Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

Tässä muutamia yleiskuvia kaupungilta ja kotimme läheltä

Kotimme lähellä sijaitseva ostospaikka Marathahalli

Erilaisia liskoja vilahtelee sekä sisällä että ulkona.

100 Feet Road Indiranagar

Eagletonin golfkentän caddejä http://www.eagletonindia.com/

Kukkaloistoa kesät ja talvet

Hautajaissaattue talomme takana kulkevalla tiellä.

Hyttysmies sumuttaa palmut varmasti jollain terveellisellä aineella...

Yksi meidän suosikkipaikoista, The Leela Palace http://www.theleela.com/

Pääsiäismunien etsintä Leelan pihalla

ja syöntiä terassilla...

Hmm, vieläkö sitä jaksaisi hieman jälkiruokaa...

Rautaisia Neitsyitä, Suurlähettiläitä ja juoksevia hevosia

Hongkongista palattiin sitten takaisin seitsemäs helmikuuta aikaisin aamuyöllä. Huomasimme loppumatkalla, että Joonan rakas myyrä oli isiltä jäänyt pakkausvaiheessa Disney hotellin sänkyyn. No viimeisestä hotellista avulias tyttö otti yhteyttä tuohon toiseen majoituslaitokseen ja pehmolelu löytyi kun löytyikin. Miten vaan saada se takaisin. Eipä hätää Disney hoiti homman ja UPS kiikutti lelujyrsijän ilman kustannuksia tuonne meikäläisen työpaikalle. Palvelusta jäi vähintäänkin hyvä maku suuhun.

Siinä toimistolla sitten viikolla Jani kyseli, josko Iron Maidenin keikka kiinnostaisi, kun hän oli hommannut paikalliseen konserttiin viisi lippua. No, minuahan ei tuollaiseen tilaisuuteen tarvitse kahdesti pyydellä ja kun hintakin oli edullinen eli 1600 inr (25 €). Jani sai kaikki muutkin liput kaupaksi ja hommasi sitten vielä yhden, kun tuore isä Santtukin oli tulossa Suomesta. Itse konsertti oli sitten 15.2. sunnuntaina ja paikkana oli Palace Grounds täällä Bangaloressa. Olin sitten sunnuntai-aamuna verryttelemässä tyypillisesti golf-kentällä ja sen jälkeen aloin soitella, mihin aikaan lähdettäisiin kinkereihin. Pojat vastailivat Leela Palacesta, missä olivat perheineen sunnuntai-brunssilla. Lupasin ottaa meidän auton ja koukata pojat mukaan mennessäni. Paikalle päästyäni, kävi kutsu, että tulehan käymän sisällä tai siis ulkona terassilla, missä syömingit oli loppumaisillaan. Näihin brunsseihin kuuluu hintaan siis myös juomat, joten pojat olivat jälkiruuaksi tilanneet noin 20 gini tonic:a. Pitihän siinä sitten ennen lähtöä auttaa poloisia ja matkaankin yllättävää kyllä sentään päästiin. Itse konsertti alue oli suuri kenttä, jossa ensin piti käydä lunastamassa liput ja sitten ruumiintarkastuksen kautta festarialueelle. Kaikki ei tietenkään päässeet läpi, kun mielikuvitusta ei ollut tarpeeksi plakkarimatin kätkemiseen ja nyt en puhu itsestäni. Seuraavalla aukiolla oli ruoka ja juomapisteitä, joita sai Intialaiseen tyyliin kuponkeja vastaan. Kupongit taas pitivät hankkia eri kioskilta. Aukiolla oli myös benji-hyppyä tarjolla, mutta näytti vähän, että köysi olisi mitoitettu paikallisen painoiselle, eikä tullut moista kokeiltua. Mitä kyllä hommattiin, oli mustat kiertuepaidat, kun minunkin Suomi t-paita ei oikein soveltunut noiden mustapaitojen joukkoon. Itse lava-akti oli tosi hyvä, kun soittolistalla oli myös vanhempaa harvinaisempaakin materiaalia. Hikipäässä tuli keikkaa seurattua ja löysin itseni jossain vaiheessa aivan lavan viereltä noin kolmannesta rivistä. Kinkerit loppuivat aikanaan ja kotiinkin päästiin, mutta ei siitä ehkä sen enempää.

Suomen Intian suurlähettiläs Asko Numminen vaimoineen tuli vierailulle Bangaloreen. Kutsu oli saapunut meille kaikille, jotka olemme ilmoittautuneet suurlähetystöön täällä oleviksi. Tiistai-iltana 17.2. oli pienimuotoinen vastaanotto Taj West End hotellissa. Siellä sitten pikkupurtavan ja juominkien kanssa juteltiin sivistyneesti lähettilään ja muiden Suomalaisten kanssa. Meitä on aika paljon täällä muitakin kuin meidän firmalaisia. Meille esiteltiin myös Suomen Bangaloren kunniakonsuli, joka oli miehensä kanssa myös kokkaroimassa. Saimme kutsun päivälliselle jonain iltana kunniakonsulin luokse, mutta käyntikorttini lienee häneltä hukkunut, kun ei ainakaan vielä ole mitään kuulunut eikä näkynyt.
Lähettiläs kävi myös firmassa tutustumassa seuraavana päivänä ja hän ihmetteli kuinka paljon meitä oikein täällä onkaan, läheskään kaikki kun eivät ole ilmoittautuneet tuonne Suomen lähetystöön.

OWC (Overseas women`s club), mihin Marikin kuuluu, järjesti mahdollisuuden päästä seuraamaan laukkakilpailuja 21.2. Liput maksoivat melkein saman kun Maidenin konserttiin, mutta siitä meni osa hyväntekeväisyyteen ja hintaan kuuluivat myös ruuat ja juomat. Eli ei muuta kuin laukalle.
Kyseessä olivat myös pukujuhlat, joten minäkin lähdin alennusmyynteihin, kun tummapuku ja yli 30 astetta ei oikein tuntunut houkuttelevalta yhdistelmältä. Löytyihän sitä sitten pinkki kauluspaita ja valkoinen klubitakki, miksihän olivat 70 % alennuksessa. Pisteenä iin päälle löytyi vielä hatut meille molemmille. Mari oli paikalla Kytökarinen ja Talvioiden ohella, kun minä kolopallokilpailun jälkeen ehdin paikalle. Jotenkin tuli mieleen oikein siirtomaameininki, kun meidän paikka oli neljännessä kerroksessa ilmastoidussa tilassa, missä oli tv screenit ja erilliset vedonlyöntiluukut. Paikalliset tungeksivat maantasolla helteessä. Hissille mennessä törmäsin kaveriin, jota ei päästetty sisälle, kun hänellä ei ollut krakaa. Myöhemmin kyllä törmäsin häneen ylhäällä ja tyylikkäästi oli vyö sidottu kaulan ympärille. Toto ei oikein tuonut mitään, kun panostin suurimpiin kertoimiin vedonlyönnissä ja nehän tunnetusti ovat hitaimmille koneille. Kokemus sinänsä eikä mistään huonoimmasta päästä, Marillekin oli hattu takaisin tullessa tarpeen. Ei kukaan haluaisi ostaa halvalla valkoista klubitakkia ja pinkkiä paitaa.

Tässä alkaa komennuksen loppu olla loppusuoralla ja mitään hankintoja ei ollut vielä muutama viikko sitten aloitettu. Pitihän meidän hommata vaikka mitä tuonne Naantalin torppaan täältä. No nyt on sitten pää saatu auki. Stanley Butiikista (http://www.stanleyboutique.com/index2.htm) hommattiin nyt sitten takkahuoneen kulmasohva malli Longiness ja pari Barcelona tuolia raheineen. Sohvasta tehdään tuuma syvempi ja saman verran korkeampi kuin standardiversio, kun alkuperäinen ei oikein sopinut meikäläisille. Verhokauppoja Mari myös pohtii, kun tuo silkki raakana tai blissin kanssa ei ole niin kallista täällä.

Paluukrapula ja toinen Englannin siirtomaa

Paluu menneisyyteen ei ollut helppo Joulun jälkeen, ainakaan minulla. Kuten jo aikaisemmin varmaan olen todennut, ei Suomessa saisi olla liian pitkään, kun pääsee tottumaan. Turvallisesti kyllä päästiin tulemaan Lontoon kautta takaisin. Lontoossa kentällä kun aikaa tapettiin, kierreltiin uuden terminaali viiden kauppoja. Punnan kurssi oli suosiollinen, joten tein hankintoja arskalasikaupasta. Ei pitäisi. Luonnonlakihan sanoo, että mitä kalliimmat lasit sitä onnettomuusherkempiä ne ovat. Eli kyseisiä Oakley:tä ei enää ole.
Paluu krapula ei ollut pelkästään fyysistä vaan myös moraalista. Panu Rajalan Waltari-kirjan ohella tuli Suomessa ahmittua ihan kiitettävästi myös Jouluherkkuja kinkusta suklaaseen ja kaikkea siitä väliltä. Läheltä piti, etteivät perineet ylipainomaksua meikäläisestä. Näin vanhempana sitä huomaa, että mikä laulaen tulee se ei viheltäen menekään, ja nyt en tarkoita Irwinin lailla rahaa.
Täällä Palmissa meitä fennosskandeja on siunaantunut yhtäkkiä joukolla muitakin. Tuo läheinen Ozone-alue on tullut kalliiksi vuokrankorotuksineen, joten tämä Palm on vetänyt väkeä puoleensa.
Joonakin on saanut seuraa päiväkotimatkoillensa, toki jo aikaisemmin, Elsasta. Eräänä päivänä, kun Joona tuli kimppakyydissä kotiin lapset sanoivat, että Joona oli työntänyt kiven nenään; isin poika siis. Mari tutkiskeli pojan sieraimia ja heti ei näkynytkään mitään. Pikkuisen kriittisemmän tarkastelun jälkeen vieras moreeninpala löytyikin hajukaluston peränurkista köllöttämässä. Vaikka Sanna ja Mari kahteen naiseen yrittivät saada pinsetin avustuksella tuota palaa vierasta maata pois klyyvarista, oli menestys heikko. Palmissa oleva tohtorisetä oli vaan naureskellut, ettei hänellä ollut sopivia pinsettejä, joten Shankar suuntasi Innovan keulan kohden RxDx-vastaanottoa. Kyseisessä puljussa sitten kivi saatiin ongittua pois ja puolen tunnin jälkeen kun veri ei roiskunut, lupa tuli lähteä kotiin.

Tammikuun lopulla sitten oli vuorossa puolivuotinen recreation trippi. Tällä kertaa lähdimme itään päin ja kohteena oli Hongkong. Seuraksi saimme Savolaisten nelihenkisen perheen, joten Joonallekin oli luvassa muuta seuraa kuin tylsät isi ja äiti. Lento oli taas helpohko, kun Bangaloresta oli suora yhteys Hongkongiin, vain lähtöaika oli yöllä kuinkas muuten. Majoituimme Kowloonin puolelle ja ohjelmistoon kuului kaikki mitä turistimatkalta vaaditaan shoppailusta aina avokattoisella saitsii’ing bussilla kruisailuun. Minä kuolasin koko matkan ajan uutta digitaalista järjestelmäkameraa tuon nykyisen pokkarin tilalle, kun ne olivat puolet Suomen hinnoista. Ihme kyllä järki voitti tai varovaisuus, kun tuo lamapeikko on nurkan takana, eikä tulevaisuudesta varmasti tiedä ja kun tuon hinnalla maksaa parit lainan lyhennykset Suomeen.
Pari yötä ja päivää vietettiin myös Hongkongin Disney World:ssa. Joona, Antti ja Liisa olivat aika täpinöissään noista Disney hahmoista ja erilaisista vemputtimista, teattereista yms. Tarjolla oli hotellissa jopa aamiaista Hessun ja Pluton ja Mikin seurassa. Joonalla oli naamakin pesemättä monta päivää ettei Lumikin huulen jäljet kuluisi pois poskesta.
Vaikka kameraa ei tullutkaan hankittua (mikä joskus kyllä vieläkin kismittää), olivat laukut silti täynnä muuta tuotavaa. Joona kävi mm. ostamassa itselleen uudet aurinkolasit rikkoontuneiden tilalle.
Savolaisille kiitos luonnikkaasta matkaseurasta.

Joulun taikaa

Kyllä on taas aikaa vierähtänyt viime päivityksestä. Suomessa oltiin joulunvietossa ja hieman haikein mielin lähdimme takaisin, paitsi meidän pikkumies, joka kyseli jo päiviä ennen lähtöä, että koska lähdetään lentokonekentälle. Joonalla oli monta ikimuistoista päivää lomansa aikana ja yksi oli retki Jaskan ja pappan kanssa pakettiautolla kuusimetsään ja kävi sitten niin, että poika tuli kotiin kolmen kuusen kanssa. Onneksi riitti, että vain yksi puu tuotiin sisälle. Joulu meni mukavasti ja kyllä pääsimme helpolla valmistelujen suhteen, kun istuimme mamman ja pappan luona valmiiseen joulupöytään. Joulupukki osasi etsiä meitä oikeasta osoitteesta. Ikkunasta näimme valkoparran tulevan ja siinä sitten Joona ihmetteli, että missä kaikki lahjat ovat, kun pukilla ei ole kädessä mitään… Kiitos vielä pukille, kun ehdit piipahtamaan. Joonan kirjoittama kirje oli löytänyt perille, kun pitkään haaveena ollut Mack-rekka oli siellä lukuisten muiden lahjojen joukossa.

Tammikuun alkupuolella palasimme takaisin ja hyvin on arki taas lähtenyt pyörimään. Lensimme tällä kertaa Lontoon kautta ja tietysti kävi kuten pre-visitillä, matkalaukku oli hukkunut välillä Turku-Hel-Lon-Bangalore. Kotona tyhjensimme muut laukut ja inventoimme mitä puuttuu ja olihan siellä vaikka mitä mm. ruisleivät, puurohiutaleet, viinipönikät, kirjoja, makeisia jne. Olimme toiveikkaita ja kuvittelimme laukun saapuvat parin päivän kuluessa, mutta toisin kävi ja 10 vuorokautta saimme odotella eikä ruisleivät olleet enää parhaassa mahdollisessa kunnossa. No onneksi kaikki kylmätavarat mm. juustot oli toisessa laukussa ja nyt on saatu nauttia Oltermannia leivänpäällä.

Järjetöntä menoa ja matka entisille Portugalin valloituksille

26. Marraskuuta illalla alkoi sitten Mumbaissa paukkua. Meidät tieto tavoitti vasta seuraavan päivän aamuna. Paikallinen uutisointi raportoi terroristi-iskuista ja kuinka terroristit tietoisesti olivat hakeneet ulkomaalaisia kohteita, nimettynä erikoisesti englantilaiset ja yhdysvaltalaiset. Tiedotusvälineet mässäilivät alkupäivän suorilla reportaaseilla paikanpäältä kunnes tilanne meni ehkä paikallisestikin liian raa’aksi ja suora lähetys keskeytettiin. Tilanne saatiin aisoihin parissa päivässä, jolloin uhriluku oli noussut 173:een. Yksi terroristi kymmenestä osallistuneesta saatiin elävänä kiinni ja kuulusteluista tihkuneiden tietojen mukaan toinen mokoma olisi koulutettu Intian iskuihin samalla kertaa kuin heidät? Turvatoimia on siis kiristetty ympäri Intiaa ja olo ei ole ollut niin kotoinen ja turvallinen. Lentokentät ovat melkein jatkuvassa hälytystilassa ja turvallisuuden on viestitty vietävän äärimmilleen.

Kaiken tämän keskellä aloimme suunnitella reissua Goa:lle, kun Mari täyttäisi pian Suomen merkkipäivän jälkeen pyöreitä, sekä tiistai 9.12. olisi vapaapäivä täällä Karnatakassa.
Lennon buukkaamisessa ei ollut suurempia ongelmia ja hyvätasoinen majoituskin löytyi helposti. Perjantaina kävi pikkuisen ajatuksissa olisiko sitä turvallista kuitenkaan näyttää naamaansa lentokentällä ja lentokoneessa, mutta päätimme lähteä lauantaina matkaan. Kentän kulmalle oli pystytetty niittykasematti ja sotilaita oli siellä passissa hiekkasäkkien takana. Kentällä myös turvatarkastuksia oli tavallista enemmän ja huomasin vasta jälkeenpäin kuinka tyhjältä kenttä vaikuttaa kuvassa, jonka nappasin Joonasta.

Goa oli joo, no olihan se hieno, mutta ei mitenkään erikoinen mielestäni. Johtopäätökset voivat olla myös liian hätäisiä, niinkuin kuvaan kuuluu, perustuen matkaan lentokentältä lomahotelliin; hotellimakoiluun ja paluumatkaan. Kaiken lisäksi Venäläiset näyttivät löytäneen paikan, melkein luuli olevansa Anttilassa 90-luvun alussa. Kyltit ja ruokalistat olivat jopa kyyrisin aakkosin. Kolmisen vuorokautta sitten tuli rentouduttua, juhlittua itsenäisyyttä, synttäreitä ja ennen kaikkea uitua sekä altaassa että meren kuohuissa.

Joulun odotus on todenteolla alkanut, kun tänä vuonna starttaamme kohti Suomea 16.12. ja kuulopuheiden mukaan joulupukkikin osaa etsiä meitä sieltä suunnalta, mikäli pappaan on uskominen. Pitänee yrittää josko jonkun kulkuneuvon saisi jostain allensa.

Paluu näihin kuvioihin tapahtuu sitten seuraavan vuoden puolella.