30 maaliskuuta 2008

Suomen talvi ja Intian trooppiset sateet







Olipa mukava käydä Suomessa ja matka meni kaikilta osin paremmin mitä kuvittelin. Lensimme Joonan kanssa Mumbaihin jo aamupäivällä niin jäi hieman aikaa tutustua kaupunkiin. Soitin edellisenä päivänä hotelliin tilatakseni kuljetuksen kentältä hotelliin, mutta autoa ei ollut vapaana, joten otimme kentältä ”ilmastoidun” taksin. Taksissa oli reikiä lattiassa, liekö termiittien aikaansaamia, ja ikkunat oli veivattu alas niin ilma kiersi suhteellisen hyvin. Kuski sai kentällä ajo-ohjeet, mutta siitä huolimatta oli pieniä vaikeuksia löytää perille ja hotellille saavuttuamme kuski yritti huijata pyytämällä kyydistä tupla taksaa, mutta tällä kertaa se ei onnistunut. Joonan päiväunien jälkeen uskaltauduimme jälleen taksiin ja menimme rannalle kävelylle ja syömään. Olimme siellä todellinen nähtävyys ja jälleen kerran meitä kuvattiin luvalla ja ilman.

Lento Mumbai-Helsinki sujui hyvin ja päästiin lopulta Turkuun ja Naantaliin. Lumesta ei vielä tässä vaiheessa ollut tietoa, mutta jo seuraava päivä alkoi sataa räntää ja lunta. Pian maa olikin valkoinen ja pääsimme pulkkamäkeen ja lumipalloja heittelemään. Joona ei lainkaan pitänyt siitä vaatemäärästä mitä piti päälle pukea, olihan se outoa, kun on tottunut kulkemaan shortseissa ja t-paidassa. Kiitos ystäville ja naapureille, kun saimme lainaksi talvivaatteita ja kenkiä lomamme ajaksi.

Lomasta tuli monelta osin ikimuistoinen. Pappa vei Joonan ensimmäiselle junamatkalle reittinä Turku-Salo ja tätä matkaa muistellaan vieläkin ja katsellaan valokuvia. Joona pääsi leikkimään ystäviensä kanssa ja olimme hieman yllättyneitä, että leikit jatkuivat siitä mihin jäivät puolisen vuotta sitten.

Lomalla nautimme runsain määrin herkkuja mitä emme täältä saa esim. Joona joi monta litraa piimää loman aikana ja tuore kala, äyriäiset, rahka ja muut maitotuotteet olivat meidän perheen ostoslistalla. Niin ja ruokakaupassa oli kiva käydä (kunnes pääsi kassalle ja kuuli ostosten loppusumman), voi sitä tavaran paljoutta ja kaikkia niitä tuoreita tuotteita mitä voi ostaa ja syödä. Toimmekin mukanamme mm. meetvurstia, juustoja, ruisleipää ja tietysti suklaata. Lisäksi mukaan tuli dvd-leffoja, kuorma-auto ja kaikkea muutakin tarpeellista.

Paluulento yöllä olikin Joonan kanssa raskaampi kuin päivälento, mutta onneksi Petri palasi työmatkalta samaan aikaan niin saatiin vuorotellen hieman levättyä. Bangaloren keli oli jälleen aurinkoinen ja lämpöasteita oli jopa enemmän kuin meidän lähtiessä. Kelien lämmettyä klubin uima-altaiden vesikin on meille sopivan lämmintä ja Joonasta on tullut todellinen vesipeto. Liekö sitten syy lämpimien ja aurinkoisten päivien tai mikä lienee aiheuttaneen sen, että olemme kokeneet nyt useamman kerran trooppisen sademyräkän yleensä illalla tai yöllä ja tiet ovat seuraavana päivänä olleet yhtä mutavelliä. Arki pyörii taas lähes samaan vanhaan malliin tai kiireet ovat hieman lisääntyneet, kun Joonalla on pari uutta harrastusta; baletti ja Jelly Beans (temppurata).

Ei kommentteja: