Joonan, Marin ja Petrin Bangalore Blogi

Mauritius ja lähtölaskenta

2009-05-11T21:38:00.000-07:00

Vappua vietimme hieman erilaisissa tunnelmissa. Lensimme Bangaloresta viikoksi Mauritiukselle ja majapaikan löysimme saaren pohjoispuolelta Le Canonnier hotellista. Hotellin valintaan vaikutti tällä kertaa eniten se, että sieltä löytyi kansainvälinen lastenklubi nimeltä Bob Marlin, jonne pääsivät myös 3-vuotiaat kuluttamaan loputonta energiaansa. Ekan päivän vietimme yhdessä tutustuen alueeseen ja illallisella Joona näki lastenklubilaisille tarkoitetun alueen, jossa lapset söivät yhdessä klubin ohjaajien kanssa. Poikaa ei tahtonut millään saada pidettyä pois alueelta ja lupasimme hänen pääsevän sinne seuraavana päivänä. Aamulla ilmoitimme Joonan klubiin ja päivän kuluessa kävimme kysymässä, jos hän tulisi jo pois, mutta eipä poika malttanut lähteä ja lopulta illallisen jälkeen hän suvaitsi lähteä huoneeseen nukkumaan. Olihan se hienoa istua ravintolassa rauhassa syömässä ja nähdä Joonan viihtyvän toisten lasten seurassa saman ravintolan toisessa päässä.

Seuraavina päivinä Joona viihtyi klubilla välillä enemmän ja väillä vähemmän. Ongelmaksi taisi muodostua se, että suurin osa lapsista oli vanhempia ja lähes kaikki olivat ranskankielisiä. Ohjaajat puhuivat kyllä englantia Joonalle, mutta lasten leikeistä jäi usein ulkopuolelle, kun ei ollutkaan yhteistä kieltä. Joona kuitenkin halusi klubille aamulla muutamaksi tunniksi ja pääsimme Petrin kanssa pari kertaa snorklaamaan ja täytyy sanoa, että kyllä oli hieno kokemus. Aivan kuin olisi uinut suuressa akvaariossa, eriväriset kalat uivat ympärillä ja koralliriutta välkehti eri värein. Vedestä ei olisi malttanut tulla pois, ei pelkästään kalojen takia, mutta myös puhdas ja lämmin vesi oli aika houkutteleva. Joonan veimme katsomaan kaloja lasipohjaveneellä ja kyllä siinä riitti hetken ihmeteltävää.

Lomalla piti tehdä vaikka mitä, mutta lopulta kävimme vain pari kertaa läheisessä kylässä ja muuten aika vierähti lomakeitaassa. Mikäs siellä ollessa, hyvää ruokaa, ohjelmaa ja tekemistä riitti kaikille. Lomalla tuli ladattua akkuja riittävästi ja kotiin palattuamme aloitimme muuttovalmistelut ja viimehetken shoppailut.

Nepal kiehtoo ja hämmentää

2009-04-27T02:17:00.000-07:00

Tällä kertaa lähdin matkaan naisporukalla ja Petri jäi kotiin Joonan kanssa. Lähtö oli aamulla varhain ja lensimme Delhin kautta Katmanduun. En odottanut matkalta paljoakaan, en osannut aavistaa kuinka paljon tällä äärimmäisen köyhällä maalla on tarjottavaa.
Katmandussa kävelimme kapeilla kujilla ja kävimme myös paikallisessa matkatoimistossa varaamassa auton sekä kuskin seuraavalle päivälle. Aamulla lähdimme matkaan määränpäänä Nagarkot ja pian lähdön jälkeen saimme todeta, että tiet ovat vieläkin huonommassa kunnossa kuin Bangaloressa ja ruuhkia riitti myös täällä. Tutustuimme matkalla Unescon maailmanperintökohteeseen Bhaktapurin vanhaan kaupunkiin ja täytyy myöntää, että paikka oli ehdottomasti tutustumisen arvoinen. Palkkaamamme opas kertoili paikan historiasta ja huomasin kameran muistikortin täyttyvän vinhaa vauhtia. Matka jatkui Nagarkotiin, josta löytyy useita armeijan alueita piikkilanka-aitojen takana, mutta jota myös pidetään yhtenä parhaana Katmandun laakson paikkana vuorien katseluun. Kirkkaalla säällä varmimmin syys-tammikuussa maisemat ovat kuvien perusteella aivan uskomattoman kauniit, mutta meille osui pilvinen päivä, joten tyydyimme parin tunnin patikointiin sekä Himalajan vuorijonojen ja Mt. Everestin katseluun kuvista…

Seuraavana aamuna hyppäsimme taksiin ja lähdimme tutustumaan Katmandun lukuisiin nähtävyyksiin. Ensin oli vuorossa buddhalaisten pyhiimpiin paikkoihin lukeutuva Boudhanath Stupa, seuraavaksi Hindujen Pashupatinath temppeli. Temppelin edustalla kulkee tosi likainen, mutta samalla myös tosi pyhä joki ja joen rannalla hindut polttavat kuolleiden omaistensa ruumiit. Oppaan kertoman mukaan, jos vainaja on perheen isä sytyttää perheen vanhin poika tulen vainajan suusta ja vastaavasti äidin kohdalla perheen nuorin poika sytyttää tulen. Temppelin edustalla polttaminen on kalliimpaa, kun taas sillan toisella puolella toimitus on halvempaa. Vainajia tuotiin sillan molemmille puolille ja seremonioita seurasivat sekä paikalliset että turistit joen vastarannan rinteeltä. Vastarannan jyrkkään kallioseinämään on rakennettu myös ”asuntoja”, joissa pyhät miehet asuvat.

Seuraavalle päivälle varasimme jälleen auton ja matkasimme Kakaniin, toiseen vuoristokylään. Edelleen toiveena oli nähdä lumihuippuiset vuoret ja tällä kertaa meitä onnisti. Näimme mm. Ganesh huiput, jotka kohoavat reiluun 7.000 m. Kakanissa saimme palkattua kylän opettajan oppaaksemme ja kiertelimme alueella muutaman tunnin. Kyllä alkoi patikointi jo tuntua jaloissa, kun Bangaloressa on tottunut autokyytiin ovelta ovelle ja hyötyliikunta on täysin mahdotonta.
Loppuajan vietimme Katmadussa ja kävimme vielä tutustumassa aivan kaupungin kyljessä sijaitsevassa Patanin kaupungissa. Patanin Durbar Square oli todella vaikuttava, mutta täytyy sanoa, että puolet jäi näkemättä, kun olo oli hieman heikko. Liekö ollut sitten edellisenä iltana nautittu ruoka tai mikä lie, mutta kyllä hotellihuoneen sänky oli paras paikka loppupäiväksi. Onneksi mukana oli vadelma-mustikka keittoja, niin sain syötyä muutakin kuin keitettyä riisiä. Seuraavana aamuna olo oli jo huomattavasti parempi ja pääsin vielä ostoksille ennen paluulentoa. Kotiin pääsimme lopulta myöhään maanantai iltana, kiitos loistavalle matkaseuralle.

Seuraava pätkä on lainattu Iltalehden matkailuosiosta. Tässä kiteytettynä niitä asioita, mitä olen nähnyt sekä kokenut ja yrittänyt prosessoida mielessäni.
Vishnumat-joen varrella sijaitseva temppelialue on kuin satukirjasta. Päätemppeli Pashupatinath muistuttaa koristeellisuudessaan ja näyttävyydessään linnaa. Alueella kuljeskelevat pyhät miehet eli shadut voisivat hyvin olla taruolentoja. Shadut ovat selvästi ylpeitä pitkistä sotkuisista kutreistaan ja napaan asti ulottuvista parroistaan. Elantonsa he saavat matkailijoiden maksamista pienistä kuvauspalkkiosta. Osa miehistä on kehittänyt sitä varten erityisiä ohjelmanumeroita, toiset tyytyvät sukimaan pitkiä viiksiään. Joillekin riittää paikallaan istuskelu pienessä hasishuurussa. Joessa polskuttavat, riemusta kiljuvat lapset palauttavat todellisuuteen. Virran vietäväksi heitetyt kukat täplittävät auringossa kimaltavaa vettä. Joen rannalla savuavat vainajien palavat ruumiit.Keskustan Thamel-alueella elämä on ihan erilaista. Kaupungissa vierailevat matkailijat ovat valinneet sen oleskelu- ja kohtauspaikakseen. Eikä ihme, sillä kaikki tarpeelliset palvelut ovat siellä käden ulottuvilla. Edulliset pikkuhotellit, kahvilat, baarit ja ruokapaikat sijaitsevat lähes vieri vieressä. Ilmassa on rentoa seikkailun makua. Monet matkailijoista ovat lähdössä vuoristovaellukselle tai jo tulossa sieltä. Osalla kulkijoista on selvästi takanaan useamman kuukauden kiertolaiselämä. Alue kuhisee kaupustelijoita ja katukauppiaita. Erityisen suosittuja ovat tiibetiläiset Thanka-maalaukset. Katmandussa on kymmeniä liikkeitä, jotka ovat erikoistuneet näihin uskonnollisaiheisiin käsinmaalattuihin töihin. Hehkuvat värit ja pienet yksityiskohdat tekevät maalauksista todellisia taideteoksia.Katmandun kaduilla köyhyys elää rinnan vanhan loiston kanssa. Vaatimattomat talohökkelit, viimeisiään vetelevät autonromut ja niukalla toimeentulolla elävät ihmiset hallitsevat yleisilmettä. Siitä huolimatta löytyy alueita, joissa näkyy seudun muinainen vauraus. Kaupungissa ja sen ympäristössä on kolme erilaista vanhan kaupungin aluetta, joissa voi palata hetkeksi menneeseen. Näissä 1100–1700 -luvuilla rakennetuissa keskuksissa ovat aikoinaan sijainneet kuninkaiden palatsit. Linnat, lukemattomat temppelit ja muut uljaat rakennukset kertovat menneestä kukoistuksesta. Kiehtovia yksityiskohtia ja koristuksia ei ole säästelty. Nykyään kaikki alueet ovat Unescon suojelukohteita.Bhaktaburin vanha kaupunki on laajin ja vaikuttavin. Kuninkaalliset eivät tosin enää asu siellä, ja palatsin sisäpihan uima-allas on paksun leväkerroksen peitossa. Turistien matkamuistomyymälät ja ravintolat ovat valitettavasti löytäneet tiensä tähänkin maailmankolkkaan. Muuten elämä muistuttaa vanhoja aikoja. Aukiolla kuivatellaan viljaa auringossa, ja vieressä ahertavat savenvalajat ruukkujensa kanssa. Kadunkulmassa ruohotupsua nyhtävä lehmä sulautuu ympäristöön ohimatelevaa autoa paremmin. Temppelin yläportaat osoittautuvat mainioksi tarkkailupaikaksi. Alhaalla hyöriviä ihmisiä eivät tapittavat silmäparit häiritse. Voi seurata naisjoukkoa, joka on kokoontunut katualtaaseen pesemään pyykkiä. Tai talutusnuorassa kävelevää lammasta. Voi myös sulkea silmänsä ja kuunnella kaupungin kuhinaa, joka ei koskaan täysin hiljene.

Sulamista

2009-04-19T10:52:00.000-07:00

Huh hellettä. Ei kyllä saisi valittaa, mutta näin pohjolan pojalle alkaa kyllä olla pikkuisen liikaa. Päivällä tuossa ihmettelin, mahtaako kuivahiivat kaapissa säilyä kuntoisena, kun mittari viipotti pikkuisen yli neljääkymmentä. Kesä on siis saapunut Bangaloreen. Ei näissä illoissakaan ole valittamista, äsken kun iltasatua luin, niin hieno herätyskello kertoi 30,5 olevan illan lukeman. Taustalla jyrisee ukkonen, joka toivottavasti klaaraa vähän ilmaa, kun ehkä juuri tuosta ukkosesta johtuen sähköt ovat poissa. Olemme siis varavoiman varassa ja se ei pysty noita ilmastointilaitteita pyörittämään, onneksi valot ja netti toimii sentään.

Olemme Joonan kanssa olleet miehissä kotona, kun Mari on naisten kanssa retkellä Nepalissa keskiviikosta maanantaihin. Onneksi päiväkodin varsinaisen lukukauden loputtua siellä on ollut summer camp, joten olen päässyt töihin melkein normaalisti. Yllättävän hyvin meillä on ainakin tähän asti mennyt kahdestaan, vaikka muutamia mittelöjä on käyty tuosta pomon paikasta kotona. Aika vekkuli tai kiero tuo poika osaa jo halutessaan olla, keneen mahtaa olla tullut…

Mari on tuossa aikaisemmin jo käynyt joogassa tai pitäisikö se kirjoittaa yoga, mutta meikä on pitänyt sitä lähinnä hymistelykerhona. Enpä pidä enää. Tuolla meidän kaupan yläkerrassa oli aloittanut Artistic yoga tunnit kolme kertaa viikossa ja Samulin kehotuksesta meninkin kokeilemaan. On näköjään noita joogia erilaisia, kun koulun vanha kuntopiiri tuli meikäläiselle tuosta mieleen ja paita märkänä kotiin sieltä astelin. Nyt olen pikkuisen koukussa, ja mietin miten tuota saisi sitten Suomessa jatkettua. Kolme kertaa viikossa tunnin sessio on saanut meikäläisenkin taipumaan muutaman millin enemmän kuin ennen ja huomaamaan miten ”notkeassa kunnossa” olenkaan ollut. Tämän paikallisen ryhmän gurun sivut löytyvät osoitteesta http://www.bharatthakur.com/ArtisticYoga.html

Ennen pääsiäistä oli paikallisen OWC-klubin järjestämä egg hunt. Kutsu oli avoin ja samalla tarjottaisiin aamiaista ihan sopuhintaan. Ihmetystä herätti vain se että paikka olisi yhden rouvan perheen asunnossa tai takapihalla. No eipä ihmetelty enää, kun päästiin paikalle, oli meinaan talo sen kokoinen. Etupihalla talon yhteydessä oli neljän auton talli ja kuin vahingossa oli kahden ovet auki. Sieltä sitten pilkotti pari Audia, Q7 ja A6:n, ei paha. Takapihalla oli sitten erilliset vessat sisältävä kuntoilu rakennus, ihan kunnon kokoinen uima-allas sekä lääniä munanmetsästykselle, pomppulinnalle, trampoliinille, hattara ja popcorn-koneelle yms. Jollain firmoilla on näköjään pikkuisen isommat vuokralimitit kuin meikäläisillä. Ei silti onnellinen saa olla, että on töitä, ainakin vielä. Joona oli retkestä niin innoissaan, että tuli vanhempien kauhuksi vähän holtittomasti pomppulinnasta ulos, mutta onneksi ei käynyt pahemmin.

Yhdessä paikallisessa ravintelissa yhtenä kauniina lauantaina oli näytillä entisöityjä Vespoja. Meikä heti kyypparilta kysymään mistä ne ovat kotoisin. Tarjoilija antoi kaverin yhteystiedot ja huonostihan siinä kävi, kun sulovilenmäisesti halvalla sai. ”Marilla” on nyt sitten 63-mallinen 150 kuutioinen Vespa, jolla hän on jopa harjoitellut ajamaan täällä alueella. Taitaa vaan tuo rahtaaminen Suomeen maksaa enemmän kuin tuosta maksoin, firma kun on tehnyt päätöksen ettei konttiin saa pistää enää moottoriajoneuvoja.

Elsan synttäreitä pidettiin täällä myös ja Joona sai hienon ”tatuoinnin” käteen. Nythän Elsa on jo Suomessa ja vain Samuli on tulossa takaisin ainakin toistaiseksi.
Lähdön meininkiä tuntuu täällä yleisesti olevan, mitä esim juttuja kuulostelee hiekkalaatikolla. Me expatit olemme tietyllä tavalla ajateltuna kalliimpia kuin paikalliset ja nykyisessä maailmantilassa säästöjä haetaan ymmärrettävästi joka paikasta.

Oli sitten tullut eräskin merkkipaalu kierretyksi, josta huomaa vanhentuneen. Olen ollut lukion kolmannella luokalla 25 vuotta sitten ja luokkakokous olisi ollut Laitilassa asian tiimoilta. Pikkuisen harmitti, kun en sitten päässyt mukaan, kun lälkimainingeista päätellen ihan hauskaa oli ollut.

Juhlat päiväkodissa

2009-04-17T10:41:00.000-07:00

Helmikuun 28 päivä oli sitten päiväkodissa first annual day celebration. Vanhemmille oli jo etukäteen tullut ohjeet millaisiin vetimiin lapsi pitäisi pukea kyseisenä päivänä ja garderoobia piti jopa käydä ennakkoon näyttämässä ja hyväksyttämässä. Joonalle tämä tarkoitti valkoista kauluspaitaa rusettia ja mustia pitkiä housuja sekä mustia kenkiä. Ei ollut mikään turhan helppo nakki hommata noita täältä, mutta onneksi viimeinen puuttuva osa rusetti löytyi ”tyylitietoisen” Höynälän vaatekaapista. Vanhempien kukkarolla myös käytiin sponssaamaan juhlien järjestelyjä. Harjoitukset olivat käynnissä jo hyvän aikaa ennen varsinaista h-hetkeä, mutta kyselyistä huolimatta, ei kotona saanut selvää kuvaa tulevista tapahtumista.

Juhlapäivän koittaessa oli päiväkodin viereiselle tontille pykätty pystyyn iso teltta, jonka yhdessä päässä oli esiintymislava ja onneksi toinen pääty oli auki. Lapset vietiin paikalle jo etukäteen ja pääasiassa vanhemmista koostunut juhlayleisö valui paikalle vähän myöhemmin. Teltassa todella tarkeni ja ennen kuin esitykset alkoivat, oli vuorossa juhlapuhe ja kunniavieraan kiitospuhe. Kaiken kruunasi vielä paikalle hankittu videokuvaaja, jolla oli kameransa päällä ainakin 200 wattinen halogeeni sokeeraamassa ja lämmittämässä mukavasti vielä tuota tunnelmaa.

Tanssi ja lauluesitysten alkaessa nuo sivuasiat melkein unohtuivat ja ei voinut kuin ihaillen seurata lasten touhuja. Kovan työn opettajat olivat nähneet, kun koreografioita katsoi ja ihmetteli. Joonakin oli ainakin kolmessa numerossa mukana ja yhdessä vielä aika keskeisessä. En tiedä mistä oli oppi tullut, mutta kumarrukset olivat päivän syvimmät aina taputusten alkaessa.
Lopuksi oli vielä ruokaa ja kakkua tarjolla, joten suuhun jäi todella hyvä maku.
Myöhemmin sitten saatiin vielä ostaa tuo kuvattu video ja valokuvia päivästä.

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

2009-04-12T07:48:00.001-07:00

Tässä muutamia yleiskuvia kaupungilta ja kotimme läheltä

Kotimme lähellä sijaitseva ostospaikka Marathahalli

Erilaisia liskoja vilahtelee sekä sisällä että ulkona.

100 Feet Road Indiranagar

Eagletonin golfkentän caddejä http://www.eagletonindia.com/

Kukkaloistoa kesät ja talvet

Hautajaissaattue talomme takana kulkevalla tiellä.

Hyttysmies sumuttaa palmut varmasti jollain terveellisellä aineella...

Yksi meidän suosikkipaikoista, The Leela Palace http://www.theleela.com/

Pääsiäismunien etsintä Leelan pihalla

ja syöntiä terassilla...

Hmm, vieläkö sitä jaksaisi hieman jälkiruokaa...

Rautaisia Neitsyitä, Suurlähettiläitä ja juoksevia hevosia

2009-03-10T09:53:00.000-07:00

Hongkongista palattiin sitten takaisin seitsemäs helmikuuta aikaisin aamuyöllä. Huomasimme loppumatkalla, että Joonan rakas myyrä oli isiltä jäänyt pakkausvaiheessa Disney hotellin sänkyyn. No viimeisestä hotellista avulias tyttö otti yhteyttä tuohon toiseen majoituslaitokseen ja pehmolelu löytyi kun löytyikin. Miten vaan saada se takaisin. Eipä hätää Disney hoiti homman ja UPS kiikutti lelujyrsijän ilman kustannuksia tuonne meikäläisen työpaikalle. Palvelusta jäi vähintäänkin hyvä maku suuhun.

Siinä toimistolla sitten viikolla Jani kyseli, josko Iron Maidenin keikka kiinnostaisi, kun hän oli hommannut paikalliseen konserttiin viisi lippua. No, minuahan ei tuollaiseen tilaisuuteen tarvitse kahdesti pyydellä ja kun hintakin oli edullinen eli 1600 inr (25 €). Jani sai kaikki muutkin liput kaupaksi ja hommasi sitten vielä yhden, kun tuore isä Santtukin oli tulossa Suomesta. Itse konsertti oli sitten 15.2. sunnuntaina ja paikkana oli Palace Grounds täällä Bangaloressa. Olin sitten sunnuntai-aamuna verryttelemässä tyypillisesti golf-kentällä ja sen jälkeen aloin soitella, mihin aikaan lähdettäisiin kinkereihin. Pojat vastailivat Leela Palacesta, missä olivat perheineen sunnuntai-brunssilla. Lupasin ottaa meidän auton ja koukata pojat mukaan mennessäni. Paikalle päästyäni, kävi kutsu, että tulehan käymän sisällä tai siis ulkona terassilla, missä syömingit oli loppumaisillaan. Näihin brunsseihin kuuluu hintaan siis myös juomat, joten pojat olivat jälkiruuaksi tilanneet noin 20 gini tonic:a. Pitihän siinä sitten ennen lähtöä auttaa poloisia ja matkaankin yllättävää kyllä sentään päästiin. Itse konsertti alue oli suuri kenttä, jossa ensin piti käydä lunastamassa liput ja sitten ruumiintarkastuksen kautta festarialueelle. Kaikki ei tietenkään päässeet läpi, kun mielikuvitusta ei ollut tarpeeksi plakkarimatin kätkemiseen ja nyt en puhu itsestäni. Seuraavalla aukiolla oli ruoka ja juomapisteitä, joita sai Intialaiseen tyyliin kuponkeja vastaan. Kupongit taas pitivät hankkia eri kioskilta. Aukiolla oli myös benji-hyppyä tarjolla, mutta näytti vähän, että köysi olisi mitoitettu paikallisen painoiselle, eikä tullut moista kokeiltua. Mitä kyllä hommattiin, oli mustat kiertuepaidat, kun minunkin Suomi t-paita ei oikein soveltunut noiden mustapaitojen joukkoon. Itse lava-akti oli tosi hyvä, kun soittolistalla oli myös vanhempaa harvinaisempaakin materiaalia. Hikipäässä tuli keikkaa seurattua ja löysin itseni jossain vaiheessa aivan lavan viereltä noin kolmannesta rivistä. Kinkerit loppuivat aikanaan ja kotiinkin päästiin, mutta ei siitä ehkä sen enempää.

Suomen Intian suurlähettiläs Asko Numminen vaimoineen tuli vierailulle Bangaloreen. Kutsu oli saapunut meille kaikille, jotka olemme ilmoittautuneet suurlähetystöön täällä oleviksi. Tiistai-iltana 17.2. oli pienimuotoinen vastaanotto Taj West End hotellissa. Siellä sitten pikkupurtavan ja juominkien kanssa juteltiin sivistyneesti lähettilään ja muiden Suomalaisten kanssa. Meitä on aika paljon täällä muitakin kuin meidän firmalaisia. Meille esiteltiin myös Suomen Bangaloren kunniakonsuli, joka oli miehensä kanssa myös kokkaroimassa. Saimme kutsun päivälliselle jonain iltana kunniakonsulin luokse, mutta käyntikorttini lienee häneltä hukkunut, kun ei ainakaan vielä ole mitään kuulunut eikä näkynyt.
Lähettiläs kävi myös firmassa tutustumassa seuraavana päivänä ja hän ihmetteli kuinka paljon meitä oikein täällä onkaan, läheskään kaikki kun eivät ole ilmoittautuneet tuonne Suomen lähetystöön.

OWC (Overseas women`s club), mihin Marikin kuuluu, järjesti mahdollisuuden päästä seuraamaan laukkakilpailuja 21.2. Liput maksoivat melkein saman kun Maidenin konserttiin, mutta siitä meni osa hyväntekeväisyyteen ja hintaan kuuluivat myös ruuat ja juomat. Eli ei muuta kuin laukalle.
Kyseessä olivat myös pukujuhlat, joten minäkin lähdin alennusmyynteihin, kun tummapuku ja yli 30 astetta ei oikein tuntunut houkuttelevalta yhdistelmältä. Löytyihän sitä sitten pinkki kauluspaita ja valkoinen klubitakki, miksihän olivat 70 % alennuksessa. Pisteenä iin päälle löytyi vielä hatut meille molemmille. Mari oli paikalla Kytökarinen ja Talvioiden ohella, kun minä kolopallokilpailun jälkeen ehdin paikalle. Jotenkin tuli mieleen oikein siirtomaameininki, kun meidän paikka oli neljännessä kerroksessa ilmastoidussa tilassa, missä oli tv screenit ja erilliset vedonlyöntiluukut. Paikalliset tungeksivat maantasolla helteessä. Hissille mennessä törmäsin kaveriin, jota ei päästetty sisälle, kun hänellä ei ollut krakaa. Myöhemmin kyllä törmäsin häneen ylhäällä ja tyylikkäästi oli vyö sidottu kaulan ympärille. Toto ei oikein tuonut mitään, kun panostin suurimpiin kertoimiin vedonlyönnissä ja nehän tunnetusti ovat hitaimmille koneille. Kokemus sinänsä eikä mistään huonoimmasta päästä, Marillekin oli hattu takaisin tullessa tarpeen. Ei kukaan haluaisi ostaa halvalla valkoista klubitakkia ja pinkkiä paitaa.

Tässä alkaa komennuksen loppu olla loppusuoralla ja mitään hankintoja ei ollut vielä muutama viikko sitten aloitettu. Pitihän meidän hommata vaikka mitä tuonne Naantalin torppaan täältä. No nyt on sitten pää saatu auki. Stanley Butiikista (http://www.stanleyboutique.com/index2.htm) hommattiin nyt sitten takkahuoneen kulmasohva malli Longiness ja pari Barcelona tuolia raheineen. Sohvasta tehdään tuuma syvempi ja saman verran korkeampi kuin standardiversio, kun alkuperäinen ei oikein sopinut meikäläisille. Verhokauppoja Mari myös pohtii, kun tuo silkki raakana tai blissin kanssa ei ole niin kallista täällä.

Paluukrapula ja toinen Englannin siirtomaa

2009-03-08T07:46:00.000-07:00

Paluu menneisyyteen ei ollut helppo Joulun jälkeen, ainakaan minulla. Kuten jo aikaisemmin varmaan olen todennut, ei Suomessa saisi olla liian pitkään, kun pääsee tottumaan. Turvallisesti kyllä päästiin tulemaan Lontoon kautta takaisin. Lontoossa kentällä kun aikaa tapettiin, kierreltiin uuden terminaali viiden kauppoja. Punnan kurssi oli suosiollinen, joten tein hankintoja arskalasikaupasta. Ei pitäisi. Luonnonlakihan sanoo, että mitä kalliimmat lasit sitä onnettomuusherkempiä ne ovat. Eli kyseisiä Oakley:tä ei enää ole.
Paluu krapula ei ollut pelkästään fyysistä vaan myös moraalista. Panu Rajalan Waltari-kirjan ohella tuli Suomessa ahmittua ihan kiitettävästi myös Jouluherkkuja kinkusta suklaaseen ja kaikkea siitä väliltä. Läheltä piti, etteivät perineet ylipainomaksua meikäläisestä. Näin vanhempana sitä huomaa, että mikä laulaen tulee se ei viheltäen menekään, ja nyt en tarkoita Irwinin lailla rahaa.
Täällä Palmissa meitä fennosskandeja on siunaantunut yhtäkkiä joukolla muitakin. Tuo läheinen Ozone-alue on tullut kalliiksi vuokrankorotuksineen, joten tämä Palm on vetänyt väkeä puoleensa.
Joonakin on saanut seuraa päiväkotimatkoillensa, toki jo aikaisemmin, Elsasta. Eräänä päivänä, kun Joona tuli kimppakyydissä kotiin lapset sanoivat, että Joona oli työntänyt kiven nenään; isin poika siis. Mari tutkiskeli pojan sieraimia ja heti ei näkynytkään mitään. Pikkuisen kriittisemmän tarkastelun jälkeen vieras moreeninpala löytyikin hajukaluston peränurkista köllöttämässä. Vaikka Sanna ja Mari kahteen naiseen yrittivät saada pinsetin avustuksella tuota palaa vierasta maata pois klyyvarista, oli menestys heikko. Palmissa oleva tohtorisetä oli vaan naureskellut, ettei hänellä ollut sopivia pinsettejä, joten Shankar suuntasi Innovan keulan kohden RxDx-vastaanottoa. Kyseisessä puljussa sitten kivi saatiin ongittua pois ja puolen tunnin jälkeen kun veri ei roiskunut, lupa tuli lähteä kotiin.

Tammikuun lopulla sitten oli vuorossa puolivuotinen recreation trippi. Tällä kertaa lähdimme itään päin ja kohteena oli Hongkong. Seuraksi saimme Savolaisten nelihenkisen perheen, joten Joonallekin oli luvassa muuta seuraa kuin tylsät isi ja äiti. Lento oli taas helpohko, kun Bangaloresta oli suora yhteys Hongkongiin, vain lähtöaika oli yöllä kuinkas muuten. Majoituimme Kowloonin puolelle ja ohjelmistoon kuului kaikki mitä turistimatkalta vaaditaan shoppailusta aina avokattoisella saitsii’ing bussilla kruisailuun. Minä kuolasin koko matkan ajan uutta digitaalista järjestelmäkameraa tuon nykyisen pokkarin tilalle, kun ne olivat puolet Suomen hinnoista. Ihme kyllä järki voitti tai varovaisuus, kun tuo lamapeikko on nurkan takana, eikä tulevaisuudesta varmasti tiedä ja kun tuon hinnalla maksaa parit lainan lyhennykset Suomeen.
Pari yötä ja päivää vietettiin myös Hongkongin Disney World:ssa. Joona, Antti ja Liisa olivat aika täpinöissään noista Disney hahmoista ja erilaisista vemputtimista, teattereista yms. Tarjolla oli hotellissa jopa aamiaista Hessun ja Pluton ja Mikin seurassa. Joonalla oli naamakin pesemättä monta päivää ettei Lumikin huulen jäljet kuluisi pois poskesta.
Vaikka kameraa ei tullutkaan hankittua (mikä joskus kyllä vieläkin kismittää), olivat laukut silti täynnä muuta tuotavaa. Joona kävi mm. ostamassa itselleen uudet aurinkolasit rikkoontuneiden tilalle.
Savolaisille kiitos luonnikkaasta matkaseurasta.

Joulun taikaa

2009-01-27T08:01:00.000-08:00

Kyllä on taas aikaa vierähtänyt viime päivityksestä. Suomessa oltiin joulunvietossa ja hieman haikein mielin lähdimme takaisin, paitsi meidän pikkumies, joka kyseli jo päiviä ennen lähtöä, että koska lähdetään lentokonekentälle. Joonalla oli monta ikimuistoista päivää lomansa aikana ja yksi oli retki Jaskan ja pappan kanssa pakettiautolla kuusimetsään ja kävi sitten niin, että poika tuli kotiin kolmen kuusen kanssa. Onneksi riitti, että vain yksi puu tuotiin sisälle. Joulu meni mukavasti ja kyllä pääsimme helpolla valmistelujen suhteen, kun istuimme mamman ja pappan luona valmiiseen joulupöytään. Joulupukki osasi etsiä meitä oikeasta osoitteesta. Ikkunasta näimme valkoparran tulevan ja siinä sitten Joona ihmetteli, että missä kaikki lahjat ovat, kun pukilla ei ole kädessä mitään… Kiitos vielä pukille, kun ehdit piipahtamaan. Joonan kirjoittama kirje oli löytänyt perille, kun pitkään haaveena ollut Mack-rekka oli siellä lukuisten muiden lahjojen joukossa.

Tammikuun alkupuolella palasimme takaisin ja hyvin on arki taas lähtenyt pyörimään. Lensimme tällä kertaa Lontoon kautta ja tietysti kävi kuten pre-visitillä, matkalaukku oli hukkunut välillä Turku-Hel-Lon-Bangalore. Kotona tyhjensimme muut laukut ja inventoimme mitä puuttuu ja olihan siellä vaikka mitä mm. ruisleivät, puurohiutaleet, viinipönikät, kirjoja, makeisia jne. Olimme toiveikkaita ja kuvittelimme laukun saapuvat parin päivän kuluessa, mutta toisin kävi ja 10 vuorokautta saimme odotella eikä ruisleivät olleet enää parhaassa mahdollisessa kunnossa. No onneksi kaikki kylmätavarat mm. juustot oli toisessa laukussa ja nyt on saatu nauttia Oltermannia leivänpäällä.

Järjetöntä menoa ja matka entisille Portugalin valloituksille

2008-12-10T06:34:00.000-08:00

26. Marraskuuta illalla alkoi sitten Mumbaissa paukkua. Meidät tieto tavoitti vasta seuraavan päivän aamuna. Paikallinen uutisointi raportoi terroristi-iskuista ja kuinka terroristit tietoisesti olivat hakeneet ulkomaalaisia kohteita, nimettynä erikoisesti englantilaiset ja yhdysvaltalaiset. Tiedotusvälineet mässäilivät alkupäivän suorilla reportaaseilla paikanpäältä kunnes tilanne meni ehkä paikallisestikin liian raa’aksi ja suora lähetys keskeytettiin. Tilanne saatiin aisoihin parissa päivässä, jolloin uhriluku oli noussut 173:een. Yksi terroristi kymmenestä osallistuneesta saatiin elävänä kiinni ja kuulusteluista tihkuneiden tietojen mukaan toinen mokoma olisi koulutettu Intian iskuihin samalla kertaa kuin heidät? Turvatoimia on siis kiristetty ympäri Intiaa ja olo ei ole ollut niin kotoinen ja turvallinen. Lentokentät ovat melkein jatkuvassa hälytystilassa ja turvallisuuden on viestitty vietävän äärimmilleen.

Kaiken tämän keskellä aloimme suunnitella reissua Goa:lle, kun Mari täyttäisi pian Suomen merkkipäivän jälkeen pyöreitä, sekä tiistai 9.12. olisi vapaapäivä täällä Karnatakassa.
Lennon buukkaamisessa ei ollut suurempia ongelmia ja hyvätasoinen majoituskin löytyi helposti. Perjantaina kävi pikkuisen ajatuksissa olisiko sitä turvallista kuitenkaan näyttää naamaansa lentokentällä ja lentokoneessa, mutta päätimme lähteä lauantaina matkaan. Kentän kulmalle oli pystytetty niittykasematti ja sotilaita oli siellä passissa hiekkasäkkien takana. Kentällä myös turvatarkastuksia oli tavallista enemmän ja huomasin vasta jälkeenpäin kuinka tyhjältä kenttä vaikuttaa kuvassa, jonka nappasin Joonasta.

Goa oli joo, no olihan se hieno, mutta ei mitenkään erikoinen mielestäni. Johtopäätökset voivat olla myös liian hätäisiä, niinkuin kuvaan kuuluu, perustuen matkaan lentokentältä lomahotelliin; hotellimakoiluun ja paluumatkaan. Kaiken lisäksi Venäläiset näyttivät löytäneen paikan, melkein luuli olevansa Anttilassa 90-luvun alussa. Kyltit ja ruokalistat olivat jopa kyyrisin aakkosin. Kolmisen vuorokautta sitten tuli rentouduttua, juhlittua itsenäisyyttä, synttäreitä ja ennen kaikkea uitua sekä altaassa että meren kuohuissa.

Joulun odotus on todenteolla alkanut, kun tänä vuonna starttaamme kohti Suomea 16.12. ja kuulopuheiden mukaan joulupukkikin osaa etsiä meitä sieltä suunnalta, mikäli pappaan on uskominen. Pitänee yrittää josko jonkun kulkuneuvon saisi jostain allensa.

Paluu näihin kuvioihin tapahtuu sitten seuraavan vuoden puolella.

Ostoshysteriaa, ryöstö ja sairastelua

2008-12-05T10:46:00.000-08:00

Joona oli iloinen päästessään takaisin Intian kotiin, tämä onkin hänelle se varsinainen koti sillä poika on viettänyt täällä lähes puolet elämästään. Jälleennäkemisen riemu oli suuri, kun Shankar (kuljettaja) oli vastassa lentokentällä. Kovasti Joona esitteli Shankarille, että mukana on mamma ja pappa. Reilu tunnin ajomatkan jälkeen oli seuraava riemun paikka, kun saavuimme kotiin ja Famla (maid) oli vastassa ovella ja odottihan kotona kaikki lelut sekä junarata.

Joona oli innoissaan saadessaan esitellä mammalle ja pappalle lelujaan. Eka päivä menikin ihmetellessä ja laukkuja tyhjentäessä. Muutaman päivän otimme rauhallisesti, kävimme ostoksilla, nautimme auringosta sekä poikkeuksellisen lämpimistä päivistä. Sunnuntaina juhlimme isänpäivää (valitettavasti Petri oli tässä vaiheessa jo jenkeissä) Leela hotellin brunssilla http://www.theleela.com/ ja samalla suunnittelimme viikon ohjelmaa.

Ensimmäinen retki tehtiin Shivanasamudram vesiputouksille. Matkaa ei ollut kuin reilut 100 km, mutta siihen meni yli kolme tuntia yhteen suuntaan. Tie oli paikoittain tosi huonossa kunnossa ja siihen päälle vielä ruuhkat ja ajo pikkukylien läpi teki matkasta tosi pitkän. No päästiin vihdoin putouksille ja kyllä siellä vettä tuntui riittävän. Olimme varautuneet piknikille ja päätimme siinä nauttia kahvit ja syödä herkulliset ruisleivät, mutta meidät ryöstettiin. Aliarvioimme vastustajan ja meidät ryöstettiin keskellä kirkasta päivää, ryöstäjä oli apina. Olin juuri ottamassa repusta ruisleipiä, kun apina hyppäsi melkein syliin ja nappasi muovipussin mukaansa. Toivon vaan, että ryöstäjällä meni vatsa tosi sekaisin syötyään meidän ruisleivät. Paluumatkalla pysähdyimme katsomaan silkkiviljelmää, näimme silkkiperhosen toukan sekä koteloita kasvualustalla.

Joonalla oli torstaina vapaata päiväkodista (lastenpäivä), joten suuntasimme aamulla varhain Mysoreen ja matkalla poikkesimme Ranganathittu Bird Sanctuariin katsomaan lintuja ja krokotiilejä sekä pysähdyimme Brindavan puutarhaan, josta löytyy myös useita suihkulähteitä, mutta tällä kertaa vain muutama niistä oli toiminnassa. Puutarha on valtavan padon vieressä, nähtävyys jo sinänsä. Jatkoimme sitten Mysoreen lounaalle ja eläintarhaan sekä poikkesimme pikaisesti Chamundi Hillsille katsomaan temppeliä ja maisemia. Ajoimme vielä Mysoren palatsin ohi ennen kotimatkaa. Joona onneksi nukkui autossa mennen tullen tai katsoi elokuvia niin matka meni suhteellisen kivuttomasti.

Perjantaina Joonan päiväkodissa juhlittiin lastenpäivää ja teemana oli naamiaiset. Vanhemmat oli kutsuttu mukaan, joten menimme paikalle klo 10. Varoittelin mammaa ja pappaa, että mikäli olemme ajoissa paikalla niin saa varautua ainakin puolen tunnin odotteluun ennen ohjelman alkua ja niin siinä myös kävi. Lapset jo hieman hermostuivat ja alkoivat olla kuumissaan naamiaisasusteissa. Lopulta ohjelma alkoi ja lapset tulivat yksitellen lavalle esittäytymään.
Viikonloppu koitti ja lauantaina aamulla Petri saapui takaisin jenkkilästä (aikaero 10h). Lähdimme vielä lauantaina päivällä ostoksille ja poikkesimme sopivasti yhteen silkkikauppaan, josta oli aivan pakko tilata erinäinen määrä uusia vaatteita. Pappa oli jo ennen tätä liikettä uusinut vaatekaapistaan ainakin puolet, mutta kyllä tämän liikkeen jälkeen määrä taisi vielä hieman muuttua. En välttynyt minäkään kiusaukselta ja tuli siinä hankittua mm. silkkimekko ja bleiseri.

Eipä siinä tainnut olla mitään järkeä, mutta sunnuntaina lähdimme aamulla klo 5 golffaamaan ja mamma ja pappa tulivat Joonan kanssa hakemaan meidät golfkentältä, kun vuorossa oli brunssi
Taj West End hotellissa. Siinä se loppupäivä vierähtikin mukavasti.

Tiistaina juhlimme suomalaisten lasten kesken Joonan 3v ja Juhon 4v synttäreitä. Kiitos Katille, kun hoidit suurimman osan järjestelyistä. Yhdessä kävimme tilaamassa pojille kakut, Juho oli toivonut Disneyn Autot sarjasta autokakkua ja Joona toivoi Tuomas veturia. Siinä olikin säätämistä, että saimme sopivat kakut ja samalla tilasimme päiväkotiin noin 40 hengen yhteiskakun. Juhla sujui vauhdikkaasti, pihalla oli iso pomppulinna ja siellä lapset riehuivat aikansa ja tietysti pöytä notkui herkkuja. Illalla ei poika malttanut mennä nukkumaan, liekö syönyt liikaa kakkua…

Tiedä sitä mitä oli syönyt, mutta noin klo 4 yöllä Joona oksensi meidän sänkyyn. Oksentelu jatkui läpi yön ja aamun eikä mikään pysynyt sisällä. Täällä on ollut muutaman viikon liikkeellä oksennustautia, tauti on ollut raju, mutta mennyt yleensä ohi päivässä. Joonan tauti tuntui pahenevan ja päälle iski vielä ripuli, siinä vaiheessa lähdimme paikalliselle klinikalle. Petri oli samaan aikaan sairaana, kuume ja vatsatauti. Klinikalla lääkäri ei suostunut laittamaan Joonalle tippaa, mutta totesi pojan olevan hieman kuivunut. Saimme antibiootin lisäksi pahoinvointia estävää lääkettä sekä suun kautta nesteytystä minkä Joona sitten reippaasti joi. Labratulosten mukaan Joonalla oli bakteerin aiheuttama vatsatauti. Olimme klinikalla nelisen tuntia, mamma kävi välillä keittämässä kotona puuroa, sillä haluttiin varmistaa, että poika syö ja ruoka pysyy sisällä. Illalla pääsimme kotiin ohjeiden ja lääkkeiden kera. Yöllä oksentelu jatkui, mutta torstai oli toivoa täynnä, Joona voi paremmin ja Petri oli toipunut taudistaan.

Torstaina illalla tuli puhelinsoitto meidän silkkikaupasta. Räätälin isoisä oli sairastunut eikä vaatteita voida toimittaa aikataulussa, hmm… Pienen neuvottelun jälkeen sovittiin, että räätäli tulee aamulla klo 8 meille kotiin, jotta voimme sovittaa vaatteet ja tarvittavat korjaukset ehditään tehdä ennen illan lentoa Delhiin (eipä ollut kiireinen aikataulu). Niin tosiaan, meidän kaikkien piti lentää Delhiin saattamaan mammaa ja pappaa ja samalla meidän piti viettää viikonloppu Delhissä. Torstaina illalla päätimme, että vaikka Joona voi jo paremmin niin Petri lähtee yksin Delhiin ja minä jään kotiin toipilaan kanssa. Varasimme illalla myöhään netistä lentoliput Delhiin ja laitoimme majoituksesta kyselyn eteenpäin. Aamulla tarkistimme sähköpostit ja huomasimme, että Petrin paluu Delhistä oli ok, mutta menoliput illan koneeseen puutuu.

Aamulla räätäli tuli sovittuun aikaan (mitä suuresti ihmettelen) ja samoihin aikoihin huomasimme, että Joonan kunto oli taas huonompi. Siinä yritimme sovittaa vaatteita ja hoitaa oksentelevaa poikaa sekä soitella puuttuvien lentolippujen perään, huh huh. Matkatoimistoon olin varmaan reilu tunnin yhteydessä, sillä tapaus ei ollut aivan tavanomainen. Ensinnäkin tuli ongelmia, kun yritin hoitaa asioita, mitkä oli varattu Petrin koodeilla ja maksettu Petrin luottokortilla jne. Petri oli tietysti palaverissa ja asiat oli saatava kuntoon. Useiden varmistuksien jälkeen asiaa alettiin selvittää ja luvattiin lähettää liput parin tunnin kuluessa. Tämä tieto riitti minulle ja soitin Petrille, että nyt lähden viemään Joonaa sairaalaan, että pääseekö hän mukaan. Haimme Petrin töistä ja ajoimme lähimpään ”kunnon” sairaalaan Manipaliin. Siellä pienen odottelun jälkeen Joona punnittiin ja mitattiin. Taas pienen odottelun jälkeen kandi tai vastaava teki alustavan tutkimuksen ja kyseli lapsen tilasta sekä tutki paikallisen klinikan paperit ja lääkkeet. Taas pienen odottelun jälkeen pääsimme lääkärille, joka teki diagnoosin. Tässä tapauksessa meidät päätettiin ottaa osastolle ja siirryimme ensin ensiapupoliklinikalle, jossa laitettiin kanyyli Joonan käteen. Sieltä Petrin piti mennä suorittamaan ennakkomaksu meidän oleskelusta (25.000INR) ja siitä sitten siirryimme kahdeksanteen kerrokseen - yksityishuoneeseen. No eipä ollut huone mikään ihmeellinen, mutta kuitenkin oma huone wc:llä ja hoitaja tuli paikalle, kun kelloa soitti. Lisäksi oli noin kolme eri lääkärikierrosta päivässä. Joona sai tipan kautta lääkkeitä myös yöllä klo 3 (hyvästi yöunet)sekä välillä nesteytystä tipan kautta. Ruokavalio oli täysin hänen itsensä päätettävissä eli keksejä, pillimehuja, nannaa jne. Perjantaista tiistaihin olimme lopulta sairaalassa. Petri tuli Delhistä lauantaina illalla suoraan sairaalaan, mutta oli parempi, että hän menee kotiin nukkumaan ja minä jään sairaalaan. Sunnuntaina aamulla oli vahdin vaihto ja pääsin kotiin suihkuun ja hakemaan tarvikkeita, herkkuja, lukemista jne. Päästessäni takaisin sairaalaan menin hetkeksi nukkumaan. Maanantaina sama juttu eli Petri töiden jälkeen sairaalaan ja minä pääsin hetkeksi lepäämään. Onneksi Joona oli jo paljon paremmassa kunnossa, mutta halusimme olla vielä yhden yön sairaalassa, sillä lapsi ei ollut vielä syönyt ruokaa kertaakaan.

Tiistaina lääkärikierroksen jälkeen saimme luvan lähteä, kunhan saamme tarvittavat lääkkeet mukaamme ja maksamme laskun. Kuljettajamme Shankar odotteli jo ulkona, niin soitin hänet apuun, sillä viiden päivän kuluessa olimme saaneet aika paljon tavaraan sairaalaan ja tarvitsin hieman kantoapua. Eikä muuta kun tavarat ja lapsi autoon ja vihdoinkin kohti kotia. Eipä hyvä tuuri jatkunut pitkään, Petri soitti et hän on tosi kipeä, jos voisimme tulla toimiston kautta. Eipä muuta, kun haettiin sieltä potilas kotiin sairastamaan. Joona oli väsynyt ja nukkui paljon ja niin teki myös Petri. Hän oli lähes 39 asteen kuumeessa ja vatsataudissa. Minä olin vielä kunnossa ja yritin hoitaa samalla potilasta ja toipilasta…

Joona toipui nopeasti, toki hän oli väsynyt, mutta ruokahalu palasi ja virtaa alkoi olla turhankin paljon. Petri sairasti pari päivää ja pikku hiljaa myös hänen kunto on alkanut palata ennalleen. Elämä palasi vihdoinkin suhteellisen normaaliin tilaan meidän perheessä.

Jobin postia

2008-12-04T08:02:00.000-08:00

Malesian loppumatka ei mennytkään niin vauhdikkaasti ja hienosti kuin alku. Aluksi sain tiedon, että äidin tila oli huomattavasti huonontunut ja pari päivää myöhemmin tuli tieto hänen nukkuneen pois.
Tällaisiin juttuihin ei osaa koskaan varautua ja jotenkin isku tuli vasten kasvoja vielä voimakkaammin, kun olimme kaukana poissa kotoa.
Näin parin kuukauden ja hautajaistenkin jälkeen, en ole täysin varma olenko sisäistänyt asiaa täysin vielä. Äidin hoito oli myös viimeaikoina täysin sisarieni ja veljeni varassa, ja tuokin juttu ei ole kaikkein helpoin itselle myönnettäväksi. Isän hautajaisin tulin silloin joskus Japanista ja nyt äidin hautajaisiin tultiin Intiasta. Tilaisuus oli hieno ja pappi puhu kauniisti, mikäli nyt oikein muistan. Kyllä nuo ovat kaikenpuolin aina raskaat kinkerit.

Joona täytti myös Suomen reissun aikana kolme vuotta ja vastapainoksi seuraavana viikonloppuna pidettiin synttäreitä. Mielessä kävi myös, että alkuperäinen sopimus olisi nyt loppunut. Joona pääsi myös jäähalliin kokeileman ensikertaa luistimia ja poika piti parkuvana raahata pois, kun ei olisi millään halunnut lopettaa sirklaamista. Paluu Bangaloreen ei ollut nyt mitenkään helppo. Onneksi Marin vanhemmat tulivat samaa matkaa meille kylään. Lähdin siitä sitten parin kotona vietetyn päivän jälkeen jenkkeihin koulutettavaksi ja muut jäivät seikkailemaan Intiaan

Malesia ja vähän muuta

2008-12-01T23:17:00.000-08:00

Viime päivityksestä onkin vierähtänyt todella pitkä aika ja paljon on tapahtunut tässä välissä. Syyskuussa Joona mainitsi leikin tiimellyksessä korvan olevan pipi ja taas jatkoi leikkejään kavereidensa kanssa. Ajattelin, et on parempi viedä lapsi lääkäriin ettei yöllä ala armoton huuto ja paikallisella RxDx klinikalla lastenlääkäri totesikin, että molemmat korvat olivat tulehtuneet sekä nenä/nielu. Oli miten oli niin lääkkeitä tuli sitten joka lähtöön, oli mm. korvatippoja, kahta erilaista antibioottia ja kotihoidoksi höyryhengitystä. Lääkkeet tehosivat ja poika tuli nopeasti kuntoon ja hyvä niin sillä olimme lähdössä matkalle.

Syyskuun lopulla suuntasimme Malesiaan ja ensin rentouduimme Penangissa ja sitten shoppailimme Kuala Lumpurissa. Asuimme Singaporen matkalla hyväksi koetun Shanri La ketjun hotelleissa eikä ollut huono valinta http://www.shangri-la.com/. Tarkoitus oli tutustua Penangiin yhtenä päivänä, mutta meidät yllätti trooppinen rankkasade eikä auttanut kuin mennä ostoskeskukseen kuluttamaan aikaa ja ehkä myös hieman rahaa. Viihdyimme tosi hyvin laajalla hotellialueella mistä löytyi jokaiselle jotakin; rentoutumista, kuntosalia, uintia, seikkailua, jalkahierontaa ja ennen kaikkea hyvät ruuat ja juomat… Olimme varanneet sellaisen huonetyypin mihin sisältyi mm. iltapäivän tee/kahvi sekä suolaiset että makeat pikkupurtavat ja illalla ennen päivällistä saimme nauttia pieniä alkupaloja shampanjan/coctailien kera. Myönnettäköön, viihdyimme Penangin lomakohteessa, mutta ei ollut hassumpaa Kuala Lumpurissakaan. Hotelli aivan Twin Towersia vastapäätä ja kaikki ostosmahdollisuudet kävelymatkan päässä, niin siellä voi paikoittain jopa kävellä ja sitä ei olla montaa kertaa Intiassa koettu. Kyllä me myös kävimme kiertoajelulla, perhospuistossa, kansallismuseossa ja Joonan suosikkipaikassa katsomassa kaloja, käärmeitä, liskoja, hämähäkkejä jne. Kuvat ja video kertokoon lisää.

Kahdeksankätisiä norsupäisiä Jumalia ja muuta kuumeilua

2008-09-14T09:11:00.000-07:00

Kolmas syyskuuta vietettiin Gansesha festivaalia, tämä päivä on se jolloin Lord Ganeshan uskotaan suoneen läsnäolonsa maanpäällä hänelle omistautuneille. Ganesha on yksi tärkeimmistä Hindulaisista jumalista ja häntä pidetään hyvän onnen, viisauden ja älykkyyden jumalana. Ganesha on Sivan ja Parvatin poika. Hänellä on kahdeksan kättä ja norsun pää. Koska Ganesha ei päästänyt Sivaa vaimonsa luokse, sivalsi Siva Ganeshalta pään poikki. Tästä vaimo veti pikkuisen hernettä nenään ja lepytelläkseen puolisoaan Siva lupasi antaa Ganeshalle uuden pään. Hätäpäissään hän otti sen ensimmäiseltä vastaantulijalta, joka sitten sattui olemaan norsu. Ganeshalla on myös ainoastaan yksi syöksyhammas, koska hän menetti toisen heittäessään sillä kuuta, joka nauroi, kun Ganeshan vatsa repesi liiasta herkkujen syönnistä.
Festivaalin aikana Ganeshan kuvia kuljetetaan ympäri pitäjää tanssin, laulun ja fanfaarien säestämänä, kunnes kukkien, kookosten ja kamferin uhrausten jälkeen patsaat kuljetetaan joelle, mihin ne upotetaan.
Kuudes päivä lauantaina olimme paikallisessa teatterissa katsomassa Noddy:a eli Suomalaisittain Nipsua. Tapahtuma oli mukavampi kuin edellinen Disney Show, koska musiikki ei soinut niin kovin. Tosin tuohon musiikkiin on tottunut, kun kaupoissakin rytmi raikaa aika kovalla volyymilla. Esitys oli myös interaktiivinen, eli lapset pääsivät osallistumaan. Oli mukava huomata, että Joona koki esiintymisen ihan luonnollisena ja mukavana, kun hän pääsi näyttämölle mukaan tanssimaan tiputanssia. Joonalle esitys oli puheissa pääasiana vielä monta päivää jälkeenpäin.
Joona on nyt ollut pari päivää aika korkeassa kuumeessa. Onneksi nyt sunnuntai-iltana se näyttää olevan laskemaanpäin. Loppuviikolla oli jo pikkuista yskää, joten tavallisesta flunssasta lienee kyse. Täällä suomalaisten lasten keskuudessa on todistettu myös enterorokkoa, jota on kutsuttu myös suu- ja sorkkataudiksi, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä karjaeläinten vastaavan kanssa.
Yksi jo kotiin palannut expatti ilmoitteli, että heidän perheestään oli löytynyt Helico-bakteeri, joka alussa saattaa olla vaaraton, mutta myöhemmin aiheuttaa vatsahaavan tai mahalaukun syövän. Tuo ei selviä missään normaalissa tohtorisedän syynissä, vaan puhallus-, veri- tai ulostekokeessa. Mihinkä kaikkiin tutkimuksiin lobotomian lisäksi oikein pitää mennä, kun täältä joskus palaa.
Kotiin ei kuitenkaan olla tulossa nyt lokakuussa, sillä menin kirjoittamaan buukstaavin alle jatkosopimukseen, joten paluu koettaa näillä näkymin vasta kesäkuussa 2009, jos ei mitään mullistavaa tapahdu.
Kävin katselemassa tuossa statistiikkaa. Tätä blogia on sen olemassaolon aikana käyty lukemassa yli 10 000 kertaa. Sehän merkkaa melkein kolmekymmentä osumaa joka päivä. Herranjestas, pitäisiköhän pistää tämä salasanan taakse, että voisi vähän kontrolloida tuota lukemista ??

Singapore Sling

2008-08-27T22:15:00.001-07:00

15. elokuuta vietettiin taas Intian itsenäisyyspäivää ja turvallisuusosasto varoitteli mahdollisista levottomuuksista. Perheessämme oleva matkatoimistovirkailija oli jo hyvissä ajoin varannut meille matkan Singaporeen. Lähdimme keskiviikko iltana ja tulimme takaisin maanantai-iltana, joten pidin samalla pari päivää lomaa. Hotelliksi valikoitui Sentoosan saarelta Rasa Sentoosa niminen lukaali. Mikähän tuosta meidän pojasta tulee, kun odotteli matkaa ja lentokoneeseen pääsyä tosi innokkaasti. Lentokin oli suoraan Bangaloresta Singapore Airlinesilla ja matka-aika oli kohtuullinen 4,5 tuntia mikäli muistan oikein.

Saavuimme torstai-aamulla aikaisin Singaporeen ja kulttuurishokki oli melkoinen. Lentokentällä oli kylttejä jotka ilmoittivat kadulle sylkemisen ja roskaamisen olevan kriminalisoituja. Kaikki muodollisuudet olivat nopeasti ohi ja etukäteen tilattu taksi oli meitä noutamassa kentältä. Hotellin varauksessa luki, että huoneen saa vasta klo 15 iltapäivällä ja minä ja Mari emme olleet levänneet mitenkään loistavasti. Vastaanottotiskillä meille ilmoitettiin, että vapaita huoneita olisi meidän luokassa, eli ylhäältä merinäköalalla, joten saatiin huokaista helpotuksesta. Siinä sitten kokoperhe otti kaunistavat, ennen kuin lähdettiin seikkailemaan.

Sentosan saari on Singaporen etelärannalla ja sinne pääseminen maksaa, jossei asu siellä. Saarella oli myös pari golfpyhättöä, joita valitettavasti kuolattiin vaan ulkopuolelta. Saaren eri nähtävyyksiin oli asukkaille ilmainen bussikuljetus. Siinä sitten ensimmäinen päivä meni vedenalaisessa maailmassa, jossa oli tosi hienoja akvaarioita kaloineen. Siellä oli mm maalla liukuhihna, jossa ei tarvinnut muuta kuin seistä ja ihmetellä. Akvaario siellä oli rakennettu molemmille puolille hihnaa, sekä myös sen yläpuolelle, joten pää pyöri ihan kiitettävästi. Samalla pääsylipulla pääsi myös toisella puolella saarta olevaan delfiininäytökseen, joten ei muuta kuin bussi alle ja menoksi. Aika tiukalle meni tuo aikataulutus ja alku show’sta jäi näkemättä. Näytöksen jälkeen pyörittiin silmät ympyrkäisenä rannalla ja kaupoissa tuossa saarella ja ajettiin tietenkin paikallisella ”muumi-junalla”. Hotelliin tultuamme menimme illalliselle nautiskelemaan ja meikäläinen santsasi sushia muutamaan kertaan, mutta vähemmän kuin Joona vaahtokarkkeja ja jäätelöä.

Perjantaina sitten otimme taksin paikalliseen eläintarhaan, josta olimme kuulleet paljon kehuja. Paikalle saavuttuamme meistä otettiin tervetuliaiskuvat oikein ruåttinlaivameininkiin ja lyötiin lappuja käteen. Noita lipukoita vastaan saisi sitten lunastaa kuvia portin jälkeen. Pyörimme junalla ensin ympäri koko alueen, että saisimme jonkinlaisen käsityksen mitä olisi odotettavissa. Ajelun jälkeen suunnistimmekin sitten norsunäytökseen, jossa elefantit tekivät kaikenlaisia temppuja. Näytöksen jälkeen oli rahaa vastaan mahdollista mennä syöttämään ronsuja ja Joona ilmoitti tomerasti haluavansa antaa dumbolle banaaneja. Jäin vahtimaan laukkuja ja Mari ja Joona menivät sitten ruokintapuuhiin. Oli aika koomisen näköistä, kun Mari yritti ottaa kuvia ja samalla piteli pojasta kiinni, ettei Joona pudonnut aidan väärälle puolelle. Vietimmekin sitten koko loppupäivän eläintarhassa. Ratsastimme norsulla, katselimme eri näytöksiä. Joona sai jopa merileijonalta muiskun poskelle ja poika kokeili emun pyrstösulkia, kun silmä sattui pikkuisen välttymään kengurupuistossa. Oma kylmäallas oli jopa jääkarhuille, jotka kisailivat siellä keskenään. Eri ruokintoja pääsimme myös seuraamaan mm. virtahepojen ja valkoisien tiikereiden syömistä. Ajan kulumista ei edes huomannut ja lähtiessä kävimme yllättävästi poismenoreitille sijoitetussa kaupassa ja lunastamassa muistitikun, johon oli talletettu meistä otetut kuvat.

Lauantaina sitten lähdimme aamiaisen jälkeen junalla, joka oli kuin kaksi veturia peräkkäin, saarelta mantereelle. Juna vei meidät suoraan Vivo-ostoshelvettiin, joka oli mainoksen mukaan yhdeksän jalkapallokentän kokoinen. Sieltä sitten metrolla keskikaupungille maailman kuuluisalle ostoskadulle Orchard Road:lle. Toinen toistaan hienompia putiikkeja tuli kierrettyä ja mm halpoja digikameroita ihmetellessä. Meitä poikia alkoi jo hieman väsyttää, mutta kunniallahan tuosta selvittiin illalla takaisin hotelliinkin. Syömässä kävimme paikallisessa katukuppilassa, jossa parit nuudeliannokset upposivat mukavasti.

Loppuretki meni sitten hotellin hienoilla altailla ja ostoksilla. Mukaan tarttui ihan liiankin paljon tavaraa, mutta sulovilenmaisesti oli halpaa. Ostospäivän huipennus ainakin Joonan mielestä oli kabiinihissi, jolla palasimme takaisin Sentosan saarelle. Paluulento sujui ihan mukavasti. Bangaloren tulli ihmetteli meidän nyssyköitä ja meinasimme joutua parempaankin syyniin, mutta väsynyt Joona rattaissa osasi kiukutella ihan oikeaan aikaan ja tullimies katsoi parhaimmaksi päästää meidät läpi.

Paluu arkeen oli tosi hyydyttävä, koska kotimatka oli vähintäänkin mielenkiintoinen. Vettä satoi ja pimeällä liikenne oli vähintäänkin tukossa. Oli rikkoontuneita rekkoja, jotka olivat tulppana; veden täyttämiä sillanalusia, johon pikkuautot hyytyivät jne. Normaalisti puolentoistotunnin matka kesti ainakin kaksi kertaa pidempään.

Kirjoittelen tätä parhaillaan Delhin lentokentällä, kun olen tulossa pikavisiitille Suomeen pariin palaveriin. Samalla pääsen myös katsomaan äitiä, koska nuo uutiset koskien häntä eivät ole olleet mitään mukavia. Tällaisissa tilanteissa ei ole mitään herkkua olla kaukana läheisistään.

Chilin tuoksuista kuljetusta

2008-08-27T09:49:00.000-07:00

Viime päivityksestä onkin taas aikaa, liekö tuo monsuuni vienyt tehoja vai mikä onkaan. En kyllä muista, että viime vuonna olisi satanut näin paljon ja olleen näin kylmää. No toisaalta en muista paljoa muutakaan vuoden takaisista asioista. Mari sai möykön pois vatsastaan antibiooteilla ja elämä palasi taas normaaleihin raiteisiin. Minullahan tuli heinäkuussa vuosi täällä täyteen ja Marilla ja Joonalla tulee tuo etappi ylitettäväksi tuossa elo- syyskuun vaihteessa. Herran jestas kun aika hölköttää, mutta onneksi ei kuitenkaan vanhene, ainakaan omasta mielestä ja kauneus on katsojan silmissä.

Kuskimme Shankar on kuljetellut meitä ympäri Karnatakaa ja melko hyvin ollaan toimeen tultu. Tuon kuskin saamisessa täytyy näköjään olla tuuriakin, kun eräällä kanssalusijalla on menossa jo olikohan se yhdeksäs chafööri. Muistan kun näin Shankarin ensi kertaa esittäydyin, että olen Petri. Shankar vastasi; yes söör. Ei ei sanoin Petri ja vastaukseksi sain taas yes söör. No tuota sananpartta käytetään aina tarvittaessa, kun hän ei ymmärrä mitä sanotaan, sillä onhan pomolle epäkohtelijasta sanoa kieltävästi tai ettei ole ymmärtänyt asiaa. No koputetaan kuitenkin puuta, sillä Joonankin kanssa kuski tulee toimeen ja vie ja hakee tarvittaessa yksin pojan päiväkodista.

Automme oli koristeltu kukkaseppelein, kun tulimme heinäkuussa Suomesta ja Shankar oli hakemassa meitä. Etumaisesta hinauskoukusta roikkuu chilejä ym. kasveja, jotka varmaan tuovat hyvää onnea kuljetuksiin. Aamulla, jos peräpää on kadulle päin pitää aina ensin nytkäyttää peltilehmää eteenpäin, koska aamua ei voi aloittaa peräyttämällä, koska se tuo huonoa onnea. Sisällä tyypillisen ilmanraikastajan ohella on jokin hindusymboli kojetaulun päällä ja se on merkkipäivästä riippuen kukitettu tai seppelöity. Ehkä vielä olen unohtanut jotain juttuja, kun ne alkavat olla jo itsestään selvyyksiä.

Juhlia, pommeja ja alkueläimiä

2008-07-31T08:06:00.000-07:00

25.7. oli sitten firman family day suuressa hallissa. Tapahtuma oli järjestetty alkavaksi klo 15 suuressa ”messukeskuksessa”. Minäkin lähdin sitten puoliltapäivin töistä kotiin hakemaan Maria ja Joonaa. Kotona sitten lähtövalmistelujen aikana eräs kollegani soitti ja kehotti avaamaan uutiskanavan. Töllöttimestä päälle hyökkäsivät suuret otsikot pommeista Bangaloressa. Ei paljon naurattanut, kun kerrottiin, että 5 pommia oli räjähtänyt eripuolilla kaupunkia.
Pikkuisen pohdiskelun jälkeen päätimme kuitenkin lähteä juhlimaan. Pelipaikalle pääsimme turvallisesti ja siellä kuulimme pommien lukumäärän nousseen kahdeksaan. Olo ei ollut mikään omenainen noita uutisia kuunnellessa. Sisään kuitenkin mentiin tai päästiin, kun turvatarkastukset olivat huipussaan ja olin unohtanut henkilökorttini kotiin. Onneksi naama oli jo ehtinyt kulua firman turvamiehien verkkokalvoille. Juhlissa ensimmäiseksi huomion vei pomppulinna, missä Joona pomppi aina hikeen asti. Sitten käytiin morjenstamassa Disney-hahmoja, joita liikuskeli hallissa. Ilmapalloista saatiin myös hattu ja miekka, jonka heiluttelu tulee varmaan meillä miehillä selkäytimestä, kun onnistui ihan ensimmäisellä kerralla. Käsivarteenkin ilmestyi piirros, joka isän mielestä oli hämähäkkimies, mutta Joonan mielestä lentokone. Karikatyyripiirtäjän edessä Joona hädintuskin istui tarvittavaa aikaa, lieköhän siksi kuva ollut pikkuisen vaikeasti tunnistettavissa. Paikalliseen tyyliin hallissa musiikki raikasi ihan voimakkailla volyymillä, mutta ei se meidän perhettä suuremmin häirinnyt. Kotiinpäin lähdettiin ennen 20:30 alkanutta illallista. Pikkuisen paluumatkalla ja tässä myöhemminkin on mietityttänyt nuo pommi-iskut. Myöhemmin vielä on löytynyt ainakin yksi suutari ja lehdistä on saanut lukea uusista iskuista eri puolilla Intiaa.
Mekaanikkokin sitten kävi vaihtamassa tuon Royalin satulan sellaisiin norsunkorva-mallisiin erillisiin satuloihin. Noissa mietityttää vaan, kun se kuskin satula on aika paljon isompi ja kuitenkin mies yleensä ajaa sitä pyörää ja nainen istuu takana. Taitaa kuitenkin olla parempi menemättä tuossa pohdiskelussa pidemmälle. Sanottakoon vielä, että kannentiivistekin tuossa samalla vaihdettiin, kun kerran vuosi pikkuisen.

Tiistaiaamuna sitten Mari alkoi tuntea olonsa hiukkasen kummalliseksi ja eriö tuntui kutsuvan aika tiheään tahtiin. Maanantai-iltana olimme käyneet viemässä rekisteröintipaperit ulkomaalaistoimistoon ja tiistaina piti hakea lupalappu täällä oleskelemiseen. Keskustaan lähdimme tuossa iltapäivällä ja Marin vointi ei ollut parannut päivän aikana. Lupalappu saatiin kouraan ja offiisilta piti jatkaa Forummooliin, kun SMS:llä oli Tommy’s Hillfiger lähestynyt ilmoittaakseen suuresta alennusmyynnistä. Sain kuitenkin puhuttua, että lähdimme suoraan kotiin, joten tilanne oli vakava, kun alennetut rätit ja lumput eivät kiinnostaneet.
Mari pomppasi kotiin tultuamme suoraan vaatteet päällä vällyjen väliin ja sovitteli kuumemittaria kainaloon. Tuo digitaalinen ihme kuitenkin ehti aina sammua, kun lämpö nousi sellaista tahtia, ettei tasaista lukemaa tullut. Mitä saatiin mitattua, ennen buranan astumista kehiin, oli 40.2 celsius asteikolla, eli aivan riittävästi.

Aamulla sitten Joona vietiin päiväkotiin ja Marin kanssa sairaalaan. Mari otettiin sisään hoitolaitokseen ja tyhjentynyttä kehoa ravittiin liuoksella suoraan suoneen lisättynä antibiooteilla. Diagnoosi oli näytteiden tutkimisen jälkeen, että Marilla on alkueläimen aiheuttama amebiaasi sisällään. Ruuasta tai juomasta nuo kuulemma tulee. Päivän tiputtelun jälkeen Mari pääsi sitten kotiin, mutta illalla jätökset olivat lähes pelkkää verta, joten aamulla taas takaisin sairaalaan. Tänään taas yritetään, josko lääkkeet olisivat purreet ja olo alkaisi muuttua normaaliksi.

Kesäloma Suomessa ja paluu arkeen

2008-07-31T08:03:00.000-07:00

Kesälomaa pitkästä aikaa tuli vietettyä Suomessa oikein kolmen viikon edestä. Tulimme jo Suomeen vähän aikaisemmin, koska tein pikkuisen töitä Suomessa. Vanhentunet viisumit kävimme myös uusimassa Helsingin Intian konsulaatissa. Jotain on tarttunut täältä Intiasta näköjään liiveihin, kun aloin tinkaamaan konsulaatissa noista viisumien pituudesta. No, hyvään kompromissiin päästiin.
Siellä oli koti odottamassa Naantalissa ja paluu entiseen oli liiankin helppoa. Joonalla alkoi leikit naapurin poikien kanssa, kuin ei olisi lainkaan ollut poissa. Mari kävi ihmettelemässä kauppojen valikoimia ja tavaramäärää ja minä senkun haahuilin vaan. No ei vaiskaan, aika loppui todella kesken. Paljon jäi tekemättä mitä olin suunnitellut ja ihmisiä näkemättä ja tapaamatta. Lähtö takaisin heinäkuun puolessa välissä ei todellakaan ollut helppoa meille kenellekään, kun joutui lähtemään uusien perunoiden, voimariinin ja sillin ääreltä.

Paluu Bangaloreen sujui tuttua Turku-Helsinki-Mumbai-Bangalore reittiä. Olin valinnut tiistain lentopäiväksi, kun kuvittelin tuolloin Mumbain koneen olevan pikkuisen tyhjempi, ja kukut. Kone oli täynnä kuin Turusen pyssy, ainakin verhon takapuoli eli turistiluokka. Emme päässeet edes istumaan rinnakkain, joten jäi pikkuisen korjattavaa ja selvitettävää ensi reissua silmälläpitäen.
”Pakollista” tuomista oli taas niin paljon, että vain oleellinen tavara mahtui mukaan. Tavaraa näytti lentokentän vastaanottotiskin vaa’an mukaan olevan yli 70 kiloa, mutta ei siihen kukaan puuttunut, lieko sitten ollut edes liikakiloja. Joonan rattaista taas pikkuisen väännettiin kättä, saako ne hyttiin vai ei. Nuo ovat kyllä tarpeelliset Mumbain päässä, missä siirtymät eivät ole kaikkein lyhyimpiä ja kone laskeutuu aamu-yöllä Suomen aikaa.
Paluussa ei paljoa ollut eksotiikkaa, kun tiesimme ihan tarkkaan mikä oli odottamassa, ehkä on hyväkin, että tämä päivittäminen vähän viivästyi, ettei tule liian kärkevästi sanottua. Joona sai pappalta paketin, jonka sai avata vasta perillä. Paketista tuli esille pienet Reino-aamutossut. Kyllä noilla kelpaa tallustella maailmalla.
Jokin pöpö napattiin kanssa tullessa, kun monsuuni on vetisimmillään. Yskittiin koko perhe kilpaa ja välillä köhä oli kotoisin aika syvältä keuhkotuubista. Muuten kaikki oli niin kuin jätettiin, paitsi maidi oli täyttänyt keittiön kaapit uudelleen lomalla tehdyn tuholaistorjunnan jälkeen.

Monsuunia sisällä ja ulkona

2008-06-05T09:26:00.000-07:00

Joona lauleskelee kaikkien laulujen mukana, mitä vaan suinkin osaa. Eräänä iltana hyräilin itsekseni Sliippareiden ei oo kioskilla nakkeja biisiä, joka on alun perin Little Richard:n Keep on Knocking. Joona tarttui heti kertosäkeeseen mukaan. En kuollaksenikaan sitten muistanut koko kappaleen sanoja, joten netti auki ja hakemaan. Ei löytynyt sanoja eikä kappaletta, ihme kyllä. Tosin jäin juutuubiin kiinni koko illaksi (Joonan nukkumaanmenon jälkeen). Surffaamisen jälkeen mietitytti tosi kovasti olikohan se tosiaan Elvis, joka keksi rokettirollin, kun kovaa kamaa löytyi ennen tai samoihin aikoihin mm. tuolta pikku-rikulta. Tommi sitten oli ystävä hädässä ja lähetti tuon kyseisen Sleepy Sleepersin kappaleen, jota nyt sitten ollaan kuunneltu. Vanhaksi tässä alkaa tuntea itsensä, kun tätä kirjoittaessani katselen ja kuuntelen samalla History Channel:lta tulevaa Metallica Black-ohjelmaa. En kuvitellun Metallican vielä olevan historiakamaa, mutta niin se aika laahustaa.

Eräänä aamuna oli sitten meidän kylppärissä tarjolla lämmin suihku samalla, kun istui pytyllä. Toisin sanoen katonrajaan pultattu lämminvesivaraaja oli päättänyt ruveta vuotamaan. Soitto maintenanceen ja rööriroopet riensivät paikallistamaan vikaa. Vika oli lämminvesivaraajassa, kuten osasimme päätellä. Paikalle kutsuttiin sitten erikoistuneet merkkiliikkeen miehet, jotka diagnosoivat vian tarkemmin ja lupasivat tulla seuraavana päivänä kello 13 ehjäämään kojeen. No kavereita ei kuulunut vielä kolmeltakaan ja Marin piti lähteä asioille. Olivat sitten tulleet sen jälkeen ja jättäneet käyntikorttinsa oven väliin. Uusi aika saatiin sitten sovittua seuraavaksi päiväksi ja taas saa nauttia lämpimästä suihkusta.

Bensan hinnasta on ollut kova polemiikki myös täällä Intiassa ja hinnankorotuspaineet ovat olleet kovat. Alkuviikosta lähti liikkeelle huhu, että hintoja tullaan korottamaan. Sen seurauksena tapahtui aika ihmeellistä. Huoltoasemat löivät pumput lukkoon ja kieltäytyivät myymästä polttoainetta. Katsos liemestä saa paremman katteen, jos sen saakin myydä kalliimmalla parin päivän päästä. Tänään sitten uudet hinnat julkistettiin ja kalliimpaa menovettä oli taas ostettavissa.

Ilmasto täällä osaa lukea kalenteria, kun kesäkuun vaihtuessa alkoi monsuuni. Ilma on mukavasti viilennyt ja sataa tiputtanut on harvasepäivä, tosin vasta iltaisin kello 17 jälkeen ja kestoltaan noin vartin. Suomen matka kesälomineen kurkistelee jo ihan nurkan takana ja mitä lähemmäksi se tulee, sitä enemmän sitä odottaa. Tähänkin päivittelemiseen tulee nyt sitten luova tauko, mikä tekstin laadusta päätellen on ihan paikallaan

Kiitos kommentista Marjaleena, autetaan mielellämme, mutta voisitko lähettää meille jotenkin fiksusti yhteystietosi. Sen verran, että tuo Kanadalainen koulu sijaitsee tuolla toisella puolella kaupunkia, joten jos austelee täällä meilläpäin, tulevat koulumatkat aika pitkiksi ja aikaavieviksi.

Coorg, The Scotland of India

2008-06-01T07:01:00.000-07:00

Viime perjantaina oli meidän vuoro pitää lasten playgroup. Eipä siinä ole paljon järjestämistä, kun emännän on määrä tarjota juotavat ja muuten homma hoituu nyyttäriperiaatteella. Olen opettanut Famlan leipomaan korvapuusteja niin hän siinä aamupäivän leipoi kovalla kiireellä, sillä pelkäsimme, että tulee taas sähkökatko ja pullat jäävät jälleen paistamatta. Onneksi näin ei käynyt ja vieraat saivat vastaleivottuja pullia ja hyvin tuntui maistuvan sekä aikuisille että lapsille. Jossain vaiheessa laskin, että meitä oli noin 10 aikuista ja 15 lasta niin kyllä sitä menoa riitti. Onneksi olin pyytänyt, että Famla jää vielä siivoamaan vieraiden lähdettyä niin saatiin heti omenamehut ja keksinmurut pois lattialta.

Vieraiden lähdettyä Joona leikki sohvalla ja hyppäsi sieltä alas huonolla menestyksellä. Hetken oli hiljaista ja sitten alkoi itku ja veri valui huulesta. Hampaat olivat iskeytyneet alahuuleen ja jälki oli sen mukainen. Sitä siinä paranneltiin ja tilanteen rauhoituttua Joona oksensi ja halusi sitten nukkumaan. Oltuaan hetken omassa sängyssään hän siirtyi meidän sänkyyn ja oksensi sinne sitten seuraavaksi. Eipä muuta kun lakanat vaihtoon ja Petri pesemään petauspatjaa. Tämä oli Joonan ensimmäinen oksennustauti ja tilanteen teki kurjaksi se, että olimme lähdössä aamulla klo 6 Virtasen perheen kanssa retkelle maaseudulle ja vuoristoon.

Viideltä oli herätys, mutta sehän on meillä viikonloppuisin aivan normaalia, sillä yleensä siihen aikaan ollaan jo matkalla golfkentälle. Joona nukkui yön hyvin ja päätimme lähteä matkaan. Ensimmäinen kunnon pysähdys oli muutaman tunnin ajomatkan jälkeen paikassa nimeltä Ranganathittu Wildlife Sanctuary. Tämä on tärkeä lintujen pesimäpaikka ja lintubongarit ovat jäljittäneet lintulajeja niinkin kaukaa kuin Siperiasta, Australiasta ja pohjois-Amerikasta. Vuokrasimme veneen soutajalla ja pääsimme näkemään lukemattoman määrän erilaisia lintuja ja muutaman krokotiilin sekä jättiläislepakot. Tämän pysähdyksen yhteydessä lapset saivat välipalaa ja siinä kävi sitten niin, että Joona oksensi autossa kaiken mitä oli suuhunsa laittanut. Onneksi poika nukahti tämän jälkeen ja meidän matka jatku pienten kylien ja maaseudun halki kohti vuoristoa ja kahviviljelmiä. Matkalla pysähdyimme Orange County lomakeskuksessa lounaalla ja sieltä jatkoimme vielä Madikeriin, josta olimme varanneet majoituksen kahdeksi yöksi.

Aamiaisen jälkeen lähdimme Nagarholen kansallispuistoon ja vaikka matka oli pitkä ja tie huono niin maisemat olivat upeat. Matkalla kävimme vielä katsomassa Irupu vesiputoukset ja tarinan mukaan putouksen vesi on erittäin pyhää ja olihan siellä intialaisia kylpemässä. Putousten jälkeen ajoimme kansallispuistoon ja siellä teimme noin tunnin kierroksen safaribussilla. Puistossa on mahdollista nähdä erilaisia villieläimiä luonnonvaraisena mm. panttereita, tiikereitä, norsuja, biisoneita, antilooppeja, kauriita jne. Lisäksi siellä on 250 erilaista lintulajia sekä käärmeitä ja krokotiileja. Mitään takeita ei anneta yhdenkään eläimen näkemiseen sillä alue on valtava, mutta onneksi näimme mm. kauriita ja norsuja. Kierroksen jälkeen lähdimme paluumatkalle ja illaksi hotelliin. Joona voi tänään paremmin, mutta tauti oli tarttuvaa sorttia ja illallisen jälkeen oli minun vuoro, mutta jätettäköön yksityiskohdat kertomatta.

Maanantaina aamulla lähdimme paluumatkalle, mutta pysähdyimme ensin Dubare elefanttileirillä, jossa pääsimme seuraamaan elefanttien aamupesua ja tähän olisi jopa itse saanut osallistua, mutta jätimme väliin. Kävimme kyllä sitten silittämässä norsuja ja Joona jopa uskalsi mennä yhden selkään, tosin rohkeus petti eikä poikaa naurattanut lainkaan norsun selässä. Elefanttileirin jälkeen ajoimme vielä Little Tibettiin, toiseksi suurin Tiibettiläinen luostari Intiassa ja kyllä täytyy sanoa, että paikka oli vaikuttava.

Nyt napsahti kikkailematta sekä jälkipolttoa

2008-05-18T07:14:00.000-07:00

Nyt sitten napsahti tuolla liikenteessä. Onneksi ei meille henkilökohtaisesti, mutta kuskillemme Shankarille. Shankar lähti tuosta pari viikkoa sitten perjantai-iltapäivällä kotia kohti moottoripyörällään meidän ajojen jälkeen. Illalla sitten soitettiin vieraasta numerosta. Kyseessä oli tuon meidän käytössä olevan auton omistaja, joka ilmoitti Shankarin joutuneen kolariin tuolla ulommalla kehätiellä. Mitä ymmärsin tuosta puheesta, kuski oli toimitettu sairaalaan ja osallisena oli ollut ainakin maastoauto ja traktori. Tutkimukset osoittaisivat oliko luita murskana. Seuraavana aamuna sitten toisen Suomalaisen kuski toi meidän kuskimme pikkuveljen korvaamaan vakituista kuskia. Varovasti poika ajoi, joskus liiankin varovasti. Viikon päästä Shankar palasi takaisin hommiin. Nilkutus oli kova ja kasvoista näki, ettei kypäräpakosta huolimatta kyseinen vehje ollut päässä rysähdyksen tapahtuessa. Asfaltti-ihottumaa löytyi siis kaikista näkyvistä paikoista ja kulkukin oli vaivalloista. Tähän päivään mennessä ei kuski ole pystynyt esim. ajamaan vielä partaansa.

Osalla meikäläisen kollegoilla alkaa olla työpäivät Intiassa jo ehtoon puolella ja aamukampoja on viritelty. Meikäläisellekin tulee tässä kohta vuosi täyteen ja viisumikin happanee. Eräänä iltana sitten pukkasi sähköpostia puhelimeen, jossa ilmoitettiin Merjan ja Jarin muuttomyynnistä. Ensimmäisenä listalla oli Landmannin kaasugrilli, joten ei muuta kuin heti vastausta sorvaamaan ja ostohalukkuutta ilmoittamaan. Meillehän ilmoitettiin silloin, kun pakkasimme omaa konttiamme, ettei tarvittavia regulaattoreita ja kaasupulloja grillikäyttöön löytyisi täältä. Ja kukut, täällähän kaikki toimii kaasulla, ja olemmekin harmitelleet muiden ohella tuota grillin puuttumista. No nyt oli sentään onni myötä ja olin ensimmäinen tarjoaja. Grilli oli myös kirvoittanut ostohalukkuutta muissa. Viikolla sitten Mari kävi noutamassa kapistuksen meidän parvekkeelle. Kauppaan kuului myös 17 kilon kaasupullo, alkuperäinen pressu ja kissanhiekkaa. Ihmettelin pikkuisen tuota kissanhiekkaa, mutta grillissä on parilan ja polttimien alla tuollainen kerääjäkaukalo, johon rasvat yms. tippuivat. Tuo hiekka oli täytettäväksi tuohon kaukaloon ja se kerää siististi tippuvat nesteet talteen ja helpottaa suuresti puhtaanapitämistä.
Lauantaina sitten grilli pääsi jo tositoimiin, kun olimme kutsuneet syömään jenkkiperheen sekä saksalais-englantilaisperheen. Onneksi grilli on isohko, koska tarjottavaan kuului vihannesnyyttejä, makkaraa, naudanfileetä ja tietenkin kanaa. Aloitin kyllä paahtoleipien kärvennyksellä, koska teimme myös tomaattioliiviöljybasilikavalkosipuli ”Brucetta” soosia. Kastikkeeksi nyytteihin ja lihoille emme voineet tehdä tuota tyypillistä kermaviili-valkosipuli kastiketta, kun kermaviili on täällä tuntematonta. Onneksi jogurttia sentään löytyy ja puristelinkin meidän valkosipulipuristimen ihan solmuun saakka. Makkarat eivät todellakaan olleet nähneet jauhoja edes kaukaa ja makkaramestari kehotti keittämään kyrsiä ennen grillaamista. Näin sitten tehtiinkin. Ruuat onnistuivat ihan hyvin vaikka itse kehunkin. Jotain käryä tuosta kapineesta on pakko ollut tulla, koska päätä jomotti aamulla, vai liekö syynä grillimestarin sisäisesti käyttämä marinadi.

Pappalta tuli kirje, jossa oli pari Naantali tarraa. Toinen oli hieno VG-vaakuna ja toinen maisemakuvatarra. Noita sitten soviteltiin tuonne Innovan perälistoon, sillä en halunnut pistää sinne kaikilla olevaa siniristilippua. Pitänee sitten kesälomalla käydä kysymässä sponsorirahaa, kun kerran mainostamme kotikaupunkiamme täällä maailmalla, heh heh. Vielä en ole uskaltautunut mopolla ulos portista suuntaamaan, vaan olen ajeleskellut täällä alueen sisällä, mutta eiköhän kohta jo mennä tuonne pölyyn ja tuiskeeseen.

Tajusin, kun kerrottiin, että parilla hyvällä ystävällä on tullut pyöreitä vuosia täyteen. Paljon onnea siis Kimmolle Muonioon ja Artolle Turkkuse vanhenemisen johdosta. Toivottavasti nähdään kesällä, niin voidaan nostella maljoja.

Torstai on toivoa täynnä tai onko?

2008-05-12T23:59:00.000-07:00

Helteet vaan jatkuvat, mutta nyt on sentään ollut muutamana päivänä tai yönä ukkosmyrskyjä niin lämpötila on laskenut edes hetkellisesti hieman siedettävämmälle tasolle. Sisälämpötila on siinä 30 asteen molemmin puolin (yläkerran aulassa on iltapäivisin noin 35 astetta) ja iltaisin on sitten pidettävä ilmastointilaitteet päällä, jos vaan sähköä riittää. Iltapäivisin on kuuma ja auringonpaiste on niin pistävä, että on parempi pysytellä sisätiloissa. Joonalla on edelleen kesälomaa päiväkodista, niin pyrimme järjestämään ohjelmaa lapsille myös suomalaisten ikätovereiden kesken. Torstaina oli lasten leivontapäivä ja olin tehnyt suomalaista hiivaa käyttäen perinteisen pullataikinan valmiiksi ennen vieraiden tuloa. Joonan nukkuessa päiväunia tein korvapuusteja ja puolet taikinasta jäi sitten lapsille.

Terhi ja Kati saapuivat lastensa Antin, Liisan, Juhon ja Matin kanssa ja leikkituokion jälkeen alkoi lasten leivontaurakka. Taikina sai aivan uuden muodon jauhojen, rusinoiden ja kanelin ym. avulla. Korvapuustit olivat jo kohonneet mukavasti pelillä, mutta meillä oli ongelma: sähköt olivat olleet poissa toista tuntia. Onhan meillä varasysteemi sähkökatkoksiin, mutta esim. uunille ei virtaa riitä. Lapset saivat leivonnaisensa valmiiksi ja jäimme siis odottamaan sähköä.

Petrikin tuli ajoissa töistä kotiin, kun oltiin pitkästä aikaa lähdössä naisten kesken ulos syömään ja iltaa istumaan. Annoin siinä sitten Petrille ohjeet, että kun sähkökatko on ohi niin pullat paistettaan näin ja ellei sähköä tule ajoissa niin pullat roskiin. Hieman ennen kuutta starttasimme naisten kesken kohti TGI Fridaysia, mutta tunnin ajomatkan jälkeen meitä odotti pienoinen yllätys; ravintola oli suljettu to-la. Niin käsittämättömältä kuin se kuulostaakin, niin täällä on vaalit lauantaina ja kuulimme, että hallitus on määrännyt, että alkoholia ei tarjoilla tai myydä to-la välisenä aikana. Myöhemmin kuulimme, että alkoholin myyntikiellolla pyritään rauhoittamaan vaalien alusaika, ettei turhaa rettelöintiä tapahtuisi. Pitäisikö Suomessa harkita vastaavaa mallia? Siinä sitten päädyimme illanviettoon läheisen Leela Gallerian kahvilaan ja ajattelimme nauttia pienen iltapalan sekä pullollisen vettä. Eipä vastoinkäymiset vielä tähän päättyneet sillä kahvilasta oli vesi loppu eikä listoilla ollut lainkaan virvoitusjuomia. No olihan siellä kahvia, teetä ja erilaisia hedelmäjuomia niin kyllä jano saatiin sammutettua.

Illanvietto sujui kaikesta huolimatta mukavasti ja täytyy myöntää, että kyllä oli mukava päästä vähän tuulettumaan ilman perheen miesväkeä. Kotiin palattiin ajoissa ja siellä ne pullat oli edelleen paistamatta. Eipä muuta kun roskis esiin ja päivän työ kipattiin jätesäkkiin. Ehkäpä koirat tai apinat saivat taikinasta hyvän yöpalan ja hiivan turvottaman vatsan. Tässä vaiheessa sähkökatko oli kestänyt noin 10 tuntia ja meitä alkoi jo hieman jännittää kuinka pitkään meidän varajärjestelmä toimii eli milloin on aika tyhjentää jääkaappi ja pakastin. Sähkökatkoihin on täällä jo totuttu, sillä niitä tapahtuu lähes päivittäin, mutta monen tunnin katkoksia on ollut harvemmin. Onneksi tälläkin kertaa varasähkö riitti, kun loppuilta oltiin varmuuden vuoksi säästöliekillä eli yhden hehkulampun varassa.

Torstaista kuitenkin selvittiin ja viikonloppu on edessä. Lauantaina on jälleen aikainen herätys sillä golfkentälle lähdetään aamulla klo 5. Meidän on tarkoitus osallistua BGC:n kentällä kisoihin ja sunnuntaina ei sitten pelata lainkaan, kun vietämme äitienpäivää ja mennään kokeilemaan Hotelli Taj West Endin samppanja brunssia.

Koska meidän puhelin ja netti ei ole ollut toiminnassa muutamaan päivään niin blogin päivittäminen on hieman viivästynyt. Viikonloppu tuli ja meni, golfkierros tuli pelattua ja äitienpäivän brunssi oli mitä mahtavin. Liitteenä kuvat leivontatuokiosta, brunssilta, naapurin papaijapuusta ja Forum ostoskeskuksen lasten leikkipaikalta.

Lämpöhalvatus uhkaa

2008-05-05T08:32:00.000-07:00

Joonan leikkikoulu aloitti kesäloman 17.4 ja jatkuu taas kesäkuun alussa. Täällä on siis kesä.
Sen kyllä huomaakin lämpötilasta, se kun alkaa olla enemmän kuin meikäläisen ikä. Ehkä liioittelen pikkuisen, mutta kyllä täällä on yli 40 asteisia päiviä ollut. Lämpötila ei sitten pahemmin laske yölläkään, joten pikku hiki puntissa täällä saa kokoajan käyskennellä.
Päiväisten virikkeiden puuttuminen on antanut haasteita Marille, miten aktivoida Joonaa. Poika alkaa olla siinä iässä, että pieni uhmaikä puskee päälle. Yleisin käytettävä lause tuntuu olevan - ei kai. Hienoa on havaita se, että poika on oppinut uimaan kellukkeilla ja polskuttelee koiraa ihan mallikkaasti.
Iskä on äidin kauhuksikin aloittanut pojan musiikkikasvatuksen. Aika laaja-alaisesti ollaan käyty musiikkikirjastoa läpi painottuen kuitenkin lastenlauluihin. Pienen nokipojan ohella tuntuu muunkinlainen musiikki kolahtavan. Esim Pearl Jam:n State of Love and Trust toimii kuin väärä raha ja Tehosekoittimen lyriikoita kuunnellaan tarkkaan. Orf:n Carmina Buranaa ei sentään ole vielä kokeiltu.

Huhtikuussa oli ihan mukavasti vieraita, tai tuttuja siis Suomesta käymässä. Outi ja Timo piipahtivat vajaan viikon reissulla. Timo tosin teki töitä melkein koko matkan ajan. Marjo-sisko ja kummityttöni Katja olivat myös käymässä täällä. Katjalta jäi varmaan puolet näkemättä ja kokematta, mitä hän oli suunnitellut. Ainoa huono puoli noissa vieraissa on, että tulee syötyä ja juotua ihan liikaa ja liikunta tuppaa jäämään minimiin. Ehkä tuo on vain meikäläisen huonoa itsekuria, kun tuliaisetkin ovat aina aivan vastustamattomia. Toisaalta saatiin painoa tippumaankin tuollaisen kunnon mahataudin avustamana. Tuo ilo tosin ei kestänyt pitkään, sillä paino pompsahti takaisin, kun maha alkoi taas hyväksyä edes nestettä sisäänsä.

Tiedä sitten johtuuko ilmojen lämpiämisestä vai mistä, mutta ötököitä tuntuu taas olevan ihan omiksi tarpeiksi. Suomesta tuodut puurohiutaleet joutuivat hyökkäyksen kohteeksi, mutta onneksi Aku oli tulossa käymään ja hänellä oli tilaa matkalaukussa. Jauhopurkki oli jäänyt kunnolla sulkematta ja kohta keittiön kaapista tuli valkoinen vana ulos. Pienen pienet ötökät valtasivat jauhopurkin ja kuljettivat sitä piilopaikkaansa. Siinä tuli sitten niiden jauhojen käyttöaika täyteen. Jauhopurkin ollessa pesussa oli uusi jauhopussi jäänyt vahingossa auki ja sieltä löytyi sitten koko torakkaperhe (5 kpl) pitämässä orgioita viikset väpättäen. Tuossa vaiheessa tässä kuumuudessa alkoi Marilla olla huumori aika piukassa ja aikaistettu kesälomakin on käynyt hänellä mielessä.
Wapun aattona kuitenkin päätettiin pikkuisen juhlia ja syödä oikein lihapullia ja muusia. Korppujauhoja ja sipulikeittopussi olivat tulleet Suomesta kontin mukana. Mari teki taikinan ja näytti maidille miten loppu pitäisi hoitaa. Lihapullista tuli kuulemma tosi hyviä. Paiston jälkeen maidille tuli päivä täyteen ja Mari hipsi yläkertaan, Joonan ottaessa päivätorkkuja, lukemaan sähköposteja. Kesken postien luvun keittiöstä kuului jotain ääntä ja Mari ryntäsi katsomaan. Kissahan siellä oli keittiöön sipsuttanut aukinaisesta takaovesta. Siinä kannellisen lasivuoan äärellä katti oli yrittänyt päästä pyöryköihin käsiksi, mutta pelästyi Marin ilmestyessä keittiön ovelle. Kissa säpsähti sen verran, että pukkasi lasivuoan tasolta lattialle, jolloin keittiö oli täynnä lasinsiruisia lihapullia. Se niistä lihapullista. Onneksi pakkasesta löytyi Leinosilta peritty kevyt HK:n sininen, joka sitten pistettiin uuniin ja syötiin muusin kanssa.

Krikettiäkin tuli nyt sitten koetettua firman team building tilaisuudessa. Peli tuntuu olevan henki ja elämä täällä Intiassa. Töissäkin kahvipaikoilla televisioiden äärellä on tungosta, kun pelejä on käynnissä ja lehdissä kirjoitellaan pelaajista kuin meillä formula-ajajista konsanaan.

Kuninkaallista kuumetta eli Royal-maniaa

2008-05-04T06:30:00.000-07:00

Olemme saaneet tähän mennessä kolme hääkutsua (kaikki meiltä töistä), mutta emme ole valitettavasti päässeet noihin yhteenkään. Pitäisi varmaan ottaa selvää miten paikallisissa häissä tulisi sitten käyttäytyä. Naimakaupathan täällä ovat vielä suurimmaksi osaksi sovittuja juttuja sukujen päämiesten välillä. Yhdessäkin työhaastattelussa, kun kyseltiin motiiveja hakea meidän firmaan, niin vastaus oli pikkuisen yllättävä. Haastateltava sanoi, että hänen isänsä saa puhuttua hänelle paremman vaimon, jos hän pääsee tänne töihin. Siinä olikin sitten pähkimistä, oliko tuo syy oikeasti hyvä vai ei.

Suomalainen ”tähtireportteri” oli näköjään käynyt piipahtamassa Mumbaissa ja tehnytkin kaksi reissua samalla. Jotenkin pisti oikein naurattamaan nuo kokemukset ja ennen kaikkea odotukset mitkä olivat olleet ennen matkaa tuolla päänupissa. Tekstissähän sanotaan odotuksena olleen Brittihallinnon aikainen elegantti Bombay. No tuo hallinto loppui 60 vuotta sitten. Tuossa vielä linkki, josta voi repiä huumoria: http://www.iltasanomat.fi/matkailu/t/ritanripeat/1507054

Meidän expattien joukossa on riehunut aikamoinen tauti, meinaan tuo vanhojen Royal Enfield:en hankkiminen. No ehkä liioittelen vähän, mutta eräälläkin lähtevällä kollegalla on noita autokatoksessaan 5 kappaletta ja toisella on jo kolmas tulossa kunnostuksesta. Tuo moottoripyörähän perustuu 50-luvulla Englannissa tehtyyn pyörään ja se on säilynyt aika paljon alkuperäisessä asussaan noista päivistä. Olen tuossa enemmän tai vähemmän aktiivisesti seuraillut noita markkinoita. Moottoripyöriähän täällä on myös paljon ja niitä käytetään koko perheen liikuttamiseen. Royal on suuressa arvossa paikallisesti ja se onkin suuri pyörä kaikkien silmissä, kun pääosa kalustosta on tuollaista satakuutioista kikotinta.

Autokuskit ovat myös tajunneet meidän kiinnostuksen pyöriä kohtaan ja ottaneet vinkistä vaarin. Kuski ilmoitti minulle eräänä päivänä, että hänen ystävällään olisi myytävänä 70-mallinen Enfield. Kyselin, että onkohan alkuperäinen. Etsiskelen nimittäin mahdollisimman alkuperäistä kapinetta, jos vaikka sen saisi kotona sitten museovakuutuksiin. Vastaus oli myöntävä, joten ei muuta kun kone näytille. Peli tuotiinkin katsastettavaksi ja olihan se erikoinen uusine aluvanteineen kaikkineen. Seuraavaksi löysin netistä, mistäpä muualta, 61-mallisen Bulletin. Kävimme kuskin kanssa tuota katsomassa ja se vaikuttikin ihan hienolta. Myyjä ilmoitti vielä, että alkuperäinenkin mittari olisi tallella. Hinta oli vaan pikkuisen suolainen ja jätin asian hautumaan. Kuljettaja ilmoitti sitten, että olisi toinenkin 70-mallinen tarjolla toisella kuskilla, joka oli myös Royal-mekaanikko. Pyörä tuotiin pihaan ja heti pisti silmiin uudenmalliset kahvat ja jälkiasennus vilkut. Lähdin kuitenkin kojeistamaan fillaria ja tultuani takaisin kokeilin pahuttaan tööttiä ja valoja, virhe. Kytkennöissä oli jotain pikkuisen häikkää ja toimintasavut nousi vaan lampun kuupan sisältä. No, hätä ei ollut tämännäköinen vaan seuraavana päivänä tuli kaveri pistämään johdot kuntoon. Ei mitään vaihdettu, vaan erkkaria näytettiin rikkinäisiin kohtiin. Näytti niin hurjalta, että lainasin kaverille hieman kutistesukkaa pakistani käytettäväksi. Ei mitään, rukki jätettiin härsylle tuohon meidän pihaan ja tinkiminen aloitettiin. Pojat pyysivät siitä 60 tuhatta paikallista, olivat varmaan saaneet hyvin myös noista, jotka olivat myyneet muille ulkomaalaisnaamoille. Minä kuitenkin tarjosin siitä 40 tuhatta ja dollarin kuvat suuresta provikasta tuntui hiipuvan kuskini iiriksistä. Asemasotaa käytiin jonkin aikaa ja kun en lämmennyt asialle tulivat ja hakivat tehopakkauksen pois pihasta. Yksissä Suomalaisten läksiäisissä sitten kuulin, että yksi kollega oli ostanut tuon pyörän. Sanoin, että olin tarjonnut siitä 40 ja se olisi lähtenyt 60:llä, kyselin vielä samaan hengenvetoon mitä hän oli siitä maksanut. Kaveri sanoi, että se oli syntymäpäivälahja vaimolta. Hän sanoi myös, ettei hän tiennyt hintaa ja lähti pois. Pitäisi pitää suuta soukemmalla ettei toisille tulisi pahaa mieltä, jos vaikka ovat maksaneet ylihintaa. No, toisten vaimot vaan ostelee miehelleen moottoripyöriä lahjaksi.

Koko asia ehti taas hautumaan jonkin aikaa ja jonain iltana päätin tekstitellä tuolle hienon 61:n omistajalle. Kaveri vastasikin, että singeri on vielä myynnissä ja hierominen alkoi taas. Muutama viesti ja puhelinsoitto myöhemmin oli sovittu hinnasta. Jotta pyörä saataisiin nimiini, tarvittiin taas muutama passikuva, passikopio ja osoitevarmennus, jolla todistettiin minun asuvan täällä. Kolmisen viikkoa myöhemmin pyörä sitten kurvattiin tuohon pihaan. Aivan alkuperäinen ei tuokaan ole, sillä ainakin alkuperäisen Amali-kaasarin tilalla on tuollainen Mikumi-kopio. Edellinen omistaja vielä läksiäisiksi varoitteli viemästä pyörää huoltoon, jos itse en pääse paikalle. Alkuperäiset osat esim. messinkiset osat ovat kuulema haluttua tavaraa ja vaihtuvat mystisesti uudempiin. Olen siis onnellinen Royal Enfield omistaja ja se on vanhempi kuin minä. Käytännössähän pappa ja Joona ovat tuon luvanneet ostaa.
Ropaaminen on myös jo alkanut, kun ajon puutteesta on tuo vanha 6 volttinen akku kyykähtänyt ja kaasuvaijeri jumitti yhdellä lenkillä. Lisähaastetta tuon ajamiseen tuo, että jarrupoljin onkin vasemmalla ja vaihdevipu oikealla. Hieno peli kaiken kaikkiaan.
Suomeen tuonnille vaan tuli pienoinen mutka matkaan, kun firma on pikkuisen tunannut politiikkaansa, eli mitään moottoriajoneuvoja ei saa pistää konttiin vaikka siellä olisi tyhjää tilaa ja maksaisi itse kaikki tuosta tulevat kustannukset. Muutama jo kotiinlähtevä kanssaveli on yrittänyt saada poikkeusta asiaan, vaan tuntuupi olevan mahdotonta taistelua tuulimyllyjä vastaan.
Pitäsikö noita nyt sitten ostaa itsekin muutama, kun hevosmiestentietotoimiston mukaan viiden kuljetus Suomeen maksaa saman kuin yhden.

Tuossa vielä lopuksi pätkää rauhallisesta sunnuntai-iltapäivän liikenteestä ja onpa kuvaan jopa "eksynyt" tuollainen kaverillinen kävely.

Elämää palmupuun varjossa

2008-03-30T10:13:00.000-07:00

Mari ja Joona kävivät piipahtamassa pari viikkoa Suomessa ja meikäläiselle tuli työmatka Suomeen, joten olimme viimeisen viikon kaikki Suomessa. Mari oli tavalliseen tyyliin miettinyt etukäteen mitä pitää tehdä ja heillä olikin melkein minuuttiaikataulu Suomessa. Minä suoritin kotimaanmatkailua Naantalin, Oulun, Helsingin ja Tampereen välillä, joten yhteistä aikaa ei paljoa ollut. Ensimmäisellä viikollaan Joona ja Mari näkivät koko Turun talven tai ainakin talven ennen pääsiäistä. Siellähän on lehtitietojen mukaan tullut nyt pienoinen taka-talvi. Turkulaiset kyllä sanovat, että siellä on nyt kesä, kun palloseura ei pelaa enää kiekkoa ja rantapallojakin on jo nähty.
Suomessa myös Joonan puhekupla jotenkin puhkesi ja jopa lauseita alkoi pulputa suusta, eikä puhe ole sen jälkeen loppunutkaan; äitinsä poika siis.
Kävimme myös tervehtimässä Laitilan mummua, äitiäni, joka oli taas päässyt kotiin sairaalasta. Vuoden vaihteessa alkoi kuulua uutisia, että äidin tila ei ollut parhaimpia mahdollisia. Sairaalareissujakin oli eikä tilanne näyttänyt yhtään hyvältä. Toisaalta tällaisessa tilanteessa on aika rankaa olla näin kaukana ja en pysty muiden sisarusten ohella osallistumaan ja vierailemaan paikalla viikonloppuisin.

Näin puolen vuoden jälkeen elämä alkaa tasoittua pikkuhiljaa täällä ja normaali päivärytmi alkaa pyöriä. Toisaalta olemme varmaan tottuneet tähän ympäristöön ja maahan, joten osa asioista mitkä kummastuttivat alussa alkavat tuntua normaalilta, on ihmismieli kummallinen. Edesmenneen Adeniuksen Joukon sanoin: ”Kaikkeen tottuu, paitsi jääpuikkoon perseessä”, sillä juuri kun siihen melkein tottuu, se sulaa pois.

Päätimme sitten ostaa kunnollisen tietokonepöydän, että edes jotkut ergonomiasäännöt toteutuisivat tuon koneen vierellä. Paikallisesta kaupasta löytyi sopivahko pöytä ja se ei ollut hinnallakaan pilattu, noin 1600 rupiaa, eli noin 25 €. Pöytä oli kunnolliseen ikea-tyyliin pakattu mahdollisimman pieneksi, mutta ostovaiheessa odottikin pieni yllätys. Myyjä kyseli osoitettamme ja kertoi, että parin päivän sisällä tultaisiin kokoamaan tuo pöytä meille kotiin. Niinpä sitten kävikin ja pari heeboa oli käynyt sen kokoamassa. Ei tämä kyllä onnistuisi Suomessa, että samaan hintaan tullaan kotiin kokoamaan ostetut huonekalut. Pöytä vaan sitten aloitti hirvittävän kilpavarustelun. Koneena kun on Marin jo elämää nähnyt läppäri erillisellä näytöllä. Uuden pöydän kanssa ei tuo yhtälö onnistunut vaan piti saada myös erillinen näppäimistö ja hiiri. Paikallisesta tietokonekaupasta löytyi sitten nuo puuttuvat kapineet, jotka ostettiin langattomana versiona. Ääkkösiä vaan näistä paikallisista näppiksistä on turha hakea. Eikä tässä vielä kaikki, kuten mainoksessa oli ainakin tapana sanoa, samalla liiveihin tarttui printteri tai pitäisikö sanoa kaikki yhdessä kapine. En ollut lukenut paikallisen mikro pc:n testejä, joten valkonaama joutui luottamaan paikalliseen puotipuksuun. Kovasti yritimme tentata vaihtoehtojen paremmuutta sekä esimerkiksi värien hintoja, mutta arpomiseksihan se sitten lopulta meni. Ei aikaakaan kun kainalossa oli sitten HP:n luomus malliltaan C5288. Monitoimikone, jossa on out sekä in ja on muutenkin fiksu vekotin, makaa vielä laatikossaan, kun tuo uuden uutukainen pöytä kävikin pikkuisen pieneksi. Mari virkaatekevänä sisustussuunnittelijana vielä pohtii sijoitusvaihtoehtoja.

Tänään lauantaina on Joonan nimipäivä ja tulimme tänne klubin altaille jo aamusta, ettei olisi niin kuuma. Joona sanoi jo aamulla, että hän tulisi alas ensimmäistä kertaa tuosta vesi liukumäestä. Kellukkeet päälle ja rappusia ylös, halveksiva katse mäkeen ja menoksi. Alastulo meni kuin vanhalta tekijältä ja sen jälkeen ei liukumiselle meinannut tulla loppua lainkaan. Lopulta pääsimme klubilta ja altailta pois ja suuntasimme kohden kaupunkia. Joona sanoi kysyttäessä haluavansa kakkua nimipäivän kunniaksi. Emme halunneet mennä mihinkään, jossa olimme jo käyneet, joten päätimme mennä katsomaan seinillä riippuvia kitaroita ja syömään musiikin säestyksellä. Bangaloreen oli jokin aika sitten avattu myös Hard Rock Cafe, joten suuntasimme sinne. Jytke oli jonkinmoinen, mutta jossain asioissa poika on tullut isäänsä ja musiikki aiheutti vain pieniä liikkeitä pöytien välissä hyvän kappaleen soidessa. Suklaakakku oli jenkkistandardien mukaisen eli liian suuri jopa Joonalle. Me Marin kanssa söimme natchoja alkuruuaksi ja päälle burgerit. No parempiakin lounaita olen täällä saanut, mutta puitteet olivat komeat. Ennen lähtöä Joona sai vielä HRC Bangalore t-paidan ja kitara-avaimenperän. Kumpikohan halusi enemmän tuota avaimenperää, isä vai poika.

Antti tuossa kyseli noista Royal Enfield kaupoista. Palaan vielä paremmin asiaan, mutta kerrottakoot, että lopullista ostopäätöstä ei ole vielä tehty ja olen ollut varmaan liian kova tinkimään.

Suomen talvi ja Intian trooppiset sateet

2008-03-30T09:14:00.000-07:00

Olipa mukava käydä Suomessa ja matka meni kaikilta osin paremmin mitä kuvittelin. Lensimme Joonan kanssa Mumbaihin jo aamupäivällä niin jäi hieman aikaa tutustua kaupunkiin. Soitin edellisenä päivänä hotelliin tilatakseni kuljetuksen kentältä hotelliin, mutta autoa ei ollut vapaana, joten otimme kentältä ”ilmastoidun” taksin. Taksissa oli reikiä lattiassa, liekö termiittien aikaansaamia, ja ikkunat oli veivattu alas niin ilma kiersi suhteellisen hyvin. Kuski sai kentällä ajo-ohjeet, mutta siitä huolimatta oli pieniä vaikeuksia löytää perille ja hotellille saavuttuamme kuski yritti huijata pyytämällä kyydistä tupla taksaa, mutta tällä kertaa se ei onnistunut. Joonan päiväunien jälkeen uskaltauduimme jälleen taksiin ja menimme rannalle kävelylle ja syömään. Olimme siellä todellinen nähtävyys ja jälleen kerran meitä kuvattiin luvalla ja ilman.

Lento Mumbai-Helsinki sujui hyvin ja päästiin lopulta Turkuun ja Naantaliin. Lumesta ei vielä tässä vaiheessa ollut tietoa, mutta jo seuraava päivä alkoi sataa räntää ja lunta. Pian maa olikin valkoinen ja pääsimme pulkkamäkeen ja lumipalloja heittelemään. Joona ei lainkaan pitänyt siitä vaatemäärästä mitä piti päälle pukea, olihan se outoa, kun on tottunut kulkemaan shortseissa ja t-paidassa. Kiitos ystäville ja naapureille, kun saimme lainaksi talvivaatteita ja kenkiä lomamme ajaksi.

Lomasta tuli monelta osin ikimuistoinen. Pappa vei Joonan ensimmäiselle junamatkalle reittinä Turku-Salo ja tätä matkaa muistellaan vieläkin ja katsellaan valokuvia. Joona pääsi leikkimään ystäviensä kanssa ja olimme hieman yllättyneitä, että leikit jatkuivat siitä mihin jäivät puolisen vuotta sitten.

Lomalla nautimme runsain määrin herkkuja mitä emme täältä saa esim. Joona joi monta litraa piimää loman aikana ja tuore kala, äyriäiset, rahka ja muut maitotuotteet olivat meidän perheen ostoslistalla. Niin ja ruokakaupassa oli kiva käydä (kunnes pääsi kassalle ja kuuli ostosten loppusumman), voi sitä tavaran paljoutta ja kaikkia niitä tuoreita tuotteita mitä voi ostaa ja syödä. Toimmekin mukanamme mm. meetvurstia, juustoja, ruisleipää ja tietysti suklaata. Lisäksi mukaan tuli dvd-leffoja, kuorma-auto ja kaikkea muutakin tarpeellista.

Paluulento yöllä olikin Joonan kanssa raskaampi kuin päivälento, mutta onneksi Petri palasi työmatkalta samaan aikaan niin saatiin vuorotellen hieman levättyä. Bangaloren keli oli jälleen aurinkoinen ja lämpöasteita oli jopa enemmän kuin meidän lähtiessä. Kelien lämmettyä klubin uima-altaiden vesikin on meille sopivan lämmintä ja Joonasta on tullut todellinen vesipeto. Liekö sitten syy lämpimien ja aurinkoisten päivien tai mikä lienee aiheuttaneen sen, että olemme kokeneet nyt useamman kerran trooppisen sademyräkän yleensä illalla tai yöllä ja tiet ovat seuraavana päivänä olleet yhtä mutavelliä. Arki pyörii taas lähes samaan vanhaan malliin tai kiireet ovat hieman lisääntyneet, kun Joonalla on pari uutta harrastusta; baletti ja Jelly Beans (temppurata).

Päiväkoti ja arkirutiinit

2008-02-27T07:30:00.000-08:00

Arki pyörii jo niin normaalilla rutiinilla, että hieman jännittää mitä tulevan Suomen vierailun jälkeen mahtaa tapahtua. Olen kuullut, että aikaero on tuottanut tänne palatessa hieman enemmän ongelmia ja lisäksi sekä aikuiset että lapset ovat sairastelleet jonkin verran palattuaan Suomesta takaisin. Toivottavasti meille ei käy niin ja voimme jatkaa arjen pyörittämistä samaan vanhaan malliin eli Petri lähtee aamulla töihin ennen kello kahdeksaa, jotta kuljettaja ehtisi takaisin Palmiin ennen ruuhkaa. Paikalliset menevät töihin aika myöhään niin pahimmat ruuhkat ovat siinä klo 9-11 välillä. Meidän kuski Shankar vie sitten Joonan päiväkotiin siinä yhdeksän paikkeilla ja hakee yhden paikkeilla niin saadaan poika kotiin päiväunille. Joona vaihtoi joulukuussa päiväkotiin nimeltä Step by Step ja on viihtynyt paikassa ensimmäisestä päivästä lähtien. Paikka on pieni, noin 25 lasta joista noin 10 on länsimaalaista ja loput intialaisia. Olin varannut Joonalle paikan päivähoidon puolelta puolipäiväisenä, mutta hän kuulemma osallistuu toisten lasten mukana ns. pre-school ohjelmaan. Kyllä se meille sopii, jos poika haluaa aloittaa ”koulun”, mutta epäilen, että tässä on enemmänkin kyse siitä, että hänestä voidaan nyt veloittaa suurempi kuukausimaksu.

Viikko-ohjelmasta sen verran, että maanantaisin odottelen yleensä kotona, että Famla (meidän maid) saapuu töihin noin klo 9.30. Saan kerrottua hänelle pitääkö kokata ja jos kokataan niin mitä ja kuinka tulista jne. Tämän voisi kirjoittaa paperille, mutta kotiapu ei osaa lukea tai kirjoittaa englantia niin kirjeenvaihto ei onnistu. Lisäksi pitää muistuttaa, että talon ainoa matto pitää muistaa imuroida pari kertaa viikossa ym. Lattiat kyllä pestään automaattisesti päivittäin, mutta imuria ei muisteta käyttää. Viikonlopun jälkeen huomaa kuinka paljon likaa ja pölyä on kertynyt ja kun on likaa ja pölyä niin kertyy enemmän pieniä tai vähän suurempiakin ötököitä... Maanantaina tai alkuviikolla tulee yleensä käytyä kaupassa ja tarkistettua mitä on tarjolla. Täällä on hyvä piipahtaa kaupassa aika usein, siis ainakin Palmin alueen sisällä olevissa kaupoissa, kun ei koskaan tiedä mitä tavaraa on milloinkin tarjolla. Esim. Joona juo täällä Nestlen rasvatonta maitoa ja yleensä ostamme sitä laatikollisen (12l) kerrallaan. Keskiviikkona huomasin, että maito on vähissä, niin kävin ensin Palmin kaupoissa, mutta kyseistä maitoa ei ollut saatavilla. Seuraavaksi kävin autolla lähikaupassa, mutta eipä sielläkään ollut keltaista maitoa. Seuraavana päivänä kävin toisessa lähikaupassa, mutta eipä sieltäkään saanut maitoa, joten takaisin Palmin kauppaan, mutta turhaan. Ostin varmuuden vuoksi Nestlen sinistä täysmaitoa, kun tuntui sekin hupenevan hyllystä, että saadaan edes puuroa pojalle. Seuraavaksi pitää lähteä autolla keskustan suuntaan, sillä siellä on yhdessä kaupassa yleensä maitoa saatavilla, mutta ajoaika yhteen suuntaan on ½-1h ruuhkasta riippuen. Onhan täällä tarjolla muitakin maitomerkkejä, mutta niitä ei uskalla keittämättä juoda eli ensin keitetään päivän maitosatsi ja jäähdytetään se sitten jääkaapissa, kätevää vai mitä.

Muutama viikko sitten Famla kyseli, jos tietäisin hänelle toista työpaikkaa. Hän voisi siivota pari tuntia illassa, kun tarvitsee rahaa lastensa koulunkäyntiin. Lupasin hänelle palkankorotuksen, jos hän tulisi töihin myös lauantaina tai sunnuntaina aamulla varhain niin me päästään molemmat kävelemään sen maagisen valkoisen pallon perässä. Täällä kotiavut ovat usein töissä kuusi päivää viikossa tai jopa seitsemän niin kyllä meidän tarjous otettiin ilolla vastaan eikä meidän enää tarvitse arpoa, kumpi pääsee pelaamaan.

Alkuvuoden ailahtelua

2008-02-11T18:50:00.001-08:00

Viimeisestä päivityksestä on jo hiukkasen vierähtänyt hiekkaa tiimalasissa ja paljon on ehtinyt tapahtuakin. Töissä on ollut pikkuisen säpinää ja iltaisin/viikonloppuisin ei jotenkin vaan ole kerinnyt päivittelemään. Me jouduimme mm lakon keskelle. Kahdeskymmenespäivä tammikuuta sunnuntai-iltana kuski ilmoitti, että huomenna olisi lakko. Minä siihen ihmettelemään, että mikä lakko. Selvisi sitten pienellä tutkiskelulla, että kuorma-autokuskit menisivät lakkoon, koska autoihin oli tulossa pakolliseksi nopeuden rajoitin. Kaikki ammattiautoilijat menisivät myös myötätuntolakkoon.
Täällä Intiassa tunnistaa autojen rekisterikilvistä erityyppiset kuskit. Paikallisilla, jotka ajavat itse, on valkopohjaiset rekisterikilvet. Autoilla, joissa on ammattikuskit, kuten meillä, ovat taas keltapohjaiset rekisterikilvet. Riksoissa on myös keltaiset kilvet, vaikka noiden kuskien ammattimaisuudesta voidaan olla montaa mielipuolta. Vaarallisimmat kuskit silti löytyvät mustapohjaisten rekisterikilpisten autojen ratin ja penkin välistä, sillä noita ohjastavat ulkomaalaiset itseajavat säföörit.
Lakossa olivat siis kaikki keltakilpiset ajoneuvot noita riksoja lukuun ottamatta ja maanantaina ei auttanut kuin olla kotona ja tehdä töitä sieltä käsin. Kalle tuli juuri maanantaina Suomesta, mutta hän onnistui pääsemään toimistolle jonkun yksityisen kyydissä. Suomesta oli myös tulossa muita ja yrittelin selvitellä miten heidän kuljetukset hoidettaisiin. Lakon ilmoitettiin loppuvan tiistaina ja kuski tulikin aamulla. Töissä lainasin Kallelle autoa, jotta hän pääsi lentokentälle. Auton jo lähdettyä, kuulinkin, että lakko oli vielä päällä ja että keltakilpisiä autoja, jotka olivat liikkeellä, oli mm kivitetty rikkureina. No Kalle kuitenkin pääsi ilman välikohtauksia kentälle ja muut Suomalaiset myöhästyivät Frankfurtin jatkolennolta, niin ongelmanratkaisu siirtyi seuraavaksi päiväksi. Lakko loppui sitten tiistai-iltana ihan aikuisten oikeesti ja palattiin taas normaaliin päiväjärjestykseen. En kyllä löytänyt mistään informaatiota, tulivatko nuo nopeudenrajoittimet kuorma-autoihin vai ei.

Porukkaa on ollut eri Suomen toimistoilta ihan mukavasti käymässä täällä. Mukavasti nuo vierailut ovat katkaisseet meidän arkirutiineja. Pikkuisen eri ohjelma on ollut vaan kaikilla, niin mitään standardivierailupaketteja ei pysty eikä sen puoleen haluttaisikaan tehdä. Hienoa on kyllä nähdä, miten nuo vierailut ovat vaikuttaneet. On se näille paikallisillekin ihan eri tehdä hommia sellaisen tyypin kanssa, jonka on ihan oikeasti nähnyt.
Normaalien kestotilauskohteiden, Fazerin sinisen ja ruisleivän, lisäksi me saimme Akun mukana mm. Heikin lähettämää peurasta tehtyä makkaraa. Tuo Luonnonmaan metsissä samoilleen hirvieläimen kyrsä maistui kyllä meille kaikille tosi hyvin. Vaikka paikalliset ruuat ovat tosi hyviä, pieni vaihtelu Intialaiseen ruokaan on enemmän kuin tervetullutta. Aku kun saapui tänne lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, niin saimme siitä hyvän syyn mennä Leelaan sunnuntaibrunssille. Me nautimme olostamme notkuvien ruokapöytien äärellä ja juomatkin kuuluivat totuttuun tyyliin hintaan, niin nautittua tuli kokorahan edestä.
Olihan edellisenä iltana ollut Höynälöiden tupaantuliaiset, josta me miehet kyllä lähdimme ajoissa nukkumaan, eli Marilla oli pikkuisen käynnistymisvaikeuksia.

Lauantai olimme käymässä kaupungissa vierailevan Disney Magic Show esityksessä. Mari oli varannut netistä liput heti, kun ne tulivat myyntiin ja olimmekin melkein eturivissä. Joona istui suurimman osan puolentoista tunnin esityksestä kuin nakutettuna jommankumman sylissä ja ihmetteli. Lavalla taikatemppujen ohessa esiintyivät Mikki, Minni, Aku, Iines ja Hessu. Olipa siellä jopa Lumikki, Ihmemaan Liisa, Prinsessa Ruusunen ja vielä muitakin. Esityksen jälkeen Mari lähti muiden tyttöjen kanssa pikkuisen baanalle.

Ilmojen lämmettyä on kuvaan taas astuneet ystävämme torakat. Keittiön alakaapissa olleet perunat ym. juurekset olivat varmaan houkutelleet perheen paikalle. Loppukuusta, kun Mari ja Joona lähtevät käymään Suomessa, täytyy tilata myrkyttäjä paikalle. Muutamalla kollegalla tuollainen toimenpide on tehty ja tuulettaa pitää viisi tuntia tuon jälkeen. Tuo toimenpide kohdistuu kuulemma viemäreihin. Paikallista ajatustapaa kuvastaa se, kun joku oli ihmetellyt miten sitten voi tuulettaa, jos samalla pitää pysyä poissa kotoa. Vastauksena oli ihmetelty, että eikö teillä sitten ole meidiä…

Keralan jokilabyrintit

2008-01-23T08:52:00.000-08:00

Hampin retken jälkeen ”lepäsimme” maanantaipäivän eli teimme uusia matkajärjestelyjä seuraavaa kohdetta varten. Hampin matkalla taisimme päättää, että lähdetään Keralaan jokiristeilylle. Enpä olisi uskonut, että saamme hoidettua kaikki järjestelyt, sillä meidän piti varata lennot seuraavaksi aamuksi Keralan Kochiniin, lentokenttäkuljetukset, majoitus jostain lomakohteesta sekä parin vuorokauden jokiristeily asuntolaivalla eikä tässä vielä kaikki sillä varasimme vielä mamman, pappan ja Hirvosten jatkolennot sekä teimme Delhin ja Agran matkajärjestelyjä. Nyt tuli sitten testattua mm. erilaisia nettivarausjärjestelmiä ja siinä matkajärjestelyjä tehdessä tuli aivan työpäivä mieleen tai mitä siitä nyt muistan pitkän hoitovapaan jälkeen.

Tiistaina oli pyhäpäivä ja Petri lähti klo 5 golffaamaan, sillä hän ei päässyt retkelle mukaan vaan jäi loppuviikoksi töihin raatamaan. Muu matkaseurue lähti lentokentälle klo 7 ja edessä oli noin tunnin lento Keralan Kochiniin ja edelleen parin tunnin ajomatka Alleppeyn kaupunkiin. Kerala on rannikolla sijaitseva vauraampi osavaltio ja Suomen Kuvalehden mukaan kommunistien ja Jumalan yhteisyritys. Onhan se niin, että Jumala on antanut hulppeat luonnonvarat eivätkä ihmiset ole varmoja, kumpaa heidän pitäisi kiittää, kommunisteja vai Jumalaa. No kiittämisestä puheenollen niin meidän on syytä kiittää Petrin työkaveria Keralan matkajärjestelyistä sillä saimme hyviä vinkkejä ja linkkejä mm. http://www.lakepalaceresort.com/, jossa majoitumme ennen varsinaista risteilyä.

Risteily olikin sitten todella mieleenpainuva kokemus. Meillä oli kolmen makuuhuoneen (ilmastoinnilla) jokilaiva ja miehistöön kuului kokki ja kolme muuta jäsentä, jotka toimivat mm. kippareina. Laiva haki meidät lomakohteesta aivan majapaikkamme oven edestä ja retki backwatersin jokilabyrinttiin saattoi alkaa. Laivaa ohjattiin edestä ja kipparilla oli sateenvarjo suojanaan, ei sateen vuoksi vaan pistävän auringonpaisteen. Kyllä meidän kelpasi nauttia tarjoiluista ja upeista maisemista oleskelutilan sohvaryhmällä, sillä bambusta tehdyn laivan oleskelutila pysyi kohtuullisen viileänä. Laivan etuosa oli hyvinkin avonaista tilaa ja isot ikkuna-aukot aiheuttivat meille tai ainakin pappalle muutamia ylimääräisiä sydämentykytyksiä, kun Joona kävi kurkottelemassa milloin mistäkin aukosta. Onneksi lapsi ei pudonnut jokeen, vaikka juna ja unipupu lensivät yli laidan virran vietäväksi.

Kyselimme henkilökunnalta merikorttia tai jonkinlaista karttaa, josta näkisimme missä seikkailemme, mutta ei sellaista ainakaan meidän laivasta löytynyt, mutta ei silti eksytty ja olihan maa kokoajan näkyvissä. Maa oli siis sellainen kapea kaistale joen ja riisipellon välillä, jonne paikalliset olivat rakentaneet talonsa, koulut, kirkot jne. Lapsia kuljetettiin kouluun vesibussilla ja keltaisenvaaran virkaa toimitti vesibussi tai erilaiset pienet kanootit tms. Kaksi yötä vietimme laivalla ja perjantaina auto oli meitä vastassa satamassa ja vei meidät pienelle kiertoajelulle ja edelleen lentokentälle, josta mamma, pappa ja Hirvoset jatkoivat matkaansa Delhiin. Minun ja Joonan koneen oli määrä lähteä vasta illalla, joten kuljettaja vei meidät vielä kaupungille ja myöhemmin palasimme takaisin lentokentälle.

Nandi Hills ja retki Hampiin

2008-01-23T08:21:00.000-08:00

Uusi vuosi tuli ja meni, Mari jopa väittää valvoneensa vuorokauden vaihtumiseen asti, mutta iskä ja Joona olivat silloin jo tukevasti unten mailla. Huomattiin nyt uuden vuoden jälkeen, että tulipa sitten tinakauha ja tinat turhaan pakattua konttiin.

Marin vanhemmat (Maisa ja Ilkka) saapuivat Hirvosten (Mirja ja Kari) kanssa yhdeksäs päivä meille vierailulle. Matka tännepäin sujui mallikkaasti vaikka Mumbaissa oli koneen vaihto. Luvattua bussia vaan ei koskaan saapunut ja terminaalien vaihto suoritettiin ilmastoidussa taksissa, jossa ilmastoinnin virkaa suoritti aukinainen akkuna.
Päivän levon jälkeen muut paitsi perheen töissäoleva lähtivät tutustumaan Nandi Hills:lle katsomaan Tipu sulttaanin, joka hallitsi Mysorea 1700-luvun lopulla, rotkoa ja sen päällä olevaa temppeliä. Siellä oleva 2000 jalan melkein pystysuora pudotus Tipu’s drop oli ollut vaikuttava. Tuolta töröltä on lähetetty tuomittuja pikavauhtia alas Tipu sulttaanin aikoihin.
Viikonlopuksi sitten vuokrattiin toinen Innova, kun kaikki eivät mahtuisi yhtä aikaa tuohon meidän työsuhdekulkuneuvoon. Matkan suunnaksi lauantai-aamuna muodostui Hampi, joka on juuri valittu maailman luonnonsäätiön suojelukohteeksi. Hampi oli 1500-luvulla Hindu valtion pääkaupunki, joka hallitsi rannikolta rannikolle. Hampi tuhoutui vuonna 1565, mutta mahtavat rauniot ovat vielä jäljellä kertomassa tuon valtakunnan suuruudesta ja mahtavuudesta.
Mahtavuus oli kaukana noissa ajomatkoissa Bangaloresta Hampiin ja takaisin. Näillä Intialaisilla autokuskeilla täytyy olla jokin kuudes vaisto normaalien viiden lisäksi. Viittaan tässä siihen, että ohitukset tehtiin jopa nolla näkyvyydellä. Tie oli ruuhkaisa, koska rekkoja oli ihan omiksi tarpeiksi liikkeellä, ja niistä piti päästä tietysti heti ohi. Tuohon 350 kilometrin matkaan suuntaansa käytettiin noin 7.5 tuntia per siivu. Matkalla tievarsilla viljelevät maajussit olivat heittäneet riisiä tielle autojen yliajettaviksi, varmaan varstoja ei ole vielä keksitty täällä tai sitten noin se oli helpompaa erottaa jyvät akanoista.
Matkamme vei ensin Hospet nimiseen kaupunkiin, joka on aivan Hampin kyljessä. Äkkilähtö kun oli, emme olleet varanneet minkäänlaista majoitusta etukäteen, vaan luotimme, että pään saa kallistaa johonkin sopivaan paikkaan. Ensimmäisessä kaupungin parhaimassa hotellissa ei ollut sijaa meille, mutta suosittelivat sentään toista paikkaa, josta kolme huonetta löytyi. Kamat huoneisiin, jotka eivät noin Eurooppalaisella mittapuulla olleet kehuttavia ja lounaalle alakerran ravintolaan.
Ihan maittavan lounaan jälkeen suuntasimme Hampin rauniokaupunkiin. Rauniot ja muinaiset taideteokset hakattuna kiveen olivat katsomisen arvoisia. Ehkä näin jälkeenpäin ajateltuna olisi ehkä kannattanut ottaa joku niistä ympärillä pörränneistä opaskokelaista, jotta olisi saanut pikkuisen enemmän irti tuosta paikasta. No joka tapauksessa hienoa oli.Uupuneina päivän retken jälkeen käytimme taas alakerran muonitusmajaa hyväksemme ja ruokailun ohessa juoksimme vuorotellen Joonan perässä, kun ympäristö ei ollut kaikken turvallisinta tuollaiselle vilkkaalle kaksivuotiaalle. Levolle laskimme kuumahkoon huoneeseen. Minä kun olen lahjakas tuossa nukkumisessa, ei unen saanti tuottanut mitään suurempaa tuskaa. Keskellä yötä Mari herätti minut kovakouraisesti, kun meillä oli kaveri huoneessa. Ei se mikään niin kauhean suuri ollut, mutta suurin näkemäni torakka kuitenkin. Pikaisen jaagaamisoperaation jälkeen torakka siirtyi muille metsästysmaille ja loppuyö meni nukkuessa. Paluu meni totuttuun pikataivaltyyliin ja todistinpa sellaistakin ihmettä, että Ilkka-pappa meni ehkä kauhusta aivan sanattomaksi.

Joululomaa Malediiveilla

2007-12-31T07:15:00.000-08:00

Joulua edeltavä aika oli aika kiireistä, vaikka noita perinteisiä jouluvalmisteluja ei tarvinnutkaan tehdä. Ensin kävivät kontrollerit Tuija ja Mikko tutkimassa tilejä ja sitten Timo, Marko ja Jukka kävivät muuten vaan hutkimassa. Toivottavasti Tuija sai kaikki viemisensä ehjänä perille Ouluun. Pakettejakin tuli postissa ja Marille tuli reissu paikalliseen postitoimistoon. Toimisto ei ollut kaikkein helpompia löytää ensinnäkään ja sitten sen löydyttyä ei paketit ollutkaan aivan siisteissä riveissä hyllyssä odottamassa. Toimiston väki oli hakenut paketteja ja vihdoin joku oli muistanut niiden olevan jonkun pöydän alla. Neiti tai rouva ei vaan voinut mennä tarkistamaan asiaa ennen kuin pöydän vieressä oleva mies oli saanut puhelunsa puhuttua. Kuten ennenkin on tainnut tulla mainittua, on tämä maa noita äijäkulttuurin viimeisiä saarekkeita. Joona sai mm hienon tyynyliinan ja lakaisukoneen ja meillä on nyt varmaan Intian ainoa SF Blues levy omistuskirjoituksin.

Firman kanssa tehtyyn sopimukseeni kuuluu puolivuosittain ”recreation trip” johonkin läheiseen paikkaan. Tähän on varattu tietty budjetti per perheenjäsen ja Mari oli jo pidemmän aikaa ammattilaisena kyörännyt sopivaa matkakohdetta, kun tuo nettikin saatiin toimimaan. Jonkin ajan kuluttua löytyikin budjettiin menevä reissu Malediiveille ja kun emme saaneetkaan Jouluksi vieraita, päätimme viettää Joulun siellä.
Lähtöpäivää arvottiin kyllä pitkän aikaa, kun kukaan ei ollut varma pääsemmekö 23. vai 24. päivä lähtevään koneeseen. 21 päivä tuli Malediivilaiselta matkatoimistolta sähköposti, jossa pyydettiin meitä hakemaan lentoliput paikallisesta Indian Airlinesin toimistolta ja ilmoittamaan takaisin milloin tuo matka olisi. Mistään ei selvinnyt mistä Bangaloren offiisilta nuo liput pitäisi noutaa, joten päätimme seuraavana päivänä mennä lentokentälle katsomaan, josko sieltä. Lentokentältä onnistuin sitten saamaan meidän lippuvihkot, kun kyseinen lentoyhtiö ei vielä tunnustanut sähköisiä lippuja. Lipuissa luki lähtöpäiväksi 23 joulukuuta, eli lähtö olisi jo huomenna. Ei muuta kuin sähköpostia Malediiveille ja pakkaamaan. Varaukseen kuului majoitus Thulhagiri nimisessä saaressa 24-29 joulukuuta, joten jotain piti matkatoimiston keksiä ensimmäiseksi yöksi, kun saari oli täynnä 23 päivä. Pian tulikin ilmoitus, että majoittuisimme pääsaarelle Maleen ensimmäiseksi yöksi.

Lähtö sujui enimmittä kommelluksitta ja lentokaan ei ollut tuntia enempää myöhässä. Malediivien lentokentälle tulimme noin kahden tunnin lentomatkan jälkeen aaton aattona. Paikallinen kenttä sijaitsee omassa saaressaan, jossa sitten ei olekaan muuta kuin kenttä. Sieltä kuljetukset eteenpäin hoituvat joko veneellä tai vesitasoilla. Mari oli valinnut majapaikan myös sillä perusteella, että se olisi venematkan päässä. Kentällä oli meitä matkatoimiston edustaja vastassa ja hän ohjasti meidät paikalliseen vesibussiin, joka kyyditsi meidät pääsaarelle.
Hotellimme sijaitsi saaren pääkadun varrella, joka ulottui saaren päästä päähän ja oli noin 1.7 kilometriä pitkä. Hotellissa kirjaiduimme sisälle ja menimme lounaalle. Lounas tarjoiltiin ja Joona keskittyi pääasiassa jälkiruokakakkuun. Itse ajattelin palkita itseni oluella, kuullakseni, että tarjolla oli vain alkoholiton vaihtoehto, olihan Malediivit muslimilainen valtio. Ei mitään, kyllä ruoka huuhtoutui alas tuollakin vaihtoehdolla. Huoneeseen mennessämme huomasimme sen olevan aika hieno. WC-istuinkin oli tehty marmorista, no oli se sen verran matala kuitenkin, että ”kassien” pesun sai melkein kaupanpäälliseksi. Joonalle ei vaan ollut mitään nukkumapaikkaa, joten takaisin respaan, kun kerran hänestä oli maksettu suolainen hinta. Respa lupasi ottaa yhteyttä agenttiin ja me päätimme mennä kaupungille. Kaupungilla oli hienoa huomata, ettei väkeä ollutkaan tungokseen asti ja kaupasta tarttui mukaan pari rantalelua Joonalle. Takaisin palattuamme respa ilmoitti, että meidät siirretään toiseen hotelliin, koska heillä ei ole tarjota meille sellaista huonetta, jossa Joonalle olisi oma punkka. Ei muuta kuin kamat kantoon ja hotellin vaihto. Toinen hotelli ei ollut niin hieno ja uusi kuin ensimmäinen, mutta kyllä se paremman puutteessa kelpasi hyvinkin. Malen pääsaari oli piukkaan rakennettu kuin mikä tahansa kaupunki, eikä sykähdyttänyt paljoakaan.
Aattoaamuna sitten matka vei takaisin lentokenttäsaarelle, jossa odotimme varmaan muita samalle saarelle tulijoita. Pikkuisen odottelun jälkeen meidät ohjattiin sellaiseen Cris Craft:iin jossa oli 16 istumapaikkaa ja kaksi kaks’satasta Yamahaa peräpeilissä. Kuski painoi yli 5000 kierrosta koneessa ja noin vartin päästä plaanattiin Thulhagiri:n saarelle. Laiturille tultaessa oli siellä toistakymmentä ”slummia” eli huoneistoja jotka oli rakennettu vedenvaraan. Maissa oli sitten lisäksi huoneistoja tai sellaisia ilmastoituja ”mökkejä”, joihin meidätkin oli majoitettu. Terassilta oli noin 15 metriä mereen ja käytännössä meidän ”oma” ranta alkoi heti terassilta. Saari oli niin pieni, että Joonakin jaksoi kävellä sen ympäri. Saarelle tulimme sandaalit jalassa, mutta loman aikana emme jalkineita käyttäneet, sillä jopa ravintolan päivällisellä oli tapana olla paljain jaloin, olihan ravintolan lattia Joonan iloksi pelkkää hiekkaa…

Reissumme oli varustettu täyshoidolla, johon kuuluivat aamiainen, lounas ja päivällinen. Ruokajuomista joutui maksamaan erikseen, mutta tarjolla oli sentään noita holillisiakin vaihtoehtoja. Tämä oli todellakin paikka lepäämiseen ja se olikin tarpeen, kun kesällä jäi tuo kesälomakin pitämättä tämän komennuksen takia. Aika meni rannalla leikkien ja odottaen seuraavaa ruokailua. Ihmetellä pitää onko joku maansiirtourakoitsija joskus tehnyt hyvät rahat valkoisella sepelillä, kun kaikki rannat oli kyllästetty valkoisella hienolla hiekalla. Sukeltamaan en sitten mennyt, kun jäi tuo suoritettu kortti Suomeen. Mutta snorklaamassa käytiin Marin kanssa vuorotellen. Retkelläkin käytiin, jossa tutustuttiin lähisaariin, joten nähtiin paikallista originaalielämä ja muita resortteja.
Paikallisten asuttamassa saaressa oli kylläkin matkamuistomyymälöitä, joiden myyjät olivat hyeenana kimpussa. Kaikista päästiin kyllä aika nopeasti erron, kun Joona tutustui myynnissä olevaan kalanleukaan perusteellisemmin ja loukkasi sormensa teräviin hampaisiin. Huutoa tuli kuin vanhasta palosireenistä ja kauppiaat päättivät olla kaukana tuosta äänilähteestä. Päivät menivät nopsaan, vaikka tekemistä ei ollutkaan hiekkakakkujen rakentamisen lisäksi paljoakaan. Pukkikin löysi aattona majapaikkaan tietysti, vaikka naamarin takaa paistoikin vähän ruskettuneemmat kasvot.
Paikka oli ehkä liian hieno meille, koska Mari tykkäsi kovasti.

Lauantaina lennettin takaisin ja palattiin Bangaloreen. Tiedä sitten oliko tuo loma hyvästä, kun taas palattuamme arkeen huomattiin mitä kaikkea täällä ei ole tarjolla. No kyllä tähän tottuu ja meillä on asiat paremmin kuin suurimmalla osalla ihmisistä täällä. On uuden vuoden aatto ja tätä kirjoitettaessa Joona on käynyt pulikoimassa parvekkeella olevassa altaassa.

Hyvää Uutta Vuotta!

Hauskaa Joulua!

2007-12-21T03:07:00.000-08:00

Jouluterveiset aurinkoisesta Bangaloresta.

Onnea 90v Suomi

2007-12-09T10:07:00.000-08:00

Lauantaina juhlittiin pikkuisen myöhässä vetreää ysikymppistä. Yhteisö täällä alkaa olla jo sen kokoinen, että se mahdollisti kahdet eri bileet. Ei vielä siinneet Suomalaiset pitivät bileitään jo oikeana päivänä torstaina. Molempiin kinkereihin riitti väkeä siinä parinkymmenen molemmin puolin, joten meitä on täällä jo ihan kohtuullisesti. Mari järkkäili noita lauantain keimejä, jotka oli päätetty järjestää Palmin Clubilla. Bow wow vout klubin managerin kanssa aloitettiin hyvissä ajoin ja Mari sai sovittua, jos tarpeeksi väkeä tulisi, he järjestäisivät meille yksityistilaisuuden, jossa mm juomat olisivat ravintolahintoja edullisempia. Sähköpostit lentelevät ja pian huomattiin, että tarvittava määrä saataisiin kokoon. Lisä palavereja ja Mari sai ruoka- ja juomalistat päätettäväksi. Kylpyläosastolla käytiin sopimassa ryhmän tulosta kysymässä hinnat. Ilmoittautumisen lisäksi tiedusteltiin myös ihmisiltä, mitä he halusivat juoda ja liitteeksi pistettiin juomahinnasto. Koska suurin osa oli meikäläisen kollegoja, pystyin kokoamaan rahat etukäteen pois ja osa kävi meillä maksamassa Marille.
Klubilla sitten kun kävimme varmistamassa tulomme, kuulimme managerilta, että ruoka tarjoiltaisiinkin vasta klo 19. Tämähän ei sopinut alkuunkaan, kun mukana oli lapsiperheitä ja saunominen ja uiminen oli päätetty aloittaa 14:30. manageri sanoi tarvitsevansa esimieheltään luvan noin poikkeukselliseen aikatauluun ja palaavansa huomenna asiaan. Seuraavana päivänä Mari kävi sitten sopimassa, että ruoka tarjoiltaisiin klo 18 ja juomabufetti olisi auki klo 15 lähtien.
Lauantai-aamuna kävin sitten ensin tökkimässä tututtuun tapaan valkoista palloa reikään ja pääsin kotiin vasta klo 14:20. Joona onneksi veteli päivähirsiä vielä tuolloin, joten suuremmalta hellasäröltä vältyttiin.
Suomi-kledjut päälle ja klubille vastaanottamaan vieraita. Kylpyläosastolla sitten sähläilyä maksun kanssa, kun kaikki ei koleasta säästä johtuen saunonut ja uinutkaan. Onneksi nuo hinnat ei ollut niin pahoja, noin neljä euroa per naama, niin ei kenellekään tullut mitään suuria menetyksiä.

Sauna-osastolla sitten tuli ensimmäiset sanomiset. Suomalaiseen tapaan saunaan menivät kaikki kynnellekykenevät. Seinällä oli vaan taulu, jossa alle viisitoistavuotiailta evättiin hikihuoneeseen meno. Paikalla oli jo parikin manageria, kun pääsin paikalle. Pyysin neuvottelua ulkopuolella ja sinne siirryttiinkin. Ei auttanut, että yritin vedota itsenäisyyspäiväämme ja siihen faktaan, että me olemme aikaisemmin jopa syntyneet saunassa. Pahoittelin asiaa ja minulle huomautettiin myös, että juomien vieminen saunaan on ehdottomasti kiellettyä. Informoin muita asiasta ja neuvoin isompia poika sanomaan olevansa viisitoista vuotiaita. Miehet taas alkoivat kulkea saunaan pyyhe elegantisti pistettynä toisen käden päälle. Mitähän siellä pyyhkeen alla mahtoikaan olla?
Seuraavaksi tuli sitten joku pikkubosseista ilmoittamaan, ettei tilaamaamme määrää 650 ml olutpulloja ollutkaan ja eilisten juhlien jälkeen oli tuo edullisempi samppakalja päässyt loppumaan. Opastimme Marin kanssa häntä ystävällisesti, että oli jo sovittu aikaisemmin, että jos ei isompia pulloja ole, korvataan ne kahdella 330 ml vastaavalla. Tuo ei kuulemma käynyt mitenkään päinsä, kun hinnat oli niin erit noille tuotteille. Kaivoin meille annetun hinnaston esiin ja näytin ettei hinnaneroa ollut oikeastaan lainkaan. Ryökäle sanoi tuohon, että tuo hinnasto on vanha ja noilla hinnoilla ei todellakaan enää myydä mitään. Ei muuta kuin pyytämään isompaa dirikkaa paikalle, mutta hän ei ollutkaan tullut vielä töihin. Pikku pelko iski istumalihakseen, että paljonko tuleekaan nyt persnettoa. Ihmeellisesti kuitenkin tarvittavat kuohujuomat löytyivätkin.
Ruokailu alkoi ja tarjoilupöydät oli pyynnöstä tehty sinivalkoisiksi. Ruoka oli ainakin mielestäni tosi hyvää, vaikka tilattua keittoa ei alkuun meinannutkaan löytyä mistään, mutta onneksi taas pieni neuvottelu auttoi. Pikkupomo kävi jossain vaiheessa sanomassa, että olimme onnekkaita ja juomat tarjoiltaisiin jo sovittuun hintaan, joten ylimääräistä taksvärkkiä ei jouduttaisi mistään hommaamaan.
Ilta vierähti nopeasti, lieneekö noilla pikku epäselvyyksillä ollut tuollainen aikavievä taipumus. Ennen yhtätoista meitä loppuja, jotka olimme jäljellä, pyydettiin poistumaan, kun meistä oli kuulemma valitettu ja ravintola oli jo mennyt kiinni aikaa sitten.
Jatkoille siirryimme sitten Markon melkein tyhjään lukaaliin. Marko kun on lähdössä viikon päästä takaisin Suomeen ja me jäämme ainoiksi Fennomaaneiksi tänne Palmiin. Vaikka muistankin jatkoista ainakin hämäriä pätkiä, lienee parasta lopettaa näihin kuviin ja tunnelmiin. Kerrottakoon sentään, että mm donitsi tuli tehtyä Marko kämpän edustalle, enkä puhu leivonnaisesta.
Onnea vaan näin jälkikäteen kaikille Suomalaisille itsenäisyyspäivän johdosta ja pitäkää lippu korkealla missä sitten lienettekin.

Sunnuntai-päivä on mennyt tässä ihan harakoille, kun en ole enää niin nuori mies niin ei tuo nukkuminenkaan ole kuin pistäisi rahaa pankkiin. Marikin sai skypetettyä pitkiästä aikaa Minnan kanssa Rauman suuntaan, kun Joona oli mennyt yöpuulle, joten sain kirjoitella kaikessa rauhassa blogia.

Puistopuuhat, joulumyyjäiset ja siirappipiparkakut

2007-12-04T06:24:00.000-08:00

Pitää mainita noista puistoista vielä, Marin kun tuossa alla aloitteli. Bangalore Mirror (eli nyt tulee taas paikallista sanomalehtikatsausta. Vieläköhän kyseinen ohjelma tulee yleisradion tuutista, kun muistan pienenä tuskastuneeni aina, kun se alkoi) käsitteli Bangaloren puistoja artikkelissaan ihan uudesta vinkkelistä. Täällä nimittäin on jouduttu karsimaan puistojen pensaita, kun ne ovat mahdollistaneet toimintaa, joka on hyvin epäsuotavaa ja häiritsevää. Paikallisen valtauskonnon mukaanhan eivät vastakkaiset sukupuutot saa olla tekemisissä toistensa kanssa ennen kuin pappi on sanonut mitä hän täällä nyt sitten sanookaan, tuskin aamenta monissa tapauksissa. Puistot puskineen ovat täten mahdollistaneet lähemmän tutustumisen vastakkaiseen sukupuoleen, vaikka ei tämä olisikaan se vanhempien valitsema mielitietty, jonka kanssa pitää mennä naimisiin. Myös jo vihityt pariskunnat saattavat asua pienissä asunnoissa muun perheen kanssa, joten velvollisuuksien suorittaminen saattaa olla hankalaa, jos vaikka anoppi punkkaa siinä samalla patjalla nuorikoiden välissä. Suurin osa solmittavista avioliitoista täällä on vielä sovittuja, eli vanhemmat valitsevat tulevan puolison lapselleen. Muistan kuulleeni tapauksesta, jossa kaveri oli ollut jenkeissä töissä ja vanhemmat olivat valinneet hänelle vaimon. Poika matkusti Intiaan, näki vaimonsa ja meni naimisiin sekä palasi takaisin nuorikkonsa kanssa. Oli sitä rakkautta sitten kuulemma ruvennut löytymään parin vuoden päästä. Erilaiset ovat siis soidinmenot täällä, tiedä sitten mikä on parempi tapa. Tiukka kuri vastakkaiseen sukupuoleen aiheuttaa täällä myös sellaista, josta meikäläinen saa pikkuisen kylmiä väristyksiä pitkin selkäpiitä. Miehillä täällä on tapana kulkea käsi kädessä tai kaulakkain. Se ei kuulemma tarkoita muuta, kuin he ovat hyviä ystäviä, mutta eivät kuitenkaan ”niin hyviä ystäviä”. Oli miten oli, on minun pakko katsoa muualle, kun noita tapauksia kaupungilla ja toimistolla näkyy. Tässä tuntee itsensä ahdasmieliseksi Suomalaiseksi.

Kävin tuossa siis piipahtamassa Suomessa ja tullessani oli taas matkalaukut täynnä tarpeellista tilattua tavaraa. Puntarin vastapaino meni taas pikkuisen ylipainon puolelle ja toruja tuli tiskin takaa. Onneksi en joutunut maksamaan ylipainosta mitään, joten ei tarvinnut ruveta karsimaan pois housuvaippoja ja Muksu hedelmäsoseita tai ruisleipiä. Yksi Oltermanni mallia 17 prossaa ja toinenkin juusto oli jotenkin eksynyt laukkuun, puhumattakaan Joonalle tuoduista paketeista. Mumbain kentällä sitten laukun ja golfmailoja sisältävän pahvilaatikon saapuessa hihnaa pitkin muistelin yhtä urbaania legendaa, jota Suomalaisten keskuudessa kerrotaan. Ainakin Bangaloren kentällä laukut jotka tullissa joutuvat tarkempaan syyniin merkitään ennen hihnalle laittamista liidulla rastilla. Noita rasteja en ainakaan löytänyt omista laukuista, vaan voipi olla että Mumbaissa meno on erilaista kuin Bangaloressa. Mumbaihin tosin oli tullut läpivalaisu kaikille laukuille tuolla tullissa, mutta ei kukaan puuttunut matkalaukkuni sisältöön. Pitkästä laatikosta tosin kysyttiin mitä se sisältää ja mitään ongelmaa ei ollut kun vastasin golfmailoja.
Suomessa tuli sen verran katsottua tuota töllötintä, että huomasin, etten ole kyllä kaivannut yhtään noita tv-chättejä.

Lauantaina sitten oltiin OWC:n (Overseas Woman Club) järjestämässä joulumyyjäisissä. Tuo järjestö tekee täällä paljon hyväntekeväisyyttä ja tuostakin tapahtumasta meni tuottoa hyvään tarkoitukseen. Pyhän Markuksen katedraalin piha oli pullollaan erilaisia kojuja, joissa myytiin käsityötarvikkeita ja kaikkea muuta. Iskä ja Joona saivat (ostaa) Bangalore rygby-clubin t-paidat. Äiti taas osti pasmiinan itselleen. Joululauluja soitettiin siellä Hammondilla ja rekiajelu oli paikalliseen tyyliin härkävetoinen ja pyörällisillä vankkureilla. Joonalle ostettiin myös kuponki, joka oikeutti kuvaan paikallisen joulupukin kanssa. Iskälle oli pikkuisen pettymys, kun pukki ei ollutkaan tummaihoinen, kuin viimevuonna. Joona oli erimieltä tuon anorektisen valkoparran polvelle istumisesta ja kameralle hymyilemisestä. Ongelma ratkaistiin, kun äitikin tuli mukaan yhdeksi tontuksi kuvattavaksi.
Myyjäisistä löydettiin myös tuparilahja, kun illalla olisi yhden Suomalaisen perheen tupaantuliaiset. Tuonne tupaantuliaisiin ei vaan koskaan päästy, koska kuskin kanssa tuli pieni informaatiokatkos. Kuskimme on tyypillinen mies, koska kaksi asiaa ei pysy päässä yhtä aikaa. Kotiin myyjäisistä tullessamme olin sopivinani vielä ajosta tupaantuliaisiin illalla ja golf-kuljetuksesta viideltä sunnuntai-aamuna. Illalla ei kuskia vaan kuulunut ja odottelun jälkeen soitin hänelle kuullakseni, että hän on kotona. Ei sieltä sitten enää kannattanut lähteä kyyditsemään meitä, joten päätimme mennä klubille syömään, tulisi pikkuhiljaa tuo ravintolakulttuuri tutuksi Joonalle. Onneksi kuski ilmestyi sentään sunnuntai-aamuna, niin pääsin pelaamaan. Tällä kertaa en saanut aiheutettua vahinkoa millekään.

Maanantaina Joona vaihtoi sitten päivähoitopaikkaa. Vanhassa paikassahan ei voinut olla kuin kaksi tuntia arkipäivisin, niin tuo oli pikkuisen vähän. Äiti kun on löytänyt mm Mahjong ja Golf kavereita täältä Palmista. Ties keneen tuo poika on tullut, kun on niin sopeutuvainen, ettei näkynyt kuin perävalot, kun Mari oli hänet uuteen paikkaan vienyt. Katsotaan nyt miten jatkossa, mutta nyt ollaan sovittu puolipäivähoidosta.

Joulun tunnelma alkaa pikkuisen levitä tänne ilmastosta huolimatta. Mari pyöräytti eilen piparkakkutaikinan ja kotihengetär paistoi ne tänään tuossa hankitussa uunissa. Ihmetellä pitää kuinka paljon yhdestä taikinasta tulee oikein pipareita. Tällä tarkoitan sitä, että edellisinä vuosina on tuo taikina jotenkin mystisesti kadonnut ennen uunipellille joutumista. Joona näköjään on tullut äitiinsä, kun tuntuu tuo taikina maistuvan ihan kiitettävästi hänellekin. Lämpötilakin huitelee iltaisin tuossa kahdenkymmenen kieppeillä ja iltaisin laskee pikkuisen siitä.

Kiitos Jaana postipojan kiikuttamasta ihan perinteisestä kirjeestä ja joulukalenterista. Joonalla on nyt noita kalentereita, kun niitä tuntui olevan aika paljon noissa kantamissani nyssyköissä, yksi on jopa myyräaiheinen.

Cubbon Park, Lalbagh Botanical Garden ja Bannerghatta National Park

2007-11-27T07:30:00.000-08:00

Petrin Suomen reissun aikana kävimme Joonan, Juhon ja Katin kanssa mm. keskustassa sijaitsevassa Cubbon Parkissa. Puisto on suuri ja yksi osa siitä on suunnattu lapsille tai lapsenmielisille kaikkine härveleineen ja laitteineen. Joonan suosikki on tietysti aluetta kiertävä juna ja siihen olemme uskaltaneet mennä, mutta loput härvelit taidamme jättää paikallisten käyttöön sillä ainakaan minun rohkeus ei riitä niiden kokeiluun.

Puistoon saapui pari bussilastillista pieniä alle kouluikäisiä lapsia ja oli siellä mukana pari valvojaa. Lapsia kuhisi kuin muurahaiskeossa muurahaisia ja kyllä Joona ja Juho vähän aikaa ihmettelivät mitä oikein tapahtuu, mutta menivät sitten mukaan leikkimään. Kyllä siinä hieman hirvitti katsoa, kun lapset innoissaan leikki kiipeilytelineissä, keinuissa ja liukumäissä, sillä yksikään laite ei varmaan menisi EU:n turvamääräyksistä läpi. Turvallisuusjuttujen lisäksi täällä on kaikkia jätejuttuja, jopa leikkipuistoissa. Muutama roskis löytyi, mutta osasta puutui pohja tai sitten ne olivat niin avonaisia, että kaikennäköiset ja kokoiset elukat levittävät roskat ympäriinsä. Roskista tuli mieleen paikallinen jätteenpolttolaitos, enkä nyt tarkoita mitään Orikedon jätteenpolttolaitosta vaan täällä se toimii niin, että laitos perustetaan siihen kohtaan mistä löytyy paljon roskia ja tällä kertaa lasten leikkipuistossa savusi kolmessa paikassa.

Seuraava retkikohteemme olikin paljon siistimpi: Lalbagh Botanical Garden. Nyt vaan taitaa olla kasvien lepokausi, sillä puistossa oli yllättävän vähän kukkivia kasveja, mutta vehreyttä riitti ja löytyi sentään paikka, missä pääsi suhteellisen helposti kulkemaan rattaiden kanssa. Täällä ei näe lastenrattaita kovinkaan usein ainakaan paikallisten keskuudessa eikä täällä oikein pääse liikkumaan rattaiden kanssa edes kaupoissa. Hyllyrivit ovat yleensä niin lähellä toisiaan, että Joona saa kiskottua tavaraa hyllyiltä, jos nyt ylipäätään rattailla pääsee hyllyjen väliin, sillä kulku on yleensä tukittu pahvilaatikoilla mistä henkilökunta purkaa tavaraa hyllyihin.

Lauantaina oli vuorossa Bannerghatta National Park. Päätimme lähteä matkaan yhdellä autolla ja siinä olikin tekemistä, että saatiin autoon kolme lasten turvaistuinta ja tietysti saman verran lapsia, kahdet rattaat ja kolme aikuista, joista yksi oli tosin kuski. Mahduimme kuitenkin ja suuntasimme noin 20 km päässä sijaitsevaan puistoon (matka-aika noin tunti / suunta). Tutustuminen alkoi safarikierroksella, jossa kuljettajan kaasujalka oli hieman raskas. Oli täysi työ pysyä penkillä ja pitää Joona sylissä varsinkin, kun Joona luuli päässeensä Linnanmäelle vuoristoradalle, hihkui ja heilui innosta. Mitä enemmän mutkiteltiin ja mitä suurempi töyssy tuli vastaan niin sitä enemmän Joona nautti kyydistä. Onneksi kuski ymmärsi pysähtyä, kun tiikerit ja leijonat kävelivät vastaan, niin saatiin ihastella niitä tosi läheltä. Safarikierroksen jälkeen jaksoimme vielä reippailla eläintarhassa ja näimme heti alkuun mm. Python-käärmeen ja Intiankobran. Onneksi matelijat olivat häkeissään, mutta vältin silti menemästä liian lähelle, jos kuitenkin pääsevät karkuun…

Kulkuneuvokauppias, nimettymistä ja reissulassetusta

2007-11-19T04:46:00.000-08:00

Bangarore Mirror uhrasi puolisivullista palstatilastaan perjantaina 16.11.07 poliisien Royal Enfield:lle. Nuoremmat konstaapelit ovat alkaneet vaatia uudemmanmallisia ja kevyempiä moottoripyöriä, kun nuo ovat heidän mielestään niin klohjoja ja painavia. Vanhemmat konstat taas surevat sen menettämistä, kun jopa sen moottorin ääni on ollut omiaan herättämään kunnioitusta ja jopa saanut rikolliset toisiin aatoksiin ennen kolttosiin ryhtymistä. Pitäileepä pitää silmät auki, jos noita vanhoja poliisi- ja militaaripyöriä huutokaupattaisiin jossakin, niin voisi vaikka harkita sellaisen hankkimista. Paikallinen Royal edustajakin kävi toimiston parkkipaikalla esittelemässä myytäviä tuotteitaan. Kahdesti hän ehti jo tehdä treffeiltä oharin, mutta kolmas kerta, kuten sanotaan, madon nappaa. Pääkohteena oli jo yhden expatin hankkima Bullet Machismo 500 malli kromattuine tankkeineen. Vaatimuksenmukaisuustodistus tuntui vaan olevan se kanittava asia. Kun sanoimme seitsemän kaupan olevan melko varman, jos sellainen paperi järjestyisi tehtaalta, alkoi rupiat vilistä kauppiaan silmissä, kuin aku ankassa konsanaan. Puotipuksu lupasi yrittävänsä kovin hankkia tuota todistusta ja me lupasimme kovin olla ostavinamme pyöriä. Katsotaan nyt sitten tuleeko tuollaista kotiintuomista. Asiaan vihkiintymättömille kerrottakoon, että 1909 Royal Enfield julkaisi ensimmäisen moottoripyöränsä. Ensimmäisen maailmansodan aikana yhtiö toimitti pyöriä Brittien armeijalle ja vuonna 1931 julkaistiin nelitahtinen yksisylinterinen pyörä joka ristittiin Bullet:ksi. 1949 Bullet julkaistiin Intiassa, kun Madras Motors voitti tarjouskilpailun armeijalle toimitettaviksi pyöriksi. Armeija vaati vuonna 1955, että busineksen teko jatkuisi Madras Motor:n kanssa vain, jos valmistus tapahtuisi paikallisesti. Tästä johtuen perustettiin Enfield India, joka jatkoi pyörien valmistusta. Vuonna 1993 Eicher group osti Enfield Indian ja muutti yhtiön nimen Royal Enfield Motors Limited:ksi.

Sunnuntaina olivat sitten kuljettajan tyttären nimenantojuhlat. Kutsun saimme jo viikko sitten tullessamme sieltä isänpäivän brunssilta. Kyselin asiantuntijoilta eli paikallisilta töissä miten tuohon pitäisi suhtautua. Osa oli sitä mieltä, että tässä haluttiin vaan kahisevaa. Toiset taas sanoivat kuskin haluavan lujittaa meidän työsuhdetta. Joka tapauksessa minun pitäisi mennä yksin ilman perhettä, jos menisin. Lahjaksi olisi hyvä antaa rahaa, mutta ei nollaan päättyvää summaa, eli seteli ja rupian kolikko esimerkiksi. Otan vielä joskus selvää näistä tavoista, vaan eipä taida meikäläisen sopimuksessa olla siihen tarpeeksi pituutta. Kuljettaja oli hommannut virkaveljensä kuljettamaan minua juhliinsa. Paikka oli vaan pikkuisen hakusessa ja tulimme paikalle yli puolisen tuntia myöhässä. Soitimme myös kuskille, joka neuvoi meidät perille viimemetreillä. Seremonia tapahtui luultavasti koulussa tyhjässä luokkahuoneessa. Kuljettajan perhe oli lattialla istumassa ja edessä oli ”alttari” kookoksineen ja muine tarvittavine tavaroineen. Paikallinen pappi luki loitsujaan, soitti kelloaan, poltti suitsukkeita ja teki kaikenmoista, josta en ole niin tietoinen mitä. En ollut todellakaan viimeinen paikalletulija ja kuljettaja suvereenisti siinä lattialla istuessaan papin vieressä puhui puhelimeen ja neuvoi ihmisiä paikalle. Tuntuu tuo puhelinkulttuuri olevan paljon höllempää täällä kuin kotona. Itse kannatan tuota kotoista mallia kyllä paremmin. Kokemuksena tapahtuma oli kyllä hieno, vaikka meikäläistä tuijotettiin, kuin sonni uutta veräjää. Lähtiessäni kuljettaja ja pari muuta sukuun kuuluvaa miestä saattoi minut autolle asti kiittäen osallistumisesta.

Sunnuntai-iltana tuli sitten ajankohtaiseksi lähtö kohti Suomea. Olimme jo aikaisemmin pohtineet, josko Joona ja Mari tulisivat myöskin mukaan. Mahdollisuutta vatvottiin puolin ja toisin, mutta loppujen lopuksi he päättivät jäädä Intiaan, joona on päässyt hyvään vauhtiin päiväkodissa sekä katse Suomen sääkarttaan näin marraskuussa antoivat potkua päätöksentekoon. Aika oudolta vaan tuntui, kun piti loppuperhe jättää Intiaan. Illalla sitten lentoyhtiö lähetti parikin viestiä kännykkään, että Banggalore-Mumbai lento olisi myöhässä. No ei ekstra-aika ole koskaan pahitteeksi tuolla lentokentällä. Sunnuntai-iltana on pari muutakin matkalla jonnekin. Koneeseen sitten jo päästyämme kuulutettiin lääkäriä, joku oli saanut jonkinlaisen sairaskohtauksen. Sairastunut henkilö poistettiin sitten koneesta ja käsimatkatavarat piti sen jälkeen tunnistaa. Mietin, että kävivätköhän he penkomassa myös ruumassa tuon henkilön laukut pois. Epäilen kyllä, sillä aikaa ei tuohon turvallisuustarkastukseen tuhlattu liiemmälti. No matkaan päästiin. Lennon piti kestää puolitoistatuntia ja aloin hiukkasen ihmetellä kahden tunnin jälkeen mikä on oikein meno. Kapteeni parahiksi kuulutteli, että olimme myöhästyneet kiitotien päässä olevan reiän, johon meille oli varattu aika. Silloin olimme numero 40 jonotuslistalla ja jatkaisimme kiertelyä Mumbain ympärillä. Alas sitten vihdoin päästiin ja olimme vaan noin kolmisen tuntia alkuperäisestä aikataulusta myöhässä. Onneksi finski lähtisi vasta aamulla kohti Helsinkiä. Täällä Intiassa ruumaanmenevät matkalaukut pitää turvatarkistuttaa eli läpivalaisuttaa ennen chekkausta. Mumbain kentällä olitiin tarkempia kuin Bangaloren päässä. Laukkuni ollessa sen verran tyhjä lähtiessäni, olin pakannut sinne painoksi pari giniä ja laatikollisen Kingfisher-olutta, niitä kun ei muka suomesta saa. Turvamiehet käskivät minua avaamaan laukkuni läpivalaisun jälkeen. Ensin kysyttiin, montako pulloa minulla oli laukussa. Kaksi vastasin. Sen jälkeen pyydettiin ottamaan pois nuo oluet ja sanottiin, etten voisi kuljettaa niitä ruumaanmenevässä laukussa. Pari tölkkiä kyllä menisi, mutta koko keissi, ei käy. Kysyin mitä eroa on sitten muutamalla tölkillä verrattuna kahteenkymmeneenneljään. Tämän jälkeen minua pyydettiin ottamaan yksi pois muovien sisältä. Sitä tölkkiä ravisteltiin ja kun se ei ravistelusta vuotanut, niin tulivat päätökseen, että saisinkin viedä nuo matkatavaroissa. Kirjoittelen tätä odotellessani Mumbain kentällä, joten on arvoitus vielä tulevatko nuo oluset turvallisesti Suomeen.

Eipä loppuneet kommellukset turvamiesten kanssa vieläkään, täällä Helsinskin lentoasemalla tarttuivat meikkilaukussa olleeseen geeliin eli nyt on sitten vaan elämä edessä eikä tukka takana. Tämä Vantaan kenttä tuntuu lähes autiomaiselta näin maanantaina klo 15 tuon Intian elämän jälkeen. Yksi unohtunut asia tuli heti mieleen, kun tulin koneesta ulos nimittäin takki. En ole tottunut pitämään takkia moneen kuukauteen ja tällä ilmalla moinen olisi tarpeen. Onneksi ei täällä eikä Turkkusessa ole pitkiä ulkosiirtymiä. Vähän vielä pitää hullua jännityksessä, kun saan matkalaukun vasta Turussa. Miten lie tölkkien kanssa käynyt.

Yhtäjuhlaa ja telofooninorsun pidennystä

2007-11-12T19:06:00.000-08:00

Viimeviikolla oli täällä Divali aika. Divali tai Diwali tai Deepavali on hindujen tärkeä juhla, josta on tullut Intian kansallinen juhlapäivä uskonnosta riippumatta. Suoraan käännettynä tuo merkitsee valon juhlaa tai lamppujen juhlaa ja symboloi hyvän voittoa pahuudesta. Deepavalia juhlitaan hindulaisen kalenterin seitsemännen (Ashwayua) kuukauden lopussa, joka nyt sattui Marraskuuhun meidän ajanlaskumme mukaan. Juhliessa sytytellään valoja (mekin näimme kaupungilla kokonaisia tornitaloja koristellun miljoonilla pienillä valoilla) ja ammuskellaan raketteja (niitä paukuteltiin ihan Joonan pelästymiseen asti).
Perinteisesti juhlaan kuuluu viisi peräkkäistä juhlapäivää, joista jokaisella on oma merkityksensä, mutta vapaata töistä meillä oli vain torstai. Jotenkin tuli tuosta juhlasta ostoshysterioineen mieleen meikäläinen joulu.

Isänpäivänä sitten Suomalaiset (ketkä olivat maisemissa) kokoontuivat brunssille Olive Beach nimiseen ravintolaan. Kukahan tuonkin paikan on alun perin löytänyt, kun ei itse meinattu löytää neuvoista huolimatta. Brunssi kustansi 1700 rupiaa per lätty, eli hirvittävästi paikallisessa mittakaavassa. Pöydät notkuivat kaikkea erikoista ja hyvää syömistä. Juomat kuuluivat myös hintaan paitsi ehkä tuo vesi, jota ei sitten tullutkaan juoduksi. Aloitettiin isänpäivän kunniaksi sitten kuohuviinillä ja jatkettiin muilla juomilla. Mari tyypilliseen tapaan oli meistä järkevämpi ja minä persompi. Maanantai-aamun pikkuisen onton olon pistän kyllä noiden syötyjen ostereiden piikkiin, joita yhden toisen expatin kanssa nautittiin. Mistään muusta ei voinut olla kyse, koska myös hänellä oli pikkuisen ontto olo maanantaina. Mahtoivatko kokit siten kunnolla haistella noita limanuljaskoja, kun availivat niitä. Toisaalta kyseessä voi olla tietysti myös harjoituksen puute.
Joonaa yritettiin nukuttaa matkalla tuonne ja hän nukahtikin peräti 20 minuutiksi. Yritettiin siinä syödessä sitten saada poikaa nukkumaan, mutta kuka nyt täysinäisten tarjottimien ääressä haluaisi koisia. Mieli ei ollut tuollaisten torkkujen jälkeen Joonalla kaikkein aurinkoisin ja ravintola sai kuulla mitä mieltä poika oli keskeytyneistä päivätorkuistaan. Ilme kirkastui nopeasti, kun nenään eteen tuotiin kakkua, joka maistuikin kiitettävästi. Sitten alkoi poika jälleen hyrrättä ja tutkia ravintolaa. Ilmeistä on siis että tuollaiset pikkupojat käyvät kakulla ja jäätelöllä (ainakin näin isänpäivänä). Loppuajan Joona sitten kierteli, ei aivan kävelyvauhtia, ympäri ravintolaa ja hauskutti henkilökuntaa. Kotiin tultuamme isää väsytti tuo syöminen niin, että sohva kutsui. Sohvalta sitten Mari pyysi ystävällisesti illalla vääntämään ruhoni tuonne makuuhuoneeseen. Onneksi tuo päivä on vaan kerran vuodessa.
Juttelimme myös tuolla brunssilla riksan käytöstä, joka meillä on vielä kokematta. Eräs kollega sanoi, että hän baarista tullessaan maksaa riksakuskille 200 ylimääräistä, että hän saa itse ajaa kotiin. Siinä vaiheessa iltaa ei nimittäin ole aina niin selvää kumpi on paremmassa ajokunnossa. Tiedä sitten onko juttu pelkkää legendaa, mutta hyvältä se kuulosti ainakin siinä vaiheessa iltapäivää.

Suomenmatkaani tuossa valmistellessani huomattiin, että Marin täkäläisestä SIM:stä ei pysty soittamaan lainkaan ulkomaan puheluita. Ehkä en ole tilatessani tarkkana miehenä aktivoinut tuota, ettei Mari lörpöttelisi turhaan kalliita ulkomaanpuheluita. No, nyt jäin sitten kiinni ja palvelu piti saada aktiiviseksi. Korttihan on minun nimissä, joten ajattelin, että soitto asiakaspalveluun riittää, väärin. Esitin puhelimessa asiani ja minulle vastattiin, että palvelu avattaisiin, kunhan toimittaisin heille kopion tilinauhastani. Pitäähän sitä nyt varmistua, että asiakas on maksukykyinen, jos kerran alkaa soitella ties mihin. Ei auttanut mitään, sähköpostia vaan operaattorin suuntaan ja toiveena, että kate riittäisi. Viesti tuli takaisin, että tilipussi riittää (heh heh eivät tiedä, että Mari on tuo joka puhuu), mutta vielä pitäisi toimittaa passista kopio heille. Tämä tietysti on jo kertaalleen toimitettu, kun tuota yhteyttä on availtu ensimmäisen kerran. En sentään alkanut kysellä onko tullut hukattua jo kertaalleen toimittamani, vaan lupasin kilttinä poikana toimittaa sen pikimmiten. Katsotaan nyt aukeaako tuo rajojen ulkopuolinen maailma myös tuolle puhelimelle tulevaisuudessa.

Nettiyhteyksiä ja 2-vuotiskemuja

2007-11-04T08:44:00.000-08:00

Perjantaina Mari oli sitten Joonan kanssa Palm Meadows:n äiti lapsi playgroup tapaamisessa. Siellä sitten oli sovittu, että seuraavasta tapaamisesta ilmoitetaan sähköpostitse. Mari siihen noitumaan, että meillä ei ole vielä nettiyhteyttä eikä siten kunnon accessia sähköpostiin. Muut ladyt siinä sitten taivastelivat ja puheeksi oli tullut, että alueella on myös toinen palveluntarjoaja tuon BSNL:n lisäksi, josta muut olivat saaneet nopeammin bittitaivaan ihmeellisen universumin käyttöönsä.
Lauantaina sitten matka suuntasi maintenance-osastolle. Sieltä löytyi kun löytyikin sellainen pieni huone, joka oli täynnä reitittimiä ja kytkimiä. Johtojen ja laitteiden sekamelska näytti ulkopuolisen silmissä kaaosmaiselta, mutta voinhan olla väärässäkin, eikä olisi muuten ensimmäinen kerta tässäkään maassa. Huoneessa oli lisäksi kolme tai neljä miestä, joilta sitten kyselemään, että ei mitään nettiä olisi tarjolla. Yksi kaveri sitten kyseli villamme numeroa. Vastattuani 380 phase 2, hän hetkisen mietittyään sanoi, että ei ongelmaa. Edellisillä vuokralaisilla kun heidän mukaan oli ollut jo kyseinen yhteys ja heidän johdotus pitäisi löytyä jostain talon kulmilta. Kyllä sieltä löytyy sellainen sininen verkkojohto, ja se osoittautui heidän kaapelikseen. Asennuskin luvattiin sitten heti tapahtuvaksi. Kaveri tuli sitten piipahtamaan ja kyseli mihin haluaisimme verkkoletkun. Vierashuone oli ajatelmissa, vastasin. Pian sitten koputus kuului vierashuoneen ikkunan takaa, avasin ikkunan ja minua pyydettiin mittaamaan tarvittava verkkonarun määrä. Kun johdinta oli tarpeeksi sisällä, ei muuta kuin lujalla työnnöllä ikkuna kiinni ja sinne se piuha litistyi ikkunan ja karmin väliin. Kommenttia tietysti tuli takavasemmalta, että mites nyt tuuletetaan, kun tuo ikkuna oli juuri sitä toimitusta varten. No pystyn kyllä luultavasti noin vaativaan asennushommaan itsekin, jos sisääntuloreittiä pitää vielä muuttaa. Pikkuisen ihmeellistä, kun ei tarvitakaan mitään asdl-modeemia vaan piuha suoraan verkkokorttiin ja menox, noin niinku yksinkertaistettuna. Pitää mitata joskus joutessani millaista haipakkaa tuo yhteys tarjoaa käyttäjälleen.
Skypekin tuntuu pelittävän (vink vink kaikki tutut), kun Mamman ja Pappan kanssa sunnuntai-iltana tuli juteltua. Joonakin tunsi vielä isovanhempansa, kun kuva kulki Naantalista tänne Bangaloreen. Marin voi löytää tuolta skypehakemistosta Bangaloren kohdalta. Pikku muistutuksena vaan, että täällä kun on ikuinen kesä, niin kelloja ei rukattu lainkaan viimeviikonloppuna, joten aikaero Suomeen on nyt 3.5 tuntia.

Lauantaina sitten aloitin taas, ties kuinka monetta kertaa paremman elämän. Kuntosalia tuli tahkottua ja urheilua katsottua telkkarista, siinä juoksumatolla pinkoessa. Klubin pukuhuonetilojen saunakin tuli kojeistettua. Saunassa ajauduin juttelemaan vanhemman herrasmiehen kanssa, joka oli toinen urhea paikallisessa hikikaapissa. Sanon urhea siksi, koska nuo kiukaan sähkökytkennät eivät olleet aivan suomalaisen standardin mukaisia ja sähkö tuossa vastuslaatikossa pätki jotenkin ihmeellisesti.
Olin siis unohtanut kaikki kotisaunan opetukset. Muistan siellä minulle sanotun, että saunassa ollaan kuin kirkossa ja mitä meikä menee täällä tekemään höpöttelemällä. No kuitenkin mies oli alun perin Houstonista USA:sta eläkkeellä öljybusineksesta. Oli ollut tekemisissä paljon Norjalaisten ja Venäläisten kanssa. Juttu siis kääntyi pohjoismaiseen juomakulttuuriin, jos sitä kulttuuriksi voi sanoa ja avantouintiin. En välttämättä oikaissut kaikkia stereotypioita, mitä hanellä oli kyseisistä asioista, kun tiedän, ettei minun täällä tarvitse todistaa miehuuttani avannossa käynnillä.
Ilma täällä tuntuu olevan lämpiämään päin. Siellä lehtitietojen mukaan on ensimmäiset lumetkin (vai oliko se räntää) saatu jo Etelä-Suomeen. Tuntuu oudolta, kun jokasyksyinen perunannosto on jäänyt väliin. Toivottavasti kuitenkin Laitilassa on pellonantimet saatu nostettua, eikä kolera vienyt kaikkia mukuloita, perunan siis.

2-vuotis synttärijuhlatkin ovat nyt autuaasti ohi. Vieraita oli noin 15 aikuista ja noin tusinan verran lapsia. Valmistelut koki pienoisen takaiskun aamupäivällä, kun sähköt päättivät olla tulematta meille. Back-up:n varassa sitten siinä kärvisteltiin ja suunnitelmat meni pikkuisen uusiksi, kun esim. uunis ei voinut ajatellakaan käyttää. Pieneksi purtavaksi oli suunniteltu tarjottavan juhlan aiheeseen sopivia hot dog:ja. Hodari sämpylöitä oli metsästetty ympäri kaupunkia jo koko loppuviikko ja nakkejakin oli löytynyt. Onneksi liesi toimi kaasulla, joten lämmittelin siinä pannulla nakkeja ja höyryttelin sämpylöitä kattilassa (kunnes kattila paloi pikkuisen pohjaan, eli olen onnistunut polttamaan pelkän veden pohjaan). Neljä kakkua olimme myös tilanneet tuosta Herb and Spice:sta, joista kylläkin meni vain kolme. Toivottavasti Mari pitää jonkinmoisia rääppiäisiä, koska muuten nuo jäänteet ovat kohtalokkaita meikäläisen paremman elämän suhteen. Kaiken kaikkiaan kemut menivät ihan hyvin ja Joona sai hienoja lahjoja paljon. Kiitos myös sinne Suomeen kaikista syntymäpäivätoivotuksista. On tämä nykyaika ihmeellistä.

Valkoisia tiikereitä ja heiluttavia veturimiehiä

2007-11-01T19:59:00.000-07:00

Perjantaina sitten saapuivat siskoni Mervi ja hänen miehensä Tapio. Tapsalla oli tullut työmatka tänne suuntaan ja Mervi oli bongannut Finnairilta halvat liput, joten he päättivät tulla käymään. Matkustavaiset olivat ”pirteitä” melkein vuorokauden matkustamisesta, joten raahasimme heidät perjantai-iltana klubille nauttimaan buffeen antimista. Sain myös varattua meille tiiaus ajan Eagletonista ja kun Tuomo lainasi yhdet mailat, niin lauantaina oli vuorossa pienen valkoisen pallon hakkaamista. Eagletonissa oli kilpailupäivä, joten lähtöaika oli lauantaina vasta klo 14. Tuohon aikaan lauantaina oli vaan pari muutakin liikkeellä, joten tavallisesti kolmen vartin matka kesti kaksi ja puoli tuntia. Joona jäi mielellään Mervin kanssa kotiin, kun me muut lähdimme pelaamaan. Koko kierrosta emme kerinneet pelata, ennen kuin pimeys laski harsonsa päällemme, mutta suurimman osan kylläkin. Paluumatka sujui jo totuttuun tyyliin yli kahdessa tunnissa ja olimme noin klo 21 kotona jälleen.

Sunnuntai-aamuna lähdimme seitsemältä Mysoreen, joka on noin kahdensadan kilometrin päässä Bangaloresta. Matka sujui melko joutuisasti. Mysore on maailman perintö kaupunki ja Karnatagan entinen pääkaupunki ennen kuin Bangalore otti se paikan. Mysoressa suuntasimme ensin Sri Jayachamarajendra eläintarhaan. Siellä on kattava kattaus harvinaisia eläimiä, kuten Tapiiri, simpansseja, gorilla, kirahveja, seeproja ja valkoisia tiikereitä. Välillä tuntui, että Joona olisi ollut yksi nähtävyyksistä, kun häntä valokuvattiin ahkerasti ja käytiin nipistelemässä poskesta. Tarha oli lapsiystävällinen, koska eläimiä pääsi melko lähelle katsomaan. Kierrokseen meni parisen tuntia, jonka jälkeen olimme jo valmiita nauttimaan lounaan. Kuski vei meidät hotelliin nauttimaan lounasta, jonka jälkeen tutustuimme maailmankuuluun Mysoren silkkiin hotellin viereisessä myymälässä. Täysin vatsoin aloimme kiipeilyn Chamundi kukkulalle onneksi sentään autolla. Tuolla töröllä sijaitsee Chamundeshwarin temppeli, jossa emme käyneet sisällä, sekä Mahishasura paholaisenpatsas. Pyhä Chamundeshwari surmasi tarinan mukaan tuon Mahishasuran, jonka mukaan Mysoren kaupunki on saanut nimensä. Kukkulalla oli totuttuun Intialaiseen tyyliin ihan riittävästi porukkaa. Meidän kimpussa olivat tietenkin kerjäläiset ja erilaisten valokuvien sekä muunlaisen krääsän kauppaajat. Mahdollisuus olisi myös ollut kavuta 1000 askelmaa temppelille, mutta jäi nyt sitten tällä kertaa väliin. Alastullessa pysähdyimme vielä matkanvarrella olleen yhdestä kivestä veistetyn 16 jalkaisen Nandi härän luona.

Alastultuamme suuntasimme kohden Mysore Palacea. Palatsin ympärillä oli taas joukko kaupustelijoita ja me vaaleine ihoinemme olimme kuin punainen vaate härälle. Palatsi on rakennettu vuosina 1897–1912 ja oli ulkoa tosi upean näköinen. Sisältä paikkaa kävivät tarkastamassa vain Mari ja Mervi. Me miehet vahdimme heidän kenkiään ulkona. Palatsin ulkopuolella olisi ollut mahdollisuus myös ratsastaa kamelilla tai ronsulla, mutta jätimme mahdollisuuden käyttämättä. Sateen uhka oli myös ilmeinen, joten emme jääneet odottamaan pimeäntuloa ja 97000 palatsin ulkovalon sytyttämistä.

Kotimatkalla tarkastimme vielä St. Philomenan kadetrialin, joka on tuplahuippuineen eräs Intian suurimmista kirkoista. Sade painoi jo päälle, joten suuntasimme nokkamme kohden Bangalorea. Alkanut sade yltyi melkomoiseksi, kun näimme mm. tuollaisen samanlaisen Toyotan kuin meillä uponneen akseleitaan myöten tien reunalle. Kotimatka sujui kuitenkin turvallisesti paahtaen keskikaistaa (vaikkei oltukaan menossa Amarilloon.)

Tapsa lähti sitten tiistaina työasioilleen ja Mervi jäi vielä pariksi päiväksi. Joonalla oli hauskaa, kun hän pääsi pariksi yöksi ”retkelle” Mervin viereen alakerran vierashuoneeseen. Naisväki ja Joona viettivät sitten pari päivää kaupoissa kierrellen ja olin ihan tyytyväinen, kun sain olla toimistolla töissä. Mervi lähti kohden Mumbaita sitten torstaina. Kyllä aika vierähti sitten nopeasti. Nyt sitten vaan toivotaan, että saamme lisää vieraita taloon.

Joonan syntymäpäivä on nyt sitten sunnuntaina, mutta mammalta ja pappalta Mervin ja Tapsan mukana tullut junarata oli pakko jo avata ennen. Jotenkin Joona on nyt veturimiehet heiluttaa vaiheessa ja kaikki junat kiinnostavat hurjasti. Kaikki muut lelut ovat jääneet melkein vaille mielenkiintoa ja junarata on ainoa mikä kiinnostaa. Sunnuntaiksi on sitten kutsuttu lapsellista porukkaa meille synttärikahville ja me kävimme hakemassa Joonalle hänen ensimmäisen polkupyöränsä. Luvassa on siis enemmän hyötyliikuntaa vanhemmille.

Siihen aikaan kun isä lampun osti ja asennushommia

2007-10-21T21:56:00.000-07:00

Maanantaina sitten alkoi puuttuvien ilmastointilaitteiden asennus. Kavereiden piti tulla 9:30 aloittamaan hommat, mutta tuntia myöhemmin ei ketään ollut ilmestynyt paikalle. Pari soittoa ja muutamaa kyselyä myöhemmin kaverit sitten ilmestyivät paikalle siinä puoli kaksitoista. Hommat olivat alkaneet vierashuoneesta ja pian Mari soitti, että tavarat vierashuoneessa olivat saaneet hunnun päälleen eli pölyä seinänläpimenosta oli syntynyt aivan kiitettävästi. Pikaisen huoneen tyhjennyksen jälkeen Joonan huone tyhjennettiin ennen kuin kaverit ehtivät sinne asti. Sisäyksikkö saatiin seinään vierashuoneeseen ja putket ulos ulkoyksikköön loogisesti. Joonan huoneessa tuli mutka matkaan, kun asentajien porakone hajosi. Matkaa seinän läpi jatkettiin vasaralla takomalla. Hommaan onneksi saatiin stoppi, eikä seinä ehtinyt kärsiä liikaa ja laitteiden asennus viivästyi seuraavaan päivään. Ilmastointikoneille tarvittiin myös uudet pistorasiat, kun niiden tulee olla samassa ryhmässä geyserien kanssa. Valaistus ja kattopropelit ovat siinä ryhmässä, joka tulee noiden back-up akkujen taakse. Sähkömiehet tulivat siis iltapäivällä pistämään uusia rasioita ja vetämään keskukselta uusia syöttöjä niille. Homma venyi iltaan ja näillä pojilla porakone kyllä toimi. Onneksi meidän Joona ei tunnu pelkäävän porakoneen ääntä eikä ajoittaisia sähkökatkoksia pimeine hetkineen. Sähkömiehet olivat jo kolmannen eli viimeisen pistorasian kimpussa, kun klo 20:30 tuli back-uppatterimies tekemään asennuksiaan loppuun. Varavoima-akut kun oli toimitettu aikaisemmin päivällä. Pojat löivät kämpän pimeäksi ja totuttu iltapuuro sähkövalossa piti vaihtaa muroihin kynttilän valossa. Murojen jälkeen Joona oli jo niin väsynyt, että iltapesu suihkuineen suoritettiin osaksi kynttilänvalossa. Onneksi se tuntui Joonasta olevan vain jännää. Pojalla oli oikein kissanpäivät, kun pääsi taas isin ja äidin väliin oman huoneen ollessa kuin hyrskynmyrskyn jäljiltä jonkun muun toimesta. Onneksi sähkömiehet olivat paikalla, kun tuon back-upin johdotus ei ollutkaan tehty ihan oikein, vaan yksi paluujohto pitää vielä tuoda keskukselle akkupaketilta. Se hommakin jäi sitten huomiselle. Onneksi porukka hilpaisi sentään ennen puolta yhtätoista, että päästiin Marinkin kanssa potkittavaksi tuonne jo miehitettyyn vuoteeseen. Nyt kun eletään sunnuntaita, niin back-up on tuolla toiminnassa ja kaksi kolmesta ilmastointilaitteesta on toiminnassa. Maanantaina pitäisi tuo viimeinen tulla kuntoon.

Välillä sitä miettii issekseen, että onkohan näissä kirjoituksissa mitään järkeä. Tuossakin yllä (siis alla, menee ilmansuunnat sekaisin, kun kirjoittelen tätä tekstinkäsittelyohjelmalla ennen tänne kopioimista) on purnausta verhoista (ovat nyt kunnossa) ja ilmastointilaitteista. Osalla paikallisia ei ole edes ikkunoita mihin salusiineja ripustaisi saati sitten ilmastointilaitteita. Meikäläisillä taas tuntuu olevan huoli internetin puuttuminen. En nyt laske meitä aivan sellaiseen pullamössösukupolveen, joka on aina saanut kaiken haluamansa. Toisaalta kaikesta ei voi kantaa huolta, mutta ihmismäisesti tulee myös käyttäytyä.

Intian elämään on tullut jotenkin adjustoituttua. Kävimme viikolla yhdessä kaupassa, jossa kävimme pre-visitin aikana. Mari ihmetteli ääneen, että valikoimat kaupassa olivat parantuneet viimekäynnin jälkeen. Tavara ei mielestäni ollut muuttunut miksikään, vaan oma ajatusmaailma on vaan sopeutunut pikkuisen tänne. Kaikkeen ei ole totuttu ja tuskin tullaan edes tämän reissun aikana tottumaan.
Otetaan nyt esimerkiksi vaikka niinkin arkipäiväinen asia kuin hehkulamppujen hankinta. Päätin pikaisesti töiden jälkeen käydä ostamassa parit hehkulamput, kun jännitteen ym. heilahtelut eivät olleet kohdelleet silkkihansikkain noita Suomesta raahattuja lamppuja. Työkavereilta sain vinkin, että Lightspro niminen kauppa olisi laatutietoisen ostajan varma valinta kyseiseen hankintaan. Ovella vastaan tuli assistant shop manager, jolle esitin toiveeni ostaa kahdeksan hehkulamppua, neljä e14 kannalla ja neljä e27 kannalla. Täällä on valtaosa lampuista sellaisia sileäkantaisia ilman kierteitä, kuten auton lamput, mutta suurempia. Tilaus kirjoitettiin paperille, jonka jälkeen puotipuksu halusi esitellä minulle kokokaupan repertuaarin. Valaisimet käytiin läpi ja sanoin, että josko tällä kertaa vain nuo kahdeksan lamppua. Minut ohjattiin istumaan sohvalle ja vartin odotuksen jälkeen minulle tultiin esittämään hinta-arvio ostoksistani. Hyväksyin hinnan, kunhan kuitissa oleva määrä muutettaisiin 128 lampusta 8:aan. Taas pieni odotus, niin uusi kaveri tuli näyttämään mallikappaleet ostoksistani. Hyväksyin mallit ja niin varastosta lähdettiin hakemaan valonlähteitä. Kun valonkantaja saapui takasin, sain käydä maksamassa tuotteeni kassalla. Ulos päästyäni oli aikaa kulunut noin kolme varttia sisäänmenosta, joo pikainen keikka.

Pullonsuusta juominen on oma taiteenlajinsa täällä. Mukeja tai laseja käytetään harvoin. Katujuottoloissa tuntuu olevan vaan yksi vesipullo, josta syömingin jälkeen kaikki juovat vuorollansa. Intialaisilla ei vaan ole tapana syleillä huulillansa pullonsuuta vaan pullosta kaadetaan avonaiseen suuhun. Tulee mieleen pikkupoikana nähdyt mummot, jotka ryystivat kaffetta tassista, joka ei myöskään koskettanut huulia. Paikallisilla en sentään ole nähnyt sokerinpalaa huulien välissä jonka läpi juoma menisi ja puhekin lakkaa täällä juomisen ajaksi. Eli oli ne mummot joskus silloin aika kovia jätkiä. Toisaalta noin juodessa ollaan kohteliaita seuraavalle, eikä sulostetuta pulloa omilla erityisillä bakteereilla. Olen pää kenossa yrittänyt juoda noin ja yleensä saanut vain vedet leukapieliin ja rinnoille. Pitänee harjoitella vielä.

Aika suosituksi täällä itsensä tuntee, jos puhelujen määrää käytetään mittarina moiselle asialle. Ei kulu päivääkään, ettei puhelin soisisi ja toisessa päässä tarjottaisiin luottokorttia yms. Mari on jopa ottanut vastaan tarjouksia, jotka tulevat nauhalta Kannadan kielellä. Hevosmiesten tietotoimisto tiesi kertoa, että paikallisen operaattori tai joku siellä tekisi pikkuisen sivubusinesta myymällä ulkomaalaisten numeroita luotto ym. laitoksille. Laillista tuo ei tietääkseni ole täälläkään. Paljon vihaisempia tuntuvat vaan täällä olevan verrattuna Suomalaisiin puhelinmyyjiin, kun ei ole halukas hankkimaan tarjottua tuotetta tai palvelua. Kertaakaan en ole kuullut puhelun lopettajaisiksi hyvän päivän toivotusta, vaan luuri lyödään heti säppiin, kun vastaanottaja vakuuttuu kielteisestä vastauksesta.

Ensimmäiset vieraatkin ovat tulossa ensiviikolla. On mukava saada kävijöitä sieltä kaukaa. Infrastruktuuri pitäisi olla pikkuhiljaa kunnossa vieraiden vastaanottamiseen, kunhan perjantaina ostetut patjat nyt toimitettaisiin kotiin. Eilen lauantaina niitä ei näkynyt, vaikka kotiinkuljetus piti tapahtua silloin, ehkä viikonlopun pyhät ovat hieman sotkeneet asioita.
Katsotaan nyt onko vierailijoilla mitään omia tavaroita mukana, kun meidän toivomuslista Suomesta on ollut melko kattava ja alati laajentuva. Täältä kyllä löytyy melkein kaikkea, jos vaan osaa hakea oikeasta paikasta. Melko usein sitä oikeaa paikkaa vaan ei ole helppo löytää. Suomalaisten tavatessa yleisimpiin puheenaiheisiin kuuluukin mistä kukin on löytänyt mitä hankittavaa tai syötävää. Joten, jos olet tulossa syystä tai toisesta tännepäin ja laukussa on pikkuisenkin vielä tilaa, niin muista kysyä onko jotain tarpeita, kiitos.

Ramille ihan tiedoksi, että en ole vielä päätynyt tuohon Luigi Altonelli luukkiin öljyttyineen kutreineen, olisi ehkä syytä, kuten kuvasta 2b näkyy. Ohessa myös kuva Pappalle tuosta keittiöryhmästä, kuten sovittua.

Salusiineja ja harha-ammuksia

2007-10-14T20:21:00.000-07:00

Pihkojen luona kylässä ollessamme Mari bongasi Dianan ja Peten ikkunan edestä hyvännäköiset verhot. Minä en totuttuun tyyliin huomanut mitään. Verhojen hankintapaikkana oli ollut kauppa nimeltään Fabindia. Maantaina sitten Mari oli käynyt hakemassa neljä kappaletta kyseistä killutinta. Verhot olivat mallia valmiit ja 210 cm pitkät eli juuri passelit meidän olohuoneeseen. Kotiin päästyään Mari oli ottanut gardiinit pois paketista ja huomannut, että yksi verhoista oli vähän rikki ja yksi oli lyhyempi kuin muut kolme. Verhot takaisin kauppaan ja siellä alataitoksesta luvattiin päästää vähän ja korjata tuo pikkuisen rikkoontunut kappale. Seuraavana iltana kävimme hakemassa korjatut kaksi verhoa ja samalla mukaan tarttui Joonan huoneeseen ”nojatuoli” mallia Intia, josta saa myös sängyn tarvittaessa. Salusiinit ripustettiin tangoille ja huomattiin, että se rikkinäisenä palautettu verho oli lyhennetty sen lyhyen kanssa samanmittaiseksi. Oli aika hassun näköistä, kun toisessa ikkunassa verhot oli mallia ”bermuuda” ja toisessa sopivan mittaiset. Ei muuta kuin kaikki verhot alas ja kauppaan takaisin ja pyyntö, että kaikki olisivat mallia pitkät. Mari kävi sitten hakemassa kaikki verhot seuraavana päivänä takaisin ja arvatkaapa vaan olivatko kaikki tehty malliksi lyhyet. Katsottiin, että päästövaraa olisi kyllä ollut reilusti kaikissa. Aamulla heti, kun kuski oli heittänyt minun töihin, Mari lähti kauppaan takaisin huomatakseen, että kauppa oli vielä kiinni. Iltäpäivällä sitten Mari oli lähettänyt kuskin viemään verhot takaisin ja kirjoittanut lapun, että ne toimitettaisiin meille kotiin, kun olisivat valmiit. Perjantai-iltana kaveri tuli sitten tuoman pidennetetyt verhot meille. Mari oli Katin kanssa käymässä kaupungilla Suomalaistapaamisessa, joten minä otin ne vastaan. Tuvassa oli melko säpinää, kun samaan aikaan oli pari varavoima-asennusmiestä, pari kaveria sähkömaintenencesta ja ilmastointilaiteasentaja, eikä Joonakaan ollut kaikkein aurinkoisemillaan. Verhot otettiin paketista ja ennen asennusta laitatin ne lattialle mittausta varten. Mitta näytti 202 eikä 210 niin kuin olisi pitänyt, vaikka kaveri kuinka yritti venuttaa niitä. Mies otti verhot takaisin kassiin ja sanoi toimittavansa ne korjattuna takaisin. Katsotaan nyt sitten tulevatko maanataina ja minkä mittaisena. Mari saa näin kyllä päivät hyvin kulumaan. Maanantaina pitäisi myös alkaa puuttuvien maailmastointikoneiden asennus ja varavoima-akkupaketin asennus.

Olin Tuomon kanssa viikonloppuna golfkisoissa. Kilpailu pelattiin Bangaloren Golf Clubilla ja se oli kaksipäiväinen. Lauantaina pelattiin ensimmäinen kierros ja sunnuntaina toinen. Meikäläisen pelihermot eivät olleet aivan Räikkösmäistä luokkaa ja aloitus meni hieman poskelleen. Minun pitäisi saada kunnon aloitus kisoissa, jotta kierros menisi kohtuullisesti. Jatkokaan ei mennyt täysin käsikirjoituksen mukaan, kun väylän 12 avaus karkasi vähän käsistä. Pallon kaari oli kyllä lähes ammattilaisluokkaa pituudessa ja korkeudessa mitattuna, mutta suunta oli pikkuisen pieleen. Aita laidalla kentän, joka on siis kaupungin keskustassa, ei ollutkaan minulle tarpeeksi korkea, vaan palloni teki lähempää tuttavuutta viereisen hotellin liittymässä seisoneeseen riksaan. Riksaan tuli joitain vaurioita (lommo) ja kuski käytti sanoja joita en täysin ymmärtänyt, pelikaverini vaan sanoivat, että jatketaan matkaa. Episodi ei tehnyt peliini parantavaa säväystä, vaan siinä sitä sitten nilkutettiin ja nautittiin. Alkoi käydä selville, että palkinnoille ei olisi asiaa, jossei kauimmalta saapunutta osallistujaa palkittasi. Onneksi lähtiessä oli kaikille sentään jaettu paketti palloja, clubin lippis ja pussillinen tiitä. Vähän myöhemmin kentän kontrolleri tuli kysymään moottoripyörällä, oliko joku meistä oli osunut riksaan. Meikäläinen myönsi ja kontrolli sanoi, että kuski oli käynyt kiihkeänä clubilla ja vaatinut tuhatta rupiaa korvauksia. Kysyin eikö heillä ole vakuutusta ja hän sanoi keskustelevansa clubin sihteerin kanssa mitä tehtäisiin ja palaavansa asiaan, kun olisin kiertänyt loppuun. Nautiskelin todella vielä loppukierroksesta ja pelin jälkeen kävin sanomassa, että voin kyllä maksaa tuon pyydetyn summan. Sehän ei olisi kuin noin 20 euroa. Sihteeri oli eri mieltä ja minua pyydettiin kirjoittamaan paperi, jossa myönsin lyöneeni ulos kentältä ja josta ilmenisi yhteystietoni täällä Intiassa. Katsotaan nyt tuleeko asiasta jotain seuraamuksia vielä. Tänään sunnuntaina sitten ei ollut enää mitään menetettävää joten ei tarvinnut hermoilla. Pelasinkin melko hyvin (90 brutto) ja todella nautiskelin välillä pelistä. Kotona vaan tuli kommenttia, että viikonloppuisin voisi tehdä muutakin kuin juosta valkoisen pallon perässä, kun lauantaina pelkkä kierros kesti 6 tuntia plus selvittelyt siihen päälle.

Kymmenen pisteen kysymys vielä arvatkaapa onko meillä jo netti kotona.

Taisteluvälinehankintaa ja puuhapetehommia

2007-10-09T22:07:00.000-07:00

Kommentteja on tullut tuosta Joonan reppukuvasta. Ei kyllä itsekään uskoisi, kun tuota kuvaa katsoo, että meidän vauva täyttää marraskuussa kaksi vuotta. On meinaan niin ison pojan näköinen tuossa kuvassa.

Lieneekö sitten syy kotiin kannetussa tupperivuoressa vai tuosta alivuokralaisesta keskiviikko-iltana alkoi keittiön siivous ja uudelleenjärjestys. Täytyy kyllä myöntää, että tuo tupperikeko oli aika iso suhteutettuna siihen käytettyyn rahamäärän. Mari tuossa kertoi, että kallein kippo tai kuppi maksoi noin kymmenen euroa. Suomessa kuulemma hinnat ovat alkaen tuo kymmenen euroa, mutta pitäähän sitä entistä puolustusministeriä kannattaa, vai ovatkohan Rehnit vielä siinä busineksessa mukana. Nyt on sitten kaapissa sopivia ja jääkaapissa mahtuvia.
Uusi ostosh****tti Home Store oli avattu täällä tuohon Ring Roadille lähelle toimistoa. Kävimme siellä keskiviikkona tutustumassa. Mukaan tarttui meille ja Joonalle uudet aterimet. Joonan setti maksoi 555 paikallista eli noin 10 € ja meidän 24 osainen sarja 3594 eli noin 64 €. Tuo isompi sarja on mielestäni ihan mukiinmenevän näköinen, no joo mahtuvathan nuo kaikki mukiin, ja saa niillä lapottua sakkaa puhe-elimeen. Kärryihin tarttui myös avajaistarjouksessa ollut kassakaappi tai lipas. Sellainen kuitenkin mitä tulee vastaan hotelleissa kooltaan 300*200*200 mm hintaan 2699 eli noin 48 €. Kaapissa on pari reikää takana ja pohjassa, että tuon saa pultattua seinään tai lattiaan kiinni. Kaappi on jopa niin hyvä, ettei iskä saanut sitä kotona auki. Ei ihme että olivat tarjouksessa, kun sinne sisään ei pysty laittamaan mitään eli pitää mennä vaihtamaan se sellaiseen, jota ei ole jo lukittu jonkun toisen toimesta, tuollaisessa näppäimistössä kun on jonnin verran noita eri vaihtoehtoja. Kaupassa uudelleenkäynti toi ratkaisun tuohon kassakaappipulmaan. Master-avain ja ohjeet olivat lukitun kaapin sisällä ja tehtaalla asetetulla avaamiskoodilla saatiin ovi auki.
Lainasin Timolta iskuporakonetta, kun teki mieli puuhastella itse edes jotain. Sain seinään Suomesta tuodun korkkitaulun (piirustuksia ym. varten), sekä pari tuomaamme kattolamppua. Viimeisen valaisimen poraus Joonan huoneeseen jäi sunnuntai-iltaan. Mari seisoi sängyn päällä imuri suunnattuna kohden kattoa ja meikäläinen a-tikkailla pora kädessä. Viidentoista sekunnin jälkeen talosta meni aina sähköt.
Ne tulivat onneksi takaisin aina pikkuisen odottelun jälkeen ja reikä saatiin porattua. Porauksen jälkeen Mari halusi vielä imuroida kattotuulettimen lavat yläpuolelta, kun hän huomasi miten likaiset ne olivatkaan. Sähköt meni taas totuttuun tyyliin, mutta nyt ne eivät tulleetkaan takaisin. Pakko oli soittaa sähkö-maintenanceen ja siellä sanottiin, että koko alue toimii parhaillaan generaattorin varassa ja suurempaa sähkönkulutusta pitäisi välttää. Hups, mistä tuonkin nyt olisi voinut tietää. Porakoneen 850 W ja imurin ottama 1600 W piikkikuorma taisi olla liikaa varavoimalaitokselle. Mies tuli käymään ja nappasi pääsulakkeen irti ja pisti takaisin ja katso valot syttyivät taas. Valaisimien kytkennät päätin sitten jättää maintenancen tehtäväksi, ovat nuo johdot sen verran hurjan näköisiä.

Pappalta tuli Joonalle kortti, jossa luki: ”Moi! Tässä olen miettinyt, että jos me yhdessä hankitaan Royal… Minä maksan sen ”alkuun”, ostat sitten multa kun saat ajokortin. Puhu isällesi, jos hän valikoi ko. pelin ja laitetaan konttiin kun tulette kotiin terv Pappa”. Yksi työkaveri oli tässä juuri tilannut tuollaisen Royal Enfield:n itselleen. Katsotaan saako hän pyytämäänsä vaatimuksenmukaisuustodistusta, jota ilman rekisteröinti Suomeen ollee mahdotonta. Joona ainakin on innoissaan asiasta, vai onkohan pelkästään tuo kortti, joka on tärkeä hänelle. Otin sitten pois tuon osoitteemme tästä ( hyvä huomio Antti). Jos joku haluaa paiskata kortilla, niin osoitteen saa meiltä.

Kissatappelua, Houdinihommia ja alivuokralaisia

2007-10-02T01:40:00.000-07:00

Sunnuntaina tuli sitten Lotan, Aleksin ja Anun aika lähteä Intiasta ja Palmista. Marko jää tänne vielä joksikin aikaa, ettei meidän yksin täydy pitää Suomalaisten mainetta yllä tällä alueella. Ei sen puoleen kai sekin onnistuisi. Meillähän on ollut sama kokki Anun ja Markon kanssa, meillä tosin vaan maanantaisin keskiviikkoisin ja perjantaisin. Anulla ja Markolla taas kokki ja kokin mies ovat olleet koko viikon töissä. Kokin mies on tehnyt Anulla ja Markolla siivous ym. hommia. Kun nyt toisilla Suomalaisilla väheni radikaalisti tuo palveluskunnan tarve, niin meillä syntyi meidin ja kokin välille pieniä jännitteitä, kun kokki olisi halunnut lisätä työpanostaan ja samalla ottaa myös oman miehensä meidin tilalle. Ruutitynnyrin sytytyslanka kyti pikkuhiljaa ja pata kattilaa vuorotellen soimasi vaikka kylki oli kummallakin musta. Räjähdyksen sai sitten lopulta aikaan, kun Mari kysyi kokilta miksi hän keittää perunat vesijohtoveteen, kun oli sovittu että siihen käytetään tuota toista vettä. Tästä eteenpäin tarvittaisiin tutkijalautakuntaa selvittämään mitä todella tapahtui. Marin käsityksen mukaan kokki syytti meidiä Marille kielimisestä ja huudon taso nousi jo muutamia desibelejä, ei kuitenkaan työturvallisuusnormien yläpuolelle. Kommunikointi onneksi tapahtui Kannadan kielellä, eikä maailmanlaajuisesti tunnetulla käsirysyn tai nokkapokan murteella. Summa summarum, kokki sanoi, ettei astu meidän taloon, jos meidi on siellä samaan aikaan ja pyysi soittamaan, kun tämä olisi tapahtunut. Marilla vaan ei ollut puhelimen muistissa kokin numeroa. Nyt on sitten meidi myös kokannut ja kokki on ollut tipotiessään. Katsotaan nyt kuinka tästä jatketaan, no ei nälkää olla ainakaan nähty.

Maanantaina Joona ja Mari kävivät Joonan lopputarkastuksessa Manipal sairaalassa. Onneksi Marilla oli lääkärin kirjoittama ruutupaperi mukana, että edellinen diagnoosi selvisi. Vasen korva oli jo parempi, mutta oikeassa oli pikkuinen tulehduksen poikanen. VMTL (selvennettäköön armeijaa käymättömille, että kyseinen lyhenne tarkoittaa vapautusta marssi taistelu ja liikuntakoulutuksesta, muistaakseni) jatkuisi vielä keskiviikkoon asti. Poika kuitenkin oli kuin eri planeetalta, leikki ja söi kuin ennenkin. Keskiviikkona sitten leikkipuisto kavereineen kutsuisi taas poikaa.
Tiistaina kylläkin käytiin jo tutustumassa tuohon Kidds-päiväkotiin. Päiväkoti oli ihan mukiinmenevä ja päätettiin päästää Joona sinne. Tiedä sitten kummalle oli kovempi paikka pistää poika päivähoitoon vanhemmille vai pojalle itselleen. Äiti ei pääse sinne päiväkotiin mukaan, kun on varmaan liian vanha, ja poika pitää portilla luovuttaa henkilökunnalle. Joona sai tavaroita päiväkodista, mm repun ja lippiksen. Nuo tavarat tuntuvat olevan hirvittävän tärkeitä hänelle ja miksei olisi. Jotenkin meidän vauvasta tuli hetkessä iso poika. Kaikki on mennyt Marin mukaan totutellessa hyvin, mitä nyt tekoitku pääsee joka kerta, kun äiti tulee noutamaan. Tähän mennessä ei Joona ole ollut päiväkodissa paria tuntia pidempään näin totutellessa.
Keskiviikkona juteltiin sitten kuskille, josko hän hommaisi sellaisen miehen paikalle tai veisi tuon Marin pyörän jonnekin, jotta tuo lukko saataisiin auki. Kuski teki työtä käskettyä ja toi paikalle paikallisen lukkosepän. Seppä oli takonut jonkin aikaa ja saanut lukon auki, ei nyt kuitenkaan tärvelemättä lukkopesää. Riemu oli rajaton Joonalla, kun keikkuminen lastenistuimessa taas mahdollistuisi. Illalla tultuani töistä lähdettiin pyöräilemään ennen pimeän tuloa. Piti vaan käydä ennen lähtöä tyhjentämässä rakko ettei tarvitsi noita palmuja ravita kesken mankelin veivaamisen. Käytin poikkeuksellisesti tuota alakerrassa olevan vierashuoneen kylpyhuonetta. Ennen asian toimittamista tulin jotenkin katsoneeksi pyttyyn ja siellä pohjalla oli jotain kummallista likaa? Tarkemmin katsoessani tajusin mikä se siellä luurasi. Ei, se ei ollut jallu mikä luuraa, vaan kadonnut polkupyörän avain. Aika kohtalon ivaa juuri kun lukko oli säpälöity, niin avain löytyy. No, on ainakin polkupyörä auki ja Joona pääsee ajeluille. Kuski sitten kävi hankkimassa jostain pientä kettinkiä, että saadaan tuo pyörä naitettua yöksi talon kanssa yhteen.
Nyt kun kerran välillisesti alettiin puhua noita vessajuttuja, niin jatketaan myös niistä. Marilla oli yksi ilta todella pikainen vessakäynti, kun huone olikin jo varattu hänen tietämättään. Ääni oktaavin nousten Mari kehotti minua hankkiutumaan eroon vessassa majailevasta viiksivallusta. Minä tein työtä käskettyä, mutta kaveri, joka oli noin pari kolme senttinen, oli aikas vikkelä kintuistaan. Lopulta sain sen kiinni ja sille annettiin sukelluskoulutusta Hindware nimisessä ”uima-altaassa”. Mari oli jutellut asiasta Katin ja Jussin äidin kanssa ja Jussin äiti oli kuvauksesta tuntenut torakan. Pikku surffailu netissä ja itsekin tulin siihen tulokseen, että torakkahan se meillä oli ollut. Onkohan sillä kavereita. Töissä ja muualla olen nähnyt lavuaareissa ja pisulaareissa sellaisia ”pastilleja”. Olen luullut, että ne ovat vain hajusteita ja kiusana, että huolimattomasti tähdätessä roiskuu silmille, mutta niillä on myös toinen tarkoitus. Pastillit ovatkin naftaliinipalloja, eli sitä tavaraa mitä Mikki Hiiren kaveri Atomiinus tai Eka Vekara (en muista kumpi) söi aina Aku Ankan taskukirjoissa. Noita täytyy nyt pistää joka mahdolliseen viemäriin, että saataisiin nuo kutsumattomat alivuokralaiset häädettyä. Katsotaan tehoavatko, toivottavasti.
Tämä kotiin kytkettävä internetti ei purjehdi myötätuulessa. Viimeiseen kyselyyn tuli vastaus, että Palmista on portit loppu ja meidän kaapelipäätä ei siis ole mahdollista kytkeä ennen kuin on hommattu lisää rautaa tuonne konehuoneen päähän. Tiedä sitten mikä on totuus, mutta tuntuu kestävän tuo netin saaminen.
Kirjoittaessani tätä on tiistai 2.10 Gandhin syntymäpäivä ja samalla vapaa päivä. Mari on Leenan ja Jarin kanssa Eagleton:ssa golfaamassa ja minä olen saanut juuri Joonan päiväunille. Antti oli pyynnöstäni käynyt putsaamassa Oulun levykauppoja kiitos vaan ja yksi paikallinen kiikutti minulle levyjä käydessään työmatkalla Oulussa. Nyt löytyy hyllystä Eppujen, HIM:n ja NIghtwish:n uusin sekä myös Boycott kokoelma. Kirjoittamisesta ei meinaa tulla mitään, kun jään vähän väliä kuuntelemaan tarkemmin tuota yövissyn uusinta. Taidankin tänään lopettaa näihin kuviin ja tunnelmiin, terveisiä vaan kaikille ja tervetuloa tännepäin. Vierashuonekin saatiin kalustettua, kun kollegalta jäi ylimääräiseksi tuollainen parisänky, joten infra vierailuille alkaa olla kunnossa.

Sairastelu jatkuu ja asennushommia

2007-09-23T19:49:00.001-07:00

Eipä mennyt tuo Joonan tauti ihan toivomalla ohi. Ilma kun on kuuma kostea hikinen, niin ei toimi kikka joka ikinen. Joonalle nousi kuume alkuviikolla ja ikiliikkujasta tuli pikkuhiljaa joka asiasta rettelöivä riiviö. Meikäläinen pääsi päiviksi karkuun toimistolle, mutta Mari joutui kestämään kaikki mielenpurkaukset. No, selvisi ainakin, ettei poika ole laitoksella vahingossa vaihtunut, vaan on luonteeltaan kuin vanhempansa. Tiistai-iltana Mari onneksi pystyi menemään klubille kuntosalille, että tuli edes jotain vaihtelua päivärytmiin. Torstai-aamuksi Mari oli myös sopinut treffit paikalliseen Kidzee-päiväkotiin, jos vaikka saataisiin Joonalle päivisin ikäistään seuraa. Keskiviikkona oltiin menossa jo niin paljon parempaan suuntaan, että töiden jälkeen lähdettiin kaupunkiin lihakauppaan. Paluumatkalla löydettiin yhdestä kaupasta jopa mansikkajogurttia, joten elämä hymyili taas.
Keskiviikko-iltana Mari kävi klubilla Intialaisessa päähieronnassa. Käsittelyn jälkeen tyynylle oli jäänyt niin paljon hiuksia, että Marin oli pakko tarkistaa peilistä edes jotain jääneen päähän killumaan. Keskiviikko-iltana sitten puuron jälkeen Joona teki selväksi että tänään hän tulisikin äipän ja iskän sänkyyn nukkumaan, eikä omaan huoneeseen. Meidän mennessämme yöpuulle yritin sitten varovasti siirtää Joonaa omaan sänkyynsä; huonoin tuloksin. Joona heräsi ja alkoi itkeä hysteerisesti. Huudosta ei vaan tuntunut tulevan loppua vaikka Marin kanssa kannettiin poikaa vuorotellen. Mari huomasi sitten Joonan harovan toista korvaansa vähän väliä.
Yöstä tuli tosi mielenkiintoinen, kun Joona ei nukkunut kuin korkeintaan tunnin pätkiä ja heräsi sitten suoraan huutoon. Hain jo siinä joutessani ambulanssien numeroita ja mietin miten päästäisiin sairaalaan. Tässä kultaisessa vankilassa asumisessa on haittapuolensakin. Kuskille pistin tekstiviestin, että saa ilmestyä paikalle mahdollisimman aikaisin. Aika ontto olo oli, kun ei tietänyt mitä oikein pitäisi tehdä. Seitsemän maissa sitten kuski viimein tuli ja lähdettiin kohti sairaalaa.
Sairaala, jota muut kanssaveljet ja siskot ovat käyttäneet, on nimeltään Manipal. Kuten Turkulaisesta kirjoitusasusta käy ilmi, on sairaala paremmanpuoleinen ja läskisille kukkaroille tarkoitettu. Odotusaulassa lastensairaalan puolella oli sitten akvaario. Kalat tuntuivat saavan kivun unohduksiin ja ei olisi kyllä arvannut tämän pojan valvoneen huutaen melkein kokoyön. Lääkäritäti sitten löysi pikkuisen tulehduksen vasemmasta korvasta. Tulehdus oli kuitenkin vielä siinä vaiheessa, ettei antibiootteja vielä onneksi määrätty, vaan korvatippoja sekä yskänlääkettä ja röörejä avaavaa kodinputkimiestä. Sairaala käynti kustansi 300 rupiaa(~5 €) ja lääkkeet 160 rupiaa(~2.8 €). Lääkäri täti opasti vielä, että Joonan olisi olla pelkästään sisäpalveluksessa, koska tuo kostea sateinen ilma on kyllästetty viruksilla sekä muilla pöpöillä ja maanantaina sitten näytille uudestaan. Paluumatkalla jätettiin hyvinlevännyt iskä toimistolle töihin, vai pitäisikö sanoa hengailemaan työpaikalle. Korvatipat ovat tehonneet ja Joona on jo melkein entisensä. Saisi kyllä tuo sisäpalvelus loppua, kun dvd:tä, pääasiassa myyrää, on tullut tiirailtua jo aivan tarpeeksi, ainakin äidin ja iskän mielestä.
Aleksin synttäreiden jälkitohinoissa, äidin pyöränavain on joutunut joko hukkaan tai piiloon. Toivottavasti tuohon jälkimmäiseen, koska hukasta sitä ei enää löydy. Pari kertaa ehdittiin käydä pyöräilemässä täällä alueen sisällä ihmettelemässä noita suuria ”linnoja” joita täältä löytyy. Nyt oli Joonan kypärä pakko pistää kaappiin, koska hän kulki se päässä sisällä ja vaati päästä ajelulle. Alkaa tässä olla hyvät neuvot kalliit kun Joonan vemppa loppuu ja ulkoilma kutsuu. Jan ehdotti, että veisin pyörän portista ulos ja seuraisin kun alta aikayksikössä se tiirikoitaisiin auki jonkun paikallisen Houdinin toimesta. Haitta puolena on vaan, että pitäisi ehti sitten väliin, ennen kuin pyörä kokonaan häipyisi auringonlaskuun. Toisena, ehkä toteutettavammassa, vaihtoehdossa kaivan rautasahan pakista ja irinabjörglundlaisesti annan sahan soida. Mari tuossa komppaa vieressä, että joku jätti ottamatta vara-avaimet mukaan. Kolmantena vaihtoehtona on pyytää Suomessa olevia penkomaan meidän siellä olevia tavaroita.

Viime lauantaina tuli myös lähetys vuokraisännältä, kauan kaivattu keittiön kuumavesivaraaja eli paikallisesti geyser. Melkein viikko vierähti maintenance osaston kanssa ihmetellessä kuinka se saataisiin asennettua. Etukäteen ainakin piti käydä homma maksamassa. Perjantaina sitten paikalle tuli kolme putkimiestä ja puuseppä. Puuseppää, jota aina tarvitaan Teuvo Joutselan sanoin, tarvittiin poraamaan kolme reikää keittiönkaappiin. Geyser tuli sitten asennettua. En oikein tiedä olenko jotenkin adjustoitunut pohjoiselle pallonpuoliskolle vai eikö vatupassi toimi päivätasaajan eteläpuolella, mutta vinoon oli vehje asennettu. Porukasta valitettavasti puuttui johtopäätösten tekijä, joten johdonpäästä töpsölin puuttuessa ei tiskivettä saatu vieläkään lämpimäksi. Oikein insinööri maintenance-osastolta piti kutsua paikalle, että puuttuvan ammattilaisen tarve tuli todennettua. Kuvetta piti taas kaivaa ja lauantaiksi luvattiin pistokkeen asennus.
Lauantaina sitten tuli sähkömies asentamaan pistoketta. Pistoke johdon päähän ja seinään. Katkaisimesta virtaskaa perään ja katso. Savua pukkaa geyserin alapuolelta. Äkkiä katkaisin asentoon, jossa elektronit ei enää juokse. Yhdessä ihmeteltyämme ja varmistettuamme kytkennän oikeellisuudesta, soitto insinöörille, joka lupasi tulla käymään. Skootteri rullaten, sari hulmuten hän saapui paikalle ja molemmat sähkömiehen kanssa selitimme mitä tapahtui. Demonstroidaksemme pistimme geyserin vielä päälle ja savua ei noussutkaan enää vaan lämmintä vettä alkoi virrata hanasta. Okei, nämä Intian vehkeet eivät olekaan samanlaisia kuin Eurooppalaiset. Meikäläinenkin on päästänyt muutamasta laitteesta asennussavut ulos ja sen jälkeen ei ole ollut mitään mahdollisuutta saada sitä enää toimimaan. Ihmeiden aika ei ole ohi tai nämä vehkeet ei toimikaan savulla kuten olen tottunut. Ehkä lopullista sanaa ei ole vielä sanottu, kun nyt lauantaina, kun tätä kirjoittelen, ei talon toisessa ryhmässä ole virtoja ollenkaan. Mari lähti Leenan luokse Tupperware-kutsuille ja Joonan nukkuessa meinasin tiskata ihan kuumalla vedellä, mutta kaikki talon varaajat ovatkin ilman sähköä. Ei olisi mitenkään harvinaista, että koko alueelta olisi puolet sähköistä pois, mutta saas nähdä kui äijän käy. Tässä joutessani ja kontrollin puuttuessa päätin kuitenkin palkita itseni mallastetulla tuotteella.

Pankkiin olen yrittänyt valittaa siitä epäonnistuneesta nostosta palvelunumeroon soittamalla, mutta sieltä en ole onnistunut saamaan langan päähän ihmistä. On näköjään sentään jotain mikä on automatisoitu täälläkin. Pistin myös reklamaatiota menemään löytämääni sähköpostiosoitteeseen. Perjantaina tuli pankilta vastaus. Tutkimukset ovat vielä kesken tuossa asiassani, mutta olivat kuitenkin päättäneet pankin toimesta hyvittää tuon summan tililleni. Otan takaisin kaikki pahat sanani tuosta pankista, joita olen ainakin mielessäni viljellyt.

On jäänyt tuossa epähuomiossa kertomatta, että Mari pääsi tutustuman täällä paikalliseen puutarhamyymälään. Meidän ”puutarha” kun on aika anorektisen näköinen naapurien vastaaviin verrattuna. Tuomisina oli sitten köynnöksiä ja kukkia ja muita kasveja. Ihmeellistä on se, että ne tuntuvat kasvavan ihan silmissä. Tuollainen ei niin pieni määrä kasveja kustansi noin 50 €. Eipä taida moinen summa olla kuin näyttää, kun Rauhannummi ensi keväänä alkaa pistää tuota Naantalin kodin pihaa kuntoon. Mari ei vaan päässyt itse lykkäämään sormiaan multaan vaikka kovasti yritti. Puutarhuri ei voinut ymmärtää että madam nyt voisi mustata kynnenalusiaan, joten Marille jäi pelkkä työnjohdollinen rooli (ei tuo rooli mitenkään vieras ole Marille, ainakin, jos minulta kysytään).

Sunnuntaina oli sitten pientä dramatiikkaakin. Jo totuttuun tapaan olin pelaamassa Bangalore Golf Clubilla kierroksen golfia. Kierros vaan jäi kesken, kun Tuomo sai pallosta. Pallo osui rintaan juuri solisluun alapuolelle. Olin hakemassa palloani, kun kuulin huudon ja Tuomo kaatui maahan. Onneksi ei mitään vakavampaa, paitsi taitaa Tuomon rintalihakset olla kipeinä jonkin aikaa.

Telefoonilaitos ja sairastelua

2007-09-17T20:47:00.000-07:00

Puhelinta ja nettiyhteyttä olen tässä yrittänyt hoitaa tuonne asunnolle. Ensin otin yhteyttä asunnonvälittäjään josko hän pystyisi auttamaan minua asiassa. Välittäjä kertoi olleensa yhteydessä Airtel:in (paikallinen Sonera tai Radiolinja) ja heidän edustaja tulisi olemaan yhteydessä minuun. Kun mitään ei alkanut kuulua, otin pikkuisen itse selvää. Palmin alueella on ”monopoli” BSNL:llä (paikallinen puhelinosuuskunta) ja silloin pääsee myös liittymään Palmin sisäiseen puhelinverkkoon. Tuo sisäinen verkko on siitä hyvä, että saavat portilta helpommin kiinni, kun on vieraita tulossa. Mari oli hakenut Palmin maintenance toimistolta hakukaavakkeet ja tutkiskelin sitten niitä. Kun kerran tuosta Airtel:in kaverista ei kuulunut mitään, päätin soittaa tuonne BSNL:n toimistoon ja ajattelin ehdottaa tärskyjä toimiston aulassa. Tällä kertaa ei vuori tullutkaan Muhammedin luokse vaan puhelintiedusteluuni vastattiin käynnin heidän toimistollaan olevan pakollinen. Ei muuta kuin maanantaina töiden jälkeen hakemaan tuota toimistoa. Paikka löytyikin pikkuisella hakemisella ja tiskin takana oli noin puolen tusinaa firman edustajaa. Kyselin josko uuden puhelin- ja nettiliittymän avaus onnistuisi.
Juu, kyllä se onnistuisi, mutta pitäisi olla se hakemus täytettynä;
tässäpä olisi, (mitä nyt olen osannut sitä täyttää).
Sitten pitäisi olla valokuva itsestä;
löytyy,( ei se niin onnistunut ole mutta tunnistaa kuitenkin).
passista kopio;
löytyy.
viisumikopio;
löytyy (samassa paperissa, kuin passin kopio).
Todistus, että asun tuossa osoitteessa;
käykö vuokrasopimuksen kopio?
Kyllä käy, mutta sitten pitäisi olla vielä 3000 rupiaa.
Kyllä löytyy.
Hienoa, tulkaa huomenna uudestaan, koska uusia liittymiä avataan vain arkisin klo 10:30–13:30 ja nyt kello on jo melkein viisi.
Kiitos kuitenkin ja palataan huomenna asiaan
Olo oli kuin Pertti Pasasella. Jo ikääntyneemmät lukijat varmaan muistavat tuon Speden sketsin, jossa häneltä pyydetään jossain toimistossa kaikenlaisia papereita ja mikään ei kuitenkaan onnistu. Onneksi olen ollut täällä jo sen aikaa, ettei tuollaiset hetkauta niin paljoa.

Seuraavana päivänä asunnolle oli tulossa käymään kaveri, tsekkaamaan minkä kokoinen varavoima-akku-systeemi pitäisi asentaa, joten olisin jo valmiiksi täällä suunnalla ja voisin tiputtaa tuon hakemuksen. Viime viikollakin yhtenä iltana oli totaalinen black-out ainakin 5 kertaa ja nuo kuulemma pahenee, kun ilma kuumenee. Silloin ihmiset käyttävät enemmän ilmastointilaitteita ja kuormitus nousee verkossa melkoisesti. Mietityttää vaan mikäköhän noiden sähköverkkojen alkuperäinen mitoitusperuste on ollut?
Tiistaina sitten kaveri soittaa ja sanoo olevansa täällä Adarsh Vista:ssa, mutta ei löydä Villaa numero 380. vastaan, että ei ihme, sillä asun Palm Meadows:ssa. Kaveri sanoo, että siinä tapauksessa, hän voi tulla huomenna uudestaan. Kysyin olisiko vielä mitään mahdollisuutta tulla vielä tänään, kun olen varta vasten tullut toimistolta paikalle. Kävi ilmi, että hän ei osannutkaan tulla Palmiin, joten minä ja ehkä paremminkin kuski neuvoi mihin pitäisi saapua. Kaveri saapui ja tarvittava laitteisto saatiin mitoitettua.

Paluumatkalla töihin suoritin vierailun samalla puhelinosuuskuntaan ”pienen” mutkan kautta. Tiskillä sitten yllätykseni oli suuri, kun kaikkia noita edellä mainittuja papereita ja kopioita ei tarvittukaan ja hintakin oli vain 2000 rupiaa? Nyt sitä sitten vaan odotellaan koska asentajat kolkuttelevat ovelle puhelin ja modeemi kainalossaan, että saataisiin Marikin taas internjet:iin kytkettyä. Vielä vaan ei ole ketään näkynyt ja odotus jatkuu.

Juuri kun pääsin kehumasta että kaikki ovat olleet terveinä, niin iski pikkuisen takapakkia. Mari ja Joona molemmat ovat olleet jonkinlaisessa flunssassa. Kuumetta ei ole ollut, mutta yskä on ollut sitäkin pahempi. Joonalla varsinkin tuo tuntuu lähtevän jostain tosi alhaalta ja se ei kuulosta hyvältä. Huushollissa ei ole vielä kuin yksi ilmastointilaite. Ne ovat sellaisia samantyyppisiä kuin nuo Suomessa niin suositut ilmalämpöpumput. Täällä niitä käytetään lähinnä vain viilennykseen. Kolme ilmastointivehjettä on tilauksessa, mutta toimitus ja asennusaikataulusta ei ole vielä tarkempaa tietoa. Tuo ainoa koje sitten pistetään iltaisin, kun aurinko on laskenut posottamaan, mutta ei se jaksa viilentää kuin tuon meidän makuuhuoneen. Joka huoneessa on myös tuollainen propelli katossa. Noiden tuulettimien nopeus on säädettävissä potentiometrillä ja jos ne säädetään täysille, niin verhot melkein tipahtaa verhotangoista. Ainakin niiden kulma lähentelee 45 astetta. Liekö tuo veto sitten aiheuttanut tuon taudin Marille ja Joonalle.
Joonan tauti vaan paheni viikonloppuna. Yskästä ei oikein tahdo tulla loppua. Lauantaina ollessamme Aleksin synttäreillä Joona sai sellaisen yskänkohtauksen, että mahalaukkukin tyhjeni kovasta yskimisestä. siinä jäi sitten juhliminen pikkuisen vajaaksi, kun kokoperhe oli tuossa värillisessä kuolassa. Tuo tauti saisi jo pikkuhiljaa hellittää, ettei tarvitsisi mennä tutustumaan paikallisiin tohtori-setiin.

Päivärytmit eivät ole vielä oikein asettuneet paikoilleen lieko sitten tuosta taudista johtuvia, mutta esimerkiksi Joonan syömisessä on tullut hieman takapakkia, eilenkään ei oikein mikään ollut maistunut. Voihan kyseessä olla myös tietynlainen kulttuurishokki Joonallakin tai tuosta taudista johtuva ruokahaluttomuus, sitä kun ei tiedä.

Pankkiautomaatin kanssa kävi tuossa pikkuinen takapakki. Yhdestä automaatista yritin nostaa rahaa kolme kertaa onnistumatta. Kaksi noista yrityksistä oli hyvitetty takaisin tilille, mutta tietenkin tuo suurin nostoyritys oli jäänyt hyvittämättä. Yriteelin jo soittaa tuollaiseen palvelunumeroon, mutta siellä en saanut kuin automaatin vastaani. Saas nähdä saanko summaa koskaan takaisin vai meneekö sinne saamattomien piikkiin.

Perheellä viikko takana

2007-09-09T21:46:00.000-07:00

Hieman yli viikko on vierähtänyt koko perheen voimin täällä Bangaloressa. Tavarat alkavat olla paikoillaan, joten kyllä tätä asuntoa voi jo väliaikaiseksi kodiksi ruveta kutsumaan. Kukaan ei ole ollut vielä pahemmin sairas tai kuin se nyt ottaa. Marilla oli jo jonkinnäköistä flunssaa tuossa lähtiessämme ja se ei ainakaan ole parantunut täällä. Tänään sunnuntaina oli taas aamugolfauksen vuoro ja oli puhuttu, että Mari menisi tänään. No lauantaina oli Jennyn, Linan ja Joelin tuparit. Sinne mentiin, Mari finrexinin ja Buranan voimin. Tarjoilut olivat kohdillaan tupareissa ja suomalaisia oli tupa pullollaan, mahtui sinne joukkoon myös muutama muunkinmaalainen. Meitä suomalaisia alkaa olla parisenkymmentä täälläpäin. Suurimpaa rymistelyä meidän perheestä piti varmaan Joona, kun oli erilaisia leluja kuin kotona ja paljon. Aamulla sitten Mari hammastapurren lähti pelaamaan, vaikka audiot oli melkein kokonaan hukassa, on se kamala tauti minkä saa tuosta golfkärpäsen puremasta. Mari siis lähti viideltä aamulla pelaamaan ja me miehet jäätiin nukkumaan. Joona kylläkään ei ollut tuosta nukkumisesta samaa mieltä iskän kanssa, vaan kuudelta alkoi lastenhuoneesta kuulua äiti huutoja. Huuto vaihtui suhinaan joka kuvaa sanaa isi. Lukuisista yrityksistä huolimatta ei uni enää tahtonut tulla silmään, joten rauhalliseksi ajateltu sunnuntai-aamun lekottelu ei tullut kysymykseen.

Perjantaina Mari kävi kokin kanssa kaupassa. Purkkia ja purnukkaa oli ollut hankintalistalla sekä erilaisia kattiloita ja pannuja. Asiaan vihkiintymättömältä vaikuttaa, että kaikkeen ruokaan on oma spesifioitu ruuanlaittovälineensä. Minunkin ääni kellossa varmaan vaihtuu, kunhan pääsen maistelemaan tuotoksia, sillä sanotaanhan, että parasta Intialaista ruokaa saa kotona. Niin ja ei ainakaan tarvitse keittiönkaappien ammottaa tyhjyyttään. Tähän aiheeseen varmaan palataan jatkossa ja paljon.

Lauantaina sitten ostosten tekeminen jatkui paikallisessa Garuda Moolissa ja lihakaupassa. Aluksi kylläkin käytiin katsastamassa uuneja, sillä paikallisessa keittiössä on tyypillisesti vain kaasukeittotaso. Sähköuuneja kyllä löytyi, mutta ovat sellaisia 30 litran pöytämalleja. Sellainen pitää tässä hankkia, koska muuttokuormassa tuli ei niin pieni määrä kuivahiivaa yms. leivontatarvikkeita ja onhan sitä mukava saada välillä makaronilaatikkoakin.
Garuda Moolissa kierrettiin paikka läpi, mutta onnekseni Marin huono olo oli sitä luokkaa, ettei tarvinnut olla kyllästymiseen asti siellä. Väkeä riitti kyllä jokaiseen putiikkiin. Unohdettiin ottaa aamulla lähtiessä Joonan rattaat mukaan, joten vierailu oli kaikille nautinnollinen.
Lihakauppa taas oli tyhjemmän puoleinen. Suurin osa paikallisista lienee vegetaristeja. Lihakauppa Bamburies oli Richmond Road:lla keskustassa. Palvelutiski oli aivan oven tuntumassa, eli siihen mahtui väliin hyvin seisomaan, mutta ei paljon muuta. Kylmäkassiin tarttui kokonainen naudan sisäfilee, possun fileetä, kanan fileitä, jauhelihaa ja kalaa. Koko lysti maksoi 1511 rupiaa eli noin 27 Euroa. Ei paha tuosta määrästä lihaa.

Portaiden kaiteissa ei tunnu olevan samoja määräyksiä kuin Suomessa. Täkäläisten kaiteiden välistä tuollainen souka poika kuin meidän Joona pääsee putoamaan, joten jotain oli tehtävä. Mari osti kaupasta kolme 15 metrin pakettia narua ja olen väkästellyt narupatentteja noihin kaiteitten väliin. Tuo naru vaan ei riittänyt kuin alkuunsa ja pitää käydä alkuviikolla hakemassa lisää. Lapsiportit pitäisi myös saada teetettyä jossakin.

Palmin clubille liityttiin myös ja saimme hienot kuvalliset clubkortit. Maksoin kuukauden jäsenyyden 3000 rupiaa koko perheeltä. Kuulin nyt Markolta, että jos maksaa vuoden kerrallaan, on se silloin halvempi. Pitää ensikuussa huolehtia sitten koko vuosi. Saadaan samalla muutettua tuo sukupuoli Joonalle oikeaksi, kun kortissa lukee nyt Ms. Joona Aaltonen. Eipä nuo ollut paljoa kuvaa katsoneet, kun olivat noita yhteystietoja kirjoittaneet. Mari ja Joona ovat jo ehtineet käymään altaillakin ja palvelut on hyväksi havaittu.

Marilla tuntuu olla luonnollinen kyky vetää puoleensa kaikenlaisia ötököitä. Ajatusleikki, miksi meikäläinen on Marin kanssa, on syytä lopettaa heti alkuunsa, sillä tiedän mitä ajattelette. Vaikka täällä Palmin alueella iltaisin pyöräilee mies, jolla on varmaan paikallisen Hurriganesin vanha savukone tarakalla. Alue peittyy tuolla sellaiseen savuun, että vanhempaa vapaapalokuntalaista varmaan heikottaisi tuon nähdessään. Jostain kuitenkin niitä mäkäräisiä sun muita lentäviä nuppineuloja ilmaantuu meidän asuntoon. Joonan vuoteen päälle levitettiin moskiittoverkko suojaamaan, sillä Joonallakin oli punaisia paukamia kehossaan. Mari sen sijaan on mallia neulatyyny ja se alkaa pikkuisen ottaa Maria pattiin. Maanantaina pitää mennä kauppoihin hakemaan sellaista pistorasiaan pistettävää hyttyskarkoitinta, joka täytetään jollain nesteellä. Katsotaan sitten onko seuraava kirjoitus vielä sekavampi, kun tuo laite on pukannut sulotuoksujaan pitkin asuntoa. Herkullisemman purenta-alustan läsnäolo on jättänyt meikäläisen kokonaan pois tuosta taksvärkistä, vai liekö hajulla jotain tekemistä tämän asian kanssa; epäilen.

2007-09-06T01:12:00.001-07:00

Täällä ollaan nyt sitten koko perhe Intiassa. Aika on kulunut kuin siivillä. Enkä nyt puhu mistään kotkan siivistä vaan pikemminkin tuollaisesta lepakon räpiskelystä. Joona tuossa yritti myös kantaa kortensa kekoon tämän blogin kirjoittamiseen, mutta tuo teksti piti poistaa. Ei mitenkään sivellisyyden tähden vaan pikemminkin yleisen ymmärryksen. Teksti, jonka Joona kirjoitti, oli varmaan konsonanttien määrästä katsottuna tarkoitettu Waleslaisille ja koska heitä kuitenkin on vain vähemmistö lukijakunnasta. No, asiaan veljet.
Lennolle lähdettiin siis Turusta viime keskiviikkona 29.08.07. Kuten kuvasta 2b näkyy, oli noita ”käsimatkatavaroita” hiukkasen verran. Onneksi oltiin Turun kentällä ja puolitutut tsekkarit siellä niin saatiin kaikki myös rattaat otettua matkustamoon mukaan. Matkalaukut painoi myös hiukkasen ja yhtä jouduttiin hieman justeeramaan. Yksi laukku nimittäin painoi 36 kiloa ja määräysten mukaan yksittäinen laukku ei saa painaa 32 kiloa enempää. Ei siinä sitten muu auttanut, kuin luopua läksiäisten valokuva-albumista ja yhdestä punaviinipönikästä. Valitettavasti tuo jälkimmäinen oli ainoa laatuaan. Muut laukut olivat jo hihnalla, joten minkäänlainen vaihtokaan ei onnistunut. Onneksi sentään valkoinen vastaava pönikkä meni ruumaan Joonan matkasängyn sisällä.
Lento Turusta Helsinkiin tehtiin Finncomm:n uutukaisella koneella ja Pappalta ja Mammalta saatu uusi puuha-Pete oli tiukasti mukana. Ihmetys oli kyllä Joonalla aika suuri, kun koneen pyörät irtosivat maasta ja puut sekä talot pienenivät silmissä. Hyvin meni ensimmäinen etappi, vaikka iskää hiukkasen pelotti tuon ylälokeron kestävyys, kun tuo käsipakaasi painoi varmaan toistakymmentä kiloa. Helsingissä sitten tutustuttiin lentokentän leikkihuoneeseen ja vaihdettiin kakkavaipat sekä vaatteet sattuneesta syystä.
Finnairin Helsinki-Mumbai kone oli jokseenkin tyhjä, muistaakseni vain 58 matkustajaa, joten tilaa oli ruhtinaallisesti. Joona juoksenteli pitkin konetta ja yritin opettaa, että suunta tulee olla aina kohti keulaa, koska siellä on parhaimmat paikat ja tarjoilu. Täällä Joona sai oman pienen sängyn, joka painon puolesta passasi kyllä, mutta pituus oli pikkuisen nafti. Joonan ollessa aivan suoraan jalat olivat ulkopuolella, mutta Joonahan nukkuu silleen sykkyrällä. Uni kuitenkin tuli silmään melko helposti ainakin Joonalle. Meikäläistä kiellettiin nukkumasta lattialla Joonan vieressä, joten oli tyytyminen tuohon penkkiin. Kaikki keskirivin paikat oli tuolloin jo valloitettu ja oli tyytyminen tuollaiseen istumapaikkaan.

Perille tultiin paikallista aikaa kuudelta aamulla eli 3:30 Suomen aikaan. Tällä kertaa kaikki laukutkin tulivat perille Mumbaihin. Aika rahtaaminen oli kaikissa kimpsuissa ja kampsuissa, tullaushan piti suorittaa heti maahan tultaessa. Kukaan vaan ei ollut kiinnostunut meidän laukuista, joten siirtymä hoitui nopeasti. Mumbaissa siirryttiin sitten jo totutusti ulkomaan terminaalista kotimaan terminaaliin. Haastetta suoritukseen toi nuo kaikki käsimatkatavarat rattaineen ja paikallisen sukkulabussin pienuus väenpaljouksineen. Jatkolento Bangaloreen oli vasta kymmeneltä, joten kaikki siinä torkuttiin kentällä enemmän tai vähemmän. Mumbaista Bangaloreen tultiin sitten Jet Airways:n kuljettamana.
Bangaloren kentällä oli sitten kuski vastassa ja kun tavaratkin saatiin ahdettua autoon, päästiin matkaamaan kohti Intian kotia ja kaaosta.

Asunnolla sitten odotti yli sata purkamatonta laatikkoa ja lattialla rivi muurahaisia. Onneksi en ollut sopinut mitään torstai-iltapäiväksi, sillä oli aika haastavaa saada koti edes vähän inhimilliseen kuntoon. Iltapäivällä sitten saapui odotettu vieras, jääkaapin toimittajat. Kuorma-auto oli optimoitu tuollaisiin pieniin kuljetuksiin. Kun kaappi oli kannettu sisälle, tuli neuvoja, että seuraavana päivänä tulisi mies asentamaan sen paikalleen ja kytkemään päälle. Sanoin, että no problem, voin tehdä sen itsekin, mutta se ei tuntunut käyvän päinsä. Kun auton takavalot häipyivät mutkaista tietä näkymättömiin, minä passasin kaapin suurin piirtein vaateriin ja pistin töpselin seinään. Pitihän lastenruuat saada lähemmäs absoluuttista nollapistettä. Muuttomiehet olivat luvanneet tulla perjantaina purkamaan laatikoita, mutta ei se paljon lämmittänyt siinä ihmetellessä. Piti nyt ainakin sängyt koota, jotta olisi paikka missä nukkua ja petivaatteetkin olisi kiva juttu. Sängyt tuli koottua ja sänkyvaatteet löytyi sitten viimeisestä laatikosta kuten arvata saattaa. Uni tuli silmään helposti, vaikka kaikki puitteet eivät olleetkaan aivan tiptop kunnossa.
Perjantaina sitten meikäläisellä oli töissä melko kiire päivä, kun oli tietyt hommat jääneet vähän viiimetinkaan. Mari vastaili asunnolla ovella halukkaille meideille, joita kävi solkenaan oven takana tarjoutumassa hommiin. Puutarhuriehdokkaita oli myös melkein jonossa oven takana. Muuttomiehet eivät sitten ilmestyneetkään paikalle odotuksista huolimatta. Soitto taas muuttomiesten pääkallopaikalle ja vastauksena luvattiin miehiä paikalle lauantaina 9:30.
Koska kaikki oli heikunkeikun tai ainakin hyrskynmyrkyn, niin päätettiin lähteä clubille Illalla syömään. Paikka oli aivan positiivinen yllätys ja ruoka, vaikka ei halvimmasta päästä ollutkaan, oli hyvää.

Lauantaina sitten pojat tuli ja purku alkoi. Suurin osa tavaroista löysi paikkansa ja piha tuli täyteen muovia ja pahvia. Tuota pihatavaraa kävi sitten kysymässä muutamakin henkilö, mutta muuttomiehet pitivät niistä mustasukkaisesti kiinni. Anu oli lähettänyt heidän kokkinsa meille perjantaina pikkuisen avuksi ja hän tuli miehensä kanssa jatkamaan lauantaina. Lauantaina kävi myös jääkaappifirman asentaja toteamassa, että olin onnistunut asentamaan jääkaapin oikein ja pyysi nimen paperiin. Kuvaa ei sentään tarvinnut antaa. Tämä loppuviikko on vierähtänyt tavaroita etsiessä.
Mari on palkannut jo meidin, puutarhurin ja kokin. Kokki on sama kuin Anulla ja Markolla, eli osaa laittaa Eurooppalaistakin ruokaa. Tosin kokki käy vaan maanantaisin keskiviikkoisin ja perjantaisin.
Puhelin ja nettiyhteys uupuu vielä, joten Mari ei ole päässyt katsastelemaan mailejaan vielä, jos joku on kirjoitellut.

Muuttokuorma ja yleistä sähläystä

2007-08-25T12:15:00.000-07:00

Tiistai-iltana alkoi tuntua, että olin pläänännyt aikataulun liian tiukaksi. Töissä alkoi olla jo aivan kiitettävästi säpinää ja nuo asunto- ja tullausasiat painoivat hiukkasen päälle. Kaiken kukkuraksi olin tilannut liput Suomeen torstai-illaksi. Tullauksesta ei alkanut kuulua mitään, joten ei muuta kuin paikalliseen tapaan soittorumba käyntiin. Vastaukseksi tuli että excuse me söör tullaus on viivästynyt ja tavarat saa ulos näillä näkymin keskiviikkona päivällä ja toimitus torstai aamupäivällä. Tämähän ei sopinut ollenkaan, koska kalenterini oli päivisin buukattu ihan täyteen ja noita tapaamisia ei voinut enää lähteä siirtämään, koska niihin oli tulossa osallistujia muualtakin Intiasta kuin Bangaloresta. Kyselyni aiheutti vastapäässä täydellisen radiohiljaisuuden ja vähän alkoi kylmätä, sillä passinihan oli myös heillä.

Tiistaina välittäjä myös saapui toimistolle tuomaan allekirjoitettuja vuokrasopimuksia ja avaimia.
Avaimia oli sellainen isompi pakastepurkillinen, talon joka oveen eri avain. Eivätkä nuo avaimet olleet mitään pieniä vaan ehkä hiukkasen aitan avaimia kainompia. Mukana tuli myös RF id lähetin autoon, joka avaisi puomin lähestyessä, joten palaveeraaminen vartioiden kanssa jäisi vähäisemmäksi. Mari oli löytänyt jostain Palmin nettisivuilta, että rekisteröiminen tulisi tehdä 7 päivää ennen muuttoa ja samalla pitäisi sopia muuttopäivä jolloin tavarat ja iso kuorma-auto saisi tulla alueelle. Tässä vaiheessa melkein alkoi jo laastarin syönti, mutta välittäjä, kun ei ollut huomannut informoida moisista pikkujutuista, lupasi tulla, kunhan pääsisin offiisilta, kanssani selvittämään asioita tuonne Palmiin.

Asunnolle mentiin töiden jälkeen ja siellä oli vielä komppania miehiä ja naisia viimeistelemässä. Ikkunoita pestiin ja lattioita puunattiin. Okei, eli tämän takia massiivisessa avainröykkiössä ei ollutkaan kuin yksi ulko-oven avain. Toimistot sijaitsivat tenniskenttien alla ja siellä suunnattiin maintenance managerin juttusille. Minulla tai oikeammin välittäjällä oli mukanaan kirje, jossa omistaja ilmoitti vuokranneensa talon meille. Rekisteröintimaksu alueelle piti maksaa, vähän jännitti, kun ohjeissa luki että shekkinä, mutta ottivat sitten kyllä käteistäkin vastaan. Allekirjoittaa piti sitten taas ainakin viiteen eri paikkaan, muun muassa olen vakuuttanut tietäväni alueen säännöt sekä lupautunut käyttäytymään niiden mukaisesti. Managerilla ei ollut mitään sitä vastaan, että kuorma tulisi jo seuraavana päivänä keskiviikkona.
Sitten vain talolle takaisin tarkistamaan mitä oli tullut vuokrattua. Viemärit tuntuivat kaikki toimivan, olihan talo ollut jo asuttu. Näin ei ole kaikilla ollut, jotka ovat muuttaneet uusiin taloihin. Minkäs sille nyt voi jos melkein kaikki pönttöön mahtuva ajautuu sinne tuossa rakennuksen viimeistelyaikana. Sähköjä oli vähän paha tarkistaa, kun yli puolet lampuista tuntui puuttuvan ja makuuhuoneen ilmastointi ei herännyt henkiin. Soitto omistajalle ja puuttuvat lamput luvattiin pistää paikalle. Ilmastoinnin osalta meikäläinen ei osannut painaa kytkimestä pistorasian vieressä, että siihen juoksisi sähköä. Ja vot, ilmastointi alkoi hyrskyttää lämmettyään. Avaimet jouduin vielä jättämään maintenanselle, että saavat hehkulamput paikoilleen.
Keskiviikko päivällä sitten palaverien välissä sain huolitsijafirman managerin kiinni. Oli kuulemma yrittänyt tavoittaa useasti, mutta puhelimeni oli ollut jotenkin varattu vai tavoittamattomissa. Hän sanoi, että tullaus olikin edennyt ja tavarat olisivat asunnolla kuudelta illalla. Huh huh, no en nuolaissut vielä, sillä on sen verran Siperia opettanut meikäläistä.
Marin kanssa tuli puhelimessa pientä hellasäröä, kun ilmoitin etten varmaan ehdi hommaamaan jääkaappia ennen lähtöäni. Joonan kannalta tuo on kyllä tosi huono juttu. Keskiviikkona viimeinen tapaaminen peruuntui, kun osallistuja ei ilmaantunut paikalle. Ei muuta kuin autoon ja jääkaappikauppaan. Tarjolla oli jos jonkinmoista vekotinta. Joku oli suuressa viisaudessaan neuvonut, että älä ota paikallista valmistetta. Pienen pohdinnan jälkeen oli kaksi vaihtoehtoa; Samsung ja LG. Samsung vei voiton, koska siinä oli kaksi kompressoria; oma jääkaapille ja oma pakastimelle. Kaappi ei ollut mikään halpa, kuten täällä eivät muutkaan tuontitavarat, mutta toivottavasti kunnollinen ja toimiva. Toimituksen sovin tapahtuvaksi ensi torstain iltapäiväksi, jolloin meidän pitäisi olla takaisin.
Kaupasta laukkaamalla (laukkaako tuo Toyota muka, no ravaa ainakin) Palmiin ja odottamaan muuttokuormaa. Puoli seitsemän maissa puksutti ”rekka” pihaan ja purkaminen alkoi. Kuorman muodon korkeuden yms. voi nähdä tuosta osion alussa olevasta kuvasta.
Meikäläinen (Mari huomautti liiallisesta meikäläinen-sanan käytöstä tässä blokissa, mutta päätin olla välittämättä tuosta huomautuksesta.) seisoi ulko-ovella inventoijan kanssa ja neuvoi mihin huoneeseen mikäkin laatikko kannetaan. Luultavasti ne meni kuitenkin vääriin ja niitä siirrellään sitten, kun Mari pääsee paikan päälle. Viisi kaveria kantoi itse tavaroita; yksi lavalta lavan reunalle, pari lavalta kuistille ja pari kuistilta haluttuun huoneeseen. Oli jo pimeää, kun viimeiseksi polkupyörät nostettiin sisään.
Entäs purkaminen.
No kävisikö ensiviikon perjantaina? Kyllä käy söör, oli vastaus, joten ei tarvitse hukkua tyhjiin pahveihin.
Vaikka allekirjoitinkin tietäväni alueen säännöt, ei minulla ole hölkäsen pöläystä mihin esim. roskat pitäisi alueella hoitaa. Tuskin niitä sentään paikalliseen tapaan kerätään takapihalle ja poltetaan pimeän tultua.
Olin tuossa muuttotohinassa jo pariin kertaan soitellut Security:lle ja kaivannut toisia avaimia. Yes yes oli molempina kertoina vastattu, kun olin pyytänyt toimitusta talolle, mitään vaan ei kuulunut. Kyselin vielä lähtiessäni portilta noita avaimia ja ne kuulemma löytyisivät maintenance-osastolta tenniskenttien alta.
Siellähän ne sitten olivatkin. Toivottavasti niitä ei ole paljoa enempää liikkeellä, kun nuo tavarat ovat kannettuna sisälle.
Passi taskussa suuntana hotelli viimeistä kertaa tällä erää. Matkalla hotellille pistin matkatoimistoon sähköpostia tuolla mainiolla kommunikaattorillani, että voisinkin lähteä alkuperäisen suunnitelman mukaan torstai-iltana matkaan. Vielä ennen hotellia sain puhelun, että varaus on ok. Tekivät näköjään myöhään hommia sielläkin.

Hotellissa pakkaus päälle, kuinka tuo pakkaaminen voi aina tuntua yhtä vastenmieliseltä. Onneksi nyt tiesi sentään mitä pitäisi pakata, eli omat tavarat laukkuun.
Olen tuossa viimeisten viikkojen aikana aina silloin tällöin jutustellut hotellin henkilökunnan kanssa niitä näitä. Liekö sitten johtunut siitä, kun ilmoitin aamiaisella lähteväni tänään, niin kehotettiin hieman odottamaan. Pikku odotuksen jälkeen hovi tuli kantaen kakkua. Pahoitteli, että teksti kakun päällä ei ollut kiireen vuoksi aivan niin onnistunut kuin hän olisi halunnut. Olin aika yllättynyt, toisaalta voi olla niinkin, että olivat vaan tyytyväisiä, kun pääsivät meikäläisestä eroon ja antoivat kakun? Lähtiessäni kiitin kaikesta ja tarjoilijat toivoivat minun tuovan joskus perheen syömään tai brunssille, kun kerran olisimme maisemissa.
Hotellista aamulla talolle tyhjentämään matkalaukut kaappiin ja sitten heti ”saappiin” (Turo’s hevi G laulua mukaillakseni). Onneksi tuohon suurimpaan lahjaksi saatuun laukkuun sopi tuo pienempi sisään, niin ei tarvitse taiteilla kentällä käsipakaasin ja kahden matkalaukun kanssa. Työpäivä meni nopeasti ja kun taas tuli peruutus. Ehdin siten käydä matkalla kentälle hommaamassa Akun ja Martsan tilaamat kauluspaidat. Paremman ohjeistuksen puutteessa valitsin pojille sellaista hempeämpää ”sisustussuunnittelija lookia”. Saas nähdä kelpaako kuosit.
Kingfisher-airlines kuljetti turvallisesti ja mukavasti minut Bangaloresta Mumbaihin. Matkaa taittui noin tuhat kilometriä ja Mumbaihin tulin noin puoli kymmenen aikoihin illalla. Parina edellisenä kertana olen käyttänyt siirtymiseen Mumbaissa tuota lentokentän sisäistä bussia kotimaan ja ulkomaan terminaalin välillä. Se menee lentokenttäalueen sisällä ja on melko nopea. Viimeksi, kun Timo, Jukka ja Marko kävivät, he sanoivat tulleensa taksilla, kun bussilla ei olisi kerinnyt. Ihmettelin vähän tuota kommenttia itsekseni silloin, mutta en enää. Siirryttäessä terminaalien välillä käyttäen lentokentän ulkopuolella olevaa kuljetusta taksia tai linjuria on tilanne ihan toinen kuin sisäpuolella. Nyt minäkin ymmärrän sen, kun tuli kokeiltua tuota ulkopuolista kuljetusta.
Ilmasto tuntui Mumbaissa myös todella erilaiselta kuin Bangaloressa. Hikeä pukkasi päälle jo taksia odotellessa ja suhteellinen kosteus oli varmaan jotain kahdeksankymmenen luokkaa. Olen hieman varauksellisesti suhtautunut, kun kaikki Bangalorelaiset kehuvat kilpaa tuota paikallista ilmastoa, mutta ainakin tämän kokemuksen mukaan, asiassa saattaa olla jotain päätä tai häntää. Empiiriset tutkimukset tulevat jatkumaan seuraavien kuukausien aikana ja raporttia pukkaan sitten joskus tulemaan.
Pankistakin oli tullut sähköpostia. Ei, kysymyksessä ei ollut tilin ylitys, vaikka kuitenkin niin epäilit, vaan haluaisivat varmistaa väärinkäytön ehkäisemiseksi suuren ostoksen. Tuon jääkaappi-pakastimen ostossa tapahtui niin, ettei nostoraja riittänytkään paikallisessa pankkikortissa, mutta asia kierrettiin höyläämällä korttia kahteen kertaan. Pitänee soittaa pankkiin ja vahvistaa nuo kaksi ostosta, sillä muuten voi olla, ettei jääkaappia tulekaan.

Mumbaissa oli sitten aamulla lähtö Finnairin koneella. Siinä jonossa seistessäni kysyi eräs jo keski-iän ohittanut herrasmies, matkustinko yksin. Vastasin, että kyllä. Vähän myöhemmin tiskille päästyäni tyttö sanoi, että hänen esimies haluaa upgreidata minut. Eihän minulla ollut mitään sitä vastaan ja löysin itseni busineksesta istumasta. Eikä tässä vielä kaikki. Siinä istuskellessani ja tuoremehua Ultima Thule lasista nautiskellessani kuulin tutun äänen. Naantalilainen lentoemäntä Nannahan siellä oli töissä. Nanna on valmentanut joskus vuonna miekka ja kypärä Marin kanssa taitoluistelua. Ei mitään, matka sujui joutuisasti ja kiitoksia paljon Nannalle, että sain seurata laskeutumista ihan aitiopaikalta.

On ihan mukavaa olla taas kotona käymässä ja keskiviikkona suunnataan kokoperheen voimin taas tuonne Intian suuntaan.

Toivottavasti olet Antti jo saanut kamasi, ainakin jotenkin ymmärsin kommentistasi, että Finnairin järjestelmässä se näkyisi. Tuolla peruutetulla shekillä tarkoitin, että annoin tuolle Airtellin (operaattorin) miehelle sellaisen peruutetun shekin, josta he vain saivat tilitietoni. Aika vaarallista, myönnän kyllä, ottaa Marin SIM:n veloitukset suoraveloituksena tililtäni.

Martsa, tuo hemmo kuvassa ei ole meidän alivuokralainen, vaan Mr. Murali meidän alihankkija, joka auttelee näissä asuntoasioissa.

Pistän tuossa myös kuvaa paikallisesta mainoskyltin pystytyksestä. Taitaisi Suomalainen työsuojeluvaltuutettu hakea nitroa jo kiivaasti kielen alle, jos tällaista tapahtuisi Suomessa.

Asuntoasiaa (horror continues) ja vähän muutakin

2007-08-20T21:26:00.000-07:00

Intia vietti itsenäisyyspäivää 15. elokuuta. Tämä oli Intian kuudeskymmenes itsenäisyyspäivä ja samalla kansallinen vapaapäivä. Sai meikäläinenkin tehtyä pikkuisen rästiin jääneitä hommia. Lehdistö oli kansallisromanttista hehkutusta pullollaan, kadut ja autot oli koristeltu pienillä ja vähän suuremmilla Intian lipuilla. Eli joka tuutista tuli Intiaa ja miten kaikkien on kannettava kortensa kekoon maan puolesta. Jännä nähdä miten asiat ovat esim. kymmenen vuoden päästä, jos esimerkiksi Intialaisten vauhti pysyy yhtä kovana. Onhan ihan viime viikkoina uutisoitu it-firmojen myynnistä USA:ssa ja Euroopassa Intialaisille. Puhutaanhan jopa Jaguaarin ja Land Roverin myymisestä Intialaiselle Tata:lle.

Kävin sitten tiistaina 14. päivä katsomassa taloa. Siellä oli maalarit hommissaan ja siistiä pintaa tuli. Yläkerta oli jo maalattu. Rappukäytävä ja alakerta odottivat vuoroaan. Nyt kun edelliset vuokralaiset olivat muuttaneet pois, niin uskalsin köntätäkin hieman. Tuolla tarkastuksella ei löytynyt homehtuneita keittiönkaappeja tai muuta sellaista. Oli helpottavaa huomata, ettei vielä ainakaan löytynyt mitään ikäviä yllätyksiä. Vähän ihmetytti tuo paikallinen tapa olla suojaamatta lattioita. Marmori oli pilkullinen kuin dalmatialaisen selkä. Onneksi puuosat, kuten rappujen kaiteet olivat sentään peitetty. Ehkä se on vaan sitten niin, että se suojapaperi maksaa enemmän, kuin tuon lattian puhtaaksi jynssäyttäminen.
Marmoria täällä käytetään, kuin Alvar Finlandia-talon seinissä eli joka paikassa. Onneksi Joona voi olla täällä paljain jaloin, kun muuten tulisi varmaan pito-ongelmia. Allekirjoitettua vuokrasopimusta en ole vieläkään nähnyt, mutta en nyt usko, että tuota huushollia maalaajineen välittäjä ihan lämpimikseen tuli mulle näyttämään. Avaimet pitäisi nyt olla hyppysissä 21. päivä, mutta katsotaan nyt.

Toisaalta olisi ihan hyvä saada nuo avaimet, kun konttimme tullaus on käynnissä parhaillaan. Huolitsijafirman kaveri kävi firmamme aulassa tapaamassa meikäläistä perjantaina. Otti meikäläisen nimmarin ainakin viiteentoista eri paikkaan ja vei passin. Juu luit oikein, passi meni, se kun tarvitaan siellä tullauksessa. Tässä sitä nyt ollaan laittomana siirtolaisena täällä (ehkä ei nyt sentään) ja pois ei pääse kuin uimalla. Taitaisi vaan voimat loppua räpiköidessä, vaikka tuossa hotellin altaalla onkin tullut kuviokelluttua.
Keskiviikkona pitäisi sitten olla tullauksen valmis ja elektroniikkalaitteiden sarjanumerot tarkistettu. Ainakin muilla oli vaan sellaiset laatikot avattu, mitkä olivat sisältäneet elektroniikka tuotteita. Tiukalle menee tuo aikataulutus, joten talon olisi hyvä olla kondiksessa tiistaina.
Ihan hyvä olisi päästä pois täältä viiden tähden vankilasta. Hotelli on aina hotelli ja asunto on asunto. Mietiskelin tuossa juuri, että ihminen on tapojensa vanki. Meikäläinenkin on syönyt joka aamu melkein samanlaista aamiaista. Tarjoilijat tietävät jo tuoda osan valmiiksi, kun ilmestyn aamiaisravintolaan. Kyllä jotain pitäisi tehdä, on meikäläisen luonteenvastaista olla ennalta arvattavissa.

Pankissakin tuli käytyä, kun luottoyhtiöt olivat muistaneet tuoda Naantalin kotiin laskuja ja asuntolaina odottaa lyhennystä. En ole vielä saanut paikallista luottokorttia ja kuitenkin tiettyjä juttuja on pitänyt maksaa. Palkka taas tulee paikalliselle tilille, joten jotain on tehtävä, kun ei viitsi kokeilla löytääkö vouti meikäläisen täältä saakka.

Minulla kun on tietty menneisyys noiden ylinopeussakkojen suhteen ja sen myötä väliaikaiseen kortittomuuteen. Kävin mielessäni pientä ajatusleikkiä ennen lähtöäni; jos olisin jäänyt Suomessa kiinni ylinopeudesta (mitä en nykyään kylläkään enää aja) ja kortti olisi taas otettu joksikin aikaa pois ja sakkoa päälle roppakaupalla. Kortilla en täällä tee mitään, kun en saa ajaa, mutta olisiko maksamattomat sakot ilmoitettu mm maahantuloviranomaisille ja meikäläinen lyöty rautoihin heti Suomeen tullessa. No, tätä en saa koskaan tietää, onnekseni.

Takaisin pankkiasiaan. Nettipankkitunnukset sain kyllä paikallisesta citipankista, ei mitään. Rahan siirtäminen ulkomaille ei vaan onnistukaan sen avulla. Jotta rahoja saa siirrettyä ulkomaille, pitää olla erilaisia todistuksia. Todistus, että olet tienannut tuon rahan, todistus, että siitä summasta on verot maksettu. Selvitys miksi rahoja täytyy siirtää ulkomaille (en uskaltanut tuohon kirjoittaa, että vaimo kotimaassa you know). Sekä allekirjoitus noin viiteen paperiin, kopio passista, viisumista sekä oleskeluluvasta. Siinä sitten hyvässä uskossa, että kaikki tarvittavat paperit ovat matkassa, pankin konttorille. Tällaista asiaa ei hoidettukaan ihan tavallisella tiskillä vaan erillisessä asiakaspalveluoffiisilla. Siellä käytävän perälle ja vasemmalle. Ei mitään löysin perille ja istahdin kirjoituspöydän asiakkaan puolelle. Sain täytettäväksi nipun papereita. Siinä täyttäessäni henkilökohtaisia tietojani alkoi porukkaa lapata vasemmalta ja oikealta. Mitä sitä nyt tuhlaamaan pankkivirkailijan aikaa, kun kerran täyttelin papereita siinä. Oli vaan vähän vierasta näin Suomalaiselle, että en ollutkaan yksin siinä vaan samanaikaisesti lopetettiin jonkun tili ja jollekin etsittiin kortin hukkunutta tunnuslukua. Siinä meikäläinen yritti sitten peitellä papereitaan ja täyttää niitä samalla, huh huh. Summa summarum parin päivän päästä rahat häipyi tililtä ja nyt vaan odotellaan ilmestyykö ne tutulle Suomalaiselle tilille. Aivan vakuuttunut en asiasta ole.

Paikallisen sim-kortin hommasin myös Marille. Tämä tapahtui niin, että assistentti pyysi paikallisen operaattorin edustajan käymään tuohon paljon nähneeseen firman aulaan. Kaveri tuli ja taas tarvittiin kymmenkunta allekirjoitusta eri papereihin, passista ja viisumista kopio sekä passikuva meikäläisestä. Laskutuksen hoitamiseksi tarvittiin peruutettu shekki. Eli nyt meikäläinen on astunut ajassa 20 vuotta taaksepäin ja siirtynyt shekkiaikaan. Meikäläinen teetätti itsestään ensimmäisellä viikolla 30 passikuvaa ja ne tuntuvat hupenevan tässä silmissä joka paikkaan.

Kiitos kaunis kaikille kommentoineille. Mukava huomata, ettei tämä ole ollut vain meikäläisen itselle tekemää amatööriterapiaa, vaan joku tätä lukeekin.

Blogi ja rakennusjuttuja

2007-08-12T20:39:00.000-07:00

The Times of India käytti tänään koko sivullisen lehdestään juttuun, joka käsitteli pelkästään blogeja. Näitä blogeja on ollut täällä cyberavaruudessa noin kymmenen vuoden ajan. Aivan täsmällistä päivämäärää ei pystytä hahmottamaan, koska ensimmäistä blogia on alettu pitämään, mutta tuo kymmenen vuotta on aika kutinsa pitävä arvio. Blogeja laskeva Tehnorati laski maailmassa olevan 93.8 miljoonaa blogittajaa maailmanlaajuisesti heinäkuussa 2007, kun maaliskuussa 2003 niitä oli 100 000. Täällä Intiassa blogien pitäminen on toiseksi suosituin internet-aktiviteetti sähköpostin jälkeen. Täällä on blogeja jossa äidit kirjoittavat potalle oppimisesta ja blogeja jossa Bollywood tähdet kirjoittavat filmauksista ja kaikkea siltä väliltä. Onpa täällä jopa sellaisia, jotka ansaitsevat elantonsa kirjoittamalla blogeja tai listaamalla kiinnostavia sellaisia. Kirjoituksessa mainittiin myös kuinka aivan vieraat ihmiset kommentoivat blogeja ja antavat neuvoja esim työhaussa. Liekö sitten lukioiden puute tai Suomalaiskansallinen perintö niin eipä paljon kommentteja ole meikäläiselle herunut. No saapa tässä ainakin viikonlopuiksi jotain tekemistä tuon golffaamisen ohella.

Meikäläinen kyllä hukkaa kohta itsensäkin jonnekin, alkaa ainakin tuntua siltä eli kalustotappioita on kärsitty. Tuo Bangalore Colf Club tuntuu olevan tosi paha paikka meikäläiselle. Viime viikonloppuna jossain välissä siellä katosi Bolle-aurinkolasit. Onneksi meikäläinen omistaa myös toiset arskat, niin ei tarvitse ihan ilman olla. Lauantaina golfkierrokselta tultuani takaisin hotelliin, huomasin, ettei repussa ollutkaan toaletti laukkua. Aamulla kaikessa kiireessä pakkasin sen laukkuuni, kun ajattelin että oma shamppoo ja deodorantti vois olla ihan kiva juttu. Ei muuta kuin alas ja kysymään concierge:ltä josko hän viitsisi soittaa sinne klubille. Ystävällisesti portieerintiskiltä sitten väännettiin numero ja kysyttiin, josko meikäläisen Biotherm pussukka olisi vielä siellä penkillä lahellä juoma-automaattia. Ei kuulemma ollut. Pitää huomenna sunnuntaina kysyä oikein paikanpäältä uudestaan, kun noin 27 sekunnin suostuttelun jälkeen lupasin mennä sinne sunnuntainakin pelaamaan. Olo oli kuitenkin kuin sillä kuuluisalla oravalla kävyn ollessa jäässä. Eihän nuo meikäläisen suihkusaippuat yms. nyt maltaita maksa, mutta oli tuo tuoksu sentään Armaanin.

Tyypilliseen Suomalaiseen tyyliin menin sitten hukuttamaan murheitani saunaan. Kylpylän saunassa tuli sitten viskottua kipollinen vettä kiukaalle ja lähdin hakemaan sitten lisää. Saatuani tuon jo vähän rapistuneen puukiulun lavuaariin hanan alle, tuli henkilökunta väliin. Eihän se sovi, että ihan itse asiakkaat tekee tuollaisia raskaita hommia.
Pistäähän kylpylän henkilökunta ainakin paikallisille jäsenille mm vaatteet henkariin sitä mukaa kun asiakas niitä suvaitsee riisua. Salin puolella ei levytangon painoihin saa itse koskea, vaan painoja pistetään tangolle käskysi mukaan. No poika tuli puku päällä kravatti kaulassa saunaan tuomaan tuota vesikiulua. Naama venahti hänellä pikkuisen pitkäksi, kun hän huomasi märkyyttä teak-lattialla kiukaan alla. Siinä saunassa hän sitten selitti, ettei tuohon sähkölaitteeseen saisi heittää vettä; electricity you know. En sitten vängännyt vastaan, kun näytti siltä, ettei tuo tumma puku ollut paras asuste tilaan. Olisin tietysti voinut kysyä miksi hän sitten toi yleensä sen veden, mutta ei maksanut vaivaa. Pojan lähdettyä, päätin, vaikka sähköiskun uhalla ottaa vielä pienet löylyt.
Pitää kyllä ruveta pitämään tarkempaa huolta noista tavaroistani, sillä muuten tulee satikutia, kun Mari saapuu tänne. No tuleehan sitä nytkin, kun tyhmästi menin ihan vapaaehtoisesti paljastamaan nuo hukkaamiseni.
Tuo pussukka löytyi tänään sunnuntaina, kun olin pelaamassa. Siellä pukuhuoneessa on mies, jonka tehtävänä on huoltaa jäsenten kengät pelikierroksen jälkeen ja pitää huolta muutenkin pukuhuoneen siisteydestä. Kerroin hänelle, että olin Mr Sunilin vieras ja että olin eilen unohtanut pussukkani sinne. En tiedä auttoiko tuo nimen sanominen, mutta pussukka löytyi heti yhdestä kaapista ja kaikki tavarat oli jopa siellä sisällä. 200 rupiaa tippiä vaihtoi omistajaa ja molemmat näytöimme olevan tyytyväisiä. Sunil kyllä torui minua liian isosta tippaamisesta, kun menin melkein 4 euroa antamaan.

Palatakseni tuohon suosikkiaiheeseeni vuokrasopimukseen, niin arvatkaapa mitä. En ole vieläkään saanut sitä, mutta välittäjä lähetti perjantaina sähköpostia, että se on toimitettu kuriiripostilla omistajalle allekirjoitettavaksi. Takaisin tuo pitäisi sitten tulla tiistaina…

Vatsatautikin on toistaiseksi taaksejäänyttä elämää. Olen unohtanut viimeviikonlopun kauheudet jopa niin hyvin, että söin kalaa tänään. Kalaa monsuuniaikana, olikohan se nyt ihan viisasta. Eikä tässä vielä kaikki, vaan se kala oli raakaa. En vaan voinut vastustaa kiusausta, kun lauantaisen kierroksen jälkeen mentiin porukalla Jussin hotellissa olevaan Japanilaiseen ravintolaa. Listalla oli niin mielenkiintoinen sushi-lajitelma, että olihan sitä pakko maistaa. Lauantai-iltana olin vielä ainakin sitä mieltä, että ne olivat tosi hyvän makuisia. Toivottavasti nuo kalat tuotetaan jostain vähän kauempaa.

Rakentamisbuumi tuntuu olevan täälläkin päällänsä ja joka puolella kaupunkin laidoilla tuntuu uutta rakennusta nousevan. Rakentamistyylistä päätellen sata Intialaista lapiomiestä on varmaan halvempaa kuin kaivurin hommaaminen työmaalle. Toisaalta tällä väkimäärällä on hyvä osoittaa mahdollisimman monelle jonkinlaista hommaa.
Rakennettavat talot eivät vaan ole niitä kaikkein pienimpiä ja elementtirakentaminen ei ole saanut jalansijaa täällä. Suomalainen työsuojeluvaltuutettukin varmaan hakisi melko pian nitroa kielen alle, sillä niin hurjalta näyttä esimerkiksi nuo kerrostalojen bambusta kyhätyt telineet. Siellä telineillä sitten killutaan ilman minkäänlaisia turvavaljaita ja varusteita. On aika ihme, jos noista hommista selvitään ilman minkäänlaisia miehistötappioita. Rakentamismateriaalina puu tuntuu olevan melko harvinaista ainakin rungon teossa. Suurin osa rakennuksista on sellaista lecasoraharkkoa, eli kivitaloja pykäilevät täällä. Jopa räystää näkyy olevan betonista ja kattotuolit raudasta. Sattuneesta syystä mitään eristeitä ei täälläl taloissa tarvita ja viemäritkin voidaan tehdä ilman jäätymisvaaraa ulkoseinän tuulettuvammalle puolelle.

Suomeenkin on sitten helleaalto iskenyt. Lämpölukemat näyttävät olevan aivan Bangalorelaisia. Täällä vaan nuo lukemat ovat alhaisia. Mari ja Joona olivat lähteneet seilaamaan Mamman ja Pappan kanssa. Mahdottoman hienoa, että joku sentään pääsee merelle. Joonakin kuulosti viihtyvän, kun soittelin kuulumisia. Joka tapauksessa, toivottavasti jo ensi viikolla pystyttäisiin speksaamaan tuo Marin ja Joonan tulopäivämäärä ja saadaan koko perhe taas kokoon.

Elämä voittaa, ehkä

2007-08-06T21:02:00.000-07:00

No niin näin maanantai-iltana elämä alkaa pikkuhiljaa voittaa, ei se kyllä sitä merkitse, että näihin kirjoituksiin jotain järkeä tulisi, mutta kai te kaikki kaksi lukijaa sen nyt kestätte. On juhlan paikka, ole syönyt puolisen tuntia sitten eikä Hindware ole kutsunut viehkeine valkoisine kylkineen syleilyynsä. Tänään toimistolla huomasi todella eron näissä toimistokulttuureissa. Tuossa kun käytiin läpi viikonlopun tekemisiä, niin paikalliset kollegat olivat osanottavaisia meikäläisen viikonlopun kokemuksista. Sanoivat, että olisivat olleet enemmän huolestuneita, jos tällaista ei olisi tapahtunut. Suomessa taas olisi varmaan tullut tiukkaa kommenttia ja ei varmaan pienintäkään empaattisuuden siementä. Tiedä sitten kumpi on se parempi vaihtoehto.

Pikkuhiljaa alkaa kyllä vaikuttamaan siltä, että noilla Suomen kollegoilla on kuskin puhelinnumero ja että ”tupurin taberman” Troberg tai ”vistan lapsenkasvoinen veijari” Marttila-Onnela ovat soittaneet hänelle. Soitinta ei ollut asennettu vieläkään tänä viikonloppuna, oli ollut jotain menoa tai muuta sellaista ja jäi kuselat soittamatta. No meikäläinen ei muutenkaan ollut kaikkein vastaanottavaisimmalla tuulella, niin ei muuta kuin kysymään toimistolla Mr. Muralilta tuosta kuskin työsopimuksesta. Siinä sitten iltapäivällä pidettiin kolmestaan palaveria, mistä meikäläinen ei ymmärtänyt puoliakaan, kun on tämä paikallinen ”pakkoruotsi” vielä opettelematta. Päädyttiin kuitenkin siihen, ettei kuskia vielä vaihdeta ja soittimen asennuksen pitäisi tapahtua ensi lauantaina. Eihän tuo mikään maailmanloppu ole, mutta kai tässä katsotaan ”söör”:in venyvyyden rajoja.
Tuomo oli kuulemma vähän ”opastanut” kuskiaan tuosta torven käytöstä ja meikäläisenkin kuski lopetti yhtäkkiä viimeviikolla torven käytön. Valoja vaan räpsyteltiin kiihtyvällä tahdilla. Asiasta puhuttaessa joku heitti pointin, että se voi olla turvattomampaa, kun ei käytä täällä torvea kuin toitottaen. Yritin sitten tänään sopia kuskin kanssa, että torvea voi vapaasti käyttää, paitsi ruuhkassa jumissa seisoessa. Käytän sanaa yritin, koska aina en ole varma puhummeko samaa kieltä ollenkaan. Ainakin torvi alkoi törähdellä taas vanhaan malliin.

Eka palkkakin sitten tulla tömpsähti avatulle paikalliselle tilille, sääli vaan että summan perässä oli rupian merkki eikä euron. Kyllä dollarin merkki myös olisi kelvannut, vaikka se nyt vähän syvällä soutaakin. Pankki lähetti tänään postia. Tuli shekkivihko, juu luit oikein shekkivihko. Herranjestas ei meikäläinen ole nähnyt ennen shekkivihkoa kuin joskus isoveli Atsolla ja ehkä Marin isällä Ilkalla oli moinen, kun Marin kanssa alettiin joskus 80-luvun loppupuolella, siis viime vuosisadalla. Ei kai tässä muu auta kuin opetella niiden kirjoittamista. No joka päivä oppii jotain uutta.

Meikäläinen on varmaan harrikirvesniemimäisesti viikonloppuna vessassa istuessaan pitänyt päätä vinossa, kun vasemman puoleinen niska on aivan jumissa. Eipä hätää tuossa poika, kun kävi petiä avaamassa, jätti päivän mietelauseen kanssa myös ”tyyny menuun”. Sitä pikku vihkosta selaillessa siellä näkyy olevan allergia, tupakoivien, hevosjouhisten tyynyjen ohella myös erikois-niskatukityynyjä tyrkyllä. Pitää varmaan soittaa housekeeping:iin ja pyytää sellaista. Katsotaan sitten kääntyykö pää enää ollenkaan aamulla.

Asunnon vuokrasopimus kuulemma tullaan hakemaan huomenna allekirjoitettavaksi, stay tuned, niin arvoitus ratkeaa, ehkä seuraavassa jaksossa.

Tuon edellisen kirjoituksen kuva muuten on paikallisen torin kalatiskistä. Ei ollut mitenkään rohkaisevan näköinen näin meikäläisen vinkkelistä katsottuna.

Päivitystä tai päivittelyä

2007-08-05T21:26:00.000-07:00

Tulikohan nuolaistua tuossa asuntoasiassa liian aikaisin? Viime viikolla ei sitten tullut vielä allekirjoitettua vuokrasopimusta. Vuokrasopimusta on postitettu puolin ja toisin vuokraisännän ja meidän alihankkijan välillä. Meikäläinen ei ole ollut jakelussa mukana ja en tiedä kaikkia käänteitä. Viimeksi perjantaina piti olla allekirjoitus, mutta nyt vuokrasopimukseen oli lisätty, että talon maalaus menisi meidän piikkiin ja näinhän ei sovittu. Alihankkija Mr. Murali kyllä väitti, että sopimus on tehty ja nämä ovat enää ”kananrehua”. Itse en ole aivan niin varma, kun ei ole kokomusta niin paljon tämän maan tavoista vielä. Kollega Jussi on etsinyt kämppää elokuun alusta lähtien ja hän on jopa hyväksynyt muutaman tarjouksen, mutta vuokraisäntä on sitten jälkeenpäin ilmoittanut saaneensa paremman tarjouksen. Ei ole aivan poissuljettua, että noilla expat alueilla päivystää välittäjiä, jotka pongaavat mitä taloja näytetään. Siksi en ole pakkautunut esimerkiksi kuvaamaan tuota ”meidän” taloa ulkoapäin, kun ei sitä koskaan tiedä. Voi kuulostaa vähän vainoharhaiselta, mutta meitä on niin monenlaisia yrittäjiä ja raha puhuu. Toivottavasti sopimus saadaan allekirjoitettua jo ensiviikolla ja huoli pois tästä asuntoasiasta. Kymmenes päivä, jolloin edelliset vuokralaiset lähtevät pois, on jo ensi perjantaina.

Iski muuten epäilys, että meidän kuski tietää jotain tuosta naurava kulkuri jutusta. Ajattelen näin, koska viime viikonloppuna lasit saivat kyllä tummat kalvot, mutta soitin oli edelleen asentamatta. Katsotaan nyt sitten maanantaina onko tänä lauantaina soitin saatu asennettua. Joihinkin näihin Innovoihin on asennettu sellainen soitin, jotka toistavat dvd-levyjä ja näyttö on asennettu kattoon. Täällä ei välttämättä kyllä tarvita sellaista, kun Joonalla riitätä ihmettelemistä ihan ulos ikkunastakin katsomalla. Kuskin sopimushan on 6 päivää viikossa 8-18, eli sunnuntait vapaat. Monet tai melkein kaikki jo tällä olevat ovat tehneet sitten itse erillisen sopimuksen kuskin kanssa tuosta ulkopuolelle jäävästä ajasta. Joku politiikka on maksaa 200 rupiaa viikolla ylimenevästä ajasta ja 250 sunnuntaista. Jotkut taas maksavat könttäsumman kuukausittain. Pitänee keskustella Marin kanssa mitä tehdään, en tosin vielä tiedä onko kuski yleensä suostuvainen ajamaan sunnuntaisin. Näiden kuluneiden päivien aikana olen käyttänyt autoa vain offiisiaikoihin ja lauantaithan ovat menneet lasien tummennuksessa ja nyt soittimen asennuksessa. Mahtaakohan kuski olla aivan kypsä, kun ei ole tullut lainkaan lisätuloa. Kuskihan tulee aamuisin hakemaan meikäläisen täältä hotellilta ja vie töihin. Sitten kuski odottaa päivän siellä autohallissa muiden kuskien kanssa ja työpäivän loputtua kuskaa meikäläisen takaisin hotelliin. Sitten kun saadaan asunto, niin auto tulee seisomaan meidän autotallissa tai oikeammin katoksessa, kun sitä ei tarvita. Eli kuski tulee aamuisin jollain muulla kulkuneuvolla meille, ajaa päivän, jättää auton katokseen ja lähtee kotiin. Tämä oli ollut kova pala erään kollegan kuskille, kun oli tottunut pitämään iltaisin autoa. Meikäläisellä jotenkin toinen tankillinen polttoainetta kului hirvittävän nopeasti eli onkohan iltaisin ajettu jotain ylimääräistä. No ei kaikesta voi ruveta heti nipottamaan.

Joonan kanssa yritin jutella puhelimessa, aika laihoin tuloksin. Poika on varmaan vähän vihainen kun iskä on ”hylännyt” hänet ja matkustanut kauas. Teki muuten isän itsetunnolle gutaa, kun ulkona menevä helikopteri kiinnosti enemmän, kuin isän kanssa juttelu puhelimessa. No Marin mukaan kyllä valokuvia katsotaan päivittäin jopa isistä. Ei tälle tilanteelle nyt mitään voi, pitää vaan sinnitellä. Suomesta kävi Timo, Jukka ja Marko piipahtamassa viimeviikolla, oli ihan mukavaa nähdä tuttuja naamoja taas vaihteeksi. Aika outoa vaan, kun pojat lähtivät takaisin kotiin, niin meikäläinen jäi tänne. En osaa oikein selittää, mutta ei kai sitä ole täysin kotiutunut vielä varsinkaan tänne hotellihuoneeseen ja ilman perhettä.

Nyt on sitten koettu kunnon mahatauti, tai oikeammin se on täysillä päällä nyt sunnuntaina. Meikäläinen naputtelee tätä peiton alla lahjaksi saadut paksut suomiverkkarit päällä. Lauantaina oltiin taas Eagleton:ssa pelaamassa Jarin, Antin ja Jussin kanssa. Sain nipistettyä muutaman lyönnin verrattuna viikon takaiseen kierrokseen. Syötiin sitten pientä huokopalaa siellä klubilla, meikäläinen otti kanaa. Sitten jo takaisin tulomatkalla alkoi autossa olla pikkuisen huono olo. Päästyäni hotelliin tuli sitten vietettyä aikaa enemmän pöntöllä kuin poissa sieltä. Yllättävää kuinka paljon sellaista nestettä ihmisestä voi erittyä. Mitään ei voinut pistää suuhunsa, jos etäisyys vessaan oli yli kuusi metriä. Kaiken lisäksi Tuomo oli puhunut meikäläisen pelaamaan puolestaan sunnuntaiaamuna. Tuomo on tutustunut yhteen vuokravälittäjään, joka pelaa Bangalore Golf Clubilla joka sunnuntai klo 5:45 alkaen. Hän kerää kaksi ryhmää pelaajia pelaamaan kanssaan. Tämä oli hieno mahdollisuus, koska tuonne klubille ei pääse pelaamaan ilman jonkun jäsenen kutsua. No meikäläinen ammensi ”varpusparvia” vielä ainakin kahdelta yöllä, joten tuntui mahdottomalta tuo pelaaminen. Kello soitti varttia vaille viisi ja olo ei tuntunut enää kuumeiselta, vatsa kylläkin oli eloisa. Ei muuta kuin pari immodoumia naamaan ja baanalle. Yllättävän hyvin kierros meni, vaikka välillä piti ottaa puusta tukea vatsan kramppailessa. Näin jälkeenpäin ajatellen ei tainnut olla aivan järkevimmästä päästä mennä pelaamaan. Nyt on sitten varmaan taas kuume päällänsä. Ei paljoa ole tullut syötyä, nestettä eli vettä pitää yrittää tankata. Tällainen sairastaminen ei ole kaikkein mukavinta yksin täällä hotellissa, saa ainakin oikein kieriskellä itsesäälissä. Positiivisia puolia kun oikein haetaan, niin näin päässee ylimääräisistä kiloista pikkuisen eroon.

Vielä asumisesta ja muustakin

2007-07-29T21:20:00.000-07:00

Perjantaina oli sitten tapaaminen vuokranvälittäjän ja talon omistajan kanssa. Tilanne oli pikkuisen jännittävä, mikä tulisi vastaus olemaan heidän suunnastaan. Siinä sitten istuttiin nökötettiin: minä ja meidän alihankkija ja nuo kaksi edellä mainittuja neuvotteluhuoneessa pöydän vastakkaisilla puolilla. Omistaja sanoi, että häntä on neuvottu, luultavasti tuttujen toimesta, odottamaan vielä. Joku kuulemma vielä maksaisi lähemmäksi heidän pyytämää vuokraa. Meikäläinen sanoi, että olkoon sitten niin, mutta onkohan hän laskenut, että jos tuo ei tapahdu kuukauteen, niin koko hyöty odottelusta on sitten menetetty ja kokonaisansiot pienemmät heille. Siinä sitten hymyiltiin puolin ja toisin ja olin jo ihan varma, että amatööri tässä joutuu takaisin jakkaroille opettelemaan kaupankäyntiä. Kiitin heitä vaivasta ja sanoin, että voidaan lopettaa kummankin ajan tuhlaaminen. Välittäjä ja omistaja katsoivat toisiaan ja sanoivat, että tehdään sitten se sopimus tuolla meidän ehdottamalla hinnalla. Huh huh, aika hienoa, meikäläinen yritti olla viilipyttyosastoa ja vastasin, että hienoa. Meidän alihankkija alkoi sitten selostaa, miten vuokra maksetaan ja miten vakuudet hoidetaan yms. No niin nyt on sitten tehty esisopimus 2400 neliöjalan talosta. Neliömetreiksi muutettuna tuo on noin 220 neliömetriä. Nyt on sitten tilaa, jos joku toivottavasti haluaa tulla käymään meillä tämän komennuksen aikana. Tarjolla on oma makuuhuone vieraille vieläpä omalla kylpyhuoneella, aattelepa ite.
Asunnon vapautumisaikataulu ei ole aivan optimaalinen, mutta kaikkea ei voi saada. Asunto vapautuu edellisistä vuokralaisista 10. elokuuta. Sitten vuokraisäntä korjauttaa mahdolliset vahingot ja maalauttaa koko talon uudelleen, sisäpuolelta siis. Muutto on siis optimaalisimmillaan kahdennenkymmenennen päivän kieppeillä. Talossa ei ole myöskään ilmastointilaitetta muuta kuin master bedroom:ssa, mutta onneksi firman politiikkaan kuuluu tarjota ilmastointilaitteet kaikkiin makuuhuoneisiin. Jääkaappia pitäisi myös tässä, kun on aikaa, mennä liikkeisiin katselemaan. Tuo kuva muuten tuossa edellisen kirjoituksen alussa on siitä pienemmästä talosta. Huomasin juuri, etten ole ottanut yhtään kuvaa siitä talosta, josta vuokrasopimus nyt tehdään. Jotenkin, kun se oli asuttu, en halunnut ottaa muiden tavaroista ja huushollista kuvia. Olisi nyt sentään voinut ulkoa ottaa kuvan talosta, no ehkä myöhemmin.

Autoakin kävin nyt kuskin kanssa tankkaamassa. Nafta maksaa täällä 35,85 rupia litra eli noin 65 senttiä litra. Mitähän se siellä Myllyn ABC:llä oikein maksaakaan, yli euron muistaakseni. Paikallinen luotto tai pankkikortin olisi mukava jo pikkuhiljaa saapua, kun olen makseskellut kotimaisella kortilla ja sinne kotimaan tilille ei kyllä palkkaa ainakaan enää makseta. Meikäläisten käytössä oleva Innova Toyota meni nyt sitten viikonloppuna lasien kalvotukseen ja soittimen asennukseen. Kuskille evästin, jos sain viestini perille, että mahdollisimman tummalla kalvolla saisi sitten tintata nuo lasit.
Aina silloin tällöin liikennevaloissa joku ei niin hyväosainen työntää kasvonsa lasiin kiinni pyytäen jotain. Siinä sitten on vältettävä katsekontaktia, ettei tulisi vaan yllyttäneeksi jatkamaan anelua. Yritä tuollainen sitten saada opetettua meidän Joonalle. Marille ainakin selitettiin Overseas Womans Club (OWC) kokouksessa, että nuo kadulla kerjäävät ihmiset ovat lähes kaikki jonkun syndikaatin vallassa ja eivät saa pitää rahoja, jotka kerjäämällä saavat. Hyvän tekeväisyyteen löytyy parempiakin keinoja. Kaiken kaikkiaan tätä populaa täällä on niin paljon, ettei eriarvoisuuden näkemiseltä voi mitenkään välttyä. Jollain meistä ei todellakaan ole kirjaimellisesti mitään.
Soitinkin on mukava saada tuohon autoon, niin voi vaikka kuunnella radiota matkustettaessa, en ole kyllä vielä tutustunut paikallisiin radiokanaviin. Sain kyllä töistä lähtiäisiksi Jean Pierre Kusela’n Naurava Kulkuri kappaleen. Sitä pitäisi antajan mukaan soittaa sitten ”ripiitillä” autostereoista kokoajan ja katsoa kuinka kauan kestää, ennen kuin kuski sanoo itsensä irti. Ihan toteuttamisen arvoinen idea, pitää vaan kokeilla ennen Marin ja Joonan saapumista, ettei väärä henkilö sano itseään irti tästä keikasta.

Lehdissä huomiota on saanut liikenteen melu. Melua on mittailtu viimeksi viisi vuotta sitten ja verrattuna sen aikaisiin tuloksiin melu on noussut paikoittain jopa 200 %. Pahimmissa paikoissa on mitattu jopa 96 dB:n lukemia, ja muistaakseni kuulosuojain suositus Suomessa on yli 85 dB:n lukemilla.
Sunnuntaisessa The Economic Times lehdessä oli juttu juuri täällä julkaistusta Honda Civic:stä. Tuollainen 1.8 Civic maksaa täällä (tai ainakin Delhissä) 1151000 inr (noin 21000 €) ja vastaavasti RS Skoda 1345266 inr ja Toyota Corolla H5 (mikähän malli tuo on) 1253000. Juttua oli myös autojen jälkimarkkinoinnista ja huolloista sekä varaosista. Kasvanut vauraus täällä on tuonut katukuviin Porscheja, Lamborghineja, Bentleytä jne. Huollot ja varaosien saanti tuntuu vaan olevan ongelmallista. Lehdessä käytettiin esimerkkinä erästä tuttua Saksalaista merkkiä jonka TT-malliin oli tullut vika. Omistaja oli heti ottanut yhteyttä Delhin toimipisteeseen. Mitään ei ollut tapahtunut. Kun radiohiljaisuutta oli kestänyt yli viikon, oli omistaja ottanut yhteyttä suoraan pääkallopaikalle Saksaan. Vasta sitten oli apua alkanut saada. Erikoisen auton omistajaa kehotetaankin ottamaan, kuljettajan ajamana, aina toinen tavallinen auto mukaan tai ajamaan perässä, jos jotain sattuisi tapahtumaan.

Valkoista palloakin kävin eilen lauantaina pitkästä aikaa yrittämässä tunkea kahdeksaantoista reikään. Oli aika hienoa, kun viime kesinä Suomessa tuo rakentaminen on vienyt tuon golfausajan, käydä pelaamassa. Peli ei nyt mitään kehuttavaa ollut (tulos 108), mutta tuntui kivalta pelata ja se on pääasia. Omat mailani ja kengät sun muut tarvikkeet ovat siellä merikontissa, mutta kentältä sai vuokrata mailoja. Kenttänä toimi Eagleton:in kenttä, joka oli ihan mukava layoutiltaan, ei mikään hirmu paha. Greenfee eli pelimaksu oli viikonloppuna 1500 inr kierros eli noin 27 euroa. Jos jäseneksi tahtoisi paikallisille kentille, pitäisi jonottaa kuulemma ainakin puolivuotta ennen hyväksymistä, Mari varmaan voi selvitellä noita saavuttuaan.
Pelaamassa olin Suomalaisen Antin kanssa, joka on suorittanut green card:in vasta tänävuonna. Hyvin Antti kyllä pelasi. Antti oli myös käynyt räätälillä pukua teettämässä. Puvun kangas maksoi 2185 paikallista ja ompelu sovituksineen 3000 siihen päälle. Alle sadalla eurolla pääsee siis mittatilauspuvun omistajaksi ja homma hoituu viikossa. Pitää tsekata tuo Antin puku, kunhan se valmistuu. Antti ja Jussi lähtivät tänäänkin sunnuntaina pelaamaan, mutta meikäläinen ei varmaan eilen osannut juoda vettä tarpeeksi tai oleilu yli neljä tuntia auringossa tottumatta teki vaan tepposet, niin jätin pikkuisen huonovointisena pelaamisen väliin. Pelin jälkeen otetuilla olusilla ei voi olla mitenkään mitään tekemistä tuon olon kanssa.

Otsikoita paljon täällä Intiassa viikon aikana on saanut Intialaisen lääkärin tutkinta Australiassa. Bangaloresta kotoisin olevaa lääkäriä syytettiin avunannosta Lontoossa tapahtuneihin terrori-iskuihin kesäkuun lopussa. Todisteet osallisuudesta vaan olivatkin vääriä ja lääkärin pitäisi palata tänään Intiaan takaisin. Luultavasti tapauksesta on kirjoitettu myös Suomen lehdissä?
Urheilusivuja täällä hallitsee kriketti. MM-kisat ovat nyt menossa Englannissa. Olisi mukava pistää tähän tilanne, joka kisoissa on tällä hetkellä, mutta kun en toisellakaan lukemalla ymmärtänyt miten kukin maa on sijoittunut tällä hetkellä ja miten pistelasku menee, niin olkoon nyt sitten. Jossain vaiheessa Intialla ainakin meni huonosti kriketissä, sillä lehdissä kirjoiteltiin, että lapsille järjestettävien krikettileirien osanotto oli romahtanut. Tuo aukko sivistyksessä on kyllä paikattava ennen kuin kotiin on tulemista.
Harry Potter ja Britney Spears ovat kilpailleet seurapiirisivujen suosiosta paikallisten filmitähtien ja laulajien kanssa.

Lisäsin tuonne ensimmäiseen kirjoitukseen sen juhlista otetun ”kehystettävän kuvan”. Tuossa on heinäkuulta joukko vieraita tai siis tuttuja ystäviä meidän Naantalin parvekkeella. Toivottavasti kaikki kuvassa olevat muistivat kirjoittaa nimensä siihen kehykseen, johon tämä kuva pistetään. Alkuperäinen kehystetty kuva tulee sitten Marin ja Joonan mukana tänne Intiaan.

Asuntoasiaa

2007-07-25T21:08:00.000-07:00

Asunnon haku alkaa olla kuumimmillaan. Pre-visitillä katsastettiin Marin kanssa mahdolliset alueet ja nyt on jatkunut itse kämpän haku näiltä alueilta. Vuokrasopimuksen tekeminen ei ollut mahdollista pre-visitillä. Alueita, mistä katsottiin, oli kolme kappaletta; Adarsh Vista (http://www.adarshdevelopers.com/projects/vista/Vista_clubhouse.html), Prestige Ozone ja Palm Meadows (http://www.adarshdevelopers.com/projects/palmmeadows/palm_faclities.html).
Firmaan palkattu alihankkija vei meitä silloin kesäkuun lopussa noihin kahteen ensimmäiseen ja Palmiin kutsuttiin itsemme kylään erään kollegan luokse.
Adarsh Vista oli aivan mukavan näköinen paikka. Klubilla oli uima-allas, lasten leikkipuisto, sekä palloilukentät. Alueella ei vaan ollut yhtään Suomalaisia ja tuskin on tulossakaan. Koulubussit eivät nimittäin käy kuulema kääntymässä tuolla ollenkaan ja toiseksi meitä epäilytti hieman tuo vieressä sijaitseva järvi. Kuinka niin järvi ihmetyttää, ollaanhan Suomesta, tuhansien järvien maasta. Juuri nämä tuhannet järvet ovat opettaneet, että missä järvi siellä hyttyset. Täälläpäin niitä hyttysiä vaan kutsutaan moskiitoiksi ja ne voivat levittää sitä m-juttua. No, ei kun seuraavan alueen kimppuun.
Prestige Ozone näytti tosi hienolta, juuri valmistuneelta. Täällä myös asuu suurin osa härmänkieltä puhuvia Bangalorelaisia. Hieman syvemmältä pintaa raapaistessa kävi ilmi, että alueen täyttöprosentti oli vasta jotain kolmenkymmenen luokkaa ja kaikki talot oli tehty vasta ulkoa valmiiksi. Pitää siis katsoa, että naapuritalot ovat valmiita, ennen kuin alkaa vuokrasopimukseen puumerkkiä rustaamaan. Suurin pettymys oli klubi. Kuntosali oli ollut tulossa valmiiksi ensi viikolla viimeiset seitsemän kuukautta. Ai, mikä pettymys, kun tarkoitus olisi ainakin saada tästä gotleettisesta tomumajasta edes vähän atleettinen. Ilman kuntosalia se voi olla vaikeaa, kun tuo mittarikin on jo neljänkympin paremmalla puolella. Ilman kuntosaliakin pystyy elämään, tunnen monta ihmistä, jotka eivät ole mokomaan laitokseen koskaan jalallaan astuneet. Saliakin suurempi puute on altaan puuttuminen, tai allas on, mutta siinä ei ole vettä. Ensin meidän annettiin ymmärtää, että kyseessä on vain siivouksen ajaksi tehty tyhjennys, mutta tarkempi tunkion kaivaminen selvitti, että altaasta oli irronnut laattoja ja se on korjauksen alla. Altaan valmistumisaikataulusta voisi sitten vaikka pistää vedonlyönnin pystyyn. Eli Ozonessa olisi uudet kämpät, mutta ei paljoa mahdollisuutta vesi ym. aktiviteetteihin. Joona, kun on aika aktiivinen, noin lievästi ilmaistuna, alkaa noiden fasiliteettien puuttuminen hieman arveluttaa.
Palm Meadows on jo jonnin aikaa sitten valmistunut alue. Joidenkin mielestä se on täynnä Jenkkejä, niitä ihmisiä eikä purukumia. Palmia meidän firmaan palkattu alihankkija ei edes halunnut näyttää, koska sopimuksessamme mainittu asumiseen varattu summa ei tulisi mitenkään riittämään tuolle alueelle. Kuten edellä mainittiin, siellä asuu kuitenkin yksi Suomalainen perhe, jonka luona kyläilimme. Alueella on paljon palmuja, siitä kai tuo nimikin tulee ja kaikki on valmista. Palveluista mainittakoon mm. kauppa, josta saa ei niin tehokkaasti viljeltyjä tuotteita. Tiedä sitten ruiskuttavatko paikalliset luomuviljelijät öisin, niin kuin olen kuullut jossain muualla tapahtuvan. Alueella on myös hotelli ja pankkiautomaatti!! Klubi oli tosi hieno. Lasten sisäleikkihuone, sisäallas, kuntosali, joogahuone pari ravintolaa; ulkona lasten ja aikuisten allas ym. Mari oli myyty, kun näki tämän alueen. Nyt pitäisi ratkaista vaan tuo rahahomma.

Tätä asumisdilemmaa sitten pohdittiin koko tulomatka pre-visitiltä ja kotona tosi hartaasti. Mari meidän perheen rahakirstun vahtina ei ollut valmis pulittamaan omasta pussista osaa. Toisaalta Nea ja Arto, pitkään ulkomailla asuneet ystävämme, painottivat, että asunnon ja ympäristön tulisi olla mieluinen. Mikä siis neuvoksi, Mari (tai me yhdessä tietenkin) oli päättänyt että Palmiin asumaan.
Ei muuta kun kone auki ja nettiä selaamaan. Netistä löytyikin välittäjiä, joilla oli tarjolla taloja Palm:sta. Mari lähetteli muutamaan lisätietopyyntöjä ja joku jopa vastasikin. Kaksi välittäjää erottui joukosta antamalla sähköpostitse lisätietoja. Alkoi hirvittävä tinkiminen… Toinen, jonka välittämä talo oli hieman pienempi, tuli melko pian alle tuon firman maksaman limitin (tai oli sitä jo alun alkaen, en muista tarkkaan) ja toinen suuremman talon välittäjä pikkuhiljaa tuli 50 000 yli budjetista aina 15 000 yli budjettiin.

Välittäjät soittivat firman asuntoasioista vastaavalle alihankkijalle, jotta varmistettiin, että firman vuokramaksukäytännöt yms. sopivat heille. Vasta, kun nuo olivat selviä, lähdin katsomaan taloja. Pienempi oli ihan siisti ja fiksu, kuulemma Hollantilaiset olivat juuri lähteneet siitä. Koko oli huomattavasti pienempi, kuin esim. Ozonen vastaavan hintaisissa taloissa. Isompi talo oli vielä asuttu, joten joka kolkkaa en kehdannut nuohota. Yleisesti suurempi oli pikkuisen fiksumpi. Samalla välittäjä ilmoitti, että heidän pyyntö olisi vielä 10 000 yli budjetin. No, siinäpä sitten olisikin miettimistä. Puhelinlangat kävivät kuumana vielä iltapäivällä, ja pohdittiin, mitä pitäisi tehdä. Selvältä näytti ainakin se, että firman budjetilla olisi mahdollista päästä Palm:iin, jos tuo pienempi on vielä vapaa sitten kun tämä souvi loppuu…
Ilmoitin firman alihankkijalle, että olemme valmiita ottamaan sen isomman kämpän, jos se mahtuu budjettiin ja eikun palaveri pystyyn välittäjän kanssa. Välittäjä tuli toimistolle ja sanoi, että vuokraisäntä voi tarjota asuntoon pesukoneen, jääkaapin ja mehusekoittimen. Meikä taas selitti, että tuo vapautumisaikataulu elokuun puolenvälin jälkeen on pikkuisen huono ja yläkerran terassilta näkyvä piikkilanka-aika oli vähän pelottanut Maria puhelimessa. Argumentointi molemmin puolin alkaa olla taktikoivaa. Toisaalta sanoin, että nuo edellä mainitut kodinkoneet tulevat maksamaan minulle 160000 rupeaa, kun sopimuksen pituus olisi se 16 kuukautta ja nuo tavarat täällä ei tosiaankaan maksa noin paljoa. Sanoin, että se firman budjetoima summa on meidän tarjous, mitä tehdään. Välittäjä soitti omistajalle ja omistaja sanoi vaimonsa tulevan Bangaloreen illalla. Seuraavana päivänä antaisivat vastauksensa. Saas kattoo ny jääkö tästä vain luu käteen 180€:n/kk takia vai natsaako.

Huolintaliike lähestyi sähköpostilla ilmoittaen, että konttimme olisi hyvällä tuurilla täällä Bangaloressa 10. elokuuta. Konttihan pakattiin Naantalissa ennen Juhannusta ja Helsingistä se lähti seilaamaan 29. kesäkuuta. Kuusi viikkoa näyttäisi siis menevän tuossa touhussa. Aika hauskaa, että kontti menee ensin Chennai:hin itärannikolle, josta se kuljetetaan tänne Bangaloreen ja tullataan täällä. On sitten Intian niemimaan kiertänyttä tavaraa. Mielenkiintoista katsoa mitkä kaikki laatikot on avattu, kun saadaan tavarat sitten joskus.

Menin varmaan liian aikaisin kehumaan vatsani teräksisyyttä, sillä tietyt merkit alkavat olla ilmassa.

Intia sai, kuten Suomi jo aikaisemmin, ensimmäisen naispresidentin kautta aikojen, Pratibha Devisingh Patil. Hän vannoi virkavalansa keskiviikkona iltapäivällä. Mietityttää tässä vaan nuo valtaoikeudet nykyaikaisilla presidenteillä, kun ymmärtääkseni täällä Intiassa on Englantilaisten perintönä vahva asema pääministerillä.

Monsuunista ja ruuasta

2007-07-24T02:08:00.000-07:00

Näin heinäkuussa täällä Intiassa on Monsuuni eli sadekausi. Bangaloreen paikallisten mukaan eivät sateet iske niin pahasti kuin alaville maille. Enpä tiedä sitten mikä on niin pahasti, kun yhtenäkin yönä vettä oli tullut 83 mm eli melkein 10 senttiä. Satanut on siis jonnin verran, mutta pääosin öisin. Nyt tietenkin, kun kirjoitin noin, alkaa myös päivisin esteri viskoa vettä taivaalta. Tuo 83 mm:n ryöpsähdys oli aiheuttanut jo jonkinmoista vahinkoa kaupungissa. Teiden varsille pystytettyjä turva-aitoja oli kaatunut mm pysäköityjen autojen päälle ja vesi oli puskenut asuntoihin sisään. Kalan syömistä ei myöskään suositella monsuunin aikana, sillä sadevesi huuhtoo ties mitä tuonne vesistöihin. Pitänee jättää affenat sitten myöhemmälle kokeilulle.
Lämpötila huiskii siinä 26–28 °C, eli ei niin hirvittävän kuumaa. Autossa tuota lämpöä ei edes tunne, kun kuskilla tuntuu olevan ”pikapakastusnappi” ilmastointilaitteesta pysyvästi pohjassa. Innovassa on myös ilmantulon kattosuulakkeet joka istuimelle erikseen, niin kyllä saa niskavillat kyytiä siinä puhurissa.
Ei saa valittaa, sillä tuo ilmastointi on hieno keksintö. Täytyy vaan päästä yksimielisyyteen säädöistä, ennen kuin Mari ja Joona saapuvat.

Suurimmilta vatsavaivoilta (kop kop koputan puhdasta teakia) olen vielä säästynyt. Toisaalta, olen vasta viikon ollut täällä ja Helsinki-Vantaalta ostettu iltavatsalääkeleka on vielä keimeissä mukana. Myös mukana tuotuja maitohappobakteereja olen muistaessani ottanut aamiaisen yhteydessä eli aika harvoin. Malariakuuri on päällä, vaikka en ole paikallisiin hämärän renkeihin vielä törmännyt, hyvä niin.
Tämä hotelli on kylläkin niin hyvätasoinen, että täällä voi syödä mitä tahansa, mutta lounaat olen syönyt ihan kiltisti työpaikkaruokalassa. Työpaikkaruokalassa on tarjolla joka päivä erilaisia kattauksia. Pohjoisintialaista, Eteläintialaista, liharuokaa, pizzaa tai lämpimiä leipiä. Tähän mennessä olen yrittänyt tutustua tuohon Eteläintialaiseen vaihtoehtoon, maassa maan tavalla nääs. Pizzoista ja lämpimistä voileivistä olen vielä pysynyt erossa. Tuollainen Eteläintialainen lounas kustantaa 30 rupeaa. Maksun jälkeen otat metallisen tarjottimen, missä on koloja eri ruokalajeille (yritän liittää kuvan tuosta tarjottimesta, sillä yksi kuva ja tuhat sanaa…). Sitten matät tuolle tarjottimelle eri kulhoista mitä haluat ja ei kun syömään. Ruoka täällä Intiassa on mielestäni ihan hyvää, vaikka muutama kauemmin paikalla ollut heimoveli sanoi parin kuukauden jälkeen Intialaisen ruuan tulevan korvistakin ulos. Katsotaan kuis äijän käy. Sivistys ei vielä riitä selvittämään mitä tuohon tarjottimelle tulee lapattua, no pavut sentään tunnen.

Täällä ollaan

2007-07-22T21:14:00.000-07:00

Puolessa valissä heinäkuuta meikäläinen sitten otti ja lähti kohti Intiaa. Helpottavinta melkein oli se, ettei kukaan enää kysyisi: ”Ai, etkö sä ole vielä lähtenyt sinne mihin nyt sun pitikään lähteä”. Myönnettäkööt nyt näin jälkeenpäin, että taikurikin oli hiukkaisen ihmeessään, josko temppu onnistuu.

Tulomatkalla oli mahdollisuus kojeistaa Finnairin juuri aloittamia Mumbain lentoja. Kone oli tupaten täynnä enimmäkseen ei-suomalaisia, lienevätkö kesähinnat vaiko nopea lentoaika houkutellut, joten käytettävissä olevat tilat eivät olleet liian isot. Lento lähti illalla kahdeksalta Suomen aikaa ja kesti 7 tuntia, tämä on nopeampi muihin lentoyhtiöihin verrattuna, koska Finnair saa käyttää ylilennoissaan Venäjän ilmatilaa. Ennenkuin ruuat ja tax-freekärryt olivat kierätetty ympäri konetta, koneesta ei tehty hämärää (siis valaistuksesta puhutaan). Kun vihdoin oli mahdollista kallistaa päätä, muuta ei ilman rahallista korvausta ollut mahdollista oikein kallistaa, oli jo puoliyö. Kone laskeutui puoli neljältä aamulla Suomen aikaa. Sitä ennen oli tarjoiltu aamiaista ja herätty hyvin nukutun yön jäljiltä. Voi pojat, kun tuntui olo levänneeltä, laskeuduttaessa kuudelta paikallista aikaa Mumbaihin. Fiksuimmat lukijat voivat tästä laskea, että aikaero Intian ja Suomen välillä on kaksi ja puoli tuntia. Positiivisena pointtina sanottakoot, että laukut tulivat matkassa tällä kertaa.

Intiaan tullessa pitää myös täyttää maanhantulokuponki (en nyt muista sen virallista nimeä). Siihen täytetään henkilökohtaiset tiedot, lennon numero, lennon lähtöportti, osoitteet kotona ja perillä yms. Intiaan matkustettaessa tulee olla myös haettu erillinen viisumi Intian suurlähetystöstä ennen matkaa. Tämä viisumi myönnetään melko pikaisesti eli viidessä työpäivässä ja hakemuksen voi tulostaa täytettäväksi Suomen Intian suurlähetystön internet sivuilta (www.indianembassy.fi). Tippatätiltä kannattaa myös tarkistaa, että rokotukset ovat kunnossa ja huomioida, että jotkut rokotukset ottavat aikansa pistämisen jälkeen ennen kuin ovat täysillä efektiivisiä. Toivottavasti meidän Joona on jo unohtanut saamansa kahdeksan piikkiä, joita ei onneksi annettu kaikkia samalla kertaa.

Mumbaissa oli sitten vuorossa laukkujen tullaus Intiaan ja siirtyminen kotimaanterminaaliin. Laukut voi tsekata jo ulkomaan terminaalissa tullauksen jälkeen jatkolennolle ainakin Jet Airways:llä. Pitää vaan sitten muistaa siirtää kaikki Helsingistä ostetut promillepitoiset vatsalääkkeet käsimatkatavaroista ruumaan meneviin laukkuihin. Tämän siirron tulee sitten tapahtua ennen laukkujen läpivalaisua tai muuten tulee uusinta reissu läpivalaisuun. Intiassa ei saa viedä nesteitä tai ainakaan alkoholia käsimatkatavaroissa. Jos matkalaukut sattuvat olemaan hukassa, niin kuin meidän pre-visitillä, kenttävirkailijat ystävällisesti hankkivat sinulle laatikon, jossa lasiset laulukirjat voi pistää ruumaan (Mari on expertti tässä).

Jet Airways, joka hoiti maan sisäisen siirtämisen, oli positiivinen yllätys. Meikä kuvitteli jotain enisen Aeroflotin kaltaista kokemusta; kipparit mantteleissaan, mutta olin väärässä. Koneet olivat tosi uusia ja siistejä, eikä palvelussa ollut pienintäkään valittamista. Toisaalta nukuin melkein kokomatkan Mumbaista Bangaloreen.
Bangaloren kentällä tajusin, etten ollutkaan varannut mitään kyytiä sieltä pois ja vähän oli ihmettelemistä miten sieltä hotelliin pitäisi mennä. Taksit ovat kuin joskus Tallinnassa konsanaan, enkä vielä tiedä minkä väriseen kuuluu olla astumatta. Onneksi olin Mumbaissa tutustunut kollegaan, joka ystävällisesti tarjoitui ottamaan meikäläisen tilaamansa auton kyytiin. Kollegalle varattu auto vaan oli sellainen pieni Tata (vastaa varmaan sellaista pientä Daihatsua Suomessa), joten laukkujen mukaansaaminen aiheutti pientä puntaroimista. No autossahan oli kattoteline ja lentokentän parkkipaikka mustanaan avuliaita miehiä. Meikäläisen laukut painoivat vaan hiukkasen enemmän kuin nuo sallitut 30 kiloa. Katolle nuo köytettiin lopulta ehkä viiden ihmisen voimin ja hotellille päästiin, ihme kyllä.

Hotellina samoin kuin pre-visitillä on Leela Palace Bangalore. Hotelli on luultavasti paras mikä Bangaloresta löytyy ja hinnatkin sitten sen mukaisia. Asunto pitäisi löytää mahdollisimman pian, ettei ”hotellikuolema” pääse yllättämään, sillä uskokaa pois, hotellissa pitkään käkkiminen ei ole mitään mannaa. Töihinkin löysin ja niihin sai tarttua yhtään aikailematta.

Leelan yhteydessä on kauppakeskus ja kylpylä. Kauppakeskuksessa on Boss:n ym. butiikkeja ja hinnat sen mukaisia. Kengännauhoja sieltä ei kuitenkaan etsimälläkään löytynyt, joten jokseenkin turha paikka meikäläisen mielestä. Pitää ottaa heti sanat takaisin, sillä ostinhan sieltä Reebookin myymälästä uudet tossut. Halvat olivat ainakin Suomen hintatasoon verrattuna, tiedä sitten paikallisesta hintatasosta. Kyllä nyt tulee taas urheiltua, kun on uudet tossut.
Kylpyläosasto on kuin kotipaikkakunnan Naantalin vastaava, paitsi ei. Kuntosali juoksumattoineen ja steppereineen on parasta mitä meikäläinen on nähnyt, mutta mitä meikäläinen nyt olisi yleensä nähnyt. Sauna Tylon kiukaineen löytyy sekä höyrysauna. Sisäallas on pore sellainen ja ulkona on varmaan 25 metrin allas ja lasten allas. Sitten löytyy vielä erilaisia toimenpidehuoneita; hierontaa yms., sekä joogatila. Meikä on päätynyt kokeilemaan uima-allasta ja kuntosalia, ne kun kuuluvat huoneen hintaan. Hölkätä jolkotettua tulee ihan huomaamatta, kun saa katsella omaa telkkaria siinä suoraan maton edessä. Kanava täytyy kyllä huolella valita, kun en ole vielä päässyt sisälle noihin Bollywood filmeihin.

Ylenmääräinen vedessä kluttaaminen ja paikallinen ilmasto tuntuvat vaikuttavan kehoon. Hiukset tuntuvat reagoivan jotenkin toisin kuin Suomessa ja paikalliset miehet näyttävätkin suosivan jonkinlaisia öljyhoitoja hiuksiinsa. Meikä on vielä yrittänyt pärjätä tuomallani terva shamppoolla, mutta katsotaan toimiiko. Riittäkööt tämä nyt noista kosmetologisista hommista, ne kun ei ole koskaan ollut millään meikäläisen mukavuusalueella.

Liikenteestä on kyllä pakko kirjoittaa. Yhdellä sanalla ilmaistuna se on hirvittävää. Onneksi meikäläisen sopimukseen kuuluu auto ja kuski. Ei meikäläinen kuitenkaan saa ajaa täällä, vai olisikohan kansainvälinen ajokortti täällä voimassa? Liikenne on oikeanpuoleista, siis samalla puolella ajelevat kuin Englantilaiset, toisaalta tuostakin säännöstä otetaan suuria taiteellisia vapauksia mahdollisuuden niin tarjoutuessa. Meille tarjotaan täällä neljää vaihtoehtoa autoiksi, valita pitää Toyotan, Hondan, Mahindran tai Chervoletin valillä. Suurin osa expateista kuulemma valitsee tuon Toyota Innovan (http://www.innovabharat.com/), jossa on istuimia kolmessa rivissä ja istutaan vähän korkeammalla. Tällainen oli jo meikäläisellekin tilattu, vaikka olisi vähän kutkuttanut tuollainen Mahindra Scorpio. No eipähän tule ainakaan tehtyä Marttilaa kateelliseksi, kun tuo Mahindra on suurempi SUV kuin Honda CRV. Matkan kesto on aina arvoitus, kun liikenteestä ei voi tietää. Riksatakseja on kaupungissa, herra tietää, vaikka kuinka paljon. Myös moottoripyörät ja skootterit kuuluvat erottamattomasti kaupunkikuvaan. Royal Enfield:jä näkyy, mutta nykyaikaisemmat pyörät ovat kyllä selvänä enemmistönä. Kuutioita pyörissä on siinä sadan kieppeillä ja ainakin HeroHondissa näyttää olevan se vanha kone pohjana, joka oli käytössä mm Monkey:ssä siellä Suomessa. Kulkuvälineiden hinnoista ei ole vielä mitään käsitystä, mutta palaan siihen vaikka myöhemmin.

Yleistä jorinaa ja pre-visit

2007-07-22T20:56:00.000-07:00

Tässä olisi tarkoitus väsäillä jotain blogin tynkää meidän perheen elämästä ja olosta täällä mihin Kolumbus luuli päässeensä, kun löysi Amerikan. Tarkemmin tässä olisi kirjoitella olostamme Bangaloressa Intiassa. Kirjoitusasusta ja oikeinkirotuksesta en mene valalle, mutta Jenni (veljen-tyttö-äidinkielenopettaja) voi joutessaan, jos lukee joskus tätä, korjailla pahimmat mokat kuntoon. No ainakaan Heli Laaksoseksi Heli Laaksosen paikalle ei ole tarkoitus ruveta, vaik määki ole siält kanapitäjäst tämä tramppaamise piänempänä alottanu.

Bangalore (nimi muuttu tässä ajan kuluessa Bengaluru:ksi) on Karnatakan osavaltion pääkaupunki. Bangalore sijaitsee Intian sisämaassa Etelä-Intiassa. Asukkaita siellä tai täällä on vähän yli Suomen verran eli 6.5 miljoonaa, tehden siitä Intian kolmanneksi suurimman kaupungin. Tämä väkimäärä on sijoittunut 741 neliökilometrin alueelle eli noin 7126 ihmistä / neliökilometri. Vuosina 1991–2001 väkiluvun kasvu oli ollut 38 %, joka teki kaupungista Intian nopeimmin kasvavan metropolin. Näin keskivertoisena Suomalaisena tuon väkimäärän kyllä huomaa kadulla, kaupoissa melkein missä vaan. Suurempia kaupunkeja ovat Delhi ja Mumbai ja kolmannesta sijasta kamppailevat myös Chennai ja Kolkata. Asemaltaan meren pinnasta kaupunki sijaitsee 920 metrin korkeudessa. Kaukana kotoa ja ylhäällä ollaan. Kuulopuheiden mukaan perunoidenkin keittäminen kestää kauemmin tässä ilmanalassa. No kartasta, vaikka google earth:sta voi tarkistaa missä tämä Bangalore sijaitsee. Nippelitietona vielä mainittakoot vielä, että ensimmäiset maininnat kirjallisuudessa Bangalolesta löytyvät 900 A.D., mutta kirjoitettua historiaa löytyy vasta 1500-luvulta lähtien. Nykyään Bangalore tunnetaan ”Intian piilaaksona”.

Perheeseemme kuuluu Joona 1v 8 kk, Mari vähän vanhempi ja Petri vähän Mariakin vanhempi. Blogia olisi tarkoitus päivittää kaikkien kauhuksi epätasaisin väliajoin. Mitään säännöllistä päivitystä en tässäkään rupea lupaamaan, koska tästä ei ole tarkoitus tehdä mitään stressin aiheuttajaa kenellekään (sitä riittää muutenkin tarpeeksi [latojan huomautus]).
No, kuitenkin tarkoitus olisi kuvailla vähän tarkemmin, kuin yhdessä netistä rakennusaikana löytämässäni rakennuspäiväkirjassa. Siinä kuvailtiin ensin pohjien ja sokkelin tekoa muutama sivu höystettynä noin viidelläkymmenellä (50) valokuvalla ja seuraava päivitys oli muutto taloon. Se muuttojakso alkoi huomautuksella, että talonrakennuksessa tuohon väliin sokkelista muuttoon kuuluu muutamia teknisesti monimutkaisia juttuja, jota ei aleta siinä selostamaan.

Tänne Intiaan lähtö sai alkunsa jo yli vuosi sitten, kun meidän firma päätti lähteä panostamaan voimakkaammin Intian suunnalle. Tämä tapahtui helmikuussa 2006, kun ensimmäisiä tietoja alkoi kuulua. Meikä siinä aluksi osittain vitsinäkin sanoi olevan valmis lähtemään.
Pikuhiljaa alkoi näyttää siltä, että lähtö olisikin ihan aikuisten oikeasti mahdollista. Marikin, ehkä raskaudesta ja synnytyksestä vielä sekaisin, lupasi lähteä mukaan ja Joonalta ei kysytty mitään, niin ei muuta kuin toteuttamaan. Matkassa oli muutamia mutkia ja homma realisoitui vasta nyt heinäkuussa 2007. Kiitos Jormalle, Timolle ja Kallelle ja muille, että tämä tuli mahdolliseksi.

Intiaan töihin lähtö herätti ystävissä ja sukulaisissa kovastikin ristiriitaisia tunteita. Onneksi suurin osa oli, että vau hieno mahdollisuus ja olette te rohkeita, kun uskallatte lähteä. Toisaalta taas jotkut pitivät ihan latvasta lahoina, kun viemme pienen poikamme sinne jonnekin. No, nyt ei ainakaan tarvitse seuraavaa kolmeakymmentä vuotta pienessä honössä harmitella; kun ei tullut silloin joskus lähdettyä, ja mahdollisuus lähteäkin oli. Onneksi kollegat olivat sentään mielissään päästessään minusta joksikin aikaa eroon:-).

Pre-visitillä käytiin Marin kanssa heti Juhannuksen 07 jälkeen. Noin viikko pyörittiin Bangaloressa katsoen asuinalueita ja hakien kauppoja. Ostosten tekeminen ei olekaan niin yksinkertainen juttu, kun Suomessa lähi-prismaan tai citymarkettiin meno. Kauppoja kyllä riittää, mutta mitä tavaroita löytyy mistäkin kaupasta, on ainakin tässä vaiheessa vielä pienen sumuverhon takana. No hommaa ei helpottanut yhtään se, että meidän matkalaukut hukkuivat johonkin menomatkalla reitillä Helsinki Lontoo Mumbai Bangalore ja niitä ei saatu takaisin koko reissun aikana. Meikäläinenkin, kuin mikäkin ”nöösipoika”, oli jättänyt varakalsarit yms. pois käsimatkatavaroista ja siinä sitä sitten oltiin. Siinä oli sitten ihmettelemistä mistä naiselle alusvaatteita. Miehille kyllä löytyi silkkipaitaa ja kalsareita melkein jokatoisesta liikkeestä, mutta naisten juttu olikin mutkaisempi. Kollegan vaimo (kiitos vaan Leena) osasi ohjata meidät oikeaan liikkeeseen, joten siitä jotenkin selvittiin, mutta ei ilman nyrkkipyykkiä.

Asuinalueet, mihin expatteja (ulkomailla komennuksella olevia) yritetään ohjailla, ovat aidattuja vartioituja yhteisöjä. Näissä on 50–300 enemmän tai vähemmän samanlaista taloa ja klubi. Klubit ovat hyvin eritasoisia riippuen alueesta. On klubeja, jossa on uima-allas ja sulkapallo ja tenniskenttä ja on Klubeja, joissa on pari ravintolaa, täydellinen kuntosali, muutama uima-allas ja pelikentät. Alueiden hintataso on paikalliseen hintatasoon verrattuna tosi kallis. No, ymmärtää sen osittain, kun kertoo, että Jenkit ovat olleet täällä jo jonkun tovin. Tyypillinen talon vuokra on siinä sadantuhannen rupian hujakoissa ja kun 1 € on noin 50 rupia, niin siitä voi sitten laskea. Asuntoja katsottiin kaakkois Bangaloresta, koska offiisi on myös siellä suunnalla ja työmatkat on hyvä minimoida tässä liikenteessä.

Viikko pre-visitillä vierähti kuin siivillä ja paljon jäi vielä näkemättäkin. Kotiin päästiin kesäkuun jo laskeutuessa levolle. Takaisin lennettiin Bangaloresta Lontooseen ja sieltä Helsinkiin. Edessä Suomessa oli vielä paikallisen työpisteen tyhjennys. Voi venäjä mitä kaikkea sinne laatkoihin ja kaappeihin ehtii kerääntyä melkein neljäntoista vuoden aikana; no Rami sai varmaan kuorittua kerman päältä…
Läksiäisbileetkin pidettiin ja oltaisiin varmaan saatu häätö, jos ei asuttaisi omakotitalossa. Kiitoksia paljon kaikille osallistuneille (kutsutuille ja yllätysvieraille), oli ihan mukavat kinkerit.