Singapore Sling

15. elokuuta vietettiin taas Intian itsenäisyyspäivää ja turvallisuusosasto varoitteli mahdollisista levottomuuksista. Perheessämme oleva matkatoimistovirkailija oli jo hyvissä ajoin varannut meille matkan Singaporeen. Lähdimme keskiviikko iltana ja tulimme takaisin maanantai-iltana, joten pidin samalla pari päivää lomaa. Hotelliksi valikoitui Sentoosan saarelta Rasa Sentoosa niminen lukaali. Mikähän tuosta meidän pojasta tulee, kun odotteli matkaa ja lentokoneeseen pääsyä tosi innokkaasti. Lentokin oli suoraan Bangaloresta Singapore Airlinesilla ja matka-aika oli kohtuullinen 4,5 tuntia mikäli muistan oikein.

Saavuimme torstai-aamulla aikaisin Singaporeen ja kulttuurishokki oli melkoinen. Lentokentällä oli kylttejä jotka ilmoittivat kadulle sylkemisen ja roskaamisen olevan kriminalisoituja. Kaikki muodollisuudet olivat nopeasti ohi ja etukäteen tilattu taksi oli meitä noutamassa kentältä. Hotellin varauksessa luki, että huoneen saa vasta klo 15 iltapäivällä ja minä ja Mari emme olleet levänneet mitenkään loistavasti. Vastaanottotiskillä meille ilmoitettiin, että vapaita huoneita olisi meidän luokassa, eli ylhäältä merinäköalalla, joten saatiin huokaista helpotuksesta. Siinä sitten kokoperhe otti kaunistavat, ennen kuin lähdettiin seikkailemaan.

Sentosan saari on Singaporen etelärannalla ja sinne pääseminen maksaa, jossei asu siellä. Saarella oli myös pari golfpyhättöä, joita valitettavasti kuolattiin vaan ulkopuolelta. Saaren eri nähtävyyksiin oli asukkaille ilmainen bussikuljetus. Siinä sitten ensimmäinen päivä meni vedenalaisessa maailmassa, jossa oli tosi hienoja akvaarioita kaloineen. Siellä oli mm maalla liukuhihna, jossa ei tarvinnut muuta kuin seistä ja ihmetellä. Akvaario siellä oli rakennettu molemmille puolille hihnaa, sekä myös sen yläpuolelle, joten pää pyöri ihan kiitettävästi. Samalla pääsylipulla pääsi myös toisella puolella saarta olevaan delfiininäytökseen, joten ei muuta kuin bussi alle ja menoksi. Aika tiukalle meni tuo aikataulutus ja alku show’sta jäi näkemättä. Näytöksen jälkeen pyörittiin silmät ympyrkäisenä rannalla ja kaupoissa tuossa saarella ja ajettiin tietenkin paikallisella ”muumi-junalla”. Hotelliin tultuamme menimme illalliselle nautiskelemaan ja meikäläinen santsasi sushia muutamaan kertaan, mutta vähemmän kuin Joona vaahtokarkkeja ja jäätelöä.

Perjantaina sitten otimme taksin paikalliseen eläintarhaan, josta olimme kuulleet paljon kehuja. Paikalle saavuttuamme meistä otettiin tervetuliaiskuvat oikein ruåttinlaivameininkiin ja lyötiin lappuja käteen. Noita lipukoita vastaan saisi sitten lunastaa kuvia portin jälkeen. Pyörimme junalla ensin ympäri koko alueen, että saisimme jonkinlaisen käsityksen mitä olisi odotettavissa. Ajelun jälkeen suunnistimmekin sitten norsunäytökseen, jossa elefantit tekivät kaikenlaisia temppuja. Näytöksen jälkeen oli rahaa vastaan mahdollista mennä syöttämään ronsuja ja Joona ilmoitti tomerasti haluavansa antaa dumbolle banaaneja. Jäin vahtimaan laukkuja ja Mari ja Joona menivät sitten ruokintapuuhiin. Oli aika koomisen näköistä, kun Mari yritti ottaa kuvia ja samalla piteli pojasta kiinni, ettei Joona pudonnut aidan väärälle puolelle. Vietimmekin sitten koko loppupäivän eläintarhassa. Ratsastimme norsulla, katselimme eri näytöksiä. Joona sai jopa merileijonalta muiskun poskelle ja poika kokeili emun pyrstösulkia, kun silmä sattui pikkuisen välttymään kengurupuistossa. Oma kylmäallas oli jopa jääkarhuille, jotka kisailivat siellä keskenään. Eri ruokintoja pääsimme myös seuraamaan mm. virtahepojen ja valkoisien tiikereiden syömistä. Ajan kulumista ei edes huomannut ja lähtiessä kävimme yllättävästi poismenoreitille sijoitetussa kaupassa ja lunastamassa muistitikun, johon oli talletettu meistä otetut kuvat.

Lauantaina sitten lähdimme aamiaisen jälkeen junalla, joka oli kuin kaksi veturia peräkkäin, saarelta mantereelle. Juna vei meidät suoraan Vivo-ostoshelvettiin, joka oli mainoksen mukaan yhdeksän jalkapallokentän kokoinen. Sieltä sitten metrolla keskikaupungille maailman kuuluisalle ostoskadulle Orchard Road:lle. Toinen toistaan hienompia putiikkeja tuli kierrettyä ja mm halpoja digikameroita ihmetellessä. Meitä poikia alkoi jo hieman väsyttää, mutta kunniallahan tuosta selvittiin illalla takaisin hotelliinkin. Syömässä kävimme paikallisessa katukuppilassa, jossa parit nuudeliannokset upposivat mukavasti.

Loppuretki meni sitten hotellin hienoilla altailla ja ostoksilla. Mukaan tarttui ihan liiankin paljon tavaraa, mutta sulovilenmaisesti oli halpaa. Ostospäivän huipennus ainakin Joonan mielestä oli kabiinihissi, jolla palasimme takaisin Sentosan saarelle. Paluulento sujui ihan mukavasti. Bangaloren tulli ihmetteli meidän nyssyköitä ja meinasimme joutua parempaankin syyniin, mutta väsynyt Joona rattaissa osasi kiukutella ihan oikeaan aikaan ja tullimies katsoi parhaimmaksi päästää meidät läpi.

Paluu arkeen oli tosi hyydyttävä, koska kotimatka oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Vettä satoi ja pimeällä liikenne oli vähintäänkin tukossa. Oli rikkoontuneita rekkoja, jotka olivat tulppana; veden täyttämiä sillanalusia, johon pikkuautot hyytyivät jne. Normaalisti puolentoistotunnin matka kesti ainakin kaksi kertaa pidempään.

Kirjoittelen tätä parhaillaan Delhin lentokentällä, kun olen tulossa pikavisiitille Suomeen pariin palaveriin. Samalla pääsen myös katsomaan äitiä, koska nuo uutiset koskien häntä eivät ole olleet mitään mukavia. Tällaisissa tilanteissa ei ole mitään herkkua olla kaukana läheisistään.

Chilin tuoksuista kuljetusta

Viime päivityksestä onkin taas aikaa, liekö tuo monsuuni vienyt tehoja vai mikä onkaan. En kyllä muista, että viime vuonna olisi satanut näin paljon ja olleen näin kylmää. No toisaalta en muista paljoa muutakaan vuoden takaisista asioista. Mari sai möykön pois vatsastaan antibiooteilla ja elämä palasi taas normaaleihin raiteisiin. Minullahan tuli heinäkuussa vuosi täällä täyteen ja Marilla ja Joonalla tulee tuo etappi ylitettäväksi tuossa elo- syyskuun vaihteessa. Herran jestas kun aika hölköttää, mutta onneksi ei kuitenkaan vanhene, ainakaan omasta mielestä ja kauneus on katsojan silmissä.

Kuskimme Shankar on kuljetellut meitä ympäri Karnatakaa ja melko hyvin ollaan toimeen tultu. Tuon kuskin saamisessa täytyy näköjään olla tuuriakin, kun eräällä kanssalusijalla on menossa jo olikohan se yhdeksäs chafööri. Muistan kun näin Shankarin ensi kertaa esittäydyin, että olen Petri. Shankar vastasi; yes söör. Ei ei sanoin Petri ja vastaukseksi sain taas yes söör. No tuota sananpartta käytetään aina tarvittaessa, kun hän ei ymmärrä mitä sanotaan, sillä onhan pomolle epäkohtelijasta sanoa kieltävästi tai ettei ole ymmärtänyt asiaa. No koputetaan kuitenkin puuta, sillä Joonankin kanssa kuski tulee toimeen ja vie ja hakee tarvittaessa yksin pojan päiväkodista.

Automme oli koristeltu kukkaseppelein, kun tulimme heinäkuussa Suomesta ja Shankar oli hakemassa meitä. Etumaisesta hinauskoukusta roikkuu chilejä ym. kasveja, jotka varmaan tuovat hyvää onnea kuljetuksiin. Aamulla, jos peräpää on kadulle päin pitää aina ensin nytkäyttää peltilehmää eteenpäin, koska aamua ei voi aloittaa peräyttämällä, koska se tuo huonoa onnea. Sisällä tyypillisen ilmanraikastajan ohella on jokin hindusymboli kojetaulun päällä ja se on merkkipäivästä riippuen kukitettu tai seppelöity. Ehkä vielä olen unohtanut jotain juttuja, kun ne alkavat olla jo itsestään selvyyksiä.

Juhlia, pommeja ja alkueläimiä

25.7. oli sitten firman family day suuressa hallissa. Tapahtuma oli järjestetty alkavaksi klo 15 suuressa ”messukeskuksessa”. Minäkin lähdin sitten puoliltapäivin töistä kotiin hakemaan Maria ja Joonaa. Kotona sitten lähtövalmistelujen aikana eräs kollegani soitti ja kehotti avaamaan uutiskanavan. Töllöttimestä päälle hyökkäsivät suuret otsikot pommeista Bangaloressa. Ei paljon naurattanut, kun kerrottiin, että 5 pommia oli räjähtänyt eripuolilla kaupunkia.
Pikkuisen pohdiskelun jälkeen päätimme kuitenkin lähteä juhlimaan. Pelipaikalle pääsimme turvallisesti ja siellä kuulimme pommien lukumäärän nousseen kahdeksaan. Olo ei ollut mikään omenainen noita uutisia kuunnellessa. Sisään kuitenkin mentiin tai päästiin, kun turvatarkastukset olivat huipussaan ja olin unohtanut henkilökorttini kotiin. Onneksi naama oli jo ehtinyt kulua firman turvamiehien verkkokalvoille. Juhlissa ensimmäiseksi huomion vei pomppulinna, missä Joona pomppi aina hikeen asti. Sitten käytiin morjenstamassa Disney-hahmoja, joita liikuskeli hallissa. Ilmapalloista saatiin myös hattu ja miekka, jonka heiluttelu tulee varmaan meillä miehillä selkäytimestä, kun onnistui ihan ensimmäisellä kerralla. Käsivarteenkin ilmestyi piirros, joka isän mielestä oli hämähäkkimies, mutta Joonan mielestä lentokone. Karikatyyripiirtäjän edessä Joona hädintuskin istui tarvittavaa aikaa, lieköhän siksi kuva ollut pikkuisen vaikeasti tunnistettavissa. Paikalliseen tyyliin hallissa musiikki raikasi ihan voimakkailla volyymillä, mutta ei se meidän perhettä suuremmin häirinnyt. Kotiinpäin lähdettiin ennen 20:30 alkanutta illallista. Pikkuisen paluumatkalla ja tässä myöhemminkin on mietityttänyt nuo pommi-iskut. Myöhemmin vielä on löytynyt ainakin yksi suutari ja lehdistä on saanut lukea uusista iskuista eri puolilla Intiaa.
Mekaanikkokin sitten kävi vaihtamassa tuon Royalin satulan sellaisiin norsunkorva-mallisiin erillisiin satuloihin. Noissa mietityttää vaan, kun se kuskin satula on aika paljon isompi ja kuitenkin mies yleensä ajaa sitä pyörää ja nainen istuu takana. Taitaa kuitenkin olla parempi menemättä tuossa pohdiskelussa pidemmälle. Sanottakoon vielä, että kannentiivistekin tuossa samalla vaihdettiin, kun kerran vuosi pikkuisen.

Tiistaiaamuna sitten Mari alkoi tuntea olonsa hiukkasen kummalliseksi ja eriö tuntui kutsuvan aika tiheään tahtiin. Maanantai-iltana olimme käyneet viemässä rekisteröintipaperit ulkomaalaistoimistoon ja tiistaina piti hakea lupalappu täällä oleskelemiseen. Keskustaan lähdimme tuossa iltapäivällä ja Marin vointi ei ollut parannut päivän aikana. Lupalappu saatiin kouraan ja offiisilta piti jatkaa Forummooliin, kun SMS:llä oli Tommy’s Hillfiger lähestynyt ilmoittaakseen suuresta alennusmyynnistä. Sain kuitenkin puhuttua, että lähdimme suoraan kotiin, joten tilanne oli vakava, kun alennetut rätit ja lumput eivät kiinnostaneet.
Mari pomppasi kotiin tultuamme suoraan vaatteet päällä vällyjen väliin ja sovitteli kuumemittaria kainaloon. Tuo digitaalinen ihme kuitenkin ehti aina sammua, kun lämpö nousi sellaista tahtia, ettei tasaista lukemaa tullut. Mitä saatiin mitattua, ennen buranan astumista kehiin, oli 40.2 celsius asteikolla, eli aivan riittävästi.

Aamulla sitten Joona vietiin päiväkotiin ja Marin kanssa sairaalaan. Mari otettiin sisään hoitolaitokseen ja tyhjentynyttä kehoa ravittiin liuoksella suoraan suoneen lisättynä antibiooteilla. Diagnoosi oli näytteiden tutkimisen jälkeen, että Marilla on alkueläimen aiheuttama amebiaasi sisällään. Ruuasta tai juomasta nuo kuulemma tulee. Päivän tiputtelun jälkeen Mari pääsi sitten kotiin, mutta illalla jätökset olivat lähes pelkkää verta, joten aamulla taas takaisin sairaalaan. Tänään taas yritetään, josko lääkkeet olisivat purreet ja olo alkaisi muuttua normaaliksi.

Kesäloma Suomessa ja paluu arkeen

Kesälomaa pitkästä aikaa tuli vietettyä Suomessa oikein kolmen viikon edestä. Tulimme jo Suomeen vähän aikaisemmin, koska tein pikkuisen töitä Suomessa. Vanhentunet viisumit kävimme myös uusimassa Helsingin Intian konsulaatissa. Jotain on tarttunut täältä Intiasta näköjään liiveihin, kun aloin tinkaamaan konsulaatissa noista viisumien pituudesta. No, hyvään kompromissiin päästiin.
Siellä oli koti odottamassa Naantalissa ja paluu entiseen oli liiankin helppoa. Joonalla alkoi leikit naapurin poikien kanssa, kuin ei olisi lainkaan ollut poissa. Mari kävi ihmettelemässä kauppojen valikoimia ja tavaramäärää ja minä senkun haahuilin vaan. No ei vaiskaan, aika loppui todella kesken. Paljon jäi tekemättä mitä olin suunnitellut ja ihmisiä näkemättä ja tapaamatta. Lähtö takaisin heinäkuun puolessa välissä ei todellakaan ollut helppoa meille kenellekään, kun joutui lähtemään uusien perunoiden, voimariinin ja sillin ääreltä.

Paluu Bangaloreen sujui tuttua Turku-Helsinki-Mumbai-Bangalore reittiä. Olin valinnut tiistain lentopäiväksi, kun kuvittelin tuolloin Mumbain koneen olevan pikkuisen tyhjempi, ja kukut. Kone oli täynnä kuin Turusen pyssy, ainakin verhon takapuoli eli turistiluokka. Emme päässeet edes istumaan rinnakkain, joten jäi pikkuisen korjattavaa ja selvitettävää ensi reissua silmälläpitäen.
”Pakollista” tuomista oli taas niin paljon, että vain oleellinen tavara mahtui mukaan. Tavaraa näytti lentokentän vastaanottotiskin vaa’an mukaan olevan yli 70 kiloa, mutta ei siihen kukaan puuttunut, lieko sitten ollut edes liikakiloja. Joonan rattaista taas pikkuisen väännettiin kättä, saako ne hyttiin vai ei. Nuo ovat kyllä tarpeelliset Mumbain päässä, missä siirtymät eivät ole kaikkein lyhyimpiä ja kone laskeutuu aamu-yöllä Suomen aikaa.
Paluussa ei paljoa ollut eksotiikkaa, kun tiesimme ihan tarkkaan mikä oli odottamassa, ehkä on hyväkin, että tämä päivittäminen vähän viivästyi, ettei tule liian kärkevästi sanottua. Joona sai pappalta paketin, jonka sai avata vasta perillä. Paketista tuli esille pienet Reino-aamutossut. Kyllä noilla kelpaa tallustella maailmalla.
Jokin pöpö napattiin kanssa tullessa, kun monsuuni on vetisimmillään. Yskittiin koko perhe kilpaa ja välillä köhä oli kotoisin aika syvältä keuhkotuubista. Muuten kaikki oli niin kuin jätettiin, paitsi maidi oli täyttänyt keittiön kaapit uudelleen lomalla tehdyn tuholaistorjunnan jälkeen.

Monsuunia sisällä ja ulkona

Joona lauleskelee kaikkien laulujen mukana, mitä vaan suinkin osaa. Eräänä iltana hyräilin itsekseni Sliippareiden ei oo kioskilla nakkeja biisiä, joka on alun perin Little Richard:n Keep on Knocking. Joona tarttui heti kertosäkeeseen mukaan. En kuollaksenikaan sitten muistanut koko kappaleen sanoja, joten netti auki ja hakemaan. Ei löytynyt sanoja eikä kappaletta, ihme kyllä. Tosin jäin juutuubiin kiinni koko illaksi (Joonan nukkumaanmenon jälkeen). Surffaamisen jälkeen mietitytti tosi kovasti olikohan se tosiaan Elvis, joka keksi rokettirollin, kun kovaa kamaa löytyi ennen tai samoihin aikoihin mm. tuolta pikku-rikulta. Tommi sitten oli ystävä hädässä ja lähetti tuon kyseisen Sleepy Sleepersin kappaleen, jota nyt sitten ollaan kuunneltu. Vanhaksi tässä alkaa tuntea itsensä, kun tätä kirjoittaessani katselen ja kuuntelen samalla History Channel:lta tulevaa Metallica Black-ohjelmaa. En kuvitellun Metallican vielä olevan historiakamaa, mutta niin se aika laahustaa.

Eräänä aamuna oli sitten meidän kylppärissä tarjolla lämmin suihku samalla, kun istui pytyllä. Toisin sanoen katonrajaan pultattu lämminvesivaraaja oli päättänyt ruveta vuotamaan. Soitto maintenanceen ja rööriroopet riensivät paikallistamaan vikaa. Vika oli lämminvesivaraajassa, kuten osasimme päätellä. Paikalle kutsuttiin sitten erikoistuneet merkkiliikkeen miehet, jotka diagnosoivat vian tarkemmin ja lupasivat tulla seuraavana päivänä kello 13 ehjäämään kojeen. No kavereita ei kuulunut vielä kolmeltakaan ja Marin piti lähteä asioille. Olivat sitten tulleet sen jälkeen ja jättäneet käyntikorttinsa oven väliin. Uusi aika saatiin sitten sovittua seuraavaksi päiväksi ja taas saa nauttia lämpimästä suihkusta.

Bensan hinnasta on ollut kova polemiikki myös täällä Intiassa ja hinnankorotuspaineet ovat olleet kovat. Alkuviikosta lähti liikkeelle huhu, että hintoja tullaan korottamaan. Sen seurauksena tapahtui aika ihmeellistä. Huoltoasemat löivät pumput lukkoon ja kieltäytyivät myymästä polttoainetta. Katsos liemestä saa paremman katteen, jos sen saakin myydä kalliimmalla parin päivän päästä. Tänään sitten uudet hinnat julkistettiin ja kalliimpaa menovettä oli taas ostettavissa.

Ilmasto täällä osaa lukea kalenteria, kun kesäkuun vaihtuessa alkoi monsuuni. Ilma on mukavasti viilennyt ja sataa tiputtanut on harvasepäivä, tosin vasta iltaisin kello 17 jälkeen ja kestoltaan noin vartin. Suomen matka kesälomineen kurkistelee jo ihan nurkan takana ja mitä lähemmäksi se tulee, sitä enemmän sitä odottaa. Tähänkin päivittelemiseen tulee nyt sitten luova tauko, mikä tekstin laadusta päätellen on ihan paikallaan

Kiitos kommentista Marjaleena, autetaan mielellämme, mutta voisitko lähettää meille jotenkin fiksusti yhteystietosi. Sen verran, että tuo Kanadalainen koulu sijaitsee tuolla toisella puolella kaupunkia, joten jos austelee täällä meilläpäin, tulevat koulumatkat aika pitkiksi ja aikaavieviksi.

Coorg, The Scotland of India

Viime perjantaina oli meidän vuoro pitää lasten playgroup. Eipä siinä ole paljon järjestämistä, kun emännän on määrä tarjota juotavat ja muuten homma hoituu nyyttäriperiaatteella. Olen opettanut Famlan leipomaan korvapuusteja niin hän siinä aamupäivän leipoi kovalla kiireellä, sillä pelkäsimme, että tulee taas sähkökatko ja pullat jäävät jälleen paistamatta. Onneksi näin ei käynyt ja vieraat saivat vastaleivottuja pullia ja hyvin tuntui maistuvan sekä aikuisille että lapsille. Jossain vaiheessa laskin, että meitä oli noin 10 aikuista ja 15 lasta niin kyllä sitä menoa riitti. Onneksi olin pyytänyt, että Famla jää vielä siivoamaan vieraiden lähdettyä niin saatiin heti omenamehut ja keksinmurut pois lattialta.

Vieraiden lähdettyä Joona leikki sohvalla ja hyppäsi sieltä alas huonolla menestyksellä. Hetken oli hiljaista ja sitten alkoi itku ja veri valui huulesta. Hampaat olivat iskeytyneet alahuuleen ja jälki oli sen mukainen. Sitä siinä paranneltiin ja tilanteen rauhoituttua Joona oksensi ja halusi sitten nukkumaan. Oltuaan hetken omassa sängyssään hän siirtyi meidän sänkyyn ja oksensi sinne sitten seuraavaksi. Eipä muuta kun lakanat vaihtoon ja Petri pesemään petauspatjaa. Tämä oli Joonan ensimmäinen oksennustauti ja tilanteen teki kurjaksi se, että olimme lähdössä aamulla klo 6 Virtasen perheen kanssa retkelle maaseudulle ja vuoristoon.

Viideltä oli herätys, mutta sehän on meillä viikonloppuisin aivan normaalia, sillä yleensä siihen aikaan ollaan jo matkalla golfkentälle. Joona nukkui yön hyvin ja päätimme lähteä matkaan. Ensimmäinen kunnon pysähdys oli muutaman tunnin ajomatkan jälkeen paikassa nimeltä Ranganathittu Wildlife Sanctuary. Tämä on tärkeä lintujen pesimäpaikka ja lintubongarit ovat jäljittäneet lintulajeja niinkin kaukaa kuin Siperiasta, Australiasta ja pohjois-Amerikasta. Vuokrasimme veneen soutajalla ja pääsimme näkemään lukemattoman määrän erilaisia lintuja ja muutaman krokotiilin sekä jättiläislepakot. Tämän pysähdyksen yhteydessä lapset saivat välipalaa ja siinä kävi sitten niin, että Joona oksensi autossa kaiken mitä oli suuhunsa laittanut. Onneksi poika nukahti tämän jälkeen ja meidän matka jatku pienten kylien ja maaseudun halki kohti vuoristoa ja kahviviljelmiä. Matkalla pysähdyimme Orange County lomakeskuksessa lounaalla ja sieltä jatkoimme vielä Madikeriin, josta olimme varanneet majoituksen kahdeksi yöksi.

Aamiaisen jälkeen lähdimme Nagarholen kansallispuistoon ja vaikka matka oli pitkä ja tie huono niin maisemat olivat upeat. Matkalla kävimme vielä katsomassa Irupu vesiputoukset ja tarinan mukaan putouksen vesi on erittäin pyhää ja olihan siellä intialaisia kylpemässä. Putousten jälkeen ajoimme kansallispuistoon ja siellä teimme noin tunnin kierroksen safaribussilla. Puistossa on mahdollista nähdä erilaisia villieläimiä luonnonvaraisena mm. panttereita, tiikereitä, norsuja, biisoneita, antilooppeja, kauriita jne. Lisäksi siellä on 250 erilaista lintulajia sekä käärmeitä ja krokotiileja. Mitään takeita ei anneta yhdenkään eläimen näkemiseen sillä alue on valtava, mutta onneksi näimme mm. kauriita ja norsuja. Kierroksen jälkeen lähdimme paluumatkalle ja illaksi hotelliin. Joona voi tänään paremmin, mutta tauti oli tarttuvaa sorttia ja illallisen jälkeen oli minun vuoro, mutta jätettäköön yksityiskohdat kertomatta.

Maanantaina aamulla lähdimme paluumatkalle, mutta pysähdyimme ensin Dubare elefanttileirillä, jossa pääsimme seuraamaan elefanttien aamupesua ja tähän olisi jopa itse saanut osallistua, mutta jätimme väliin. Kävimme kyllä sitten silittämässä norsuja ja Joona jopa uskalsi mennä yhden selkään, tosin rohkeus petti eikä poikaa naurattanut lainkaan norsun selässä. Elefanttileirin jälkeen ajoimme vielä Little Tibettiin, toiseksi suurin Tiibettiläinen luostari Intiassa ja kyllä täytyy sanoa, että paikka oli vaikuttava.

Nyt napsahti kikkailematta sekä jälkipolttoa

Nyt sitten napsahti tuolla liikenteessä. Onneksi ei meille henkilökohtaisesti, mutta kuskillemme Shankarille. Shankar lähti tuosta pari viikkoa sitten perjantai-iltapäivällä kotia kohti moottoripyörällään meidän ajojen jälkeen. Illalla sitten soitettiin vieraasta numerosta. Kyseessä oli tuon meidän käytössä olevan auton omistaja, joka ilmoitti Shankarin joutuneen kolariin tuolla ulommalla kehätiellä. Mitä ymmärsin tuosta puheesta, kuski oli toimitettu sairaalaan ja osallisena oli ollut ainakin maastoauto ja traktori. Tutkimukset osoittaisivat oliko luita murskana. Seuraavana aamuna sitten toisen Suomalaisen kuski toi meidän kuskimme pikkuveljen korvaamaan vakituista kuskia. Varovasti poika ajoi, joskus liiankin varovasti. Viikon päästä Shankar palasi takaisin hommiin. Nilkutus oli kova ja kasvoista näki, ettei kypäräpakosta huolimatta kyseinen vehje ollut päässä rysähdyksen tapahtuessa. Asfaltti-ihottumaa löytyi siis kaikista näkyvistä paikoista ja kulkukin oli vaivalloista. Tähän päivään mennessä ei kuski ole pystynyt esim. ajamaan vielä partaansa.

Osalla meikäläisen kollegoilla alkaa olla työpäivät Intiassa jo ehtoon puolella ja aamukampoja on viritelty. Meikäläisellekin tulee tässä kohta vuosi täyteen ja viisumikin happanee. Eräänä iltana sitten pukkasi sähköpostia puhelimeen, jossa ilmoitettiin Merjan ja Jarin muuttomyynnistä. Ensimmäisenä listalla oli Landmannin kaasugrilli, joten ei muuta kuin heti vastausta sorvaamaan ja ostohalukkuutta ilmoittamaan. Meillehän ilmoitettiin silloin, kun pakkasimme omaa konttiamme, ettei tarvittavia regulaattoreita ja kaasupulloja grillikäyttöön löytyisi täältä. Ja kukut, täällähän kaikki toimii kaasulla, ja olemmekin harmitelleet muiden ohella tuota grillin puuttumista. No nyt oli sentään onni myötä ja olin ensimmäinen tarjoaja. Grilli oli myös kirvoittanut ostohalukkuutta muissa. Viikolla sitten Mari kävi noutamassa kapistuksen meidän parvekkeelle. Kauppaan kuului myös 17 kilon kaasupullo, alkuperäinen pressu ja kissanhiekkaa. Ihmettelin pikkuisen tuota kissanhiekkaa, mutta grillissä on parilan ja polttimien alla tuollainen kerääjäkaukalo, johon rasvat yms. tippuivat. Tuo hiekka oli täytettäväksi tuohon kaukaloon ja se kerää siististi tippuvat nesteet talteen ja helpottaa suuresti puhtaanapitämistä.
Lauantaina sitten grilli pääsi jo tositoimiin, kun olimme kutsuneet syömään jenkkiperheen sekä saksalais-englantilaisperheen. Onneksi grilli on isohko, koska tarjottavaan kuului vihannesnyyttejä, makkaraa, naudanfileetä ja tietenkin kanaa. Aloitin kyllä paahtoleipien kärvennyksellä, koska teimme myös tomaattioliiviöljybasilikavalkosipuli ”Brucetta” soosia. Kastikkeeksi nyytteihin ja lihoille emme voineet tehdä tuota tyypillistä kermaviili-valkosipuli kastiketta, kun kermaviili on täällä tuntematonta. Onneksi jogurttia sentään löytyy ja puristelinkin meidän valkosipulipuristimen ihan solmuun saakka. Makkarat eivät todellakaan olleet nähneet jauhoja edes kaukaa ja makkaramestari kehotti keittämään kyrsiä ennen grillaamista. Näin sitten tehtiinkin. Ruuat onnistuivat ihan hyvin vaikka itse kehunkin. Jotain käryä tuosta kapineesta on pakko ollut tulla, koska päätä jomotti aamulla, vai liekö syynä grillimestarin sisäisesti käyttämä marinadi.

Pappalta tuli kirje, jossa oli pari Naantali tarraa. Toinen oli hieno VG-vaakuna ja toinen maisemakuvatarra. Noita sitten soviteltiin tuonne Innovan perälistoon, sillä en halunnut pistää sinne kaikilla olevaa siniristilippua. Pitänee sitten kesälomalla käydä kysymässä sponsorirahaa, kun kerran mainostamme kotikaupunkiamme täällä maailmalla, heh heh. Vielä en ole uskaltautunut mopolla ulos portista suuntaamaan, vaan olen ajeleskellut täällä alueen sisällä, mutta eiköhän kohta jo mennä tuonne pölyyn ja tuiskeeseen.

Tajusin, kun kerrottiin, että parilla hyvällä ystävällä on tullut pyöreitä vuosia täyteen. Paljon onnea siis Kimmolle Muonioon ja Artolle Turkkuse vanhenemisen johdosta. Toivottavasti nähdään kesällä, niin voidaan nostella maljoja.

Torstai on toivoa täynnä tai onko?

Helteet vaan jatkuvat, mutta nyt on sentään ollut muutamana päivänä tai yönä ukkosmyrskyjä niin lämpötila on laskenut edes hetkellisesti hieman siedettävämmälle tasolle. Sisälämpötila on siinä 30 asteen molemmin puolin (yläkerran aulassa on iltapäivisin noin 35 astetta) ja iltaisin on sitten pidettävä ilmastointilaitteet päällä, jos vaan sähköä riittää. Iltapäivisin on kuuma ja auringonpaiste on niin pistävä, että on parempi pysytellä sisätiloissa. Joonalla on edelleen kesälomaa päiväkodista, niin pyrimme järjestämään ohjelmaa lapsille myös suomalaisten ikätovereiden kesken. Torstaina oli lasten leivontapäivä ja olin tehnyt suomalaista hiivaa käyttäen perinteisen pullataikinan valmiiksi ennen vieraiden tuloa. Joonan nukkuessa päiväunia tein korvapuusteja ja puolet taikinasta jäi sitten lapsille.

Terhi ja Kati saapuivat lastensa Antin, Liisan, Juhon ja Matin kanssa ja leikkituokion jälkeen alkoi lasten leivontaurakka. Taikina sai aivan uuden muodon jauhojen, rusinoiden ja kanelin ym. avulla. Korvapuustit olivat jo kohonneet mukavasti pelillä, mutta meillä oli ongelma: sähköt olivat olleet poissa toista tuntia. Onhan meillä varasysteemi sähkökatkoksiin, mutta esim. uunille ei virtaa riitä. Lapset saivat leivonnaisensa valmiiksi ja jäimme siis odottamaan sähköä.

Petrikin tuli ajoissa töistä kotiin, kun oltiin pitkästä aikaa lähdössä naisten kesken ulos syömään ja iltaa istumaan. Annoin siinä sitten Petrille ohjeet, että kun sähkökatko on ohi niin pullat paistettaan näin ja ellei sähköä tule ajoissa niin pullat roskiin. Hieman ennen kuutta starttasimme naisten kesken kohti TGI Fridaysia, mutta tunnin ajomatkan jälkeen meitä odotti pienoinen yllätys; ravintola oli suljettu to-la. Niin käsittämättömältä kuin se kuulostaakin, niin täällä on vaalit lauantaina ja kuulimme, että hallitus on määrännyt, että alkoholia ei tarjoilla tai myydä to-la välisenä aikana. Myöhemmin kuulimme, että alkoholin myyntikiellolla pyritään rauhoittamaan vaalien alusaika, ettei turhaa rettelöintiä tapahtuisi. Pitäisikö Suomessa harkita vastaavaa mallia? Siinä sitten päädyimme illanviettoon läheisen Leela Gallerian kahvilaan ja ajattelimme nauttia pienen iltapalan sekä pullollisen vettä. Eipä vastoinkäymiset vielä tähän päättyneet sillä kahvilasta oli vesi loppu eikä listoilla ollut lainkaan virvoitusjuomia. No olihan siellä kahvia, teetä ja erilaisia hedelmäjuomia niin kyllä jano saatiin sammutettua.

Illanvietto sujui kaikesta huolimatta mukavasti ja täytyy myöntää, että kyllä oli mukava päästä vähän tuulettumaan ilman perheen miesväkeä. Kotiin palattiin ajoissa ja siellä ne pullat oli edelleen paistamatta. Eipä muuta kun roskis esiin ja päivän työ kipattiin jätesäkkiin. Ehkäpä koirat tai apinat saivat taikinasta hyvän yöpalan ja hiivan turvottaman vatsan. Tässä vaiheessa sähkökatko oli kestänyt noin 10 tuntia ja meitä alkoi jo hieman jännittää kuinka pitkään meidän varajärjestelmä toimii eli milloin on aika tyhjentää jääkaappi ja pakastin. Sähkökatkoihin on täällä jo totuttu, sillä niitä tapahtuu lähes päivittäin, mutta monen tunnin katkoksia on ollut harvemmin. Onneksi tälläkin kertaa varasähkö riitti, kun loppuilta oltiin varmuuden vuoksi säästöliekillä eli yhden hehkulampun varassa.

Torstaista kuitenkin selvittiin ja viikonloppu on edessä. Lauantaina on jälleen aikainen herätys sillä golfkentälle lähdetään aamulla klo 5. Meidän on tarkoitus osallistua BGC:n kentällä kisoihin ja sunnuntaina ei sitten pelata lainkaan, kun vietämme äitienpäivää ja mennään kokeilemaan Hotelli Taj West Endin samppanja brunssia.

Koska meidän puhelin ja netti ei ole ollut toiminnassa muutamaan päivään niin blogin päivittäminen on hieman viivästynyt. Viikonloppu tuli ja meni, golfkierros tuli pelattua ja äitienpäivän brunssi oli mitä mahtavin. Liitteenä kuvat leivontatuokiosta, brunssilta, naapurin papaijapuusta ja Forum ostoskeskuksen lasten leikkipaikalta.

Lämpöhalvatus uhkaa

Joonan leikkikoulu aloitti kesäloman 17.4 ja jatkuu taas kesäkuun alussa. Täällä on siis kesä.
Sen kyllä huomaakin lämpötilasta, se kun alkaa olla enemmän kuin meikäläisen ikä. Ehkä liioittelen pikkuisen, mutta kyllä täällä on yli 40 asteisia päiviä ollut. Lämpötila ei sitten pahemmin laske yölläkään, joten pikku hiki puntissa täällä saa kokoajan käyskennellä.
Päiväisten virikkeiden puuttuminen on antanut haasteita Marille, miten aktivoida Joonaa. Poika alkaa olla siinä iässä, että pieni uhmaikä puskee päälle. Yleisin käytettävä lause tuntuu olevan - ei kai. Hienoa on havaita se, että poika on oppinut uimaan kellukkeilla ja polskuttelee koiraa ihan mallikkaasti.
Iskä on äidin kauhuksikin aloittanut pojan musiikkikasvatuksen. Aika laaja-alaisesti ollaan käyty musiikkikirjastoa läpi painottuen kuitenkin lastenlauluihin. Pienen nokipojan ohella tuntuu muunkinlainen musiikki kolahtavan. Esim Pearl Jam:n State of Love and Trust toimii kuin väärä raha ja Tehosekoittimen lyriikoita kuunnellaan tarkkaan. Orf:n Carmina Buranaa ei sentään ole vielä kokeiltu.

Huhtikuussa oli ihan mukavasti vieraita, tai tuttuja siis Suomesta käymässä. Outi ja Timo piipahtivat vajaan viikon reissulla. Timo tosin teki töitä melkein koko matkan ajan. Marjo-sisko ja kummityttöni Katja olivat myös käymässä täällä. Katjalta jäi varmaan puolet näkemättä ja kokematta, mitä hän oli suunnitellut. Ainoa huono puoli noissa vieraissa on, että tulee syötyä ja juotua ihan liikaa ja liikunta tuppaa jäämään minimiin. Ehkä tuo on vain meikäläisen huonoa itsekuria, kun tuliaisetkin ovat aina aivan vastustamattomia. Toisaalta saatiin painoa tippumaankin tuollaisen kunnon mahataudin avustamana. Tuo ilo tosin ei kestänyt pitkään, sillä paino pompsahti takaisin, kun maha alkoi taas hyväksyä edes nestettä sisäänsä.

Tiedä sitten johtuuko ilmojen lämpiämisestä vai mistä, mutta ötököitä tuntuu taas olevan ihan omiksi tarpeiksi. Suomesta tuodut puurohiutaleet joutuivat hyökkäyksen kohteeksi, mutta onneksi Aku oli tulossa käymään ja hänellä oli tilaa matkalaukussa. Jauhopurkki oli jäänyt kunnolla sulkematta ja kohta keittiön kaapista tuli valkoinen vana ulos. Pienen pienet ötökät valtasivat jauhopurkin ja kuljettivat sitä piilopaikkaansa. Siinä tuli sitten niiden jauhojen käyttöaika täyteen. Jauhopurkin ollessa pesussa oli uusi jauhopussi jäänyt vahingossa auki ja sieltä löytyi sitten koko torakkaperhe (5 kpl) pitämässä orgioita viikset väpättäen. Tuossa vaiheessa tässä kuumuudessa alkoi Marilla olla huumori aika piukassa ja aikaistettu kesälomakin on käynyt hänellä mielessä.
Wapun aattona kuitenkin päätettiin pikkuisen juhlia ja syödä oikein lihapullia ja muusia. Korppujauhoja ja sipulikeittopussi olivat tulleet Suomesta kontin mukana. Mari teki taikinan ja näytti maidille miten loppu pitäisi hoitaa. Lihapullista tuli kuulemma tosi hyviä. Paiston jälkeen maidille tuli päivä täyteen ja Mari hipsi yläkertaan, Joonan ottaessa päivätorkkuja, lukemaan sähköposteja. Kesken postien luvun keittiöstä kuului jotain ääntä ja Mari ryntäsi katsomaan. Kissahan siellä oli keittiöön sipsuttanut aukinaisesta takaovesta. Siinä kannellisen lasivuoan äärellä katti oli yrittänyt päästä pyöryköihin käsiksi, mutta pelästyi Marin ilmestyessä keittiön ovelle. Kissa säpsähti sen verran, että pukkasi lasivuoan tasolta lattialle, jolloin keittiö oli täynnä lasinsiruisia lihapullia. Se niistä lihapullista. Onneksi pakkasesta löytyi Leinosilta peritty kevyt HK:n sininen, joka sitten pistettiin uuniin ja syötiin muusin kanssa.

Krikettiäkin tuli nyt sitten koetettua firman team building tilaisuudessa. Peli tuntuu olevan henki ja elämä täällä Intiassa. Töissäkin kahvipaikoilla televisioiden äärellä on tungosta, kun pelejä on käynnissä ja lehdissä kirjoitellaan pelaajista kuin meillä formula-ajajista konsanaan.

Kuninkaallista kuumetta eli Royal-maniaa

Olemme saaneet tähän mennessä kolme hääkutsua (kaikki meiltä töistä), mutta emme ole valitettavasti päässeet noihin yhteenkään. Pitäisi varmaan ottaa selvää miten paikallisissa häissä tulisi sitten käyttäytyä. Naimakaupathan täällä ovat vielä suurimmaksi osaksi sovittuja juttuja sukujen päämiesten välillä. Yhdessäkin työhaastattelussa, kun kyseltiin motiiveja hakea meidän firmaan, niin vastaus oli pikkuisen yllättävä. Haastateltava sanoi, että hänen isänsä saa puhuttua hänelle paremman vaimon, jos hän pääsee tänne töihin. Siinä olikin sitten pähkimistä, oliko tuo syy oikeasti hyvä vai ei.

Suomalainen ”tähtireportteri” oli näköjään käynyt piipahtamassa Mumbaissa ja tehnytkin kaksi reissua samalla. Jotenkin pisti oikein naurattamaan nuo kokemukset ja ennen kaikkea odotukset mitkä olivat olleet ennen matkaa tuolla päänupissa. Tekstissähän sanotaan odotuksena olleen Brittihallinnon aikainen elegantti Bombay. No tuo hallinto loppui 60 vuotta sitten. Tuossa vielä linkki, josta voi repiä huumoria: http://www.iltasanomat.fi/matkailu/t/ritanripeat/1507054


Meidän expattien joukossa on riehunut aikamoinen tauti, meinaan tuo vanhojen Royal Enfield:en hankkiminen. No ehkä liioittelen vähän, mutta eräälläkin lähtevällä kollegalla on noita autokatoksessaan 5 kappaletta ja toisella on jo kolmas tulossa kunnostuksesta. Tuo moottoripyörähän perustuu 50-luvulla Englannissa tehtyyn pyörään ja se on säilynyt aika paljon alkuperäisessä asussaan noista päivistä. Olen tuossa enemmän tai vähemmän aktiivisesti seuraillut noita markkinoita. Moottoripyöriähän täällä on myös paljon ja niitä käytetään koko perheen liikuttamiseen. Royal on suuressa arvossa paikallisesti ja se onkin suuri pyörä kaikkien silmissä, kun pääosa kalustosta on tuollaista satakuutioista kikotinta.

Autokuskit ovat myös tajunneet meidän kiinnostuksen pyöriä kohtaan ja ottaneet vinkistä vaarin. Kuski ilmoitti minulle eräänä päivänä, että hänen ystävällään olisi myytävänä 70-mallinen Enfield. Kyselin, että onkohan alkuperäinen. Etsiskelen nimittäin mahdollisimman alkuperäistä kapinetta, jos vaikka sen saisi kotona sitten museovakuutuksiin. Vastaus oli myöntävä, joten ei muuta kun kone näytille. Peli tuotiinkin katsastettavaksi ja olihan se erikoinen uusine aluvanteineen kaikkineen. Seuraavaksi löysin netistä, mistäpä muualta, 61-mallisen Bulletin. Kävimme kuskin kanssa tuota katsomassa ja se vaikuttikin ihan hienolta. Myyjä ilmoitti vielä, että alkuperäinenkin mittari olisi tallella. Hinta oli vaan pikkuisen suolainen ja jätin asian hautumaan. Kuljettaja ilmoitti sitten, että olisi toinenkin 70-mallinen tarjolla toisella kuskilla, joka oli myös Royal-mekaanikko. Pyörä tuotiin pihaan ja heti pisti silmiin uudenmalliset kahvat ja jälkiasennus vilkut. Lähdin kuitenkin kojeistamaan fillaria ja tultuani takaisin kokeilin pahuttaan tööttiä ja valoja, virhe. Kytkennöissä oli jotain pikkuisen häikkää ja toimintasavut nousi vaan lampun kuupan sisältä. No, hätä ei ollut tämännäköinen vaan seuraavana päivänä tuli kaveri pistämään johdot kuntoon. Ei mitään vaihdettu, vaan erkkaria näytettiin rikkinäisiin kohtiin. Näytti niin hurjalta, että lainasin kaverille hieman kutistesukkaa pakistani käytettäväksi. Ei mitään, rukki jätettiin härsylle tuohon meidän pihaan ja tinkiminen aloitettiin. Pojat pyysivät siitä 60 tuhatta paikallista, olivat varmaan saaneet hyvin myös noista, jotka olivat myyneet muille ulkomaalaisnaamoille. Minä kuitenkin tarjosin siitä 40 tuhatta ja dollarin kuvat suuresta provikasta tuntui hiipuvan kuskini iiriksistä. Asemasotaa käytiin jonkin aikaa ja kun en lämmennyt asialle tulivat ja hakivat tehopakkauksen pois pihasta. Yksissä Suomalaisten läksiäisissä sitten kuulin, että yksi kollega oli ostanut tuon pyörän. Sanoin, että olin tarjonnut siitä 40 ja se olisi lähtenyt 60:llä, kyselin vielä samaan hengenvetoon mitä hän oli siitä maksanut. Kaveri sanoi, että se oli syntymäpäivälahja vaimolta. Hän sanoi myös, ettei hän tiennyt hintaa ja lähti pois. Pitäisi pitää suuta soukemmalla ettei toisille tulisi pahaa mieltä, jos vaikka ovat maksaneet ylihintaa. No, toisten vaimot vaan ostelee miehelleen moottoripyöriä lahjaksi.

Koko asia ehti taas hautumaan jonkin aikaa ja jonain iltana päätin tekstitellä tuolle hienon 61:n omistajalle. Kaveri vastasikin, että singeri on vielä myynnissä ja hierominen alkoi taas. Muutama viesti ja puhelinsoitto myöhemmin oli sovittu hinnasta. Jotta pyörä saataisiin nimiini, tarvittiin taas muutama passikuva, passikopio ja osoitevarmennus, jolla todistettiin minun asuvan täällä. Kolmisen viikkoa myöhemmin pyörä sitten kurvattiin tuohon pihaan. Aivan alkuperäinen ei tuokaan ole, sillä ainakin alkuperäisen Amali-kaasarin tilalla on tuollainen Mikumi-kopio. Edellinen omistaja vielä läksiäisiksi varoitteli viemästä pyörää huoltoon, jos itse en pääse paikalle. Alkuperäiset osat esim. messinkiset osat ovat kuulema haluttua tavaraa ja vaihtuvat mystisesti uudempiin. Olen siis onnellinen Royal Enfield omistaja ja se on vanhempi kuin minä. Käytännössähän pappa ja Joona ovat tuon luvanneet ostaa.
Ropaaminen on myös jo alkanut, kun ajon puutteesta on tuo vanha 6 volttinen akku kyykähtänyt ja kaasuvaijeri jumitti yhdellä lenkillä. Lisähaastetta tuon ajamiseen tuo, että jarrupoljin onkin vasemmalla ja vaihdevipu oikealla. Hieno peli kaiken kaikkiaan.
Suomeen tuonnille vaan tuli pienoinen mutka matkaan, kun firma on pikkuisen tunannut politiikkaansa, eli mitään moottoriajoneuvoja ei saa pistää konttiin vaikka siellä olisi tyhjää tilaa ja maksaisi itse kaikki tuosta tulevat kustannukset. Muutama jo kotiinlähtevä kanssaveli on yrittänyt saada poikkeusta asiaan, vaan tuntuupi olevan mahdotonta taistelua tuulimyllyjä vastaan.
Pitäsikö noita nyt sitten ostaa itsekin muutama, kun hevosmiestentietotoimiston mukaan viiden kuljetus Suomeen maksaa saman kuin yhden.

Tuossa vielä lopuksi pätkää rauhallisesta sunnuntai-iltapäivän liikenteestä ja onpa kuvaan jopa "eksynyt" tuollainen kaverillinen kävely.