Olemme saaneet tähän mennessä kolme hääkutsua (kaikki meiltä töistä), mutta emme ole valitettavasti päässeet noihin yhteenkään. Pitäisi varmaan ottaa selvää miten paikallisissa häissä tulisi sitten käyttäytyä. Naimakaupathan täällä ovat vielä suurimmaksi osaksi sovittuja juttuja sukujen päämiesten välillä. Yhdessäkin työhaastattelussa, kun kyseltiin motiiveja hakea meidän firmaan, niin vastaus oli pikkuisen yllättävä. Haastateltava sanoi, että hänen isänsä saa puhuttua hänelle paremman vaimon, jos hän pääsee tänne töihin. Siinä olikin sitten pähkimistä, oliko tuo syy oikeasti hyvä vai ei.
Suomalainen ”tähtireportteri” oli näköjään käynyt piipahtamassa Mumbaissa ja tehnytkin kaksi reissua samalla. Jotenkin pisti oikein naurattamaan nuo kokemukset ja ennen kaikkea odotukset mitkä olivat olleet ennen matkaa tuolla päänupissa. Tekstissähän sanotaan odotuksena olleen Brittihallinnon aikainen elegantti Bombay. No tuo hallinto loppui 60 vuotta sitten. Tuossa vielä linkki, josta voi repiä huumoria: http://www.iltasanomat.fi/matkailu/t/ritanripeat/1507054
Meidän expattien joukossa on riehunut aikamoinen tauti, meinaan tuo vanhojen Royal Enfield:en hankkiminen. No ehkä liioittelen vähän, mutta eräälläkin lähtevällä kollegalla on noita autokatoksessaan 5 kappaletta ja toisella on jo kolmas tulossa kunnostuksesta. Tuo moottoripyörähän perustuu 50-luvulla Englannissa tehtyyn pyörään ja se on säilynyt aika paljon alkuperäisessä asussaan noista päivistä. Olen tuossa enemmän tai vähemmän aktiivisesti seuraillut noita markkinoita. Moottoripyöriähän täällä on myös paljon ja niitä käytetään koko perheen liikuttamiseen. Royal on suuressa arvossa paikallisesti ja se onkin suuri pyörä kaikkien silmissä, kun pääosa kalustosta on tuollaista satakuutioista kikotinta.
Autokuskit ovat myös tajunneet meidän kiinnostuksen pyöriä kohtaan ja ottaneet vinkistä vaarin. Kuski ilmoitti minulle eräänä päivänä, että hänen ystävällään olisi myytävänä 70-mallinen Enfield. Kyselin, että onkohan alkuperäinen. Etsiskelen nimittäin mahdollisimman alkuperäistä kapinetta, jos vaikka sen saisi kotona sitten museovakuutuksiin. Vastaus oli myöntävä, joten ei muuta kun kone näytille. Peli tuotiinkin katsastettavaksi ja olihan se erikoinen uusine aluvanteineen kaikkineen. Seuraavaksi löysin netistä, mistäpä muualta, 61-mallisen Bulletin. Kävimme kuskin kanssa tuota katsomassa ja se vaikuttikin ihan hienolta. Myyjä ilmoitti vielä, että alkuperäinenkin mittari olisi tallella. Hinta oli vaan pikkuisen suolainen ja jätin asian hautumaan. Kuljettaja ilmoitti sitten, että olisi toinenkin 70-mallinen tarjolla toisella kuskilla, joka oli myös Royal-mekaanikko. Pyörä tuotiin pihaan ja heti pisti silmiin uudenmalliset kahvat ja jälkiasennus vilkut. Lähdin kuitenkin kojeistamaan fillaria ja tultuani takaisin kokeilin pahuttaan tööttiä ja valoja, virhe. Kytkennöissä oli jotain pikkuisen häikkää ja toimintasavut nousi vaan lampun kuupan sisältä. No, hätä ei ollut tämännäköinen vaan seuraavana päivänä tuli kaveri pistämään johdot kuntoon. Ei mitään vaihdettu, vaan erkkaria näytettiin rikkinäisiin kohtiin. Näytti niin hurjalta, että lainasin kaverille hieman kutistesukkaa pakistani käytettäväksi. Ei mitään, rukki jätettiin härsylle tuohon meidän pihaan ja tinkiminen aloitettiin. Pojat pyysivät siitä 60 tuhatta paikallista, olivat varmaan saaneet hyvin myös noista, jotka olivat myyneet muille ulkomaalaisnaamoille. Minä kuitenkin tarjosin siitä 40 tuhatta ja dollarin kuvat suuresta provikasta tuntui hiipuvan kuskini iiriksistä. Asemasotaa käytiin jonkin aikaa ja kun en lämmennyt asialle tulivat ja hakivat tehopakkauksen pois pihasta. Yksissä Suomalaisten läksiäisissä sitten kuulin, että yksi kollega oli ostanut tuon pyörän. Sanoin, että olin tarjonnut siitä 40 ja se olisi lähtenyt 60:llä, kyselin vielä samaan hengenvetoon mitä hän oli siitä maksanut. Kaveri sanoi, että se oli syntymäpäivälahja vaimolta. Hän sanoi myös, ettei hän tiennyt hintaa ja lähti pois. Pitäisi pitää suuta soukemmalla ettei toisille tulisi pahaa mieltä, jos vaikka ovat maksaneet ylihintaa. No, toisten vaimot vaan ostelee miehelleen moottoripyöriä lahjaksi.
Koko asia ehti taas hautumaan jonkin aikaa ja jonain iltana päätin tekstitellä tuolle hienon 61:n omistajalle. Kaveri vastasikin, että singeri on vielä myynnissä ja hierominen alkoi taas. Muutama viesti ja puhelinsoitto myöhemmin oli sovittu hinnasta. Jotta pyörä saataisiin nimiini, tarvittiin taas muutama passikuva, passikopio ja osoitevarmennus, jolla todistettiin minun asuvan täällä. Kolmisen viikkoa myöhemmin pyörä sitten kurvattiin tuohon pihaan. Aivan alkuperäinen ei tuokaan ole, sillä ainakin alkuperäisen Amali-kaasarin tilalla on tuollainen Mikumi-kopio. Edellinen omistaja vielä läksiäisiksi varoitteli viemästä pyörää huoltoon, jos itse en pääse paikalle. Alkuperäiset osat esim. messinkiset osat ovat kuulema haluttua tavaraa ja vaihtuvat mystisesti uudempiin. Olen siis onnellinen Royal Enfield omistaja ja se on vanhempi kuin minä. Käytännössähän pappa ja Joona ovat tuon luvanneet ostaa.
Ropaaminen on myös jo alkanut, kun ajon puutteesta on tuo vanha 6 volttinen akku kyykähtänyt ja kaasuvaijeri jumitti yhdellä lenkillä. Lisähaastetta tuon ajamiseen tuo, että jarrupoljin onkin vasemmalla ja vaihdevipu oikealla. Hieno peli kaiken kaikkiaan.
Suomeen tuonnille vaan tuli pienoinen mutka matkaan, kun firma on pikkuisen tunannut politiikkaansa, eli mitään moottoriajoneuvoja ei saa pistää konttiin vaikka siellä olisi tyhjää tilaa ja maksaisi itse kaikki tuosta tulevat kustannukset. Muutama jo kotiinlähtevä kanssaveli on yrittänyt saada poikkeusta asiaan, vaan tuntuupi olevan mahdotonta taistelua tuulimyllyjä vastaan.
Pitäsikö noita nyt sitten ostaa itsekin muutama, kun hevosmiestentietotoimiston mukaan viiden kuljetus Suomeen maksaa saman kuin yhden.
Suomalainen ”tähtireportteri” oli näköjään käynyt piipahtamassa Mumbaissa ja tehnytkin kaksi reissua samalla. Jotenkin pisti oikein naurattamaan nuo kokemukset ja ennen kaikkea odotukset mitkä olivat olleet ennen matkaa tuolla päänupissa. Tekstissähän sanotaan odotuksena olleen Brittihallinnon aikainen elegantti Bombay. No tuo hallinto loppui 60 vuotta sitten. Tuossa vielä linkki, josta voi repiä huumoria: http://www.iltasanomat.fi/matkailu/t/ritanripeat/1507054
Meidän expattien joukossa on riehunut aikamoinen tauti, meinaan tuo vanhojen Royal Enfield:en hankkiminen. No ehkä liioittelen vähän, mutta eräälläkin lähtevällä kollegalla on noita autokatoksessaan 5 kappaletta ja toisella on jo kolmas tulossa kunnostuksesta. Tuo moottoripyörähän perustuu 50-luvulla Englannissa tehtyyn pyörään ja se on säilynyt aika paljon alkuperäisessä asussaan noista päivistä. Olen tuossa enemmän tai vähemmän aktiivisesti seuraillut noita markkinoita. Moottoripyöriähän täällä on myös paljon ja niitä käytetään koko perheen liikuttamiseen. Royal on suuressa arvossa paikallisesti ja se onkin suuri pyörä kaikkien silmissä, kun pääosa kalustosta on tuollaista satakuutioista kikotinta.
