Muuttokuorma ja yleistä sähläystä

Tiistai-iltana alkoi tuntua, että olin pläänännyt aikataulun liian tiukaksi. Töissä alkoi olla jo aivan kiitettävästi säpinää ja nuo asunto- ja tullausasiat painoivat hiukkasen päälle. Kaiken kukkuraksi olin tilannut liput Suomeen torstai-illaksi. Tullauksesta ei alkanut kuulua mitään, joten ei muuta kuin paikalliseen tapaan soittorumba käyntiin. Vastaukseksi tuli että excuse me söör tullaus on viivästynyt ja tavarat saa ulos näillä näkymin keskiviikkona päivällä ja toimitus torstai aamupäivällä. Tämähän ei sopinut ollenkaan, koska kalenterini oli päivisin buukattu ihan täyteen ja noita tapaamisia ei voinut enää lähteä siirtämään, koska niihin oli tulossa osallistujia muualtakin Intiasta kuin Bangaloresta. Kyselyni aiheutti vastapäässä täydellisen radiohiljaisuuden ja vähän alkoi kylmätä, sillä passinihan oli myös heillä.

Tiistaina välittäjä myös saapui toimistolle tuomaan allekirjoitettuja vuokrasopimuksia ja avaimia.
Avaimia oli sellainen isompi pakastepurkillinen, talon joka oveen eri avain. Eivätkä nuo avaimet olleet mitään pieniä vaan ehkä hiukkasen aitan avaimia kainompia. Mukana tuli myös RF id lähetin autoon, joka avaisi puomin lähestyessä, joten palaveeraaminen vartioiden kanssa jäisi vähäisemmäksi. Mari oli löytänyt jostain Palmin nettisivuilta, että rekisteröiminen tulisi tehdä 7 päivää ennen muuttoa ja samalla pitäisi sopia muuttopäivä jolloin tavarat ja iso kuorma-auto saisi tulla alueelle. Tässä vaiheessa melkein alkoi jo laastarin syönti, mutta välittäjä, kun ei ollut huomannut informoida moisista pikkujutuista, lupasi tulla, kunhan pääsisin offiisilta, kanssani selvittämään asioita tuonne Palmiin.

Asunnolle mentiin töiden jälkeen ja siellä oli vielä komppania miehiä ja naisia viimeistelemässä. Ikkunoita pestiin ja lattioita puunattiin. Okei, eli tämän takia massiivisessa avainröykkiössä ei ollutkaan kuin yksi ulko-oven avain. Toimistot sijaitsivat tenniskenttien alla ja siellä suunnattiin maintenance managerin juttusille. Minulla tai oikeammin välittäjällä oli mukanaan kirje, jossa omistaja ilmoitti vuokranneensa talon meille. Rekisteröintimaksu alueelle piti maksaa, vähän jännitti, kun ohjeissa luki että shekkinä, mutta ottivat sitten kyllä käteistäkin vastaan. Allekirjoittaa piti sitten taas ainakin viiteen eri paikkaan, muun muassa olen vakuuttanut tietäväni alueen säännöt sekä lupautunut käyttäytymään niiden mukaisesti. Managerilla ei ollut mitään sitä vastaan, että kuorma tulisi jo seuraavana päivänä keskiviikkona.
Sitten vain talolle takaisin tarkistamaan mitä oli tullut vuokrattua. Viemärit tuntuivat kaikki toimivan, olihan talo ollut jo asuttu. Näin ei ole kaikilla ollut, jotka ovat muuttaneet uusiin taloihin. Minkäs sille nyt voi jos melkein kaikki pönttöön mahtuva ajautuu sinne tuossa rakennuksen viimeistelyaikana. Sähköjä oli vähän paha tarkistaa, kun yli puolet lampuista tuntui puuttuvan ja makuuhuoneen ilmastointi ei herännyt henkiin. Soitto omistajalle ja puuttuvat lamput luvattiin pistää paikalle. Ilmastoinnin osalta meikäläinen ei osannut painaa kytkimestä pistorasian vieressä, että siihen juoksisi sähköä. Ja vot, ilmastointi alkoi hyrskyttää lämmettyään. Avaimet jouduin vielä jättämään maintenanselle, että saavat hehkulamput paikoilleen.
Keskiviikko päivällä sitten palaverien välissä sain huolitsijafirman managerin kiinni. Oli kuulemma yrittänyt tavoittaa useasti, mutta puhelimeni oli ollut jotenkin varattu vai tavoittamattomissa. Hän sanoi, että tullaus olikin edennyt ja tavarat olisivat asunnolla kuudelta illalla. Huh huh, no en nuolaissut vielä, sillä on sen verran Siperia opettanut meikäläistä.
Marin kanssa tuli puhelimessa pientä hellasäröä, kun ilmoitin etten varmaan ehdi hommaamaan jääkaappia ennen lähtöäni. Joonan kannalta tuo on kyllä tosi huono juttu. Keskiviikkona viimeinen tapaaminen peruuntui, kun osallistuja ei ilmaantunut paikalle. Ei muuta kuin autoon ja jääkaappikauppaan. Tarjolla oli jos jonkinmoista vekotinta. Joku oli suuressa viisaudessaan neuvonut, että älä ota paikallista valmistetta. Pienen pohdinnan jälkeen oli kaksi vaihtoehtoa; Samsung ja LG. Samsung vei voiton, koska siinä oli kaksi kompressoria; oma jääkaapille ja oma pakastimelle. Kaappi ei ollut mikään halpa, kuten täällä eivät muutkaan tuontitavarat, mutta toivottavasti kunnollinen ja toimiva. Toimituksen sovin tapahtuvaksi ensi torstain iltapäiväksi, jolloin meidän pitäisi olla takaisin.
Kaupasta laukkaamalla (laukkaako tuo Toyota muka, no ravaa ainakin) Palmiin ja odottamaan muuttokuormaa. Puoli seitsemän maissa puksutti ”rekka” pihaan ja purkaminen alkoi. Kuorman muodon korkeuden yms. voi nähdä tuosta osion alussa olevasta kuvasta.
Meikäläinen (Mari huomautti liiallisesta meikäläinen-sanan käytöstä tässä blokissa, mutta päätin olla välittämättä tuosta huomautuksesta.) seisoi ulko-ovella inventoijan kanssa ja neuvoi mihin huoneeseen mikäkin laatikko kannetaan. Luultavasti ne meni kuitenkin vääriin ja niitä siirrellään sitten, kun Mari pääsee paikan päälle. Viisi kaveria kantoi itse tavaroita; yksi lavalta lavan reunalle, pari lavalta kuistille ja pari kuistilta haluttuun huoneeseen. Oli jo pimeää, kun viimeiseksi polkupyörät nostettiin sisään.
Entäs purkaminen.
No kävisikö ensiviikon perjantaina? Kyllä käy söör, oli vastaus, joten ei tarvitse hukkua tyhjiin pahveihin.
Vaikka allekirjoitinkin tietäväni alueen säännöt, ei minulla ole hölkäsen pöläystä mihin esim. roskat pitäisi alueella hoitaa. Tuskin niitä sentään paikalliseen tapaan kerätään takapihalle ja poltetaan pimeän tultua.
Olin tuossa muuttotohinassa jo pariin kertaan soitellut Security:lle ja kaivannut toisia avaimia. Yes yes oli molempina kertoina vastattu, kun olin pyytänyt toimitusta talolle, mitään vaan ei kuulunut. Kyselin vielä lähtiessäni portilta noita avaimia ja ne kuulemma löytyisivät maintenance-osastolta tenniskenttien alta.
Siellähän ne sitten olivatkin. Toivottavasti niitä ei ole paljoa enempää liikkeellä, kun nuo tavarat ovat kannettuna sisälle.
Passi taskussa suuntana hotelli viimeistä kertaa tällä erää. Matkalla hotellille pistin matkatoimistoon sähköpostia tuolla mainiolla kommunikaattorillani, että voisinkin lähteä alkuperäisen suunnitelman mukaan torstai-iltana matkaan. Vielä ennen hotellia sain puhelun, että varaus on ok. Tekivät näköjään myöhään hommia sielläkin.

Hotellissa pakkaus päälle, kuinka tuo pakkaaminen voi aina tuntua yhtä vastenmieliseltä. Onneksi nyt tiesi sentään mitä pitäisi pakata, eli omat tavarat laukkuun.
Olen tuossa viimeisten viikkojen aikana aina silloin tällöin jutustellut hotellin henkilökunnan kanssa niitä näitä. Liekö sitten johtunut siitä, kun ilmoitin aamiaisella lähteväni tänään, niin kehotettiin hieman odottamaan. Pikku odotuksen jälkeen hovi tuli kantaen kakkua. Pahoitteli, että teksti kakun päällä ei ollut kiireen vuoksi aivan niin onnistunut kuin hän olisi halunnut. Olin aika yllättynyt, toisaalta voi olla niinkin, että olivat vaan tyytyväisiä, kun pääsivät meikäläisestä eroon ja antoivat kakun? Lähtiessäni kiitin kaikesta ja tarjoilijat toivoivat minun tuovan joskus perheen syömään tai brunssille, kun kerran olisimme maisemissa.
Hotellista aamulla talolle tyhjentämään matkalaukut kaappiin ja sitten heti ”saappiin” (Turo’s hevi G laulua mukaillakseni). Onneksi tuohon suurimpaan lahjaksi saatuun laukkuun sopi tuo pienempi sisään, niin ei tarvitse taiteilla kentällä käsipakaasin ja kahden matkalaukun kanssa. Työpäivä meni nopeasti ja kun taas tuli peruutus. Ehdin siten käydä matkalla kentälle hommaamassa Akun ja Martsan tilaamat kauluspaidat. Paremman ohjeistuksen puutteessa valitsin pojille sellaista hempeämpää ”sisustussuunnittelija lookia”. Saas nähdä kelpaako kuosit.
Kingfisher-airlines kuljetti turvallisesti ja mukavasti minut Bangaloresta Mumbaihin. Matkaa taittui noin tuhat kilometriä ja Mumbaihin tulin noin puoli kymmenen aikoihin illalla. Parina edellisenä kertana olen käyttänyt siirtymiseen Mumbaissa tuota lentokentän sisäistä bussia kotimaan ja ulkomaan terminaalin välillä. Se menee lentokenttäalueen sisällä ja on melko nopea. Viimeksi, kun Timo, Jukka ja Marko kävivät, he sanoivat tulleensa taksilla, kun bussilla ei olisi kerinnyt. Ihmettelin vähän tuota kommenttia itsekseni silloin, mutta en enää. Siirryttäessä terminaalien välillä käyttäen lentokentän ulkopuolella olevaa kuljetusta taksia tai linjuria on tilanne ihan toinen kuin sisäpuolella. Nyt minäkin ymmärrän sen, kun tuli kokeiltua tuota ulkopuolista kuljetusta.
Ilmasto tuntui Mumbaissa myös todella erilaiselta kuin Bangaloressa. Hikeä pukkasi päälle jo taksia odotellessa ja suhteellinen kosteus oli varmaan jotain kahdeksankymmenen luokkaa. Olen hieman varauksellisesti suhtautunut, kun kaikki Bangalorelaiset kehuvat kilpaa tuota paikallista ilmastoa, mutta ainakin tämän kokemuksen mukaan, asiassa saattaa olla jotain päätä tai häntää. Empiiriset tutkimukset tulevat jatkumaan seuraavien kuukausien aikana ja raporttia pukkaan sitten joskus tulemaan.
Pankistakin oli tullut sähköpostia. Ei, kysymyksessä ei ollut tilin ylitys, vaikka kuitenkin niin epäilit, vaan haluaisivat varmistaa väärinkäytön ehkäisemiseksi suuren ostoksen. Tuon jääkaappi-pakastimen ostossa tapahtui niin, ettei nostoraja riittänytkään paikallisessa pankkikortissa, mutta asia kierrettiin höyläämällä korttia kahteen kertaan. Pitänee soittaa pankkiin ja vahvistaa nuo kaksi ostosta, sillä muuten voi olla, ettei jääkaappia tulekaan.

Mumbaissa oli sitten aamulla lähtö Finnairin koneella. Siinä jonossa seistessäni kysyi eräs jo keski-iän ohittanut herrasmies, matkustinko yksin. Vastasin, että kyllä. Vähän myöhemmin tiskille päästyäni tyttö sanoi, että hänen esimies haluaa upgreidata minut. Eihän minulla ollut mitään sitä vastaan ja löysin itseni busineksesta istumasta. Eikä tässä vielä kaikki. Siinä istuskellessani ja tuoremehua Ultima Thule lasista nautiskellessani kuulin tutun äänen. Naantalilainen lentoemäntä Nannahan siellä oli töissä. Nanna on valmentanut joskus vuonna miekka ja kypärä Marin kanssa taitoluistelua. Ei mitään, matka sujui joutuisasti ja kiitoksia paljon Nannalle, että sain seurata laskeutumista ihan aitiopaikalta.

On ihan mukavaa olla taas kotona käymässä ja keskiviikkona suunnataan kokoperheen voimin taas tuonne Intian suuntaan.

Toivottavasti olet Antti jo saanut kamasi, ainakin jotenkin ymmärsin kommentistasi, että Finnairin järjestelmässä se näkyisi. Tuolla peruutetulla shekillä tarkoitin, että annoin tuolle Airtellin (operaattorin) miehelle sellaisen peruutetun shekin, josta he vain saivat tilitietoni. Aika vaarallista, myönnän kyllä, ottaa Marin SIM:n veloitukset suoraveloituksena tililtäni.

Martsa, tuo hemmo kuvassa ei ole meidän alivuokralainen, vaan Mr. Murali meidän alihankkija, joka auttelee näissä asuntoasioissa.

Pistän tuossa myös kuvaa paikallisesta mainoskyltin pystytyksestä. Taitaisi Suomalainen työsuojeluvaltuutettu hakea nitroa jo kiivaasti kielen alle, jos tällaista tapahtuisi Suomessa.

Asuntoasiaa (horror continues) ja vähän muutakin

Intia vietti itsenäisyyspäivää 15. elokuuta. Tämä oli Intian kuudeskymmenes itsenäisyyspäivä ja samalla kansallinen vapaapäivä. Sai meikäläinenkin tehtyä pikkuisen rästiin jääneitä hommia. Lehdistö oli kansallisromanttista hehkutusta pullollaan, kadut ja autot oli koristeltu pienillä ja vähän suuremmilla Intian lipuilla. Eli joka tuutista tuli Intiaa ja miten kaikkien on kannettava kortensa kekoon maan puolesta. Jännä nähdä miten asiat ovat esim. kymmenen vuoden päästä, jos esimerkiksi Intialaisten vauhti pysyy yhtä kovana. Onhan ihan viime viikkoina uutisoitu it-firmojen myynnistä USA:ssa ja Euroopassa Intialaisille. Puhutaanhan jopa Jaguaarin ja Land Roverin myymisestä Intialaiselle Tata:lle.

Kävin sitten tiistaina 14. päivä katsomassa taloa. Siellä oli maalarit hommissaan ja siistiä pintaa tuli. Yläkerta oli jo maalattu. Rappukäytävä ja alakerta odottivat vuoroaan. Nyt kun edelliset vuokralaiset olivat muuttaneet pois, niin uskalsin köntätäkin hieman. Tuolla tarkastuksella ei löytynyt homehtuneita keittiönkaappeja tai muuta sellaista. Oli helpottavaa huomata, ettei vielä ainakaan löytynyt mitään ikäviä yllätyksiä. Vähän ihmetytti tuo paikallinen tapa olla suojaamatta lattioita. Marmori oli pilkullinen kuin dalmatialaisen selkä. Onneksi puuosat, kuten rappujen kaiteet olivat sentään peitetty. Ehkä se on vaan sitten niin, että se suojapaperi maksaa enemmän, kuin tuon lattian puhtaaksi jynssäyttäminen.
Marmoria täällä käytetään, kuin Alvar Finlandia-talon seinissä eli joka paikassa. Onneksi Joona voi olla täällä paljain jaloin, kun muuten tulisi varmaan pito-ongelmia. Allekirjoitettua vuokrasopimusta en ole vieläkään nähnyt, mutta en nyt usko, että tuota huushollia maalaajineen välittäjä ihan lämpimikseen tuli mulle näyttämään. Avaimet pitäisi nyt olla hyppysissä 21. päivä, mutta katsotaan nyt.

Toisaalta olisi ihan hyvä saada nuo avaimet, kun konttimme tullaus on käynnissä parhaillaan. Huolitsijafirman kaveri kävi firmamme aulassa tapaamassa meikäläistä perjantaina. Otti meikäläisen nimmarin ainakin viiteentoista eri paikkaan ja vei passin. Juu luit oikein, passi meni, se kun tarvitaan siellä tullauksessa. Tässä sitä nyt ollaan laittomana siirtolaisena täällä (ehkä ei nyt sentään) ja pois ei pääse kuin uimalla. Taitaisi vaan voimat loppua räpiköidessä, vaikka tuossa hotellin altaalla onkin tullut kuviokelluttua.
Keskiviikkona pitäisi sitten olla tullauksen valmis ja elektroniikkalaitteiden sarjanumerot tarkistettu. Ainakin muilla oli vaan sellaiset laatikot avattu, mitkä olivat sisältäneet elektroniikka tuotteita. Tiukalle menee tuo aikataulutus, joten talon olisi hyvä olla kondiksessa tiistaina.
Ihan hyvä olisi päästä pois täältä viiden tähden vankilasta. Hotelli on aina hotelli ja asunto on asunto. Mietiskelin tuossa juuri, että ihminen on tapojensa vanki. Meikäläinenkin on syönyt joka aamu melkein samanlaista aamiaista. Tarjoilijat tietävät jo tuoda osan valmiiksi, kun ilmestyn aamiaisravintolaan. Kyllä jotain pitäisi tehdä, on meikäläisen luonteenvastaista olla ennalta arvattavissa.

Pankissakin tuli käytyä, kun luottoyhtiöt olivat muistaneet tuoda Naantalin kotiin laskuja ja asuntolaina odottaa lyhennystä. En ole vielä saanut paikallista luottokorttia ja kuitenkin tiettyjä juttuja on pitänyt maksaa. Palkka taas tulee paikalliselle tilille, joten jotain on tehtävä, kun ei viitsi kokeilla löytääkö vouti meikäläisen täältä saakka.

Minulla kun on tietty menneisyys noiden ylinopeussakkojen suhteen ja sen myötä väliaikaiseen kortittomuuteen. Kävin mielessäni pientä ajatusleikkiä ennen lähtöäni; jos olisin jäänyt Suomessa kiinni ylinopeudesta (mitä en nykyään kylläkään enää aja) ja kortti olisi taas otettu joksikin aikaa pois ja sakkoa päälle roppakaupalla. Kortilla en täällä tee mitään, kun en saa ajaa, mutta olisiko maksamattomat sakot ilmoitettu mm maahantuloviranomaisille ja meikäläinen lyöty rautoihin heti Suomeen tullessa. No, tätä en saa koskaan tietää, onnekseni.

Takaisin pankkiasiaan. Nettipankkitunnukset sain kyllä paikallisesta citipankista, ei mitään. Rahan siirtäminen ulkomaille ei vaan onnistukaan sen avulla. Jotta rahoja saa siirrettyä ulkomaille, pitää olla erilaisia todistuksia. Todistus, että olet tienannut tuon rahan, todistus, että siitä summasta on verot maksettu. Selvitys miksi rahoja täytyy siirtää ulkomaille (en uskaltanut tuohon kirjoittaa, että vaimo kotimaassa you know). Sekä allekirjoitus noin viiteen paperiin, kopio passista, viisumista sekä oleskeluluvasta. Siinä sitten hyvässä uskossa, että kaikki tarvittavat paperit ovat matkassa, pankin konttorille. Tällaista asiaa ei hoidettukaan ihan tavallisella tiskillä vaan erillisessä asiakaspalveluoffiisilla. Siellä käytävän perälle ja vasemmalle. Ei mitään löysin perille ja istahdin kirjoituspöydän asiakkaan puolelle. Sain täytettäväksi nipun papereita. Siinä täyttäessäni henkilökohtaisia tietojani alkoi porukkaa lapata vasemmalta ja oikealta. Mitä sitä nyt tuhlaamaan pankkivirkailijan aikaa, kun kerran täyttelin papereita siinä. Oli vaan vähän vierasta näin Suomalaiselle, että en ollutkaan yksin siinä vaan samanaikaisesti lopetettiin jonkun tili ja jollekin etsittiin kortin hukkunutta tunnuslukua. Siinä meikäläinen yritti sitten peitellä papereitaan ja täyttää niitä samalla, huh huh. Summa summarum parin päivän päästä rahat häipyi tililtä ja nyt vaan odotellaan ilmestyykö ne tutulle Suomalaiselle tilille. Aivan vakuuttunut en asiasta ole.

Paikallisen sim-kortin hommasin myös Marille. Tämä tapahtui niin, että assistentti pyysi paikallisen operaattorin edustajan käymään tuohon paljon nähneeseen firman aulaan. Kaveri tuli ja taas tarvittiin kymmenkunta allekirjoitusta eri papereihin, passista ja viisumista kopio sekä passikuva meikäläisestä. Laskutuksen hoitamiseksi tarvittiin peruutettu shekki. Eli nyt meikäläinen on astunut ajassa 20 vuotta taaksepäin ja siirtynyt shekkiaikaan. Meikäläinen teetätti itsestään ensimmäisellä viikolla 30 passikuvaa ja ne tuntuvat hupenevan tässä silmissä joka paikkaan.

Kiitos kaunis kaikille kommentoineille. Mukava huomata, ettei tämä ole ollut vain meikäläisen itselle tekemää amatööriterapiaa, vaan joku tätä lukeekin.

Blogi ja rakennusjuttuja

The Times of India käytti tänään koko sivullisen lehdestään juttuun, joka käsitteli pelkästään blogeja. Näitä blogeja on ollut täällä cyberavaruudessa noin kymmenen vuoden ajan. Aivan täsmällistä päivämäärää ei pystytä hahmottamaan, koska ensimmäistä blogia on alettu pitämään, mutta tuo kymmenen vuotta on aika kutinsa pitävä arvio. Blogeja laskeva Tehnorati laski maailmassa olevan 93.8 miljoonaa blogittajaa maailmanlaajuisesti heinäkuussa 2007, kun maaliskuussa 2003 niitä oli 100 000. Täällä Intiassa blogien pitäminen on toiseksi suosituin internet-aktiviteetti sähköpostin jälkeen. Täällä on blogeja jossa äidit kirjoittavat potalle oppimisesta ja blogeja jossa Bollywood tähdet kirjoittavat filmauksista ja kaikkea siltä väliltä. Onpa täällä jopa sellaisia, jotka ansaitsevat elantonsa kirjoittamalla blogeja tai listaamalla kiinnostavia sellaisia. Kirjoituksessa mainittiin myös kuinka aivan vieraat ihmiset kommentoivat blogeja ja antavat neuvoja esim työhaussa. Liekö sitten lukioiden puute tai Suomalaiskansallinen perintö niin eipä paljon kommentteja ole meikäläiselle herunut. No saapa tässä ainakin viikonlopuiksi jotain tekemistä tuon golffaamisen ohella.

Meikäläinen kyllä hukkaa kohta itsensäkin jonnekin, alkaa ainakin tuntua siltä eli kalustotappioita on kärsitty. Tuo Bangalore Colf Club tuntuu olevan tosi paha paikka meikäläiselle. Viime viikonloppuna jossain välissä siellä katosi Bolle-aurinkolasit. Onneksi meikäläinen omistaa myös toiset arskat, niin ei tarvitse ihan ilman olla. Lauantaina golfkierrokselta tultuani takaisin hotelliin, huomasin, ettei repussa ollutkaan toaletti laukkua. Aamulla kaikessa kiireessä pakkasin sen laukkuuni, kun ajattelin että oma shamppoo ja deodorantti vois olla ihan kiva juttu. Ei muuta kuin alas ja kysymään concierge:ltä josko hän viitsisi soittaa sinne klubille. Ystävällisesti portieerintiskiltä sitten väännettiin numero ja kysyttiin, josko meikäläisen Biotherm pussukka olisi vielä siellä penkillä lahellä juoma-automaattia. Ei kuulemma ollut. Pitää huomenna sunnuntaina kysyä oikein paikanpäältä uudestaan, kun noin 27 sekunnin suostuttelun jälkeen lupasin mennä sinne sunnuntainakin pelaamaan. Olo oli kuitenkin kuin sillä kuuluisalla oravalla kävyn ollessa jäässä. Eihän nuo meikäläisen suihkusaippuat yms. nyt maltaita maksa, mutta oli tuo tuoksu sentään Armaanin.

Tyypilliseen Suomalaiseen tyyliin menin sitten hukuttamaan murheitani saunaan. Kylpylän saunassa tuli sitten viskottua kipollinen vettä kiukaalle ja lähdin hakemaan sitten lisää. Saatuani tuon jo vähän rapistuneen puukiulun lavuaariin hanan alle, tuli henkilökunta väliin. Eihän se sovi, että ihan itse asiakkaat tekee tuollaisia raskaita hommia.
Pistäähän kylpylän henkilökunta ainakin paikallisille jäsenille mm vaatteet henkariin sitä mukaa kun asiakas niitä suvaitsee riisua. Salin puolella ei levytangon painoihin saa itse koskea, vaan painoja pistetään tangolle käskysi mukaan. No poika tuli puku päällä kravatti kaulassa saunaan tuomaan tuota vesikiulua. Naama venahti hänellä pikkuisen pitkäksi, kun hän huomasi märkyyttä teak-lattialla kiukaan alla. Siinä saunassa hän sitten selitti, ettei tuohon sähkölaitteeseen saisi heittää vettä; electricity you know. En sitten vängännyt vastaan, kun näytti siltä, ettei tuo tumma puku ollut paras asuste tilaan. Olisin tietysti voinut kysyä miksi hän sitten toi yleensä sen veden, mutta ei maksanut vaivaa. Pojan lähdettyä, päätin, vaikka sähköiskun uhalla ottaa vielä pienet löylyt.
Pitää kyllä ruveta pitämään tarkempaa huolta noista tavaroistani, sillä muuten tulee satikutia, kun Mari saapuu tänne. No tuleehan sitä nytkin, kun tyhmästi menin ihan vapaaehtoisesti paljastamaan nuo hukkaamiseni.
Tuo pussukka löytyi tänään sunnuntaina, kun olin pelaamassa. Siellä pukuhuoneessa on mies, jonka tehtävänä on huoltaa jäsenten kengät pelikierroksen jälkeen ja pitää huolta muutenkin pukuhuoneen siisteydestä. Kerroin hänelle, että olin Mr Sunilin vieras ja että olin eilen unohtanut pussukkani sinne. En tiedä auttoiko tuo nimen sanominen, mutta pussukka löytyi heti yhdestä kaapista ja kaikki tavarat oli jopa siellä sisällä. 200 rupiaa tippiä vaihtoi omistajaa ja molemmat näytöimme olevan tyytyväisiä. Sunil kyllä torui minua liian isosta tippaamisesta, kun menin melkein 4 euroa antamaan.

Palatakseni tuohon suosikkiaiheeseeni vuokrasopimukseen, niin arvatkaapa mitä. En ole vieläkään saanut sitä, mutta välittäjä lähetti perjantaina sähköpostia, että se on toimitettu kuriiripostilla omistajalle allekirjoitettavaksi. Takaisin tuo pitäisi sitten tulla tiistaina…

Vatsatautikin on toistaiseksi taaksejäänyttä elämää. Olen unohtanut viimeviikonlopun kauheudet jopa niin hyvin, että söin kalaa tänään. Kalaa monsuuniaikana, olikohan se nyt ihan viisasta. Eikä tässä vielä kaikki, vaan se kala oli raakaa. En vaan voinut vastustaa kiusausta, kun lauantaisen kierroksen jälkeen mentiin porukalla Jussin hotellissa olevaan Japanilaiseen ravintolaa. Listalla oli niin mielenkiintoinen sushi-lajitelma, että olihan sitä pakko maistaa. Lauantai-iltana olin vielä ainakin sitä mieltä, että ne olivat tosi hyvän makuisia. Toivottavasti nuo kalat tuotetaan jostain vähän kauempaa.

Rakentamisbuumi tuntuu olevan täälläkin päällänsä ja joka puolella kaupunkin laidoilla tuntuu uutta rakennusta nousevan. Rakentamistyylistä päätellen sata Intialaista lapiomiestä on varmaan halvempaa kuin kaivurin hommaaminen työmaalle. Toisaalta tällä väkimäärällä on hyvä osoittaa mahdollisimman monelle jonkinlaista hommaa.
Rakennettavat talot eivät vaan ole niitä kaikkein pienimpiä ja elementtirakentaminen ei ole saanut jalansijaa täällä. Suomalainen työsuojeluvaltuutettukin varmaan hakisi melko pian nitroa kielen alle, sillä niin hurjalta näyttä esimerkiksi nuo kerrostalojen bambusta kyhätyt telineet. Siellä telineillä sitten killutaan ilman minkäänlaisia turvavaljaita ja varusteita. On aika ihme, jos noista hommista selvitään ilman minkäänlaisia miehistötappioita. Rakentamismateriaalina puu tuntuu olevan melko harvinaista ainakin rungon teossa. Suurin osa rakennuksista on sellaista lecasoraharkkoa, eli kivitaloja pykäilevät täällä. Jopa räystää näkyy olevan betonista ja kattotuolit raudasta. Sattuneesta syystä mitään eristeitä ei täälläl taloissa tarvita ja viemäritkin voidaan tehdä ilman jäätymisvaaraa ulkoseinän tuulettuvammalle puolelle.

Suomeenkin on sitten helleaalto iskenyt. Lämpölukemat näyttävät olevan aivan Bangalorelaisia. Täällä vaan nuo lukemat ovat alhaisia. Mari ja Joona olivat lähteneet seilaamaan Mamman ja Pappan kanssa. Mahdottoman hienoa, että joku sentään pääsee merelle. Joonakin kuulosti viihtyvän, kun soittelin kuulumisia. Joka tapauksessa, toivottavasti jo ensi viikolla pystyttäisiin speksaamaan tuo Marin ja Joonan tulopäivämäärä ja saadaan koko perhe taas kokoon.

Elämä voittaa, ehkä

No niin näin maanantai-iltana elämä alkaa pikkuhiljaa voittaa, ei se kyllä sitä merkitse, että näihin kirjoituksiin jotain järkeä tulisi, mutta kai te kaikki kaksi lukijaa sen nyt kestätte. On juhlan paikka, ole syönyt puolisen tuntia sitten eikä Hindware ole kutsunut viehkeine valkoisine kylkineen syleilyynsä. Tänään toimistolla huomasi todella eron näissä toimistokulttuureissa. Tuossa kun käytiin läpi viikonlopun tekemisiä, niin paikalliset kollegat olivat osanottavaisia meikäläisen viikonlopun kokemuksista. Sanoivat, että olisivat olleet enemmän huolestuneita, jos tällaista ei olisi tapahtunut. Suomessa taas olisi varmaan tullut tiukkaa kommenttia ja ei varmaan pienintäkään empaattisuuden siementä. Tiedä sitten kumpi on se parempi vaihtoehto.

Pikkuhiljaa alkaa kyllä vaikuttamaan siltä, että noilla Suomen kollegoilla on kuskin puhelinnumero ja että ”tupurin taberman” Troberg tai ”vistan lapsenkasvoinen veijari” Marttila-Onnela ovat soittaneet hänelle. Soitinta ei ollut asennettu vieläkään tänä viikonloppuna, oli ollut jotain menoa tai muuta sellaista ja jäi kuselat soittamatta. No meikäläinen ei muutenkaan ollut kaikkein vastaanottavaisimmalla tuulella, niin ei muuta kuin kysymään toimistolla Mr. Muralilta tuosta kuskin työsopimuksesta. Siinä sitten iltapäivällä pidettiin kolmestaan palaveria, mistä meikäläinen ei ymmärtänyt puoliakaan, kun on tämä paikallinen ”pakkoruotsi” vielä opettelematta. Päädyttiin kuitenkin siihen, ettei kuskia vielä vaihdeta ja soittimen asennuksen pitäisi tapahtua ensi lauantaina. Eihän tuo mikään maailmanloppu ole, mutta kai tässä katsotaan ”söör”:in venyvyyden rajoja.
Tuomo oli kuulemma vähän ”opastanut” kuskiaan tuosta torven käytöstä ja meikäläisenkin kuski lopetti yhtäkkiä viimeviikolla torven käytön. Valoja vaan räpsyteltiin kiihtyvällä tahdilla. Asiasta puhuttaessa joku heitti pointin, että se voi olla turvattomampaa, kun ei käytä täällä torvea kuin toitottaen. Yritin sitten tänään sopia kuskin kanssa, että torvea voi vapaasti käyttää, paitsi ruuhkassa jumissa seisoessa. Käytän sanaa yritin, koska aina en ole varma puhummeko samaa kieltä ollenkaan. Ainakin torvi alkoi törähdellä taas vanhaan malliin.

Eka palkkakin sitten tulla tömpsähti avatulle paikalliselle tilille, sääli vaan että summan perässä oli rupian merkki eikä euron. Kyllä dollarin merkki myös olisi kelvannut, vaikka se nyt vähän syvällä soutaakin. Pankki lähetti tänään postia. Tuli shekkivihko, juu luit oikein shekkivihko. Herranjestas ei meikäläinen ole nähnyt ennen shekkivihkoa kuin joskus isoveli Atsolla ja ehkä Marin isällä Ilkalla oli moinen, kun Marin kanssa alettiin joskus 80-luvun loppupuolella, siis viime vuosisadalla. Ei kai tässä muu auta kuin opetella niiden kirjoittamista. No joka päivä oppii jotain uutta.

Meikäläinen on varmaan harrikirvesniemimäisesti viikonloppuna vessassa istuessaan pitänyt päätä vinossa, kun vasemman puoleinen niska on aivan jumissa. Eipä hätää tuossa poika, kun kävi petiä avaamassa, jätti päivän mietelauseen kanssa myös ”tyyny menuun”. Sitä pikku vihkosta selaillessa siellä näkyy olevan allergia, tupakoivien, hevosjouhisten tyynyjen ohella myös erikois-niskatukityynyjä tyrkyllä. Pitää varmaan soittaa housekeeping:iin ja pyytää sellaista. Katsotaan sitten kääntyykö pää enää ollenkaan aamulla.

Asunnon vuokrasopimus kuulemma tullaan hakemaan huomenna allekirjoitettavaksi, stay tuned, niin arvoitus ratkeaa, ehkä seuraavassa jaksossa.

Tuon edellisen kirjoituksen kuva muuten on paikallisen torin kalatiskistä. Ei ollut mitenkään rohkaisevan näköinen näin meikäläisen vinkkelistä katsottuna.

Päivitystä tai päivittelyä

Tulikohan nuolaistua tuossa asuntoasiassa liian aikaisin? Viime viikolla ei sitten tullut vielä allekirjoitettua vuokrasopimusta. Vuokrasopimusta on postitettu puolin ja toisin vuokraisännän ja meidän alihankkijan välillä. Meikäläinen ei ole ollut jakelussa mukana ja en tiedä kaikkia käänteitä. Viimeksi perjantaina piti olla allekirjoitus, mutta nyt vuokrasopimukseen oli lisätty, että talon maalaus menisi meidän piikkiin ja näinhän ei sovittu. Alihankkija Mr. Murali kyllä väitti, että sopimus on tehty ja nämä ovat enää ”kananrehua”. Itse en ole aivan niin varma, kun ei ole kokomusta niin paljon tämän maan tavoista vielä. Kollega Jussi on etsinyt kämppää elokuun alusta lähtien ja hän on jopa hyväksynyt muutaman tarjouksen, mutta vuokraisäntä on sitten jälkeenpäin ilmoittanut saaneensa paremman tarjouksen. Ei ole aivan poissuljettua, että noilla expat alueilla päivystää välittäjiä, jotka pongaavat mitä taloja näytetään. Siksi en ole pakkautunut esimerkiksi kuvaamaan tuota ”meidän” taloa ulkoapäin, kun ei sitä koskaan tiedä. Voi kuulostaa vähän vainoharhaiselta, mutta meitä on niin monenlaisia yrittäjiä ja raha puhuu. Toivottavasti sopimus saadaan allekirjoitettua jo ensiviikolla ja huoli pois tästä asuntoasiasta. Kymmenes päivä, jolloin edelliset vuokralaiset lähtevät pois, on jo ensi perjantaina.

Iski muuten epäilys, että meidän kuski tietää jotain tuosta naurava kulkuri jutusta. Ajattelen näin, koska viime viikonloppuna lasit saivat kyllä tummat kalvot, mutta soitin oli edelleen asentamatta. Katsotaan nyt sitten maanantaina onko tänä lauantaina soitin saatu asennettua. Joihinkin näihin Innovoihin on asennettu sellainen soitin, jotka toistavat dvd-levyjä ja näyttö on asennettu kattoon. Täällä ei välttämättä kyllä tarvita sellaista, kun Joonalla riitätä ihmettelemistä ihan ulos ikkunastakin katsomalla. Kuskin sopimushan on 6 päivää viikossa 8-18, eli sunnuntait vapaat. Monet tai melkein kaikki jo tällä olevat ovat tehneet sitten itse erillisen sopimuksen kuskin kanssa tuosta ulkopuolelle jäävästä ajasta. Joku politiikka on maksaa 200 rupiaa viikolla ylimenevästä ajasta ja 250 sunnuntaista. Jotkut taas maksavat könttäsumman kuukausittain. Pitänee keskustella Marin kanssa mitä tehdään, en tosin vielä tiedä onko kuski yleensä suostuvainen ajamaan sunnuntaisin. Näiden kuluneiden päivien aikana olen käyttänyt autoa vain offiisiaikoihin ja lauantaithan ovat menneet lasien tummennuksessa ja nyt soittimen asennuksessa. Mahtaakohan kuski olla aivan kypsä, kun ei ole tullut lainkaan lisätuloa. Kuskihan tulee aamuisin hakemaan meikäläisen täältä hotellilta ja vie töihin. Sitten kuski odottaa päivän siellä autohallissa muiden kuskien kanssa ja työpäivän loputtua kuskaa meikäläisen takaisin hotelliin. Sitten kun saadaan asunto, niin auto tulee seisomaan meidän autotallissa tai oikeammin katoksessa, kun sitä ei tarvita. Eli kuski tulee aamuisin jollain muulla kulkuneuvolla meille, ajaa päivän, jättää auton katokseen ja lähtee kotiin. Tämä oli ollut kova pala erään kollegan kuskille, kun oli tottunut pitämään iltaisin autoa. Meikäläisellä jotenkin toinen tankillinen polttoainetta kului hirvittävän nopeasti eli onkohan iltaisin ajettu jotain ylimääräistä. No ei kaikesta voi ruveta heti nipottamaan.

Joonan kanssa yritin jutella puhelimessa, aika laihoin tuloksin. Poika on varmaan vähän vihainen kun iskä on ”hylännyt” hänet ja matkustanut kauas. Teki muuten isän itsetunnolle gutaa, kun ulkona menevä helikopteri kiinnosti enemmän, kuin isän kanssa juttelu puhelimessa. No Marin mukaan kyllä valokuvia katsotaan päivittäin jopa isistä. Ei tälle tilanteelle nyt mitään voi, pitää vaan sinnitellä. Suomesta kävi Timo, Jukka ja Marko piipahtamassa viimeviikolla, oli ihan mukavaa nähdä tuttuja naamoja taas vaihteeksi. Aika outoa vaan, kun pojat lähtivät takaisin kotiin, niin meikäläinen jäi tänne. En osaa oikein selittää, mutta ei kai sitä ole täysin kotiutunut vielä varsinkaan tänne hotellihuoneeseen ja ilman perhettä.

Nyt on sitten koettu kunnon mahatauti, tai oikeammin se on täysillä päällä nyt sunnuntaina. Meikäläinen naputtelee tätä peiton alla lahjaksi saadut paksut suomiverkkarit päällä. Lauantaina oltiin taas Eagleton:ssa pelaamassa Jarin, Antin ja Jussin kanssa. Sain nipistettyä muutaman lyönnin verrattuna viikon takaiseen kierrokseen. Syötiin sitten pientä huokopalaa siellä klubilla, meikäläinen otti kanaa. Sitten jo takaisin tulomatkalla alkoi autossa olla pikkuisen huono olo. Päästyäni hotelliin tuli sitten vietettyä aikaa enemmän pöntöllä kuin poissa sieltä. Yllättävää kuinka paljon sellaista nestettä ihmisestä voi erittyä. Mitään ei voinut pistää suuhunsa, jos etäisyys vessaan oli yli kuusi metriä. Kaiken lisäksi Tuomo oli puhunut meikäläisen pelaamaan puolestaan sunnuntaiaamuna. Tuomo on tutustunut yhteen vuokravälittäjään, joka pelaa Bangalore Golf Clubilla joka sunnuntai klo 5:45 alkaen. Hän kerää kaksi ryhmää pelaajia pelaamaan kanssaan. Tämä oli hieno mahdollisuus, koska tuonne klubille ei pääse pelaamaan ilman jonkun jäsenen kutsua. No meikäläinen ammensi ”varpusparvia” vielä ainakin kahdelta yöllä, joten tuntui mahdottomalta tuo pelaaminen. Kello soitti varttia vaille viisi ja olo ei tuntunut enää kuumeiselta, vatsa kylläkin oli eloisa. Ei muuta kuin pari immodoumia naamaan ja baanalle. Yllättävän hyvin kierros meni, vaikka välillä piti ottaa puusta tukea vatsan kramppailessa. Näin jälkeenpäin ajatellen ei tainnut olla aivan järkevimmästä päästä mennä pelaamaan. Nyt on sitten varmaan taas kuume päällänsä. Ei paljoa ole tullut syötyä, nestettä eli vettä pitää yrittää tankata. Tällainen sairastaminen ei ole kaikkein mukavinta yksin täällä hotellissa, saa ainakin oikein kieriskellä itsesäälissä. Positiivisia puolia kun oikein haetaan, niin näin päässee ylimääräisistä kiloista pikkuisen eroon.