali päivärytmi alkaa pyöriä. Toisaalta olemme varmaan tottuneet tähän ympäristöön ja maahan, joten osa asioista mitkä kummastuttivat alussa alkavat tuntua normaalilta, on ihmismieli kummallinen. Edesmenneen Adeniuksen Joukon sanoin: ”Kaikkeen tottuu, paitsi jääpuikkoon perseessä”, sillä juuri kun siihen melkein tottuu, se sulaa pois.

Päätimme sitten ostaa kunnollisen tietokonepöydän, että edes jotkut ergonomiasäännöt toteutuisivat tuon koneen vierellä. Paikallisesta kaupasta löytyi sopivahko pöytä ja se ei ollut hinnallakaan pilattu, noin 1600 rupiaa, eli noin 25 €. Pöytä oli kunnolliseen ikea-tyyliin pakattu mahdollisimman pieneksi, mutta ostovaiheessa odottikin pieni yllätys. Myyjä kyseli osoitettamme ja kertoi, että parin päivän sisällä tultaisiin kokoamaan tuo pöytä meille kotiin. Niinpä sitten kävikin ja pari heeboa oli käynyt sen kokoamassa. Ei tämä kyllä onnistuisi Suomessa, että samaan hintaan tullaan kotiin kokoamaan ostetut huonekalut. Pöytä vaan sitten aloitti hirvittävän kilpavarustelun. Koneena kun on Marin jo elämää nähnyt läppäri erillisellä näytöllä. Uuden pöydän kanssa ei tuo yhtälö onnistunut vaan piti saada myös erillinen näppäimistö ja hiiri. Paikallisesta tietokonekaupasta löytyi sitten nuo puuttuvat kapineet, jotka ostettiin langattomana versiona. Ääkkösiä vaan näistä paikallisista näppiksistä on turha hakea. Eikä tässä vielä kaikki, kuten mainoksessa oli ainakin tapana sanoa, samalla liiveihin tarttui printteri tai pitäisikö sanoa kaikki yhdessä kapine. En ollut lukenut paikallisen mikro pc:n testejä, joten valkonaama joutui luottamaan paikalliseen puotipuksuun. Kovasti yritimme tentata vaihtoehtojen paremmuutta sekä esimerkiksi värien hintoja, mutta arpomiseksihan se sitten lopulta meni. Ei aikaakaan kun kainalossa oli sitten HP:n luomus malliltaan C5288. Monitoimikone, jossa on out sekä in ja on muutenkin fiksu vekotin, makaa vielä laatikossaan, kun tuo uuden uutukainen pöytä kävikin pikkuisen pieneksi. Mari virkaatekevänä sisustussuunnittelijana vielä pohtii sijoitusvaihtoehtoja.

Tänään lauantaina on Joonan nimipäivä ja tulimme tänne klubin altaille jo aamusta, ettei olisi niin kuuma. Joona sanoi jo aamulla, että hän tulisi alas ensimmäistä kertaa tuosta vesi liukumäestä. Kellukkeet päälle ja rappusia ylös, halveksiva katse mäkeen ja menoksi. Alastulo meni kuin vanhalta tekijältä ja sen jälkeen ei liukumiselle meinannut tulla loppua lainkaan. Lopulta pääsimme klubilta ja altailta pois ja suuntasimme kohden kaupunkia. Joona sanoi kysyttäessä haluavansa kakkua nimipäivän kunniaksi. Emme halunneet mennä mihinkään, jossa olimme jo käyneet, joten päätimme mennä katsomaan seinillä riippuvia kitaroita ja syömään musiikin säestyksellä. Bangaloreen oli jokin aika sitten avattu myös Hard Rock Cafe, joten suuntasimme sinne. Jytke oli jonkinmoinen, mutta jossain asioissa poika on tullut isäänsä ja musiikki aiheutti vain pieniä liikkeitä pöytien välissä hyvän kappaleen soidessa. Suklaakakku oli jenkkistandardien mukaisen eli liian suuri jopa Joonalle. Me Marin kanssa söimme natchoja alkuruuaksi ja päälle burgerit. No parempiakin lounaita olen täällä saanut, mutta puitteet olivat komeat. Ennen lähtöä Joona sai vielä HRC Bangalore t-paidan ja kitara-avaimenperän. Kumpikohan halusi enemmän tuota avaimenperää, isä vai poika.

Antti tuossa kyseli noista Royal Enfield kaupoista. Palaan vielä paremmin asiaan, mutta kerrottakoot, että lopullista ostopäätöstä ei ole vielä tehty ja olen ollut varmaan liian kova tinkimään.

Suomen talvi ja Intian trooppiset sateet

Olipa mukava käydä Suomessa ja matka meni kaikilta osin paremmin mitä kuvittelin. Lensimme Joonan kanssa Mumbaihin jo aamupäivällä niin jäi hieman aikaa tutustua kaupunkiin. Soitin edellisenä päivänä hotelliin tilatakseni kuljetuksen kentältä hotelliin, mutta autoa ei ollut vapaana, joten otimme kentältä ”ilmastoidun” taksin. Taksissa oli reikiä lattiassa, liekö termiittien aikaansaamia, ja ikkunat oli veivattu alas niin ilma kiersi suhteellisen hyvin. Kuski sai kentällä ajo-ohjeet, mutta siitä huolimatta oli pieniä vaikeuksia löytää perille ja hotellille saavuttuamme kuski yritti huijata pyytämällä kyydistä tupla taksaa, mutta tällä kertaa se ei onnistunut. Joonan päiväunien jälkeen uskaltauduimme jälleen taksiin ja menimme rannalle kävelylle ja syömään. Olimme siellä todellinen nähtävyys ja jälleen kerran meitä kuvattiin luvalla ja ilman.