Autokuskit ovat myös tajunneet meidän kiinnostuksen pyöriä kohtaan ja ottaneet vinkistä vaarin. Kuski ilmoitti minulle eräänä päivänä, että hänen ystävällään olisi myytävänä 70-mallinen Enfield. Kyselin, että onkohan alkuperäinen. Etsiskelen nimittäin mahdollisimman alkuperäistä kapinetta, jos vaikka sen saisi kotona sitten museovakuutuksiin. Vastaus oli myöntävä, joten ei muuta kun kone näytille. Peli tuotiinkin katsastettavaksi ja olihan se erikoinen uusine aluvanteineen kaikkineen. Seuraavaksi löysin netistä, mistäpä muualta, 61-mallisen Bulletin. Kävimme kuskin kanssa tuota katsomassa ja se vaikuttikin ihan hienolta. Myyjä ilmoitti vielä, että alkuperäinenkin mittari olisi tallella. Hinta oli vaan pikkuisen suolainen ja jätin asian hautumaan. Kuljettaja ilmoitti sitten, että olisi toinenkin 70-mallinen tarjolla toisella kuskilla, joka oli myös Royal-mekaanikko. Pyörä tuotiin pihaan ja heti pisti silmiin uudenmalliset kahvat ja jälkiasennus vilkut. Lähdin kuitenkin kojeistamaan fillaria ja tultuani takaisin kokeilin pahuttaan tööttiä ja valoja, virhe. Kytkennöissä oli jotain pikkuisen häikkää ja toimintasavut nousi vaan lampun kuupan sisältä. No, hätä ei ollut tämännäköinen vaan seuraavana päivänä tuli kaveri pistämään johdot kuntoon. Ei mitään vaihdettu, vaan erkkaria näytettiin rikkinäisiin kohtiin. Näytti niin hurjalta, että lainasin kaverille hieman kutistesukkaa pakistani käytettäväksi. Ei mitään, rukki jätettiin härsylle tuohon meidän pihaan ja tinkiminen aloitettiin. Pojat pyysivät siitä 60 tuhatta paikallista, olivat varmaan saaneet hyvin myös noista, jotka olivat myyneet muille ulkomaalaisnaamoille. Minä kuitenkin tarjosin siitä 40 tuhatta ja dollarin kuvat suuresta provikasta tuntui hiipuvan kuskini iiriksistä. Asemasotaa käytiin jonkin aikaa ja kun en lämmennyt asialle tulivat ja hakivat tehopakkauksen pois pihasta. Yksissä Suomalaisten läksiäisissä sitten kuulin, että yksi kollega oli ostanut tuon pyörän. Sanoin, että olin tarjonnut siitä 40 ja se olisi lähtenyt 60:llä, kyselin vielä samaan hengenvetoon mitä hän oli siitä maksanut. Kaveri sanoi, että se oli syntymäpäivälahja vaimolta. Hän sanoi myös, ettei hän tiennyt hintaa ja lähti pois. Pitäisi pitää suuta soukemmalla ettei toisille tulisi pahaa mieltä, jos vaikka ovat maksaneet ylihintaa. No, toisten vaimot vaan ostelee miehelleen moottoripyöriä lahjaksi.
Koko asia ehti taas hautumaan jonkin aikaa ja jonain iltana päätin tekstitellä tuolle hienon 61:n omistajalle. Kaveri vastasikin, että singeri on vielä myynnissä ja hierominen alkoi taas. Muutama viesti ja puhelinsoitto myöhemmin oli sovittu hinnasta. Jotta pyörä saataisiin nimiini, tarvittiin taas muutama passikuva, passikopio ja osoitevarmennus, jolla todistettiin minun asuvan täällä. Kolmisen viikkoa myöhemmin pyörä sitten kurvattiin tuohon pihaan. Aivan alkuperäinen ei tuokaan ole, sillä ainakin alkuperäisen Amali-kaasarin tilalla on tuollainen Mikumi-kopio. Edellinen omistaja vielä läksiäisiksi varoitteli viemästä pyörää huoltoon, jos itse en pääse paikalle. Alkuperäiset osat esim. messinkiset osat ovat kuulema haluttua tavaraa ja vaihtuvat mystisesti uudempiin. Olen siis onnellinen Royal Enfield omistaja ja se on vanhempi kuin minä. Käytännössähän pappa ja Joona ovat tuon luvanneet ostaa.
Ropaaminen on myös jo alkanut, kun ajon puutteesta on tuo vanha 6 volttinen akku kyykähtänyt ja kaasuvaijeri jumitti yhdellä lenkillä. Lisähaastetta tuon ajamiseen tuo, että jarrupoljin onkin vasemmalla ja vaihdevipu oikealla. Hieno peli kaiken kaikkiaan.
Suomeen tuonnille vaan tuli pienoinen mutka matkaan, kun firma on pikkuisen tunannut politiikkaansa, eli mitään moottoriajoneuvoja ei saa pistää konttiin vaikka siellä olisi tyhjää tilaa ja maksaisi itse kaikki tuosta tulevat kustannukset. Muutama jo kotiinlähtevä kanssaveli on yrittänyt saada poikkeusta asiaan, vaan tuntuupi olevan mahdotonta taistelua tuulimyllyjä vastaan.
Pitäsikö noita nyt sitten ostaa itsekin muutama, kun hevosmiestentietotoimiston mukaan viiden kuljetus Suomeen maksaa saman kuin yhden.
Tuossa vielä lopuksi pätkää rauhallisesta sunnuntai-iltapäivän liikenteestä ja onpa kuvaan jopa "eksynyt" tuollainen kaverillinen kävely.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti