Blogi ja rakennusjuttuja

The Times of India käytti tänään koko sivullisen lehdestään juttuun, joka käsitteli pelkästään blogeja. Näitä blogeja on ollut täällä cyberavaruudessa noin kymmenen vuoden ajan. Aivan täsmällistä päivämäärää ei pystytä hahmottamaan, koska ensimmäistä blogia on alettu pitämään, mutta tuo kymmenen vuotta on aika kutinsa pitävä arvio. Blogeja laskeva Tehnorati laski maailmassa olevan 93.8 miljoonaa blogittajaa maailmanlaajuisesti heinäkuussa 2007, kun maaliskuussa 2003 niitä oli 100 000. Täällä Intiassa blogien pitäminen on toiseksi suosituin internet-aktiviteetti sähköpostin jälkeen. Täällä on blogeja jossa äidit kirjoittavat potalle oppimisesta ja blogeja jossa Bollywood tähdet kirjoittavat filmauksista ja kaikkea siltä väliltä. Onpa täällä jopa sellaisia, jotka ansaitsevat elantonsa kirjoittamalla blogeja tai listaamalla kiinnostavia sellaisia. Kirjoituksessa mainittiin myös kuinka aivan vieraat ihmiset kommentoivat blogeja ja antavat neuvoja esim työhaussa. Liekö sitten lukioiden puute tai Suomalaiskansallinen perintö niin eipä paljon kommentteja ole meikäläiselle herunut. No saapa tässä ainakin viikonlopuiksi jotain tekemistä tuon golffaamisen ohella.

Meikäläinen kyllä hukkaa kohta itsensäkin jonnekin, alkaa ainakin tuntua siltä eli kalustotappioita on kärsitty. Tuo Bangalore Colf Club tuntuu olevan tosi paha paikka meikäläiselle. Viime viikonloppuna jossain välissä siellä katosi Bolle-aurinkolasit. Onneksi meikäläinen omistaa myös toiset arskat, niin ei tarvitse ihan ilman olla. Lauantaina golfkierrokselta tultuani takaisin hotelliin, huomasin, ettei repussa ollutkaan toaletti laukkua. Aamulla kaikessa kiireessä pakkasin sen laukkuuni, kun ajattelin että oma shamppoo ja deodorantti vois olla ihan kiva juttu. Ei muuta kuin alas ja kysymään concierge:ltä josko hän viitsisi soittaa sinne klubille. Ystävällisesti portieerintiskiltä sitten väännettiin numero ja kysyttiin, josko meikäläisen Biotherm pussukka olisi vielä siellä penkillä lahellä juoma-automaattia. Ei kuulemma ollut. Pitää huomenna sunnuntaina kysyä oikein paikanpäältä uudestaan, kun noin 27 sekunnin suostuttelun jälkeen lupasin mennä sinne sunnuntainakin pelaamaan. Olo oli kuitenkin kuin sillä kuuluisalla oravalla kävyn ollessa jäässä. Eihän nuo meikäläisen suihkusaippuat yms. nyt maltaita maksa, mutta oli tuo tuoksu sentään Armaanin.

Tyypilliseen Suomalaiseen tyyliin menin sitten hukuttamaan murheitani saunaan. Kylpylän saunassa tuli sitten viskottua kipollinen vettä kiukaalle ja lähdin hakemaan sitten lisää. Saatuani tuon jo vähän rapistuneen puukiulun lavuaariin hanan alle, tuli henkilökunta väliin. Eihän se sovi, että ihan itse asiakkaat tekee tuollaisia raskaita hommia.
Pistäähän kylpylän henkilökunta ainakin paikallisille jäsenille mm vaatteet henkariin sitä mukaa kun asiakas niitä suvaitsee riisua. Salin puolella ei levytangon painoihin saa itse koskea, vaan painoja pistetään tangolle käskysi mukaan. No poika tuli puku päällä kravatti kaulassa saunaan tuomaan tuota vesikiulua. Naama venahti hänellä pikkuisen pitkäksi, kun hän huomasi märkyyttä teak-lattialla kiukaan alla. Siinä saunassa hän sitten selitti, ettei tuohon sähkölaitteeseen saisi heittää vettä; electricity you know. En sitten vängännyt vastaan, kun näytti siltä, ettei tuo tumma puku ollut paras asuste tilaan. Olisin tietysti voinut kysyä miksi hän sitten toi yleensä sen veden, mutta ei maksanut vaivaa. Pojan lähdettyä, päätin, vaikka sähköiskun uhalla ottaa vielä pienet löylyt.
Pitää kyllä ruveta pitämään tarkempaa huolta noista tavaroistani, sillä muuten tulee satikutia, kun Mari saapuu tänne. No tuleehan sitä nytkin, kun tyhmästi menin ihan vapaaehtoisesti paljastamaan nuo hukkaamiseni.
Tuo pussukka löytyi tänään sunnuntaina, kun olin pelaamassa. Siellä pukuhuoneessa on mies, jonka tehtävänä on huoltaa jäsenten kengät pelikierroksen jälkeen ja pitää huolta muutenkin pukuhuoneen siisteydestä. Kerroin hänelle, että olin Mr Sunilin vieras ja että olin eilen unohtanut pussukkani sinne. En tiedä auttoiko tuo nimen sanominen, mutta pussukka löytyi heti yhdestä kaapista ja kaikki tavarat oli jopa siellä sisällä. 200 rupiaa tippiä vaihtoi omistajaa ja molemmat näytöimme olevan tyytyväisiä. Sunil kyllä torui minua liian isosta tippaamisesta, kun menin melkein 4 euroa antamaan.

Palatakseni tuohon suosikkiaiheeseeni vuokrasopimukseen, niin arvatkaapa mitä. En ole vieläkään saanut sitä, mutta välittäjä lähetti perjantaina sähköpostia, että se on toimitettu kuriiripostilla omistajalle allekirjoitettavaksi. Takaisin tuo pitäisi sitten tulla tiistaina…

Vatsatautikin on toistaiseksi taaksejäänyttä elämää. Olen unohtanut viimeviikonlopun kauheudet jopa niin hyvin, että söin kalaa tänään. Kalaa monsuuniaikana, olikohan se nyt ihan viisasta. Eikä tässä vielä kaikki, vaan se kala oli raakaa. En vaan voinut vastustaa kiusausta, kun lauantaisen kierroksen jälkeen mentiin porukalla Jussin hotellissa olevaan Japanilaiseen ravintolaa. Listalla oli niin mielenkiintoinen sushi-lajitelma, että olihan sitä pakko maistaa. Lauantai-iltana olin vielä ainakin sitä mieltä, että ne olivat tosi hyvän makuisia. Toivottavasti nuo kalat tuotetaan jostain vähän kauempaa.

Rakentamisbuumi tuntuu olevan täälläkin päällänsä ja joka puolella kaupunkin laidoilla tuntuu uutta rakennusta nousevan. Rakentamistyylistä päätellen sata Intialaista lapiomiestä on varmaan halvempaa kuin kaivurin hommaaminen työmaalle. Toisaalta tällä väkimäärällä on hyvä osoittaa mahdollisimman monelle jonkinlaista hommaa.
Rakennettavat talot eivät vaan ole niitä kaikkein pienimpiä ja elementtirakentaminen ei ole saanut jalansijaa täällä. Suomalainen työsuojeluvaltuutettukin varmaan hakisi melko pian nitroa kielen alle, sillä niin hurjalta näyttä esimerkiksi nuo kerrostalojen bambusta kyhätyt telineet. Siellä telineillä sitten killutaan ilman minkäänlaisia turvavaljaita ja varusteita. On aika ihme, jos noista hommista selvitään ilman minkäänlaisia miehistötappioita. Rakentamismateriaalina puu tuntuu olevan melko harvinaista ainakin rungon teossa. Suurin osa rakennuksista on sellaista lecasoraharkkoa, eli kivitaloja pykäilevät täällä. Jopa räystää näkyy olevan betonista ja kattotuolit raudasta. Sattuneesta syystä mitään eristeitä ei täälläl taloissa tarvita ja viemäritkin voidaan tehdä ilman jäätymisvaaraa ulkoseinän tuulettuvammalle puolelle.

Suomeenkin on sitten helleaalto iskenyt. Lämpölukemat näyttävät olevan aivan Bangalorelaisia. Täällä vaan nuo lukemat ovat alhaisia. Mari ja Joona olivat lähteneet seilaamaan Mamman ja Pappan kanssa. Mahdottoman hienoa, että joku sentään pääsee merelle. Joonakin kuulosti viihtyvän, kun soittelin kuulumisia. Joka tapauksessa, toivottavasti jo ensi viikolla pystyttäisiin speksaamaan tuo Marin ja Joonan tulopäivämäärä ja saadaan koko perhe taas kokoon.