Lento Mumbai-Helsinki sujui hyvin ja päästiin lopulta Turkuun ja Naantaliin. Lumesta ei vielä tässä vaiheessa ollut tietoa, mutta jo seuraava päivä alkoi sataa räntää ja lunta. Pian maa olikin valkoinen ja pääsimme pulkkamäkeen ja lumipalloja heittelemään. Joona ei lainkaan pitänyt siitä vaatemäärästä mitä piti päälle pukea, olihan se outoa, kun on tottunut kulkemaan shortseissa ja t-paidassa. Kiitos ystäville ja naapureille, kun saimme lainaksi talvivaatteita ja kenkiä lomamme ajaksi.

Lomasta tuli monelta osin ikimuistoinen. Pappa vei Joonan ensimmäiselle junamatkalle reittinä Turku-Salo ja tätä matkaa muistellaan vieläkin ja katsellaan valokuvia. Joona pääsi leikkimään ystäviensä kanssa ja olimme hieman yllättyneitä, että leikit jatkuivat siitä mihin jäivät puolisen vuotta sitten.

Lomalla nautimme runsain määrin herkkuja mitä emme täältä saa esim. Joona joi monta litraa piimää loman aikana ja tuore kala, äyriäiset, rahka ja muut maitotuotteet olivat meidän perheen ostoslistalla. Niin ja ruokakaupassa oli kiva käydä (kunnes pääsi kassalle ja kuuli ostosten loppusumman), voi sitä tavaran paljoutta ja kaikkia niitä tuoreita tuotteita mitä voi ostaa ja syödä. Toimmekin mukanamme mm. meetvurstia, juustoja, ruisleipää ja tietysti suklaata. Lisäksi mukaan tuli dvd-leffoja, kuorma-auto ja kaikkea muutakin tarpeellista.

Paluulento yöllä olikin Joonan kanssa raskaampi kuin päivälento, mutta onneksi Petri palasi työmatkalta samaan aikaan niin saatiin vuorotellen hieman levättyä. Bangaloren keli oli jälleen aurinkoinen ja lämpöasteita oli jopa enemmän kuin meidän lähtiessä. Kelien lämmettyä klubin uima-altaiden vesikin on meille sopivan lämmintä ja Joonasta on tullut todellinen vesipeto. Liekö sitten syy lämpimien ja aurinkoisten päivien tai mikä lienee aiheuttaneen sen, että olemme kokeneet nyt useamman kerran trooppisen sademyräkän yleensä illalla tai yöllä ja tiet ovat seuraavana päivänä olleet yhtä mutavelliä. Arki pyörii taas lähes samaan vanhaan malliin tai kiireet ovat hieman lisääntyneet, kun Joonalla on pari uutta harrastusta; baletti ja Jelly Beans (temppurata).

Päiväkoti ja arkirutiinit

Arki pyörii jo niin normaalilla rutiinilla, että hieman jännittää mitä tulevan Suomen vierailun jälkeen mahtaa tapahtua. Olen kuullut, että aikaero on tuottanut tänne palatessa hieman enemmän ongelmia ja lisäksi sekä aikuiset että lapset ovat sairastelleet jonkin verran palattuaan Suomesta takaisin. Toivottavasti meille ei käy niin ja voimme jatkaa arjen pyörittämistä samaan vanhaan malliin eli Petri lähtee aamulla töihin ennen kello kahdeksaa, jotta kuljettaja ehtisi takaisin Palmiin ennen ruuhkaa. Paikalliset menevät töihin aika myöhään niin pahimmat ruuhkat ovat siinä klo 9-11 välillä. Meidän kuski Shankar vie sitten Joonan päiväkotiin siinä yhdeksän paikkeilla ja hakee yhden paikkeilla niin saadaan poika kotiin päiväunille. Joona vaihtoi joulukuussa päiväkotiin nimeltä Step by Step ja on viihtynyt paikassa ensimmäisestä päivästä lähtien. Paikka on pieni, noin 25 lasta joista noin 10 on länsimaalaista ja loput intialaisia. Olin varannut Joonalle paikan päivähoidon puolelta puolipäiväisenä, mutta hän kuulemma osallistuu toisten lasten mukana ns. pre-school ohjelmaan. Kyllä se meille sopii, jos poika haluaa aloittaa ”koulun”, mutta epäilen, että tässä on enemmänkin kyse siitä, että hänestä voidaan nyt veloittaa suurempi kuukausimaksu.

Viikko-ohjelmasta sen verran, että maanantaisin odottelen yleensä kotona, että Famla (meidän maid) saapuu töihin noin klo 9.30. Saan kerrottua hänelle pitääkö kokata ja jos kokataan niin mitä ja kuinka tulista jne. Tämän voisi kirjoittaa paperille, mutta kotiapu ei osaa lukea tai kirjoittaa englantia niin kirjeenvaihto ei onnistu. Lisäksi pitää muistuttaa, että talon ainoa matto pitää muistaa imuroida pari kertaa viikossa ym. Lattiat kyllä pestään automaattisesti päivittäin, mutta imuria ei muisteta käyttää. Viikonlopun jälkeen huomaa kuinka paljon likaa ja pölyä on kertynyt ja kun on likaa ja pölyä niin kertyy enemmän pieniä tai vähän suurempiakin ötököitä... Maanantaina tai alkuviikolla tulee yleensä käytyä kaupassa ja tarkistettua mitä on tarjolla. Täällä on hyvä piipahtaa kaupassa aika usein, siis ainakin Palmin alueen sisällä olevissa kaupoissa, kun ei koskaan tiedä mitä tavaraa on milloinkin tarjolla. Esim. Joona juo täällä Nestlen rasvatonta maitoa ja yleensä ostamme sitä laatikollisen (12l) kerrallaan. Keskiviikkona huomasin, että maito on vähissä, niin kävin ensin Palmin kaupoissa, mutta kyseistä maitoa ei ollut saatavilla. Seuraavaksi kävin autolla lähikaupassa, mutta eipä sielläkään ollut keltaista maitoa. Seuraavana päivänä kävin toisessa lähikaupassa, mutta eipä sieltäkään saanut maitoa, joten takaisin Palmin kauppaan, mutta turhaan. Ostin varmuuden vuoksi Nestlen sinistä täysmaitoa, kun tuntui sekin hupenevan hyllystä, että saadaan edes puuroa pojalle. Seuraavaksi pitää lähteä autolla keskustan suuntaan, sillä siellä on yhdessä kaupassa yleensä maitoa saatavilla, mutta ajoaika yhteen suuntaan on ½-1h ruuhkasta riippuen. Onhan täällä tarjolla muitakin maitomerkkejä, mutta niitä ei uskalla keittämättä juoda eli ensin keitetään päivän maitosatsi ja jäähdytetään se sitten jääkaapissa, kätevää vai mitä.

Muutama viikko sitten Famla kyseli, jos tietäisin hänelle toista työpaikkaa. Hän voisi siivota pari tuntia illassa, kun tarvitsee rahaa lastensa koulunkäyntiin. Lupasin hänelle palkankorotuksen, jos hän tulisi töihin myös lauantaina tai sunnuntaina aamulla varhain niin me päästään molemmat kävelemään sen maagisen valkoisen pallon perässä. Täällä kotiavut ovat usein töissä kuusi päivää viikossa tai jopa seitsemän niin kyllä meidän tarjous otettiin ilolla vastaan eikä meidän enää tarvitse arpoa, kumpi pääsee pelaamaan.

Alkuvuoden ailahtelua

Viimeisestä päivityksestä on jo hiukkasen vierähtänyt hiekkaa tiimalasissa ja paljon on ehtinyt tapahtuakin. Töissä on ollut pikkuisen säpinää ja iltaisin/viikonloppuisin ei jotenkin vaan ole kerinnyt päivittelemään. Me jouduimme mm lakon keskelle. Kahdeskymmenespäivä tammikuuta sunnuntai-iltana kuski ilmoitti, että huomenna olisi lakko. Minä siihen ihmettelemään, että mikä lakko. Selvisi sitten pienellä tutkiskelulla, että kuorma-autokuskit menisivät lakkoon, koska autoihin oli tulossa pakolliseksi nopeuden rajoitin. Kaikki ammattiautoilijat menisivät myös myötätuntolakkoon.
Täällä Intiassa tunnistaa autojen rekisterikilvistä erityyppiset kuskit. Paikallisilla, jotka ajavat itse, on valkopohjaiset rekisterikilvet. Autoilla, joissa on ammattikuskit, kuten meillä, ovat taas keltapohjaiset rekisterikilvet. Riksoissa on myös keltaiset kilvet, vaikka noiden kuskien ammattimaisuudesta voidaan olla montaa mielipuolta. Vaarallisimmat kuskit silti löytyvät mustapohjaisten rekisterikilpisten autojen ratin ja penkin välistä, sillä noita ohjastavat ulkomaalaiset itseajavat säföörit.
Lakossa olivat siis kaikki keltakilpiset ajoneuvot noita riksoja lukuun ottamatta ja maanantaina ei auttanut kuin olla kotona ja tehdä töitä sieltä käsin. Kalle tuli juuri maanantaina Suomesta, mutta hän onnistui pääsemään toimistolle jonkun yksityisen kyydissä. Suomesta oli myös tulossa muita ja yrittelin selvitellä miten heidän kuljetukset hoidettaisiin. Lakon ilmoitettiin loppuvan tiistaina ja kuski tulikin aamulla. Töissä lainasin Kallelle autoa, jotta hän pääsi lentokentälle. Auton jo lähdettyä, kuulinkin, että lakko oli vielä päällä ja että keltakilpisiä autoja, jotka olivat liikkeellä, oli mm kivitetty rikkureina. No Kalle kuitenkin pääsi ilman välikohtauksia kentälle ja muut Suomalaiset myöhästyivät Frankfurtin jatkolennolta, niin ongelmanratkaisu siirtyi seuraavaksi päiväksi. Lakko loppui sitten tiistai-iltana ihan aikuisten oikeesti ja palattiin taas normaaliin päiväjärjestykseen. En kyllä löytänyt mistään informaatiota, tulivatko nuo nopeudenrajoittimet kuorma-autoihin vai ei.

Porukkaa on ollut eri Suomen toimistoilta ihan mukavasti käymässä täällä. Mukavasti nuo vierailut ovat katkaisseet meidän arkirutiineja. Pikkuisen eri ohjelma on ollut vaan kaikilla, niin mitään standardivierailupaketteja ei pysty eikä sen puoleen haluttaisikaan tehdä. Hienoa on kyllä nähdä, miten nuo vierailut ovat vaikuttaneet. On se näille paikallisillekin ihan eri tehdä hommia sellaisen tyypin kanssa, jonka on ihan oikeasti nähnyt.
Normaalien kestotilauskohteiden, Fazerin sinisen ja ruisleivän, lisäksi me saimme Akun mukana mm. Heikin lähettämää peurasta tehtyä makkaraa. Tuo Luonnonmaan metsissä samoilleen hirvieläimen kyrsä maistui kyllä meille kaikille tosi hyvin. Vaikka paikalliset ruuat ovat tosi hyviä, pieni vaihtelu Intialaiseen ruokaan on enemmän kuin tervetullutta. Aku kun saapui tänne lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, niin saimme siitä hyvän syyn mennä Leelaan sunnuntaibrunssille. Me nautimme olostamme notkuvien ruokapöytien äärellä ja juomatkin kuuluivat totuttuun tyyliin hintaan, niin nautittua tuli kokorahan edestä.
Olihan edellisenä iltana ollut Höynälöiden tupaantuliaiset, josta me miehet kyllä lähdimme ajoissa nukkumaan, eli Marilla oli pikkuisen käynnistymisvaikeuksia.

Lauantai olimme käymässä kaupungissa vierailevan Disney Magic Show esityksessä. Mari oli varannut netistä liput heti, kun ne tulivat myyntiin ja olimmekin melkein eturivissä. Joona istui suurimman osan puolentoista tunnin esityksestä kuin nakutettuna jommankumman sylissä ja ihmetteli. Lavalla taikatemppujen ohessa esiintyivät Mikki, Minni, Aku, Iines ja Hessu. Olipa siellä jopa Lumikki, Ihmemaan Liisa, Prinsessa Ruusunen ja vielä muitakin. Esityksen jälkeen Mari lähti muiden tyttöjen kanssa pikkuisen baanalle.

Ilmojen lämmettyä on kuvaan taas astuneet ystävämme torakat. Keittiön alakaapissa olleet perunat ym. juurekset olivat varmaan houkutelleet perheen paikalle. Loppukuusta, kun Mari ja Joona lähtevät käymään Suomessa, täytyy tilata myrkyttäjä paikalle. Muutamalla kollegalla tuollainen toimenpide on tehty ja tuulettaa pitää viisi tuntia tuon jälkeen. Tuo toimenpide kohdistuu kuulemma viemäreihin. Paikallista ajatustapaa kuvastaa se, kun joku oli ihmetellyt miten sitten voi tuulettaa, jos samalla pitää pysyä poissa kotoa. Vastauksena oli ihmetelty, että eikö teillä sitten ole meidiä…

Keralan jokilabyrintit

Hampin retken jälkeen ”lepäsimme” maanantaipäivän eli teimme uusia matkajärjestelyjä seuraavaa kohdetta varten. Hampin matkalla taisimme päättää, että lähdetään Keralaan jokiristeilylle. Enpä olisi uskonut, että saamme hoidettua kaikki järjestelyt, sillä meidän piti varata lennot seuraavaksi aamuksi Keralan Kochiniin, lentokenttäkuljetukset, majoitus jostain lomakohteesta sekä parin vuorokauden jokiristeily asuntolaivalla eikä tässä vielä kaikki sillä varasimme vielä mamman, pappan ja Hirvosten jatkolennot sekä teimme Delhin ja Agran matkajärjestelyjä. Nyt tuli sitten testattua mm. erilaisia nettivarausjärjestelmiä ja siinä matkajärjestelyjä tehdessä tuli aivan työpäivä mieleen tai mitä siitä nyt muistan pitkän hoitovapaan jälkeen.

Tiistaina oli pyhäpäivä ja Petri lähti klo 5 golffaamaan, sillä hän ei päässyt retkelle mukaan vaan jäi loppuviikoksi töihin raatamaan. Muu matkaseurue lähti lentokentälle klo 7 ja edessä oli noin tunnin lento Keralan Kochiniin ja edelleen parin tunnin ajomatka Alleppeyn kaupunkiin. Kerala on rannikolla sijaitseva vauraampi osavaltio ja Suomen Kuvalehden mukaan kommunistien ja Jumalan yhteisyritys. Onhan se niin, että Jumala on antanut hulppeat luonnonvarat eivätkä ihmiset ole varmoja, kumpaa heidän pitäisi kiittää, kommunisteja vai Jumalaa. No kiittämisestä puheenollen niin meidän on syytä kiittää Petrin työkaveria Keralan matkajärjestelyistä sillä saimme hyviä vinkkejä ja linkkejä mm. http://www.lakepalaceresort.com/, jossa majoitumme ennen varsinaista risteilyä.

Risteily olikin sitten todella mieleenpainuva kokemus. Meillä oli kolmen makuuhuoneen (ilmastoinnilla) jokilaiva ja miehistöön kuului kokki ja kolme muuta jäsentä, jotka toimivat mm. kippareina. Laiva haki meidät lomakohteesta aivan majapaikkamme oven edestä ja retki backwatersin jokilabyrinttiin saattoi alkaa. Laivaa ohjattiin edestä ja kipparilla oli sateenvarjo suojanaan, ei sateen vuoksi vaan pistävän auringonpaisteen. Kyllä meidän kelpasi nauttia tarjoiluista ja upeista maisemista oleskelutilan sohvaryhmällä, sillä bambusta tehdyn laivan oleskelutila pysyi kohtuullisen viileänä. Laivan etuosa oli hyvinkin avonaista tilaa ja isot ikkuna-aukot aiheuttivat meille tai ainakin pappalle muutamia ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun Joona kävi kurkottelemassa milloin mistäkin aukosta. Onneksi lapsi ei pudonnut jokeen, vaikka juna ja unipupu lensivät yli laidan virran vietäväksi.

Kyselimme henkilökunnalta merikorttia tai jonkinlaista karttaa, josta näkisimme missä seikkailemme, mutta ei sellaista ainakaan meidän laivasta löytynyt, mutta ei silti eksytty ja olihan maa kokoajan näkyvissä. Maa oli siis sellainen kapea kaistale joen ja riisipellon välillä, jonne paikalliset olivat rakentaneet talonsa, koulut, kirkot jne. Lapsia kuljetettiin kouluun vesibussilla ja keltaisenvaaran virkaa toimitti vesibussi tai erilaiset pienet kanootit tms. Kaksi yötä vietimme laivalla ja perjantaina auto oli meitä vastassa satamassa ja vei meidät pienelle kiertoajelulle ja edelleen lentokentälle, josta mamma, pappa ja Hirvoset jatkoivat matkaansa Delhiin. Minun ja Joonan koneen oli määrä lähteä vasta illalla, joten kuljettaja vei meidät vielä kaupungille ja myöhemmin palasimme takaisin lentokentälle.

Nandi Hills ja retki Hampiin

Uusi vuosi tuli ja meni, Mari jopa väittää valvoneensa vuorokauden vaihtumiseen asti, mutta iskä ja Joona olivat silloin jo tukevasti unten mailla. Huomattiin nyt uuden vuoden jälkeen, että tulipa sitten tinakauha ja tinat turhaan pakattua konttiin.

Marin vanhemmat (Maisa ja Ilkka) saapuivat Hirvosten (Mirja ja Kari) kanssa yhdeksäs päivä meille vierailulle. Matka tännepäin sujui mallikkaasti vaikka Mumbaissa oli koneen vaihto. Luvattua bussia vaan ei koskaan saapunut ja terminaalien vaihto suoritettiin ilmastoidussa taksissa, jossa ilmastoinnin virkaa suoritti aukinainen akkuna.
Päivän levon jälkeen muut paitsi perheen töissäoleva lähtivät tutustumaan Nandi Hills:lle katsomaan Tipu sulttaanin, joka hallitsi Mysorea 1700-luvun lopulla, rotkoa ja sen päällä olevaa temppeliä. Siellä oleva 2000 jalan melkein pystysuora pudotus Tipu’s drop oli ollut vaikuttava. Tuolta töröltä on lähetetty tuomittuja pikavauhtia alas Tipu sulttaanin aikoihin.
Viikonlopuksi sitten vuokrattiin toinen Innova, kun kaikki eivät mahtuisi yhtä aikaa tuohon meidän työsuhdekulkuneuvoon. Matkan suunnaksi lauantai-aamuna muodostui Hampi, joka on juuri valittu maailman luonnonsäätiön suojelukohteeksi. Hampi oli 1500-luvulla Hindu valtion pääkaupunki, joka hallitsi rannikolta rannikolle. Hampi tuhoutui vuonna 1565, mutta mahtavat rauniot ovat vielä jäljellä kertomassa tuon valtakunnan suuruudesta ja mahtavuudesta.
Mahtavuus oli kaukana noissa ajomatkoissa Bangaloresta Hampiin ja takaisin. Näillä Intialaisilla autokuskeilla täytyy olla jokin kuudes vaisto normaalien viiden lisäksi. Viittaan tässä siihen, että ohitukset tehtiin jopa nolla näkyvyydellä. Tie oli ruuhkaisa, koska rekkoja oli ihan omiksi tarpeiksi liikkeellä, ja niistä piti päästä tietysti heti ohi. Tuohon 350 kilometrin matkaan suuntaansa käytettiin noin 7.5 tuntia per siivu. Matkalla tievarsilla viljelevät maajussit olivat heittäneet riisiä tielle autojen yliajettaviksi, varmaan varstoja ei ole vielä keksitty täällä tai sitten noin se oli helpompaa erottaa jyvät akanoista.
Matkamme vei ensin Hospet nimiseen kaupunkiin, joka on aivan Hampin kyljessä. Äkkilähtö kun oli, emme olleet varanneet minkäänlaista majoitusta etukäteen, vaan luotimme, että pään saa kallistaa johonkin sopivaan paikkaan. Ensimmäisessä kaupungin parhaimassa hotellissa ei ollut sijaa meille, mutta suosittelivat sentään toista paikkaa, josta kolme huonetta löytyi. Kamat huoneisiin, jotka eivät noin Eurooppalaisella mittapuulla olleet kehuttavia ja lounaalle alakerran ravintolaan.
Ihan maittavan lounaan jälkeen suuntasimme Hampin rauniokaupunkiin. Rauniot ja muinaiset taideteokset hakattuna kiveen olivat katsomisen arvoisia. Ehkä näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä kannattanut ottaa joku niistä ympärillä pörränneistä opaskokelaista, jotta olisi saanut pikkuisen enemmän irti tuosta paikasta. No joka tapauksessa hienoa oli.Uupuneina päivän retken jälkeen käytimme taas alakerran muonitusmajaa hyväksemme ja ruokailun ohessa juoksimme vuorotellen Joonan perässä, kun ympäristö ei ollut kaikken turvallisinta tuollaiselle vilkkaalle kaksivuotiaalle. Levolle laskimme kuumahkoon huoneeseen. Minä kun olen lahjakas tuossa nukkumisessa, ei unen saanti tuottanut mitään suurempaa tuskaa. Keskellä yötä Mari herätti minut kovakouraisesti, kun meillä oli kaveri huoneessa. Ei se mikään niin kauhean suuri ollut, mutta suurin näkemäni torakka kuitenkin. Pikaisen jaagaamisoperaation jälkeen torakka siirtyi muille metsästysmaille ja loppuyö meni nukkuessa. Paluu meni totuttuun pikataivaltyyliin ja todistinpa sellaistakin ihmettä, että Ilkka-pappa meni ehkä kauhusta aivan sanattomaksi.

Joululomaa Malediiveilla

Joulua edeltavä aika oli aika kiireistä, vaikka noita perinteisiä jouluvalmisteluja ei tarvinnutkaan tehdä. Ensin kävivät kontrollerit Tuija ja Mikko tutkimassa tilejä ja sitten Timo, Marko ja Jukka kävivät muuten vaan hutkimassa. Toivottavasti Tuija sai kaikki viemisensä ehjänä perille Ouluun. Pakettejakin tuli postissa ja Marille tuli reissu paikalliseen postitoimistoon. Toimisto ei ollut kaikkein helpompia löytää ensinnäkään ja sitten sen löydyttyä ei paketit ollutkaan aivan siisteissä riveissä hyllyssä odottamassa. Toimiston väki oli hakenut paketteja ja vihdoin joku oli muistanut niiden olevan jonkun pöydän alla. Neiti tai rouva ei vaan voinut mennä tarkistamaan asiaa ennen kuin pöydän vieressä oleva mies oli saanut puhelunsa puhuttua. Kuten ennenkin on tainnut tulla mainittua, on tämä maa noita äijäkulttuurin viimeisiä saarekkeita. Joona sai mm hienon tyynyliinan ja lakaisukoneen ja meillä on nyt varmaan Intian ainoa SF Blues levy omistuskirjoituksin.

Firman kanssa tehtyyn sopimukseeni kuuluu puolivuosittain ”recreation trip” johonkin läheiseen paikkaan. Tähän on varattu tietty budjetti per perheenjäsen ja Mari oli jo pidemmän aikaa ammattilaisena kyörännyt sopivaa matkakohdetta, kun tuo nettikin saatiin toimimaan. Jonkin ajan kuluttua löytyikin budjettiin menevä reissu Malediiveille ja kun emme saaneetkaan Jouluksi vieraita, päätimme viettää Joulun siellä.
Lähtöpäivää arvottiin kyllä pitkän aikaa, kun kukaan ei ollut varma pääsemmekö 23. vai 24. päivä lähtevään koneeseen. 21 päivä tuli Malediivilaiselta matkatoimistolta sähköposti, jossa pyydettiin meitä hakemaan lentoliput paikallisesta Indian Airlinesin toimistolta ja ilmoittamaan takaisin milloin tuo matka olisi. Mistään ei selvinnyt mistä Bangaloren offiisilta nuo liput pitäisi noutaa, joten päätimme seuraavana päivänä mennä lentokentälle katsomaan, josko sieltä. Lentokentältä onnistuin sitten saamaan meidän lippuvihkot, kun kyseinen lentoyhtiö ei vielä tunnustanut sähköisiä lippuja. Lipuissa luki lähtöpäiväksi 23 joulukuuta, eli lähtö olisi jo huomenna. Ei muuta kuin sähköpostia Malediiveille ja pakkaamaan. Varaukseen kuului majoitus Thulhagiri nimisessä saaressa 24-29 joulukuuta, joten jotain piti matkatoimiston keksiä ensimmäiseksi yöksi, kun saari oli täynnä 23 päivä. Pian tulikin ilmoitus, että majoittuisimme pääsaarelle Maleen ensimmäiseksi yöksi.

Lähtö sujui enimmittä kommelluksitta ja lentokaan ei ollut tuntia enempää myöhässä. Malediivien lentokentälle tulimme noin kahden tunnin lentomatkan jälkeen aaton aattona. Paikallinen kenttä sijaitsee omassa saaressaan, jossa sitten ei olekaan muuta kuin kenttä. Sieltä kuljetukset eteenpäin hoituvat joko veneellä tai vesitasoilla. Mari oli valinnut majapaikan myös sillä perusteella, että se olisi venematkan päässä. Kentällä oli meitä matkatoimiston edustaja vastassa ja hän ohjasti meidät paikalliseen vesibussiin, joka kyyditsi meidät pääsaarelle.
Hotellimme sijaitsi saaren pääkadun varrella, joka ulottui saaren päästä päähän ja oli noin 1.7 kilometriä pitkä. Hotellissa kirjaiduimme sisälle ja menimme lounaalle. Lounas tarjoiltiin ja Joona keskittyi pääasiassa jälkiruokakakkuun. Itse ajattelin palkita itseni oluella, kuullakseni, että tarjolla oli vain alkoholiton vaihtoehto, olihan Malediivit muslimilainen valtio. Ei mitään, kyllä ruoka huuhtoutui alas tuollakin vaihtoehdolla. Huoneeseen mennessämme huomasimme sen olevan aika hieno. WC-istuinkin oli tehty marmorista, no oli se sen verran matala kuitenkin, että ”kassien” pesun sai melkein kaupanpäälliseksi. Joonalle ei vaan ollut mitään nukkumapaikkaa, joten takaisin respaan, kun kerran hänestä oli maksettu suolainen hinta. Respa lupasi ottaa yhteyttä agenttiin ja me päätimme mennä kaupungille. Kaupungilla oli hienoa huomata, ettei väkeä ollutkaan tungokseen asti ja kaupasta tarttui mukaan pari rantalelua Joonalle. Takaisin palattuamme respa ilmoitti, että meidät siirretään toiseen hotelliin, koska heillä ei ole tarjota meille sellaista huonetta, jossa Joonalle olisi oma punkka. Ei muuta kuin kamat kantoon ja hotellin vaihto. Toinen hotelli ei ollut niin hieno ja uusi kuin ensimmäinen, mutta kyllä se paremman puutteessa kelpasi hyvinkin. Malen pääsaari oli piukkaan rakennettu kuin mikä tahansa kaupunki, eikä sykähdyttänyt paljoakaan.
Aattoaamuna sitten matka vei takaisin lentokenttäsaarelle, jossa odotimme varmaan muita samalle saarelle tulijoita. Pikkuisen odottelun jälkeen meidät ohjattiin sellaiseen Cris Craft:iin jossa oli 16 istumapaikkaa ja kaksi kaks’satasta Yamahaa peräpeilissä. Kuski painoi yli 5000 kierrosta koneessa ja noin vartin päästä plaanattiin Thulhagiri:n saarelle. Laiturille tultaessa oli siellä toistakymmentä ”slummia” eli huoneistoja jotka oli rakennettu vedenvaraan. Maissa oli sitten lisäksi huoneistoja tai sellaisia ilmastoituja ”mökkejä”, joihin meidätkin oli majoitettu. Terassilta oli noin 15 metriä mereen ja käytännössä meidän ”oma” ranta alkoi heti terassilta. Saari oli niin pieni, että Joonakin jaksoi kävellä sen ympäri. Saarelle tulimme sandaalit jalassa, mutta loman aikana emme jalkineita käyttäneet, sillä jopa ravintolan päivällisellä oli tapana olla paljain jaloin, olihan ravintolan lattia Joonan iloksi pelkkää hiekkaa…

Reissumme oli varustettu täyshoidolla, johon kuuluivat aamiainen, lounas ja päivällinen. Ruokajuomista joutui maksamaan erikseen, mutta tarjolla oli sentään noita holillisiakin vaihtoehtoja. Tämä oli todellakin paikka lepäämiseen ja se olikin tarpeen, kun kesällä jäi tuo kesälomakin pitämättä tämän komennuksen takia. Aika meni rannalla leikkien ja odottaen seuraavaa ruokailua. Ihmetellä pitää onko joku maansiirtourakoitsija joskus tehnyt hyvät rahat valkoisella sepelillä, kun kaikki rannat oli kyllästetty valkoisella hienolla hiekalla. Sukeltamaan en sitten mennyt, kun jäi tuo suoritettu kortti Suomeen. Mutta snorklaamassa käytiin Marin kanssa vuorotellen. Retkelläkin käytiin, jossa tutustuttiin lähisaariin, joten nähtiin paikallista originaalielämä ja muita resortteja.
Paikallisten asuttamassa saaressa oli kylläkin matkamuistomyymälöitä, joiden myyjät olivat hyeenana kimpussa. Kaikista päästiin kyllä aika nopeasti erron, kun Joona tutustui myynnissä olevaan kalanleukaan perusteellisemmin ja loukkasi sormensa teräviin hampaisiin. Huutoa tuli kuin vanhasta palosireenistä ja kauppiaat päättivät olla kaukana tuosta äänilähteestä. Päivät menivät nopsaan, vaikka tekemistä ei ollutkaan hiekkakakkujen rakentamisen lisäksi paljoakaan. Pukkikin löysi aattona majapaikkaan tietysti, vaikka naamarin takaa paistoikin vähän ruskettuneemmat kasvot.
Paikka oli ehkä liian hieno meille, koska Mari tykkäsi kovasti.

Lauantaina lennettin takaisin ja palattiin Bangaloreen. Tiedä sitten oliko tuo loma hyvästä, kun taas palattuamme arkeen huomattiin mitä kaikkea täällä ei ole tarjolla. No kyllä tähän tottuu ja meillä on asiat paremmin kuin suurimmalla osalla ihmisistä täällä. On uuden vuoden aatto ja tätä kirjoitettaessa Joona on käynyt pulikoimassa parvekkeella olevassa altaassa.

Hyvää Uutta Vuotta!

Hauskaa Joulua!

Jouluterveiset aurinkoisesta Bangaloresta.

Onnea 90v Suomi

Lauantaina juhlittiin pikkuisen myöhässä vetreää ysikymppistä. Yhteisö täällä alkaa olla jo sen kokoinen, että se mahdollisti kahdet eri bileet. Ei vielä siinneet Suomalaiset pitivät bileitään jo oikeana päivänä torstaina. Molempiin kinkereihin riitti väkeä siinä parinkymmenen molemmin puolin, joten meitä on täällä jo ihan kohtuullisesti. Mari järkkäili noita lauantain keimejä, jotka oli päätetty järjestää Palmin Clubilla. Bow wow vout klubin managerin kanssa aloitettiin hyvissä ajoin ja Mari sai sovittua, jos tarpeeksi väkeä tulisi, he järjestäisivät meille yksityistilaisuuden, jossa mm juomat olisivat ravintolahintoja edullisempia. Sähköpostit lentelevät ja pian huomattiin, että tarvittava määrä saataisiin kokoon. Lisä palavereja ja Mari sai ruoka- ja juomalistat päätettäväksi. Kylpyläosastolla käytiin sopimassa ryhmän tulosta kysymässä hinnat. Ilmoittautumisen lisäksi tiedusteltiin myös ihmisiltä, mitä he halusivat juoda ja liitteeksi pistettiin juomahinnasto. Koska suurin osa oli meikäläisen kollegoja, pystyin kokoamaan rahat etukäteen pois ja osa kävi meillä maksamassa Marille.
Klubilla sitten kun kävimme varmistamassa tulomme, kuulimme managerilta, että ruoka tarjoiltaisiinkin vasta klo 19. Tämähän ei sopinut alkuunkaan, kun mukana oli lapsiperheitä ja saunominen ja uiminen oli päätetty aloittaa 14:30. manageri sanoi tarvitsevansa esimieheltään luvan noin poikkeukselliseen aikatauluun ja palaavansa huomenna asiaan. Seuraavana päivänä Mari kävi sitten sopimassa, että ruoka tarjoiltaisiin klo 18 ja juomabufetti olisi auki klo 15 lähtien.
Lauantai-aamuna kävin sitten ensin tökkimässä tututtuun tapaan valkoista palloa reikään ja pääsin kotiin vasta klo 14:20. Joona onneksi veteli päivähirsiä vielä tuolloin, joten suuremmalta hellasäröltä vältyttiin.
Suomi-kledjut päälle ja klubille vastaanottamaan vieraita. Kylpyläosastolla sitten sähläilyä maksun kanssa, kun kaikki ei koleasta säästä johtuen saunonut ja uinutkaan. Onneksi nuo hinnat ei ollut niin pahoja, noin neljä euroa per naama, niin ei kenellekään tullut mitään suuria menetyksiä.

Sauna-osastolla sitten tuli ensimmäiset sanomiset. Suomalaiseen tapaan saunaan menivät kaikki kynnellekykenevät. Seinällä oli vaan taulu, jossa alle viisitoistavuotiailta evättiin hikihuoneeseen meno. Paikalla oli jo parikin manageria, kun pääsin paikalle. Pyysin neuvottelua ulkopuolella ja sinne siirryttiinkin. Ei auttanut, että yritin vedota itsenäisyyspäiväämme ja siihen faktaan, että me olemme aikaisemmin jopa syntyneet saunassa. Pahoittelin asiaa ja minulle huomautettiin myös, että juomien vieminen saunaan on ehdottomasti kiellettyä. Informoin muita asiasta ja neuvoin isompia poika sanomaan olevansa viisitoista vuotiaita. Miehet taas alkoivat kulkea saunaan pyyhe elegantisti pistettynä toisen käden päälle. Mitähän siellä pyyhkeen alla mahtoikaan olla?
Seuraavaksi tuli sitten joku pikkubosseista ilmoittamaan, ettei tilaamaamme määrää 650 ml olutpulloja ollutkaan ja eilisten juhlien jälkeen oli tuo edullisempi samppakalja päässyt loppumaan. Opastimme Marin kanssa häntä ystävällisesti, että oli jo sovittu aikaisemmin, että jos ei isompia pulloja ole, korvataan ne kahdella 330 ml vastaavalla. Tuo ei kuulemma käynyt mitenkään päinsä, kun hinnat oli niin erit noille tuotteille. Kaivoin meille annetun hinnaston esiin ja näytin ettei hinnaneroa ollut oikeastaan lainkaan. Ryökäle sanoi tuohon, että tuo hinnasto on vanha ja noilla hinnoilla ei todellakaan enää myydä mitään. Ei muuta kuin pyytämään isompaa dirikkaa paikalle, mutta hän ei ollutkaan tullut vielä töihin. Pikku pelko iski istumalihakseen, että paljonko tuleekaan nyt persnettoa. Ihmeellisesti kuitenkin tarvittavat kuohujuomat löytyivätkin.
Ruokailu alkoi ja tarjoilupöydät oli pyynnöstä tehty sinivalkoisiksi. Ruoka oli ainakin mielestäni tosi hyvää, vaikka tilattua keittoa ei alkuun meinannutkaan löytyä mistään, mutta onneksi taas pieni neuvottelu auttoi. Pikkupomo kävi jossain vaiheessa sanomassa, että olimme onnekkaita ja juomat tarjoiltaisiin jo sovittuun hintaan, joten ylimääräistä taksvärkkiä ei jouduttaisi mistään hommaamaan.
Ilta vierähti nopeasti, lieneekö noilla pikku epäselvyyksillä ollut tuollainen aikavievä taipumus. Ennen yhtätoista meitä loppuja, jotka olimme jäljellä, pyydettiin poistumaan, kun meistä oli kuulemma valitettu ja ravintola oli jo mennyt kiinni aikaa sitten.
Jatkoille siirryimme sitten Markon melkein tyhjään lukaaliin. Marko kun on lähdössä viikon päästä takaisin Suomeen ja me jäämme ainoiksi Fennomaaneiksi tänne Palmiin. Vaikka muistankin jatkoista ainakin hämäriä pätkiä, lienee parasta lopettaa näihin kuviin ja tunnelmiin. Kerrottakoon sentään, että mm donitsi tuli tehtyä Marko kämpän edustalle, enkä puhu leivonnaisesta.
Onnea vaan näin jälkikäteen kaikille Suomalaisille itsenäisyyspäivän johdosta ja pitäkää lippu korkealla missä sitten lienettekin.

Sunnuntai-päivä on mennyt tässä ihan harakoille, kun en ole enää niin nuori mies niin ei tuo nukkuminenkaan ole kuin pistäisi rahaa pankkiin. Marikin sai skypetettyä pitkiästä aikaa Minnan kanssa Rauman suuntaan, kun Joona oli mennyt yöpuulle, joten sain kirjoitella kaikessa rauhassa blogia.